Tutkimusaineistonani on Bryan Fullerin luoma televisiosarja Hannibal, jota näytettiin Yhdysvalloissa NBC-kanavalla vuosina 2013–2015. Suomessa sarjaa on esitetty muun muassa Nelosella. Sarja koostuu kolmesta tuotantokaudesta, joilla kullakin on 13 jaksoa, ja perustuu löyhästi Thomas Harrisin kirjoihin sarjamurhaaja–psykiatri Hannibal Lecteristä. Kyseessä ei ole suora adaptaatio, vaan sarja lainaa aineksia kirjoista Red Dragon (1981), Hannibal (1999) ja Hannibal Rising (2006) muodostaen kokonaisuuden, joka Fullerin omien sanojen mukaan yhtäältä on uskollinen alkuperäisteoksille mutta toisaalta on niiden uudelleenkirjoittamista, jopa niistä tehtyä fanifiktiota (Abbott 2018b, 552–553). Fuller hyödyntää kirjojen juonikuvioita ja hahmoja mutta punoo niistä omanlaisensa yhdistelmän. Myös kirjojen ja niiden pohjalta tehtyjen elokuvien – kuuluisimpana esimerkkinään Jonathan Demmen ohjaama The Silence of the Lambs (1991) – repliikkejä käytetään Hannibalissa, tosin välillä ne on kirjoitettu esimerkiksi eri hahmon sanomaksi kuin alun perin. Samoin elokuvien visuaalisia elementtejä on siirretty erilaisiin konteksteihin: esimerkiksi Hannibal Lecterin legendaarinen maski on sarjassa sijoitettu Hannibalin lisäksi toisen päähenkilön, Will Grahamin, kasvoille. Lisäksi osan hahmoista sukupuoli ja ”rotu” on muutettu, ja tietyt hahmot ovat sarjassa saaneet suuremman roolin kuin kirjoissa.
Hannibalin keskiössä on profiloija Will Graham (Hugh Dancy), joka selvittää FBI:n apuna murhatapauksia käyttäen erityistä metodiaan, jota Hannibal kuvailee sanoilla ”puhdas empatia”
(”Apéritif”, 1.01). Will kykenee samaistumaan empaattisesti keneen tahansa, myös murhaajiin. Hän käyttää tätä kykyä työssään: murhapaikan nähdessään hän pystyy eläytymään murhaajaan ja uudelleenkonstruoimaan mielessään murhahetken tapahtumat ja murhaajan motiivin. Murhaajia kohtaan empatian kokeminen sekä erään murhaajan, Garret Jacob Hobbsin (Vladimir Jon Cubrt), sarjan ensimmäisessä jaksossa ampuminen rasittaa Willin mielenterveyttä, ja hän uhkaa lopettaa työnsä.
Willin esimies Jack (Laurence Fishburne) kuitenkin haluaa pitää korvaamattoman panoksen tiimilleen
antavan Willin edes jossain määrin työkykyisenä ja palkkaa tälle terapeutiksi rikospsykiatri Hannibal Lecterin (Mads Mikkelsen). Will, Jack tai kukaan muukaan hahmoista – toisin kuin Lecterin hahmon tunteva yleisö – ei kuitenkaan tiedä, että Hannibal todellisuudessa on yksi Willin jäljittämistä sarjamurhaajista, ja vieläpä kannibaali, joka ottaa uhreistaan talteen ruumiinosia voittosaaliikseen ja ruokiensa ainesosiksi.
Sarjan jännite syntyy Hannibalin ja Willin kompleksisen ja myrskyisän suhteen lukuisista käänteistä sekä Willin kamppailusta väkivaltaisten taipumustensa myöntämistä vastaan. Ensimmäisellä kaudella miehistä tulee ystäviä, kun Will uskoutuu terapiakäynneillään Hannibalille työssään kohtaamistaan väkivaltaisista ja kieroutuneista murhista sekä murhaajien mielentilaan samaistumisen raskaudesta. Will avautuu myös siitä, miten Hobbsin ampuminen on sysännyt hänet polulle, jossa hän ei voi lakata ajattelemasta tappamista ja sitä, miten hyvältä se tuntui. Hannibal kiinnostuu Willin kyvystä ymmärtää murhaajia ja päättelee sen pohjaavan tässä piilevään väkivaltaisuuteen, joka muistuttaa hänen omaansa ja jonka tämä koettaa kieltää. Elämänsä yksinäisenä viettänyt Hannibal näkee Willissä ihmisen, joka ainoana maailmassa voisi ymmärtää häntä. Hannibal tajuaa, että murhaajiin eläytyminen ei vaivaa Williä siksi, että tämä joutuu seuraamaan kauheuksia, vaan siksi, että tämä on tajuamassa, että tappaminen tuntuu hänestä hyvältä ja murhaajat ymmärrettäviltä. Terapiakäyntien aikana Hannibal testaa salavihkaisesti Willin potentiaalia väkivaltaisuuteen ja antaa tämän tilan pahentua seuraten uteliaana, mitä siitä seuraa. Will on sokea psykiatrinsa manipuloinnille ja hänen jo valmiiksi häilyvä mielenterveytensä heikentyy. Lisäksi hän sairastuu myös hallusinaatioita ja muistiaukkoja aiheuttavaan aivotulehdukseen, joka entisestään horjuttaa toden ja kuvitellun rajaa hänen mielessään.
