”Kun viitisentoista vuotta sitten, naisliikkeen toisen aallon myötä aloimme kehittää omaan kokemukseemme perustuvaa teoriaa, tiesimme, että tehtävä olisi vaikea, joskin jännittävä.
1 Naistutkijoiden keskuudessa käydään aktiivista keskustelua, olisiko syytä muuttaa nimi feministiseksi tutkimukseksi. Tätä pohdittiin muun muassa Itä-Suomen yliopistossa Naistutkimuspäivillä syksyllä 2008. Uusimmassa naistutkimukseen liittyvässä kirjallisuudessa puhutaan feministisestä tai gender-tutkimuksesta tai sukupuolitutkimuksesta. Naistutkimuslehden nimi on nykyään Sukupuolentutkimus.
23
Mutta luulen, että hurjimmissa unelmissammekaan emme koskaan kuvitelleet, että meidän olisi löydettävä uudelleen sekä tiede että teoreettisuus, jotta voisimme ymmärtää naisten yhteiskunnallista kokemusta.” Yllä olevat sanat päättävät Sandra Hardingin teoksen The Science Question in Feminism (1986, 251.) Johanna Matero (2004, 245) kiteyttää Hardingin ajatukset seuraavasti: hänen sanoissaan kiteytyvät monet feminististen tietoa ja tiedettä koskevien pohdintojen perusajatukset. Niistä käy ilmi naisten tarve ymmärtää ja jäsentää omaa kokemustaan, joka puuttuu maailmaa ja todellisuutta hahmottavista miesten luomista teorioista. Naisten omat kokemukset ovatkin feministisen tiedon tuottamisen lähtökohta ja feminististen tieto-oppien keskeinen kysymys. Toiseksi valtavirtatieteiden teoriat eivät ole antaneet naisille sellaisia teoreettisia välineitä ja käsitteitä, joilla naisten kokemuksia voisi tutkia ja kuvata. Puhumalla naisten yhteiskunnallisesta kokemuksesta Harding tuo julki tarpeen asettaa naisten kokemukset osaksi sitä historiallista ja sosiaalista todellisuutta, jossa naiset kulloinkin elävät.
Koska feminismin synty oli vahvasti sidoksissa 60-luvun opiskelijaradikalismiin, oli marxismi johdonmukainen lähtökohta feminismin yhteiskunnallisen tarkastelukulman ja analysoinnin syntyyn. Barretin (1985, 31) mukaan marxilais-feministisellä teorialla oli sytykkeinään olennaisen tärkeät poliittiset vaikuttimet, mutta se oli teoriana vielä jokseenkin varhaisvaiheessa muotoillessaan näkökulmaa, joka sekä asetti kyseenalaiseksi tieteenä kehittyneemmän marxismin että hyötyi siitä. Kompastuskiveksi muodostui muun muassa käsitteiden patriarkaatti ja uusintaminen tulkinnat. Tämä ilmensi marxismin ja feminismin välistä vastakohtaisuutta. Yrityksistä huolimatta näiden vastakohtaisuuksien yhteensovittaminen epäonnistui.
Kirjassaan Vapautta naisille Aino Saarinen (1985, 1) pohdiskelee naisten näkymättömyyttä ja toiseutta. Hänen mukaansa tiede voi muuttua vapautumisen välineeksi vain pureutumalla tieteellisen ajattelun ”syvärakenteeseen”, joka jo sinällään hänen mukaansa heijastaa yhteiskunnallisia valta- ja alistussuhteita. Ei riitä, että olemassa olevien teoreettisten suuntausten naisvihamieliset lausumat ja tulokset ”korjataan” tai tutkimukseen ”liitetään” tai
”lisätään” poissuljettuja, naisten omasta kokemuksesta kertovia osia. Marxilais-feministinen teoria ei riittänyt selittämään kattavasti Saarisen mainitsemia naisten omista kokemuksista kertovia osia.
Ruotsalaisten kirjallisuuden tutkijan Claudia Lindenin ja toimittajan Ulrika Millesin toimittaman kirjan Feministisk bruksanvisning (1995) (Feministinen käyttöohje) johdannossa feminismi määritellään seuraavasti: ”Feminismi on kriittinen näkökulma, joka pyrkii
24
tunnistamaan, paljastamaan ja muuttamaan sukupuoleen liittyvät valtarakenteet. Tämä näkökulma on ollut yhteistä kaikille feministeille kautta aikojen.” (Korsström 2003, 262.) Sara Heinämaa määritteli haastattelussaan, että feminismi on yksinkertaisesti naisten parasta tavoittelevaa toimintaa, joka perustuu tietoisuuteen sukupuolten eriarvoisuudesta. Feminismi ei ole opinkappale vaan joukko kriittisiä kysymyksiä. (Korsström 2003, 248.)
