6. t ulokset
6.4. Diakoniatyöntekijöiden työssä jaksaminen
Diakoniatyöntekijän työssä jaksamista auttoi kokemus oman elämän mie-lekkyydestä johon sisältyi sekä työ- että yksityiselämän mielekkyys (Kuvio 7, sivu 71).
Kuvio 7. Diakoniatyöntekijöiden työssä jaksamista kuvaavat luokat
Alaluokka Pääluokka Yläluokka Yhdistävä luokka
Usko Kutsumus Virka
Jumalan johdatus Jumalan työssä oleminen Rakkaus
Yhteisön tuki Esimiehen tuki
Diakoniatyöntekijöiden tuki Vapaaehtoisten tuki Seurakuntalaisten tuki Työssä onnistuminen Palautteen saaminen Työn tärkeys
Työmatkat latautumisaikana Palkka
Monipuolisuus Itsenäisyys Luovuus Ihmisläheisyys Haasteellisuus
Persoonalliset valmiudet Suunnitteleminen ja yhteistyö Työtehtävien rajaaminen Ammatin hallinta Työkokemus
Itsen ja työn kehittäminen Työnohjaus
Hengellisyyden hoitaminen Jumalanpalvelus
Jumalan Sana Rukous Hiljentyminen
Luottamus Jumalan apuun Armo
Perhe ja sukulaiset Ihmissuhteet Ystävät
Huolenpito itsestä Nautinnot
Työympyröistä irrottautuminen Yksityiselämä
Lepo ja rentoutuminen Harrastus
Luovat harrastukset
Ulkoilu ja luonnossa oleminen Liikunta
Lukeminen
Motivaatio hengelliseen työhön
Työn palkitsevuus
Työn ominais-piirteet
Ammattitaito
Läheiset ihmiset Oma uskonelämä
Työn mielekkyys
Työssä jaksaminen
Yksityis-elämän mielekkyys Seurakunnasta
saatu tuki
Itsensä hoitaminen
Harrastus-toiminta
6.4.1. Työn mielekkyys
Työn mielekkääksi kokemista edistivät motivaatio hengelliseen työhön, seu-rakunnasta saatu tuki, työn palkitsevuus, työn ominaispiirteet ja ammatti-taito (Kuvio 7, sivu 71).
6.4.1.1. Motivaatio hengelliseen työhön
Motivaatio hengellisen työn tekemiseen oli korkea. Usko, kutsumus, vir-ka, kokemus Jumalan johdatuksesta ja Jumalan työssä olemisesta sekä rak-kaus olivat hengellistä työtä motivoivia tekijöitä. Vastaajat kuvasivat usko-aan henkilökohtaisena uskona ja kristillisenä henkilökohtaisena vakaumuk-sena. Usko merkitsi uskoa Jumalaan, Vapahtajaan ja Herraan ja siinä koros-tui pelastumisen, vapahtamisen ja uudistumisen merkitys. ”Luottamus ar-molliseen, rakastavaan Jumalaan, joka antaa anteeksi ja ohjaa eteenpäin. Viime kädessä työ on Herran. Hän toimii seurakunnassaan ja vain Hän on todelli-nen auttaja, uudistaja, pelastaja, vapahtaja. Me rakastamme sillä Hän on en-sin rakastanut meitä.”
Kutsumusta kuvattiin vastauksissa niukasti. Kutsumustietoisuus auttoi jak-samaan työssä, samoin se että Jumala oli kutsunut työhön ja antanut tehtä-vän. Virkaan vihkiminen ja virka itsessään kantoivat työssä.
Jumalan johdatus merkitsi luottamusta siihen, että Jumala ohjasi eteenpäin.
Hän johdatti työssä oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Myös diakonissa-vihkimyksen sanojen muistaminen rohkaisi eteenpäin. Jumalan työssä ole-mista vastaajat kuvasivat runsaasti erilaisin sanakääntein. Kokemus työn te-kemisestä Jumalalle, toivon näköalojen tuominen, Jumalasta ja Jeesuksen sovitustyöstä kertominen ja taivasmatkan kulkeminen lähimmäisen rinnal-la, kylvetyn sanan itäminen ja sanoman eteenpäin vieminen välittämisen avulla oli arvokasta. ”Minut on siunattuna lähetetty tehtävään ja tiedän että puolestani rukoillaan. Suurin voimanantaja on Jumalan Sana. Mieleeni tulee ajoittain ajatus – Miksi olen juuri tässä työssä? Koen että Jumala on antanut minulle tehtävän ja luotan siihen että Hän myös varustaa minut ja antaa voi-maa ja taitoa tehtävän suorittamiseen.”
