SLEY:n arkisto.
kuin sosialistikirkkokaan. Kirjoituksessa siteerattiin Niemen lausuntoa Pohjanmaan kansassa:440
Joudummekin kysymään, että pelätäänkö kirkon piirissä yhdistävän sillan valmistumis-ta ja järjestäytyneen työväestön murtumisvalmistumis-ta kirkon aktiivisen toiminnan piiriin. Ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että maamme kirkollisissa piireissä halutaan välttää aktiivi-sen työväestön mukanaoloa, vaikka silläkin taholla hyvin tiedetään, että tarkoitukaktiivi-sena ei ole kirkon repiminen ja kristillisyydelle vieraitten ainesten sisään marssittaminen, vaan todella vilpitön pyrkimys olla mukana evankeliumin sanelemassa hengessä ja sen oikeassa muodossa.441
Valtakunnallisesti merkittäviä kokoomuksen tai muiden porvaripuolueiden poliitik-koja ei evankelisissa ollut. Vasemmistopuolueissakaan ei Pentti Niemen lisäksi ollut valtakunnallisesti tunnettuja evankelisia poliitikkoja.442
Toivo Rapeli ja Jouko Vuorinen olivat maalaisliiton organisaatioon kuuluneen sosiaalisen järjestön Maaseudun huoltoliiton johdossa.443 Näiden evankelisuuden johtajien verkostoituminen maalaisliittolaiseen maailmaan näkyi esimerkiksi siinä, että SLEY:n uusia rakennushankkeita suunniteltiin toteutettavaksi pellervolaisen osuustoimintaliikkeen kanssa. Yhdistyksellä oli rakentamattomia tontteja kahdek-sassa kaupungissa ja kahdessa kauppalassa. Niiden rakentamista yhdessä SOK:n tai Hankkijan kanssa tutkittiin.444
Toivo Rapeli on usein ja mielellään kertonut liikkeen omien poliitikkojen yhteis-kunnallisesta merkityksestä. Pentti Niemen 50-vuotisonnitteluissa Sanansaattajassa päähuomio oli Niemen evankelisuudessa ja julistajan ominaisuuksissa, mutta mu-kana oli myös maininta siitä, että hän oli sosiaalidemokraattien ensimmäinen pap-piskansanedustaja. Kun Viljami Kalliokoski tuli johtokunnan jäseneksi 1951, Rapeli vertasi häntä suurmiehenä Santeri Alkioon ja Kyösti Kallioon osoittaen samalla, mil-tä suunnalta hänenkin mielesmil-tään kansallisia suurmiehiä löytyi.445
Kalliokoski oli moninkertaisen ministerin ja Karjalan liiton puheenjohtajan Eemil Luukan ohella merkittävin yhdistykseen sitoutunut poliitikko. Kalliokosken tiiviim-pi liittyminen kotiseutunsa uskonnolliseen valtaliikkeeseen ja kodinperintöönsä selittyy myös hänen elämänhistoriansa uudella vaiheella. Jatkosodan aikainen mi-nisteri ei voinut kuulua uuden tasavallan ykkösketjuun, ja hänen ja Urho Kekkosen tiet erosivat varsinkin ulkopoliittisissa kysymyksissä. Matti Kalliokoski on isoisän-sä elämäkerrassa tuonut esiin kaksi erilaista Kalliokoskea. Niistä jälkimmäinen oli Evankeliumiyhdistyksessä vaikuttanut ministeri, jonka elämäkerta kuvaa jopa taak-sepäin katsovaksi ja uskonnosta lohtua hakevaksi konservatiiviksi. Syy muutokseen oli sotavuosissa, jotka muuttivat Viljami Kalliokoskea ja hänen poliittista uraansa.446
440 Kvö 1951, 48. Niemi uusi eduskuntapaikkansa vuoden 1958 vaaleissa yhden vaalikauden poissaolon jälkeen.
441 Kvö 1951, 48.
442 Puoluehistorioissa tai kansanedustajamatrikkeleissa ei maalaisliiton kannattajien lisäksi esiinny tun-nettuja evankelisia. Soikkanen 1991; Vares 2008.
