Edellytysoppi esisopimuksessa

Tutkimuksen toisessa pääosassa tutkin toista esisopimuksen sitovuuden tavallisinta uhkaa, edellytysoppia. Kyseisessä osion aloitin tarkastelemalla ensin edellytysopin yleistä asemaa Suomen sopimusoikeudessa, ja tämän jälkeen edellytysopin mahdollista suurempaa painoar-voa esisopimusten kohdalla. Tämän jälkeen tutkin edellytysopin käyttämisen kriteereitä aina kunkin kriteerin kohdalla ensin yleisen sopimusoikeuden näkökulmasta, ja tämän jälkeen esisopimuksen näkökulmasta. Aivan lopuksi tarkastelin informatiivisessa mielessä edelly-tysopin kanssa ”kilpailevien” normistojen soveltuvuutta edellytysten raukeamisen tilantei-siin.

Tutkimuksessani kävi ilmi, että edellytysopilla on vanhastaan ollut Suomessa tukala opilli-nen asema, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa. Edellytysopin sijasta etenkin vanhempi oikeus-kirjallisuus suositti nojautumaan rauenneiden edellytysten tilanteissa ennemminkin OikTL 33§:ään tai esimerkiksi purkunormeihin. Sen sijaan uudemman oikeuskirjallisuuden kanta oli yleensä selvästi myötämielisempää edellytysopin itsenäiselle asemalle pätemättömyyspe-rusteena. Kuitenkin myös uudemmassa oikeuskirjallisuudessa paistoi varovaisuus

edelly-79

tysopin vahvistamista kohtaan. Tulin tutkimuksessani siihen tulokseen, että tuore oikeuskäy-täntö etenkin ratkaisun KKO 2012:1 myötä vahvistanut edellytysopin asemaa itsenäisenä pä-temättömyysperusteena.

Totesin, että edellytysopilla on enemmän painoarvoa esisopimusten kohdalla kuin muiden sopimusten kohdalla. Ensinnäkin siksi, että esisopimuksen luonteen vuoksi edellytykset rau-keavat esisopimuksissa herkemmin. Toiseksi siksi, että edellytysopin käytön kriteerit täytty-vät esisopimusten kohdalla helpommin. Käytön kriteereitä (vaatimuksia) tutkiessani, perus-telin heti alkuun, miksi kriteerit tulee ensinnäkin asettaa eri tärkeysjärjestykseen kuin mihin oikeuskirjallisuudessa on totuttu, ja toiseksi, miksi käytön kriteereihin pitää ottaa ”uusi jä-sen”, huolellisuusvaatimus. Oikeuskirjallisuudessa kriteerit on totuttu näkemään seuraavalla tavalla: 1. Olennaisuusvaatimus, 2. havaittavuusvaatimus, ja 3. riskinjakopunninta. Itse aset-telin kriteerit seuraavalla tavalla: 1. Riskinjakopunninta, 2. olennaisuusvaatimus, 3. havaitta-vuusvaatimus ja 4. huolellisuusvaatimus.

Riskinjakopunninan osalta totesin ensin yleisesti, että se on yleensä oikeuskirjallisuudessa jätetty tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi, ja kaikessa oikeuskirjallisuudessa sitä ei ole otettu huomioon lainkaan. Itse asetin riskinjakopunninan ensimmäiseksi, koska siinä kiteytyy koko virheellisten edellytysten pääsääntö ja lähtökohta, eli että jokainen vastaa lähtökohtaisesti itse toteutumatta jääneistä edellytyksistään. Mielestäni lähtökohta on mainittava aina ensim-mäisenä. Tätä ajattelutapaa tuki myös korkeimman oikeuden käyttämä esitystapa ratkaisussa KKO 2012:1. En nähnyt perusteita riskinjakopunninnan erilaiselle soveltamiselle esisopi-musten ja muiden sopiesisopi-musten välillä.

Olennaisuusvaatimuksen kohdalla totesin kyseisellä vaatimuksella olevan kiistaton asema yhtenä edellytysopin käytön kriteerinä. Merkittävänä havaintona en pitänyt olennaisuuden vaatimusta niin tärkeänä esisopimusten kohdalla. Tutkimuksissani kävi ilmi, että on perus-teltua ymmärtää esisopimuksen olevan varsinaisen sopimuksen valmisteleva oikeustoimi. So-pimuksesta vetäytymisen tilanteessa valmistelevan oikeustoimen olennaisuusvaatimuksen todettiin korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2012:1 olevan erilainen kuin varsinaisen sopimuksen olennaisuusvaatimuksen. Erilaisuus johtui siitä, ettei sitä vaadittu lainkaan. Riit-tävää oli, että kohde olikin erilainen kuin ostajat olivat perustellusti edellyttäneet. Tulin sii-hen lopputulokseen, että olennaisuuden sisällä voitaisiin ymmärtää olevan liukuva asteikko.

