Digitalisaation ja globalisaation risteyksessä

Muutoksena digitalisaatiota voidaan verrata aikaisempiin uuden teknologian leviämisen aiheuttamiin laajoihin teknis-kulttuurisiin harppauksiin, kuten esimerkiksi tulen hallit-semiseen, maanviljelykseen ja höyrykoneen keksimiseen. (Heinäsmäki 2015.) Digitali-saation lyhyt historia on läheisesti liitoksissa siihen ajatukseen ja oletukseen, että kaikki tekniset laitteet, joiden toiminta perustuu digitaaliseen koodiin, keskustelevat myös su-juvasti keskenään. Tämä johtaa siihen, että digitalisaatiosta tulee normi ja jokaisen lait-teen järkevän toiminnan edellytys aina kannettavista tai päälle puettavista apuvälineistä kodinkoneisiin, autoihin ja lentokoneisiin saakka. (Holmes 2009: 685.)

Robert Wachal sovelsi digitalisaatio-termiä ensimmäisen kerran vuonna 1971 esseessään, missä hän pohtii sen sosiaalisia vaikutuksia yhteiskuntaan. Tästä lähtökohdasta käsin digitalisaatio-termin käyttö on laajentunut valtavasti. Tämä pätee etenkin digitaaliseen mediaan, johon lukeutuvat perinteisen median internet-tarjonta, sosiaalisen median so-vellukset ja julkisyhteisöjen tarjonnat. Nämä yhdessä jäsentävät ja muokkaavat maail-maa siten, että yhä suurempi ihmisten arjesta on liitoksissa digitaalisesti tuotettujen ja välitettyjen merkitysjärjestelmien kanssa. Digitalisaatiossa ei siis ole kysymys yksin

tek-nologiasta, vaan pikemminkin katseet tulee suunnata teknologian tapoihin tuottaa ja jä-sentää uudenlaisia mediarakenteita sekä kommunikaatiomuotoja, jotka viime kädessä vaikuttavat myös yleisemminkin sosiaalisen kanssakäymisen muotoihin. (Brennen &

Kreiss 2014.) John Naisbitt (1984: 28) on esittänyt, että tietokoneisiin perustuva tekno-logia on informaatio-ajalle sama asia kuin koneiden mekanisaatio oli teolliselle vallan-kumoukselle. Myös Manuel Castells (1996: 30) yhtyy tähän näkemykseen.

Digitalisaation eteneminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä tai ongelmatonta. Se lisää yksilöiden ja yhteisöjen kokemaa eriarvoisuutta verkkoyhteyden saatavuuden tai yksilö-tasolla henkilökohtaisen tietoteknisen osaamispääoman muodossa. Kun sijaintihaitta, tietoverkkojen puuttuminen sekä muu huono-osaisuus yhdistyvät lisäksi kyvyttömyyteen hallita tietoteknologiaa, puhutaan kertautuvasta syrjäytymisuhkasta. Huolimatta lupauk-sista ja tehdyistä poliittilupauk-sista päätöksistä, etenkin maaseutumaiset alueet kohtaavat mo-nia haasteita tietoverkkoyhteyksien saatavuudessa. Asutustiheydeltään harvat alueet nähdään kaupallisten operaattorien silmissä tuottamattomina alueina. Toisena ongel-mana on poliittinen päätöksenteko, joka tunnistaa huonosti maaseutumaisten alueiden erityispiirteitä sekä maaseudun asukkaiden todellisia tarpeita. (McMahon ym. 2014:

250.)

Globalisaation ja digitalisaation käsitteet viittaavat vahvasti ajan henkeen, joka näkee verkostomaisuuden yhteiskuntia selittävinä tekijöinä. Teoreettisessa katsannossa yhteis-kunnalliset suhteet ja moninaisten ilmiöiden suhteisiin asettuminen muodostavat rela-tionaalisuuden kentän, missä suhteet tulevat ennen ankkuroituja merkityksiä, eikä het-keen ja paikkaan liittyviä tulkintoja voida siten erottaa monitahoisista suhteista riippu-mattomina asioina (Eriksson 2015: 21).

Globalisaation suhteen on ajateltavissa, että paikallisuudet liittyvät – halusivat tai eivät – aina osaksi yleisempiä ekologisia ja taloudellisia kehityskulkuja maapallolla. Pekka Ko-sonen (1999: 183; ks. myös Raumolin 1999: 3) puolestaan määrittelee globalisaation so-siaaliseksi prosessiksi, missä ”maantieteelliset ja kansallisvaltiolliset rajoitukset taloudel-lisille ja kulttuurisille yhteyksille vähenevät ja jossa ihmiset tulevat kasvavassa määrin tietoiseksi tästä rajoitusten vähenemisestä ja myös osallistuvat sen toteuttamiseen.” Ro-lan Robertsonin (1992: 8) mukaan globalisaatio viittaa käsitteenä ensinnäkin maailman tiivistymiseen ja toiseksi tiedon ja tietämisen tason nousemiseen. On myös huomattava, että ne prosessit ja toiminnot, joita globalisaatiolla tarkoitetaan, ovat olleet käynnissä jo pitkään. Näitä prosesseja tietotekninen kehitys ja teknologia osaltaan korostavat ja kiih-dyttävät.

