5.1. Aito tunne
Näyttelijöiden haastattelut, yhtä lukuunottamatta, alkavat esittämälläni kysymyk-sellä: ”Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen sanayhdistelmästä tunteet ja näyt-telijäntyö?” Halusin kysymyksellä etsiä tulevien haastattelujen ensimmäistä nuot-tiavainta, sitä intuitiivista pistettä, josta haastateltavat tunneaiheeseen sukeltavat.
Tällaisia pisteitä voisi olla monenlaisia. Ammattinäyttelijöillä on taustallaan koulu-tus ja työelämä, jossa omiin kokemuksiin sekoittuvat toisten kommentit, oletukset ja mielikuvat toisten näyttelemisestä, näyttelijöiden lehtihaastatteluiden otsikot, vuosien varrella eteen osuneet huomiot tunteista ylipäätään. Näyttelijöiden tunne-puhe voisi keskittyä näyttelijän itsensä kokemiin tunteisiin, esitettävien tekstien pohtimiseen roolin tunteiden näkökulmasta, tai tunteiden jäljittelevään esittämi-seen, jäljittelyn tekniikoiden tai ongelmien kuvailemiseen. Mitä tästä temaattisesta kentästä on kiteytynyt heidän mieliinsä niin, että he tuovat juuri sen ensiksi esiin haastettelussa, jossa heiltä kysytään heidän ajatuksiaan näyttelemisestä ja tunteista?
Usea haastateltava vastasi tähän nostamalla tunteet keskeiselle paikalle näyttele-misen tapahtumaa. He tuovat ilmi vahvan käsityksensä tunteiden ja näyttelenäyttele-misen tiiviistä yhteydestä:
”Ne kuuluu yhteen. Ilman tunteita ei ole näyttelijäntyötä”, aloittaa eräs haastateltava puheensa. Toinen toteaa:
”No tottakai tunteet on oleellinen osa (näyttelijäntyötä)---”
ja kolmas jatkaa:
”---mä en niinku itse vois kuvitella näyttelijäntyötä ilman tunteita. Että ehkä se on se. Et must ne aika olennaisesti liittyy toisiinsa.
Seuraavissa kommenteissa näyttelijälle keskeinen tunne tarkentuu merkitse-mään nimenomaan näyttelijän itsensä kokemaa, ei jäljiteltyä tunnetta. Näyttelijä on tunteen kokemuksen, ei ainoastaan tunteen ulkoisten merkkien, kantaja.
”--- Mulle tulee, tunteet ja näyttelijäntyö, on itse asiassa se että mulle tulee niinkun oikeet tunteet mieleen siitä, oikeiden tunteiden käyttäminen näyttelijäntyössä”, sa-noo yksi haastateltava. Myös toinen haastateltava toteaa tämän oletuksen sävyttävän näyttelemistään:
”Kyllä mä haluan, mä varmaan pyrin siihen että mä näyttelen aika oikeilla, niinku sen hetkisillä tunteilla---”
Näyttelijän kokema tunne saa tässä ilmaisun oikea tunne. Haastateltavat puhuvat myös aidoista tunteista, omista tunteista ja henkilökohtaisista tunteista. Tämänkal-tainen tunne katsotaan näyttelemisen keskeiseksi elementiksi. Eräs haastateltava kommentoi:
”---kyllähän tää näyttelijäntyö, tää on niin henkilökohtasta kuitenkin siis että omista tunteista, siitähän se rakennetaan.”
Haastateltavilla olisi mahdollisuus ottaa myös kriittinen kanta näyttelijän itsensä kokemien tunteiden käyttöön näyttelijäntyössä ja kiinnittyä vaikkapa Diderotin, Brechtin tai Meyerholdin ajatusten pohjalta kehkeytyneisiin ajattelutapoihin. He voisivat ilmaista kiinnostusta taitavasti tehtävään tunteiden jäljittelyyn. Kukaan heistä ei kuitenkaan ota tällaista kantaa.
Ensimmäisten mielikuvien lisäksi myös haastattelujen muissa kohdissa tulee vahvasti esiin käsitys tunteista keskeisinä ja erottamattomina osina näyttelijäntyötä.
