Henkilö- ja kulttuurihistorialliset taustat Sukunsa vesa
Vuosisadan vaihteen molemmin puolin taloudellinen, poliittinen ja intel-lektuaalinen valta oli keskittynyt selvästi yksiin ja samoihin käsiin. Suoma-lainen sivistyneistö oli valtaosin lähtöisin ruotsinkielisistä suvuista. Vasta kansallisuusaatteen viriäminen 1800-luvun puolivälissä mahdollistivat so-siaaliseen nousemiseen koulutuksen avulla ylempään soso-siaaliseen luok-kaan. Donner-suku ei muodosta poikkeusta tästä säännöstä ja suku tunne-taan sekä kauppias- että yliopistosukuna (Autio 2003, 395). Alun perin Lybeckistä lähtöisin olevaa Jürgen Donneria voidaan pitää suvun kantaisä-nä.8 Hänen poikansa Joachim Donneria muutti Nevalinnaan, jossa hän toi-mi saksalaisen koulun rehtorina.9 Nevalinnan tultua hävitetyksi isovihan vainoissa Joachim Donner pakeni Helsingin kautta Tukholmaan, jossa hän loi menestyksekkään kauppaliikkeen. Ruotsista Suomeen suku siirtyi 1770, Pohjanmaalle Kokkolaan10. Kauppiassuvun vesa Otto Donner onnistui kar-tuttamaan suvun omaisuutta kahdella taloudellisesti kannattavalla naima-kaupalla. Vuonna 1862 hän solmi avioliiton veljensä Anders Donnerin les-ken Hilda Malmin kanssa. Hilda Malmin isä oli kauppaneuvos Peter Malm.
Lapsia senaattori Donnerilla oli kymmenen, joista seitsemän ensimmäisestä ja kolme toisesta avioliitosta (Carpelan – Tudeer 1925, 164; Väisänen 2003, 410). Kolme vuotta ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen Otto Donner avioitui uudelleen yliopiston sijaiskansleri Johan Munckin tyttären Wilhelmina (Minette) Munckin kanssa. Kai (Karl) Reinhold Donner syntyi Helsingissä 1. huhtikuuta 1888 Minette Munckin esikoisena.11
Otto Donnerin ja Minette Munckin esikoispojan koulutuksen ja uran-valinnan pohjalta löytyy sekä tiedostettuja että myös tiedostamattomia toi-veita. Kirjailija Jörn Donner on arvioinut, että Otto Donnerin ja Minette Munckin lapsista juuri Kailla oli parhaimmat edellytykset toteuttaa ne kes-keneräisiksi jääneet toiveet ja suunnitelmat, joiden kanssa Minette ja Otto yksityiselämässään painivat. Sukunsa historiaa tutkineen Jörn Donnerin mielestä Minette Munckin ja hänen ensimmäisen kihlattunsa orientalisti Karl Enebergin pitkä ja monimuotoinen suhde jätti jälkensä Minetten elä-mään. Varattomana ja epäröivänä persoonana Eneberg ei kuitenkaan pys-tynyt solmimaan avioliittoa Minetten kanssa vaan pakeni tilannetta tutki-mustensa, kielenopintojensa sekä kohtalokkaan tutkimusmatkansa taakse.
Ensimmäiselle ja viimeiselle matkalleen Eneberg lähti 1876 ja kuoli sama-na vuonsama-na epäselvissä olosuhteissa Mosulissa (Aalto 1971, 48). Moni-ilmeiseksi tilanteen teki, että Enebergin kuten niin monen muunkin varat-toman tutkijan kannustajana ja mesenaattina toimi toinen filologi ja
8 KA Donnerin kok. I19 Kai Donnerin tiedusteluja sukunsa vaiheista. Kirje Tesenfitziltä Donnerille 15.11.1924 ”Es ist ja auch möglich, dass er von der alten Lübecker Familie, die schon 1540 vorkommt, abstammt.”
9 Nevalinna (ruots. Nyenskans), kauppa- ja linnoituskaupunki nykyisen Pietarin paikalla.
10 Jörn Donnerin tiedonanto 4.11.1992, Biografinen nimikirja 1883.
11 HYKA KOA Ef, 103-105 1906.
maisten kielten dosentti Otto Donner, josta Enebergin kuoleman jälkeen tuli Minetten puoliso. Jörn Donner pohtii itse tämän asetelman merkitystä ja suhdetta isänsä Kai Donnerin uranvalintaan ja tutkimusmatkoihin. Kir-jansa Minetten rakkaus (2002) ja Miksi olen (1998) hän tuo esille, että Donnerin suvusta ainoastaan Otto ja Kai Donner päätyivät filologeiksi.
