Irtisanomis- ja peruuttamisoikeutta koskeva tieto

Viidentenä olennaisten tietoluokkien luettelossa, direktiivin seitsemännen artiklan kohdassa 4 (e), olennaiseksi tietoluokaksi säädetään tuotteisiin ja liiketoimiin mahdollisesti liittyvää irtisanomis- ja peruuttamisoikeutta koskeva tieto⁷⁶⁰. Näistä irtisanomisoikeus liittyy usein pitkäkestoisiin sopimuksiin ja peruutusoikeus mm.

756 Collins 2010:108.

757 Willett 2010:257.

758 Ks. myös esim. Howells ym. 2006:156.

759 1997/7/EY 4 (1e) Art. ja 5 Art.

760 2005/29/EY: 7 (4 e) Art.

etä- ja kotimyyntiin. Verkkokaupan osalta elinkeinonharjoittajan on etämyyntidi-rektiivin kuudennen artiklan pohjalta myönnettävä useimmille tuotteille peruutus-oikeus⁷⁶¹. Lisäksi elinkeinonharjoittaja velvoitetaan etämyyntidirektiivin nojalla hyvissä ajoin ennen sopimuksen solmimista ilmoittamaan kuluttajille tuotteilla olevasta peruutusoikeudesta. Tieto sen ehdoista sekä sen käyttämiseen liittyvistä menettelytavoista tulee puolestaan ilmoittaa viimeistään tavaran luovutushetkel-lä⁷⁶². Vastaavasti myös pitkäkestoisien sopimuksien osalta elinkeinonharjoittajan on etämyyntidirektiivin nojalla ilmoitettava kuluttajalle hyvissä ajoin sopimuksen vähimmäiskestoaika ja tätä kautta myös käytännössä irtisanomisoikeutta koskeva tieto. Nimenomaisesti sopimuksen irtisanomisehdot velvoitetaan ilmoittamaan etämyyntidirektiivin nojalla niiltä osin, kuin kyse on toistaiseksi voimassa olevis-ta olevis-tai vähintään vuoden mitolevis-taisisolevis-ta sopimuksisolevis-ta.⁷⁶³ Verkkokaupan osalta puheena olevan direktiivin (2005/29/EY) seitsemännen artiklan voisi puitedirektiiviluon-teen vuoksi katsoa osittain tukevan etämyyntidirektiiviin pohjautuvaa sääntelyä näiltäkin osin.

Etämyyntidirektiivin perusteella tieto peruutusoikeudesta tulee antaa hyvissä ajoin ennen sopimuksen solmimista. Tällä tarkoitettaneen etämyyntidirektiivissä, että kuluttajalla tulee olla aikaa perehtyä annettuun tietoon. Luultavaa on, että tämä tarkoittaa, että tiedot on annettava jo markkinoinnissa.⁷⁶⁴ Tässä suhteessa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännös on kuitenkin selkeämpi, sillä siinä käytetty ostokehotus-termi liittyy selkeämmin nimenomai-sesti markkinointiin. Alle vuoden mittaisten pitkäkestoisten sopimusten irtisano-misoikeuden osalta puheena olevan direktiivin seitsemännen artiklan säännöksen voi katsoa myös sisältävän etämyyntidirektiiviin nähden selkeämmän irtisano-misoikeutta koskevan ilmoittamisvelvollisuuden.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännökset eivät toi-saalta myöskään rajoitu pelkästään yhteisön lainsäädäntöön. Käytännössä varsin-kin artiklan em. peruuttamisoikeuden ilmoittamisvelvollisuutta koskevalla sään-nöksellä voi olla enemmän merkitystä tilanteissa, joissa elinkeinonharjoittaja mahdollisesti myöntää vapaaehtoisesti peruutusoikeuden tuotteille, joita etämyyn-tidirektiivin mukainen peruutusoikeus ei koske ja tilanteissa, joissa peruutusoike-us perperuutusoike-ustuisi pelkästään kansalliseen lakiin.⁷⁶⁵ Säännöksen nojalla

761 1997/7/EY:6 Art. Ks. sanottuun peruutusoikeuteen liittyvistä poikkeuksista 1997/7/EY:6 (3) Art.

762 1997/7/EY: 4 (1 f) Art. ja 5 Art.

763 1997/7/EY: 4 (1 i) Art. ja 5 (1) Art.

764 1997/7/EY: 4 (1 f ja i) Art. sekä 5 (i) Art. ja ks. myös Luhtasela 2007:130.

765 Ks. myös Howells ym. 2006:157.

joittajan tulee ilmoittaa myös tällaisissa tilanteissa tieto peruutusoikeudesta kulut-tajalle. Tosin vapaaehtoisesti myönnetyn peruutusoikeuden osalta on jo elinkei-nonharjoittajan omien intressien mukaista tiedottaa tällaisesta sanotusta lisäedus-ta.