Haastateltavien mukaan näyttelijäntyö on jotain, jossa tunteet ja tunteiden ilmaisu ovat itsestäänselvästi läsnä. Yksikään haastateltava ei kyseenalaista mahdollisuutta käyttää tunteita hedelmällisesti näyttelemistilanteissa, vaikka heidän käsityksensä parhaista tai oikeista tavoista tehdä se vaihtelevat.
Haastateltavat tuovat esiin käsitystä aitojen tunteiden keskeisyydestä näyttele-mistapahtumassa osin suoraan: ”Ilman tunteita ei ole näyttelijäntyötä”. Mutta he pu-huvat tunteista myös epäsuorasti, näyttelijäntyön kuvausten ja esimerkkien kautta.
Haastateltavat puhuvat tunteiden yhteydessä myönteiseen sävyyn esimerkiksi itsensä liikenteeseen saamisesta, peliin laittamisesta, läsnäolosta, avoimena olemisesta, itses-tään antamisesta ja paljastamisesta. Haastateltava tuo ilmi tarpeensa olla näyttämöllä läsnä ja paljastaa jotenkin kaikki. Toinen haastateltava toteaa, että näytellessä taval-laan tehdään aina herkkien asioiden kans, ihmiset pyrkii olemaan auki ja avonaisia, laittamaan itsensä peliin.
Näyttelijä tunteineen on paikalla, läsnä, mukana pelissä, mikä haastateltavien puheessa ankkuroituu aidon tunteen läsnäoloon.
Yksi tapa kuvata tunteiden mukanaoloa näyttelemisessä on puhua itsensä liikkeel-le tai liikenteeseen saamisesta. Tunteen kokemista kuvataan tässä liikkeelläoloksi.
Haastateltavat puhuvat myös tunteiden liikkeelle saamisesta. Yksi haastateltava taas vertaa tunnekylläistä näyttelemistä ääneen, jossa soi vibrato, jossa on kuultavissa liike.
Liikkeestä tulee näin yksi tuntemisen vertauskuva. Jokin liikkuu, keskeyttää staat-tisen tilan. Jokin liikuttaa näyttelijää (”--- jos mä käytän jotain mielikuvaa niin mä nään sen tilanteen siinä edessäni. Ja sitte se liikauttaa mua johonkin suuntaan”), ja sen
137
Anu Koskinen: Haastatteluaineistot: Näyttelijät puhuvat tunteista näyttelijäntyössä
toivotaan liikuttavan myös katsojaa. Tällainen näkemys tunteesta sopii täydellisesti emotion-sanan latinankieliseen kantasanaan emovere (=liikuttaa) (Niiniluoto 1996, 6-7), sekä suomenkielen sanoihin liikuttava ja liikuttua.
Tunteiden keskeisyys näyttelijäntyössä tuodaan esiin myös kuvailemalla ongelmia ja heikkouksia jotka liittyvät näyttämöllä koettuihin tunteisiin, tai pikemminkin niiden poissaoloon.
Vaivaton, uskottava kontakti omiin tunteisiin kuvataan näyttelijäntyölliseksi vah-vuudeksi, voimavaraksi. Haastateltavat pitäisivät ongelmallisena sitä, jos he eivät osaisi käynnistää itsessään tunteita. Yksi haastateltava pohtii:
”Mä en ikään kuin kokenut niitä ongelmallisina asioina, tunteita ja tunteiden kanssa näyttelemistä, et päinvastoin, et se oli ehkä semmonen vahvuus että sai niitä liikkeelle ja sai niitä---”
ja toinen kertoo samansuuntaisesti:
”---mulla ei oo ollu siinä mitään ongelmia. Mä oon ollu, musta se on ollu aina help-poa. Musta se on ollu ihan, vois sanoa että vaistonvarasta. Että jos tässä nyt roolihenkilö rupee huutamaan niin kyl mä oon --- saanu itteni vihaseks ja pystyn tekemään sen ihan, varmasti uskottavasti, tai itkemään.”
