6. LASTENOHJAAJIEN KÄSITYS KRISTILLISESTÄ KASVATUKSESTA
6.5 Hartaushetkien menetelmät
Kaikki lastenohjaajat kertoivat, että kerhoissa pidetään hartaushetki.
Lastenohjaajat kokivat sen sisältyvän oleellisena osana kristilliseen kasvatukseen.
Se, millä nimellä sitä missäkin seurakunnassa kutsutaan, vaihtelee jonkin verran.
Sisältönä hetkessä ovat pääsääntöisesti raamatunkertomukset ja muu Raamatusta nouseva aines. Lastenohjaajilla on käytössä paljon erilaisia menetelmiä hartaus- ja hiljentymishetkien toteuttamista varten. Menetelmä on väline, jolla lastenohjaajat haluavat päästä tavoitteeseen, tuomaan lapsen ja raamatunkertomuksen yhteen. Haastattelujen mukaan lastenohjaajat mielellään panostavat ja kouluttautuvat menetelmien käyttöön, jotta saavat hetkistä eläviä ja lapsille mahdollisimman hyviä.
143 McMahon & Cummings 2004, 42.
144 Issakainen 2005, 119,120; Pellikka 2011, 160.
Taulukko 6
Lastenohjaajien hartaus-/hiljentymishetkissä käytättämät menetelmät ja niitä vas-taavat aineistosta muodostetut sisältöluokat.
Lastenohjaajien hiljentymis-/hartaushetkessä käyttämät menetelmät
Vastausten lukumäärä
Vapaa kerronta 7
Kerrontanuket sekä muut nuket 6
Draama 5
Muu rekvisiitta, kuvat, esineet, pehmot 5
Lattiakuvat 4
Godly play -raamatunkerrontametodi 3
Mää otan asioita tästä ympäriltä ja liitän niitä sitten yhteen ja kertomusten sanomaan. Mää pistän pehmot ja nuket ja kaikenlaiset jutut töihin. Nukkete-atterinomaista juttua on paljon ja rooliasuja. Sitte musiikkia, sitä paljo, se liittyy kaikkeen.
Lastenohjaaja Jaana
Kristilliselle kasvatukselle ei ole olemassa omia menetelmiään, jotka eroavat muusta kasvatustoiminnasta. Kristillinen kasvatus rakentuu yleisen kasvatustieteellisen tiedon varaan. Ei ole löydettävässä sellaisia uskonnollisia menetelmiä, jotka sellaisenaan tai itsessään tekisivät kasvatuksesta kristillistä. Raamatunkerrontaan ja kristillisten asioiden käsittelyyn on kuitenkin olemassa omia metodejaan. Näistä lastenohjaajat mainitsivat kerrontanuket, lattiakuvamenetelmän sekä Godly play - raamatunkerronnanmetodin.145
Että monenlaista, mikä milloinkin tuntuu hyvältä, siis monenlaista rek-visiittaa ja apuvälinettä. Joskus ite vaihan roolin, oonkin joku henkilö, sellasta draamallista juttua.
Lastenohjaaja Jaana
Hartaus ei saa olla lapsille pakkopulla, vaan odotettu juttu. Me elävöitetään niin monella tapaa. Niitten pitää kysellä, eikö se hartaus jo kohta ole. Pitää osata tehdä lapselle hyvä hiljentyminen.
Lastenohjaaja Ritva
145 Pyysiäinen 1990, 21–24; Räsänen 2008, 297.
Kerronta
Kaikki haastatellut lastenohjaajat käyttivät hartaus- ja hiljentymishetkissä mene-telmänä vapaata kerrontaa. Lastenohjaajat ovat työssään oivaltaneet sen, että kris-tinuskon keskeinen sanoma elää suurissa kertomuksissa, ei ihmisten rakentamissa opeissa tai oppilauselmissa. Kristillisyyden perimmäinen sanoma ja kysymykset ilmaistaan luonnollisesti kertomuksina. Raamatunkertomusten käytössä ei ole ky-symys teoreettisen tiedon jakamisesta. Kertomusten merkitys on siinä, että ne ovat yhtä aikaa kiinni menneessä, tässä hetkessä ja tulevassa. Narratiivisen käsi-tyksen mukaan raamatunkertomuksilla on merkitystä uskolle ja elämälle. Ne vai-kuttavat kerrontahetkessä niihin ihmisiin, jotka ottavat vastaan kertomusten antia.