Tärkeintä oli tunne Herran palveluksessa olemisesta ja tärkeän sanoman eteenpäin viejänä olemisesta. Jumalan työrukkasena ja Jumalan työtoverina toimiminen motivoi työn tekemiseen. Jumalan tahdon kyseleminen ja
Hä-nen välikätenään olemiHä-nen koettiin tärkeiksi. Jumala valitsi, varusti ja siu-nasi työntekijät tehtävään. Viimekädessä työtä ei tehty ihmisille, vaan Ju-malalle. Työn tekijänä ei ollut pelkästään diakoniatyöntekijä, vaan Juma-la hänessä.
Rakkaus Jumalaan ja ihmiseen sai palvelemaan. Kun sai itse osakseen Ju-malan rakkautta sitä oli välitettävä myös muille. Tuon rakkauden avul-la vilpitön, sydämestä lähtevä toiminta oli mahdollista. Vaikeinakin hetki-nä saattoi luottaa Jumalan rakkauteen, ja sen avulla jaksoi silloin kun muu-ten uupui.
6.4.1.2. Seurakunnasta saatu tuki
Seurakunnasta saatu tuki sisälsi työyhteisöltä, esimieheltä, toisilta diakonia-työntekijöiltä, vapaaehtoisilta ja seurakuntalaisilta saatua tukea. Vastaajat kuvasivat työyhteisöltä saatua tukea runsaasti. Tukea antoivat erityisesti hy-vät, leppoisat, mukavat ja läheiset työtoverit. Työyhteisön ristiriidat puoles-taan kuluttivat liikaa voimavaroja, jolloin työtoverit olivat jaksamista vai-keuttava tekijä.
Oman tiimin tai työparin kanssa työskentely tuntui hyvältä. Ilman kes-kusteluyhteyttä ja työasioiden jakamisen mahdollisuutta työ ei ollut miele-kästä. Työn ilojen ja surujen jakaminen, työyhteisön yhteinen virkistystoi-minta, asioiden yhdessä tekeminen, hyvät työskentelymahdollisuudet, hy-vä yhteishenki ja työyhteisön eheys lisäsihy-vät työn tekemisen mielekkyyttä.
Pienessä seurakunnassa ja työyhteisössä diakoniatyöntekijä oli toisaalta jos-kus aika yksinäinen, kun lähityöyhteisössä ei ollut mahdollista jakaa työko-kemuksia. ”Pienellä paikkakunnalla, pienessä työyhteisössä on myös aika yksin.
On löydettävä kanavat, työtoverit joiden kanssa jakaa työasioita. Näitä onnek-si on niin omassa rovastikunnassa kuin ulompanakin. Työnohjaus on varmas-ti hyvä juttu, toivon mukaan itsellänikin lähitulevaisuudessa.”
Vastaajat tähdensivät esimiehen tuen merkitystä työssä jaksamiselle. Yh-teiset keskustelut esimiehen kanssa ja häneltä saatu palaute olivat tärkeitä, vaikka toisaalta keskusteluja esimiehen kanssa oli liian harvoin ja niitä oli tarve lisätä. Hyvä suhde esimieheen oli työssä jaksamiselle merkittävää. Vas-taajat kokivat hyvän esimiehen olevan tuki, mutta he eivät eritelleet tarkem-min, millaisia ominaisuuksia hyvä esimies omasi.