Eräs haastateltava kuvaa tilanteita, joissa ei ole saanut tunteita syttymään toivo-mallaan tavalla:
”Mä kyllä pyrin kokemaan ne tunteet, että mullon aika tyhjä olo jos mä tiedän että äh, nyt mä en ollu oikeen mukana tässä kohtauksessa tuntei-, tunteet ei oikein syttyny minussa niin---mullon sellanen olo että mä olin huono. Että kun mä jotenki haluaisin että ne on oikeesti läsnä.”
Myös tässä puheessa tulee ilmi ongelmallisuus, joka liitetään aitojen tunteiden poissaoloon. Näyttelijä ei saa tunnetta liikkeelle ja kokee sen tähden olevansa huono.
Haastateltavat kertovat tulleensa monessa näyttelemistilanteessa palkituiksi kasvattamalla tunteen kokemisen ja näyttämisen volyymin mahdollisimman suu-reksi aina vain suurempien ja suurempien tunnetta synnyttävän mielikuvien avulla.
Yksi haastateltavista kommentoi, että tunteiden käyttöön liittyvät ongelmat liitet-tiin hänen opiskeluaikanaan yleensä siihen, että tunnetta ei ollut riittävästi, eikä tunteiden arviointiin liittynyt mitään laadullista kriteeriä.
Näiden haastattelujen sisältämien merkitysten pohjalta tulkitsen niistä löytyvän diskurssin, jota kutsun tunteen aitouden diskurssiksi.
Näyttelijä Koskinen: ”Ja tästä poikki. Tuntuu omituiselta. Tunteen aitouden dis-kurssi? Miksi minua häiritsee tämä jotenkin aivan tavattomasti? Yhtäkkiä tämän kaiken puheen kuulee ikäänkuin ulkoapäin, ensinnäkin niiden näyttelijöiden korvin, jotka eivät arvosta aitoja tunteita näyttelemisen keinona. Ja ehkä vielä muidenkin ihmisten korvin:
näyttelijät tekevät itsestään suurta numeroa ja elämöivät tunteillaan. Hyvänen aika.
Tutkija Koskinen! Minkä ihmeen takia me haluamme tutkia juuri tätä? Miksi sinun piti valita kaikista tarjolla olevista adjektiiveistakin juuri `aito`”?
Näyttelijä Koskisen viimeisin kysymys on aiheellinen ja vastaan siihen nyt. Oikea tunne -ilmaisu esiintyi haastatteluissa aito tunne -ilmaisua enemmän. Olen valinnut aito tunne- ilmaisun sen vuoksi, että se tuo selkeimmin esiin puhutun asian sisällön.
Ilmaisu oikea tunne saattaisi viitata myös johonkin tiettyyn, näyttelijälle oikeaksi tai sopivaksi miellettyyn tunteeseen. Aito tunne- ilmaisu kytkeytyy myös tiettyyn puhu-misen perinteeseen: aitous ja autenttisuus ovat käsitteitä, joita on usein yhdistetty sekä tunteisiin että taiteilijuuteen. Taiteessa oletetaan tuolloin ilmenevän jotakin todellista, syvää ja alkuperäistä, vieraantumatonta ihmisyyttä.72 Aito tunne näyttäytyy tuon todellisen ja alkuperäisen osana, jopa kiteytymänä. Siinä on sanana jotakin hy-vin tunnistettavaa. Siksi halusin puhua juuri aidosta tunteesta oikean tunteen sijasta.
Näyttelijä Koskinen: ”Jaaha. Mutta eikö tämä ärsytä sinua? Kaikki tämä aitous ja autenttisuus ja todellinen, syvin olemus. Onko sellaista edes olemassa? Kuka sen mittaa, mikä on ihmisessä syvintä, tai mikä tunne on aito? Eiväthän ihmiset näyttelemistilan-teiden ulkopuolellakaan ole aina varmoja tunnäyttelemistilan-teidensa aitoudesta. Olen lukenut alaluvun 2.2. Eikö tunteiden pitänyt olla kuin sipuleita, koostumia joiden sisältä ei läydy muita osatekijöitä syvempää aitoa ydintä? Missä ne sipulit ovat nyt? Miksi sinä tuot tänne tun-neartisokkia aitoine ytimineen, sotkemaan muutenkin hankalia asioita?”
