Flow:ta ja siihen liittyviä parametrejä voidaan tutkia useista eri lähtökohdista. Tarkasteluni pohjana toimii Woodsin (2009) luokittelu vokaaliparametreille:
1.Flow (rytmi, tempo ja fraseeraus)
Itse miellän kaikki kuusi kohtaa flow:n osa-alueiksi. Kohdan 1 voisi nimetä flow:n rytmisiksi parametreiksi. Jopa kohdan 6, eli tuotannollisen aspektin voisi tulkita osaksi flow:ta, koska se myös määrittää miltä se soundaa. Adams (2015, 123) toteaa että hiphop-artistien äänessä usein artikulaatio on melodiaa tärkeämpi osa, jolla viestitään semantiikkaa. Adams (2009, 2-3) esittää
että flow voidaan määritellä artistin käyttämistä rytmisistä (metrisistä) ja artikulatiivista parametreistä lyriikan vokaalisessa ulosannissa. Flow:n metrisiin tekniikoihin kuuluvat:
Riimitavujen metrinen asettuminen, aksentoitujen tavujen asettuminen, syntaktisten joukkojen (lauseyksiköiden) suhde tahteihin ja tavujen määrä per tahti. Artikulatiivisiin tekniikoihin kuuluvat: Legaton tai staccaton määrä, konsonanttien artikulaatiotapa ja onko flow biittiin suhteutettuna edessä tai jäljessä (tällä kylläkin myös vaikutus flow:n metriseen puoleen).
Rimmaustapa vaikuttaa flow:hun. Räpissä rimmaus voi tapahtua assonanssin (soivat vokaalit yhtenevät), alliteraation (sanat alkaa samalla kirjaimella tai soundilla) tai konsonanssin (konsonanttien soundit ovat samat) avulla. Multiriimissä riimiparit ovat pidempiä, kuin yhden tavun mittaisia. (Edwards 2012, 84-87.) Cheek rimmaa lähtökohtaisesti assonanssin avulla ja pyrkii lyriikoissaan tekemään mahdollisimman paljon multiriimiä. Jos käytetään vähemmän kuin neljää rimmaavaa tavua, se tehdään tarinan vuoksi. (Aaltonen 2016, 320.)
3.3.1 Rytmi ja flow
Woods (2009, 19-20) esittää, että artistin lähestyminen rytmiin on erittäin tärkeä osa räppääjän ulosantia sekä musiikillista perustaa. Parametrit, kuten vokaalilinjan aktiivisuus, sisältäen sisäisen rytmisen jaon (subdivisions), sanarytmien säännöllisyys ja rytmin tyyli (tasajakoinen, kolmimuunteinen jne.). Wood käyttää myös Krimsin (2000) flow-kategorioita.
Myös tempo otetaan flow:ssa huomioon. Nopeampien, kuten Busta Rhymesin, Eminemin ja Ludacrisin tyyliset flow:t vaatiivat erityistä taitoa. Hitaampi flow, kuten T.I.:llä ja Baby Boy da Princellä, ei välttämättä ole laadultaan huonompaa. Hitaampi flow voidaan mieltää rennompana (chill), sekä se saattaa välittää kuulijalle räppärin itsevarmuutta. (Woods 2009, 20.)
Woods (2009, 20-21) tutkii myös flow:n fraseerausta. Vokaalilinjan itsenäisen tutkiskelun lisäksi tutkitaan sen suhdetta biittiin, joka on Woodsinkin mukaan luultavasti tärkein aspekti, koska se määrittää tempon, vaikuttaa flow:hun ja pitää tyypillisesti kappaleen ns. kasassa.
Woods (2009, 21) ottaa analyyseissään aina huomioon, kuinka fraseeraus on suhteessa muuhun musiikkiin. Ovatko tekstin ulosanti ja musiikin fraseeraus yhteneviä vai luoko räppääjä polyrytmistä kudosta taustan päälle? Woods tarkastelee myös fraasien sisäisiä nyansseja.
Luodaanko fraaseissa säännöllistä riimiskeemaa? Mitä iskuja fraaseissa painotetaan? Onko
tietty isku fraasilinjojen maalina? Tämä auttaa ymmärtämään, kuinka rap-artisti luo tietynlaisen fiiliksen tai tyylin ulosannillaan.
3.3.2 Äänenkorkeus ja intonaatio
Ääntä voidaan mitata muuhun musiikin tekstuuriin nähden. Se voi olla joko vireessä tai epävireessä. Kohdeäänen sävelkorkeutta voidaan myös lähestyä ylempää tai alempaa (vrt.