443 Hokkanen 2002, 251.
444 SLEYA SLEY Jkpk rakennusjaosto 12.12.1949 § 3.
445 Ss 1952, 217; 1954, 229-230.
446 Kalliokoski 2002, 268-271.
Maalaisliiton ja evankelisuuden suhteissa korostui erityisesti Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Karjalan vahvojen vaikuttajien merkitys. Kyseessä olivat maakunnat, joissa sekä maalaisliitolla että evankelisuudella oli huomattavaa kannatusta. Maalaisliittolaisesti suuntautuneen evankelisen saarnaajan L. W. Partasen toiminta oli ulottunut 1900-lu-vun alkupuolella Keski-Pohjanmaalle. On mahdollista, että hänen kauttaan keskipoh-jalaiseen evankelisuuteen tarttui varhain maalaisliittolainen väritys.447
Keskinäistä korrelaatiota maalaisliiton ja evankelisuuden välillä ei kuitenkaan voi osoittaa eikä sellaista välttämättä ollutkaan. Mikään evankelisuuden ohjelmassa ei edustanut maalaisliittolaisia vaikutteita. Huomattava on myös se, että edelleen-kin evankelisuudella oli kannattajakuntansa myös Etelä-Suomen kaupungeissa ja teollisuuskeskuksissa, joissa sen merkitys tosin alkoi vähetä maaseutuun verrattuna.
Kaupunkien ja teollisuuskeskusten evankeliset kannattivat mitä todennäköisimmin samoja poliittisia ryhmiä kuin muukin väestö. Muutamasta henkilöyhteydestä huoli-matta evankelisuus pysyi epäpoliittisena uskonnollisena liikkeenä.
b. Karjalaisten evakkojen vaikutus läntisen Suomen evankelisuuteen Karjalaisten evankelisten siirtyminen länteen tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuu-den tarkastella herätysliikkeen muuttoa. Tarkastelen seuraavassa, miten paikalliseen ja maakunnalliseen osallistumiseen perustunut uskonnollinen liike säilytti merkityk-sensä suurten pitäjien ja kokonaisen maakunnan muuttaessa uusille asuinseuduille.
Evankelisuus oli ollut Etelä-Karjalassa ja Kannaksella itsenäisyyden ajan merkit-tävin herätysliike. Etelä-Karjalassa evankelisuus oli ollut voimakasta jo 1870-luvulta alkaen keskuksenaan Viipuri. Suomen puolelta vaikutus oli levinnyt myös Inkeriin.
Inkerin pakolaisten mukana syntyi toisen maailmansodan jälkeen Ruotsiin lähinnä Boråsin seudulle oma evankeliumiyhdistys, jolla oli kiinteät yhteydet Suomeen.448
Suurinta evankelisen liikkeen kannatus oli ollut Kannaksella, varsinkin Vii-purissa, Antreassa, Kirvussa, Jääskessä ja Muolaassa. Kannatusta esiintyi vankim man tukialueen lisäksi myös Sakkolassa, Pyhäjärvellä, Kivennavalla ja Uudella kirkolla.
Kirvun evankeliumijuhlilla oli parhaimmillaan jopa 2 000 osanottajaa. Etelä-Karjalan evankelisuuden merkittävyyttä kuvasti sekin, että sinne oli jo 1920-luvulla perustettu Sairalan evankelinen kansanopisto, joka sijaitsi Kirvussa. Se oli aloittanut toimintansa evankelisten opistojen ensimmäisessä aallossa Karkun ja Kauhajoen opistojen kanssa. Vuonna 1921 perustettiin ensimmäinen Evankeliumiyhdistyksen nuorisoliiton maakunnallinen piiri juuri Etelä-Karjalaan.449
Etelä-Karjalan piirin 48 osastosta jäi Moskovan rauhan rajojen sisäpuolelle vain kolmetoista. Karjalaiset joutuivat jättämään kotiseutunsa pikaisesti. Laatokan Karjalassa tosin pidettiin evankeliumijuhlia vielä elokuun 6. päivänä 1944.450
Jatkosodan loppuvaiheessa viranomaiset evakuoivat sodan aikana Karjalaan pa-lanneen väen maan uusien rajojen sisälle. Kolmen seuraavan vuoden aikana
val-447 Aspfors 1997, 18.
