Diskursiivinen strategia: alueiden samankaltaisuus

Toisaalta erityisyysdiskurssi korostaa syrjäisimpien alueiden yhtenäisyyttä alueellisten piirteiden kautta, joiden korostetaan olevan tyypillisiä ainoastaan niille. Alueet nähdään samankaltaisina, joka on perusta niiden luokittelemiseksi syrjäisimmiksi alueiksi. Aluei-den samankaltaisuutta korostettaessa myös yksinkertaistetaan alueiAluei-den todellisuuksia.

Ilmiöiden yksinkertaistaminen, kategorisointi ja sitä kautta asiantilojen luonnollistaminen onkin yksi tapa Jokisen (1999, 129–130) mukaan tuottaa ja uusintaa hegemonista dis-kurssia.

Nimensä mukaan ne nähdään kaikkein syrjäisimpinä EU:ssa, joka on merkittävä peruste myös niiden erityisasemalla ja se toistuu sekä toimielinten retoriikassa, perustamissopi-muksessa että niitä käsittelevissä tutkimuksissa (Fortuna et al. 2001; Planistat Europe et al.

2003b). Syrjäisyys ei korostu ainoastaan suomenkielisessä käännöksessä vaan yhtä hyvin termit ”outermost regions” ja ”ultraperifeeriset alueet”, joka on erityisesti käytössä Rans-kassa, Espanjassa ja Portugalissa korostavat etäisyyttä. Etäisyyttä Manner-Euroopasta pi-detään joidenkin näkemysten mukaan merkittävimpänä tekijänä alueiden erityisstatuksen takana. Absoluuttiseen tilaan eli tässä tapauksessa etäisyyteen vetoaminen on helppo tapa vakuuttaa alueiden erityisyydestä ja samankaltaisuudesta, jolla voidaan vastadiskurssit (Carabine 2001, 271) sulkea pois. Siinä on nähtävissä yhtenäisyys myös Lefebvren (Hujanen 2002) ajatukseen, jonka mukaan orgaaniseen tilaan vetoaminen ei ole neutraali kannanotto vaan vahvasti poliittinen näkemys, eli tässä tapauksessa sillä tavoin voidaan

legitimoida jokin tieto oikeaksi, samalla sulkien muut näkemykset pois. Seuraavassa esi-merkkejä aineistosta, jossa alueiden etäisyyden kautta rakennetaan erityisyysdiskurssia:

”Syrjäisimpien alueiden kaukaisesta sijainnista johtuvia lisäkustannuksia on niin ikään mahdollista rahoittaa.” (Komissio 2004b)

”…katsoo, että syrjäisimpien alueiden, joille on ominaista maantieteellisten, ilmas-tollisten ja rakenteellisten haittatekijöiden pysyvyys, voimakkuus ja kasautuminen, oikeudellinen asema johtuu ennen kaikkea niiden erittäin suuresta välimatkasta Euroopan mantereeseen” (Parlamentti 2004)

”On syytä muistaa, että eräät syrjäisimmät alueet jäävät nykyisen tavoitteen 1 ulko-puolelle seuraavalla ohjelmakaudella, mutta ne kärsivät jatkossakin erittäin syrjäises-tä sijainnistaan aiheutuvista pysyvissyrjäises-tä haitoista ja niillä on jatkossakin eritsyrjäises-täin syrjäi-seen sijaintiinsa perustuvia investointitarpeita…” (Alueiden komitea 2005b)

Keskinäistä yhtenäisyyttä korostetaan muillakin keinoilla. Niiden aseman oikeutusta argu-mentoidaan syrjäisimmille alueille ominaisten piirteiden kautta niputtamalla alueet yhteen muutoinkin kuin etäisyyteen vetoamalla. Toimielinten näkemykset noudattavat artiklassa 299 kohdassa 2 mainittuja alueellisia piirteitä, jotka puolestaan noudattelevat melko tarkasti alueista tehtyjen tutkimusten mainitsemia ongelmia (esim. Planistat Europe 2003a ja 2003b, Fortuna et al. 2001). Ne näyttävät tukevan toisiaan, mikä ei ole ihme ottaen huo-mioon Häklin (1993, 21) näkemys tieteen ja hallinnon liitosta. Sen jälkeen kun kyseiset alueet nimettiin syrjäisimmiksi alueiksi, on laadittu erillisiä ”ultraperifeerisyyden” mitta-reita, joilla hallinnon näkökulmaa on pyritti vahvistamaan (esim. Fortuna et al. 2002).

Alueiden samankaltaisuus korostuu näkemyksessä niiden samankaltaisista alueellisista piirteistä sekä kyseisten piirteiden kasaantumisessa ja pysyvyydessä.

