Itämurteiden erikoisgeminaatio eri asemissa

Murretestissäni testattiin kahden erilaisen yleiskielen muodon murteellisten varianttien avulla itämurteiden erikoisgeminaation vahvuutta. Tarkastelen näitä muotoja omissa alaluvuissaan, koska muotojen vertailu yhtäaikaisesti ei ole mahdollista erikoisgeminaatio-ilmiön moninai-suuden vuoksi. Murrepiirteestä on huomioitava samanaikaisesti niin tavu- ja painoasema kuin äänneympäristökin (ks. Palander 1987b: 134‒136, 138), ja ensiksi selvitänkin, miten hypo-teettinen voittajamuoto on löytynyt.

4.6.1. alkkeellisempaa vs. alkeellisemppaa

Erikoisgeminaation osalta itseään vastaan kilpailevissa muodoissa alkkeellisempaa ja alkeel-lisemppaa hypoteettiseksi voittajaksi valikoitui spontaanin puheen mukaisesti alkkeellisem-paa. Yleensä geminaatio on vahvempaa painottoman kuin painollisen tavun alussa (Palander 1987b: 136). Näissä muodoissa itämurteiden erikoisgeminaation vahvuutta ei voi kuitenkaan vertailla painoaseman mukaan, koska niissä molemmissa geminaatio toteutuu painollisen ja painottoman tavun rajalla. Muodossa alkkeellisempaa geminoitunut aines sijaitsee

ensimmäi-sen ja toiensimmäi-sen eli pääpainolliensimmäi-sen ja painottoman tavun rajalla. Viisitavuisessa muodossa sanan sivupaino siirtyy kolmannelta tavulla neljännelle, ja muodossa alkeellisemppaa geminaatio toteutuu neljännen, sivupainollisen tavun ja painottoman viidennen tavun rajalla. Ensimmäi-nen sivupaino voi siirtyä neljännelle tavulle silloin, kun useampitavuisessa sanassa neljäs tavu on pitkä ja kolmas lyhyt (Palander 1987b: 137 ja siinä mainitut lähteet).

Voittajamuodon valinnassa ratkaisivat siis geminaation äänneympäristö ja tavuasema.

Muodoille alkkeellisempaa ja alkeellisemppaa on yhteistä se, että molemmissa varianteissa geminoituva aines on konsonanttiyhtymän jälkikomponentti²⁷. Ero konsonanttiyhtymien välil-lä ei ole erityisen suuri, mutta Liperin geminoitumisindeksistä (Palander 1987b: 114) voi ha-vaita, että lk-yhtymän indeksi 3,3 on korkeampi kuin mp-yhtymän indeksi 3,1. Edelleen muo-tojen tavuasemia vertailemalla voi huomata, että ensimmäisen ja toisen tavun rajalla muodos-sa alkkeellisempaa k:n geminoitumisindeksi on 3,0 (mts. 132), kun taas neljännen ja viiden-nen tavun rajalla p:n indeksi on 2,9 (mts. 152). Näin spontaanin puheen mukainen voittaja-tyyppi olisi alkkeellisempaa.

Yleiskielen muodon alkeellisempaa murteelliset variantit, joissa itämurteiden erikois-geminaatio saattaa toteutua kaksi kertaa, näyttävät yleiskielistyvän ei-kielitieteilijöiden miel-tämän murteen mukaan toisin kuin spontaanista puheesta on havaittu. Murteellisista muodois-ta voitokkaammaksi hahmottui tutkimuksessani alkeellisemppaa (ks. muodois-taulukko 20).

Taulukko 20. Erikoisgeminaation esiintyminen alkkeellisempaa vs. alkeellisemppaa.

Molemmat Ainakin Ainakin Vain Vain

alkeellisemppaa alkkeellisempaa alkeellisemppaa alkkeellisempaa 29. alkeellisempaa 26 11 (42 %) 15 (58 %) 14 (54 %) 4 (15 %) 3 (12 %)

yhteensä 26 11 (42 %) 15 (58 %) 14 (54 %) 4 (15 %) 3 (12 %)

Ei-kielitieteilijät mieltävät kyseisissä murteellisissa muodoissa 4. ja 5. tavun rajaisen geminaation yleiskielisemmäksi vaihtoehdoksi (ks. myös Räsänen 2012: 32). Tutkimukseni uudella kierroksella murrepiirteen erilaiset asemat näyttävät kuitenkin tasavertaisemmilta kuin aiemmin, jolloin alkkeellisempaa sai vain 10 % äänistä ja peräti 90 %:ssa tapauksia alkeel-lisemppaa miellettiin paremmaksi vaihtoehdoksi (ks. mp.).