Toisilta diakoniatyöntekijöiltä saatu tuki tarkoitti yhteyttä
naapuriseura-kuntien, lähiseutujen tai rovastikunnan muiden seurakuntien kollegoiden kanssa. Yhteiset tapaamiset, neuvottelupäivät, juttuhetket, kokoukset, sään-nölliset viikkopalaverit ja yhteinen retkipäivä olivat tärkeitä jaksamiselle, sil-lä näissä kohtaamissa oli mahdollista pohtia työasioita ja työssä jaksamis-ta. Keskustelut vaikeista asioista saman koulutuksen saaneiden kanssa olivat omalle jaksamiselle oleellisia. Oli raskasta olla oman seurakunnan ainoa dia-koniatyöntekijä. Toisen diakoniatyöntekijän saaminen koettiin omalle jak-samiselle usein välttämättömänä. Vastaajien mielestä diakoniasta vastaavan hiippakuntasihteerin olisi hyvä olla diakonia-alan koulutuksen saanut hen-kilö, sillä diakoniatyötä ymmärsi parhaiten toinen saman koulutuksen saa-nut ja samanlaisessa työssä toimisaa-nut henkilö.
Vapaaehtoisilta saatu tuki oli työntekijän jaksamiselle merkittävä voima-vara. Vapaaehtoiset innostivat omalla toiminnallaan ja esimerkillään myös työntekijää. Yhdessä tekeminen oli mielekästä. Myös seurakunnan luotta-mushenkilöiden ja aktiivisten seurakuntalaisten antama tuki työlle toimi kannustimena sen tekemiselle. Seurakuntayhteyden kokemus oli työnteki-jää voimaannuttava.
6.4.1.3. Työn palkitsevuus
Työ oli palkitsevaa silloin kun siinä onnistuttiin, siitä sai palautetta ja työn koki tärkeäksi. Vastaajille työssä onnistuminen merkitsi sitä, että näki esi-merkiksi alkoholistin raitistuvan, oli odotettu kotikäynnille, asiakkaan elä-mä alkoi kantaa ja näki avun tehoavan.
Työ oli palkitsevaa myös silloin, kun sai olla avun kanavana ja auttaa vai-kean asian yli. Kun asiakkaan itsemurhavaara poistui, muuri mureni ja ih-minen nousi ongelmien ”suosta”, auttamisella oli merkitystä. Asiakkaan tyy-tyväinen olemus kertoi että pahaolo oli helpottanut, asiat alkoivat selkiy-tyä ja elämä edetä.
Vastaajilla oli kokemuksia siitä, miten he olivat sattuneet olemaan oikeas-sa paikasoikeas-sa oikeaan aikaan vaikeasoikeas-sa tilanteesoikeas-sa auttamasoikeas-sa. Työssä onnis-tumista kuvasti se, kun ihmiset tulivat uudelleen retkille, ja työläs projek-ti ja suunniteltu tapahtuma oli onnistunut. Retriitprojek-titoiminta oli tärkeää ja tekijäänsä palkitsevaa työtä. Kaikkien työtehtävien jälkeen ei aina ollut tyy-tyväinen olo, mutta itselle oli annettava joskus lupa myös epäonnistumi-seen. Pääsääntöisesti vastaajat kokivat ihmisten auttamisen hyvin
palkitse-vaksi ja tyydyttäväksi työksi. ”Voimia saa siitä kun huomaa olleensa tavalla tai toisella avuksi ihmiselle. Apu voi olla henkinen, hengellinen tai aineellinen.
Tärkeintä on tunne että saa olla Herran palveluksessa ja omalta osaltaan vie-dä sanomaa eteenpäin tarjoamalla toisen ihmisen lämpöä ja välittämistä. Elä-mässä ei ole kaikkien osana hyvinvointi ja terveys, tasapaino ja harmonia. Ih-misen on voitava elää myös vajavaisena kipunsa ja sairautensa, vammansa ja ahdistuksensa ja epätäydellisyytensä kanssa. Diakoniaan tarvittavat välineet meillä kaikilla on.”
Työtovereilta, vapaaehtoisilta, kentältä ja asiakkailta saatu suora positiivi-nen palaute oli palkitsevaa ja tuki jaksamista. Pienet positiiviset sanat ja kii-tolliset asiakkaat kannustivat palvelemaan. Pääsääntöisesti vastaajat arvosti-vat työtään, uskoiarvosti-vat sen merkitykseen ja pitivät sitä tärkeänä. He uskoiarvosti-vat että ihmiset ja yhteistyökumppanit arvostivat diakoniatyötä. Työ itsessään oli mielenkiintoista, mielekästä ja sisällöltään rikasta, siinä ei päässyt turhautu-maan. Tosin vastakkaisiakin kokemuksia työstä löytyi. Ilmeisesti käytännöl-listen asioiden hoitaminen ei tuntunut kaikista vastaajista mielekkäältä.
