Emotionaalisen tuen puute ja merkitykset

Nuorten aineistossa tulee esille, että lapset kyllä ymmärtävät eron olevan aikuisellekin vaikeaa ja että eron jälkeen vanhempi saattaa olla poissaoleva. Nuoret tuovat kuitenkin hyvin selvästi esille, miten tärkeää heille on se, että kriisitilanteessakin äiti ja isä säilyvät aikuisina ja lapsi saa olla lapsi.

Yksi nuorista ei ollut saanut sellaista emotionaalista tukea, jota olisi vanhempien eron jälkeen tarvinnut ja hän kokee tuen puutteen aiheuttaneen hänelle somaattista oireilua. Nuori muistelee vanhempien eron jälkeisen ajan olleen kaoottista aikaa. Nuori kertoo aistineensa vanhempiensa stressin ja ajattelee sen siirtyneen häneenkin, koska hänellä oli jatkuvasti epämääräisiä vatsakipuja. Nuoren kokemuksen mukaan kukaan aikuinen ei kuitenkaan ymmärtänyt mistä kivut johtuivat. Toinen nuori kertoo, miten vanhemmat eivät kyenneet suojelemaan häntä omilta riidoiltaan ja hän uskoo muistavansa loppuelämänsä ajan, miltä riitojen aiheuttama pelko tuntui, kun ei ollut ketään kenelle olisi voinut siitä puhua.

Nuorten aineistossa tulee kauttaaltaan vahvasti esille, miten vaikeana lapset kokevat vanhempiensa riitelyn seuraamisen ennen eroa ja erokriisin aikana. Vanhempien eron kokevat helpotuksena ne nuoret, joiden elämässä ero tarkoitti riitojen vähenemistä tai loppumista. Aineistossa on kuitenkin myös nuoria, jotka kertovat vanhempien eron tuntuneen hyvin hämmentävältä, koska he eivät olleet koskaan kuulleet vanhempiensa

61

riitoja. Yksi nuori toteaakin, että vanhempien olisi pitänyt riidellä avoimemmin, jotta hän olisi voinut varautua siihen, että ero saattaa olla tulossa. Kun riitoja ei ollut vielä erotilanteessakaan, nuoren oli ollut pitkän aikaa vaikea uskoa eroa todeksi. Nuoret käyttävät kertomuksissaan ilmaisuja ”vaikea pysyä mukana” tai ”en tiennyt mitä on meneillään”.

Nämä kuvaavat hyvin sitä hämmennystä, jota lapset ja nuoret saattavat joutua erotilanteessa kokemaan, mikäli vanhemmat eivät kerro heille mitä tapahtuu. Myös Karttusen (2010) tutkimuksessa tuli esille, että lasten on helpompi käsitellä ja hyväksyä vanhempien ero silloin, kun liitto on ollut riitaisa. Lapsen on löydettävä eroon sellainen peruste tai mielekkyys, joka auttaa häntä kognitiivisella tasolla käsittelemään sitä. Muuten lapsi täyttää tyhjät aukot kuvitelmillaan, jotka usein sisältävät myös itsesyytöksiä tai vastuunottoa tapahtuneeseen liittyen. (mt., 85.)

Nuorten aineiston kautta välittyy, miten nuoret kaipaavat eron jälkeen tukea omilta vanhemmiltaan ja mikä merkitys on sillä, että he jäävät tätä tukea vaille. Yksi nuorista kertoo, miten surullinen hän oli vanhempiensa erosta ja kaikista siitä aiheutuneista muutoksista ja miten hän olisi toivonut vanhempien lohduttavan häntä. Sen sijaan, että vanhemmat olisivat lohduttaneet häntä, he kielsivät puhumasta asiasta, joten nuori kokee joutuneensa sulkemaan mielestään kaikki eroon liittyvät tunteet ja ajatukset. Toinen nuori kertoo olleensa aina ”isän tyttö” ja surreensa kovasti sitä, ettei eron jälkeen voinut enää olla päivittäin isän kanssa. Surusta ja pahasta olosta ei kuitenkaan saanut puhua kenellekään.

Nuori kokee, että sen seurauksena hänestä tuli vihainen lapsi, joka purki pahaa oloaan toisiin lapsiin. Myös Bruce Fisher (1993) tuo esiin, miten vanhempien on vaikea antaa lasten surra erosta aiheutuneita menetyksiä. Vanhemmilla on usein taipumus rauhoitella lasta, koska he eivät kestä nähdä lapsen surua. Rauhoittelun sijaan lapsi tarvitsee kuitenkin sitä, että vanhempi hyväksyy hänen tunteensa. Lapset saattavat olla myös hyvin vihaisia joutuessaan eroon toisesta vanhemmastaan ja joutuessaan muuttamaan elämäntapojaan. Lapsella on oltava lupa ilmaista myös näitä vihan tunteita. (mt.,109.)

