Filosofian tieto

Filosofisen tiedon tulisi siis Bergsonin mukaan olla luonteeltaan aivan erilaista kuin tieteen. Siinä missä tieteen tieto on luonteeltaan suhteellista, on filosofian tieto absoluuttista. Absoluuttinen tieto on luonteeltaan välitöntä ja yksinkertaista, kuin tarkastelun kohteena olevien asioiden lävistämistä. Tieteen pohjautuessa ulkoiseen kokemukseen pohjautuu filosofian tieto sisäiseen kokemukseen. Tieteen lähestyessään kohdettaan ulkopuolelta astuu filosofia suoraan sisään asiaan itseensä. Se ei ota käyttöönsä rajattua näkökulmaa tai valikoituja symboleita. Absoluuttisen tiedon tavoittaminen on siis sisältä käsin tapahtuvaa tietämistä ja se tavoitetaan analyysin sijaan intuitiolla. (IP, 136–

137; IM, 177–178.)

Bergson kuvaa myös absoluuttista tietoa vieraan kielen ääntämyksen oppimisen kautta.

Toisin kuin suhteellinen tieto, joka pohjaa tietonsa oppikirjan merkkeihin, absoluuttinen tieto englannin ääntämisestä tarkoittaisi välitöntä oppimista. Oppilas menisi englantia äidinkielenään puhuvien pariin, sukeltaisi suoraan englannin ääntämiseen ja oppisi kieltä

käytännön kautta. Tällöin ääntämystä ei opita yksittäisten tavujen tai merkkien kautta, vaan oppimisessa keskityttäisiin kokonaisuuksiin, rytmiin ja äänteiden melodiaan. Tällöin päästään mukaan ääntämisen liikkeeseen itseensä sen rekonstruoimisen sijaan. (Bergson 2002, 26–27.)

Bergsonin nimeämä filosofian tutkimuskohde esprit voidaan kääntää sanoilla ”henki” tai

”mieli”. Tässä tutkielmassa käytän termiä henki, jotta käsite erottuisi selvästi muista Bergsonin käsitteistä ja termeistä.¹⁶ Sanan toinen merkitys on kuitenkin syytä pitää mielessä, sillä hengen käsite todellisuuden yhtenä puolena sulkee sisäänsä kaiken myös mieltä muistuttuvan liikkeen. Henki ei tarkoita vain ihmismieltä tai sielua vaan, kuten jo aiemmin todettiin, todellisuuden toista puolta, johon ihmismieli kuuluu. Ihmisen mieli on luonteeltaan henkeä. Bergson kuvaa henkeä filosofian tutkimuskohteena seuraavasti:

”Filosofian tutkimuskohteena ovat asiat, jotka eivät ole mitattavissa. Sen tutkimusalaa on vapaus ja luominen. Se on siis hengen alue, sillä en näe miten voisin määritellä hengen muulla tavoin: henki tulee ymmärtää tässä todellisuutena, joka kykenee […] luomaan tai uudelleenluomaan itseään loputtomasti¹⁷ […].” (M, 887.)

Bergsonin näkemyksen todellisuuden luonteesta voidaan siis ajatella jakautuvan loputtomaan luomiseen ja laajentumiseen pyrkivään henkeen ja sille vastakkaiseen suuntaan, tiivistymiseen pyrkivään materiaan. Tässä todellisuudessa tiede keskittyy materiaan ja filosofian tutkimuskohteeksi määrittyy taas todellisuuden liikkuva, muuttuva ja luova puoli. Filosofia pyrkii mittaamisen, rajaamisen ja suhteellistamisen sijaan ymmärtämään todellisuuden luonnetta itsessään. Tieteen ja filosofian tutkimuskohteiden välinen ero voidaan yksinkertaistaen ymmärtää pohjimmiltaan staattisen ja alati muuttuvan väliseksi eroksi.

Henkisessä tarmossa Bergson esittää, että elokuvalliseen metodiin nojautuva filosofia tavoittelee lopullisia ratkaisuja. Tieteen tavoin se haluaa tiedolleen pysyvän pohjan. Tämän

16 Sanaa käytetään Bergsonin teoksissa sekä hengen että mielen merkityksissä, joka näkyy esimerkiksi englanninkielisissä käännöksissä termien ”spirit” ja ”mind” käyttönä (ks. esim. Bergson 1998, 268).

Kuitenkin näissä on kyse eri asiayhteyksistä. Hengellä viitataan tässä kuvattuun filosofian tutkimuskohteeseen, todellisuuden toiseen puoleen. Mieli taas viittaa pikemminkin yksilön mieleen tai tietoisuuteen. Tässä tutkielmassa esprit tulee esille lähes pelkästään hengen merkityksessä lukuun ottamatta muutamaa poikkeusta (ks. 42–43).

17 ”L’objet de la philosophie est ce qui ne se mesure oas. Son domaine est celui de la liberté et de la création.

C’est donc le domaine de l’esorit, car je ne vois pas comment l’esprit pourrait se definir autrement : nous devons entendre par esprit une réalité qui est capable de […] se créer ou se recréer sans cesse […] ”

sijaan Bergson esittää, että filosofian tulisi olla spekulatiivista ja siis lopullisten ratkaisujen sijaan suuntautua todennäköisiin ratkaisuihin. Lisäksi Bergson pitää sen yhtenä tärkeimmistä periaatteista tieteen kaltaista progressiivisuutta. Vaikka filosofia ei löytäisikään välittömästi lopullisia ratkaisuja, tulevien ajattelijoiden on mahdollista korjata filosofista tietoa. (SR, 61.)

Vaikka Bergsonille filosofian tulisi edetä filosofien yhteisellä työllä, filosofi ei hänen mukaansa voi ottaa käsitteitä tai ongelmia annettuina filosofian historiasta (I2, 72).