Elvis). (Woods 2009, 21-22.) Woods (2009) tarkastelee muutamissa esimerkeissä myös laulettuja kertosäkeitä tai välikkeitä. Suurin osa analyyseistä kohdistuu räppiin, joka katsotaan yleensä olevan “sävelkorkeudetonta”, enemmän puheenomaista kuin laulettua. Tästä syystä intonaatiota kannattaa lähestyä hieman joustavammin tavoin. Suuren osan rap-artistien flow:sta kohdistuu likimääräisesti tiettyyn äänenkorkeuteen tai äänenkorkeusjoukkoihin.
Äänenkorkeutta voidaan muunnella esim. vuorovaikutuksessa taustoihin. (Woods 2009, 23).
Adams (2008) esittää tutkimuksessaan tapoja, kuinka räppärit voivat ryhmittää tekstin tavuja esimerkiksi taustan harmonian tai melodisten patternien mukaan biitin sijasta. Näin erilaiset äänenkorkeudelliset vireisyyden tasot pystyvät osin muodostamaan räppäreille omat persoonalliset flow:t (Woods 2009, s.143-148). Sanat jotka korostetaan äänenkorkeudellisilla keinoilla voivat luoda merkityksiä fraasin sisälle. Artikulatiiviset efektit on syytä erottaa sanojen luonnollisesta artikulaatiosta (Adams 2015, 124).
3.3.3 Äänenpainot
Flow:n äänenpainoihin liittyvät elementit voivat viestiä kuulijalle useita eri asioita. Siitä voidaan kuulla esimerkiksi rap-artistin maantieteellinen-, etninen- ja luokkatausta. Woods (2009, 23-24) tarkastelee tutkimuksessaan flow:n kolmea äänenpainollista aspektia:
Aksentit. (Musiikilliset ja kielelliset)
Diction: esitystapa / tyyli
Deklamaatio: lausunta
Dynaamiset määreet, kuten atakki (attack) ja vaimenemisaika (release) ovat tavuissa tärkeät.
Atakki on äänen alukkeen syttymisen dynamiikka ja release tarkoittaa äänen vaimenemisaikaa.
Tapa millä tavun alku lausutaan voi olla tärkeä tietyn tunnelman saamisen kannalta.
Esimerkiksi kovat atakit tavuissa luovat aggressiivisuutta. Jotkut räppärit saattavat käyttää terävää (crisp), muttei kovaa (hard) atakkia, joka luo perkussiivisen tunnelman flow:hun.
Vaimenemisaikaa tutkittaessa ollaan kiinnostuneita, kuinka tavujen vokaaleiden dynamiikkaa käytetään atakin jälkeen. Hiljennetäänkö nopeasti vai jääkö vokaali soimaan? (Woods 2009, 23-24.) Adams (2015, 124-126) jakaa flow:n artikulatiiviset parametrit absoluuttiseen ja relatiiviseen tasoon. Kuvio 1. esittää kuinka artikulaatio vaikuttaa affektiin.
KUVIO 1. Artikulaation ja affektin suhteet räpissä (Adams 2015, 125).
Konsonantit voivat olla alukkeeseen käytetyn paineen ja energian mukaan teräviä (sharp) tai pyöreitä (dull), sekä lopukkeen mukaan staccato tai legato -akselilla, riippuen siitä, kuinka sanan loppu on suhteessa sanaan, rytmiin ja seuraavaan sanaan. Terävä aluke ja legatona sidotut sanat lisää aukoiteetin (authority) tuntua. Terävä aluke ja staccatona erotellut sanat puolestaan lisää leikkisyyttä (playfulnes). Pyöreä aluke ja staccato-tyyppisesti erotellut sanat luovat
vihaisen kuulokuvan. Pyöreä aluke ja legato-tyylinen yhteensidotut sanat luovat rennon tunnelman. Kuvioon on laitettu esimerkkikappaleita kuvaavista flow:sta.
Kautny (2015, 114) ja Krims (2000) huomauttavat että eri kielet voivat vaikuttaa ja sopia eri flow:n tyyleihin eri tavoin, riippuen kielen ominaisuuksista, kuten esimerkiksi painotustavasta ja intonaatiosta. Suomen kielellä räppääminen eroaa englannin painotuksista ja tavujen käytöstä, joten Adamsin (2015) esittämää suhdetta artikulaation ja affektin välillä täytyisi vielä tutkia Suomen kielen kannalta.
