Ikääntynyt on käsitteenä vaikea määritellä yksiselitteisesti. Ikääntynyt voidaan määritellä esimerkiksi vanhuuseläkkeeseen oikeutetussa iässä oleviksi, kuten suomalaisessa lainsäädännössä on tehty. Ikääntyneellä toimintakyky ei välttämättä ole vielä heikentynyt niin paljoa, että se haittaisi elämää, mutta iäkkäällä näin usein jo on (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 2012/980). Tässä tutkielmassa ikääntyneellä tarkoitetaan 65 vuotta täyttänyttä henkilöä.
Suurin osa ikääntyneistä asuu omassa kodissaan. Tilastojen mukaan yli 75-vuotiaista suomalaisista vielä 91 prosenttia asuu kotona (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021).
Kotona-asuvien ja tehostetussa palveluasumisessa tai hoitolaitoksessa asuvien toimintakyky ja kaatumisalttius sekä riskitekijät eroavat toisistaan ja siksi näitä ryhmiä on usein tutkittu erikseen (Lord ym. 2001). Suomessa erityispiirteenä on, että kotona asuu iäkkäitä, joiden toimintakyky ja avuntarve voi olla samaa luokkaa kuin hoitolaitoksissa asuvilla. Tutkimusnäyttöä käytäntöön sovellettaessa ja ehkäisytoimenpiteitä valittaessa onkin tärkeää huomioida kohderyhmä (Lönnroos ym.
2018). Edellä mainituista syistä tämä tutkimus on rajattu itsenäisesti kotona-asuviin ikääntyneisiin.
Kaatumiselle pyrittiin saamaan aikaan yhtenäinen määritelmä vuonna 1987, jolloin Kellogg’in tutkimusryhmä määritteli sen päätymiseksi tahattomasti maahan tai alemmalle tasolle. Kaatuminen väkivaltaisen iskun, tajunnan menettämisen tai äkillisestä kohtauksesta johtuvan halvaantumisen takia rajattiin tuolloin määritelmän ulkopuolelle (Gibson ym. 1987). Nykyisen suosituksen mukaan kaatuminen on määritelty yksinkertaisemmin odottamattomaksi tapahtumaksi, jonka seurauksena henkilö päätyy maahan, lattialle tai alemmalle tasolle. Kaatumisesta suositellaan kysyttävän tähän tapaan: ”Oletko kaatunut viimeisen kuukauden aikana (mukaan lukien liukastumiset ja kompastumiset) siten, että menetit tasapainosi ja laskeuduit maahan tai lattialle tai alemmalle tasolle?” (Lamb ym. 2005).
Kaatumisia voidaan luokitella useilla eri tavoilla kuten sisällä ja ulkona tapahtuneisiin kaatumisiin tai esimerkiksi sen mukaan, onko kaatuminen johtanut sairaalahoitoon vai ei.
Sisätiloissa kaatumiseen vaikuttavat osin erilaiset riskitekijät kuin ulkona. Myös toimintakyky ja ikä vaikuttavat: jos toimintakyky rajoittaa liikkumista kodin ulkopuolella, on todennäköistä, että kaatuminen tapahtuu kotona. Mitä enemmän ikää kertyy ja mitä heikompi toimintakyky on, sitä vähäisempää ulkona liikkuminen yleensä on ja siten todennäköisempää, että kaatuminen tapahtuu sisällä tai omassa pihapiirissä (Lord ym. 2001, Pajala 2016).
Arviolta 15 prosenttia kaatumisista johtuu jostakin ulkoisesta tapahtumasta (kuten tönäisystä), jonka seurauksena lähes kuka tahansa kaatuisi. Suunnilleen samanlainen osuus kaatumisista johtuu jostakin yksittäisestä tapahtumasta kuten pyörtymisestä. Suurin osa kaatumisista johtuu kuitenkin erilaisista riskitekijöistä ja niiden yhdistelmistä, joihin on mahdollista vaikuttaa. Mitä enemmän eri riskitekijöitä yksilöllä on, sitä suurempi on kaatumisriski ja sitä tärkeämpää on pyrkiä vaikuttamaan riskiä lisääviin tekijöihin.
Kaatumisten riskitekijät voidaan jaotella sisäisiin ja ulkoisiin riskitekijöihin. Sisäisiä riskitekijöitä ovat esimerkiksi ikä, heikentynyt näkö tai tasapaino ja monet sairaudet. Yksi merkittävimpiä riskitekijöitä on aiempi kaatumishistoria. Ulkoisiksi riskitekijöiksi luokitellaan esimerkiksi huono valaistus, lattian liukkaus ja apuvälineen käyttö. Lisäksi voidaan erotella tilanne- ja käyttäytymiskohtaisia riskitekijöitä kuten kiire, väsymys ja huolimattomuus (Hopewell ym. 2018, Pajala 2016).