Ongelmien pysyvyyden korostaminen antaa olettaa, että tarkoitetaan nimenomaan aluei-den fyysisiä piirteitä, mutta niihin luetaan myös piirteitä, joihin on mahdollista vaikuttaa, kuten talouden monipuolistamiseen. Alueiden ongelmien vaikeutta korostetaan toimielin-ten argumenteissa. Seuraavassa muutama lainaus, jotka kuvaavat esittämiäni näkemyksiä:

”Syrjäisimmillä alueilla on erityisiä rajoitteita, jotka luetellaan perustamissopimuk-sessa (syrjäinen sijainti, saaristoluonne, pieni koko, vaikea pinnanmuodostus ja ilmasto sekä taloudellinen riippuvuus muutamista harvoista tuotteista) ja jotka sen vuoksi, että ne ovat pysyviä tekijöitä ja niillä on yhteisvaikutuksia, haittaavat suures-ti näiden alueiden kehitystä. Syrjäisimmillä alueilla on yhteisiä ominaispiirteitä, jot-ka lisäävät niiden eristyneisyyttä ja heikentävät niiden kehityksen sosiaalis-taloudellisia edellytyksiä…” (Komissio 2004c)

”…painottaa ulkoalueiden⁴ haittojen olevan pysyviä ja kaikille alueille yhteisiä alueiden tulotasosta riippumatta…ongelmat eivät rajoitu pelkästään tulotasoon, vaan kyseessä on monimutkainen rakenteellinen tila, joka vaikuttaa perinpohjaisesti aluei-den asukkaisiin ja alueilla sijaitsevien yritysten kilpailukykyyn.” (Alueialuei-den komitea 2005c)

Kun alueiden piirteistä ja ongelmista puhutaan yhtenä kokonaisuutena eli syrjäisimpinä alueina, niin samalla ohitetaan niiden välillä vallitsevat erot ja poikkeukset, joita niiden määrittelyn kohdalla on tehty, kuten se, että Ranskan Guyane ei ole saari tai se, että Kana-riansaaret ovat itse asiassa Euroopan keskiverto alue BKT:llä mitattuna eikä esimerkiksi poikkea juurikaan Itä-Suomen BKT:stä. Erityisyys diskurssi vaikuttaa siten myös käytän-töihin: se ohittaa EU:ssa yleisesti käytetyt kehityksen mittarit syrjäisimpien alueiden koh-dalla, joka sallii poikkeukset yhteisten periaatteiden noudattamisessa. Kanariansaariin BKT:n nousu on vaikuttanut siten, että ne ovat tippuneet rakennerahastojen korkeimman tuen piiristä pois (ks. luku 3.1.3), mutta ne saavat silti syrjäisimpien alueiden erityistukea.

Erityisstatus ei siis näytä liittyvän suoraan alueiden kehitystasoon, jota EU:ssa mitataan BKT:llä, vaan se on muodostunut luonnolliseksi kategoriaksi kyseisiin alueisiin liittyen.

Alueet ovat samankaltaisia ja erityisiä tulotasosta riippumatta, joka johtuu näkemyksestä niiden alueellisten piirteiden pysyvyydestä. Diskurssi antaa ristiriitaisen vaikutelman siitä, että alueilla on kehityshaittoja, jotka ei ole poistettavissa tai voitettavissa, vaikka taloudellinen kehitys nousisi. Erityisasema nähdään niin luonnollisena ja itsestään selvänä, että sen alkuperäinen tarkoitus toimia välineenä alueiden lähentämiseksi muuhun EU:hun on hämärtynyt tai sitten se ei ole alkuperäinen tarkoitus ollutkaan.

4 ”Ulkoalueet” tarkoittaa samaa kuin syrjäisimmät alueet, joka on virallinen käännös. Käännökselliset erot ovat melko yleisiä, joka luultavasti johtuu termin vakiinnuttamattomuudesta suomenkielessä.

Yksinkertaistaminen ja alueiden välisistä eroista puhumattomuus on yksi tehokas tapa es-tää kilpailevien argumenttien esiinnousu. Yksinkertaistaminen antaa ymmäres-tää, että mi-kään muu alue ei voi saada samaa kohtelua, koska ne eivät täytä syrjäisimpien alueiden kriteereitä ohittaen kokonaan niidenkin takana olevat poikkeukset. Niiden asemasta anne-taan luonnollinen kuva, jota korosteanne-taan myös perustamissopimukseen ja eri toimijoiden väliseen yhteisymmärrykseen vetoamalla. Niihin vetoaminen onkin yksi tyypillinen piirre hegemonisen diskurssin asemaan pyrkivillä näkemyksillä muiden yhteiseen hyväksyntään liittyvien tiedon legitimointiin käytettävien tapojen ohella (Jokinen et al. 1993b, 93).

Ratkaisuiksi alueiden ongelmiin ja erityisesti etäisyyteen liittyen tarjotaan melko yksityis-kohtaisia toimenpiteitä. Niiden yksityiskohtaisuus on linjassa alueisiin liitettäviin ongel-miin, joka tulee esiin neuvoston asetuksessa, jossa määritellään niiden erityisen lisämäärä-rahan käyttöä lähentymistavoitteen ja alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyystavoitteen ohella. Lisämäärärahaa voidaan käyttää muun muassa kuljetuspalveluihin ja niiden käyn-nistämiseen, varastointirajoitteisiin, tuotantovälineiden ylisuureen kokoon ja huoltoon sekä henkilöstöresurssien vähyyteen liittyvien toimien rahoittamiseen, julkisiin palvelui-hin (Neuvosto 2006b). Tällä haluan sanoa sitä, että alueiden ainutlaatuisuus korostuu myös siinä, että niitä koskevat toimet on tarkkaan määritelty, kun muita alueita koskien toimenpiteet määritellään yleisluontoisesti tavoiteohjelmien yleislinjauksen mukaan. (vrt.

yksi muiden joukossa diskurssi)