Muu suku oli ja pysyi kauppiaina. Kain suuntautuminen filologiaan ja idän tutkimusmatkoihin oli tässä mielessä hänen kannettavakseen uskottua pe-rintöä – tai painolastia – sekä äidin että isän puolelta. Yksinäisyys nousee voimakkaana esiin sekä Minetten että Kain henkilökohtaisista kirjeistä juu-ri Sipejuu-rian matkan aikana. Kuolema ja ero kulkivat filologian ja tutkimus-matkojen pitkän varjon alla (Jörn Donner 1998, 72 ja 76-77; Jörn Donner 2002, 16-17, 171-174 ja 230-238).
Tieteellinen tutkimus tuli Donnerille varsin pian tutuksi isä Otto Don-nerin kielitutkimusten myötä. Otto Donner oli opiskellut paitsi Suomessa myös Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Unkarissa ja tunsi hyvin aikansa tieteellisen tutkimuksen. Hän yhdisti aikansa luonnonmyyttisiä ja -filosofisia oppeja tutkimuksiinsa (Aalto 1971, 72-76; Karttunen 1992, 214-215; Hautala 1954, 146-148). Perehtyminen Jacob Grimmin, Müllerin, Sc-hiefnerin ja Franz Kuhnin teoksiin heijastuu hänen tuotannostaan (Otto Donner 1863). Hänet nimitettiin 23. maaliskuuta 1870 sanskritin ja vertai-levan kielitieteen dosentiksi ja 20. marraskuuta 1875 ylimääräiseksi profes-soriksi. SKS:n parissa Otto Donnerin ajoi Kalevalan runojen toisintojen julkaisemista sekä runoperinteen erittelyä ja järjestämistä (Hautala 1954, 171-172). Nälkävuosien tuoman kurjuuden vuoksi SKS tyrmäsi ehdotuksen mutta palasi siihen uudestaan 1870-luvun lopussa ja 1880-luvun alkukym-menillä. Runomuistiinpanojen kopiointi saatiin päätökseen 1883 ja toisin-not julkaistaviksi 1880-luvun puolivälissä.
Otto Donnerin tärkeimpiin tieteellisiin saavutuksiin kuuluu kuitenkin Suomalais-Ugrilailaisen Seuran perustaminen sekä 35 000-40 000 markan keruutyön organisointi seuran pohjarahastoa varten (HS 18.9. 1909). Yh-teiskunnallisena vaikuttajana Otto Donner toimi varsin vilkkaasti aina vii-meisiin vuosiinsa saakka; vuonna 1905, ollessaan 70-vuotias, hänet nimi-tettiin senaatin jäseneksi. Myöhemmin professorina ja senaattorina toimies-saan Otto Donner tuki merkittävillä summilla yliopistoa matkastipendien ja lahjoitusten muodossa. Myös varainkeruu ja lahjoitukset Suomalais-Ugrilaiselle Seuralle merkitsivät huomattavaa tukea kansallisten tieteiden harjoittamiselle. Otto Donner perusti 50-vuotispäivänään 15 000 markan suuruisen rahaston käytettäväksi suomalais-ugrilaisia opintojen edistämi-seksi. Minette Donner seurasi miehensä esimerkkiä ja testamenttaamalla Suomalais-Ugrilaiselle Seuralle 50 000 markkaa käytettäväksi tutkimus-työhön.12
Millaista sitten oli elämä kodissa, joka ehdottomasti kuului suomalai-sen sivistyneistön kovaan ytimeen? Lähteitä, jotka kuvaisivat perheen ar-kea, on perin niukalti. Sisarusten välit näyttävät säilyneen kirjeenvaihdon perusteella lämpimiltä. Erityisesti välit Harry-veljeen ja Eva-siskoon kerto-vat läheisyydestä ja lämmöstä. Eva sairasti reumatismia, ja häntä leikattiin useasti tämän vuoksi.13 Kansainvälisyyttä ei perheestä puuttunut:
12 SUS:n pöytäkirjat 27.5.1922 16§ ja 15.5.1926 7§
13 KA Donnerin kok. I13 Eva Donner veljelleen 31.12. 1910; Harry Donner veljelleen 23.5. 1911 ja 31.5. 1911.
mat maailmalla olivat 1800-luvun loppupuolella Donnerin perheessä jo tavallisia. Kansainvälistä väriä perheen arkeen toivat Otto Donnerin monet tutkijaystävät, jotka ahkerasti vierailivat Helsingissä. Aikakauden alempi-luokkaiseen elämään Donner lienee saanut kosketusta vieraillessaan keitti-ön puolella: ensimmäinen tuntuma ugrilaisiin kieliin lienee ollut ’köök-kisuomen’ omaksuminen. Otto Donneria ei käy myöskään moittiminen ennakkoluuloisesta suhtautumisesta suomen kieleen: Kain koulunkäynti tapahtui yleisestä käytännöstä poiketen suomenkielisessä koulussa.