448 Haavio 1963a, 133; L. Koskenniemi 1967, 63, 66; Kansanaho 1985, 290-294; Kuortti & Arkkila 1990, 56-62, 82-94.
449 Haavio 1963a, 114; Tenkanen 1969, 176; R. Arkkila 1973, 73; R. Arkkila 1975, 84; Kansanaho 1985, 290.
Tenkanen mainitsee Kuolemajärven merkittävänä paikkakuntana, missä oli kaksi osastoa ja missä ei tarvinnut puhua seinille. Sleyn jäsenluettelo 1944 ei tunne koko pitäjän olemassaoloa.
450 SLEY Vk 1944, 8; NY 1944, 157.
mistuivat suunnitelmat karjalaisten lopullisesta sijoittamisesta. Evakot asettuivat lopulta noin 50-prosenttisesti niille paikkakunnille, joihin heidät oli pika-asutuksen jälkeen suunniteltu sijoittaa. Evankelisuuden vahvojen kannatusalueiden evakot siirtyivät asumaan vuoden 1945 maanhankintalain mukaisiin sijoituskuntiinsa vuo-teen 1949 mennessä seuraavasti: Muolaa 57 %, Kirvu 38 % ja Antrea 50 %. Sijoitusalue oli Etelä-Hämeessä Forssasta Janakkalan kautta Orimattilaan ulottuvalla alueella.451
Siirtoväen sopeutumisesta on tehty tutkimuksia, joissa kiinnitetään huomiota heidän yhteenkuuluvuuteensa uusilla sijoitusalueilla. Monet karjalaisten omat yh-teisöt toimivat erillään vanhasta paikallisesta väestöstä.452 Kannaksen evankeliset sekä perustivat omia osastojaan että liittyivät uusien kotipaikkakuntiensa vanhoihin osastoihin. Erityistä karjalaisorganisaatiota ei syntynyt; ainoastaan Sairalan opisto säilytti karjalaisnimensä toimiessaan ensin Janakkalassa ja vuodesta 1948 alkaen Iitissä. Evankeliumiyhdistyksen Etelä-Karjalan piirisihteeri Otto Muhonen ei muut-tanut heimonsa mukana, vaan asettui ensin Lohjalle ja sitten Etelä-Pohjanmaalle, missä ei ollut monia eteläkarjalaisia. Etelä-Karjalan piiristä jäi tynkä uusien rajojen sisäpuolelle, eivätkä muualla asuneet eteläkarjalaiset kuuluneet siihen, vaan liittyi-vät uusien asuinseutujensa osastoihin ja piireihin. Alussa oli karjalaiskokoontumi-sia, esimerkiksi jääskeläisten juhla Korialla. Evankelinen siirtoväki hajautui ja van-hat kyläosastot suurimmaksi osaksi lakkasivat.453
Siirtoväen perustamia osastoja oli Kymenlaaksossa ja Etelä-Hämeessä. Anjalan Muhniemen ja Takamaan sekä Elimäen Soiniityn, Teuroisten ja Värälän osastot oli-vat jääskeläisten perustamia. Elimäen Teuroisten rukoushuoneen perustajilla oli käytettävissään Jääsken Kuurmanpohjan rukoushuoneen korvausvarat ja jäämistö, samoin kuin Joroisten Rautahovin osastolla Raudun osaston rahavarat.454
Etelä-Hämeessä kirvulaiset perustivat kaksi osastoa Orimattilaan ja yhden Janakkalaan. Tämäkin edisti karjalaisen evankelisuuden säilymistä ja paikalli-sen evankelisuuden elpymistä. Tervakoskella ei ollut omaa nuorisoliitto-osastoa, vaan tervakoskelaiset kuuluivat vanhastaan kirkonkylän osastoon. Karjalaiset perustivat Tervakosken Paiston osaston vuonna 1946. Siihen liittyi 26 perustaja-jäsentä. Tervakoskella oli ennestään tehtaantyöläisten evankelisuutta, esimer-kiksi säännölliset kesäjuhlat, mutta osasto puuttui.Uuden osaston johtokunnan kolmestatoista jäsenestä kahdeksan oli lähtöisin Antreasta ja yksi Jääskestä.Myös Janakkalan Kerkkolassa karjalaisten vaikutus pelasti kuolemaisillaan olleen osas-ton. Evankelisella Rehakan kylällä oli kolmannes asukkaista karjalaisia.455
Lauri Koskenniemi arvioi kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen karja-laisten evakkojen vaikutusta seuraavasti:
451 Waris 1952, 69-74; Kulha 1969, 88-105, 116.
452 Tarkka 1992, 198.
453 ”Useimmat osastot ovat kyvyttömiä toimimaan”. NY 1945, 4, 40; Waris 1952, 227-236; Tenkanen 1969, 188; Hietanen 1992, 196-197. Esimerkiksi Forssan muolaalaiset liittyivät Forssan nuorisoliittoon. Tuure Rämön haastattelu 13.11.1992.
454 SLEYA SLEY Tvkpk 5.7.1948 § 4–5; nlvkpk 19.11.1948 § 2; NL KyNL.
455 SLEYA SLEY Nlvkpk 8.4.1946; Vk 1944, 49; Vk 1949, Kirvu; NY 1944, 189; Arvi Sarviharjun haastattelu 12.5.1995; L. Koskenniemi 1956, 26-27; Heinonen 1973, 57, 62, 64, 69.
Mihin vain evankelista väkeä asettui, siellä saatiin uutta verta hengelliseen työhön.
Varsin monet sodan jälkeen eri puolille maata perustetut nuorisoliitto-osastot olivat itse asiassa ytimeltään entisiä Etelä-Karjalan osastoja, nyt uudennimisinä. Hengellisesti kylmät kyläkunnat ovat muuttuneet toisentuntuisiksi siirtoväen tultua ja sulauduttua kantaväestöön.456
Janakkalan evankelisen siirtoväen aktiivisuuteen vaikutti se, että pitäjään muutti kaksi tunnettua saarnaajaa, Arvi Sarviharju ja Juho Kurki. SLEY:n jäsenten Karjalasta tullut lisäys käsittikin juuri Kurkien ja Sarviharjun perheet. Sairalan opiston avajai-sissa he olivat jo toivottamassa opistoa paikkakuntalaisten puolesta tervetulleeksi.
Opiston siirryttyä Iittiin Arvi Sarviharju käynnisti hankkeen Hämeen – Uudenmaan evankelisen opiston perustamiseksi Janakkalaan. Antrean Hannilan osaston rahat käytettiin uuden Sairalan opiston hyväksi.457
Vuosina 1945–1948 perustettiin 61 nuorisoliitto-osastoa, joten karjalaisten osuus ei ollut kaikkein merkittävin. Monin paikoin siirtoväen mukaantulo vaikutti myön-teisesti; ristiriitoja ei ole jäänyt muistitietoon tai asiakirjoihin.458
Muualla Suomessa tapahtui sulautumista. Muolaan noin kymmentuhanti-sen seurakunnan jäkymmentuhanti-senistä runsas prokymmentuhanti-sentti (109) kuului vuonna 1944 Suomen Luterilaiseen Evankeliumiyhdistykseen. Pitäjän sijoituskuntia maataloussiirtoväen sijoitussuunnitelmassa olivat Etelä-Hämeen Urjala, Somero, Ypäjä, Jokioinen, Akaa, Sääksmäki, Kylmäkoski ja Humppila. Sen lisäksi muolaalaisia asui paljon Forssassa.
