Fyysisellä aktiivisuudella on vahva dynaaminen yhteys liikuntataitoihin. Mitä enemmän ihminen liikkuu sitä paremmiksi hänen taitonsa kehittyvät. Puutteelliset liikuntataidot taas lisäävät vaikeutta lähteä liikkeelle. (Stodden ym. 2008.) Taitavat liikkujat harrastavat liikuntaa enemmän kuin taitamattomat ja toisaalta liikuntaa harrastavat ovat taitavampia kuin
5
liikuntaa harrastamattomat (Kalaja 2012). Liikuntataito sisältää erilaisia kehon ja raajojen liikkeitä sekä tavoitteen, jota kohti pyritään. Liikuntataitoja määritellään usein myös tekniikan ja kykyjen kautta. Tekniikalla tarkoitetaan eri lajien liikesuorituksia ja kyvyillä viitataan havaintomotorisiin ominaisuuksiin. (Jaakkola 2010, 45–54.)
Motorisia taitoja voidaan luokitella eri tavoin. Motoriset taidot voidaan jakaa karkea- tai hienomotorisiin taitoihin, sen mukaan käytetäänkö niissä suuria vai pieniä lihasryhmiä.
(Jaakkola 2010, 45–54.) Motoriset taidot voidaan luokitella myös käyttötarkoituksensa mukaan tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoihin. Motoristen perustaitojen kehittyminen on keskeinen tekijä liikunnallisen elämäntavan muodostumisessa. (Gallahue &
Donnelly 2003.) Kalajan (2012) mukaan oppilaat, joilla on hyvät motoriset taidot ja korkea motivaatio koululiikuntaa kohtaan raportoivat myös korkeampaa fyysistä aktiivisuutta.
Jaakkolan ym. (2016) tutkimuksen mukaan varhaisnuoruuden motoriset perustaidot ennustivat itseraportoitua fyysistä aktiivisuutta kuuden vuoden kuluttua.
Taitaviksi arvioidut oppilaat viihtyvät paremmin ja ovat fyysisesti aktiivisempia liikuntatunneilla kuin heikomman arvosanan saaneet oppilaat (Soini 2006). Koululiikunnan arvosanalla on havaittu olevan yhteys myös koululiikunnan kokemiseen (Huisman 2004) sekä fyysiseen aktiivisuuteen myöhemmällä iällä (Tammelin 2003). Pohjois-Suomessa toteutetussa tutkimuksessa hyvä liikunnan arvosana 14 vuoden iässä oli yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen 17 vuoden kuluttua. Heikolla liikunnannumerolla nähtiin yhteys niin inaktiivisuuteen 14 vuoden iässä kuin myös 31 vuoden iässä. (Tammelin 2003.)
Koululiikunnan arvioinnin on tarkoitus olla monipuolista ja kannustavaa. Sen on tarkoitus tukea oppilaiden kasvua liikuntaan ja liikunnan avulla. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.) Liikunnasta saadaan yleensä hyviä tai kiitettäviä arvosanoja. Liitu-tutkimuksessa koululiikunnan arvosanan keskiarvo oli 8,36. Tutkimuksessa tytöt saivat parempia liikuntanumeroita kuin pojat. Luokkatasolla oli yhteyttä arvosanoihin, sillä 7-luokkalaiset oppilaat saivat heikompia arvosanoja liikunnasta kuin viides- tai yhdeksäsluokkalaiset. (Lyyra, Heikinaro-Johansson & Palomäki 2015.)
6 2.3 Fyysisen aktiivisuuden suositukset
Fyysisen aktiivisuuden määrästä ja laadusta on annettu suosituksia niin lapsille kuin aikuisillekin. Nuoren Suomen kokoama asiantuntijaryhmä on koostanut kouluikäisille lapsille terveyttä edistävät liikuntasuositukset. Suositukset perustuvat asiantuntijoiden mielipiteisiin, sekä aikaisempaan tutkimustietoon fyysisen aktiivisuuden vaikutuksesta lasten terveydelle.
Suositukset antavat ohjeita fyysisen aktiivisuuden määrään, laatuun ja toteuttamistapoihin.
Lisäksi ne ottavat kantaa inaktiivisuuden ja ruutuajan määrään. Suositusten mukaan 7–12 -vuotiaan lapsen tulisi liikkua vähintään 1½-2 tuntia päivittäin monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Nuoruusiässä (13–18 -vuotiaiden) tulisi liikkua päivittäin 1–1½ tuntia. Yli puolet tästä määrästä tulisi kertyä yli 10 minuuttia kestävistä reippaista jaksoista, jotka nostavat sykettä ja saavat hengästymään. Lisäksi suosituksissa ohjeistetaan välttämään yli kahden tunnin yhtäjaksoista istumista, sekä rajaamaan ruutuaika kahteen tuntiin päivässä.
(Nuori Suomi 2008.)