Ajatus suomalais-ugrilaisten kielten opiskelusta ja tutkimusmatkasta samojedien pariin lienee Donnerilla kypsynyt melko varhain ja merkittä-västi uranvalintaan lienee vaikuttanut isän esimerkki: ”Nuoreen poikaansa, nähtävästi tämän vielä koulua käydessä Helsingin Suomalaisessa Yhteis-koulussa, isä näki mieleistensä henkisten harrastusten juurtuvan ja elonuran valinnassa ratkaisevasti vaikuttavan.” (Ramstedt 1936, 3). Jo toisena opis-keluvuonna mainittiin Donnerista osakunnan historiikissa: ”Hänen erikois-ominaisuutensa on – käyttääkseni asianmukaista nimitystä – spekuloiva järkevyys, niin kuin sille, joka tulevaisuudessa aikoo ottaa niskoilleen mei-dän koko ugrilaisuutemme.”14 Toive päästä tutkimaan samojedikieliä ja haave uralilaisen astevaihtelun toteennäyttämisestä oli alun perin peräisin Otto Donnerilta, joskaan hänellä itsellään ei ollut mahdollisuutta tuota toi-vetta toteuttaa. Ensimmäisen Siperian-matkansa loppuvaiheessa Donner kirjoittaa isänsä työstä seuraavasti:
”Syntymäpäiväni. Istun, mietiskelen, tunnen oman itseni ja työni mitättömyyden. Mutta samalla selviää minulle, niin kuin monasti ennen, miten selvänäköisesti isäni ymmärsi sa-malla työalalla mitä vaikeimmatkin kysymykset. Tunnen mi-ten hänen työtänsä oikeastaan ei ole tarpeeksi ymmärretty ei-kä sille anneta sitä arvoa, jonka se todella ansaitsee. --- tien-raivaajana ja aatteiden miehenä minä häntä kunnioitan yhtä paljon kuin rakastan häntä isänä. Ja vaikka olen kiitollinen, että minulla oli sellainen isä, tunnen itseni juuri siitä syystä vähäarvoiseksi ja tunnen työni mitättömäksi. Mutta ainoa lohdutus on, että jollen muulla saa mitään aikaan, niin ainakin työllä voi jotain toimittaa ja työintoa minulla on niin kauan kuin vain voimia riittää.”15
Otto Donner tosin ei itse enää ollut näkemässä, kun hänen poikansa väitteli tohtoriksi astevaihtelusta, sillä isä Donner kuoli vuonna 1909.
Isänsä lisäksi Castrén oli nuoren Donnerin esikuva niin tutkijana kuin suomalaisuusmiehenä. Castrénin ansiot suomalais-ugrilaisen tutkimuksen virittäjänä, etnografian määrittelijänä sekä tutkimusmatkailijana olivat teema, johon Donner toistuvasti palasi (Haavio-Mannila 1992, 31-32). Si-perian matkansa aikana hän, heikosta postinkulusta huolimatta, osallistui aktiivisesti Castrénin syntymän satavuotisjuhlajulkaisun, Osakunnan Castrén-albumin sekä Castrénia käsittelevien lehtiartikkelien toimittami-seen (Donner 1913a; Donner 1913b; Donner 1913c; Donner 1914; YL 7.12.1913). Donnerin innostus Castrénia kohtaan näkyy kaikkialla: kirjansa
14 HYK PPO Ma1.1 1908.
15 KA Donnerin kok. I16. Donnerin pvk. 1.4.1913.
kuvitukseksi hän poimii vanhan kamassinaisen, joka omin silmin oli näh-nyt Castrénin (Donner 1915b, 246).
