Diskurssianalyysin taustoitus

30 Diskurssianalyysin lähtökohtana on siis sosiaalinen konstruktionismi (Jokinen 2002, 39).

Kuten monet muutkin abstraktit asiat, myös diskurssin käsite on haastava määritellä tyh-jentävästi (Burr 1995, 48). Diskurssilla tarkoitetaan eheää merkitysten kokonaisuutta, joka rakentaa todellisuutta tietyllä tavalla. Diskurssi voi olla puheen, tekstin, esityksen, kuvan, metaforan, tarinan tai lausunnon muodossa. Yhteistä näille on niiden kyky tuottaa kuvaa maailmasta, säädellä tietoisuuttamme ja antaa mahdollisuuden nähdä maailma tietyllä ta-valla. Diskurssit voivat esittää ilmiön ja asian monin eri tavoin. Niiden ansiosta näemme ympäröivän maailman tietyllä tavalla. Diskurssien avulla pyritään esittämään asioita totena tietystä näkökulmasta. (Burr 2003, 64–65; 79.) Merkityksiä ylläpidetään, muunnetaan ja rakennetaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa (Jokinen & Juhila 2002, 54). Todelli-suus muodostuu merkityksistä, joita tehdään ymmärrettäväksi selonteoilla. Selonteoilla tar-koitetaan kuvauksia, joilla ihmiset tekevät toisilleen ymmärrettäväksi asioita. Selontekojen ja diskurssien välinen suhde voidaan kuitenkin nähdä eräänlaisena vastavuoroisuuden ke-hänä, sillä selonteot eivät ole mistään ulkopuolelta tulevia ilmaisuja, vaan ne perustuvat niihin ymmärrettäväksi tekemisen tapoihin, joita selonteon antaja omaksuu ympäröivästä maailmasta. (Jokinen 2002, 20–21.)

Diskurssianalyysin mukaan kielellä on useita tarkoituksia ja kielenkäytöllä on aina seu-rauksia (Potter & Wetherell 1987, 34–35). Kielellisten resurssien käyttö on valinta. Kie-lenkäyttöön liittyy myös valta-aspekti, sillä kielenkäytön valinnat muokkaavat tietoamme ja uskomuksiamme. Kielenkäyttäjä tekee tietoisia tai tiedostamattomia valintoja siitä, min-kälaisia kielellisiä resursseja hän puheessaan hyödyntää ja mitä hän jättää ulkopuolelle.

(Pietikäinen & Mäntynen 2009, 16–17.) Diskurssit tuovat puheen keskiöön tiettyjä aspek-teja ilmiöstä ja kielenkäytön valinnoilla niitä voidaan kuvata eri tavoin. Samaa ilmiötä voi-daan kuvailla monin eri tavoin ja tämän vuoksi selonteot asioista voivat vaihdella merkit-tävästi. (Burr 1995, 49; Pietikäinen & Mäntynen 2009, 16–17.)

Kielenkäytön tavat ovat sosiaalisia ja kulttuurisia, joten kielenkäytön tarkastelu antaa tut-kijalle mahdollisuuksia oppia yhteiskunnasta ja kulttuurista tietyssä ajassa ja paikassa. Dis-kurssianalyysissa ei olla kiinnostuneita kielenkäytöstä, vaan ympäröivästä yhteiskunnasta.

(Pietikäinen & Mäntynen 2009, 13–14.) Diskurssianalyysin perimmäisenä kiinnostuksen kohteena ovat tavat, joilla toimijat tekevät asioita ymmärrettäväksi kielenkäytön keinoilla.

Tutkija tarkastelee kielellisiä prosesseja, jotka rakentavat sosiaalista todellisuuttamme. Sa-maa ilmiötä voidaan tehdä ymmärrettäväksi monin eri tavoin, eikä diskurssianalyysi pyri

31 tarkastelemaan tai vertailemaan diskurssien totuudenmukaisuutta. (Suoninen 2002, 18–

20.) Diskurssianalyysissa tarkastelun kohteena eivät ole toimijoiden ajatukset, objektiiviset faktat, syy-seuraussuhteet tai lainalaisuudet. Tutkijan tehtävänä ei ole pohtia ilmiöille tai niiden esitystavoille syitä, vaan kiinnittää huomio niihin kielenkäytön tapoihin, joilla ilmi-ölle kuvataan ja annetaan. (Jokinen 2002, 40–41.) Kielenkäyttö mielletään diskurssi-analyyttisestä näkökulmasta tekemisenä, jossa uusinnetaan ja muutetaan ympäröivää sosi-aalista todellisuutta. Puhetta ja tekoja ei nähdä toisistaan irrallisina, vaan ne ovat kietoutu-neita toisiinsa. (Suoninen 2002, 19.)

