Jyrki Aikko
KM, tohtoriopiskelija, Rauman kaupungin koululaitos
Ammatti, koulutus ja työ ovat tärkeä osa ihmisyyttä, ihmisenä olemisen kokonai-suutta, identiteettiä, minäkuvaa sekä arjen jäsentämistä ja siinä pärjäämistä – osa hyvää elämää. Ne ovat tärkeitä Allardtin (1976, 88–94) esittämissä olemisen eri osa-alueet kattavissa hyvinvoinnin ulottuvuuksissa. Tulkitsen having-ulottuvuuden liittyvän perustarpeiden tyydyttämiseen, being-dimension kuulumista ja osallistu-mista yhteisöön, loving ihmissuhteita ja doing toimintaa. Elämäntaito (ars viven-di) on kykyä edistää näitä ulottuvuuksia, selviytyä maailmassa ja ihmisenä olemi-sen tehtävässä, ”ylimmässä ammatissamme” (vrt. Lehtinen 2009, 19; Purjo 2010).
Keskeistä siinä ovat elämäntapa ja -asenne. Tämän ja hyvän elämän tarkastelussa ei voida sivuuttaa olemisen koko kirjon huomioimista, myös pahoinvoinnin ulot-tuvuutta, elämää joka ei ole hyvä. Se on syiltään ja luonteeltaan monimuotoinen.
Perinteisten esimerkiksi sairauksien ja vammautumisten lisäksi esiintyy ajallemme tyypillistä eksistentiaalista ja psyykkistä pahoinvointia. Niihin liittyy usein vaike-uksien kasaantuminen ja sosioekonomisia seikkoja, kuten syrjäytyminen, päihteet, köyhyys, kouluttamattomuus ja työttömyys1. Muutos parempaan voi näyttää hei-kolta ja mahdottomalta.
On pitkään puhuttu, että kahtiajako selviytyjiin ja putoajiin on voimistunut (Salo-nen, teoksessa Maasalo 2000, 9). Monet näkevät, että ihmisiä luokittelevaa kahden kerroksen väen -asetelmaa ylläpitää ja vahvistaa suoritus- ja kilpailuhenkinen, ai-neellisia ja itsekeskeisiä, kovia arvoja korostava aikamme eetos. Se voi heijastua myös kasvatuksessa ja koulutuksessa, joka näkyi kirjaimellisesti armeijatutkimuksessani (Aikko 2010). Kasarmin yhdessä kerroksessa olivat koulutukseen valikoituneet eri-koisjoukkojen ja toisessa kerroksessa normaalia ikäluokkaa edustaneet varusmiehet.
Armeijassa esiintyi kärjistynyttä kovaa kilpailua ja liian vaativia tavoitteita itselle sotilaana. Nykyeetos voi asettaa täydelliselle elämälle ja ihmiselle usein
kohtuutto-1 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2015 syyskuussa työttömiä 225 000 työttömyysasteen ollessa 8,4 %. Lund 2006, 9–12; Ådahl 2004; Purjo 2010, 28–29.
mia vaatimuksia. Monet niitä saavuttamatta jääneet pettyvät useiden tutkimukseni varusmiesten lailla – jotkut saattavat syrjäytyä tai heidät syrjäytetään yhteisön ul-kopuolelle esimerkiksi köyhyysloukkuun. Puhutaan kolmannesta sektorista, josta ääri-ilmiöiden yhteydessä Lund (2006, 14–17, 40, 43, 47) käyttää sievistelemätöntä nimitystä kadun kansa. Värri (2002) kuvaa eetoksen ”markkinoilla” muodostuvaa, moraalia kuolettavaa sosiaalista henkeä psykokapitalismiksi. Pahoinvoinnin ulottu-vuuden ongelmat lisäävät hyvän elämän problematiikan tarkastelun tarvetta. Sen lähtökohta on itsestään selvä – hyvä elämä ei kuulu vain menestyjille eivätkä sen mahdollisuudet ole aina kiinni sen yksittäisistä kriteereistä, kuten ammatista ja työs-tä, eivätkä ankarista elämäntilanteistakaan. On tutkittava hyvän elämän mahdolli-suuksia pahoinvoinnin ulottuvuudessa.
Liutan (2011, 70) mukaan hyvän elämän ja hyveiden määritteleminen mahdollistuu vain tarkastelemalla elämää kokonaisuutena, kertomuksena. Ihmisten teot tulevat ymmärretyiksi ja käsitettäviksi kertomusmuodon avulla. Tarkastelenkin ”Villen”
elämäntarinaa suhteessa laajemman ympäristön kertomukseen, jossa olin osallisena.
”Ville” oli kolmekymppinen sinkku, normaalilta, asialliselta, kunnon mieheltä vai-kuttava – olihan hän ansioitunut monella tavalla. ”Villen” mukavasti alkanut vuok-ralaisaika päättyi surullisesti – hänen hyvältä vaikuttanut elämänsä ajautui työttö-myyden myötä huonompaan suuntaan ja lopulta monien ahdistusten seurauksena itsemurhaan. Hänen tarinassaan näkyy, miten tärkeitä ammatti ja työ ihmiselle ovat ja miltä niiden menettäminen voi pahimmillaan tuntua sekä miten ratkaisevasti se voi vaikuttaa elämään. Tarina muistuttaa hyvän elämän mahdollisuuksien löytämi-sen tarpeellisuudesta epätoivoisissa elämäntilanteissa sekä nostaa esille niitä edistäviä ja taannuttavia tekijöitä. Sen dynamiikan selvittämiseksi pidän tarpeellisena tarkas-tella syvällisesti hänen tarinaansa.