Mutta miksi juuri Castrén? Samaistumiskohteiksi ja esimerkiksi olisi 1800-luvun puolivälissä ja jälkipuoliskolla ollut varmasti muitakin tarjok-kaita: kansallisesti merkittävimmiksi kieli- ja suomalaisuusmiehiksi nostet-tiin eittämättä Lönnrot, Runeberg ja Snellman. Eikö joku heistä olisi sopiva esikuva innokkaalle tutkijanurasta haaveilevalle nuorelle miehelle? Suoraa vastausta Donner ei kirjeissään tai päiväkirjoissaan tarjoa, mutta jotain voi-daan päätellä hänen omista Castrénia käsittelevistä kirjoituksistaan. Laajin Donnerin kirjoittamista Castrénin elämäntyötä arvioivista artikkeleista jul-kaistiin Valvoja-lehdessä. Donner kiinnitti huomiota siihen tosiseikkaan, että Castrén oli syntyisin Pohjanmaalta ja polveutui vanhoista sivistyssu-vuista:
”Siellä hän myös liittyi Pohjalaisen osakunnan toveripiiriin, jossa juuri siihen aikaan vaikuttivat maamme parhaimmat miehet, niinkuin Snellman, Runeberg, Nervander, Stenbäck, Cygnaeus, Topelius. Ja näiden tovereidensa parissa hänkin liittyi puolestaan tekemään työtä sen kansallisen herätyksen hyväksi, joka juuri niihin aikoihin oli maassamme alkanut. Ei ole tarvis huomauttaa, että hän ryhtyi tähän liikkeeseen ja työhön itsenäisellä ja omintakeisella tavalla, että hänen vaiku-tuksensa tuli olemaan aivan toista laatua kuin muiden (Don-ner 1913a, 652).
Castrénia ja Donneria yhdisti syntymämaakunnan lisäksi kielitiede ja aktii-vinen osakuntatoiminta. Lisäksi Castrén ja isä Otto Donner olivat tehneet työtä saman asian äärellä sampotutkimuksissaan: Otto Donner rakensi omat teoriansa pitkälle Castrénin töiden varaan (Hautala 1954, 155). Castrénin tutkimustyön monialaisuus suomalais-ugrilaisen mytologian ja uskontotie-teen parissa, tutkimusaineiston keräys- ja käsittelytavat sekä tutkimusten selväsanaisuus näyttävät selvästi viehättäneen Donneria. Vertailukohdaksi Castrénin töille Donner esittää eräiden saksalaisten kielentutkijoiden filo-sofis-filologiset pohdiskelut, joiden tarkoituksena on ”mystifioida” tavallis-ta kieliopin käsitteitä. Donner arvioi Castrénin myös Lönnrotia paremmin tajunneen suomalaisen kielen ja kulttuurin erityisluonteen: Lönnrot raken-taa konstruktionsa liian usein kreikan kielestä ammennetuille esikuville (Estlander 1929, 49-51; Donner 1913, 659-660). Myös Castrénin ehdoton toiminta nimenomaan suomalaisen kielen puolesta – koskien myös ruotsin-kielistä sivistyneistöä – oli aivan sama päämäärä, jota Donner toisti omissa kielipohdinnoissaan. Castrénin vaikutus Donnerin persoonaan ja tutkimus-työhön näyttää perustuneen samankaltaisuuteen, johon Donner, osaksi to-siseikkojen pohjalta osaksi taas projektiivisesti, näyttää samaistuneen.
Ponnistihan Donner itsekin tieteelliseen työhönsä suomenruotsalaiselta Pohjanmaalta käsin. Mielenkiintoinen anekdootti on, että samaistumisessa Castrénin persoonaan ei yksin ollut kysymys Donnerin psyykensisäisestä asiasta. Yhdenmukaisuuden huomasivat muutkin, jopa Castrénin elämästä Elää tai kuolla? -romaanin kirjoittanut professori Arkadius Presas. Hän kirjoitti Donnerille: ”Kirjoitin Castrénista, mutta muistelin aina Donnerista.
Jo nyt myöskin olen niin syvään liikutettu, ikään kuin kirjoittaisin
Castrénin omalle pojanpojalle.”16 Vaikka Presasin kirjettä voidaan pitää Donnerille suunnattuna imarteluna, on sillä yhtä kaikki todistusarvonsa.
Tarkkanenäisenä ’eliittiprofessorina’ tunnettu Presas osasi toki poimia ne vihjeet, joita Donnerin persoonaan liitettiin.
Kuvat 1 ja 2. Kai Donner kymmenvuotiaana 1898 ja ylioppilaan 1906. Kuva Jörn Don-ner.
