Esikouluvuoden merkitys tutkimustulosten valossa

Jokaisen vastaajan tarinoista nousee esiin esikouluvuoden tärkeä merkitys lasten kehityksen ja kouluvalmiustaitojen kannalta. Lasten kehitystä kuvataan hyväksi ja tasaiseksi, ja syksyllä asetetut tavoitteet on tarinoissa saavutettu lähes poik-keuksetta kevääseen mennessä. Näitä kuvailuja on sekä kotihoidossa olleita että päivähoidossa olleita lapsia kuvaavissa tarinoissa. Ainoastaan yhdessä tarinassa lapsi tarvitsee aikuisen tukea siirtymistilanteissa edelleen esikouluvuoden päät-tyessä.

“...tarvitsee tukea koko vuoden ajan siirtymätilanteisiin…”

(Vastaaja H)

Hyvää ja positiivista kehitystä kuvataan kaikissa tarinoissa mutta enemmän kehitystä tapahtuu kotihoidossa olleita lapsia kuvaavissa tarinoissa.

Lasten taitojen kehitystä kuvataan hyväksi ja tasaiseksi. Erityisesti kehitystä on tapahtunut vuorovaikutustaidoissa, keskittymisessä ja puheenvuoron pyytämi-sessä. Lapsia kuvataan keväällä reippaiksi ja tunnollisiksi ja valmiiksi koulun

aloitukseen. Kaikissa tarinoissa lasten kuvataan omaavan hyvät edellytykset uu-den oppimiseen.

“...oma näkemykseni ja kokemukseni on, että kotoa ja perhepäivä hoidosta tulleet lapset ovat tiedonjanoisempia ja vastaan ottavaisem-pia kuin päivähoidosta eskariin siirtyneet lapset. Päivähoidossa ol-leet lapset taas omaavat yleensä enemmän kouluvalmiuksia tukevia taitoja tai jopa esim. osaavat lukea yms. Kouluvalmiustaidot tasoit-tuvat aika hyvin esikouluvuoden aikana.”

(Vastaaja F)

7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esikouluopettajien kokemuksia lasten hoi-topaikan vaikutuksista kouluvalmiuteen, kun verrataan päivähoidossa ja koti-hoidossa olleita lapsia. Vastaajia pyydettiin kirjoittamaan kaksi tarinaa, toinen esikoululaisesta, joka on ollut kotihoidossa ennen esikoulua ja toinen esikoulu-laisesta, joka on ollut päivähoidossa ennen esikoulun alkamista. Aineistossa on tarinoiden lisäksi mukana myös yksi avoin haastattelu.

Aineistosta nousi vahvasti esiin esikoulun merkitys kouluvalmius-taitojen tasaajana. Esikoulu nähtiin erityisesti lasten kehityksellisiä eroja tasaa-vana tekijänä mikä vahvistaa näkemystä, jonka mukaan esikoulu valmistaa lasta koulua varten (mm. Rimm-Kaufman & Pianta 2000, Karikoski 2008). Eroja kou-luvalmiuksissa oli havaittavissa esikoulun alkaessa mutta esikoulun päättyessä näitä eroja ei enää ollut havaittavissa. Mistä nämä esikoulun alkaessa havaitut erot kouluvalmiustaidoissa sitten vastaajien mukaan johtuvat? Vastaajien tari-noista ilmenee, että osa eroista on selitettävissä esikoulua edeltävällä hoitopai-kalla. Suurimmat erot on havaittavissa sosiaalisissa taidoissa sekä hienomotori-sissa taidoissa. Mielenkiintoinen aihe jatkotutkimukselle olisikin perehtyä tar-kemmin sekä päivähoidon että kotihoidon sisältöihin. Erityisesti lasten kotihoito on aihe, jonka tutkimisella saisi tärkeää tietoa kouluvalmiuteen ja sen kehittymi-seen liittyen. Päivähoitoa ja sen sisältöjä tutkitaan ja kehitetään. Samaan aikaan käydään voimakasta keskustelua yhä useamman lapsen pääsystä varhaiskasva-tuksen piiriin. (ks. luku 1.) Tutkimusnäkökulma vaikuttaa kuitenkin melko sup-pealta. Tutkimuksen lähtökohtina ovat työllisyysaspektit sekä yksilön menesty-minen myöhemmin opinnoissa ja työelämässä (mm. Hiilamo, Haataja & Meri-kukka 2018). Tärkeää olisi kuitenkin tutkia myös valintojen vaikutusta yksilön, tässä tapauksessa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen nivelvaiheessa olevan lapsen, tämänhetkiseen elämään erityisesti juuri hänen hyvinvointinsa kannalta.