5.3 Yhteenveto

Direktiivissä 2005/29/EY harhaanjohtavat kaupalliset menettelyt on jaettu har-haanjohtaviin toimiin ja harhar-haanjohtaviin mainitsematta jättämisiin. Harhaanjoh-tavat mainitsematta jättämiset on erillisenä käsitteenä uusi verrattuna harhaanjoh-tavaa mainontaa koskevaan direktiiviin, vaikkakin sisällöltään samoja asioita on aiemmin käsitelty edellä mainitussa direktiivissä 1984/450/ETY harhaanjohtavan mainonnan käsitteen alla. Direktiivissä 2005/29/EY harhaanjohtavien mainitse-matta jättämisien kielto pohjautuu sen seitsemänteen artiklaan, jossa heti ensim-mäisessä kohdassa määritellään sopimattomaksi kaupalliseksi menettelyksi sel-laisten asiayhteydessä olennaisten tietojen mainitsematta jättäminen, jotka mah-dollisesti saavat keskivertokuluttajan tekemän kaupallisen ratkaisun, jota hän ei olisi muuten tehnyt. Artiklan toisessa kohdassa olennaisen tiedon mainitsematta jättämisen käsite ulotetaan mm. epäselvään tai väärään aikaan tapahtuvaan ilmai-suun. Artiklan kolmannessa kohdassa puolestaan lievennetään olennaisen tiedon ilmaisuvaatimusta säätämällä, että mainitsematta jättämisen arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös aikaan ja paikkaan liittyvät rajoitteet sekä tällaisessa tilan-teessa tietojen antaminen muulla keinoin. Artiklan soveltamisen kannalta keskei-nen lähtökohta on kuitenkin olennaisen tiedon käsite. Muita olennaisia tietoluok-kia ei artiklassa tosin yleisellä tasolla määritellä kuin kaupallisen menettelyn luonnetta koskeva tieto artiklan toisessa kohdassa (ja samalla käytännössä asete-taan myös piilomainonnan kielto). Lisäksi artiklan viidennessä kohdassa määritel-lään olennaisiksi liitteessä II ei-tyhjentävästi lueteltujen eräiden yhteisön minimi-direktiivien, kuten esim. etämyyntidirektiivin ja sähköisen kaupankäynnin direk-tiivin, nimetyissä artikloissa vaaditut tiedot. Käytännössä seitsemäs artikla jättää yleisellä tasolla tuomioistuimelle runsaasti harkintavaltaa sen ratkaisemiseksi, mikä tieto on kulloisessakin asiayhteydessä ollut olennaista sekä siinä, että voiko kyseinen tieto katsoa jätetyn antamatta.

Olennaisen tiedon käsitettä ei ole kuitenkaan seitsemännessä artiklassa jätetty pelkästään yleisluontoisten, tuomioistuimille runsaasti harkintavaltaa antavien säännösten nojaan. Tähän liittyen artiklan neljännessä kohdassa määritellään eri-tyissäännöksenä suhteessa artiklan aiempiin kohtiin viidessä alakohdassa tieto-luokkia, jotka ovat säännöksen mukaan, elleivät ilmene jo asiayhteydestä, olen-naisia direktiivin 2 (i) artiklassa määritellyn ostokehotuksen yhteydessä. Tämä

ostokehotuksen käsite kiteytyy em. toisen artiklan i-kohdan mukaan konkreetti-seen viestiin, joka käytettyyn viestintävälineekonkreetti-seen nähden asianmukaisesti ilmais-tun hinnan ja tuotteen ominaisuuksien pohjalta mahdollistaa vastaanottajalleen ostoksen tekemisen. Tällaisen ostokehotuksen yhteydessä olennaisina tietoluok-kina artiklassa määritellään viisikohtaisessa luettelossa tuotteen pääominaisuudet viestintävälineen ja tuotteen kannalta asianmukaisessa laajuudessa, elinkeinonhar-joittajan maantieteellinen osoite ja henkilöllisyys, tuotteen kokonaishinta tai sen laskentaperusteet, huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimuksista poikkeavat mm. maksamiseen, toimitukseen ja valitusten käsittelyyn liittyvät menettelyt sekä viimeisenä mahdolliset peruutus- ja irtisanomisoikeutta koskevat tiedot.