Osakunta- ja ylioppilaselämä
Aloitettuaan opinnot Helsingin yliopistossa Donner liittyi sukunsa kotipai-kan mukaisesti Pohjalaiseen osakuntaan 15. lokakuuta 1906.17 Osakuntien jakaannuttua syksyllä 1907 hän ilmoittautui kirjoille Pohjoispohjalaiseen osakuntaan.18 Osakuntaelämään Donner otti osaa sangen vilkkaasti. Vuosi-na 1906 – 1911 Pohjoispohjalaisen osakunVuosi-nan jäseniä puhuttivat kieliky-symykset, nuorsuomalaisten, ruotsinkielisten ja suomettarelaisten väliset erimielisyydet, virinnyt kotiseutututkimus ja sortovuosia seurannut poliitti-nen toiminta. Vilkkainta toiminta näyttää olleen Pohjoispohjalaisen osa-kunnan nuorsuomalaisten jäsenien perustamassa P.P.N:ssä (Pohjoispohja-laiset Nuoret) eli "Pännässä".
Martti Ahti arvioi Donnerin opiskeluvuosien toiminnan olleen maltil-lista. ”Nuori Donner ei ollut vielä radikaali suurlakkovuoden myllerryksis-sä.” Perusteluksi hän toteaa lehtitietojen tukevan kuvaa Donnerista maltilli-sen linjan kannattajana, joka piti opiskelijoiden suunnittelemaa lakkolii-kehdintää kouluylihallituksen erottamiseksi vuoden 1906 lopulla
16 KA Donnerin kok. I8 Presas Donnerille 29.11. 1931.
17 HYK PohjO: Aa7 2009.
18 HYK PPO Ba1.1.
saan sopimattomana”(Ahti 1987, 240). Laajentaen haarukkaa Siperiassa vietettyihin vuosiin Ahti arvioi Donnerin empaattisen ”maailmankatso-muksellisen pohdiskelun” muuttuneen maailmansodan, Venäjän ja Suomen välisen kysymyksen sekä nousevan sosialismin myötä. Palattuaan ”- Hel-sinkiin, hänestä tuli pian aktivismin ja jääkäriliikkeen keskeinen puolesta-puhuja ja johtohahmo” (Ahti 1987, 242-243). Aineisto tukee osin Ahdin luonnehdintaa.19 Donneriin liitetty maltillisuus ja eräänlainen vetäytynei-syys vastakohtana vuoden 1914 aktiiviselle käänteelle ei kuitenkaan täysin vastaa sitä kuvaa, joka Donnerin osakuntatoiminnasta voidaan saada.
P.P.N:n päätehtävä oli puoluekysymysten pohtiminen ja yleensä puo-luetoiminta, missä se vain suinkin oli mahdollista. Puoluekysymystä kos-kevat väittelyt, suunnittelut ja niiden toimeenpaneminen olivat siinä määrin näkyviä, että pian seuraan kiinnitettiin huomiota muun muassa Nuor-suomalaisten Keskustoimikunnan taholta. Donnerin toiminta P.P.N:n pii-rissä oli aktiivista: hän esitelmöi 2. lokakuuta 1907 ”Sortovuosien laitto-muustilasta” ja tarjosi nähtäväksi keräämäänsä kokoelmaa suurlakon aika-na talteen panemistaan julistuksista, päiväkäskyistä ynnä muusta. P.P.N:n piirissä, johon yleensä kuuluivat kaikki osakunnan ’silmäätekevät’ pohdit-tiin valmistavasti miltei kaikki osakuntaa koskevat asiat, ja useimmiten osakunnan päätökseksi tuli ensin pännäläisten keskuudessa tehty päätös (Vuorjoki 1932: 45). P.P.N:n nuorsuomalaiset päättivät kokouksessaan 28.
helmikuuta 1907 lähteä Pohjanmaalle vaalikiihotustyöhön eli "agitatsioo-niin"(Vuorjoki 1932, 45).20 Tavoitteena oli vaikuttaa tulevien eduskunta-vaalien tulokseen, vaikka Nuorsuomalaiset sittemmin kärsivätkin tappion vaaleissa. Donnerin ja hänen ystävänsä Olli Snellmanin alueeksi määritel-tiin Kemijokilaakso.21 Osakunnan virallinen hallinto siunasi hankkeen to-deten, että kysymyksessä on yksittäisten osakuntalaisten aktiivisuus.22 Poh-joispohjalaisen Osakunnan aineisto näyttää tukevan ajatusta, että Donnerin rooli politiikassa olisi ollut melko maltillinen mutta kuitenkin aktiivisempi kuin Ahti antaa ymmärtää. Tällöin 1914 vuoden lopulla tapahtunut ’akti-voituminen’ näyttäytyy pitemmässä historiallisessa perspektiivissä.
Poliittisen toiminnan lisäksi Donneria työllisti yleisen kotiseutututki-muksen viriäminen. Osakuntien yleinen innostus kotiseutututkimusta koh-taan poiki pian julkaisuja, joista merkittävimpiä olivat Viipurilaisen osa-kunnan Kotiseutututkimuksia ja Varsinaissuomalaisen osaosa-kunnan Lännetär.