Ensimmäisen kauden lopussa Willin silmät kuitenkin aukeavat ja hän saa tietää Hannibalin olevan sarjamurhaaja. Hannibal ei kuitenkaan jää syytöksen edessä avuttomaksi: hän on koko kauden ajan pedannut itselleen pakotietä lavastamalla Willin syylliseksi omiin murhiinsa. Will joutuu psykiatriseen vankilaan ja katkeroituu: hän näkee ystävyyttä teeskennelleen mutta häntä vastaan juonineen, kaikkien muiden silmissä charmantin mutta pinnan alla hirviömäisenä pitämänsä Hannibalin pahimpana vihollisenaan. Willillä ei kuitenkaan ole todisteita Hannibalia vastaan eikä hän muistiinsa vaikuttaneiden aivotulehduksen ja mielenterveysongelmien takia muista tarkasti, mitä hänelle on tapahtunut. Hän päättää ottaa tilanteen omiin käsiinsä. Manipuloinnille altis mies on poissa, kun Will apulaista käyttäen yrittää tapattaa Hannibalin vankilasta käsin, tosin epäonnistuen.
Toisen kauden puolessavälissä Will todetaan syyttömäksi – joskaan Hannibalia ei vieläkään yhdistetä murhiin. Will hakeutuu jälleen Hannibalin terapiaan voidakseen pitää vihollistaan silmällä ja saada
tämän vastuuseen teoistaan. Will teeskentelee siirtyvänsä Hannibalin puolelle vaikka suunnittelee tosi asiassa tämän FBI:n käsiin saattamista. Hän antaa Hannibalin ymmärtää, että he tulevat pakenemaan yhdessä maasta, ja osoittaa tälle uskollisuuttaan järjestämällä päivällisen, jolla he syövät yhdessä ihmislihaa. Tämä on kuitenkin vain osasyy Hannibalin luokse palaamiselle: Hannibal kiinnostaa ja kiehtoo Williä. Hannibal taas näkee Willin yrityksen tapattaa hänet läpimurtona. Hannibal jatkaa Willin väkivaltaisuutensa hyväksymään houkuttelemista, ja Will huomaa FBI:n kanssa juonimisestaan huolimatta kokevansa lojaaliutta Hannibalia kohtaan. Hän uhkaa usein tappaa Hannibalin, muttei ei koskaan päädy toteuttamaan uhkaustaan; sen sijaan hän kokee vastustamatonta vetoa tähän ja tietää, että he ainoina maailmassa ymmärtävät toisiaan. Kauden myötä Will tulee myös enemmän sinuiksi väkivaltaisuutensa kanssa. Hän unelmoi Hannibalin tappamisesta sekä tappaa tarpeettoman väkivaltaisesti Hannibalin entisen asiakkaan, Randall Tierin (Mark O’Brien), jonka Hannibal lähettää tappamaan hänet, osin kostaakseen Willin häneen kohdistaman tapattamisyrityksen, osin testatakseen Willin tappamiskykyjä. Vaikka Tierin tappaminen sopii FBI:n suunnitelmaan – hän todistaa surmatyönsä myötä uskollisuutensa Hannibalille ja pääsee arvokkaalla tavalla lähelle tätä – Willille kyse on myös tilaisuudesta kokea jälleen Hobbsin tapon kaltaista hurmiota. Toinen kausi päättyy dramaattisissa merkeissä, kun Will ilmiantaa Hannibalin FBI:lle. Willin teeskentelyyn uskonut Hannibal loukkaantuu syvästi, haavoittaa Williä lähes kuolettavasti ja karkaa Italiaan.
Will huomaa tuntevansa Hannibalin ilmiantamisesta helpotuksen sijasta katumusta ja ikävää.