Ei tämä ärsytä minua ollenkaan. Minusta tämä on mielenkiintoista. Nämä ovat sinun kollegoidesi ajatuksia, eivät minun. Luulisi että sinä ymmärtäisit täsmälleen mistä he puhuvat. Itsehän olet juuri niitä näyttelijöitä, jotka näyttelevät paljolti tun-teilla? Sinähän pidät useiden senkaltaisten näyttelijöiden näyttelemisestä. Miksi et ole iloinen siitä, että kollegasi suostuvat puhumaan meille näin henkilökohtaisella tasolla? Entä se rakkaudellinen kuuntelu?
Näyttelijä Koskinen: ”Niin. Tätähän minä pyysin. Halusin ymmärtää tuttua asiaa uudella tavalla, ikäänkuin ulkoapäin. Tällaistako se on? Minulla on jo alkumetreillä epäily siitä, haluanko sittenkään. Mutta tätä reaktiota ei saa unohtaa. Tämä kertoo jos-takin, ja minun on mietittävä mistä. Ehkä se selviää kun mennään eteenpäin. Haluan nyt kysyä kaksi kysymystä. Ensiksi: mitä se tarkoittaa, että tunne on aito? Mistä näyttelijä tietää, että hän aidosti tuntee? Ja toiseksi: mikä siinä aidossa tunteessa on niin tärkeää?
Mitä sillä tehdään? Mitä varten se on?”
72 Autenttisen olemuksen etsiminen ihmisestä (näyttelijästä) on ollut pohjana monissa teatterityön käytännöissä ja akteissa. Se, onko mahdollista jäljittää todellista aitoa, autenttista ydintä ihmisen sisimmästä on laajempi keskustelu, jota on käyty monilla puolin postmodernisti värittyneen kulttuurintutkimuksen kenttää. Teatterin piirissä suhtautumista tähän autenttisuuden mahdollisuuteen ovat käsitelleet muiden muassa Auslander (Auslander 2002) ja Suomessa Juha-Pekka Hotinen (Hotinen 2002, 317-318).
139
Anu Koskinen: Haastatteluaineistot: Näyttelijät puhuvat tunteista näyttelijäntyössä
Ei ainakaan teknistä
Tunteiden aitouden diskurssin ulottuvuuksia ei voi avata kysymättä ensin, mitä ai-dolla tunteella sen piirissä tarkoitetaan. Kuinka se merkityksellistyy näyttelijöille?
Diskursseja jäljitettäessä kiinnostavia lausahduksia löytyy usein siitä, mitä puheena olevan asian ei ainakaan katsota olevan. Mitä sen vastakohdaksi käsitetään? Haas-tateltavien puheessa aitoja tunteita sisältävä näytteleminen ei ainakaan ole teknistä.
Yksi tapa korostaa aidon tunteen merkitystä näyttelijäntyössä on asettaa tunteita sisältävä näytteleminen vastakkain teknisen näyttelemisen kanssa:
”---on ehkä vielä vanhemman polven näyttelijöitä jotka on vielä enemmän teknisiä näyttelijöitä, teatterinäyttelijöitä juuri, että ne jotenki näyttelee enemmän niitä tunteita eikä koe niitä tunteita.” Teknisyys näyttelijän ominaisuutena samastettiin tunteiden poissaoloon: ”---jos on tekninen näyttelijä niin tulee mieleen että hänellä ei oo sitten tunteet kauheesti, aidot tunteet käytössä.”
Tekninen, tunteista tyhjennetty näytteleminen sai aikaan epäileviä ja negatiivi-sesti värittyneitä kommentteja:
”Siitä tulee vähän niinku sellanen kylmä ja laskelmoiva näyttelijä mieleen. ---Must se on hirveen pahasti sanottu, et se on tekninen näyttelijä.”
