Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella sitä, kuinka seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ja vastaukset ovat muuttuneet Suosikki-lehdessä ilmestyneellä Bees & Honey -palstalla vuosien 1974 ja 1993 välillä. Selvitän, millaisia kysymyksiä palstalla on esiintynyt minäkin aikana, ja kuinka niiden sisällöt ovat vuosien välillä muuttuneet. Palstalle lähetetyt kysymykset kuvaavat aikansa käsityksiä seksuaalisuudesta: mitä on pidetty sopivana ja millaisia asioita nuoret ovat pohtineet. On
kuitenkin huomioitava, että tutkimuksen avulla on mahdollista havainnoida ainoastaan sinne kysymyksiä lähettäneiden nuorten käsityksiä seksuaalisuudesta. Aineisto on ilmestynyt lehdessä, jonka osoitteeseen nuoret ovat laittaneet kysymyksensä. On kuitenkin mahdotonta tietää varmasti ovatko kaikki kysymykset nuorten itsensä lähettämiä tai ovatko niissä esiintyneet tiedot tai
tapahtumat oikeasti tapahtuneet. Kysyjät eivät siis suoranaisesti vastaa koko Suomen nuorisoa, eikä näistä voida tehdä laajoja yleistyksiä. Analysoin myös palstalla nuorten kysymyksiin
vastailleen Erkki-Pekka Helteen vastauksia. Hän esittäytyy palstalla auktoriteettina sekä
arvottajana, jonka vastauksia on luettu vuosikymmenten ajan ympäri Suomea. Helteen vastaukset ovat osaltaan normittaneet ja arvottaneet nuorten käsityksiä sopivasta seksuaalisuudesta
kolmenkymmenenkahdeksan vuoden ajan.
Vuosikymmenten ajan seksuaalisuutta ja sen eri ilmenemismuotoja tutkineet sosiologit ja seksologit Osmo Kontula sekä Elina Haavio-Mannila kuvailevat seksuaalisuutta seuraavasti
teoksessa Suomalainen Seksi 1993: ”Seksuaalisuus on yksi kulttuurien keskeisimmistä osa-alueista ja siihen liitetyt moraalit, ajattelutavat, normit, tabut sekä rajanvedot ovat yhteisöissä ensisijaisen tärkeitä.” (Kontula & Haavio-Mannila 1993: 35). Voimakkaasta sosiaalisesta sääntelystä ja
yhteiskunnassa ilmenevistä normalisoivista pyrkimyksistä huolimatta seksuaalisuus on aina saanut moninaisia ilmenemismuotoja kulttuureissa ja koetellut normien rajoja. Se, mikä on saavuttanut normaalin, hyväksytyn ja legitiimin aseman kulttuurissa, on aina eri tasoilla käytävän neuvottelun tulosta. Seksuaalisuus on osana melkein kaikkea ihmisten välistä kanssakäymistä, ja sen kautta luodaan myös valtaa ja asemia. Neuvottelujen kautta muotoutuvat merkityssisällöt eivät
kuitenkaan koskaan tule valmiiksi, vaan ne ovat jatkuvassa muutoksen tilassa osana kulttuurista prosessia. (Kontula 1989: 46 – 57, Pohjola-Vilkuna 1995: 13 – 14.)
Nuoruus on siirtymävaihe, jolloin aikuistumisen, fyysisten ja psyykkisten muutosten myötä siirrytään hitaasti seksuaalisuuden alueelle. Seksuaalikasvatuksessa ja -valistuksessa pyritäänkin
vaikuttamaan nuoriin, jotka ovat seksuaalisuuden kynnyksellä. Teini-ikäisille pyritään välittämään se tieto, jota heidän ajatellaan tarvitsevan kyetäkseen toimimaan yhteisössä normien mukaan aikuisena. Täten seksuaalikasvatus ja -valistus perustuvat yhteisössä yleisesti hyväksyttyihin ja vallitseviin käsityksiin sopivasta seksuaalisuudesta.