Päivähoidossa olleiden lasten sosiaalisia taitoja sekä ryhmässä toimimisen taitoja kuvattiin tarinoissa paremmiksi kuin kotihoidossa olleiden lasten. Kotihoidossa olleet lapset olivat erityisesti esikouluvuoden alussa arempia ja varautuneempia

eikä heillä ollut juurikaan vielä kokemusta toimimisesta suuressa ryhmässä eikä näin ollen myöskään ryhmässä toimimisen taidot olleet kehittyneet. Muutamassa tarinassa mainittiin kotihoidossa olleen lapsen osallistumisesta kerhotoimintaan ennen esikoulua ja näitä lapsia kuvaavissa tarinoissa myös ryhmässä toimimisen taidot olivat paremmat kuin muissa kotihoidossa olleiden lasten tarinoissa. Mie-lenkiintoinen tutkimusaihe olisikin se, miten kotihoidossa olleita lapsia sekä hei-dän hoitajiaan saisi aktivoitua yhteisölliseen ja sosiaaliseen toimintaan arjessa sekä millaisia vaikutuksia sillä toteutuessaan olisi lasten sosiaalisten taitojen ke-hittymisen kannalta.

Myös lasten hienomotorisissa taidoissa oli havaittavissa eroja verrat-taessa kotihoidossa ja päivähoidossa olleita lapsia. Keskimäärin päivähoidossa olleiden lasten hienomotoriset taidot olivat paremmat kuin kotihoidossa olleiden lasten. Tässä oli kuitenkin myös selkeitä poikkeuksia. Hienomotoristen taitojen kehitys kotihoidossa olleiden lasten osalta oli selkeästi riippuvainen siitä, millai-set mahdollisuudet lapsella oli ollut hienomotorisia taitoja harjoittaa. Mikäli lasta oli tuettu, kannustettu ja ohjattu esim. kynän ja saksien käytössä, ei kotihoidossa olleen lapset hienomotoriset taidot eronneet päivähoidossa olleen lapsen tai-doista. Tässä nousee esiin jälleen puutteet lasten kotihoidon tutkimuksen saralla.

Voitaisiinko lasten kotihoitoa tutkimalla löytää keinoja tukea myös lasten koti-hoitoa, kehittää sen laatua ja tasoittaa kehityksellisiä eroja?

Vaikka vastaajat näkivät kotihoidossa ja päivähoidossa olleissa lap-sissa kehityksellisiä eroja esikouluvuoden alkaessa ja näiden erojen nähtiin osit-tain johtuvan lapsen hoitopaikasta, ei hoitopaikan merkitystä lapsen kouluval-miuksien kehittymisessä haluttu yleistää. Lapset nähtiin kaikkien vastaajien tari-noissa yksilöinä ja kehitykselliset erot normaalina kehitykseen kuuluvana il-miönä. Näin ollen, vaikka lapsen hoitopaikan nähtiin vaikuttavan lapsen kehi-tykseen myös kouluvalmiuden osalta, ei tuon vaikutuksen katsottu olevan mer-kittävä. Vastaajien mukaan esikouluvuoden aikana suurin tavoite onkin kehittää lapsen kouluvalmiuksia. Esikouluun tullessaan lapsen ei odotettu hallitsevan kouluvalmiustaitoja vaan kaikki tutkimukseen osallistuvat vastaajat näkivät

esi-kouluvuoden tehtävänä juurikin kouluvalmiustaitojen vahvistumisen. Tarinoi-den tulkinnassa tulee huomioida, että vastaajia ei pyydetty määrittelemään kou-luvalmiuden käsitettä. Lähes jokaisessa tarinassa lapsen kehitystä kuvataan kui-tenkin niin seikkaperäisesti ja monipuolisesti, että niistä helposti voi tulkita vas-taajan ymmärtävän kouluvalmiuden määritelmän.