Historioitsijoista sukupuolijärjestelmän käsitettä ovat määritelleet muun muassa ruotsalainen Yvonne Hirdman ja yhdysvaltalainen Joan W. Scott. Hirdmanin mukaan sukupuolijärjestelmä koostuu naiseuden ja mieheyden erillään pitämisestä ja miehuuden normatiivisuudesta. Keskeistä on selvittää, miten erillään pitäminen toimii ja miten se legimitoidaan. Scottin mukaan sukupuolijärjestelmä ja sosiaalinen sukupuoli ovat ennen kaikkea tapa jäsentää yhteiskunnallisia valtasuhteita ja kohdentaa valtaa. (Vainio-Korhonen 1998, 17.)
Keskeinen käsite on tuotettu eli sosiaalinen sukupuoli. Naistutkijoiden, muun muassa Aili Nenolan (1986, 94) mukaan sosiaalisella sukupuolella tarkoitetaan taloudellis-yhteiskunnallisen aseman ja roolikäyttäytymisen määrittelemää sukupuolta. Barretin (1985, 38) mukaan erottelu biologisen sukupuolen ja yhteiskunnallisesti tuotetun sukupuolen välillä on ollut tärkeä askel yritettäessä ymmärtää naisen asemaa. Feministisen tutkimuksen tehtävänä on tehdä näkyväksi ja purkaa sosiaaliseen sukupuoleen liittyviä mekanismeja ja traditioita. Toiseksi feministinen tutkimus haluaa rakentaa uusia tapoja nähdä ja antaa merkityksiä naisten kokemuksille. Tehtävänä on nostaa nainen subjektiksi objektin sijaan, jolloin naisen elämään liittyvät asiat näyttäytyvät uudessa valossa ja näkymättömästä tulee näkyvää. Tutkielmani yksi lähtökohta onkin kyseenalaistaa sosiaaliseen sukupuoleen liittyvä naisten käsityökulttuuri naista alistavana elementtinä.
Poliittisena projektina feminismi voidaan käsittää sarjaksi neuvotteluja, jotka koskevat länsimaisen ajattelun ristiriitaista tapaa määritellä nainen. Nainen on länsimaisen tieteen ja taiteen historiassa ollut voimakkaasti esillä esittämisen ja tiedon kohteena eli objektina.
Samaan aikaan hän on ollut näkymätön, kielletty ja kelvoton subjektina eli esittävänä ja tietävänä toimijana. Tätä asetelmaa voidaan kutsua naiseuden paradoksiksi (Koivunen &
Liljeström 1996, 10.)
Feministisen kritiikin mukaan näennäisen universaali ihmisyys olettaa viitepisteekseen valkoisen, keskiluokkaisen ja heteroseksuaalisen miehen (hu/man). Samalla tämä kuva ihmisyydestä rakentuu suhteessa ”toiseen”, ei-rationaaliseen ja ei-yksilölliseen naiseen
25
(wo/man), johon kiinnitetään kaikki ihmisyyden ideasta poissuljetut elementit. Näin naisesta, kuten ruumiista, sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja rodusta, tulee eron merkki. Samalla kun naisia määrittää tämä länsimaisessa ajattelussa tuotettu dikotominen subjekti/toinen-suhde, he eivät ei-miehinä tai ainakin epätäydellisinä miehinä koskaan voi täysin täyttää abstraktin yksilöllisyyden normia. (Koivunen & Liljeström 1996, 11.)
Kaarina Kailo (Futura 3/2010, 55) kritisoi naistutkimuksen 2000-luvun suuntausta siitä, että painopiste naistutkimuksessa on siirtynyt gender-tutkimuksessa seksuaalisuuden tutkimukseen. Gender-tutkimus (sukupuolitutkimus / sukupuolen tutkimus) on tutkimusala, joka tuottaa tietoa sukupuolen vaikutuksesta yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Olen Kailon kanssa samaa mieltä, sillä se vähentää kiinnostusta naisten oman kulttuurin tutkimiseen yhteiskunnallisista lähtökohdista.
Pirkko Anttila (1996, 14) toteaa yhden käsityötieteen suurista kysymyksistä olevan, miten saadaan tekijän tieto (”taito-tieto”, ”tietotaito”, ”practical knowledge”, ”tacit knowledge”,
”personal knowledge”) kuuluviin ja näkyviin. Tieto on usein tekijöittensä hallussa niin, ettei sitä ulkopuolinen saavuta. Hiljainen tieto on myös usein sellaista, mitä sen hallitseva ei itsekään saa näkyväksi. Naisten käsitöiden tekemisen tutkiminen näyttäytyy aivan toisessa valossa, jos/kun sitä tarkastellaan sukupuolineutraalin tutkimuksen sijaan feministisestä lähtökohdasta. Tekisi mieli väittää, että vain feministisellä tutkimusotteella saadaan näkyville sellaista tietoa, joka on tähän asti ollut näkymätöntä ja jonka merkitystä ei ole nähty tai jota ei valtavirran tutkimusmaailmassa ole pidetty edes tutkimisen arvoisena. Itse tarvitsin feministisen tietoisuuden sisäistämisen ennen kuin aloin nähdä ja tunnistaa, mistä johtuivat naisten käsityökulttuurin alisteinen asema ja näkymättömyys.