Vuonna 2010 kerättyjen HBSC-kyselytutkimuksen (Health Behaviour in School-aged Children) tulosten mukaan 24% 11–15 -vuotiaista suomalaisista koululaisista liikkuu suositusten mukaisesti vähintään 60 minuuttia reippaasti päivittäin. Pojat ovat tyttöjä fyysisesti aktiivisempia, sillä pojista 30% ja tytöistä 18% liikkui 60 minuuttia päivittäin.
(Aira ym. 2013a.) Liikkuva koulu -hankkeen pilottivaiheen aikana (2010-2012) saatujen tutkimustulosten mukaan alakouluikäisistä vain 9% täytti suosituksissa mainitun 1½ tunnin fyysisen aktiivisuuden määrän ja vain 1% pääsi suositeltuun kahteen tuntiin päivän aikana.
Yläkouluikäisistä 1½ tunnin tavoitteeseen pääsi vain 1%. Keskimäärin alakouluikäiset lapset liikkuivat päivän aikana 62 minuuttia ja yläkouluikäiset 44 minuuttia. (Tammelin ym. 2013.) Liikkuva koulu –hankkeen tutkimusten mukaan lapset ja nuoret ylittivät ruutuaika-suositukset, sillä noin puolet tutkimukseen osallistuneista katsoi televisiota yli kaksi tuntia päivittäin (Tammelin ym. 2013). HBSC-kyselytutkimus antoi samansuuntaisia tuloksia. 11–
15 -vuotiaista suomalaisista 78% viettää koulupäivinään aikaansa yli kaksi tuntia tietokoneen tai television ääressä. Viikonloppuisin tämä määrä on lähes kaksinkertainen. (Aira ym.
2013a.) Yhtenä haasteena nähdään myös fyysisen aktiivisuuden väheneminen iän myötä.
WHO:n (The World Health Organization) koululaistutkimuksen mukaan suomalaisten lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus vähenee iän myötä merkittävästi. Väheneminen on merkittävintä 13-vuotiaasta 15-vuotiaaksi siirryttäessä. (Aira ym. 2013b.) Suomessa fyysisen
7
aktiivisuuden väheneminen murrosiässä on voimakkaampaa kuin muissa maissa (Aira ym.
2013a). Fyysisen aktiivisuuden on todettu vähenevän kuitenkin joka ikäryhmällä. Tämä tarkoittaa sitä, että fyysinen aktiivisuus vähenee jokaisella ikäryhmällä edelliseen ikäryhmään verrattuna. (Rahl 2010, 71-102.)
2.4 Omatoiminen liikunta
Fyysinen aktiivisuus ja liikunnan harrastaminen voidaan jakaa omatoimiseen ja organisoituun liikuntaan (Nupponen 1997, 20–21). Omatoiminen liikunta on liikkumista ja leikkimistä ilman ohjausta joko yksin, kavereiden tai perheen kanssa (Tuloskortti 2016). Lapsuudessa omatoiminen liikunta käsittää pääasiassa leikkimisen ja pelaamisen vertaisryhmissä.
Nuoruudessa omatoiminen liikunta koostuu enemmän yksilöllisestä kuntoiluharrastuksesta.
Suomessa omatoiminen liikunnan harrastaminen onkin suositumpaa kuin useissa muissa Euroopan maissa. (Laakso ym. 2007.)
LAPS SUOMEN -tutkimuksen (2010) mukaan 9–12 -vuotiaista lapsista omatoimista liikuntaa ilmoitti harrastavansa 92%. Näistä 72% harrasti liikuntaa päivittäin. Tutkimuksen mukaan omatoimisen liikunnan harrastaminen lisääntyi iän myötä. (Nupponen ym. 2010.) Vähintään kaksi kertaa viikossa tai vähintään kaksi tuntia viikon aikana omatoimista liikuntaa pojista harrasti 48% ja tytöistä 44%. Pojista 16% ja tytöistä 12% liikkui omatoimisesti alle tunnin viikon aikana. (Palomäki & Heikinaro-Johansson 2011.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä selvittävän Liitu-tutkimuksen mukaan alle puolet lapsista raportoi liikkuvansa reippaasti vähintään neljä tuntia viikossa kouluajan ulkopuolella. Noin kymmenes lapsista liikkui reippaasti korkeintaan puoli tuntia viikossa. 5-luokkalaisista 44%
ja 9-luokkalaisista 29% raportoi liikkuvansa päivittäin kevyttä arkiliikuntaa. (Kokko ym.
2015.) Tiedot lasten omatoimisesta liikkumisesta ovat hyvin rajallisia, sillä aihetta on kartoitettu Suomessa hyvin vähän (Lasten ja nuorten liikunta 2014).