Tutkimus herättää runsaasti kysymyksiä. Tulosten mukaan lapsen hoitopaikalla ei ole merkittävää vaikutusta kouluvalmiuksien kehittymiseen.

Eroja kouluvalmiustaidoissa nähtiin esikouluvuoden alkaessa mutta esikoulu-vuoden päättyessä nämä erot olivat tasoittuneet. Lapsen yksilöllinen kehitys oh-jaa myös kouluvalmiuden kehitystä ja esikoulua edeltävällä hoitomuodolla on tässä kehityksessä pieni rooli. Varsinaista hoitopaikkaa merkittävämpää on tut-kimustulosten mukaan kasvuympäristö sekä se toiminta ja ne mahdollisuudet, joita lapselle tarjotaan ennen esikoulun alkamista. Päivähoidon katsotaan ylei-sesti tarjoavan lapsen kehitykselle suotuisan kasvuympäristön. Miten tämä to-teutuu kotihoidossa? Mikäli lapsen kotiympäristö ei kykene tarjoamaan lapsen kasvun ja kehityksen kannalta suotuisaa kasvuympäristöä, lapsen ollessa päivä-hoidossa tätä puutetta pystytään korjaamaan. Eräs vastaajista totesikin kunnan tarjoavan virikepaikkoja hyvin herkästi lapsille, joiden kehityksessä mahdolli-sesti nähdään jonkinlaisia haasteita. Jos taas lapsen kotiympäristö on lapsen kas-vulle ja kehitykselle suotuisa, ei ole kouluvalmiuden kannalta merkitystä sillä, onko lapsi osan ajasta päivähoidossa tai kokonaan kotihoidossa. Mutta miten lapsen kehitys etenee, jos olosuhteet kotona eivät ole suotuisat ja lapsi viettää kaiken aikansa tässä ympäristössä? Onko yhteiskunnan intressit ainoastaan las-ten päivähoidon laadun kehittämisessä, jotta laslas-ten vanhemmat irrottautuvat ko-deista töihin?

Tutkimuksen tulokset herättävät kysymyksen siitä, millaista lasten kotihoito on Suomessa. Miten kotihoidossa olevien lasten kehitystä voidaan tu-kea? Selvää lienee, että kotihoidon laatu (kun laadulla tarkoitetaan olosuhteiden suotuisuutta lapsen kehityksen edistämiseksi) vaihtelee. Ja kuten jo aikaisemmin on tullut esille, yleisesti päivähoidon katsotaan tarjoavan lapsen kehitykselle suotuisat puitteet. Todellisuudessa päivähoidossakin taso on vaihtelevaa (mm.

Kalliala 2012). Varhaiskasvatuksen lainsäädännön on tehty monia muutoksia vii-meisten vuosien aikana ja hallitus on seurannut näiden muutosten aiheuttamia seurauksia. Valtioneuvoston teettämän, varhaiskasvatuksen lainsäädäntöä kos-kevan selvityksen mukaan haasteita on havaittu mm. lapsiryhmien kokoonpa-noissa, levottomuudessa, melutasossa ja tilaratkaisuissa. (Puroila & Kinnunen, 2017.) Näin ollen lapsen kehityksen kannalta eniten merkitystä on sillä, että lap-sen hoitaja huomioi laplap-sen kehitykselliset tarpeet ja kykenee vastaamaan niihin.

Kotihoitoa on sekä Suomessa että muualla maailmassa tutkittu hyvin vähän. Osa tehdystä tutkimuksesta puoltaa lasten päivähoitoa mutta toisaalta tutkimustu-lokset ovat ristiriitaisia (mm. Carneiro, Loken & Salvanes, 2015 ja Liu & Skans, 2010.) Kososen ja Huttusen (2018) tekemän tutkimuksen mukaan kotihoidontu-kea saavien eli käytännössä kotihoidossa olevien lasten tulokset neuvolassa teh-tävissä lapsen neurologista kehitystä arvioivissa Lene-testeissä ovat heikommat kuin päivähoidossa olevien lasten. Tutkimus on kuitenkin tehty lyhyen aikavälin tarkastelulla ja eikä eroja enää pidemmällä aikavälillä ollut havaittavissa. (Koso-nen & Huttu(Koso-nen, 2018, 5-9, 20-28, 30, 33-34.) Oman tutkimukseni mukaan esikou-luvuosi tasaa mm. juuri näitä Lene-testeissä tutkittavia kehityksellisiä eroja. Ko-sosen ja Huttusen tutkimustulosten mukaan kotihoidon negatiivisia vaikutuksia ei ollut havaittavissa tutkittavien lasten koulumenestyksessä tai koulutusvalin-noissa (Kosonen & Huttunen, 2018, 8-9, 28-29, 30, 33-34).