Tutkimukseni (Aikko 2010; 2014; 2016) perustuvat elämäntarinoihin, joissa keskei-senä teemana on ihmikeskei-senä oleminen, muutokset ja kasvu kovissa kohtaloissa. Niissä hyvä elämä on pitkälti riippuvainen ihmisen elämäntaidon, kuten koettelemuksien kohtaamisen kyvyn sekä hyveellisyyden vahvistumisesta. Tarkastelu perustuu Ais-khyloksen pathei mathos -ajatukseen kärsimysten kasvattavuudesta. Siihen liittyy paradoksaaliselta vaikuttava heideggerilainen (Harva 1957, 153) dialektinen keika-us, jossa jokin asia muuttuu vastakohdakseen. Esimerkiksi ahdistuksen yhteydessä hän puhuu varustetusta ilosta. Tulkitsen keikauksessa kärsimyksen, pahan, muut-tuvan hyväksi, myönteiseksi elämäntunteeksi. Tätä muutostarkoitusta ovat kaut-ta historian tukeneet useat tiedemiehet. Franklin (2010, 70, 116; 1980, 58; Purjo
2010, 210) kehittämän logoterapian keskeinen seikka on elämän tarkoitus. Tämä heijastuu myös keikausajatuksena hänen korostaessaan elämän haasteiden kääntä-mistä sisäiseksi voitoksi. Vaikeudet antavat mahdollisuuden toteuttaa itseään niihin vastaamalla, johon myös Gadamer (1988, 527) ja Puolimatka (2004, 96–97) viit-taavat. Joissakin arjen käytänteissä koettelemukset koetaan kasvutekijöinä. Pääosa tutkimukseni (Aikko 2010) varusmiehistä sisäisti kovan koulutuksen tarkoituksen - sen haasteiden kuuluvan sotilaaksi kasvamiseen. Yhtä lailla kärsimyskasvuajatusta kritisoidaan ja vastustetaan. Kovien kohtaloiden nähdään kaventavan hyvää elämää.
Monilla ei ole keinoja eikä voimia niiden kohtaamiseen, sillä koettelemusten kestä-misellä ja muutosmahdollisuuksilla on inhimilliset rajansa. Pihlström (2010, 199) suhtautuukin kriittisesti ajatuksiin kärsimysten jalostavista tarkoituksista: ”Kärsimys mykistää kuten elämä itse”.
Kärsimyksen ja kasvun suhde on arjen vastoinkäymisissä katsottuna triviaali seikka.
Ankarat elämäntilanteet voivat vahvistaa joidenkin ihmisten elämäntaitoa ja hyvei-tä, kuten tilanteiden hallintaa, toivoa, myötätuntoa ja jaetun kohtalon kokemista (Aikko 2010; 2016). Paloheimo (Arnkil 1963, 70) kertoo kirjeessään Arnkilille tä-män kärsimyksen opettamana vanhan minänsä kuolleen ja että hän on syntynyt uu-delleen. Toisaalta koettelemukset voivat aiheuttaa hallitsemattomuutta, epätoivoa, itsetuhoista käyttäytymistä ja huonoja ominaisuuksia, suoranaista pahuutta sekä kärsimyksiä kasaavan kärsimysimun (Aikko 2016). ”Päivi” (Rinne 2012, 43–44) ko-kee ”pihalla olemisen” huumeputkena, voimattomuutena elämänmuutokseen ja lä-hestyvänä elämästä tipahtamispisteenä. Ihmisen Janus-kasvot sekä myönteisen että taannuttavan kasvun suuntaukset voivat vaihdellen esiintyä samassa ihmisessä tai eri henkilöillä samanaikaisesti samoissa olosuhteissa. Frankl (2010, 120) kuvaakin ihmisessä piileviä mahdollisuuksia molempiin vaihtoehtoihin, miten jotkut käyt-täytyivät keskitysleirillä kuin siat ja toiset kuin pyhimykset. Onkin tärkeää tutkia hänen mainitsemiaan muutossuuntien mahdollisuuksia, tekijöitä, jotka niihin vai-kuttavat koettelemuksissa.
Lähtökohtana on arjen käytänteissä havaittava, Franklin (1980, 40–41) esittämä kär-sivän ihmisen (homo patiens) olemista hallitseva, syvän inhimillinen, usein merkittä-vä koettelemuksen kokemus (experimentum crucis). Kärsimys on osa aitoa, todellista, inhimillistä elämää, nautinnon ohella todellisuuden epämiellyttävänä ja kielteisenä koettu ominaisuus. (Vrt. Eriksson 2009, 105.) Se on ”Villenkin” tapausta tulkiten hyvää elämää uhkaava, heikentävä ja tuhoava, eikä se kuulu hyvään elämään, mutta saattaa vahvistaa sen mahdollisuuksia. Se ei silti tee kärsimyksestä sinänsä
tavoitelta-vaa eikä ihailtatavoitelta-vaa (dolorismi). Hyvän elämän käsite viittaa ideaaliin, absoluuttisesti arvokkaana koettuun ja tavoiteltuun olotilaan, joka muodostuu olennaisina ja tärkei-nä koetuista ydinasioista, arvojen ja elämäntavan yhdistelmistä (Ojanen 2002, 171).
Puhun mieluummin onnistuneesta olemisesta, jota tarkastelen Buberin (1999) minä-sinä-ajatuksia soveltaen riittävän tasapainoisena suhteena olemisen ulottuvuuksiin, todellisuuteen, toisiin ihmisiin ja itseen. Siihen voi kuulua elämän negatiivisina koet-tuja asioita sekä niitä koskeva mahdollinen muutos, kasvu ja kasvatus.