Kaatumisten yksittäisiä riskitekijöitä on tutkittu jo pitkään, mutta riskitekijöiden kasaantumisen vaikutukseen on alettu kiinnittää enemmän huomiota vasta viime aikoina.
Vaikka riskitekijöiden yhdistäminen tarkentaakin kaatumisriskin arviointia, on edelleen melko vaikea ennustaa, kuka tulee kaatumaan ja kuka ei. Käytännön toiminnan kannalta olisi olennaista tunnistaa ajoissa kohonneessa kaatumisriskissä olevat ja pyrkiä ennaltaehkäiseviin toimiin heidän osaltaan (Ek ym. 2018).
Yksi kaatumisriskiin keskeisesti vaikuttava tekijä on toimintakyky. Toimintakyvyn käsite on hyvin moniulotteinen ja siten vaikeasti määriteltävissä. Käsite jaetaan usein fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Fyysisen toimintakyvyn osa-alueita ovat esimerkiksi lihasvoima ja lihaskestävyys, kestävyyskunto ja ketteryys. Ikääntymisen
myötä etenkin fyysinen toimintakyky heikkenee, mutta tätä haitallista kehitystä on mahdollista hidastaa tai jopa estää liikuntaharjoittelulla. Toisaalta jos toimintakyvyn annetaan heiketä, se voi johtaa lopulta toiminnanvajaukseen, jolloin tietystä toiminnasta, kuten vaikkapa ulkona liikkumisesta, ei kykene enää selviytymään ilman apua.
Toimintakykyyn vaikuttavat sekä yksilökohtaiset että ympäristökohtaiset tekijät.
Ikääntyneiden toimintakykyä arvioidaan usein testeillä, joilla mitataan kykyä selviytyä päivittäisistä toiminnoista (activities of daily living = ADL) ja kodin ulkopuolisten asioiden hoitamisesta (instrumental activities of daily living = IADL). Tässä tutkimuksessa käytetyssä aineistossa toimintakykyä on mitattu ADL- ja IADL-pohjaisia kysymyksiä yhdistämällä. Lisäksi kysytään erikseen, miten vastaaja kokee selviävänsä päivittäisistä toiminnoista ja haittaako heikentynyt näkö, kuulo, tasapaino tai muisti arkiaskareita tai liikkumista. Nämäkin tekijät liittyvät toimintakykyyn (Heikkinen ym.
2013).
Fyysinen aktiivisuus määritellään kaikeksi luurankolihasten supistumisesta aiheutuvaksi liikkeeksi, joka lisää energiankulutusta. Fyysiseksi aktiivisuudeksi lasketaan siis varsinaisen liikunnan harrastamisen lisäksi myös arki- ja hyötyliikunta (Thomas ym.
2015). Uusimmissa amerikkalaisissa liikkumisen suosituksissa katsotaan, että kaikki liikkuminen on terveyden kannalta hyväksi ja entinen ohjeistus, että liikunnan tulisi kestää vähintään kymmenen minuuttia kerrallaan, on poistettu. Huomiota on alettu kiinnittää entistä enemmän myös istumisen ja ylipäänsä inaktiivisuuden vähentämiseen.
Myös suomalaisissa UKK-instituutin laatimissa liikkumisen suosituksissa niin aikuisille kuin yli 65-vuotiaillekin kiinnitetään huomiota paikallaanolon tauottamiseen ja kevyeen liikuskeluun mahdollisimman usein. Suosituksen mukaan yli 65-vuotiaiden tulisi liikkua viikossa vähintään 150 minuuttia reippaasti tai 75 minuuttia rasittavasti tai reipasta ja rasittavaa liikuntaa yhdistellen. Lisäksi lihasvoimaa, tasapainoa ja notkeutta tulisi harjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Ikääntyneille erityisen tärkeää on monipuolinen liikkuminen (U.S. Department of Health and Human Services 2018, UKK-instituutti 2020).
Fyysistä aktiivisuutta mitatessa ollaan yleensä kiinnostuneita sen frekvenssistä (kuinka usein ollaan fyysisesti aktiivisia), kestosta (kuinka kauan kerrallaan) ja intensiteetistä (onko kyse esimerkiksi kevyestä, reippaasta vai rasittavasta liikkumisesta). Intensiteettiä
voidaan mitata myös metabolisen ekvivalentin eli MET-arvon avulla. Fyysisen aktiivisuuden annos koostuu toistomäärien, keston ja intensiteetin yhdistelmästä.