Hiilamon, Haatajan ja Merikukan (2018) tutkimuksen mukaan lap-sen siirtyminen suoraan kotihoidosta peruskoulun ensimmäiselle luokalle ei ole suoraan yhteydessä lapsen peruskoulussa menestymiseen. Tutkimuksessa tut-kittiin lasten menestystä peruskoulun päättötodistuksen perusteella. Tutkimus-tuloksissa oli viitteitä siitä, että suoraan kotihoidosta tulleiden lasten menestys peruskoulussa on hieman heikompaa kuin päivähoidossa olleiden lasten. Tutki-mus osoittaa kuitenkin, että hoitopaikkaa merkittävämpiä syitä tähän on äidin koulutustausta sekä perheen taloudellinen tilanne. Päättötodistuksen lisäksi tut-kimuksessa tarkasteltiin lasten jatko-opintoja aina 25. vuotiaaksi saakka. Varhais-kasvatuksessa olleet lapset suorittivat useammin toisen asteen tutkinnon kuin

kotihoidossa olleet lapset. Kotona lapsiaan hoitavien äitien koulutustaso oli ma-talampi kuin päivähoidossa olleiden lasten. Maaseutuympäristössä kotihoito oli tutkimusotoksen mukaan yleisempää kuin kaupungeissa. Kotona hoidettujen lasten myöhempi koulumenestys oli sidoksissa perheen elintasoon ja äidin kou-lutukseen. Huomioitavaa on, että Hiilamon ym. tutkimuksen kohteena olevilla lapsilla oli vähintään yksi nuorempi sisarus, mikä tarkoittaa mahdollisuuksia las-ten keskinäiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen kotihoidossa ja näin myös sosiaa-listen taitojen kehittymiseen. (Hiilamo, Haataja & Merikukka, 2015, 1, 9-11.)

Lasten hoitomuotoa ja sen vaikutuksia tutkittaessa tulisi huomioida hyvin moninaisia tekijöitä: Miksi lapsi on valitussa hoitomuodossa? Mitkä tekijät vaikuttavat hoitomuodon valintaan? Mikä on vanhempien sosiaalinen, taloudel-linen, koulutuksellinen asema? Mitkä ovat vanhempien asenteet hoitomuotoja kohtaan? Millaista on käytännön arki valitussa hoitomuodossa? Mikä on perheen koko ja perhemuoto jne. Päivähoitoa ja sen vaikutuksia on tutkittu runsaasti ja kotihoitoa puolestaan hyvin vähän. Tuskin kuitenkaan yhdessäkään päivähoitoa tai kotihoitoa koskevassa tutkimuksessa on pyritty tai kyetty huomioimaan kaikki vaikuttavat tekijät, joita edellä lueteltujen lisäksi on vielä runsaasti enem-män. Vaikuttaa siltä, että päivähoitoa ja erityisesti lasten kotihoitoa käsittelevien tutkimusten taustalla painopiste on usein yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa seikoissa yksilöllisten näkökulmien sijaan.

Kun osa tutkimustuloksista viittaa siihen, että kotihoidossa lapsi ei saa kaikkia tarvitsemiaan virikkeitä, miten yhteiskunta voisi vastata tähän haas-teeseen? Kohdistuuko yhteiskunnan mielenkiinto varhaiskasvatuksen osalta ai-noastaan päivähoidossa järjestettävään kasvatukseen ja sen kehittämiseen? Var-haiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017-2030 (Karila, Kosonen &

Järvenkallas 2017) tavoittelee varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamista.

Voisiko kotihoidossa olevien lasten kasvatusta myös tukea yhteiskunnan taholta muutoinkin kuin kotihoidontuen muodossa? Miten yhteiskunta voisi tukea esim.

kotihoidossa olevien lasten sosiaalisten ja motoristen taitojen kehitystä? Tällä hetkellä yhteiskuntaa tukee kotihoitoa tarjoamalla kotihoidontukea. Monissa

kunnissa tuen tarpeeseen on pyritty vastaamaan myös tarjoamalla ilmaista ker-hotoimintaa kotihoidossa oleville lapsille ja heidän perheilleen. Kaiken kaikkiaan lasten kotihoito olisi tärkeä nostaa voimakkaammin tutkimuksen kentälle.