Liukuvaa asteikko muuteltaisiin aina tapauskohtaisen harkinnan päätteeksi.

80

Havaittavuusvaatimus ilmeni tutkimuksessani tärkeäksi edellytysopin käytön kriteeriksi.

Pelkästään henkilön omassa mielessä olevia edellytyksiä ei ole mielekästä ottaa huomioon, näin ollen vähintään piti tietää –vaatimuksen tulee täyttyä. Tulin siihen tulokseen, että ha-vaittavuusvaatimus täyttyy esisopimusten kohdalla helpommin kuin muiden sopimusten kohdalla. Tämä johtui siitä, että esisopimuksen luonteeseen kuuluu epävarmuuden ilmapiiri.

Osapuolen voi olettaa havaitsevan helpommin vastapuolen edellytykset.

Huolellisuusvaatimuksen huomasin saaneen vain vähän oikeuskirjallisuuden huomiota osak-seen. Jotkut tutkijat olivat tosin maininneet huolellisuuden merkityksestä edellytysten vir-heellisyyden tilanteissa, mutta puheenvuorot eivät olleet kovain painokkaita. Sen sijaan ta-pauksessa KKO 2012:1 se oli otettu selkeästi yhdeksi edellytysopin käytön kriteeriksi. Ta-pauksessa myös eriteltiin, miksi KKO katsoi huolellisuusvelvollisuuden täyttyneen. Huolel-lisuusvaatimus tuleekin ottaa selkeästi osaksi edellytysopin käytön kriteereitä. Siihen kysy-mykseen, että tulisiko huolellisuusvaatimusta soveltaa esisopimusten kohdalla eri tavalla kuin muiden sopimusten kohdalla, tulin mielenkiintoiseen tulokseen. Päädyin siihen, että poiketen muista vaatimuksista, huolellisuusvaatimus täyttyy esisopimusten kohdalla vaike-ammin kuin muiden sopimusten kohdalla. Tämän katsoin johtuvan siitä, että koska esisopi-muksen luonteeseen kuuluu epätietoisuus tulevasta, osapuolten on korostetusti osattava va-rautua mahdollisiin edellytysten raukeamisiin.

Edellytysopin kanssa ”kilpailevista” normeista totesin OikTL 33§:n menettäneen asemiaan sovellettavana normistona edellytysten raukeamisen tilanteissa edellytysopin hyväksi ratkai-sun KKO 2012:1 myötä. Tätä näkemystä tuki OikTL 33§ sanamuoto, joka on sopimuksente-kohetkeä painottava. Myös oikeuskirjallisuus oli huomannut tämän sanamuoto-ristiriidan, mutta on ainakin aiemmin ollut varovainen syrjäyttämään OikTL 33§:ää edellytysopin tieltä.

Edelleen kilpailevista normeista totesin suoritusestenormien jatkavan samoissa asemissa edellytysopin kilpailijana, toisin kuin esim. OikTL 33§:n kohdalla oli asian laita. Tietyissä tilanteissa suoritusestenormit voivat soveltua edellytysoppia paremmin edellytysten raukea-misen tilanteeseen. Päädyin siihen tulokseen, että purkunormit eivät todennäköisesti kilpaile edellytysopin kanssa samalla areenalla, sillä purkunormien voidaan nähdä soveltuvan sellai-siin edellytysten raukeamisen tilanteisellai-siin, missä edellytysten raukeaminen on johtunut toi-sesta sopimuspuolesta. Sen sijaan jos raukeaminen on johtunut ulkopuolitoi-sesta tekijästä, edel-lytysoppi olisi soveltuvampi normisto. Lopuksi vielä totesin, että sovittelunormisto ei kilpaile

81

edellytysopin kanssa, vaan sen voi nähdä pikemminkin hyvänä lisänä oikeuskeinojen vali-koimassa. Useimmiten sovitteluun tukeudutaankin toissijaisesti.

Kun kiteytetään tutkimustuloksiani edellytysopin osalta, voidaan todeta, että edellytysopin asema yleisessä sopimusoikeudessa on nykyään melko vankalla pohjalla Suomen oikeusjär-jestyksessä. Kun tähän lisätään, että se on erityisen vankalla pohjalla erityisesti esisopimus-ten kohdalla olennaisuuden ja havaittavuuden vaatimusesisopimus-ten helpomman täyttymisen vuoksi, niin voidaan hyvällä syyllä todeta, että edellytysoppi on varsin käyttökelpoinen oikeuskeino toiseen esisopimuksen sitovuutta tavallisimmin piinaavaan ongelmaan, eli edellytysten rau-keamisen problematiikkaan. Koska esisopimukselta vaaditaan huolellisuusvaatimuksen va-lossa enemmän kuin muilta sopimuksilta, on esisopimuksien kanssa tekemisissä olevan ol-tava kuitenkin korostetun huolellinen varautuessaan tuleviin edellytysten raukeamisiin.

82