Käsitys sopivasta ja hyväksytystä seksuaalisuudesta muotoutuu ja elää jatkuvasti.
Arkikokemuksena itsestään selviltä vaikuttavat kulttuuriset tulkinnat seksuaalisuudesta tulevat historiallisen tarkastelun kautta näkyviin sosiaalisina konstruktioina, ja niitä on helpompi tarkastella ja ymmärtää sen sijaan, että niitä pitäisi luonnollisena totuutena. (Kontula & Haavio-Mannila 1993: 53-56, Pohjola-Vilkuna 1995: 14.) Tämän takia pidän erittäin tärkeänä tarkastella arvojen historiallisia merkityksiä. Sen kautta pystymme ymmärtämään paremmin tämän päivän syrjiviä käytäntöjä sekä ennakkoluulojen syntyä.
Seksuaalisuuden tutkimuksella on pitkät perinteet antropologiassa, jossa seksuaalisuus on usein nähty tietyn kulttuurin ja yhteisön keskeisenä elementtinä. (Pohjola-Vilkuna 1995: 14)
Menetelmänä olen käyttänyt aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jonka avulla olen etsinyt syvempiä merkityksiä aineistosta. Analyysin tarkoituksena on havainnollistaa kysymyksissä ja vastauksissa tapahtuneita muutoksia. Kysymys ja vastaus -tyypittelyn kautta nämä muutokset tulevat
selvemmin lukijalle esille. Olen myös käyttänyt paljon aineisto-otoksia, joiden tarkoituksena on perustella lukijalle tekemiäni johtopäätöksiä. Sisällönanalyysin lisäksi olen käyttänyt
kontekstianalyysiä ymmärtääkseni aineistoa sen oikeassa ympäristössä.
1.1) Tutkimuksen lähtökohtia
Henkilökohtaisesti olen aina ollut kiinnostunut seksuaalisuudesta ja sukupuolesta kulttuurisina tekijöinä ja niiden ympärille rakentuneesta normistosta ja käyttäytymismalleista. Kävin opintojeni ohessa ammattikorkeakoulussa lisäkoulutuksena seksuaalineuvoja koulutuksen, joka auttoi minua ymmärtämään seksuaalisuutta myös yksilön terveydellisestä näkökulmasta. Vaikkakin kulttuuriset ja terveydelliset asiat kulkevat käsikädessä ja ovat limittyneet toisiinsa, koen hyötyneeni kovasti siitä, että minulla on ollut asiasta monitieteellistä pohjaymmärrystä.
Seksuaalineuvojakoulutukseen sisältyvä harjoitteluni ohjasi minut myös graduni aineiston pariin.
Halusin pro gradussani tutustua seksuaalisuuteen liittyviin arvoihin ja asenteisiin Suomen
historiassa, ja halusin aineiston, joka antaisi minulle kuvan siitä, mitä ”normaali” ihminen ajatteli
näistä asioista. En halunnut aineistoa, joka olisi kuvaillut seksuaalivalistusoppaita tai oppikirjoja, vaan halusin päästä lähelle yksilön kokemusta näistä asioista.
Tein seksuaalineuvonnallista verkkotyötä harjoittelunani vastaillen kysymys-vastaus-palstoilla nuorten lähettämiin kysymyksiin seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Vastaillessani nuorten kysymyksiin, hämmästyin siitä, kuinka kysymykset toistivat samoja aiheita, joita olin itse nuorena pohtinut ja lukenut myös Suosikin Bees & Honey -palstalta 1990-luvun lopulla. Kaivoin kaapistani vanhan Suosikin, ja se vahvisti ajatukseni siitä, että samat kysymykset vaivasivat nuoria jo 15 vuotta sitten. Tästä lähdin kehittämään ajattelua pidemmälle ja tutkimaan sitä, kuinka kauan kyseinen palsta oli Suosikissa ilmestynyt ja voisinko käyttää palstoja aineistossani. Haaveilin tekeväni laajan tutkimuksen koko palstan ilmestymisajalta 1974 —2012, mutta valitettavasti pro gradu työn laajuus rajasi tutkimuksen käsittämään kahtakymmentä ensimmäistä palstan
ilmestymisvuotta.