Yksi haastateltava kuvaa ironiseen sävyyn mielikuvaansa teknisestä tunteen näyt-telemisestä. Hän kuvaa mielikuvaesimerkkiinsä liittyviä tunteita ei niin sisäistyneiksi, vaan jotenki niinku teknisiksi.
“Tässon kans tää, vähän halveksunta mun osalta, mun mielest se on ihan typerää, mut joku tekee monologia, sit se niinku leikkaa hyvin taitavasti tunnetilasta toiseen ja ne on tosi tärkeitä sille ne yllättävät leikkaukset.---Jotenki että: `menin aamulla torille ja näin siellä KALAN, YHYHYY.` Joka ei oo kuitenkaan siis commedia dell´ artee.”
Tekninen näytteleminen yhdistettiin myös haluttomuuteen tai kyvyttömyyteen olla kontaktissa vastanäyttelijään: tekninen näyttelijä keskittyy henkilökohtaiseen tekniseen suoritukseensa ilman kiinnostusta käyttää voimavarojaan tunnetason yhteyden luomiseen vastanäyttelijän kanssa. Tällöin menetetään mahdollisuus yh-teiselle uuden löytämiselle:
”Se on niin tekninen näyttelijä että mä en myöskään saanu, niinku se oli mun vas-tapari siinä, mä en saanu siitä irti mitään.---must tuntu justiinsa et mä teen niinku teknisen näyttelijän kanssa joka on siinä hirveen taitava, mutta ei laita itseään peliin.”
Erään haastateltavan puheessa tunteita voi potentiaalisesti esittää teknisesti, mutta hän itse ei kuitenkaan katso hallitsevansa tällaista tekniikkaa:
”Se on helvetin rankkaa.---Mut kun mä en osaa tehdä sitä teknisesti. Mä en osaa tehdä sitä. Mä en saa herahdustakaan, jos en mä niinkun ---saa mielikuvaa siitä asiasta, et mullon oikea se tunnetila.”
Vaikka tekninen näytteleminen on haastateltavien puheen mukaan ilmeisen rankasti stigmatisoitu käsite73, on syytä tuoda esiin, että teknisyyden ja tekniikan ei välttämättä mielletä viittaavan saman asiaan. Useimmissa haastateltavissa näyt-telijän tekniikka sai aikaan toisenlaisia assosiaatioita kuin tekninen näytteleminen:
”Joo, se on ihan eri asia.” Näyttelijän tekniikka suhteissa tunteisiin voi merkityk-sellistyä kahdella tavalla. Se voi merkitä ensiksikin taitoja, joilla haastateltavat eivät ehdota olevan välitöntä, kiinteää yhteyttä tunteisiin, kuten liikunnallinen taitavuus, voltinheitto tai liikkeiden tarkkuus, hyvä äänen hallinta tai analyyttinen ymmärrys tarinan kertomisesta, kyky kertoa niin, että on koko ajan tietonen siitä että mitä mä oon jo kertonu, miten mä oon sen kertonu, ja miten se mitä mä kerron nyt näyttäytyy sen valossa mitä mä oon noille kertonu jo aikaisemmin. Haastateltavat eivät kuitenkaan katso tekniikan tässä merkityksessä riittävän hyvään näyttelijäntyöhön. Tunteista irrallinen tekniikka toimii apuna näyttelijäntaidekäsityön valmistamisessa, mutta vasta tunteiden katsotaan tuovan työhön sen oleellisen merkityksellisen sisällön.
Tunteista irrallinen tekniikka ja tunteet voivat olla näyttelemisessä läsnä yhtä aikaa, mut sillon ei puhuta et se on tekninen näyttelijä (vaan) sellanen, jolla on tunteet. Toiseksi näyttelijän tekniikka voi merkitä taitoa ja tapoja käyttää nimenomaan tunnetta näyt-telijäntyön osana ja työkaluna. Haastateltavat viittaavat joitakin kertoja tunteiden käyttöön juuri tekniikkana: ”Tekniikka on sitäkin, että osaa käyttää esimerkiksi tunteita näyttelijäntyössä” ja”---niin sehän (tunteiden käyttö) on, sehän on myös tekniikkaa.”
