Erik Olin Wrightin luokkarakenneteoria

Yksi hyvin tunnettu moderni luokkateoreetikko on Erik Olin Wright. Hän on kehitellyt sekä teoriaa luokista nykykapitalismissa että välineitä empiiriselle luokkatutkimukselle.

Wrightin lähtökohtana on Marxin ajatus luokkasuhteiden perustumisesta ihmisryhmien asemaan yhteiskunnallisessa tuotannossa ja näkemys luokista toisilleen vastakkaisina intressiryhminä. Wright tarkasteli kapitalisti- ja työväenluokan lisäksi systemaattisemmin myös sellaisia luokkia, jotka eivät olleet sovitettavissa näihin pääluokkiin. Hän ajatteli tuotannossa vallitsevan omistuksen ohella muitakin valta-, auktoriteetti- ja riistosuhteita.

Lisäksi Wright tarkasteli työväenluokan sisäistä eriytymistä erilaisissa työtehtävissä vaadittavien erityisammattitaitojen kautta. Varhaisemmissa teorioissaan hän huomioi myös Marxin jäännöskategorioina pitämiä kapitalististen tuotantosuhteiden ulkopuolelle jääviä tuotantotapoja, joiden Marx ennusti katoavan kapitalismin kehityksen myötä. (Wright 1985; 1997: myös Luokkaprojekti 1984, 61–62.)

Wrightilla jako kapitalisti- ja työväenluokkiin perustuu kolmeen eri tuotannossa vallitsevaan hallintaulottuvuuteen. Kapitalistiluokalla on kontrollivalta sekä taloudellisten resurssien allokointiin ja investointeihin, fyysisiin tuotantovälineisiin että käytettävissä olevaan työvoimaan. Työväenluokalta vastaavasti puuttuu kontrollivalta kaikkiin kolmeen hallintaulottuvuuteen. Hallinta- tai kontrolliulottuvuuksille perustuvat tuotannon valta- ja auktoriteettisuhteet ovat toisiinsa nähden hierarkkisia siten, että rahapääoman kontrolli mahdollistaa fyysisen pääoman ja tuotantovälineiden kontrollin, mikä taas mahdollistaa työvoiman kontrollin. Näin esimerkiksi yrityksissä ja organisaatioissa taloudellista päätöksenteosta vastaavat ovat merkittävämpiä vallankäyttäjiä kuin operationaalisen toiminnan johtajat tai työnjohto. (Wright 1985, 70–73; Luokkaprojekti 1984, 63–64.)

Erillään sekä kapitalisteista että työväenluokasta Wright nimesi kolmanneksi pääluokaksi pikkuporvariston. Tälle luokalle ominaista on sen toimiminen yksinkertaisen tavaratuotannon piirissä kapitalististen tuotantosuhteiden sijaan. Yksinkertaisella tavaratuotannolla tarkoitetaan tuotantoa, jossa yksittäinen ihminen tuottaa tavaroita markkinoille omalla työllään myymättä tai ostamatta työvoimaa. (Wright 1985, 73–74.)

Wrightin luokkarakenneteorian ominaispiirre ovat kapitalisteihin, työväenluokkaan ja pikkuporvaristoon sopimattomat ristiriitaiset luokka-asemat. Nämä ovat sellaisia luokkia, joilla on eriasteiset määrät kontrollivaltaa joko investointeihin, työvoiman käyttöön tai tuotantovälineisiin. Ristiriitaisten luokka-asemien taustalla on tuotannon valta- ja auktoriteettisuhteiden monitasoistuminen kapitalistisen tuotannon tultua Marxin aikojen teollisuustuotantoa kompleksisemmaksi etenkin omistuksen ja hallinnoinnin osittaisen eriytymisen myötä. Ristiriitaisiin luokka-asemiin sijoittuvilla ajatellaan olevan myös vaihtelevat intressit työn ja pääoman välisessä ristiriidassa.

Luokka-asema voi olla ristiriitainen myös tuotantotavan perusteella, mikä tarkoittaa toimimista sellaisen tuotannon piirissä, joka ei ole luokiteltavissa kapitalistiseksi eikä yksinkertaiseksi tavarantuotannoksi. Näin ristiriitaisia luokka-asemia voi muodostua kolmeen erilaiseen positioon; kapitalistien ja työväenluokan väliin, kapitalistien ja pikkuporvariston väliin sekä työväenluokan ja pikkuporvariston väliin. (Wright 1985, 74–83; myös Luokkaprojekti 1984, 63–68, 89–91; Crompton 1998, 70–71.)

Kapitalistien ja työväenluokan välisen ristiriitaisen luokka-aseman muodostavat erilaisissa johtotehtävissä toimivat. He työskentelevät yleensä työväenluokan tapaan palkkatyösuhteessa, mutta eroavat perustyöläisistä tuotannollisten kontrolliulottuvuuksien

osalta. Heillä on vaihteleva määrä valtaa työvoimaan ja tuotantovälineisiin, muttei kuitenkaan merkittävää päätäntävaltaa organisaation taloudellisiin investointeihin. Wright erottelee näihin ristiriitaisiin luokkiin ylemmän ja alemman tason johdon sen perusteella, että alempiin kuuluvilla välittömillä työnjohtajilla on valta ainoastaan suhteessa työvoimaan, kun taas ylemmillä myös jonkinlaista operationaalista päätöksentekovaltaa.

(Luokkaprojekti 1984, 90–91; Wright 1985, 77–79.)