Onnekseni löysin kaikki Suosikin vuosikerrat Jyväskylän yliopiston kirjastosta ja pääsin näin käsiksi tutkimukseni kannalta olennaisten vuosien lehtiin. Pitkän aikaa selailin lehtiä ja Bees & Honey -palstoja miettien tarkempaa tutkimuskysymystä ja sopivaa rajausta aiheelleni. Aloitin erilaisia taulukoita useista eri näkökulmista ja vaihdoin aihettani päivittäin. Lopulta, lukiessani Hilkka Helstin artikkelia ”Hedelmällisen tiedon jäljillä”, tuli vastaani lause, joka antoi minulle uskallusta lähteä liikkeelle:
”Aineistonlähtöisessä tutkimuksessa sen paremmin teoreettisia näkökulmia kuin kysymyksenasettelujakaan ei kannata lyödä lukkoon ennen kenttätyötä eli aineistoon tutustumista. Lähteitä lukemalla syntyy aina
uusia tutkimusideoita ja vastaavasti vanhoja karisee pois.” (Helsti 2005: 155.) Tämän ajatuksen siivittämänä lähdin jakamaan aineistoani pelkäämättä liikaa sitä, että tutkimuksestani tulisi jatkuva prosessi, joka eläisi koko tutkimuksen ajan.
1.2) Keskeiset käsitteet
Keskeisiä käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat seksuaalisuus, seksuaalimoraali, yhdyntä sekä
seksuaaliterveys. Seksuaalisuus on laaja käsite, jonka terveystieteellinen perusmääritelmä WHO:ta mukaillen on seuraava. Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisyyttä koko elämän ajan se käsittää sukupuoli-identiteetin, sukupuolen, sukupuoliroolit, seksuaalisen suuntautumisen, mielihyvän, sukupuolisuhteet ja lisääntymisen. Seksuaalisia kokemuksia sekä seksuaalisuuden
ilmenemismuotoja on monenlaisia ja monimuotoisia riippuen yksilöstä. Esimerkiksi ajatukset, fantasiat, halut, uskomukset asenteet ja niin edelleen. Vaikka seksuaalisuus on näin laaja-alainen
ei henkilö aina koe tai ilmennä sitä käyttäen näitä kaikkia. Biologiset, sosiaaliset, taloudelliset, poliittiset, lailliset, eettiset, uskonnolliset ja henkiset tekijät vaikuttavat siihen mitä näistä yksilö päättää ilmaista ja näyttää vuorovaikutuksessa. (WHO 2010: 16.)