Myös Pohjalaisen osakunnan piirissä virisi kotiseutututkimus. Alkusysäyk-sen tutkimukselle antoi Aarne EuropaeukAlkusysäyk-sen 3. lokakuuta 1907 pitämä esitelmä.23 Kuraattori Frans Äimä organisoi kyselylomakkeen ja kirjeen keruutyöstä 21. marraskuuta 1907. Työ laajeni nopeasti ja jäi kotiseututut-kimustoimikunnan sihteerin Donnerin harteille.24 Keruutyön lisäksi Donner valmisteli toimikunnan piirissä Pohjanmaata ja Lappia käsittelevän kirjalli-suusluettelon laatimista. Kotiseutututkimuksen tulosten julkaisemista
19 KA Donnerin kok. I16 päiväkirjamerkinnät vuodelta 1914.
20 Tiedon vahvistaminen P.P.N:n pöytäkirjoista mahdotonta, koska pöytäkirjat tuolta ajanjaksolta puuttuvat. P.P.N:n päätöksen vahvistavat kuitenkin osakunnan historiikki HYK PPO Ma1.1 1907-1908 ja toimintakertomus 1907 PPO Ma1.2.
21 HYK PPO Ma1.2 Toimintakertomus 1907 sekä KA Donner kok. I15 Donnerin ja Snellmannin matkoista kertovia kortteja.
22 HYK PPO Ma1.1 1907-1908.
23 HYK PPO Ma1.1 historiikki sekä Ma1.3 toimintakertomus 1907-1908.
24 HYK PPO Ca1.1 § 10 ja PPO Ca1.1 § 12.
ten perustettiin toimikunta, jonka sihteerinä Donner toimi. Toimikunnan työn tuloksena julkaistiin 1910 kotiseutualbumi Jouko I, jonka keskeisen osan muodosti Donnerin valmistelema Bibliografia Osterbotniensis.25 Ko-tiseutututkimus jatkui vilkkaana vielä albumin julkaisemisen jälkeen, ja Donner seurasi työn etenemistä Siperiasta käsin sekä hoiti kotiseutututki-mustoimikunnan luottamustehtäviä vieraillessaan Suomessa ensimmäisen ja toisen matkansa välisenä aikana.26
Opintojensa ohella Donner hoiti luottamustehtäviä paitsi osakunnassa myös ylioppilaskunnassa. Osakunnan sihteerinä hän toimi kevätlukukau-della 190827, Pohjalaisen valtuuskunnan varajäsenenä 1909 ja 191428, yli-oppilaskunnan uuden ylioppilastalon rakentamista pohtivassa valtuuskun-nassa 1909 sekä lukemattomissa muissa vähäisemmissä luotta-mustehtävissä osa- ja ylioppilaskunnan hallinnossa.29 Opiskeluaikanaan Donner työskenteli Helsingin yliopiston kirjaston amanuenssina vuodesta 1909 lähtien30. Donnerin roolia opiskelijajärjestöjen toiminnassa voidaan luonnehtia eräänlaiseksi laaja-alaisen tiedustelijan tai välittäjän toimeksi.
Hänen sulava liikkuvuutensa ja varsin laaja tuttavapiirinsä mahdollistivat usein laajemman yhteistyön muiden tahojen kanssa.
Kielikysymys
1800-luvun jälkipuoliskolla ajankohtaiseksi noussut kysymys suomen kie-len asemasta vaikutti poliittisen kentän muodostumiseen (Rommi 1964: 17-19). 1870-luvulla fennomaanien rivit tiivistyivät ja ylioppilaspolitiikassa 1876 perustettu ’Nuija’31 keräsi kannatusta yli osakuntarajojen (Vuorjoki 1932: 44). Toiseksi rintamalinjoja jakavaksi kysymykseksi muodostui Ve-näjä-politiikka (Rommi 1964: 146-155). Vaikka vuonna 1900 annettu kie-liasetus siirsikin poliittisen keskustelun painopistettä, keskusteltiin ylioppi-laspolitiikassa vuosisadan vaihteessa kielikysymyksestä edelleen sangen
25 HYK PPO Ca1.2 § 4; HYK PPO Ma1.6; PPO Ca1.2 7.3.1909 § 7. Luettelo julkaistiin lisäksi eripainoksena 1910.
26 HYK PPO Ca1.3 23. 23.1.1911 § 12; 13.3. ja 20.3.1911 § 10 sekä 3.4.1911 § 7. Aiheen vilkkaasta käsittelystä myös KA Donnerin kok. B1:13 Kirjeenvaihto Donnerin ja Äimän välillä 4.7.1911-21.4.1912 (5 kirjettä).
