Fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa

Tutkimukseni perustuu fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimusotteeseen, jossa keskeisinä käsitteinä tutkielmani kannalta ovat, kuten Laine (2015, 29-30) kirjoittaa, kokemus, merkitys ja yhteisöllisyys. Perttula (2005) määrittelee ko-kemuksen intentionaalisuuden kautta. Kun ihminen tajunnallisena olentona valitsee jonkin oman toimintansa ulkopuolelle jäävän kohteen, hän kokee elä-myksiä. Todellisuudesta muotoutuu ihmiselle merkityksellinen, sillä se ilmenee hänelle jonakin ja siten tarkoittaa hänelle jotain. Kokemukseen sisältyy tajuava subjekti ja hänen tajunnallinen toimintansa sekä se kohde, johon toiminta koh-distuu. Kokemusta voidaankin kutsua merkityssuhteeksi, sillä se yhdistää sub-jektin ja obsub-jektin samaksi kokonaisuudeksi. (Perttula 2005, 116-117.)

Kokemuksen ja merkityksen käsitteet ilmentyvät tässä tutkimuksessa al-kuopettajien mahdollisimman aitoja flow-kokemuksia tarkastellessani. Koska alkuopettajien flow-kokemukset rakentuvat erilaisista merkityksistä, tutkin ko-kemusten lisäksi niiden merkityssisältöjä ja rakenteita. Tavoitteenani on pyrkiä luomaan ymmärtävää kokonaiskuvaa alkuopettajien flow-kokemusten luon-teesta ja niihin sisältyvistä erilaisista merkitysaspekteista. Yhteisöllisyyden käsi-te korostuu merkitysanalyysissä, sillä vaikka merkityksiä tutkitaan yksilön per-spektiivissä, ne ovat silti luonteeltaan jaettuja ja yhteisöllisiä (Laine 2015, 31).

Tutkimukseni ihmiskäsitys perustuu Rauhalan (1974) kuvaamaan holisti-seen ihmiskäsitykholisti-seen, jossa ihmisen olemassaolon perusmuodot ovat tajunnal-lisuus, kehollisuus ja situationaalisuus. Tajunnallisuus käsitetään

psyykkis-henkisenä olemassaolona, jossa mieli eli noema toimii merkitysten antajana.

Kehollisuudella tarkoitetaan olemassaoloa orgaanisena tapahtumana, jossa elämä käsitetään sen syvimpänä olemuksena. Situationaalisuus on ihmisen olemassaoloa suhteessa hänen omaan elämäntilanteeseensa, jolloin se on aina yksilöllinen ja ainutlaatuinen. (Rauhala 2014, 34-35, 38-41.) Nämä kolme olemi-sen perusmuotoa kietoutuvat toisiinsa, mutta niillä on myös Perttulan (1996, 16) sanoin ”toisiinsa palautumaton perusrakenteensa”.

Edmund Husserlin luomaa fenomenologiaa voi luonnehtia opiksi ilmene-västä ja sen tutkimuskohteena ovat puhtaat kokemukset (Niskanen 2005, 101).

Laine (2015, 30) kirjoittaa fenomenologian näkevän ihmisten rakentuvan suh-teessa siihen maailmaan, jossa he elävät ja myös itse rakentavan maailmaa ym-pärillään. Fenomenologiassa korostuu Laineen (2015) ja Pulkkisen (2010, 43) mukaan yksilön perspektiivi, sillä jokaisella yksilöllä on oma maailmasuhteensa ja tapansa kokea maailma. Vaikka fenomenologia tarkasteleekin konkreettisia inhimillisiä tietoisuuksia, pyrkii se Pulkkisen (2010, 43) mukaan löytämään ih-misen monipuolisen elämismaailman muovaamille kokemuksille myös yleisiä rakennepiirteitä. Ihmisten yksilöllisten kokemusten tutkiminen paljastaa Lai-neen (2015, 32) mukaan aina myös jotakin yleistä, sillä yksilöt kuuluvan aina johonkin tiettyyn yhteisöön, jolla on oma merkitysten muovaama perinteensä.

