3. GEORGIAN JA VENÄJÄN KOALITION KONFLIKTI
3.3 Epämääräiset taistelujoukot ja etninen puhdistus
Taisteluihin osallistui sotilaita, mutta paikalla oli myös heitä epämääräisempiä joukkoja.
Venäläisjoukoissa oli useiden asiantuntija-arvioiden mukaan 35 000–40 000 henkeä. Erään
arvion mukaan Etelä-Ossetiassa taisteli noin 12 000 venäläistä, joita avustivat useiden tuhansien eteläossetialaisten tai pohjoiskaukasialaisten miliisien joukot. Abhasiassa taisteli 15 000 venäläissotilasta. Yhteensä venäläisiä maajoukkoja oli 25 000–30 000 henkeä, joita lisättiin useilla tuhansilla miliiseillä. Venäläisjoukkoja vastaan taisteli 12 000–15 000 georgialaista. Kaiken kaikkiaan sodassa taisteli merkittävillä meri- ja ilmavoimilla varustettu 35 000–40 000 venäläisen joukko liittolaisineen, joita vastassa oli 12 000–15 000 georgialaista ilman merivoimia ja vähäisillä ilmavoimilla. (Cohen & Hamilton 2011, 11–12.)
EU:n raportista käy ilmi, että jotkut muut venäläiset joukot kuin rauhanturvajoukot olivat Etelä-Ossetiassa jo ennen sodan alkua. Venäjältä tulvi elokuun alussa vapaaehtoisia ja palkkasotureita Roki-tunnelin ja Kaukasus-vuoriston läpi Etelä-Ossetiaan, ja paikalla oli myös muita venäläisjoukkoja kuin rauhanturvaajia ennen sodan alkua. (IIFFMCG 2009, 20.) Venäläisten joukkojen rinnalla taisteli eteläossetialaisia miliisejä ja vapaaehtoisjoukkoja Venäjän Pohjois-Kaukasiasta (Cohen & Hamilton 2011, 10;
Illarionov 2009, 74). Heihin kuuluivat myös tshetsheenien itä- ja länsi pataljoonat, joita georgialaiset pelkäsivät 1990-luvun sisällissotien hirmutekojen vuoksi, jolloin tshetsheenit taistelivat abhaasiseparatistijoukkojen puolella. (Cohen & Hamilton 2011, 10.) Heidän lisäkseen siellä oli pohjoisossetialaisia ja kasakkoja, ideaalisia etniseen puhdistukseen (Asmus 2010, 22). Tshetsheenipataljoonilla, eteläossetialaisilla ja abhaasien miliisijoukoilla oli sodassa tärkeä rooli. Venäjän ja separatistialueiden sissit järjestettiin ennen sodan syttymistä, ja ne todennäköisesti hoitivat tiedustelua ja etuvartio-operaatioita (Cohen & Hamilton 2011, 42.)
Eteläossetialaiset miliisit ja pohjoiskaukasialaiset tshetsheenipataljoonat panivat toimeen myös yhden törkeimmistä etnisistä puhdistuksista sodan seurauksena. He polttivat georgialaiskyliä Etelä-Ossetiassa ja häätivät niiden asukkaita. EU, YK ja useat ihmisoikeusjärjestöt dokumentoivat etnisen puhdistuksen ja kritisoivat Venäjän asevoimia siitä, että ne eivät kontrolloineet itse kouluttamiaan joukkoja, jotka taistelivat venäläisten rinnalla. (Cohen & Hamilton 2011, 43.) Sodan pahimmat julmuudet olivat joukkosurmia, jotka eteläossetialaiset tekivät georgialaiskyliin pohjoiskaukasialaisten sissien kanssa (Asmus 2010, 47).
Myös rauhanturvaajista tuli taistelijoita. He olivat jo ennen konfliktia sotkeutuneet ilmeisesti huume- ja asekauppoihin Abhasiassa (Gahrton 2011, 120). He eivät olleet enää neutraaleita, eivät estäneet Etelä-Ossetian pommitusta Georgiaan ja turvasivat joskus eteläosseettisotilaita. Tbilisi tiedosti rauhanturvaajien kuolemiin liittyvän riskin ja yritti estää niitä tapahtumasta sodan alkaessa. Kun konflikti alkoi, useista rauhanturvaajista tuli taistelijoita, mikä teki heistä legitiimejä sotilaallisia kohteita. Eroa rauhanturvaajan ja ei-rauhanturvaajan välillä ei enää huomannut. (Asmus 2010, 43–45.) Kun Etelä-Ossetian puolisotilaalliset joukot avasivat tulen Georgian kyliin 29. heinäkuuta, ne käyttivät Venäjän ja Pohjois-Ossetian rauhanturvaajia kilpinä (mt., 26–27).
Kansainvälisten lakien rikkomiseen syyllistyivät erityisesti vapaaehtoiset. Kun selkkaus oli kehittynyt valtion sisäiseksi ja valtioiden väliseksi konfliktiksi, jossa yhtäältä Georgian ja Venäjän joukot taistelivat toisiaan vastaan, ja toisaalta eteläossetialaiset ja abhaasit georgialaisia vastaan. Konfliktien yhdistelmä on taipuvainen johtamaan kansainvälisen humanitaarisen lain ja ihmisoikeuksien lain rikkomiseen. Lakia rikkoivat erityisesti Etelä-Ossetian puolella olevat puolisotilaalliset joukot, joita Venäjän asevoimat eivät riittävästi kontrolloineet. (IIFFMCG 2009, 11.)