Tutkimuksen tuloksissa nousi vahvasti esiin lasten yksilölliset erot.

Yksilölliset erot nähtiin merkittävämpänä tekijänä tarkasteltaessa eroja lasten kouluvalmiustaidoissa kuin lapsen hoitomuoto ennen esikoulua. Se, mitkä teki-jät yksilöllisten erojen taustalla on, ei tule esiin tässä tutkimuksessa. Olettaa voi, että taustalla vaikuttavat hyvin moninaiset tekijät, joista osaan voisi yhteiskunta tarjota tukea myös lasten ollessa kotihoidossa. Se, miten tukea tarvitsevat voitai-siin tavoittaa on myös kysymys, johon tämä tutkimus ei tarjoa vastausta. Yhtenä mahdollisuutena näen neuvolajärjestelmän, joka tavoittaa hyvin kattavasti suo-malaiset lapsiperheet. Tämä mahdollisuus nousi esiin myös tutkimuksessa, jossa tutkittava kertoi neuvolan suosittelevan virikepaikkamahdollisuutta päivähoi-dosta hyvin matalalla kynnyksellä niille lapsille, joille se nähtiin kehityksen kan-nalta tärkeäksi.

Herääkin kysymys siitä, tarvitaanko tämän päivän yhteiskunnassa aina ammattilaista kasvattamaan lasta yhteiskuntaan soveltuvaksi, siinä pärjää-väksi ja sitä kehittäpärjää-väksi yksilöksi. Tai tämän tutkimuksen aihepiiriissä tarkem-min pysyen: Tarvitaanko aina ammattilaista, jotta lapsi saisi parhaat edellytykset koulutaipaleelle? Esikoulu on velvoittava ja tämän tutkimuksen tulokset puolta-vat sen tarpeellisuutta. Esikouluvuoden aikana lasten mahdolliset erot kouluval-miuksissa tasoittuvat ja ensimmäisen luokan alkaessa jokaiselle lapselle on tar-jottu tasapuolisesti mahdollisuus valmistautua koulun alkamiseen. Onko kuiten-kin niin, että vanhempia ei nähdä riittävän kykenevinä tarjoamaan lapselleen ke-hitystä tukevaa kasvatusta? Tuleeko suunnitelmissa oleva kaksivuotinen esi-koulu todella tarpeeseen (mm. Aamulehden pääkirjoitus 4.3.2018; Opetushalli-tuksen verkkouutinen 6.6.2018; Yle uutiset 27.2.2018; MTV:n uutiset 2.8.2018)?

Tutkimus herätti kysymyksen siitä, mitkä ovat motiivit lasten sijoittamisessa päi-vähoitoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Onko oikea kehityssuunta se, että lapset sijoitetaan mahdollisimman aikaisin kodin ulkopuoliseen hoitoon,

jotta vanhemmat saadaan työvoimaksi? Mikä painoarvo on kotihoidon tarjoa-malla rauhalla ja kiireettömyydellä nyky-yhteiskunnassa? Kuinka kovan yhteis-kunnallisen paineen alla vanhemmat ovat harkitessaan lapsen hoitomuotoa? Per-heen ja perhe-elämän muutos on ollut viimeisten vuosikymmenten aikana no-peaa. Onko kehitys ollut yksilön kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta suotuisaa?

Kenen tarpeet ja etu tulee ensin, yksilön vai yhteiskunnan?

L

ÄHTEET

Ahonen, L. 2015. Varhaiskasvattajan toiminta päiväkodin haastavissa kasvatus-tilanteissa. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto.

Ahonen, T., Lamminmäki, T., Närhi, V. & Räsänen, P. 1995. Koulun aloittami-nen ja varhaiset oppimisvaikeudet. Teoksessa Lyytialoittami-nen, P., Korkiakangas M. & Lyytinen, H. (toim.). Näkökulmia kehityspsykologiaan. Kehitys kon-tekstissaan. Helsinki: WSOY, 168−187.