En usko, että ei-kielitieteilijöille olisi muotojen yleiskielistämisessä niinkään väliä sillä, mikä äänne tai ”kirjain” kahdentuu, koska molemmissa muodoissa äänteet ovat klusiileja.

Klusiilit k ja p ovat geminoituessaan ei-lingvistien mielestä todennäköisesti yhtä lailla huo-miota herättäviä. Sen sijaan väliä uskoisin olevan sillä, sijaitseeko geminoitunut aines

27 Muita mahdollisia erikoisgeminaation äänneasemia ovat vokaalien (lyhyen tai pitkän) välisen konsonantin ja svaavokaalin jälkeisen konsonantin geminoituminen (Palander 1987b: 104‒120).

don alku- vai loppupäässä. Osittain ei-lingvistit yleiskielistävät mielestään erikoisgeminaatio-ta samoin kuin yleisgeminaatioerikoisgeminaatio-ta. (Räsänen 2012: 32; vrt. tämän työn luvut 4.5 ja 4.6.2.)

Testin tulos voisi olla toinenkin. Svaavokaalin lisääminen valmiiksi muotoihin olisi saattanut kääntää voittosuhteen hypoteesin mukaiseksi. Yhteensä kolme informanttia lisäsi svaavokaalin muotoihin, ja kaikilla heillä mielestään muodoissa esiintyy sekä k:n että p:n ge-minoituminen. Tässä yhteydessä en kuitenkaan tarkastele svaavokaalin jälkeistä erikoisgemi-naation asemaa tämän enempää, vaikka syytä tarkempaan tutkimukseen olisikin (ks. Palander 1987b: 117‒120; luku 4.7).

4.6.2. vaikkeempaa vs. vaikeemppaa

Muotojen vaikkeempaa ja vaikeemppaa kilpailutuksessa olen määritellyt voittajaksi muodon vaikeemppaa. vaikeemppaa-muodossa geminoituminen tapahtuu painottomassa asemassa toisen ja kolmannen tavun rajalla. Muoto on kolmitavuinen, ja siksi ainut paino on ensimmäi-sellä tavulla oleva pääpaino. Palander (1987b: 134, 136) on todennut erikoisgeminaation ole-van vahvinta juuri painottoman tavun edellä toisen ja kolmannen tavun rajalla. Erikoisgemi-naatio ensimmäisen ja toisen tavun rajalla muodossa vaikkeempaa on heikompaa kuin se on toisen ja kolmannen tavun rajalla vaikeemppaa.

Voittajan määrittelyssä hankaluutta aiheuttaa kuitenkin äänneympäristö. Äänneympäris-töittäin vokaalien välinen geminoituminen on nimittäin yleensä vahvempaa kuin konsonat-tiyhtymissä (Palander 1987b: 134 ja siinä mainittu paikka). Liperissä k:n geminoitumisindeksi vokaalien välissä edeltävän vokaaliaineksen pituutta erottelematta on 3,3 (mts. 106) ja konso-nanttiyhtymän mp jälkikomponentin 3,1 (mts. 114). Tältä osin hypoteesi tukisikin vaikkeem-paa-muodon valintaa. Mutta koska jompikumpi muoto oli tässäkin valittava mahdollisen en-nakkovoittajan asemaan, muoto vaikeemppaa on sellainen kahden ominaisuutensa valossa:

tavuaseman ja sanapainon perusteella.

Itämurteiden erikoisgeminaatio vaikuttaa vahvasti piirteeltä, jossa ei-kielitieteilijöiden mielteet poikkeavat kielentutkijoiden huomioista. Kuten edellä luvussa 4.6.1, myös tämän muodon yleiskielistymisjärjestys on hypoteesin vastainen. Taulukon 21 tuloksissa sivulla 64 muoto vaikkeempaa on selvä voittaja.