27 HYK PPO Ma1.1, Ma1.3, Ca1.1 30.1.1908 § 2.
28 HYK PPO Ca1.2 5.4.1909 § 4; 22.11.1909 § 5; Ca1.4 7.3.1909 § 2.
29 HYYA Ac 7-13. Ylioppilaskunnan pk.13.2.1909.
30 HYKA KOA Ca82 18.11.1908 § 20; 21.11.1908 § 2 ja 12.12.1908 § 4 myös Ca 83 6.11.1908 § 13.
31 Niitä Ranskan vallankumouksen aikuisia seurustelu- ja keskusteluyhdistyksiä, jotka olivat hyväksyneet itsellensä noudatettaviksi säännöt, ja kokivat toimillansa edistää, sään-nöissä määrättyjä pyrkimyksiä ja päämääriä, nimitettiin aikoinansa club'eiksi. Tuon eng-lantilaisen sanan ääntäminen ja yhdennäköisyys ruotsalaisen, klubba-sanan kanssa sai jonkun suomalaisen urhoollisesti suomentamaan club-sanan nuijaksi, vaikka sillä sanalla ei ole kaukaisintakaan yhteyttä nuijan eli kurikan kanssa, jota käytetään raskaana lyömä-aseena. Kun ei osattu sopivampaa nimeä keksiä, niin ruvettiin käyttämään nimitystä
"Suomalainen Nuija" siitä suomenmielisten ylioppilaitten yhdistyksestä eli kerhosta, kuten sana tätä nykyä suomennetaan, joka vuodesta 1876 alkaen perustettiin Helsingissä ylioppi-laitten kesken suomalaisten rientoja keskustelujen kautta selvittelemään, niitä rahalla ja työllä avustamaan. Suomalainen Nuija, jonka nimi sanomalehti-ilmoituksissa lyhennettiin S. N., oli yhdistys, johon jäseneksi otettiin yliopiston jäsen eli civis academicus mistä osakunnasta hyviinsä, olipa hän nuorempi tai vanhempi, ylioppilas, maisteri tai tohtori, kun hän vain noudatti Suomalaisen Nuijan sääntöjä ja hyväksyi sen toiminnan (Lagus 1924).
kiivaasti (Rommi 1964: 335-345). Yhtäällä vaikutti kolme varsin erilaista joukkoa: ruotsinkielinen sivistyneistö, maltillinen nuorsuomalaisuus sekä radikaali suometarlainen linja. Kotikielenään ruotsia puhuvan Donnerin si-joittuminen tähän maastoon kertoo varsin liberaalista ja omintakeisesta ratkaisusta. Kielikysymys oli yksi niistä tekijöistä, jotka johtivat suureksi paisuneen Pohjalaisen osakunnan hajaantumiseen 1907. Jaossa muodostu-neen Pohjoispohjalaisen Osakunnan jäsenistä valtaosa (75,2 %) lukeutui nuorsuomalaisiksi, ja noin neljännes (24,8%) suomettarelaisiin, eteläpohja-laisten ollessa pääosin suomettarelaisia (Vuorjoki 1932: 3-31, 44). Donner joutui toimiessaan P.P.N:n riveissä tekemään linjanvetoa suhteessa eri kie-liryhmiin. Suhteet suomettarelaisiin ja ruotsalaisiin ylioppilaisiin joutuivat koetuksella pohdittaessa osakunnan julkaisukanavia ja mahdollisia vaali-koalitioita.
Nykyajan mittapuulla kielikysymyksen merkitystä on kenties vaikea ymmärtää: lehtien yleisönosastoissa pohditaan perin maltillisesti, onko kouluruotsi pakkoa vai ei. Vuosisadan vaihteessa tilanne oli kuitenkin vielä varsin hahmottumaton eikä oman näkemyksen esiin tuomista juurikaan ujosteltu. Kielikysymyksen herkkyyttä kuvaa ehkä parhaiten episodi Rune-bergin patsaalla suoritetusta tervehdyskäynnistä vuonna 1910. Ylioppilas-kunnan Laulajat kieltäytyivät esiintymästä perinteisellä tervehdyskäynnillä Runebergin patsaalla, kansallisrunoilijan kun katsottiin kuuluvan ruotsin-kieliseen eliittiin. Tämä aiheutti närää nuorsuomalaisten piirissä. Donner alusti Osakunnan kokouksessa alustuksen Ylioppilaskunnan Laulajien me-nettelystä ja katsoi Ylioppilaskunnan laulajien edustavan ainoastaan yliop-pilaskunnan suomenkielistä ainesta. Ylioppilaskunnalle päätettiin esittää moitekirjelmä Ylioppilaskunnan Laulajien menettelystä32. Kirjelmän laati Donner, ja sen allekirjoittivat hänen lisäkseen osakunnan kuraattori, mais-teri Frans Äimä sekä Matti Kivekäs-Stenbäck.