Alasuutari, M. & Alasuutari, P. 2011. Sinun lapsesi eivät ole sinun. Yksilöllisten varhaiskasvatussuunnitelmien taustat, tavoitteet ja käytäntö. Teoksessa Satka, M., Alanen, L., Harrikari, T. & Pekkarinen E. 2011. Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta. Tampere: Vastapaino, 29−59.

Alasuutari, M. & Karila, K. 2009. Lapsuuden ja lapsen tulkinnat lapsikohtaisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa. Teoksessa Alanen, L. & Karila, K. (toim.) 2009. Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja lasten toiminta. Tampere: Vasta-paino, 70−88.

Alila, M., Eskelinen, M., Estola, E., Kahiluoto, T., Kinos, j., Pekuri, H-M. ja Polvi-nen, M., LaaksoPolvi-nen, R. & Lamberg, K. 2014. Varhaiskasvatuksen historia, nykytila ja kehittämisen suuntalinjat. Tausta-aineisto varhaiskasvatusta koskevaa lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän tueksi. Opetus- ja kult-tuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2014:12. Helsinki: Ope-tus- ja kulttuuriministeriö.

Andersson, B-E. & Strander, K. 2002. Framtiden blev vår. 101 sjuttiotalisteer föl-jda under sina 25 första år. Rapport 2 från FABASKO-projektet. Individ, omvärld och lärande/Forskning 11. Stockholm: Lärarhögskolan.

Chase S. E. 2011. Narrative inquiry. Still a Field in the Making. Teoksessa Den-zin N. K. & Lincoln Y. S. (toim.). The SAGE Handbook of Qualitative Re-search. Los Angeles: SAGE Publication, 421–434.

Esikoulu kannattaisi aloittaa jo 5-vuotiaana. 2018. Aamulehti. 4.3.2018.

https://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/esikoulu-kannattaisi-aloittaa-jo-5-vuotiaana-200784253 Viitattu 20.10.2018

Eskola, J. & Suoranta, J. 2000. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere:

Vastapaino.

Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. 2016. Helsinki: Opetushalli-tus.

Felfe, C. & Lalive, L. 2014. Does Early Child Care Help or Hurt Childrend´s De-velopment? Bonn, Germany: IZA. http://ftp.iza.org/dp8484.pdf Viitattu 10.11.2018

Flick, U. 1998. An introduction to qualitative research. London: SAGE Hakala, J. T. 2001. Menetelmällisiä koetuksia. Teoksessa Aaltola J. & Valli R.

(toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Jyväskylä: PS-kustannus, 10−23.

Hatch, J. A. & Wisniewski, R. 1995. Life history and narrative: questions, issues, and exemplary works. Teoksessa Hatch J. A. & Wisniewski, R. (toim.) Life History and Narrative. London, Washington D.C.: The Falmer Press.

113−135.

Heikkinen, H. 2007. Narratiivinen tutkimus – todellisuus kertomuksena. Teok-sessa Aaltola, J. & Valli, R. (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkö-kulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus. 116–132.

Heikkinen, H. 2010. Narratiivinen tutkimus – todellisuus kertomuksena.

Teoksessa Aaltola, J. & Valli, R. (toim.). Ikkunoita tutkimusmetodeihin II.

Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: PS-kustannus, 143–159.

Heiskanen, N. 2017. Uudistuva lapsen vasu. Helsinki: Opetushallitus.

Helin, M. 2000. Kouluvalmiuskysymykset. Teoksessa Ekebom, U-M., Helin, M.

& Tulusto, R. (toim.). Satayksi kouluongelmaa: opettajan käsikirja. Hel-sinki: Edita. 12−15

Hietamäki, J., Kuusiholma, J., Räikkönen, E., Alasuutari, M., Lammi-Taskula, J., Repo, K. Karila, K., Hautala, P., Kuukka, A., Paananen, M., Ruutiainen, V.