Kirkkoherranvirasto oli Loimaalla. Muolaan siirtoväki asettui asumaan sijoitus-suunnitelman mukaisiin uusiin asuinkuntiin 57-prosenttisesti.459
Muolaan 109:stä SLEY:n jäsenestä ei moniakaan löydy vuosien 1948 ja 1959 luetteloista niiltä paikkakunnilta, joille muolaalaisia asettui asumaan. SLEY:n jäsen-ten siirtymistä on vaikea kartoittaa, tai yhdistyksen jäsenyys hukkui johonkin evak-kotaipaleella. Sekin on mahdollista, että monilla evankelisuus oli kuulunut elämään kannakselaisessa kyläyhteisössä, mutta menetti viiteryhmänä merkitystään uusilla sijoituspaikkakunnilla. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, jossa siinäkin oli kysy-mys saarnaajasta, muolaalaiset näkyivät jäsenluetteloissa juuri niillä paikkakun-nilla, joilla oli ennestäänkin paljon SLEY:n jäseniä. Niillä paikkakunpaikkakun-nilla, joilla ei ollut paljon keskusyhdistyksen jäseniä, ei näkynyt myöskään muolaalaisia. Muolaan SLEY:n jäsenet olivat ministeri Eemil Luukkaa, kunnankirjuri Sulo Luukkaa ja kirkkoherra Rapelia lukuun ottamatta kaikki viljelijöitä ja heidän puolisoitaan.
Kirvulaisten, antrealaisten ja varsinkin jääskeläisten ammatillinen jakauma oli mo-nipuolisempi. Tämä voi selittää heidän suurempaa järjestäytymisaktiivisuuttaan.460
456 L. Koskenniemi 1956, 26-27.
457 NY 1945, 8; Arvi Sarviharjun haastattelu 12.5.1995.
458 SLEYA SLEY Nlvkpk 1945–1948. Tämä määrä perustuu nuorisoliittovaliokunnan tietoihin. Piirien tilastoissa esiintyy enemmän noina vuosina perustettuja osastoja. Ilmeisesti kaikista piirisihteerien perustamista osastoista ei lähetetty liittymisanomuskirjettä keskustoimistoon Helsinkiin. NY 1944, 59.
”Vihtavuoresta: Olemme saaneet osastoomme uusia jäseniä, myöskin inkeriläisiä heimosiskoja ja -veljiä.
Toiminta on nykyään ollut virkeämpää kuin pitkiin aikoihin ennen.”
459 SLEY Vk 1944, 60, Muolaa; Tuure Rämön haastattelu 13.11.1992; Waris 1952, 69-74; Rapeli 1979, 18-19;
Kansanaho 1985, 419.
460 SLEY Vk 1944, 34, 35, 45, 49, 69, Antrea, Enso, Jääski, Kirvu, Muolaa, Sairala. Vk 1949, 1959.
Myös saarnaajien siirtyminen muuhun Suomeen levitti Karjalan evankelisuuden vaikutusta. Matti Suni ja Unto Törrönen siirtyivät Kymenlaaksoon, Arvi Sarviharju, Juho Kurki ja Viljami Seppänen Hämeeseen, T. Uotila Lounais-Suomeen, Juho Tiinus ja Arvi Mörö Satakuntaan. Karjalaisten painoarvoa lisäsi Toivo Rapelin va-linta SLEY:n johtajaksi ja Juho Kurjen vava-linta johtokunnan jäseneksi vuoden 1948 vuosikokouksessa. Karjalaisten painoarvon kasvu vahvisti osaltaan myös maalais-liiton ja evankelisuuden siteitä, koska saarnaajiin kuuluivat maalaismaalais-liiton piirisih-teerit Sarviharju ja Kurki sekä ministeri Luukka.461
c. Naiset työntekijöinä ja maallikkovaikuttajina
SLEY:n johtokuntaan oli valittu ensimmäinen nainen kesällä 1943. Hän oli Esteri Perkko, joka valittiin edesmenneen miehensä Jalo Perkon tilalle. Vuosikertomuksessa todettiin tapauksen historiallisuus:
Ensi kertaa sitten yhdistyksen 70-vuotisen toiminnan aikana yhdistyksen johtokun-taan valittiin naisjäsen. Monet asiat johtokunnassa, onhan meillä esim. naislähettejä Japanissa, kaipaavatkin naisjäsenen kokemuksia tullakseen oikein ratkaistuksi.462
Muita naisia ei johtokuntaan tullutkaan vuosikausiin. Esteri Perkko toimi miehensä kuoleman jälkeen hyvin aktiivisesti evankelisen kansankorkeakoulun perustami-seksi Helsinkiin. Merkittävissä asemissa naisia oli muutenkin juuri kansanopistoissa.