Fyysistä aktiivisuutta, joka kattaa kaiken liikkumisen, voidaan mitata objektiivisimmin liikemittarin avulla (Thomas ym. 2015). Tässä tutkimuksessa fyysistä aktiivisuutta mitataan kyselylomakkeen avulla arvioimalla keskimääräistä kävelymäärää päivässä ja sitä, kuinka monta kertaa viikossa harrastaa liikuntaa. Arkiliikunnasta on siis huomioitu ainoastaan kävely.
Kaatumishuolestuneisuus on yksi kaatumisten riskitekijä ja kuvastaa huolta siitä, että saattaa kaatua. Kaatumishuolestuneisuuteen liittyy läheisesti kaatumispelon käsite, joka voidaan kuvata esimerkiksi päivittäisiin toimiin liittyväksi pysyväksi tunteeksi siitä, että on vaarassa kaatua. Näitä käsitteitä ei ole määritelty eikä käytetty tutkimuksissa kovinkaan yhdenmukaisesti. Joissakin tutkimuksissa kaatumispelkoa on pidetty kattokäsitteenä, johon myös kaatumishuolestuneisuus sisältyy (Whipple ym. 2018, Nupponen 2012). Pauelsen kumppaneineen (2018) puolestaan käyttää kattokäsitteenä kaatumiseen liittyvää huolestuneisuutta (fall-related concerns) ja sisällyttää siihen niin kaatumispelon, kaatumisiin liittyvän minäpysyvyyden (falls self-efficacy) kuin myös huolestuneisuuden kaatumisen seurauksista.
Tässä tutkimuksessa käytetään käsitettä kaatumishuolestuneisuus, jota voidaan arvioida kansainvälisen, laajasti käytetyn FESI (Falls Efficacy Scale International) -kaatumishuolestuneisuuskyselyn avulla. Kysely selvittää, minkä verran vastaajaa huolestuttaa kaatuminen erilaisissa kaatumiselle altistavissa tilanteissa, kuten liukkaalla alustalla liikkuessa (Delbaere ym. 2010). Kaatumishuolestuneisuutta esiintyy eniten niillä, jotka ovat jo kaatuneet, mutta sitä voi esiintyä myös ilman kokemusta kaatumisesta.
Ikä lisää kaatumishuolestuneisuuden todennäköisyyttä, ja naisilla kaatumishuolestuneisuutta esiintyy enemmän kuin miehillä. Huoli kaatumisesta voi johtaa toimintakyvyn laskemiseen ja elämänlaadun heikkenemiseen (Whipple ym. 2018, Pauelsen ym. 2018).
Ikääntyneiden kaatumisiin liittyviä tietoja ja käsityksiä ei ole tutkittu yhtä paljon kuin fyysisen toimintakyvyn tai kaatumishuolestuneisuuden roolia. Käsityksillä voi olla vaikutusta etenkin siihen, miten motivoitunut ikääntynyt on ryhtymään toimiin, joiden
avulla kaatumisia voi itse ehkäistä tai miten vastaanottavainen hän on tähän liittyvälle tiedolle. Tietämättömyys riskitekijöistä voi myös vaikuttaa suoraan kaatumisriskiin.
Esimerkiksi ikääntyneiden on havaittu olevan melko tietämättömiä useiden lääkkeiden yhtäaikaisen käytön kaatumisriskiä lisäävästä vaikutuksesta (Wiens ym. 2006, Verghese ym. 2016).
Ikääntyneiden tietoa ja käsityksiä kaatumisten riskitekijöistä voidaan tutkia esimerkiksi vuonna 2006 kehitetyllä, monivalintakysymyksiä sisältävällä FRAQ-kyselyllä (Fall Risk Awareness Questionnaire). Kyselyssä kysytään, vaikuttavatko vastaajan mielestä riskiin kaatua esimerkiksi kaatumishuolestuneisuus, tasapaino-ongelmat tai useamman kuin yhden lääkkeen samanaikainen käyttö (Wiens ym. 2006). Tässä tutkimuksessa käytetyssä aineistossa kaatumisiin liittyviä käsityksiä mitataan väittämillä, joiden paikkaansa pitävyyteen vastaaja ottaa kantaa.
Kaatumisten ehkäisyä on tutkittu paljon. Tähän kirjallisuuskatsausosioon on otettu mukaan pääasiassa uusimpia, suoraan tutkimuskysymyksiin liittyviä systemaattisia katsauksia, yksittäisiä havainnoivia tutkimuksia ja satunnaistettuja, kontrolloituja interventiotutkimuksia. Kirjallisuuskatsausta varten artikkeleita on haettu PubMed-, Cochraine- ja Scopius-tietokannoista käyttäen hakulauseina erilaisia yhdistelmiä muun muassa sanoista accidental falls, aged, home-dwelling. exercise, physical activity ja fall risk awareness.