Kertomukset lahjoittavat siinä hetkessä sen mistä ne puhuvat. Kerronnan käyttö kristillisessä kasvatuksessa on ikään kuin silta lapsen maailmaan, koska lapset itse ovat luonnostaan tarinankertojia.146
Oon enemmän kerronnan ihminen, tykkään kertoa. Oon aina kokenu, että ku omin sanoin kertoo, niin lapset pysähtyvät kuuntelemaan.
Lastenohjaaja Mari
Kerrontaa käytän paljo, panen itteni likoon.
Lastenohjaaja Jaana
Narratiivinen tulkinta ja teologia lähtevät siitä toteamuksesta että, Raamatun tekstit ovat suurelta osaltaan kertomuksen muotoisia. Narratiivisessa lähestymi-sessä Raamattuun ei kysytä kertomuksen takana olevia tapahtumia, vaan huomio on kertomuksessa sellaisenaan. Raamatunkertomus nähdään uskon ja sanoman ilmaukseksi. Narratiivisessa työotteessa ei kysytä, mikä merkitys kertomuksilla on ollut menneinä aikoina. Tärkeää on se, mitä kertomus merkitsee jokaiselle kuulijalle kulloisessakin tilanteessa. Kertomukset herättävät mielikuvia ja antavat heräävien tunteiden kautta kaikupohjaa kuulijan omassa elämysmaailmassa.
Kertominen on myös sosiaalinen tapahtuma, jonka avulla välitetään sosiaalisia arvoja ja perinnettä. Kertomus ei ole informatiivinen tiedonanto, vaan tulkitsee jo tapahtumaa itsessään. Raamatun kertomukset ovat elävää ainesta. Toisin kuin
146 Paul & Torrance 1988, 232–233; Hulmi 2002, 44; Luumi 2003, 49–50.
formaatio, ne elävät niin kauan kuin niitä kerrotaan. Raamatunkertomuksella kosketaan kuulijaa, koska kertomus tekee kerrotun tapahtuman kuulijalle nyky-hetkeksi.147
Tietenki raamatunkertomuksista on valikoitunu sellasia, sen mukkaan mistä iteki tykkää ja mitkä on helppoja esittää. Mutta, otan mää haastei-taki vastaan.
Lastenohjaaja Maija
Hyvä kertomus vastaa kuulijan elämään, sen ahdistuksiin ja iloihin. Lapsi ja kertomus puhuvat toisilleen ja ovat samalla tasolla. Kieli on ikään kuin samaa.
Molemmat ajattelevat ja puhuvat ihmisenmuotoisesta Jumalasta. Lapset joutuvat elämässään kokemaan pettymyksiä jo varsin pienenä. He pelkäävät yksin jää-mistä ja hyljätyksi tulemista. Turvallisuuden tuominen lapsen elämään on kirkon varhaiskasvatuksen keskeistä ajattelua. Tähän tavoitteeseen pyritään myös raa-matunkertomusten valinnalla.148
Toisena vuotena kerron paljon raamatunkertomuksia ja vaan niitä. Tää vuosi on ollu sillai, että on lähetty eri tasolla, on arkiset asiat enemmän kerron-nassa.