Kysymys suomen ja ruotsin kielestä sekä suomalaisuudesta yleensäkin näyttää askarruttaneet Donneria. Se sai hänet pohtimaan kysymystä laa-jemmin kuin vain osana ylioppilaspolitiikkaa. Ajatuksensa hän kokosi pit-käksi monologiksi ja antoi työlleen nimen ”Puolsuomalaisuuden puolus-tukseksi”. Kirjoitelman ajallinen määrittäminen on vaikeaa, mutta sen ar-kistointi muiden loppuvuodesta 1911 syntyneiden papereiden joukkoon antaa mahdollisuuden olettaa sen syntyneen Tomskissa 1911, Donnerin odotellessa joen jäätymistä päästäkseen jatkamaan viivästynyttä Siperian-matkaansa. Kirjoituksensa aluksi hän analysoi 1800-luvun suomalaisuuden herättäjien työtä velvollisuudentuntoiseksi toiminnaksi siihen saakka sor-rettuna olleen suomenkielisen vähemmistön olojen turvaamiseksi:
”Tavallaan vieraasta ja toiskielisestä ryhmästä nousi se jouk-ko miehiä, jotka tuntien ja käsittäen velvollisuutensa ja isän-maansa tulevaisuuden parhaalla tavalla säilyttämisen ja tur-vaamisen, ryhtyivät viime vuosisadan keskipuolella suoma-laisen kansallisuuden herätystyöhön. He onnistuivat ja tällä hetkellä ei kukaan, joka ei ole täysin nationalismin so-kaisema, voi hyvällä omallatunnolla väittää, että suomalainen kansanaines olisi vielä nykyään sorron alaisena. Joitakuita pimeitä kohtia löytyy, mutta lähimmässä tulevaisuudessa ne
32 HYK PPO Ca1.2 14.2.1910 § 7 + liite 6; Ma1.1 1910; Ma1.5 1910.
välttämättömästi korjataan, ja silloin, jollei jo nyt, kääntyy lehti aivan toisaalle päin.”33
Donner tuomitsi voimakkain sanoin suomenkielisen enemmistön kiihkona-tionalismin ja ilmoitti ymmärtävänsä niitä, joiden vanhemmat siirtyivät suomenkielisiksi mutta jotka nyt itse ”jälleen siirtyvät ruotsinmielisiin ja -kielisiin”. Donner näkee heidän pyrkimyksissään olevan ”sama elävä oi-keuden ja oioi-keudenmukaisuuden tunto, joka eli vanhemmassa herättäjä-polvessa.”34 On vaikea arvioida, vaikuttiko Donnerin kantaan myös kodin perintö, sillä isä Otto Donner oli vuosisadan vaihteessa siirtynyt vanha-suomalaisista perustuslaillisiin (Mustakallio 1983, 48). Erityisesti hän ar-vosteli niitä, jotka ”suomentaen ei vain nimensä, mielensä, tapansa ja kie-lensä, ovat valmiit kaikella tavalla sortamaan niitä, joihin ovat kuuluneet, joiden kieltä heidän isänsä ovat puhuneet – he puhuvat suomea, puhuvat saksaa ja ranskaa, mutta eivät kärsi ruotsia”.35 Kritiikin kohde on helppo identifioida. Kyseessä ovat vuosisadan vaihteessa tapahtuneet nimienvaih-dokset, jossa useat ruotsikieliset suomensivat nimensä ja esiintyivät kärke-vän suomettarelaisen linjan takana (Mustakallio 1983, 527-529).
Donner ei myöskään asetu puolustamaan niitä ruotsinkielisiä, joiden käy-töksestä yhä heijastuu ajatustapa suomen kielen kuulumisesta vain rahvaal-le. Lopuksi hän pohtii suomalaistuneiden, entisten ruotsinkielisten perhei-den asemaa:
”Jos tämä luokka kerran kieleltään ja mieleltään on suoma-laistunut ja jos se käsittää velvollisuutensa muulla tavalla
”Jos tämä luokka kerran kieleltään ja mieleltään on suoma-laistunut ja jos se käsittää velvollisuutensa muulla tavalla