Tunteen kadotessa jää ainoastaan tekniikka. Tällöin näyttelemisestä tulee teknistä, ja se on haastateltavien mukaan negatiivinen arvio.
Tunne simulaation synnyttämänä
Aito tunne ei ainakaan ole teknistä, mutta mitä se sitten on? Millaisena tunne aidon tunteen diskurssin kehyksessä näyttäytyy?
Haastatteluista löytyy selkeä erotteleva jako: näytellessä koettu aito tunne ei ole sama kuin muussa elämässä koettu tunne. Kun haastateltavat viittaavat näyttelemi-sen ulkopuoliseen elämään, he käyttävät sanoja yksityiselämä ja siviilielämä, (jotka tekevät näyttelemisestä julkista vastakohtana yksityiselle elämälle), normaali elämä ja arkielämä (jotka korostavat näyttelemisen erityisyyttä muuhun elämään
verrattu-73 Ajatus näytteliijän tekniikan stigmatisoitumisesta on lainattu esitarkastajani, fil.tri. Petri Tervon kirjallisesta palautteesta.
141
Anu Koskinen: Haastatteluaineistot: Näyttelijät puhuvat tunteista näyttelijäntyössä
na) tai oikea elämä ja todellinen elämä.74 Pohtiessaan muussa elämässä ja näytellessä koettujen tunteiden eroa eräs haastateltava ehdottaa, että näyttämöllä koetut tun-teet ovat muussa elämässä koetun tunteen 75 simulaatiota. Hän puhuu simuloiduista tunteista:
”---silti ne on simuloituja, ei ne oo oik---, ei arkielämässä---eihän sitä synnyttele niitä sillä tavalla eikä hae---”
ja palaa myöhemmin teemaan:
”---se on ehkä eri asia, koska teatterissa, oli miten oli, ne on kuitenkin simuloituja tunteita. Vaikka ne näyttämölläkin on oikeita. Siihen liittyy oikeet, tai ainakin pyrkimys oikeeseen tunnetilaan, mut siltihän se on simulaatiota.”
Mitä oikea, mutta simuloitu tunne voisi merkitä? Näyttelijän tunteista puhut-taessa ero näytellessä koettujen ja muussa elämässä ilmenevien tunteiden välillä on usein huomioitu ja tuotu esiin. Ei kuitenkaan ole yhtenäistä puhetapaa näiden erottamiseksi toisistaan. Stanislavski erottaa Ribotin tunnemuistiteoriaan pohja-ten ensisijaiset ja toissijaiset tunteet toisistaan. Hänen mukaansa näyttelijän tulee tuntea näyttämöllä toissijaisia tunteita, jotka nousevat suhteellisen kauan sitten tapahtuneiden tapahtumien muistoista. Ensisijainen tunne liittyy johonkin näytteli-jän mielessä juuri sillä hetkellä tuoreeseen muistoon tai sen hetkiseen tilanteeseen.
Stanislavski varoittaa ensisijaisen tunteen käyttämisestä näyttämöllä. Hän kuvaa sitä, Ribotin tavoin, hallitsemattomaksi ja patologiseksi hallusinoinniksi. Toissi-jainen tunne sen sijaan on hallittavissa ja käytettävissä näyttelijäntyön välineenä.
Sharon M. Carnicken mukaan Stanislavski ei kuitenkaan selvennä ensisijaisten ja toisijaisten tunteiden eroa tämän enempää. (Carnicke 1998, 134-135)
Richard Hornby puolestaan jakaa näyttelijän tunteet oikeisiin (real) ja kuvitteel-lisiin (imaginary) tunteisiin. Oikeat tunteet hän yhdistää muuhun elämään, kuvit-teelliset roolin esittämiseen. Hänen mukaansa oikeita tunteita luonnehtii nopea syntyminen ja hidas ohimeneminen sekä suora reaktiivisuus impulsseihin. Oikeat tunteet ovat hänen mukaansa myös useinkin tuskallisia, niihin kohdistuu näyttelijän alitajuista torjuntaa ja niiden kontrollointi on vaikeaa. Kuvitteelliset tunteet taas
74 Itse käytän ilmaisua ”muu elämä”. Se sopii käyttööni ensiksikin siksi, että sen voi ajatella yläkäsitteeksi kaikille haastateltavien käyttämille ilmaisuille. Muu elämä voi sisältää minkälaisia merkityksiä tahansa, eikä se toisaalta sulje mitään elämän ulottuvuutta ainoastaan omaan piiriinsä, pois teatterilta. Näin myös teatterille jää mahdolliseksi olla osa arkielämää tai todellista elämää.