Fenomenologian avulla tutkijalla on konkreettinen, mutta samalla rajalli-nen mahdollisuus tutkia ja laajentaa ymmärrystään ihmisten eletyistä koke-muksista. Jotta tutkija voisi oikeasti ymmärtää tajunnan ilmentymiä, kehitti Husserl niin kutsutun fenomenologisen reduktion menetelmän, jossa tutkija pyrkii siirtämään mielestään epäolennaisuudet ja luontaisen asenteensa pois.

Fenomenologisen reduktion eli sulkeistamisen avulla tavoitetaan mahdolli-simman tarkasti tutkittavan ilmiön noema eli mieli. (Perttula 1996, 10.)

Laineen (2015, 31) mukaan ihmisen kokemukset syntyvät merkityksistä, jolloin kokemusten tutkiminen edellyttää kokemusten merkityssisältöjen ja nii-den rakenteinii-den tarkastelua. Hän jatkaa, että merkitykset eivät rakennu meille sisäsyntyisesti, vaan ne syntyvät siinä yhteisössä, johon meidät kasvatetaan.

Moilanen ja Räihä (2015, 52) kirjoittavat merkitysten niveltyvän keskenään merkitysverkoksi, jota tutkija pyrkii hahmottamaan suhteessa sekä yksilön

omaan ainutlaatuiseen kokemusmaailmaan että ympäröivään yhteiskunnalli-seen ja kulttuuriyhteiskunnalli-seen kokemusmaailmaan. Laineen (2015, 33) mukaan fenome-nologia kaipaa rinnalleen hermeneutiikkaa, jotta tutkija voisi aidosti ymmärtää tutkittavien kokemusmaailmaa.

Husserlin oppilas Martin Heidegger on toinen fenomenologian vahva joh-tohahmo. Husserl oli puhtaan fenomenologian edustaja, kun taas Heidegger edusti hermeneuttista fenomenologiaa. Heideggerin edustaman hermeneuttisen fenomenologian mukaan ihminen on erottomasti sidottuna ympäröivään maa-ilmaan. (Niskanen 2009, 104-105.) Van Manen (1990) yhdisti fenomenologian ja hermeneutiikan yhdeksi tutkimusmetodiksi ja kehitti eletyn kokemuksen (lived experience) –käsitteen. Eletty kokemus on fenomenologis-hermeneuttisen tut-kimuksen lähtökohta ja se kohdistuu ihmisten keskinäiseen kommunikaatioon ja ihmisten ilmaisuihin. (Van Manen 1990, 36.) Ilmaisut sisältävät aina merki-tyksiä ja jotta niitä voidaan ymmärtää, on tutkijan tehtävä Backmanin (2010, 71) mukaan konkreettisten mielekkyystilanteiden kielellistä tulkintaa.

Van Manen (1990, 8) sekä Miettinen, Pulkkinen ja Taipale (2010, 9) kirjoit-tavat fenomenologis-hermeneuttisen menetelmän eroavan monista muista tie-teellisistä suuntauksista siinä, että se ei pyri ymmärtämään ihmisten kokemuk-sia luokittelemalla, pelkistämällä tai yleistämällä niitä, vaan se tarjoaa mahdol-lisuuden ymmärtää inhimillistä elämismaailmaa syvällisemmin. Menetelmä ei siis esitä tutkimustuloksia lopullisina totuuksina, vaan niitä täytyy yhä uudel-leen tarkentaa ja korjata, sillä eletyn kokemismaailman rikkaus jättää tutkimus-tulokset aina avoimiksi ja rajallisiksi.