Seitsemännen artiklan harhaanjohtavia mainitsematta jättämisiä koskevan sään-nöksen merkittävimmän osan on katsottu sisältyvän olennaisen tiedon käsittee-seen ja erityisesti sen neljänteen kohtaan liittyvään määritelmään, joka ostokeho-tuksen yhteydessä olennaisia tietoluokkia listaamalla käytännössä muusta direk-tiivistä poiketen luo elinkeinonharjoittajille ainakin epäsuoran informaatiovelvoit-teen⁷⁶⁶. Toisaalta ostokehotuksen yhteydessä olennaisia tietoluokkia koskevan luettelon rooli suhteessa yleisellä tasolla mainitsematta jättämisen määritelmää tarkentaviin säännöksiin artiklan aiemmissa kohdissa on kuitenkin jäänyt hieman epäselväksi. Artiklan rakenteesta on pääteltävissä ja myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ratkaisussaan ja komissio sekä yhteisöjen julkisasiamies ovat katso-neet, että yleiset kaikkia kaupallisia menettelyitä koskevat harhaanjohtavien mai-nitsematta jättämisien arviointikriteerit koskevat myös ostokehotuksen yhteydessä harhaanjohtavia mainitsematta jättämisiä⁷⁶⁷. Tulkinnanvaraisena voi direktiivin pohjalta pitää lisäksi sitä, että ovatko ostokehotuksen osalta luetteloidut olennaiset tietoluokat tarkoitettu tyhjentäväksi vai esimerkinomaiseksi luetteloksi. Luettelon määritteleminen tyhjentäväksi olisi melko kankea ratkaisu, sillä esimerkiksi verk-kokaupan osalta olisi vaikea etukäteen ennakoida, millaisia tietoluokkia voidaan tulevaisuudessa pitää olennaisina ostoksen tekemisen kannalta. Direktiivin esitöi-den ja komission esittämän näkemyksen mukaan listaa ei ole tarkoitettu tyhjentä-väksi⁷⁶⁸. Täten harhaanjohtavien mainitsematta jättämisien arvioinnissa sekä ylei-sellä tasolla että myös ostokehotuksen yhteydessä ratkaisevana kysymyksenä voi pitää sitä, millainen vaikutus menettelyllä ja tiedon antamatta jättämisellä on kes-kivertokuluttajan kaupalliseen ratkaisuun. Tietoluokkien merkitys myös

766 Ks. esim. Radeideh 2005:271 ja ks. myös Howells 2005:352–353 sekä Kolmsee 2008:55.

767 SEC (2009) 1666:51, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin 122/2010 ja ks. myös Euroopan yh-teisöjen tuomioistuin asia 122/2010, julkisasiamies Paolo Mengozzin ratkaisuehdotus 3.2.2011:kohdat 52–53, 59 ja 64 (4).

768 Kom 2003/356 lopullinen: kohta 63 ja SEC (2009) 1666:51.

hotuksen yhteydessä olennaisena pidettävälle tiedolle tulee siis käytännössä rat-kaista tapauskohtaisesti.

Seitsemännen artiklan säännöksillä ja erityisesti sen neljännessä kohdassa elin-keinonharjoittajalle sälytetyllä informointivelvollisuudella ei ole suoraa vastinetta harhaanjohtavaa mainontaa käsittelevässä direktiivissä 1984/450/ETY. Näiden artiklaan sisältyvien tiedonantovaatimuksien merkitystä ovat korostaneet mm.

Geraint Howells ja Stephen Weatherill toteamalla, että niitä koskevia säännöksiä ei ole aiemmin Englannin oikeusjärjestyksessä ollut⁷⁶⁹. Kuluttajan perustellun päätöksen avustaminen elinkeinonharjoittajalle asetetuilla informointivelvolli-suuksilla ei ole kuitenkaan uutta yhteisön alakohtaisessa lainsäädännössä, jossa on pyritty luomaan markkinaneutraaleja kuluttajansuojaa koskevia säännöksiä. Vas-taavankaltainen sääntely kaikkea kaupankäyntiä koskien on kuitenkin yhteisön tasolla uutta, samoin myös monissa jäsenvaltioissa varsinkin sääntelyn yksityis-kohtaisuuden puolesta⁷⁷⁰. Ehkä osittain artiklan velvoittavasta luonteesta johtuen, säännöksen toimeenpanossa ei ole huomattavia eroja jäsenvaltioiden välillä. Eng-lannissa puheena oleva artikla, kuten muukin direktiivi, on toimeenpantu lähes kirjaimellisesti. Sen sijaan Suomessa ja Saksassa sääntelyssä on hieman enemmän eroja direktiivin tekstin ja toimeenpanevan säännöksen välillä. Esimerkiksi osto-kehotuksen käsitettä ei kyseisissä jäsenvaltioissa ole toimeenpantu sanamuodol-taan vastaavana direktiivin kanssa. Saksassa katsottiin, että kyseinen käsite olisi mahdollisesti aiheuttanut sekaannusta kansallisen sopimusoikeuden käsitteiden kanssa. Suomessa ratkaisun taustalla oli ilmeisesti pyrkimys yhtäläisten termien käyttämiseen aiempien säännösten kanssa. Paikoin kyseenalaisiakin eroavuuksia direktiivin tekstin ja kansallisen säännöksen välillä Saksassa ja Suomessa on kui-tenkin pyritty usein kohdin tasoittamaan direktiivin mukaisiksi lakien esitöissä niitä koskevilla direktiivin mukaisilla tulkinnoilla.