75 Teatterin ulkopuolinen muu elämä ei ole yhtenäinen kenttä, joka kaikin paikoin eroaisi oleellisesti
näyttelemistilanteesta. Myös muu elämä koostuu erilaisista sosiaalisista ja kulttuurisista tilanteista, jotka sisältävät erityyppisiä ja eriasteisia esityksellisyyden elementtejä. (Goffman 1959, 1-16) Muun elämän esityksissä esittäjien sitoutuminen, ”usko osaansa”, vaihtelee täysin vilpittömästä kyynisen laskelmoivaan. (Goffman 1959, 17) Näyttämöllä ja muussa elämässä koettujen tunteiden väillä on muunkinlaisia liukumia ja päällekkäisilmiöitä, niiden raja on sumea.
Näyttämöllä koettuihin tunteisiin jonkinasteinen esityksellisyyden elementti kuuluu erityisen selkeänä ja kaikkien läsnäolijoiden tunnistamana, ikäänkuin itsestäänselvyytenä.
syntyvät hänen mukaansa hitaasti ja menevät nopeasti ohi, niihin liittyy esteetti-nen etäännytys ja muodon antamiesteetti-nen, niistä on aina mahdollista nauttia, niihin ei kohdistu torjuntaa ja niiden kontrollointi on helppoa. (Hornby 1992, 119-124)
Vaikka Hornbyn jäsennys on kenties yksinkertaistava, se kuvaa havainnollisesti näyttelijän kokemien tunteiden kirjoa. Tulkintani mukaan Hornbyn kuvitteellisilla tunteilla on samankaltaisuutta Stanislavskin toissijaisiin tunteisiin. Tunteen kuvit-teellisuudesta (hitaasta syntymisestä ja nopeasta poismenosta jne.) huolimatta sillä on joka tapauksessa yhteys näyttelijän itsensä jossain vaiheessa elämäänsä kokemiin tunteisiin. Kuvitteelliset tunteet eivät liity näyttelijän akuutteihin elämäntilantei-siin sillä hetkellä kun hän käyttää niitä näyttelemisensä välineinä, mutta jossain vaiheessa hän on tutustunut niihin omassa elämässään. Edelleen tulkitsen haas-tateltavan viittaavan simuloiduilla tunteilla osapuilleen samaan kuin Stanislavski toissijaisilla tunteilla ja Hornby kuvitteellisella tunteilla. Näin ymmärrettynä aito tai oikea tunne tarkentuu merkitsemään jotakin muuta kuin mitä sillä tavallisesti tarkoitetaan muussa elämässä. En tulkitsekaan haastateltavien viittauksia aitoihin tunteisiin niiden samastamiseksi muun elämän tilanteissa koettuihin tunteisiin.
Haastateltavan kuvaamat simuloidut tunteet, Stanislavskin toissijaiset tunteet ja Hornbyn kuvitteelliset tunteet ovat vapaaehtoisia ja leikinkaltaisia. Ne syntyvät tie-toisen järjestelyn pohjalta tiettyä tarkoitusta varten.