Diskurssi on terminä monimerkityksellinen ja tilannesidonnainen. Merkitykset eivät ole pysyviä, vaan ne voidaan ymmärtää tilanteesta riippuen eri tavoin. Tilanteisuus on kes-keistä huomioida diskurssianalyysissa, sillä diskursseilla tarkastellaan kielirakenteiden si-jaan kielenkäyttöä eli mikrotasoa sekä kielenkäytön kontekstia eli makrotasoa. Diskurssilla tarkoitetaan lausetta laajempaa kielenkäytön kokonaisuutta kontekstissaan. Kontekstin kä-site ei ole yksiselitteinen. Kontekstilla voidaan tarkoittaa yksittäistä asiayhteyttä tai tilan-netta sekä laajempaa yhteiskunnallista tilaa. (Pietikäinen & Mäntynen 2009, 22–30.) Kon-tekstit myös vaikuttavat samanaikaisesti ja limittyvät toisiinsa. Diskurssintutkimuksessa lähdetään liikkeelle tilanteisesta kontekstista, jolla tarkoitetaan kielenkäytön konkreettista sosiaalista tilannetta. Sosiokulttuurinen konteksti puolestaan on laaja yhteiskunnallinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ympäristö. Tilannekontekstin ja yhteiskunnallisen kontekstin väliin sijoittuu välitason konteksti eli diskurssiivisten käytänteiden taso. Tälle tasolle si-joittuvat kulttuurisen ympäristön vakiintuneet diskursiivisen toiminnan tavat. Esimerkiksi genre yhdistää yksittäisen tilanteen osaksi laajempaa kontekstia. Tutkija voi keskittyä tut-kielmassaan vain tiettyyn kontekstiin, mutta tutkimuksen mielekkyyden ja syvemmän ym-märryksen lisäämiseksi olisi tärkeää tunnistaa myös muita konteksteja. (Pietikäinen &

Mäntynen 2009, 30–36.)

Tarkemmin sanottuna tutkielmani puheenvuorot voidaan sijoitaa eduskuntapuhegenreen.

Puheenvuorojen käytölle on asetettu omat reunaehdot (Jokinen 1993, 190). Genrelle on hyvin tarkkaan määritelty, kuka voi käyttää puheenvuoroja. Kuka tahansa ei voi käyttää poliittisia puheenvuoroja eduskunnassa, vaan institutionaalinen positio on tarkkaan määri-telty ainoastaan kansanedustajille kuuluvaksi. Omassa tutkielmassani tilannekontekstina on eduskunnan täysistunto. Täysistunnossa käytetyt puheenvuorot sijoittuvat välitason

32 kontekstissa eduskuntapuheen genreen, joka asettaa toiminnalle vakiintuneen tavan. Edus-kunnassa vallitsee tietyt toimintamallit ja säännöt, joiden puitteissa kansanedustajat voivat käyttää puheenvuoroja. Näihin konteksteihin vaikuttavat kuitenkin myös laajemmin insti-tutionaalinen ja yhteiskunnallinen konteksti. Eduskunnassa käyty keskustelu limittyy osaksi laajempaa kokonaisuutta ja sitä onkin tarkasteltava suhteessa laajempaan yhteiskun-nalliseen kontekstiin. Keskustelua ei käydä yhteiskunnallisessa tyhjiössä ja tämä on yhteis-kuntatieteellisesti erityisen tärkeää huomioida.

Tutkielmani keskittyy diskursiiviseen kuvausvoimaan, jolla tarkoitetaan diskurssien kykyä kuvata ja esittää asioita totena. Niiden avulla rakennetaan, jäsennellään ja jaetaan tietoa tietystä näkökulmasta. Diskurssien näkökulmat ilmiöön ovat erilaiset ja täten ne myös jä-sentävät merkityksiä erilaisista lähtökohdista. (Burr 1995, 49.) Samaa ilmiötä voidaan ku-vailla monin eri tavoin (Potter & Wetherell 1987, 35). Diskurssit kutsuvat myös vastaan-ottajan näkemään asian tietyllä tavalla. Diskurssit muodostavat tietokäsityksiä, joilla tar-koitetaan asioiden esittämistä totena, syy-seuraussuhteiden esiintuomista ja arvoperustaa.

Todellisuuden kuvaa rakentaessa ja kuvatessa kielenkäyttäjä hyödyntää kielellisiä, semi-oottisia ja diskursiivisia resursseja. Tiedon merkityksellistämisen perustana on aiemmat tietämisen tavat. Erilaiset merkityksellistämisen tavat ottavat mukaan tietyt asiat ja jättävät ulkopuolelle toisia tapoja. Tämän seurauksena tieto näyttäytyy erilaisena diskursseista riippuen. Tiedon pohjalta rakentuu tietty kuva eli representaatio aiheesta. Representaatiosta voidaan puhua myös merkitysten rakentamisena eli asioita, ilmiöitä ja maailmaa represen-toidaan ilmaisujen avulla, jotka ovat merkityksellisesti latautuneita. Asiat voidaan repre-sentoida hyvin eri tavoin ja representaatiolla on erinäisiä seurauksia. Representaatioilla voidaan esimerkiksi poliittisessa kielenkäytössä luoda puolueesta tietynlaista kuvaa. (Pie-tikäinen & Mäntynen 2009, 53–56.)

Diskurssianalyysissa keskitytään tarkastelemaan sitä, minkälaiset diskurssit hallitsevat keskustelua, mitkä sijoittuvat marginaaliseen asemaan sekä minkälaiset diskurssit puuttu-vat ja miksi. Diskursiivinen valta toimii keskinäisellä järjestyksellä, poissulkemalla ja yh-teenliittymällä. Diskurssit eivät koskaan ole keskenään samanarvoisessa asemassa ja niiden välille muodostuu hierarkkinen suhde, joka ei kuitenkaan ole pysyvä. Diskurssien arvo on tilannesidonnainen ja eri tilanteissa on käytössä erilaiset diskurssit. Diskursseilla