Verkkokaupan osalta direktiivin (2005/29/EY) seitsemännen artiklan olennaisen tiedon käsitteen sääntelyn ehkä huomattavin merkitys lienee siinä, että artiklan säännökset täsmentävät harhaanjohtavan kaupallisen menettelyn säännöksiä sekä kiinnittävät huomiota myös tiedonantotapaan ja ajankohtaan. Erityisesti verkko-kauppaa käyvien kuluttajien kannalta hyödyllisenä voi pitää sitä, että 7. artiklan 2.

kohdan mukaisesti nimenomaisesti harhaanjohtavana pidetään erilaisia, Interne-tissäkin helposti toteutettavissa olevia tiedon kätkemisen muotoja, joissa sinänsä paikkansa pitävä olennainen tieto on annettu epäselvästi tai moniselitteisesti yms.

vastaavalla tavalla. Hyödyllisenä voi pitää myös, että tätä arviointikriteeriä tullaan

769 Ks. Howells & Weatherill 2005:433.

770 Howells ym. 2006:85.

soveltamaan muidenkin verkkokauppaan liittyvien tiedonantovaatimuksien poh-jalta annettaviin tietoihin. Tämä on omiaan entisestään korostamaan verkkokaup-pasivustojen ja ylipäänsäkin verkkoviestinnän selkeän muotoilun tärkeyttä. Yhtä-lailla hyödyllisenä voi pitää säännöksessä asetettua olennaisen tiedon oikea-aikaisuuden vaatimusta.

Seitsemännen artiklan neljännessä kohdassa määriteltyjä olennaisia tietoluokkia koskevan informaatiovelvollisuuden suurin merkitys lienee kuitenkin tietoverkon ulkopuolisessa kaupankäynnissä⁷⁷¹. Näiltä osin tietoluokkien vaatimisen voi kat-soa yleisesti parantavan kuluttajan asemaa markkinoilla⁷⁷². Toisaalta on myös elinkeinonharjoittajan oikeusvarmuuden kannalta hyödyllistä, että säännöksessä, jossa asetetaan velvollisuus olla mainitsematta olennaisia tietoluokkia, ainakin suuntaa-antavasti selvennetään, mitä kyseisellä olennaisen tiedon käsitteellä tar-koitetaan⁷⁷³. Sen sijaan tutkimuksen kohteena olevaan verkkokaupan sääntelyyn näitä tietoluokkia koskeva informointivelvollisuus ei tuo juurikaan muutoksia, sillä useimmat tietoluokissa olennaisina pidetyt tiedot on säädetty verkkokauppaa koskien ilmoitettavaksi jo aiemmassa yhteisön alakohtaisessa lainsäädännössä, kuten etämyyntidirektiivissä ja sähköisen kaupankäynnin direktiivissä⁷⁷⁴. Nämä tiedonantovaatimukset tutkimuksen kohteena oleva direktiivi tunnustaa jo sellai-senaan artiklan merkityksessä olennaisiksi. Lisäksi etämyyntidirektiivi ja sähköi-sen kaupankäynnin direktiivi ovat jo sinänsä erityissäännöksinä etusijalla sopi-mattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin nähden. Verkkokaupan osalta näiden em. seitsemännen artiklan neljännen kohdan tiedonantovaatimusten merkitys lieneekin käytännössä siinä, että ne direktiivin (2005/29/EY) puitedirek-tiiviluonteen vuoksi voivat mahdollisesti jossain määrin täydentää verkkokaup-paan liittyvää sääntelyä. Lisäksi ne mahdollistavat etämyyntidirektiivissä ja säh-köisen kaupankäynnin direktiivissä nimenomaisesti mainittujen tiedonantovelvol-lisuuksien laiminlyönteihin puuttumisen myös sopimattomia kaupallisia menette-lyjä koskevan direktiivin pohjalta.

771 Ks. myös Twigg-Flesner ym. 2005:54 ja Willett 2010:254.

772 Ks. lähinnä Saksan osalta Kolmsee 2008:28–29 ja 50.

773 Kolmsee 2008:58, Melin 2009:75 ja Collins 2010:106.

774 Ks. 1997/7/EY:4–5 Art. ja 2000/31/EY:5 Art.