Simulaatio merkitsee järjestelyä, jossa pyritään saamaan aikaan mahdollisimman uskollisesti todellisuutta jäljittelevät olosuhteet, jotta simulaatioon osallistuvat sai-sivat mahdollisimman todellisen kaltaisen kokemuksen. Sen sijaan, että tunteelle antaa simulaation merkityksen, onkin kenties tarkempaa puhua näyttämötilanteista simulaatioina. Silloin (ja vain silloin), kun esityksessä on tavoitteena, että näytte-lijät hakeutuvat roolin tunteiden kanssa samanlaiseen tunnetilaan, heille pyritään rakentamaan näyttämölliset olosuhteet, joissa tämä tunnetilaan hakeutuminen on helppoa. Siksi harjoitellaan, järjestetään kohtausta tietynlaiseksi. Luodaan simu-laattori, jonka toivotaan tuottavan kokemusta, tunteiden liikettä näyttelijöille ja heidän seuraamisensa kautta katsojille. Tällä tavalla katsottuna teatteri on simulaat-tori ja tunteet sen tuloksia, simulaatiolla aikaansaatuja tiloja. Teatteri-simulaatsimulaat-torin tarkoitus on antaa mahdollisuus kokea, ei ainoastaan esittää kokemusta. Tuntea, ei ainoastaan esittää tuntemista.
Myös näyttelijän ruumiin voi ajatella simulaattoriksi, jonka synnyttämä kokemus on näyttelijän tunne. Ruumiin tilaa muokkaamalla näyttelijän on mahdollista saada aikaan tunteille otolliset olosuhteet.
Näyttelijä Koskinen: ”Jos kohotan ryhtiä, suuntaudun rintalastan kohdalta hieman eteenpäin, hengitän melko nopeasti enkä ihan koko keuhkoilla, hymyilen, ja lepatan
vä-143
Anu Koskinen: Haastatteluaineistot: Näyttelijät puhuvat tunteista näyttelijäntyössä
hän sormilla ja varpailla, simuloin tilaa, jossa innostuksen tunne syntyy helposti. Ruu-miista tulee innostussimulattori.”
Tunteet voidaan kokea aidoiksi siitä huolimatta, että ne ovat toissijaisia, kuvit-teellisia tai simuloinnilla synnytettyjä.
Näyttelijä Koskinen: Aito tunne ei siis ainakaan ole teknistä. Se ei myöskään ole samaa kuin muussa elämässä koettu tunne. Mutta nyt, viimein: mitä se sitten on? Mitä se tarkoittaa, että tunne koetaan aidoksi?
Tunteet ruumiillisina
Haastateltavien puheen perusteella tunteen aitouden kokemuksen keskiössä on ruumis. Tunne kuvataan ruumiin tapahtumana ja ruumiissa tunnettuna tilana ja tilan muutoksena. Paitsi tämän tutkimuksen haastatteluissa, tämä teema esiintyy vahvana näyttelemistä koskevassa kirjallisuudessa. Näyttelijän ruumis on itseoikeutetulla paikalla näyttelemisestä käydyissä keskusteluissa (ks.esim.Meyerhold 1981, 103-106, Cohen 1986, 60-63, Kirkkopelto 2011, 183-184) Huolimatta ruumiille eri yh-teyksissä annetuista erilaisista merkityksistä sitä ei minkään näyttelemisperinteen piirissä sysätä sivuun itseoikeutetulta paikaltaan. Ruumiitonta näyttelemistä ei ole.
Ei ole myöskään ruumiittomia tunteita.76 Haastateltava seurailee kognitiivista tunneselitystä77 todetessaan, että ruumiin tuntemukset ja merkitykset, joita ihmi-nen/näyttelijä näille tuntemuksille antaa, muodostavat tunteen kokonaisuuden.
”Se mitä mä havaitsen siinä tilanteessa ja se mitä mä havaitsen itsessäni, sen fyysi-sen kokemukfyysi-sen, niiden yhdistelmästä muodostuu semmonen kokemus että tää on tämä tunne.”
Näyttelijä Koskinen: Siis näin. ”Vatsassa muljuu oudosti ja ensi-ilta on alkamassa.
Tää on tämä tunne, minua jännittää!” Tai: ”Vatsassa muljuu oudosti ja katselen vasta-syntynyttä vauvaani. Tää on tämä tunne, olen rakastunut!”
Tää on tämä tunne, minua jännittää!” Tai: ”Vatsassa muljuu oudosti ja katselen vasta-syntynyttä vauvaani. Tää on tämä tunne, olen rakastunut!”