Niissä johtajattaret saattoivat olla johtajiakin vahvempia vaikuttajia. Näin oli esimer-kiksi Kauhajoella, missä Jenny Airon osuus oli merkittävä myös Etelä-Pohjanmaan herätyksen kuohunnassa. Apulaisjohtajina tai johtajattarina evankelisissa opistoissa toimivat 1940-luvun lopulla Anna Koskiniemi Helsingissä, Annikki Salo Muurlassa, Katri Kuusi Karstulassa ja Kaustisella, Anna-Liisa Mäenpää Kaustisella, Maija Hytönen Kiteellä ja Helvi Valkonen Nurmeksessa. Monessa tapauksessa opiston joh-toon valittiinkin pariskuntia.463
Evankelinen ylioppilasliitto tarjosi joillekuille naisille reitin oman liikkeensä vai-kuttajaksi. Sellaisia olivat varsinkin Viiri Hakkarainen (1908–1992) ja Elmi Molnár o.s. Helkiö (1914–2003).
Sacri min. cand. Elmi Molnár oli kantanut sodan aikana päävastuuta Evankelisen ylioppilasliiton toiminnasta. Sodan jälkeen hän muutti puolisoineen Unkariin, joka oli hänen miehensä pastori Rudolf Molnárin kotimaa. Lauri Takala totesi Elmi Molnárista Kevätkylvön lähtiäiskirjoituksessa, että hän oli ”jämerä toiminnassa ja julistuksessa”, ja vertasi tätä Elmin isään Setä-Helkiöön, joka oli ollut Satakunnassa suosittu maallikkosaarnaaja.464
Viiri Hakkarainen oli toiminut ennen sotia EYL:n naissihteerinä ja Eeli J. Hakalan työtoverina. Naissihteerin toimialaan kuuluivat myös oppikoululaiset sekä tehtävä Kevätkylvö-lehden toimitussihteerinä. Sodan aikana hän oli ollut talvisin Loimaan
461 SLEY Vk 1944, 1946; jkpk 9.7.1948 § 8. Kaikki entiset kannakselaissaarnaajat eivät löydy 1940-luvun lopun saarnaajaluetteloista.
462 SLEY Vk 1943, 4.
463 SLEY Vk 1944–1950. Helvi Valkosesta Tiensuu 1995, 222-227.
464 Kvö 1944, 75.
opiston apulaisjohtajana ja kesät sotilaspappien ja valistusupseerien työtoverina tarkastamassa rintamalottien valistustyötä.465
Sotien jälkeen Viiri Hakkarainen työskente-li muutaman vuoden Työmaahuolto Oy:n hen-kisen ja hengellisen työn johtajana ja SKSK:n sosiaalisihteerin apulaisena, kunnes hänet kut-suttiin SLEY:n opintosihteeriksi vuonna 1949.
Opintosihteerin toimenkuvaan kuului muun muassa opintokerhojen perustaminen ja yllä-pitäminen eri puolilla maata ja Lasten lehden toimittaminen. Hakkaraisen työura oli silloi-sille naisteologeille tyypillinen. Kristillisissä järjestöissä naisteologeja oli ollut Suomen Lähetysseuran sekä sisälähetys- ja NNKY-liikkeiden palveluksessa, mutta ei muissa herä-tysliikejärjestöissä kuin SLEY:ssä.466
465 Lehtiö 2004, 168-169.
466 SKM 1963, 521; Lehtiö 2004, 106-123, 367.