Omatoimisesti harrastetut liikuntamuodot vaihtelevat huomattavasti sukupuolen ja luokkatason mukaan. Poikien yleisimmät liikuntamuodot ovat pyöräily, kävely- ja juoksulenkkeily, jalkapallo, uinti, salibandy, jääpelit, pesäpallo, laskettelu, lumilautailu ja sulkapallo. Tyttöjen yleisimmät liikuntamuodot ovat kävelylenkkeily, pyöräily, juoksulenkkeily, uinti, sulkapallo, jalkapallo, kuntosali, pihapelit, laskettelu, lumilautailu ja
8
tanssi. Uinnin ja pihapelien suosio on ylemmillä luokka-asteilla vähäisempää, kun taas kuntosaliharjoittelu on yleisempää ylemmillä luokkatasoilla. (Kokko ym. 2015.)
2.5 Organisoitu liikunta
Organisoidulla liikunnalla tarkoitetaan sitä, että liikunnan harrastaminen toteutuu liikunta- tai urheiluseurassa (Huisman 2004). Organisoidulla liikunnalla tarkoitetaan myös eri tahojen kuten kuntien tai yhdistysten järjestämiä harrastuksia (Tuloskortti 2016). Suomessa urheiluseurat järjestävät paljon lasten ja nuorten liikuntatoimintaa (Laakso ym. 2007).
Kansallisen liikuntatutkimuksen (2009-2010) mukaan seurassa mukana olevat lapset ja nuoret harrastavat monipuolisemmin liikuntaa kuin omatoimisesti liikkuvat. Lisäksi tutkimusten mukaan urheiluseuran harrastuksissa lapsena mukana olleet harrastivat liikuntaa aktiivisemmin myös aikuisiällä. (Tammelin 2003.)
Lähes puolet lapsista ja nuorista harrastaa liikuntaa urheiluseurassa (Blomqvist ym. 2015;
Tuloskortti 2016). Seurassa harrastamisen suosio on noussut viimeisen vuosikymmenen aikana ja on korkeimmillaan 11-vuotiailla lapsilla (Aira ym. 2013b). Palomäen ja Heikinaro-Johanssonin (2011) mukaan aktiivisia tai erittäin aktiivisia organisoidusti liikkuvia poikia oli 46% ja tyttöjä 38%. Tyttöjen ja poikien erot ovat kuitenkin kaventuneet, sillä tyttöjen määrä organisoituun liikuntaan osallistujista nousi vuodesta 2003 vuoteen 2010 kuudella prosentilla, poikien määrän pysyessä ennallaan. Siitä huolimatta poikia on edelleen enemmän mukana seuratoiminnassa kuin tyttöjä. (Palomäki & Heikinaro-Johansson 2011.)
Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös Liitu-tutkimuksesta. Lähes puolet kyselyyn vastanneista oli seuratoiminnassa mukana säännöllisesti ja aktiivisesti. Kuitenkin seuratoimintaan osallistuminen vähenee huomattavasti luokkatason mukaan. Urheiluseurassa harrastavilla lapsilla on keskimäärin kolmet ohjatut harjoitukset viikossa. Valtaosa urheiluseurassa harrastavista lapsista osallistuu myös kilpailutoimintaan. Liitu-tutkimuksen vastaajista vain 18% ei ole koskaan harrastanut urheiluseurassa. Noin neljä viidestä suomalaisesta on mukana seuratoiminnassa ennen aikuisikää. (Blomqvist ym. 2015.)
Suurin osa (61%) seuratoiminnassa mukana olevista lapsista ja nuorista harrastaa seurassa ainoastaan yhtä lajia. Kahta lajia harrastaa 26% lapsista. Suosituimmat seuraharrastamisen aloituslajit ovat pojilla jalkapallo, jääpelit ja salibandy ja tytöillä vastaavasti tanssi, jalkapallo
9
ja voimistelu. (Blomqvist ym. 2015.) Vaikka organisoidun liikunnan harrastaminen onkin lisääntynyt hieman, on passiivisia lapsia ja nuoria vaikea houkutella mukaan urheiluseuratoimintaan. Siksi liikunnan lisäämiseksi olisi keksittävä muita keinoja.
(Kansallinen liikuntatutkimus 2009-2010.) Tästä hyvä esimerkki on Liikkuva Koulu -hanke, jonka tarkoituksena on lisätä liikuntaa osaksi koulupäivää (Tammelin 2013).
2.6 Koulun liikunta
Koulun liikunta käsittää kaiken koulun piirissä tapahtuvan liikunnan, kuten liikuntatunnit, välitunnit, koulumatkat, kerhotoiminnan ja liikuntapäivät (Laakso ym. 2007). Liikuntatunnit ovat osalle lapsista ainoita liikuntahetkiä, jotka kerryttävät päivän fyysisen aktiivisuuden määrää (Huisman 2004). Fyysisen aktiivisuuden määrän lisäämisen ohella liikuntatunneilla nähdään olevan myös muita tavoitteita. Koululiikunnan päämääränä on kasvattaa liikuntaan ja kasvattaa liikunnan avulla (Gallahue & Donnelly 2003, 10; Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014).
Peruskoulussa oppilailla on keskimäärin kaksi 45 minuutin mittaista liikuntatuntia viikoittain.