Kuitenkin tutkimuksen näkökulman vuoksi on hyvä ottaa huomioon laajempi näkemys seksuaalisuudesta kuin ainoastaan WHO:n, joka viittaakin lähinnä seksuaalisuuteen terveydellisestä ja ihmisen hyvinvointia korostavasta näkökulmasta. Antropolgoiassa
seksuaalisuuteen on otettu useita eri näkökulmia. Artikkelissa Sexuality at stake The Essentialist and constructionist Approaches to Sexuality in Anthropology Jan Löfström esittelee erilaisia lähestymistapoja seksuaalisuuteen antropologiassa. Seksuaalisuus on moniulotteinen asia, jonka määrittely on haastavaa ja ympäristöstään riippuvaista. Antropologiassa seksuaalisuutta on määritelty essentialismin sekä konstrutionismin kautta. Esssentialistinen käsitys nojaa ja pohjaa biologiaan. Essentialistisesti ajatellaan, että seksuaalisuus on monoliittinen luonnonvoima, jota kulttuuri voi parhaimmillaan ohjata ja kontrolloida. Konstruktionistisesti ajateltuna seksuaalisuus aika ja kulttuurisidonnaista; kategoriat vaihtelevat kulttuurista ja ajasta toiseen; ne ovat
rakentuneet tietyissä historiallisessa kontekstissa ja näin ne ovat merkityksellisiä ainoastaan omassa ympäristössään. Muodoiltaan yhtenevät teot saattavat eri kulttuureissa tai eri aikakausina saada erilaisia sisältöjä ja merkityksiä. (Löfström 1992: 13 – 14 Pohjola-Vilkuna 1995: 13 – 14.) Klassisessa antropologisessa teoksessa ”The cultural construction on sexuality”, Pat Caplan erittelee seksuaalisuuden historiaa ja sen merkitystä antropologialle. Seksuaalisuuden käsite on jatkuvassa muutos tilassa ja on ollut sitä pitkään. Essentilaistisen näkökulman mukaan
seksuaalisuus on luonnonvoima, eikä sille näin ollen voi nähdä historiaa, mutta konstruktionisesti ajateltuna voidaan seksuaalisuudella nähdä pitkä ja monimuotoinen historia. Caplan tuo esille seksuaalisuuden kahtiajakoisuuden, sen kuinka seksuaalisuutta käsitellään binäärioppositioiden kautta ( male-female, hetero-homo, marital-extramarital jne.). (Caplan 1987: 8 – 20.)Tässä
tutkimuksessa ei ole otettu kantaa siihen onko konstruktionistinen vaiko essentialistinen näkemys seksuaalisuudesta oikea. Tutkimuksessa olen kuitenkin nähnyt seksuaalisuuden enemmänkin konstruktionistisesta kuin essentialistisesta näkökulmasta. Seksuaalisuus esiintyy siis kulttuurisesti luodussa kontekstissaan ja pyrin ymmärtämään sitä osana ilmentymisajankohtaa ja -ympäristöä.
Kuten sosiaaliantropologit Helle Rydstrom sekä Monica Heintz kuvailevat teoksessa The
Antrhopology of moralities. Moraali on kussakin kulttuurissa luotu käsite, joka koostuu erilaisista normeista ja koodeista, jotka pyrkivät määrittelemään sitä mikä on hyvää ja pahaa tai sopivaa ja
sopimatonta. Yhteisön jäsenet sisäistävät kasvaessaan nämä käsitykset toimintamallit, jotka osaltaan tukevat heidän yhteisössään jo vallalla olevia käsityksiä normaalista. Moraali tukee jatkuvaa samankaltaista toimintaa ja tuomitsee ne, jotka eivät seuraa näitä oletuksia. (Rydstrom 2009: 119-120, 132, Heintz 2009:3.) Seksuaalisuuteen liittyvä moraali rakentuu samalla tavalla:
yhteisöt luovat käsitykset siitä minkälaiset ihmisten väliset suhteet ovat sellaisia joita tulee kannustaa sekä tukea ja mitkä sellaisia, jotka yhteisön tulee tuomita. Yhteisö myös määrittää sen, mitkä ovat hyväksyttyjä muotoja toteuttaa sukupuolta ja seksuaalisuutta (Rydstrom 2009: 119.) Osmo Kontula on kuvaillut sukupuolimoraalia seuraavasti teoksessa Nuorten sukupuoliasioita koskevan moraaliajattelun kulttuurinen ja sosiaalinen tausta 1989. Sukupuolimoraalilla
tarkoitettaan sukupuoliasioita käsittelevää moraaliajattelua eli hyvän ja pahan tai oikean ja väärän määrittelyä sukupuoliasioissa. Sukupuoliasioita koskeva moraaliajattelu rakentuu seksuaalisista kognitioista. Ne kuvaavat sitä mitä tiedetään ja uskotaan seksistä. Moraaliset auktoriteetit säätelevät seksuaalisia kognitioita ja sitä kautta sukupuolimoraalia (Kontula 1989: 17.) Seksuaalisuutta säädellään ja määritellään useilla eri yhteiskuntaelämän ja tiedon osa-aluilla.