Filosofisen ongelman asettaminen ja ratkaisun löytäminen siihen eivät ole yhtä selkeästi erillään toisistaan kuten tieteessä. Filosofiassa nämä kaksi tapahtuvat samanaikaisesti tai ne pikemminkin ovat sama asia. Esimerkkinä tästä Bergson käyttää filosofista kysymystä

”Onko mielihyvä onnellisuutta?”. Bergsonin mukaan kysymys voisi yhtä hyvin kuulua:

”Mikäli onnellisuus ja mielihyvä annetaan arkipäiväisessä merkityksessään, voidaanko sanoa, että onnellisuus koostuu mielihyvän jatkuvuudesta?” Kysymyksen asettamisen jälkeen kyse on vain sanastosta ja sen selvittämisestä, kuka on käyttänyt kieltä tarkimmin kirjoittaessaan kyseisestä kysymyksestä. Jos onnellisuudelle tai mielihyvälle annetaan arkikäsityksestä poikkeava luonnehdinta, koko kysymyksen luonne muuttuu. Voisi siis sanoa, että jos filosofi lähtee tarkastelemaan edellä annettua kysymystä ja määrittelemään käsitteitä uudelleen, hän määrittelee myös kysymystä uudelleen ja päätyy lopulta ratkaisemaan eri kysymyksen. Bergsonille filosofia ei siis ole ongelmien ratkaisua vaan pikemminkin ongelmien asettamista tai uudelleenmuotoilua siten, että filosofinen kysymys ratkeaa heti kun se on asetettu. (I2, 51–52.)

Myös annetun kysymyksen käsitteiden uudelleenmäärittelyssä on ongelmia. Bergsonin teoksen La pensée et le mouvant johdannon toinen osa varoittaa filosofiaa kiinnittymästä liikaa käsitteisiin. Filosofian tulisi hänen mukaansa seurata ja tarkastella ”todellisuuden jäsentymiä” (articulations du réel; I1, 23; I2, 51). Bergsonin tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, että yleisesti käytetyt käsitteet ja sanat ovat todellisuuden keinotekoisia ja välineellisiä rajauksia. Tämän vuoksi filosofian ei tulisi kohdistua sanoihin, jotka ovat jo valmiiksi abstrakteja ja keinotekoisia mielteitä todellisuudesta. Filosofian tulisi kiinnittyä todellisuuteen itseensä. Jos filosofi esimerkiksi lähtee määrittelemään onnellisuutta, riippumatta siitä päätyykö hän käyttämään onnellisuuden yleistä ideaa vai määrittelemään sen poikkeavalla tavalla, hänen ajattelunsa lähtökohta on abstrakti käsite ”onnellisuus”.

Miten filosofin siis tulisi menetellä? Esimerkiksi voidaan ottaa Bergsonin intuition käsite.

Tämän käsitteen kohdalla Bergsonin tarkoitus ei ollut määritellä mitä intuitio on vaan eksplikoida omaa näkemystään filosofisen tiedon luonteesta. Intuitio seuraa todellisuuden jäsentymiä, sillä se muodostuu filosofisen ajattelun luonnetta seuraamalla. Intuition käsite ei siis sijoitu filosofisen pohdinnan alkuun vaan sen loppuun: nimitys ”intuitio” annetaan näkemykselle filosofisen tiedon luonteesta vasta sen tarkastelun jälkeen (ks. I2, 25–26).

Bergsonille filosofi lähtee siis pikemminkin todellisuuden kokemisesta ja toiminnasta kuin käsitteiden ajattelusta.

3.4 Yhteenveto

Bergsonin mukaan filosofia ei ole tiedettä astetta ylempi vaan sille rinnakkainen tiedon muoto. Siinä missä elokuvallinen filosofia yleistää tieteen tuloksista, todellinen filosofia luo tieteen avulla. Ensimmäinen pyrkii ehdottomaan varmuuteen ja jälkimmäinen taas spekuloi. Filosofian virheenä on Bergsonin mukaan ollut tiedon sisällön tarkastelun luovuttaminen tieteelle ja sen elokuvallisen metodin omaksuminen. Filosofian tarkastelun kohteena eivät ole käsitteet vaan todellisuus, jonka se tavoittaa sisältäpäin. Tällöin se tavoittaa asian absoluuttisesti, eli suoraan ja välittömästi eikä suhteellisesti ja välillisesti.

Bergsonin mukaan tiede tarkastelee elämää tutkimalla sen luomuksia ja esittää muutokseen liittyviä säännönmukaisuuksia määrätyistä tulokulmista. Filosofia sen sijaan tarkastelee elämää sen omassa liikkeessä ja tulkitsee sen luonnetta. Näiden kahden puolen tarkoitus on tukea toisiaan. Tässä mielessä elokuvallista metodia käyttävä filosofia on tarpeeton. Se ei kykene tuottamaan filosofista tietoa elämän luonteesta eikä myöskään syventämään tieteellistä tietoa. Tämän vuoksi mekanismi ja finalismi on hylättävä elämän luonteen tarkastelussa – ne vastaavat filosofiseen kysymykseen tieteen metodeilla.

Bergsonille ratkaisu älyn ja elokuvallisen metodin ongelmiin elämän luonteen filosofisessa käsittelyssä on uusi määritelmä filosofiasta ja sen tiedon muodosta. Äly ja tiede eivät silti jää syrjään Bergsonin filosofiassa. Hänelle ne ovat filosofian tekemisen lähtökohta ja pohja. Seuraavassa luvussa käsittelen intuitiota, Bergsonin metodia, tieteen ja älyn roolia Bergsonin filosofiassa ja analogiaa kaikkien näiden tekijöiden risteyskohtana.