Tutkimuksen alkuvaiheessa tutkijalla on Laineen (2015) mukaan tutkitta-vasta ilmiöstä jokin esiymmärrys eli tapa ymmärtää tutkimuskohdettaan tietyn-laisena. Jotta tutkija voisi aidosti ymmärtää tutkittavien kokemusmaailmaa, on hänellä oltava kriittistä itseymmärrystä kyseenalaistaa omia spontaaneja tulkin-tojaan. Tutkijan ymmärrys ilmiöstä elää ja syvenee hänen käydessään tutki-musaineiston kanssa vuoropuhelua, jossa pyrkimyksenä on ymmärtää toisen ihmisen toiseutta. (Laine 2015, 34-35.) Backman (2010, 72) kirjoittaa ymmärtämi-sen tapahtuvan hermeneuttiymmärtämi-sen kehän kulkemiymmärtämi-sen myötä, jossa dialogi tutki-musaineiston ja oman tulkinnan välillä syventää ja korjaa tutkijan ymmärrystä.

Laineen (2015, 37) mukaan tutkijan tavoitteena on kulkea hermeneuttisella ke-hällä koko tutkimusprosessinsa ajan, sillä sukeltaminen oman tutkimusaineis-ton pariin useita kertoja, auttaa omien hypoteesien testaamista ja koettelua. Ke-hämäisen liikkeen tarkoituksena onkin Laineen (2015, 38) mukaan auttaa tutki-jaa löytämään tutkittavan kokemuksille todennäköisin tulkinta.

Jotta voisin ymmärtää tutkittavien merkitysmaailmaa, on minulla oltava Laineen (2015, 34) mukaan jonkinlainen esituttuus tutkittavien elämismaail-maan. Olen itse toiminut alkuopettajien sijaisena ja valinnut omaksi sivuaineek-seni esi- ja alkuopetuksen, joten olen elänyt samankaltaisessa kulttuuripiirissä alkuopettajien kanssa. Oma taustani sekä omat työssä kokemani flow-hetket auttavat minua tulkitsemaan opettajien kertomuksia ja ymmärtämään niiden sisältämiä merkityksiä. Vaikka omat aiemmat kokemukseni saattavat auttaa minua kokemusten tulkitsemisessa, ne myös vaikuttavat Denzin ja Lincolnin (2000, 5) mukaan väistämättä siihen, etten voi tutkijana täysin vapautua omasta minäkeskeisestä perspektiivistäni, jolloin tutkimus ei voi koskaan olla täysin objektiivinen. Tavoitteenani on kuitenkin pyrkiä kulkemaan hermeneuttisella kehällä, minkä seurauksena etääntyisin omista ennakko-oletuksistani ja tulkin-tani ilmiöön voisi syventyä.

Tutkimukseni alkuopettajien flow-kokemuksista ja niiden vaikutuksia työhyvinvoinnille antaa selkeän lähtökohdan tarkastella tutkittavien elämis-maailmaa ja heidän omakohtaisia kokemuksiaan fenomenologis-hermeneuttisesti. Tarvitsen fenomenologiaa alkuopettajien elämismaailman ja flow-kokemusten tarkasteluun ja hermeneutiikkaa kokemusten ymmärtämi-seen ja tulkintaan. Käyttämäni tutkimusmetodi ei kuitenkaan vie minua suo-raan tutkittavan tajuntaan, sillä tutkimuskohde on aina jonkun toisen elävä ko-kemus. Jokainen tutkittava kuvaa omalla kielellään omia kokemuksiaan ja se, kuinka itse ymmärrän näitä kokemuksia rakentuu omassa tajunnallisessa suh-teessani tutkimusaineistoon. Tutkimustyö onkin Perttulan (2005, 144) mukaan aina tutkijan tekemää tulkintaa, mutta pyrin sulkeistamisen avulla ymmärtä-mään tutkittavien kokemuksista myös sellaisia asioita, joita en jo aiemman tie-tämykseni perusteella tiedä.