Aiemmin papisto ja lähiyhteisö olivat moraalin vartioita, mutta myöhemmin kontrolli on siirtynyt entistä enemmän sosiaali- ja käyttäytymistieteiden ammattiauttajille, kuten lääkäreille ja
terveydenhoitajille (Kontula 1989: 46, 54.) Erityisesti moraalifilosofiaan perehtyneet filosofit Heta Häyry ja Matti Häyry puolestaan määrittävät seksuaalimoraalin seuraavasti: Sukupuolimoraalilla voidaan tarkoittaa ainakin kahta toisistaan erillistä, mutta toisiinsa kietoutunutta asiaa. Toisaalta yksilön todellista sukupuolikäyttäytymistä ja sen rajoja sekä seksuaalista käyttäytymistä koskevia arvoja, uskomuksia ja normeja. (Häyry & Häyry 1988: 14.)
Seksin sijasta käytän tutkimuksessani termiä yhdyntä. Seksi on laaja-alainen käsite, johon on lähes mahdotonta vetää rajoja, sillä niin kulttuurisesti kuin sosiaalisestikin seksi on monimuotoinen ja asiaympäristössään muotoutuva käsite. Yhdyntä on käsitteenä suljetumpi ja yksinkertaistettu.
Terveystieteiden puolella se käsitetään seuraavasti, kuten Duodecimin julkaisemassa
Seksuaalisuus teoksessa psykologit sekä seksuaaliterapeutit Tuisku Ilmonen sekä Jussi Nissinen summaavat. ”Yhdyntä- Kahden ihmisen välillä vuorovaikutustilanteessa emättimeen tai
emättimessä tai peräaukkoon tai peräaukossa tai suuhun peniksellä tai joissakin tilanteissa esimerkiksi jollakin seksivälineellä tapahtuva penetraatio ja siihen useimmiten liittyvät koko vartalon rytmiset liikkeet” (Ilmonen, Nissinen 2006: 457). Väestöliitto puolestaan kuvailee
yhdyntää seksuaalisena tapana osoittaa ja jakaa kiintymystä sekä rakkauden tunteita kumppanin
kanssa tai tapana nauttia toisen ihmisen kehosta ja läheisyydestä (Väsetöliitto, yhdyntä).Tässä Pro Gradu työssä yhdyntä on rajoitettu tarkoittamaan vain emättimeen tai peräaukkoon tapahtuvaa penetraatiota.
Sosiologi Ilsa Lottes on ruotinut seksuaaliterveys -käsitettä artikkelissaan Uusia näkökulmia seksuaaliterveyteen seuraavasti (1999). Seksuaaliterveyden käsite on läheisessä suhteessa termin lisääntymisterveys kanssa. Lisääntymisterveys on kuitenkin helppokäyttöisempi termi ja
esimerkiksi kehitysmaissa helpommin hyväksyttävä kuin seksuaaliterveys. Lisääntymisoikeudet tarkoittavat naisen oikeuksia päättää omasta kehostaan ja siitä, milloin tai josko he haluavat hankkia lapsia. Jotta tämä oikeus voisi tapahtua on naisille taattava mahdollisuus saada
täysvaltaista tietoa seksuaalisuudesta, lisääntymisestä ja lisääntymisterveydestä. (Lottes 1999: 13 – 15) WHO ymmärtää seksuaaliterveyden seksuaalisuuteen liittyvän fyysisen, psyykkisen,
emotionaalisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilana, jossa ei ole kyse ainoastaan sairauden tai toimintahäiriön puuttumisesta. Tämän määritelmän mukaan hyvä seksuaaliterveys edellyttää positiivista ja kunnioittavaa asennetta seksuaalisuuteen ja seksuaalisiin suhteisiin sekä
mahdollisuutta nautinnollisiin ja turvallisiin seksuaalisiin kokemuksiin ilman pakottamista, syrjintää tai väkivaltaa. Tällaisen seksuaaliterveyden saavuttaminen ja ylläpitäminen edellyttävät kaikkien ihmisten seksuaalioikeuksien kunnioittamista, suojelemista ja toteuttamista (WHO 2010:17).