Kahdella luokka-asteella (3.-9. luokilla) voi olla liikuntaa kolme oppituntia viikon aikana.
(Perusopetuksen tuntijako 2012.) Koulun liikunnanopetuksella on suuri merkitys, sillä lähes kaikki suomalaiset lapset ja nuoret osallistuvat koululiikuntaan (Laakso 2007).
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) mukaan koululiikunnan tehtävänä on tarjota positiivisia kokemuksia ja tukea liikunnallista elämäntapaa. Tavoitteena on lisäksi vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin tukemalla fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.)
Välitunneilla oppilaat viettävät viikoittain enemmän aikaa kuin liikuntatunneilla. Viikon aikana oppilaat viettävät välitunneilla aikaa yhteensä noin viisi tuntia. (Koski ym. 2008.) Lähes kaikki alakoulun oppilaista viettävät välituntinsa ulkona, mutta yläkoulun oppilaista näin tekee enää joka neljäs. Lisäksi osallistuminen välituntileikkeihin ja –peleihin vähenee huomattavasti siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. (Tammelin ym. 2013.) Yläkoululaiset taas istuvat välituntinsa selvästi yleisemmin kuin alakoululaiset. Alakoululaisista kevyttä liikuntaa välitunneilla harrasti 58% vastanneista ja 57% kertoi pelaavansa pallopelejä kaikilla tai useimmilla välitunneilla. Yläkouluun siirryttäessä sekä kevyen liikunnan määrä, että pallopelien pelaaminen välitunneilla vähenivät huomattavasti. (Turpeinen ym. 2015.)
10
Liikkuva Koulu -hankkeen tavoitteena on ollut lisätä liikuntaa osaksi koulupäivää. Hankkeen loppuraportin mukaan toiminnalla on ollut liikuntaa lisäävä vaikutus etenkin alakoululaisten osalta. Alakouluikäisille kertyi reipasta liikuntaa keskimäärin 62 minuuttia päivän aikana.
Tästä puolet (32 minuuttia) kertyi koulupäivän aikana. Liikunnan nähtiin lisääntyneen eniten välitunnilla, koulupäivän aikana ja kouluajan ulkopuolella. Lisäksi tulokset osoittavat alakouluikäisten olevan arkena fyysisesti aktiivisempia kuin viikonloppuisin. Ero arkipäivän ja viikonlopun välillä 5–6 -luokkalaisilla oli 22 minuuttia. (Tammelin ym. 2013.)
Myös koulumatkaliikunta kartuttaa lasten ja nuorten päivittäistä fyysisen aktiivisuuden määrää. Suurin osa (yli 90%) 4–9 -luokkalaisista oppilaista kulkee koulumatkansa aktiivisesti joko pyörällä tai kävellen koulumatkan ollessa alle kilometrin. Matkan ollessa 1–3 kilometriä 74% oppilaista kulkee koulumatkan aktiivisesti. (Turpeinen ym. 2013.) LAPS SUOMEN – tutkimuksen mukaan lapsista 75% käveli tai pyöräili koulumatkansa keväällä, mutta vain puolet talvella (Nuppponen ym. 2010). Koulumatkan lisäksi myös liikuntakerhotoiminnalla voidaan lisätä lasten fyysisen aktiivisuuden määrää. Toistaiseksi vain 13% lapsista ja nuorista osallistuu kerhotoimintaan. (Kansallinen liikuntatutkimus 2009-2010.)
11
3 VANHEMPIEN MERKITYS LASTEN FYYSISEEN AKTIIVISUUTEEN
Lasten sosiaalistuminen liikuntaan tapahtuu vahvasti perheen ja vanhempien vaikutuksesta.
Vanhempien osallistumisella lasten liikuntaharrastuksiin on yleensä myönteisiä vaikutuksia lasten fyysiseen aktiivisuuteen. (Aarresola & Konttinen 2012; Tammelin 2008.) Vanhempien asenteet ja vapaa-ajanvieton mallit muokkaavat myös lasten asenteita liikuntaa kohtaan (Zimmer 2001). Vanhempien liikunta-aktiivisuudella on myönteinen vaikutus lasten fyysiseen aktiivisuuteen (Edwardson ja Gorely 2010).
3.1 Vanhempien koulutus
Perheen taloudellinen tilanne voi olla fyysiseen aktiivisuuteen mahdollistava tai rajoittava tekijä. Yhteiskunnallisen aseman aiheuttamat erot kasvavat ja organisoidun liikunnan harrastamisen hinnan nousu ajavat perheet eriarvoiseen asemaan fyysisen aktiivisuuden suhteen. Liikunnan harrastaminen on siirtynyt enemmän rakennettuihin ja maksua vaativiin paikkoihin, mikä taas lisää vanhemmilta vaadittavaa kuljettamista harrastuksiin. Näin ollen eriarvoisuus kasvaa asuinpaikan ja sosioekonomisen aseman mukaan. (Laakso ym. 2006;
Tammelin 2003.)