Lastenohjaaja Leena
Suomalaisessa kristillisessä kasvatuksessa on perinteisesti korostettu raamatun-kertomuksia keskeisimpänä kasvatuksen aineksena. Kasvattajien on itse uskot-tava kertomuksen voimaan ja pyhän tekstin itsekasvattavuuteen. Jumalan sana vaikuttaa itsessään. Siitä seuraa kasvatusfilosofinen linjaus; opettamisella ja se-littämisellä on vain pieni rooli. Kasvatustapahtuman keskiössä on kasvatettava, kasvattajan rooli on lähinnä kylväjänä olemista. Kylvettäessä Jumalan sanaa, luotetaan siihen, että se on tehoavaa ja saavuttaa otollisen vastaanoton. Lapsi op-pii eniten, kun hän näkee kertojan ’elävän’ kertomuksesta ja rakastavan kerto-mustaan. Raamatun kertomusten käytössä niiden oivaltaminen toteutuu ja syve-nee kasvatettavan kehitystason mukaisesti. Se tarkoittaa merkitysten ja
147 Luodeslampi & Nevalainen 2005, 211; Luumi 2006, 54.
148 Luumi 1997, 96–97;Wennermark 2004, 138–139, 142.
ten soveltumista kasvatettavan omaan elämään, aikaan ja ympäristöön. Tuloksena on kasvatettavan henkilökohtainen jumalakuva, joka perustuu omiin oivalluksiin siitä, miten Jumala toimii ja vaikuttaa häneen tässä ajassa.149
Lattiakuvat
Lattiakuvamenetelmä raamatunkertomusten käsittelemisessä on saanut alkunsa 1970-luvulla Saksassa katolisen kirkon päiväkotien tarpeista. Suomessa tätä käy-tännön uskonnonpedagogiikan menetelmää alettiin nimittää Lattiakuviksi. Mene-telmä on saanut vaikutteita muun muassa montessoripedagogiikasta. MeneMene-telmä perustuu kokonaisvaltaiseen kasvatusnäkemykseen. Taustalla vaikuttavat kristilli-set näkemykkristilli-set ihmisestä ja Jumalasta. Lapsi nähdään kokonaisuutena: fyysisenä ja henkisenä olentona. Molemmat puolet lapsesta otetaan toiminnassa todesta ja huomioon. Toiminta tapahtuu kaikkia aisteja käyttämällä, jossa myös fyysisyys on läsnä. Perusajatuksena on kristilliseen ihmiskäsitykseen pohjautuen lapsen yk-silöllisyyden ja erilaisuuden arvostaminen. Lapsi kohdataan hänen omassa kehi-tystasossaan, eikä häntä pakoteta liian suuriin askeliin. Jokainen menee eteenpäin ja kulkee juuri hänelle sopivan matkan.150
Lattiakuvat, tykkään tehä itteni kautta puhumalla ja johdattamalla.
Lastenohjaaja Jaana
Mää haen itelle semmosta uutta, mää oon niin ihastunut lattiakuviin. Yritä arvata mikä siinä viehättää? Se on se lapsilähtösyys ja lapsen osallistuminen.
Lapset saa itte ottaa juttuja ja miettiä.
Lastenohjaaja Maija
Menetelmässä keskeistä on kaikkien osallisuus. Kaikki osallistujat työstävät käsi-teltävästä tekstistä tai teemasta lattialle kuvaa. Tärkeää on teeman läpikäyminen yhdessä tehden. Työskentelyssä käytetään eläymyksellisyyttä ja toimintaa. Mate-riaaleina käytetään erilaisia huopakankaita ja liinoja sekä luonnonmateriaaleja.
Materiaalin käytössä ei ole rajoituksia, vain mielikuvitus on rajana. Esineitä ja
149Luumi 2003, 68; Wennermark 2004, 144–150; Räsänen 2008, 291.