Nuorten aineistosta välittyy myös mikä merkitys lapsille on sillä, että heidän vanhempansa jäävät vaille tarvitsemaansa emotionaalista tukea. Osalla nuorista on se kokemus, ettei heidän äitinsä tai isänsä selviä ilman heitä. Nuoret kokevat, että heidän täytyy olla tukemassa tai lohduttamassa vanhempaa tai olla ainakin vanhemman seurana. Yksi nuorista kuvailee, miten kumpikin vanhempi haluaisi olla koko ajan hänen kanssaan. Nuori kertoo yrittävänsä olla mahdollisimman tasapuolisesti kummankin vanhemman kanssa, mutta silti molemmat

62

vanhemmat kokevat saavansa häneltä vähemmän aikaa ja huomiota. Nuori tiedostaa hyvin sen, ettei hänen kuuluisi kantaa vastuuta vanhempien hyvinvoinnista, mutta kokee, että hänen täytyy vain jaksaa. Kiiski (2012, 180) on oman tutkimuksensa johtopäätöksissä todennut, että vanhemman hyvään erosta selviytymiseen kuuluu olennaisena osana negatiivisten, kuormittavien tunteiden käsittely joko ystävien tai ammattilaisten kanssa.

Lasten tehtävänä ei ole tukea vanhempiaan. Nuorten aineiston perusteella voi todeta, etteivät kaikki vanhemmat tätä tiedosta.

Vanhempien aineistossa on nähtävissä, että vanhemmat ovat vielä vuosia eron jälkeenkin huolissaan siitä, ovatko heidän lapsensa saaneet eron aikana ja sen jälkeen riittävästi emotionaalista tukea. Seuraavassa aineistoesimerkissä äiti kertoo perheensä kärjistyneestä tilanteesta, jossa lapset olisivat tarvinneet perheen ulkopuolisen ihmisen, jolle olisi voinut luottamuksellisesti puhua:

”Koulun terveydenhoitaja oli ottanut itkevät tyttöni vastaan ja soitti minulle, että tytöt tarvitsevat apua. (…) perheneuvolassa sanottiin, että täytyy ensin kääntyä koulukuraattorin puoleen, ja että koulun pitäisi hoitaa nämä asiat.

Lapsia ei kiinnostanut mennä koulukuraattorin puheille, olivat vielä aika nuoria, ja olisivat kyllä tarvinneet aivan erilaista apua ja tukea. Lapset eivät edes tienneet mitä sanoa koulukuraattorille. Olin väsynyt ja uupunut, enkä jaksanut taistella lasten eteen.” (Äiti 1)

Mikäli vanhemmat eivät omassa kriisissään jaksa tukea lasta, tärkeää olisi, että joku lapselle läheinen aikuinen, esimerkiksi isovanhempi tai muu lähisukulainen voisi sen tehdä. Lapsi saattaa kokea myös esimerkiksi jonkun koulun henkilökunnasta sellaiseksi luotettavaksi aikuiseksi, jolle voi puhua. Tärkeää olisi, ettei se aikuinen, jonka puoleen lapsi kääntyy, lähetä lasta pois.

Myös ammattilaisten aineistossa on näkyvissä pohdintaa siitä, että peruspalveluissa tulee nähdä lapsiperheessä tapahtunut ero.

”Ehkä noista asioista tiedottamista pitäis olla enemmän, tuota näkökulmaa, että miten lapsi kokee. Kun meillä on kaikilla se tieto ja näkemys, niin että se ulottuis myös kouluun ja päiväkotiin. Se olis tärkeää. Sitä ei varmaan liikaa korosteta. Eihän vanhemmat voi tietää kun ne riitelee, ei ne välttämättä tuu ajatelleeks, että miltähän se tuosta lapsesta tuntuu. Ne luulee että se ei ees kuule. Se on aika tyypillistä. Silloin ainakin herättelee siihen ajatukseen, että miltä siitä lapsesta tuntuu. Ja lapset puheeksi menetelmät ja nämä kaikki, ne

63

kaikki tuo sen lapsen arjen kuulumaan vaikka sinne päiväkotiin.”

(Ammattilainen 1)

Ammattilaiset tuovat esille pohdintaa siitä, että kaikkien lasten ja perheiden kanssa työskentelevien olisi nykyistä paremmin huomioitava lapsiperheessä tapahtunut ero ja oltava valmiita keskustelemaan siitä lapsen ja vanhempien kanssa. Kaikkien peruspalveluiden työntekijöiden on rohkeasti uskallettava nostaa esille lapsen näkökulma vanhempien erokriisin keskellä. Se ei voi jäädä vain niiden ammattilaisten tehtäväksi, joiden perustyönä on eroauttaminen.