Lottes pohtii myös eroa seksuaali- ja lisääntymisterveyden välillä. Lisääntymis- ja seksuaaliterveys ovat toisiaan hyvin lähellä olevat termit, joita on lähes mahdotonta erottaa toisistaan. Monissa yhteyksissä on pyritty vetämään rajoja näiden kahden välille tai yhdistämään ne samaksi. Lottesin mielestä voi sanoa, että lisääntymisterveys on osa seksuaaliterveyttä, eikä toisinpäin. Seksillä on monia eri tarkoituksia ja lisääntyminen on vain yksi niiistä. (Lottes 1999:19 – 21)
Seksuaalikasvatus on suomessa vielä nuori käsite. Tutkimukseni ajankohtana puhuttiinkin enemmän ”ihmissuhde- ja sukupuolikasvatuksesta” (Kontula & Meriläinen 2007: 10) Seija Lähdesmäki ja Heidi Peltonen kuvaavat 1970-luvun peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietinnössä esiintynyttä ajatusta seuraavasti: Tasapainoiseen persoonallisuuden kehitykseen kuuluu luonnollinen suhtautuminen sukupuolielämään. Edellytys tälle on, että yksilöllä on tarpeeksi tietoa sukupuolielämästä. Jo esikouluiässä on tärkeää, että perhekasvatukseen liittyviä kysymyksiä käsitellään kaikilla asteilla oppilaan iän ja käsityskyvyn mukaisesti. Ala-asteella on pyrittävä käsittelemään opettajan harkinnan mukaan poikien ja tyttöjen välisiä eroavuuksia, lapsen syntymää ja niin edelleen. Yläasteella perhekasvatus on syytä niveltää muiden aiheiden
opetukseen. Tällöin kansalaistaidon puolella voidaan keskittyä äitiyden ja isyyden kysymyksiin sekä avioliiton henkiseen ja eettiseen puoleen. (Lähdesmäki & Peltonen 2000: 209.) Kuten tästä
määritelmästä voi huomata on vielä 1970-luvulla Suomessa puhuttu perhekasvatuksesta. WHO määrittelee seksuaalikasvatuksen tällä hetkellä seuraavasti (2010): Seksuaalikasvatuksella tarkoitetaan seksuaalisuuden kognitiivisten, emotionaalisten, sosiaalisten vuorovaikutteisten ja fyysisten näkökohtien oppimista. Seksuaalikasvatus alkaa varahaislapsuudesta ja jatkuu läpi elämän. Lasten ja nuorten kohdalla sen tavoitteena on suojella ja tukea seksuaalista kehitystä.
Kasvatuksen avulla lapset ja nuoret hankkivat tiedot, taidot ja positiiviset arvot, joiden avulla he voivat ymmärtää ja nauttia siitä. Seksuaalikasvatus auttaa heitä tekemään valintoja, jotka parantavat heidän elämänlaatuaan ja kehittävät osaltaan yhteiskuntaa myötätuntoiseen ja oikeudenmukaiseen suuntaan. Kaikilla lapsilla ja nuorilla tulisi olla oikeus saada ikäänsä nähden sopivaa seksuaalikasvatusta. Kyseisessä WHO:n määritelmässä seksuaalisuus nähdään
myönteisenä voimavarana sekä tyydytyksen ja nautinnon lähteenä. Ja siinä korostetaan, että seksuaalikasvatuksen pitäisi perustua kansainvälisesti hyväksyttyihin ihmisoikeuksiin, erityisesti oikeuteen saada tietoa, joka menee ongelmien ehkäisemisen edelle (WHO 2010: 19)