150 Mäkinen 2008, 340.
materiaaleja käytetään symbolisina merkkeinä, joista rakentuu yhteinen kuva. Jo-kaisella on oma osa yhteisessä kuvassa. Yhteys itseen, ryhmän jäseniin ja tee-maan ei tapahdu pelkästään tiedollisella tasolla. Lattiakuvatyöskentelyssä käyte-tään koko kehoa, mukaan voidaan liittää liikettä, rytmiä ja tanssia.151
Godly play -raamatunkerrontametodi
Godly play on raamatunkerronnanmetodi, joka on saanut alkunsa Yhdysvalloista vuonna 1971. Metodiin on vaikuttanut montessoripedagogiikka ja sen sovellukset uskonnonpedagogiikkaan. Godly play on selkeästi käytännön menetelmä, sen kieli ja toteutus tähtäävät mahdollisimman helppoon oppimiseen. Helppoon op-pimiseen tähdätään sekä aikuisen että lapsen kannalta. Metodin helppous ja vah-vuus ovat siinä, että sitä voi käyttää tuntematta taustateorioita laajasti. Metodi on helppo oppia käyttämään ja soveltamaan. Metodin oppii parhaiten itse kokemalla ja tekemällä; siinä luotetaan raamatunkertomukseen ja lapseen. Ydin on luotta-mus lapsen iloon ja motivaatioon uuden edessä.152
Mulla on draamaa, raamattudraamaa ja muutakin satudraamaa, oon myös sa-duttanut, nukketeatteria, keppinukkeja ihan semmosenaan. Käytän myös rooliasuja. Godly play on hyvä juttu, niitä tykkään käyttää, ne on vaan niin kalliita.”
Lastenohjaaja Ritva
Godly play -kerronnassa raamatunkertomukset muodostuvat lattialle monenlaisen kerrontamateriaalin avulla. Materiaali on Godly play -metodin omaa kolme- tai kaksiulotteista materiaalia. Kerronnassa edetään suhteellisen tarkasti Raamatun antaman kertomuksen pohjalta. Tärkeintä on se, että kertomusta ei kerrota koke-mushenkilön näkökulmasta. Kertomukset on jaettu kolmeen erilaiseen kategori-aan: pyhiin kertomuksiin, vertauskertomuksiin ja liturgisiin kertomuksiin. Olen-nainen osa kertomuksia ovat ihmettelykysymykset ja leikillisyys. Kertoja ei tee johdattelevia, vaan ihmetteleviä kysymyksiä. Kertomukseen tulee aito ihmettelyn ja pohdinnan mahdollisuus. Kertojan rooli on olla eräänlainen matkaopas
151 Mäkinen 2008, 346–349; Lattiakuvat 2012.
152 Luodeslampi 2004, 170–171; Berryman 2004, 20–21.
kalla kohti lapsen omaa oivaltamista. Käyttämällä Godly play -metodia pyritään siihen, että jokainen kokee ja ymmärtää kertomuksen omalta tasoltaan. Kerronta hetken jälkeen Godly play työskentely jatkuu toiminnalla. Lapset saavat työsken-nellä materiaalilla, kertoa kertomusta uudelleen, omine versioineen ja työstää sitä itse haluamillaan tavoilla.153
Kerrontanuket
Kerrontanukkeja käytän paljon, oikeestaan oon jo välillä niihin vähän kyl-lästynyt. Niin paljo niitä oon käyttäny. Pitää jättää ne välillä kaappiin.
Lastenohjaaja Maija
Sveitsiläinen Doris Egli kehitti kerrontanuket avuksi, kun hän kertoi raamatun-kertomuksia omille lapsilleen. Kerrontanuket, joista usein käytetään myös nimi-tystä lyijyjalkanukke, tulivat Suomeen 1990-luvulla Saksan kautta. Nuket ovat metallijalkaisia ja taipuisia, ne pysyvät pystyssä ja ovat muunneltavissa erilaisiin asentoihin. Niillä ei ole kasvojen piirteitä, vaan tunnetilat tuodaan esiin käsien, vartalon ja pääasennolla. Jokainen nukke on yksilö, eriväriset ihokankaat ja hiuk-set elävöittävät nuket omanlaisekseen. Nuket ovat hyvä apuväline ja välikappale Raamatun sanoman tulkiksi. Muunneltavuutensa ansiosta ne tulkitsevat kehon kielellään erilaisia tunnetiloja. Nuket asetetaan paikoilleen ennen kerrontaa eikä niitä kerronnan aikana liikutella. Puvut nukeille voi valita kulloisenkin kertomuk-sen vaatimalla tavalla.154
153 Luodeslampi 2004, 173–174; Berryman 2004, 29–31.
154 Vuorio 2004, 288; Metallijalkanuket – mitä ne ovat? 2012.