Vanhempien koulutuksen nähdään vaikuttavan perheen sosioekonomiseen asemaan. Tätä kautta koulutuksella nähdään olevan vaikutusta myös lasten fyysiseen aktiivisuuteen.
(Rautava ym. 2003.) Sosioekonomisen aseman yhteydet fyysiseen aktiivisuuteen eivät kuitenkaan kaikilta osin ole selkeitä. Tutkimuksista saadut tulokset ovat vaihdelleet sen mukaan, mitä mittareita sosioekonomisen aseman ja fyysisen aktiivisuuden mittaamisessa on käytetty. (Kantomaa, Jaako & Tammelin 2014.) Useat suomalaistutkimukset osoittavat, että hyvän koulutus- ja tulotason perheissä nuoret harrastavat enemmän ripeää liikuntaa ja osallistuvat useammin urheiluseuratoimintaan kuin alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevien perheiden nuoret (Kantomaa ym. 2014).
Palomäen ym. (2016) mukaan vanhempien koulutuksella ja perheen tuloilla on positiivinen yhteys nuorten fyysiseen aktiivisuuteen. Korkeakoulutettujen isien nuoret olivat fyysisesti aktiivisempia kuin muut nuoret. Lisäksi perheen tuloilla oli selkeä yhteys nuorten urheiluseuraharrastamiseen. (Palomäki ym. 2016.) Myös Rautavan ym. (2003) mukaan
12
korkeakoulututkinnon suorittaneiden vanhempien lapset ovat kaikkein aktiivisimpia urheiluseuran harjoituksiin osallistujia. Lukiotason koulutuksen suorittaneiden vanhempien lapset osallistuvat todennäköisemmin urheiluseuran harjoituksiin kuin peruskoulun käyneiden vanhempien lapset. Erot seuratoimintaan osallistumisessa voivat johtua siitä, että korkeammin koulutetut vanhemmat tiedostavat paremmin fyysisen aktiivisuuden myönteisiä vaikutuksia. He ovat tietoisempia fyysisen aktiivisuuden tärkeydestä ja saattavat kannustaa lapsiaan enemmän fyysisen aktiivisuuden pariin. (Rautava ym. 2003.)
3.2 Vanhempien arvostus liikuntaa kohtaan
Kulttuurissa vallitsevat arvot voivat vaikuttaa lasten fyysiseen aktiivisuuteen (Malina ym.
2004). Vanhempien mallit, arvot ja asenteet siirtyvät lapsille, vaikka vanhemmilla ei olisi tarkoitus niitä opettaa. Vanhemmat vahvistavat toimintaa, jonka kokevat arvokkaaksi ja paheksuvat omien arvojensa vastaista toimintaa. Vanhempien rooli vapaa-ajan mahdollistajana ja rajoittajana on merkittävä etenkin pienillä lapsilla. (Hurme 2008.) Vanhempien kielteinen suhtautuminen liikuntaan rajoittaa lapsen osallistumista fyysisesti aktiiviseen toimintaan (Brunton ym. 2005). Vanhempien heikko tuki laskee todennäköisyyttä fyysiseen aktiivisuuteen koulun ulkopuolella. (Edwardson & Gorely 2010; Trost ym. 2003.) Esimerkiksi erilaiset esteet kuten liikuntavälineiden puuttuminen tai liikuntamahdollisuuksien rajoittaminen vaikuttavat lasten fyysiseen aktiivisuuteen (Malina ym. 2004).
Toisaalta taas vanhempien salliva tai kannustava suhtautuminen liikuntaa kohtaan vaikuttavat lapsen asenteisiin ja liikunnan harrastamiseen (Zimmer 2001). Vanhempien positiivisella asenteella liikuntaa kohtaan on myönteinen vaikutus lasten fyysiseen aktiivisuuteen.
Vanhemman tuki nähdäänkin merkittävänä tekijänä lapsen fyysisen aktiivisuuden selittäjänä.
(Edwardsonin & Gorely 2010.) Kun vanhemmat ovat kannustavia ja inspiroivia, toimivat he lapsen liikuntaharrastuksen mahdollistajina (Brunton ym. 2005). Edwardsonin ja Gorelyn (2010) tutkimusartikkelikatsauksen mukaan vanhemman tarjoama tuki voi olla hyväksyvää asennetta tai odotuksia fyysistä aktiivisuutta kohtaan. Tukitoimia ovat myös sosiaalinen tuki, liikuntaharrastuksen seuraaminen tai lapsen rohkaisu (Edwardsonin ja Gorelyn 2010; Trost ym. 2003). Vanhemmilta omaksutaan myös muita terveystottumuksia. Vanhempien käyttäytyminen ja asenne esimerkiksi ravinnon tai fyysisen aktiivisuuden suhteen välittyy lapselle ja tämä vaikutus voi jatkua aikuisuuteen asti. Vanhempien osallistuminen
13
terveelliseen ruokailuun tai fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttaa myös lapsen terveyskäyttäytymiseen. (Norton ym. 2003.)