& Eerola, P. 2017. Varhaiskasvatus- ja lastenhoitoratkaisut yksivuotiaiden lasten perheissä. CHILDCARE-kyselytutkimuksen perustulokset. Hel-sinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132438/URN_ISBN_978-952-302-869-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2018

Hiilamo, H., Haataja, A. & Merikukka, M. 2015. Children who do not attend a daycare: What are the implications for educational outcomes? Families and Societies. Working Paper Series. 42 (2015)

http://www.familiesandsocieties.eu/wp-con-tent/uploads/2015/08/WP42HiilamoEtAl2015.pdf Viitattu 7.8.2018 Hiilamo, H., Merikukka, M. & Haataja, A. 2018. Long-Term Educational

Outcomes of Child Care Arrangements in Finland. SAGE Open. April-June 2018: 1-15. DOI: 10.1177/2158244018774823 Viitattu 7.8.2018

Hirsjärvi, S. & Hurme, H. 2010. Tutkimushaastattelu: Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Helsinki University Press.

Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2009. Tutki ja kirjoita. Jyväskylä: Tekijät ja Kirjayhtymä Oy.

Hujala, E., Puroila, A-M., Parrila-Haapakoski, S. & Nivala, V. 1998. Päivähoi-dosta varhaiskasvatukseen. Oulu: Varhaiskasvatus 90 Oy.

Husserl. E. 1995. Fenomenologian idea. Himanka, J., Hämäläinen, J. & Sivenius, H. (suom.) Helsinki: Loki-kirjat.

Huttunen, J. 1997. Kasvattajana toimiminen. Teoksessa Hirsjärvi, S. & Huttu-nen, J. Johdatus kasvatustieteeseen. Juva: WSOY. 45−59.

Hänninen, Vilma. 2002. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Tampere: Tampereen yliopisto.

Härkönen, U. 2003b. Mitä varhaiskasvatus on? Joensuun yliopisto. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos. http://sokl.uef.fi/juhlakirja/15UllaH.htm Vii-tattu 20.6.2017

Härkönen, U. 2003a. Mitä termit varhaiskasvatus ja esiopetus tarkoittavat? ensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia. Joensuu: Jo-ensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. DOI: 10.2478/v10099-009-0042-1. Viitattu 29.3.2017

Härkönen, U. 2009. Pedagogical systems theory and model for sustainable hu-man development in early childhood education and care (ECEC). Journal of Teacher Education for Sustainability, 11 (2), 77−86.

Juuti, P. 2001. Johtamispuhe. Jyväskylä: PS-kustannus.

Kalliala, M. 2012. Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa. Helsinki: Gaudeamus.

Kansaneläkelaitos. 2018. Kelan lapsiperhe-etuustilasto 2017.

://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018060425170. Viitattu 15.7.2018.

Kansaneläkelaitos. 2018. Kotihoidontuki 26.6.2018.

https://www.kela.fi/documents/10192/3241137/Kotihoidon%20tuki.pdf Viitattu 13.7.2018

Karhula, A., Erola, J. & Kilpi-Jakonen, E. 2016. Home sweet home? Long-term educational outcomes of childcare arrangements in Finland.

Working Papers on Social and Economic Issues 9/2016. TurkuCenter for Welfare Recearch. Turku: University of Turku.

Karikoski, H. 2008. Lapsen koulunaloittaminen ekologisena siirtymänä.

Vanhemmat informantteina lapsen siirtymisessä esiopetuksen kasvuympä- ristöistä perusopetuksen kasvuympäristöön. Väitöskirja. Oulu: Oulun yli- opisto.

Karila, K., Kinos, J. & Virtanen, J. 2001. Varhaiskasvatus muuttuvassa yhteiskun nassa. Teoksessa Varhaiskasvatuksen teoriasuuntauksia. Karila, K., Kinos, J. & Virtanen, J. (toim.) Juva: Bookwell Oy.

Karila, K., Kosonen, T. & Järvenkallas, S. 2017. Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017-2030. Suuntaviivat varhaiskasvatukseen osallistumis asteen nostamiseen sekä päiväkotien henkilöstön osaamisen, henkilöstöra- kenteen ja koulutuksen kehittämiseen. Opetus ja kulttuuriministeriön julkai suja 2017:30. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Katajalaakso, M. 2006. Paikoillanne, valmiit, kouluun! Esi- ja alkuopettajien nä kemyksiä ja kokemuksia lapsen hoitopaikan vaikutuksista kouluvalmiu- teen. Proseminaari. Kokkola: Chydenius-instituutti – Kokkolan yliopisto keskus. Avoin yliopisto.