Kolmannen kauden alussa Will matkustaa Italiaan Hannibalin perässä. Williä kaipaava Hannibal on antanut tälle petoksen anteeksi ja jättää jälkeensä Willille osoitettuja murhien muodon saavia vihjeitä olinpaikastaan. Will puolestaan antaa anteeksi sen, kuinka Hannibal haavoitti häntä. Miesten suhde on kuitenkin edelleen myös kaunainen: kun he kohtaavat, Will yrittää puukottaa Hannibalia, epäonnistuu ja tulee tämän jälkeen melkein Hannibalin syömäksi. Will kuitenkin selviää, ja FBI saa lopulta Hannibalin kiinni. Kolmannen kauden loppupuoli keskittyy ”The Great Red Dragon” -nimisen sarjamurhaajan, Francis Dolarhyden (Richard Armitage), jäljittämiseen. Italian tapahtumista on kulunut kolme vuotta. Hannibal on psykiatrisessa vankilassa ja Will on saanut uusioperheen vaimostaan, Mollysta (Nina Arianda) ja tämän pojasta. Will on myös jättänyt työnsä taakseen mutta suostuu palaamaan auttamaan Dolarhyden tapauksessa. Tapaus vaatii kuitenkin sen, että Will tapaa Hannibalin jälleen: hän haluaa konsultoida tätä. Hannibalin tapaaminen ja työhön palaaminen herättävät Willissä tunteita ja ajatuksia, jotka hän oli tukahduttanut visusti vuosiksi. Vaikka mustasukkainen Hannibal yrittää tapattaa Dolarhyden avulla Willin perheen, Will ei voi vastustaa Hannibalin ja hautaamiensa väkivaltaisten impulssien vetoa. Lopulta miehistä tuleekin (rikos)kumppanit, kun Will antaa periksi haluilleen ja hyväksyy sekä väkivaltaisuutensa että tuntemansa rakkauden Hannibalia kohtaan. Will
auttaa Hannibalin pakoon vankilasta, ja tarina päättyy miesten yhdessä suorittamaan Dolarhyden murhaan. Murhan jälkeen miehet syleilevät euforisesti ja Will toteaa kokeneensa tappamisen kauniiksi, minkä jälkeen hän vetää heidät molemmat jyrkänteeltä alas mereen. Lopputekstien lomassa näytettävä viimeinen kohtaus antaa kuitenkin ymmärtää miesten kenties selvinneen pudotuksesta.
Hannibalia ei voi kutsua minkään yksittäisen genren edustajaksi, vaan se on ”transgressiivinen”: merkittävästi lajityyppien, hahmokehittelyn, juonen ja visuaalisuuden konventioita venyttävä ja rikkova sarja (Däwes 2015, 18). Ensimmäisen kautensa osalta Hannibal edustaa jonkin verran tyypillistä rikosdraamaa: sarjassa selvitetään murhia – usein niin sanottua murder of the week -formaattia noudattaen – ja keskeisen miljöön muodostaa FBI rikosteknisine laboratorioineen ja tutkimustiimeineen. Sarja on kuitenkin juoneltaan ja teemoiltaan huomattavasti kaavamaisia rikosdraamoja kompleksisempi (ks. esim. Balanzategui 2018). Sarjamurhaajia ja tappamista hyvin graafisesti ja verisesti kuvaavaa, kauhukuvastoa hyödyntävää sarjaa voidaan kuvailla myös trilleriksi, (goottilaiseksi) kauhuksi (Krawczyk-Łaskarzewska 2017, 316–317) tai jopa film noiriksi (Nielsen & Finn 2018). Osan kauhusta muodostaa myös sarjan psykologinen syvyys ja pimeys, ja paljon tilaa annetaan myös Willin psyyken luotaamiselle, eli sarjaa voidaan luonnehtia myös psykologiseksi draamaksi.
Inhorealistisen ja vakavan kuoleman ja tappamisen käsittelyn lisäksi sarja kuitenkin on paikoin myös komediallinen, jopa camp-henkinen (ks. esim. Amalfi 2020). Lisäksi sarjassa painottuu runsas, paikoin kokeellinen visuaalisuus ja fantasianomainen, painajaismainen estetiikka, jolla tunnelmointi usein valtaa tilaa juonelta; näin ollen sarjaa voisi kuvata myös taidesarjaksi arthouse-elokuvan hengessä (Brinker 2015, 309). Fuller itsekin on kuvaillut sarjansa tyyliä ”teennäiseksi taide-elokuvaksi” (Thurm 2015).