3.3 Vanhempien fyysinen aktiivisuus
Aikuisväestön (18-64 –vuotiaiden) liikuntasuosituksissa suositellaan liikkumaan kohtuullisen kuormittavasti 2½ tuntia viikossa tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavaa liikuntaa viikon aikana.
Lisäksi suositellaan kehittämään lihaskuntoa kaksi kertaa viikon aikana. (UKK-instituutti 2015.) Kansallisen liikuntatutkimuksen (2009–2010) mukaan suomalainen aikuisväestö harrastaa liikuntaa enemmän kuin koskaan. Hieman yli puolet (55%) 19–64 -vuotiaista harrasti liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa. Vastaajista 2% ei harrastanut liikuntaa koskaan. Naiset liikkuvat useammin kuin miehet, sillä vähintään neljä kertaa viikossa liikkuvia naisia oli 60% ja miehiä 49%. (Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010.)
Uudemmat tutkimukset antavat kuitenkin hieman heikompia tuloksia aikuisväestön fyysisestä aktiivisuudesta. Vuonna 2014 kerätyn Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys -kyselyn mukaan miehistä 31 % ja naisista 36% kertoi harrastavansa liikuntaa vapaa-ajallaan vähintään neljä kertaa viikossa. Vähiten vapaa-ajan fyysistä aktiivisuutta raportoivat 35–44 -vuotiaat. (Helldán & Helakorpi 2015.) Aikuisväestön yleisin harrastajatyyppi on kuntoliikkuja (38%). Aikuisväestöstä 19% ilmoittaa olevansa kuntourheilijoita ja viisi prosenttia kilpaurheilijoita. Miehistä suurempi osa luokitteli itsensä kunto- tai kilpaurheilijaksi. Aikuisväestössä yksilölajit ovat suositumpia kuin joukkuelajit. Suosituimpia aikuisväestön liikuntalajeja ovat pyöräily, kävely ja kuntosaliharjoittelu. (Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010.)
Tutkimusten mukaan lapsiperheissä aikuiset liikkuvat vähemmän verrattuna muihin aikuisiin (Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010). Kotitalouden koolla näytti olevan yhteyttä vanhempien fyysiseen aktiivisuuteen, sillä vähän liikkuvilla kotitalouden koko oli suurempi kuin aktiivisilla. Fyysisesti aktiivisilla vanhemmilla oli keskimäärin vähemmän 7–17 -vuotiaita lapsia kuin vähemmän liikkuvilla. Lisäksi alle 7-vuotiaat lapset olivat yhteydessä vanhempien vähäisempään fyysiseen aktiivisuuteen. (Rovio ym. 2011.)
Tutkimusten mukaan perheellä on suuri merkitys lasten omatoimisen liikunnan harrastamiseen. Lasten omatoimisen liikunnan määrä ja perheen vapaa-ajan liikunnan osuus olivat yhteydessä toisiinsa niin myönteisesti kuin kielteisestikin. Mikäli liikunnan osuus
14
perheessä oli pieni, harrasti myös lapsi vähemmän liikuntaa. Jos taas perhe käytti vapaa-aikaa liikunnan harrastamiseen, harrasti lapsikin useammin liikuntaa. (Rautava ym. 2003.) Myös Edwardsonin ja Gorelyn (2010) tutkimusartikkelikatsauksen mukaan vanhempien fyysisellä aktiivisuudella on myönteinen vaikutus lasten liikunta-aktiivisuuteen. Vanhempien fyysisellä aktiivisuudella on suurempi yhteys lasten fyysiseen aktiivisuuteen, kun lapset ovat alle kouluikäisiä (Alderman, Benham-Deal & Jenkins 2010). Vanhempien merkitys lasten fyysiseen aktiivisuuteen on suurimmillaan liikuntaan tutustumisen vaiheessa (Lehmuskallio 2011). Perheen toiminta, kuten yhteiset harrastukset vaikuttavat lapsen fyysiseen aktiivisuuteen ja asennoitumiseen liikuntaa kohtaan (Zimmer 2001). Iän myötä yhteys vanhempien ja lasten fyysisen aktiivisuuden välillä pienenee ja yhteinen aika fyysisesti aktiivisen toiminnan parissa vähenee. (Alderman ym. 2010.)
Rautavan ym. (2003) mukaan vanhempien aikaisempi liikunnan harrastaminen oli myönteisesti yhteydessä heidän lastensa urheiluseuraharrastamiseen. Paljon liikkuvien perheiden lapset olivat aktiivisemmin mukana urheiluseuran toiminnassa. Lisäksi sekä perheen liikunnalla, että vanhempien omalla kilpailuharrastuksella oli yhteys lasten kilpailutoimintaan seurassa. (Rautava ym. 2003.) Myös Aarresolan ja Konttisen (2012) tutkimuksen mukaan vanhempien harrastustausta oli myönteisesti yhteydessä nuorten urheiluseurassa harrastamiseen.