Tiedon ja informaation rooli tuotantotekijöinä ja postmodernin yhteiskunnan perusta-vanlaatuisina määrittelijöinä on johtanut uuden teknologian lukutaidon ja hallinnan välttämättömyyteen. Castellsin (1996: 33–34) mukaan informaatioteknologia ja talouden globalisaatio muodostavat uusia jakoja ja luokkia yhteiskuntiin. Oleellista on se, kuka

pystyy mukautumaan uuteen tilanteeseen sekä omaksumaan uuden teknologian käytön.

Historiallisesti tietoyhteiskuntakehitys poikkeaa kuitenkin hieman edeltäjistään, kuten teollisesta vallankumouksesta: se levisi kyllä läntisen Euroopan ulkopuolelle, mutta laa-jeneminen oli hyvin rajallista ja hidasta verrattuna nykyiseen tietoyhteiskunta-kehitykseen.

Castellsin yksi tärkeimmistä väittämistä on se, että modernin ajan perustavanlaatuinen ristiriita vallitsee globaalien verkostojen ja paikallisten kulttuuristen identiteettien välil-lä. Ristiriidan ydin on siinä, että globaalit verkostot ovat katkaisseet siteensä niihin pai-kallisiin toimijoihin ja kulttuureihin, joista ne alun perin syntyivät: esimerkiksi useimmat luonnonvarat ovat paikallisia resursseja, joita on osattu käyttää kestävästi, mutta nykyi-sin niitä hyödyntävät suuryritykset ovat yhä useammin kansainvälisiä toimijoita. Verkos-tot toimivat siis globaalisti ja niiden tarkoitus perustuu yritysten kohdalla arvonlisäyk-seen. Tämä saattaa olla ristiriidassa perinteiden ja paikallisen osaamisen arvostuksen kanssa. Paikallisuudesta käsin ponnistaa erilaisia aineksia, jolloin teknologian mahdollis-tama globaali verkostoituminen hyödyttää toimijoita aina kansainvälisestä terrorismista erilaisiin sosiaalisiin liikkeisiin asti, jotka muodostavat vastavoimia vallitsevalle globaa-lille talousliberalismille, kuten esimerkiksi ympäristöjärjestöt tekevät. (Heiskala 2004:

44.)

Harppauksin etenevä tietoyhteiskuntakehitys muodostaa jakoja eri maiden, alueiden ja ihmisten välillä. Castells nimittää alueita, jotka eivät ole yhteydessä uuteen teknologiseen järjestelmään switched off -alueiksi. Nämä alueet ovat keskenään epäyhtenäisiä ja niitä löytyy ympäri maailman niin Yhdysvaltojen keskiosista, suurista ranskalaisten kaupun-kien lähiöistä kuin myös Afrikan hökkelikylistä tai Intian köyhältä maaseudulta. Tämä luo eriarvoisuutta alueiden ja ihmisten välille niin sosiaalisella kuin toiminnallisellakin tasolla. Eriarvoisuus on sidoksissa nimenomaan uuden teknologian omaksumisen ajal-liseen eroavaisuuteen alueiden välillä. (Castells 1996: 33–34.) Se on sidoksissa myös tä-män tutkimuksen aineiston osoittamilla tavoilla eri väestöryhmien tarpeisiin ja toiminta-kulttuureihin suomalaisella maaseudulla.

Switched off -alueiden käsitettä voidaan tällöin tarkastella myös paikallisista ja kansal-lisista näkökulmista käsin. Alueet ja kylät, joilla ei ole pääsyä nopean internet-yhteyden äärelle tai jotka eivät halua omaksua uuden teknologian käyttöä, joutuvat yhteiskunnassa eriarvoiseen asemaan suhteessa alueisiin, joissa uudet teknologian keinot ovat otettu käyttöön. Tässä mielessä Castellsin teoria tietoyhteiskunnassa tapahtuneesta ja tapah-tuvasta tiedollisesta vallankumouksesta ja sen synnyttämistä epätasaisista alueellisista vaikutuksista on edelleen hyvin ajankohtainen. Valokuituyhteys ei ulotu kaikkialle, jol-loin muodostuu perusrakenteiden kautta tapahtuvaa kumulatiivista eriarvoisuutta aluei-den välille.