3.3.4 Äänenlaatu
Resonanssi voidaan ajatella etäisyytenä “sävyttömään” yläsävelsarjattomaan ääneen. Ääni voidaan luoda eri resonanssein ohuesta (nasaalista) nenäontelo-painotteisesta - täyteläisempään rintarekisteriin. Sen alkuperä voi kuulostaa olevan peräisin kurkusta tai palleasta. Äänenlaatu on luultavasti merkittävimpiä tyylin ja merkityksen luojia. Äänenväri on osa flow:n soundia, mutta Woods (2009, 24-25; sekä esim. Lilja 2007) mainitsee sen olevan vaikeaa analysoida.
Aiempien tutkijoiden, kuten Moore ja Krims tavoin Woods ei lähde ratkaisemaan äänenväriin liittyviä kysymyksiä vaan keskittyy äänenlaatuun.
3.3.5 Rekisteri ja ambitus
Nämä melko suoraviivaiset parametrit kuvaavat suhteellista korkeutta ja äänenkorkeuksien laajuutta, joita kappaleessa käytetään. Woods (2009, 25) näkee parametrit tärkeinä määrittäjinä rodun ja sukupuolen suhteen. Rekisteri voi olla pääpiirteittäin matala, keskeltä tai korkea.
Flow:n sävelkorkeudet voivat muuttua joskus kappaleen ajan. Välillä räppärit voivat muokata ääntä muistuttamaan jotain melodista liikettä.
3.3.6 Äänityksen tekstuuri, tila ja sovitus
Tuotanto on tärkeä aspekti rap-musiikkissa. Suuri osa kappaleesta ja sen äänikuvasta on riippuvaisia äänitys- ja tuotantotavasta. Woods (2009, 25-26) lisää myös kappaleen sovituksen osaksi vokaaliparametrejä. Flow:sta voidaan tutkia vokaali- ja instrumentaaliosuuksien vuorovaikutusta ja äänen asemaa taustatekstuuriin nähden.
3.3.7 Flow:n mustat piirteet, maskuliinisuus ja valkoiset räppärit
Tummaihoisten räppäreiden flow on usein äänenmuodostukseltaan karheaa (särötettyä) ja rekisteriltään suhteellisen matalaa. Nämä piirteet on kytketty maskuliinisuuteen ja agressiivisuuteen, kuten musta musiikki ylipäätään. (ibid.62-63.) Valkoihoiset räppärit pyrkivät aluksi erottumaan mustista äänenkäytön avulla korostamalla ”valkoisuutta”. Ensimmäisten valkoisten räppäreiden joukossa mm. Paul Wall ja Bubba Sparxx kuitenkin räppäsivät äänenkäytöllisesti afroamerikkalaisten esikuvien tyylillä ja pyrkivät muodostamaan autenttisuuden flow:n teknisellä taidolla. (Woods 216-226.) Esimerkiksi Eminem muodostaa flow:nsa korkeammasta rekisteristä ja nasaalilla soundilla, mutta on teknisesti taitava räppääjä ja muodostaa autenttisuutensa sitä kautta (ibid. 197-200.)
4 TRANSTEKSTUAALISUUS
Teksti sanana usein viittaa kirjoitettuihin kirjaimiin, sanoihin ja lauseisiin, mutta tämä on todellisuudessa vain yksi esimerkki tekstistä. Kaikki ihmisen tuottama, mitä me havainnoimme sisältää tekstiä jossain muodossa; kirjaimina, symboleina, kuvina, sävelinä tai melodioina, jotka synnyttävät merkityksiä, ja joista me teemme tulkintoja merkityksistä. Merkitys voi olla tekstin tuottajalle ja vastaanottajalle aivan eri. Merkit voivat denotoida, eli viitata johonkin ensisijaiseen, ilmeiseen tai “pinnalliseen” merkitykseen; sekä konnotoida, eli luoda vastaanottajalle toissijaisen tulkinnan ja ylimääräisen merkityksen, joka on yhteyksissä kokonaiseen toiseen merkkijärjestelmään. (ks. esim. Aho 2007, 121-125) Kaikki teksti on intertekstuaalista, ja tekstin vastaanottaja on myös “...itsessään loputtomien tekstien ja koodien moninaisuus”. Tekstien alkuperä on useimmiten jäljittämättömissä. (Makkonen 1991, 19.) Näin ollen intertekstuaalisuutta tutkittaessa täytyy ehtoja rajata ja määritellä.
4.1 Transtekstuaalisuus kirjallisuustieteistä populaarimusiikin