3.4 Sosiaalistuminen liikuntaan
Lapsen kiinnostukseen liikuntaa kohtaan voivat vaikuttaa monet tekijät. Lehmuskallio (2011) selvitti tutkimuksessaan tekijöitä, jotka vaikuttavat lasten ja nuorten liikuntakiinnostukseen.
5-luokkalaisilla merkittävimmät vaikuttajat olivat vanhempien ja kavereiden lisäksi valmentajat tai ohjaajat. Vähitellen vanhemmaksi tultaessa vanhempien merkitys vähenee ja ystävien merkitys kasvaa fyysisen aktiivisuuden kannalta. (Lehmuskallio 2011.) Lapsille merkittävänä fyysistä aktiivisuutta tukevana tekijänä nähdään vanhempien oma esimerkki.
Nuorilla taas korostuvat lähipiiriltä saatu tuki ja kannustus. (Sallis, Prochaska & Taylor 2000.)
Liikuntaan sosiaalistumisessa tärkeimpänä nähdään perheeltä eli vanhemmilta ja sisaruksilta saatu malli varhaisessa lapsuudessa. (Zimmer 2001.) Suurin osa vanhemmista kertoo liikkuvansa lastensa kanssa (Lasten ja nuorten liikunta 2014). He voivat toimia roolimallina,
15
rohkaista liikkumaan sekä antaa sosiaalista tai taloudellista tukea (Tammelin 2008; Aarresola
& Kontinen 2012). Suuri osa vanhemmista kertoo myös kuljettavansa lasta liikunnallisiin harrastuksiin (Lasten ja nuorten liikunta 2014). Vanhempien osallistuminen lasten harrastuksiin vaikuttaa monella tapaa lasten liikunta-aktiivisuuteen (Tammelin 2008;
Aarresola & Kontinen 2012). Vanhempien lisäksi myös sisarukset vaikuttavat lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Tämän vaikutuksen on nähty myös kasvavan iän lisääntyessä.
(Lehmuskallio 2011.)
Yli 60% lapsista ja nuorista pitää yhteistoimintaa kavereiden kanssa vähintään melko tärkeänä oman liikuntaharrastuksen kannalta (Palomäki, Huotari & Kokko 2015).
Englantilaislasten tutkimus osoitti, että kaveripiirillä on yhteyttä etenkin liikuntaharrastamisen aloittamiseen. Tärkeimpänä nähtiin kavereiden esimerkki ja kannustus.
(Jago ym. 2009.) Lehmuskallio (2011) nosti tutkimuksessaan esille kavereiden ja fyysisen aktiivisuuden yhteyden kaksi eri puolta. Yhtenä näkökulmana on, että kaverit saavat lapsen kiinnostuksen liikuntaa kohtaan heräämään ja lapsi löytää liikuntaharrastuksen pariin.
Toisena näkökulmana nostettiin esille, että kaverit tulisivatkin liikuntaharrastuksen parista.
(Lehmuskallio 2011.) Näistä tutkimuksista huolimatta lasten ja nuorten sosiaalistumisesta liikuntaan tarvittaisiin lisää tietoa esimerkiksi perheen ja kavereiden osalta (Lasten ja nuorten liikunta 2014).
16
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälainen on vanhempien merkitys alakouluikäisten lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Täsmennetyt tutkimuskysymykset olivat:
1) Minkälaista on 5–6 -luokkalaisten lasten fyysinen aktiivisuus vanhempien arvioimana?
2) Miten vanhempien oma fyysinen aktiivisuus on yhteydessä lasten fyysiseen aktiivisuuteen?
3) Miten vanhempien koulutus on yhteydessä lasten fyysiseen aktiivisuuteen?
4) Minkälainen on vanhempien liikunnan arvostuksen yhteys lasten fyysiseen aktiivisuuteen?
5) Miten vanhempien arvioimat lasten liikuntataidot ja koululiikunnan arvosana ovat yhteydessä lasten fyysiseen aktiivisuuteen?
17 5 TUTKIMUSMENETELMÄT
Tämä tutkimus on kvantitatiivinen eli määrällinen kyselytutkimus. Määrällisessä tutkimuksessa päätelmien teko perustuu tilastolliseen analysointiin numeroiden avulla.
Kvantitatiivisessa tutkimuksessa korostetaan yleispäteviä syyn ja seurauksen lakeja.
Kvantitatiivisessa tutkimuksessa on mahdollista kuvailla ja ymmärtää suuria ilmiöitä laajan aineiston avulla. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 135-161.)
5.1 Tutkimuksen kohdejoukko
Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Etelä-Savossa sijaitsevan yhtenäiskoulun 5–6 -luokan oppilaat ja heidän vanhempansa. Kyselyyn vastasi 72 vanhempaa, joista äitejä oli 60 ja isiä 12. Tutkittavista oppilaista tyttöjä oli 47 (65%) ja poikia 25 (35%). Aineistonkeruuhetkellä oppilaista 34 kävi viidettä luokkaa ja 38 oppilasta kuudetta luokkaa.