EU:n raportin mukaan Georgian, Venäjän ja Etelä-Ossetian joukot syyllistyivät kansainvälisen humanitaarisen lain ja ihmisoikeuslain rikkomiseen. Etelä-Ossetian aseelliset sissijoukot, vapaaehtoiset ja palkkasoturit tekivät lukuisia rikkomuksia. EU löysi tutkimuksissaan kuvion, jonka mukaan vihamielisyyksien alun jälkeen kodeissaan pysytelleitä etnisiä georgialaisia pakotettiin maanpakoon. Ryhmä löysi myös todisteita siitä, että etnisten georgialaisten kyliä Etelä-Ossetiassa ryöstettiin ja tuhottiin systemaattisesti. EU:n ryhmä päätyi tulokseen, että heitä vastaan tehtiin etninen puhdistus elokuun 2008 konfliktin aikana ja sen jälkeen. (IIFFMCG 2009, 26–27.)
Kansainvälisen humanitaarisen lain rikkomukset koskivat ihmisten pahoinpitelyä, omaisuuden tuhoamista ja ihmisten pakkosiirtoa. Rikkomukset koskivat erityisesti
”summittaisia hyökkäyksiä suhteessa aseistukseen ja kohteiden valintaan, Georgian ja Venäjän riittämätöntä suojaa, laajalle levinnyttä georgialaisasutusten ryöstelyä ja tuhoamista Etelä-Ossetiassa sekä pahoinpitelyitä, sukupuoleen liittyviä rikoksia raiskaukset mukaan lukien, pahoinpitelyitä, panttivangiksi ottamista ja mielivaltaisia pidätyksiä”.
Venäläisjoukot eivät pystyneet ehkäisemään tai pysäyttämään eteläosseettijoukkojen
aseellisten sissijoukkojen ja aseellisten yksilöiden väkivaltaisuuksia ennen ja jälkeen tulitauon Etelä-Ossetiassa tai läheisillä alueilla. (IIFFMCG 2009, 27; Popjanevski 2009, 154; Luukkanen 2008, 123.)
Etnistä puhdistusta seurasi pakolaisaalto. Pakolaisten ja maan sisäisten pakolaisten suuri joukko oli eräs sodan pitkällinen seuraus, joka pahensi tilannetta entisestään. Etelä-Ossetiassa ja sen liepeillä pakeni kodeistaan noin 135 000 ihmistä, joista suurin osa pakeni muualle Georgiaan, mutta huomattava määrä myös Venäjälle. Suurin osa pakeni vaaroja ja turvattomuutta, mutta alueella huomattiin myös lukuisia pakkosiirtoja, jotka rikkoivat kansainvälisiä lakeja. Useat pakolaisista pystyivät muuttamaan takaisin muutaman kuukauden kuluttua, mutta EU:n selonteon julkaisun aikaan vuoden 2009 lopussa 35 000 ihmisen ei uskottu palaavan kotiin lähitulevaisuudessa turvattomuuden tai kodin ja omaisuuden tuhon vuoksi. (IIFFMCG 2009, 27; Gahrton 2011, 302.) Myös Abhasiassa pommitus ajoi 2000 georgialaista kodeistaan (Popjanevski 2009, 153).
Epämääräisiin taistelujoukkoihin ja etniseen puhdistukseen liittyy myös separatistialueiden muuttuminen jo aiemmin rikosvyöhykkeiksi. Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa esiintyy salakuljetusta, joka on kokonaisvaikutuksiltaan pientä, mutta juuri niillä alueilla lisää rikoksia ja lietsoo väkivaltaista ympäristöä (Kukhianidze 2004, 94). Alueiden salakuljetusta pahentaa sen yhteys separatismiin. Ne yhdessä pitävät pakolaiset äärimmäisessä köyhyydessä ja kasvattavat aseiden määrää. Alueista on tullut vähitellen rikosvyöhykkeitä, joita paikallishallinto, hallitukset tai kansainvälinen yhteisö eivät pysty kontrolloimaan (mt., 88–90). Georgialaiset eivät halua valvoa kahden oman alueensa rajaa, eivätkä sitä valvo myöskään venäläiset (Gahrton 2011, 107).
Georgiasta ylipäätään on tullut maantieteen, valvomattomien rajojen ja konfliktien vuoksi tärkeä kauttakulkupaikka myös laittomille materiaaleille (Kupatadze 2010). Kaikista alueen maista juuri sinne on kehittynyt huomattavan paljon organisoidun rikollisuuden muotoja (Petersson 2004). Georgian sisällissotien alkuun vaikutti muun muassa heikon valtion ja yksityisten väkivaltayrittäjien yhteistyö (Zürcher 2007, 133). Maan vuosien 1990–1991 tapahtumia institutionaalisten puitteiden romahdettua voikin kutsua väkivallan markkinoiksi. Kun maa itsenäistyi, kaksi aseistettua joukkoa olivat kansalliskaarti ja puolisotilaallinen Mkhedrioni. Molemmat niistä verottivat taloutta, tekivät rikoksia ja
keskittyivät sodissa enemmän ryöstelyyn kuin taisteluihin. (mt., 137, 146.) Pitkällä tähtäimellä vuoden 2008 konflikti myös militarisoi koko maata (Luukkanen 2008, 126).
Venäjä oli lietsonut separatismia Etelä-Ossetiassa vuodesta 1990 asti ja tukenut separatisteja sotilaallisesti Abhasiassa vuosina 1992–1993. Vähemmistöstatuksesta huolimatta separatistijohtajat Etelä-Ossetiassa ovat pääosin etnisiä venäläisiä, joista useat palvelivat Neuvostoliiton salaisessa poliisissa KGB:ssä, armeijassa tai kommunistisessa puolueessa. Abhasiasta ja Etelä-Ossetiasta oli tullut Venäjän suojelualueita, joiden väestö oli aseistettua ja eli salakuljetuksella. (Cohen & Hamilton 2011, 4.)