Taru1 tapasi itseään huomattavasti vanhemman Mikon netin keskustelupalstalla. Mikko oli Tarua kohtaan huomaavainen ja huolehtiva. Se tuntui Tarusta hyvältä, sillä hänen kotiolonsa olivat vaikeat. Mikko tuntui ymmärtävän Tarua paremmin kuin kukaan muu. Pian Mikko ehdottikin Tarulle, että hänellä olisi parempi olla, jos Taru muuttaisi Mikon luokse asumaan. 14-vuotias Taru sai äidiltään luvan muuttaa miehen luokse. Pian muuton jälkeen Mikko kuitenkin muuttui ja alkoi vaatia Tarulta seksuaalista kanssakäymistä. Taru ei halunnut palata kotiinsa, minkä lisäksi hän ajatteli, että Mikko rakastaa häntä ja hän Mikkoa.
Mikko käytti Tarua toistuvasti seksuaalisesti hyväkseen, käyttäen myös väkivaltaa, usean vuoden ajan. Mikko pakotti Tarun lopulta prostituutioon. Tarua käytettiin hyväksi kahdeksassa eri kaupungissa eri puolilla Suomea. Asiakkaita oli satoja.
Hyväksikäyttö oli mahdollista, koska Mikko hyödynsi Tarun vaikeaa taustaa ja luottamusta, saaden Tarun riippuvaiseksi hänestä.
(Lähde: Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä 2019.)
Ihmiskauppa ja siihen liittyvä hyväksikäyttö on globaali ilmiö, joka koskettaa lapsia ja nuoria yhtä lailla Suomessa kuin muualla maailmassa (UNODC 2018). Ihmiskauppa on vakava, vapauteen kohdistuva rikos ja loukkaus yksilön ihmisarvoa ja koskemattomuutta vastaan. Lapsiin ja nuoriin kohdistuvan ihmiskaupan muodot ovat hyvin moninaisia ja usein ne linkittyvät toisiinsa. Ihmiskaupan uhriksi joutuneita lapsia ja nuoria on esimerkiksi käytetty seksuaalisesti hyväksi, pakotettu prostituutioon tai avioliittoon. Lapsia on myös painostettu tekemään rikoksia, kerjäämään kadulla, tai heitä on saatettu hyväksikäyttää työnteossa esim. ravintoloissa tai kotiapulaisena.
Ihmiskauppa ja siihen liittyvä hyväksikäyttö on nyky-yhteiskunnan suuri ihmisoikeushaaste (OHCHR 2014). Ihmiskaupan uhrien todellisesta määrästä on vaikea antaa tarkkoja arvioita, sillä suuri osa uhreista jää tunnistamatta. Etenkin lasten tunnistaminen ihmiskaupan uhreiksi on haastavaa. YK on kerännyt tietoja ihmiskaupan uhriksi joutuneista henkilöistä vuodesta 2003 lähtien ja on saanut jäsenmaistaan tiedon yhteensä 225 000 virallisesti tunnistetusta uhrista viimeisen 15 vuoden ajalta (UNODC 2018a, 21, 27). YK:n mukaan kolmasosa virallisesti tunnistetuista ihmiskaupan uhreista globaalisti arvioidaan olevan lapsia (mt.). EU:ssa vuosina 2015–2016 tunnistettiin 20 532 ihmiskaupan uhria2, joista lapsia oli lähes neljäsosa (23 %) (Euroopan komissio
1 Selvityksessä käytetyt nimet on muutettu.
2 Naisia uhreista oli 62 %, tyttöjä 17 %, miehiä 17 % ja poikia 5 %.
2018, 16, 58). Suomessa Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä on autettu sen tähänastisen toiminnassa olon aikana (2006–2018) kaiken kaikkiaan 760 ihmiskaupan uhria, joista alle 18-vuotiaita on ollut 55 ja 18–21 -vuotiaita nuoria 141. Lasten ja nuorten osuus auttamisjärjestelmän asiakkaista on siten neljäsosa kaikista uhreista.
(Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä 2018.)
Ihmiskaupparikoksessa rikoksentekijä hyödyntää uhrin haavoittuvuutta, luottamusta tai riippuvaisuutta rikoksentekijästä ja saattaa tämän esimerkiksi seksuaalisen tai työperäisen hyväksikäytön kohteeksi. Ihmiskaupparikos tehdään usein taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi, mutta sitä ei edellytetä ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistön täyttymiseksi. Ihmiskauppaa voi olla jo se, että uhri ollaan vasta saattamassa hyväksikäyttötilanteeseen, tai rikoksentekijän on tarkoitus hyväksikäyttää uhria. Ihmiskauppa vahingoittaa sen kohteeksi joutuneita kokonaisvaltaisesti ja aiheuttaa usein vaikeita psyykkisiä ja fyysisiä vammoja. (Koskenoja, Ollus, Roth, Viuhko ja Turkia 2018.) Kyseessä on vakava rikos, mutta siihen ei suinkaan aina liity äärimmäistä pakottamista tai väkivaltaa. Ihmiskauppaan liittyy kuitenkin usein uhrin hienovaraista kontrollointia ja tähän kohdistuvaa vallankäyttöä. Siten ihmiskauppaa voi ilmetä hyvinkin arkipäiväisissä tilanteissa. Ihmiskauppaa voivat myös olla tilanteet, jotka on totuttu tulkitsemaan joksikin muuksi, kuten perheen sisäiseksi väkivallaksi tai lasten seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.