5.2 Tutkimusaineiston hankinta
Tutkimuksessa käytetty aineisto on kerätty maaliskuussa 2016. 5–6 -luokkalaisten oppilaiden vanhemmat vastasivat kyselyyn. Kyselylomake jaettiin luokanopettajan läsnä ollessa oppilaille. Oppilaat toimittivat kyselylomakkeet kotiin, jossa vanhemmat vastasivat kyselyyn (liite 1). Oppilaat toimittivat kyselyt suljetuissa kirjekuorissa takaisin luokanopettajille ja opettajat edelleen tutkimuksen tekijälle. Vanhempiin oltiin yhteydessä myös Wilma-järjestelmän kautta.
5.3 Tutkimuksessa käytetyt mittarit
Tutkimuksen aineistonkeruuta varten kehitettiin kyselylomake, jonka kysymyksillä pyrittiin etsimään vastauksia asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Taustatiedoissa kartoitettiin vanhemman sukupuoli, sekä lapsen sukupuoli ja luokka-aste. Vanhempien koulutustaustaa selvitettiin kysymyksillä: ”Mikä on äidin/huoltajan korkein koulutus?” ja ”Mikä on
18
isän/huoltajan korkein koulutus?”. Vastausvaihtoehtoja oli viisi: ”peruskoulu, ammattioppilaitos, lukio, ammattikorkeakoulu, yliopisto”.
Vanhempien fyysistä aktiivisuutta tutkittiin kysymyksellä ”Kuinka usein harrastat liikuntaa?” ja vastausvaihtoehtoina olivat: ”en koskaan, harvemmin kuin kerran kuukaudessa, harvemmin kuin kerran viikossa, kerran viikossa, 2-3 kertaa viikossa, 4-6 kertaa viikossa, päivittäin”. Lisäksi vanhempien fyysistä aktiivisuutta kartoitettiin kysymyksellä ”Kuinka kauan kerrallaan tavallisesti harrastat liikuntaa?” ja vastausvaihtoehtoina olivat: ”en yhtään, noin puoli tuntia, noin tunnin, noin 1-2 tuntia, noin 2-3 tuntia, yli kolme tuntia”. Kysymyksiä edelsi seloste: ”Seuraavissa kysymyksissä liikunnan harrastamisella tarkoitetaan sellaista toimintaa, joka nostaa sydämen lyöntitiheyttä ja saa sinut hengästymään.”
Lasten fyysistä aktiivisuutta tutkittiin vanhemmille suunnatulla kysymyksellä ”Kuinka usein lapsesi tavallisesti harrastaa liikuntaa koulun ja urheiluseuran ulkopuolella?” sekä kysymyksellä ”Kuinka usein lapsesi tavallisesti osallistuu urheiluseuran harrastuksiin?”.
Vastausvaihtoehdot olivat seuraavat: ”en koskaan, harvemmin kuin kerran kuukaudessa, harvemmin kuin kerran viikossa, kerran viikossa, 2-3 kertaa viikossa, 4-6 kertaa viikossa, päivittäin”. Lisäksi kysyttiin ”Kuinka kauan kerrallaan lapsesi tavallisesti harrastaa liikuntaa koulun ja urheiluseuran ulkopuolella?” ja vastausvaihtoehdot olivat: ” en yhtään, noin puoli tuntia, noin tunnin, noin 1-2 tuntia, noin 2-3 tuntia, yli kolme tuntia”.
Lapsen liikunnan osaamista ja taitoja kysyttiin kahdella kysymyksellä. Ensimmäinen kysymys oli ”Mikä on viimeisin lapsesi saama liikunnan arvosana?” ja vanhemmat kirjasivat arvosanan tyhjään vastauskenttään. Toinen kysymys oli ”Kuinka hyvä lapsesi on liikunnassa?” ja vastausvaihtoehto oli viisiportainen: ”1=huono… 5=hyvä”.
Vanhempien mielipidettä liikunnan tärkeydestä itsensä kannalta tutkittiin kysymyksellä
”Kuinka tärkeänä/hyödyllisenä/mielenkiintoisena pidät liikuntaa itsesi kannalta?”. Lisäksi vanhempien mielipidettä liikunnan tärkeydestä lapsensa kannalta selvitettiin seuraavilla kysymyksillä: ”Kuinka tärkeänä/hyödyllisenä/mielenkiintoisena pidät koulun ja urheiluseuran ulkopuolista liikuntaa lapsesi kannalta?”, ”Kuinka tärkeänä/hyödyllisenä/mielenkiintoisena pidät urheiluseuran harrastuksia lapsesi kannalta?”, ”Kuinka tärkeänä/hyödyllisenä/mielenkiintoisena pidät koulun liikuntatunteja lapsesi kannalta?” ja ”Kuinka tärkeänä/hyödyllisenä/mielenkiintoisena pidät koulussa järjestettävää liikuntaa (muu kuin liikuntatunnit) lapsesi kannalta?”. Vanhempien tuli