Taulukko 21. Erikoisgeminaation esiintyminen vaikkeempaa vs. vaikeemppaa.

Molemmat Ainakin Ainakin Vain Vain

vaikkeempaa vaikeemppaa vaikkeempaa vaikeemppaa 15. vaikeampaa 27 12 (44 %) 19 (70 %) 14 (52 %) 6 (22 %) 2 (7 %)

yhteensä 27 12 (44 %) 19 (70 %) 14 (52 %) 6 (22 %) 2 (7 %)

Myös ensimmäisessä murretestissäni vaalleempaa-muoto voitti hypoteesin vastaisesti selvällä erolla vaaleemppaa-muodon. Todennäköisesti maallikot pitävät huomiota herättä-vämpänä p-klusiilin geminoitumista kuin likvida-l:n²⁸. (Räsänen 2012: 32.) Toisaalta tässä tutkimuksessa klusiileista k vaikuttaa geminoituessaan vähemmän murteelliselta kuin mp-konsonanttiyhtymän p, tai ainakin pohjoiskarjalaiset mieltävät enemmän k:n geminoitumisen arkipuheeseensa. Todennäköisin syy hypoteesin toteutumattomuudelle kuitenkin on, että ei-kielitieteilijöille on hankalampaa tiedostaa geminoitumisilmiöt muodon loppuosassa. Muotoi-hin voidaan ”laittaa” kuitenkin myös ”mahdollisimman paljon konsonantteja”, jolloin ”kak-soiskonsonantti jatkuu koko sanan” (vaikkeemppaa, alkkeellisemppaa).

Mielenkiintoista on, että aiemmin löytämäni yhtymäkohta ei-kielitieteilijöiden hahmot-tamien erikois- ja yleisgeminaation välillä näyttää pitävän paikkansa tässäkin tutkimuksessa ‒ tosin aivan päinvastaisesti, ja erikoisgeminaatiotyypitkin ovat vaihtaneet paikkaa yleisgemi-naatioon rinnastuen. Ensimmäisessä tutkimuksessani ei-kielitieteilijät mielsivät erikoisgemi-naatiollisista alkeellisempaa-muodon varianteista luonnollisemmaksi muodon alkeellisemp-paa, kuten tässäkin tutkimuksessa. Ilmeisesti he käyttivät hahmottamassaan yleiskielistämis-järjestyksessä samankaltaista strategiaa kuin yleisgeminaatiollisen pysäytettään-muodon va-linnassa. Muodon lopussa oleva asema geminoitumiselle ei ilmeisesti ole heidän mielestään niin murteellinen kuin muodonalkuinen. (Räsänen 2012: 32.)

Nyt kuitenkin tyyppi vaikkeempaa on ilmeisesti maallikoiden mielestä rinnastettavissa yleisgeminaatiolliseen konneelliseen (ks. luku 4.5) Voi tietysti olla täysin sattumaakin, että molemmissa testin muodoissa paremmin säilyy pääpainollisen tavun jälkeinen geminaatio.

Itse en kuitenkaan pidä sitä tavattomana, että maallikot yleiskielistävät eri murrepiirteitä mie-lestään samojen strategioiden avulla. Yleis- ja erikoisgeminaation erottaminen toisistaan vaa-tii ainakin jonkintasoista kielitieteellistä koulutusta. Ei-kielitieteilijät puhuvatkin paitsi yleis-geminaatiosta toisinaan myös erikoisyleis-geminaatiosta esimerkiksi ”konsonanttien tuplaantumi-sena” tai ”tuplakonsonantteina” (ks. esim. Palander 2011: 113, 120, 122). Kahden murteelli-sen ilmiön sijasta he hahmottavat yhden, ja siten he saattavat ottaa mallia aivan eri ilmiöstä.

Erikoisgeminaation sisältävissä testimuodoissa informanttini ovat saattaneet tukeutua testin

28 Ei-kielitieteilijöiden käsityksiä äänteiden geminoitumisen murteellisuudesta tulisi tutkia myös lisää. Tässä ja samoin edellisessä luvussa 4.6.1 klusiileja koskevat havainnot ovat lähinnä omia päätelmiäni.

alkupään yleisgeminaatiollisen koneelliseen-muodon variantteihin ja siihen, mitä ovat tässä kohdassa konsonanttien asemaan valinneet.