Lapsiin kohdistuvasta ihmiskaupasta on saatavilla hyvin vähän tietoa. Tämän selvityksen tavoitteena on siten lisätä tietämystä ja ymmärrystä lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta ihmiskaupasta Suomessa. Selvityksessä tarkastellaan ihmiskaupan ja siihen liittyvän tai siihen viittaavan hyväksikäytön eri muotoja, sekä riski- ja haavoittuvuustekijöitä, jotka luovat hyväksikäytölle otolliset olosuhteet. Selvityksen kohteena ovat alaikäisten lisäksi 18–21 -vuotiaat nuoret. Moni nuori on tullut hyväksikäytetyksi alaikäisenä, mutta päässyt avun piiriin vasta täysi-ikäisenä, tai he ovat uhriutuneet täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Nuoruuden haavoittuvuus ei noudata juridista ikärajaa, eikä täysi-ikäistyminen suojaa nuorta hyväksikäytöltä. Suomessa lastensuojelun jälkihuolto kattaa 18–21-vuotiaat, minkä vuoksi tässä selvityksessä otettiin kohderyhmäksi kaikki alle 22-vuotiaat lapset ja nuoret.
Ihmiskaupan tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä valtion rajojen ylittämistä, eivätkä ihmiskaupan uhrit ole aina ulkomaalaisia, vaan monissa tapauksissa valtaväestöön kuuluvia (Jokinen, Ollus & Viuhko 2011, 11). Selvitys kattaa siten sekä valtaväestöön kuuluviin että ulkomaalaistaustaisiin, ml. turvapaikanhakijataustaisiin lapsiin ja nuoriin, kohdistuvan hyväksikäytön. Selvityksessä huomioidaan sekä Suomessa tapahtunut että Suomessa tunnistettu hyväksikäyttö, mikä tarkoittaa sitä, että hyväksikäyttö on voinut tapahtua joko Suomessa, ulkomailla lapsen koti- tai lähtömaassa tai kauttakulkumaassa matkalla Suomeen. Ihmiskauppaa ei olisi ilman rikoksentekijöitä.
He voivat olla uhrin läheisiä henkilöitä, tuttuja tai tuntemattomia. Tässä selvityksessä ei kuitenkaan tarkasteltu ihmiskauppaan syyllistyneitä, vaan päähuomio on uhrien kokemusten esiin tuomisessa.
Käytämme selvityksessä käsitteitä lapsiin ja nuoriin kohdistuva ihmiskauppa3 ja ihmiskauppaan liittyvä hyväksikäyttö. Lähestymistapa on kokonaisvaltainen, mikä tarkoittaa sitä, että selvityksessä huomioidaan lievempikin hyväksikäyttö, sillä se voi johtaa vakavampiin hyväksikäytön muotoihin ja ihmiskauppaan. Lisäksi mahdollisia ihmiskauppatapauksia ei aina tunnisteta tai määritellä ihmiskaupaksi, vaan ne saatetaan tulkita muuksi hyväksikäytöksi. Siksi tässä selvityksessä tarkastellaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvan ihmiskaupan ohella myös ihmiskaupan kaltaisia rikoksia ja tekoja.
Tämä selvitys on tehty osana Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän vuosien 2017–
2019 aikana toteuttamaa IHME-hanketta, jonka tarkoituksena on edistää ihmiskaupan vastaista työtä Suomessa. IHME-hanke on saanut tukea Euroopan unionin sisäasioiden rahastosta (ISF-P). Elina Kervinen ja Natalia Ollus Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI:sta toteuttivat selvityksen Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän toimeksiannosta. IHME-hankkeen projektipäällikkö Veikko Mäkelä tuki selvityksen toteuttamista ja tuotti selvityksen aineistona käytetyt tilastotiedot ja tapausesimerkit auttamisjärjestelmän uhreista sekä osallistui suositusten kirjoittamiseen.
3 Tässä selvityksessä käytetään pääosin käsitettä ’lapsi’ sen sijaan, että puhuttaisiin ’alaikäisistä’. Lapsen oikeuksien sopimus määrittelee kaikki alle 18-vuotiaat lapsiksi, kun taas alaikäinen on oikeudellisempi termi. Puhekielessä saatetaan puhua ’lapsikaupasta’ viitattaessa lapsiin kohdistuvaan ihmiskauppaan, mutta kansallinen rikoslainsäädäntö ei tunne tätä käsitettä, eikä tätä termiä käytetä tässä raportissa.
’Nuori’ tarkoittaa tässä selvityksessä 18–21 -vuotiasta henkilöä.