Kekkonen, M. 2009. Vanhempien näkemyksiä varhaiskasvatuksen kehittä miseksi. Teoksessa Lammi-Taskula, J., Karvonen, S. & Ahlström, S. (toim.) 2009. Lapsiperheiden hyvinvointi. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin lai- tos, 162−171.

Keltinkangas-Järvinen, L. 2012. Pienen lapsen sosiaalisuus. Helsinki: WSOY.

Kettukangas, T. 2017. Perustoiminnot-käsite varhaiskasvatuksessa. Savonlinna:

University of Eastern Finland.

Kinos, J., Karila, K. & Palonen, T. 2010. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymme- nen tapahtumat päivähoidon ja varhaiskasvatuksen kentällä. Teoksessa Korhonen, R., Rönkkö, M-L & Aerila, J. (toim.) Pienet oppimassa. Kasvatukselli- sia näkökulmia varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. Rauma: Turun yli- opiston opettajankoulutuslaitos, Rauman yksikkö. 230−246

Kinos, J. & Palonen T. 2012. Varhaiskasvatuksen lähihistoria. Teoksessa Tiedon ja osaamisen Suomi. Kasvatus ja koulutus Suomessa 1960-luvulta 2000-lu- vulle. Kettunen, P. & Simola, H. (toim.) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuu- den seura, 229−248.

Kinos, J. & Palonen, T. 2013. Selvitys esiopetuksen velvoittavuudesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2013:5. Helsinki:

Opetus- ja kulttuuriministeriö. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-213-5 Viitattu 17.11.2018

Kivijärvi, K. 2007. Laadullinen tutkimus prosessina. Teoksessa Ikkunoita tutki- musmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teo- reettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Aaltola, J. & Valli, R. Jyväs- kylä: PS-kustannus

Kosonen, T. & Huttunen, K. 2018. Kotihoidontuen vaikutus lapsiin. Tutkimuk- sia 115. Helsinki: Palkansaajien tutkimuslaitos.

Kujala, T. 2008. Kerronnallinen tutkimus opettajien ikääntymisestä. Teoksessa

Avauksia laadullisen tutkimuksen analyysiin. Syrjäläinen, E., Eronen, A.

& Värri,V-M. (toim.) Tampere: Tampere University Press ja tekijät.

Laine, T. 2007. Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma.

Teoksessa Ikkunoita tutkimusmetodeihin II Näkökulmia aloittelevalle tut- kijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Aal- tola, J. & Valli, R. (toim.) Jyväskylä: PS-kustannus.

Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta. 2016/109. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Liikanen, P. 1984. Lähtötilanteen kartoitus peruskoulun 1. luokalla. Kehityspsy- kologiset valmiudet koulumenestyksen ennustajana. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksia 23. Jyväskylä: Jyväskylän yliopis- to.

Linnilä, M-L. 2006. Kouluvalmiudesta koulun valmiuteen. Poikkeuksellinen koulunaloitus koulumenestyksen, viranomaislausuntojen ja perheiden kokemusten valossa. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and So- cial Research 294.

Linnilä, M-L. 2011. Kumpi on valmis−lapsi vai koulu. Jyväskylä: Mediapinta.

Linnilä, M-L. & Pihlaja, P. 2002. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetus.

Teoksessa Saloranta, O. (toim.) Ensimmäiset kouluvuodet. Perusopetuk sen vuosiluokkien 1-2 opetus. Helsinki: Opetushallitus.

Lyytinen, Heikki 1994. Kuusivuotiaiden sosiaaliset taidot ja koulun aloittami- nen. Kasvatus 25 [1], 87−94.

Melhuis, E., Ereky-Stevens, K., Petrogiannis, K., Ariescu, A., Penderi, E., Rent- zou, K., Tawell, A., Slot, P., Broekhuizen, M. & Leseman, P. 2015. Curricu- lum Quality Analysis and Impact Review of European Early Childhood Education and Care (ECEC). CARE Project.

http://ecec-care.org/fileadmin/careproject/Publications/

reports/new_version_CARE_WP4_D4_1_Review_on_the_

effects_of_ECEC.pdf Viitattu 10.11.2018.

Neljäsosa 5-vuotiaista maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun. 2018. Ope- tus- ja kulttuuriministeriö. 21.3.2018.

In document Paikoillanne, valmiit, kouluun! (sivua 50-71)