Tuotantotavan perusteella ristiriitaisia luokkia ovat porvariston ja pikkuporvariston välinen pientyönantajien luokka sekä pikkuporvariston ja työväenluokan väliset puoli-itsenäiset työntekijät. Pientyönantajien toiminta ei ole luettavissa kapitalistisen tuotannon piirissä tapahtuvaksi, mutta vähäisen ulkopuolisen työvoiman käyttö tarkoittaa sitä, etteivät he toimi yksinkertaisessa tavarantuotannossakaan. Lisäksi liiketoiminnan pienimuotoisuus tarkoittaa sitä, että kontrolli investointeihin, työvoimaan ja tuotantovälineisiin on kapitalisteihin verrattuna rajoitettu. Puoli-itsenäisillä työntekijöillä on tiettyjä harvinaislaatuisia ammattitaitoja ja heidän työprosessi on sangen itsenäinen sen sisältäessä käsityöläismäisiä piirteitä. Tätä kautta heillä on palkkatyösuhteessa toimimisestaan huolimatta ainakin osittainen kontrolli omaan työvoimaansa, joskaan ei muiden. Esimerkkejä puoli-itsenäisistä ammatinharjoittajista ovat tutkimuslaboratoriossa toimivat tutkijat sekä tekniset toimihenkilöt (Wright 1985, 79–83.) Epäselväksi jää kuitenkin se, miksi puoli-itsenäiset työntekijät sijoittuvat tuotantotavan pohjalta työväenluokan ja pikkuporvariston väliseen ristiriitaiseen luokkaan eivätkä työväenluokan ja kapitalistien väliseen ristiriitaiseen asemaan. (Luokkaprojekti 1984, 93–94; 98).

Wright on myöhemmin (1997) päivittänyt luokkarakennemalliaan. Hän on uudessa versiossaan korvannut puoli-itsenäisten ammatinharjoittajien luokan erityisasiantuntijoilla. Lisäksi luokka-aseman ristiriitaisuus ei enää määräydy kapitalismin ja yksinkertaisen tavarantuotannon väliin jäävän tuotantotavan perusteella. Tämän sijaan Wright käsittelee palkkatyöläisten sisäistä eriytymistä täsmällisemmin, kun luokka-asemaa määrittää tuotannon valta- ja auktoriteettisuhteiden lisäksi myös työtehtävissä vaadittavien erityistaitojen määrä. Luokka-aseman ristiriitaisuus perustuu näin päivitetyssä versiossa valta- ja auktoriteettisuhteisiin ja työn erityistaitoihin, joiden perusteella luokat ovat erilaisissa asemissa kapitalistisen tuotantoprosessin riistosuhteissa. Yrittäjäväestön muodostavien kapitalistien, pientyönantajien ja pikkuporvariston käytännöllinen kriteeristö on säilynyt ennallaan, joskaan Wright ei puhu enää yksinkertaisesta tavarantuotannosta

eikä sen ja kapitalismin välisestä tuotantotavasta, vaan yrittäjäluokat erotellaan liiketoiminnan skaalan mukaan. (Wright 1997, 19–25; Crompton 1998, 72–73; Melin 1999b, 26–28.) Mallia voidaan pitää teoreettisen kehittelyn ohella myös sen päivityksenä empiiristä tutkimusta paremmin palvelevaan suuntaan, sillä erilaisissa työtehtävissä toimivien sijoittaminen etenkin ristiriitaisiin luokka-asemiin on yksinkertaisempaa kuin vanhassa versiossa. Luokkarakenne ilmaistaan usein taulukon 1 mukaisessa muodossa.

TAULUKKO 1. Erik Olin Wrightin päivitetty luokkarakennemalli (Wright 1997, 25) Kapitalistit Eksperttijohtajat Ammattitaitoiset johtajat Muut johtajat Pientyönantajat Eksperttityönjohtajat Ammattitaitoiset työnjohtajat Muut työnjohtajat Pikkuporvaristo Erityisasiantuntijat Ammattitaitoinen työväestö Muu työväestö

Vasemmanpuoleinen sarake edustaa yrittäjäluokkia, jotka operationalisoidaan tavallisesti palkatun työvoiman määrän mukaan. Palkansaajaluokkiin kuuluvista rivit kuvaavat luokkien asemaa tuotannon kontrolliulottuvuuksien suhteen ja sarakkeet työssä vaadittavien erityisten ammattitaitojen osalta. Ylärivin johtajilla on vaihtelevissa määrin organisatorista päätöksentekovaltaa, kun taas keskirivin työnjohdon kontrolli rajoittuu työvoiman hallintaan. Alarivi kuvaa työväenluokkaa, jolla ei ole päätäntävaltaa taloudellisiin investointeihin, operationaaliseen päätöksentekoon tai työvoiman käyttöön.

Sille, millä perustein luokat jaetaan sarakkeissa ilmaistavien työssä vaadittavien erityistaitojen nojalla ekspertteihin, ammattitaitoisiin ja muihin luokkiin, ei ole yleispätevää periaatetta. Tuo erittely on aina määriteltävä kunkin tutkimuksen tarpeisiin sopivalla tavalla. Jaoissa korostetaan monesti korkeina pidettyjen ja harvinaislaatuisten ammattitaitojen eksperttiluokkien erityisasemaa suhteessa muihin työntekijäluokkiin.

Ammattitaitoisten ja luokkien muut välinen ero määritellään monesti koulutuksen perusteella. (Wright 1997, 19–25; Melin 1999b, 26–28.)