Työmatkat toimivat parhaimmillaan latautumisaikana, ja niiden aikana oli mahdollista mietiskellä, nauttia ympärillä olevista maisemista ja purkaa työ-paineita lauleskelemalla. Palkka takasi toimeentuloturvaa, mutta osa vastaa-jista koki sen liian pieneksi. Vastaajat halusivat palkkaan tuntuvia korotuksia.
Erään vastaajan mielestä työmäärä tuli suhteuttaa siitä saatuun korvaukseen.
”Palkan tulisi vastata työtä joko niin että palkka nousee reilusti, tai opin teke-mään työtä vain nykyisen palkan mukaan. Raha motivoi teketeke-mään työtä.”
6.4.1.4. Työn ominaispiirteet
Työ oli ominaispiirteiltään monipuolista, itsenäistä, luovaa, ihmisläheistä ja haasteellista. Lähes kaikille omille taidoille ja osaamisalueille löytyi työssä käyttöä. Työn laaja-alaisuus, muuttuvuus ja monipuolisuus tuotti iloa, sil-lä työhön sisältyi muutakin kuin pelkkien vaikeuksien kohtaamista. Näki myös hyvää elämää. Työajattomuus antoi vastaajille itsenäisyyttä työn teke-miseen ja vapautta hoitaa tarvittaessa joskus omia asioita.
Monipuolinen työ tarjosi luontevasti mahdollisuuksia uutta luovaan toi-mintaan ja itsensä toteuttamiseen. Erilaiset ihmisten kohtaamistilanteet opet-tivat kerta toisensa jälkeen vastaajille uusia asioita ja rikasopet-tivat näin heidän elämännäkemyksiään. Työn ihmisläheisyys ilmeni aitoutena, ihmisyytenä,
ihmisistä kiinnostumisena sekä ihmisten seurassa olemisena ja heidän seu-rassaan viihtymisenä. Haasteellisessa työssä sai käyttää kokonaisvaltaisesti ammattitaitoaan. Työ edellytti myös suurta stressinsietokykyä, laantuma-tonta uteliaisuutta ja elämän haasteellisuuden mieltämistä kiehtovana. Toi-saalta vastaajat iloitsivat täyteen ahdetuista työpäivistä, jolloin ei tarvinnut miettiä mitä tekisi, toisaalta mielessä pyöri käymättömät kotikäynnit ja te-kemättä jääneet tehtävät. Joskus pelkkä toiminta oli tärkeää aikaansaannok-sien vähäisyydestä huolimatta.
6.4.1.5. Ammattitaito
Ilman ammattitaitoa on mahdotonta kokea työtään mielekkääksi. Ammat-titaito muodostuu persoonallisista valmiuksista, työn suunnittelemisesta ja yhteistyöstä, työtehtävien rajaamisesta, ammatin hallinnasta, työkokemuk-sesta, itsen ja työn kehittämisestä ja työnohjauksesta Persoonallisia valmiuk-sia olivat kokemus alalle soveltumisesta, tunteiden tunnistamisen ja ilmai-semisen kyky ja itsensä hyväksyminen ja arvostaminen. Alalle soveltumista kuvasivat kokemukset omalla paikalla ja alalla olemisesta. Diakoniatyö oli itselle sopiva elämäntapa ja työ.
Turvautuminen huumoriin ja hassutteluun oli joskus paikallaan. Naurami-nen piristi. Vastaajille oli tärkeää erilaisten tunteiden tiedostamiNaurami-nen ja pur-kaminen. Oman masennuksen, erilaisten tunteiden, myös negatiivisten tun-teiden tunnistaminen ja käsitteleminen oli tärkeää työssä jaksamiselle. ”Olen luvannut itselleni että minun ei tarvitse aina jaksaa. Välillä en jaksakaan, vaan olen masentunut, ja tunnen kaikkia mahdollisia negatiivisia tunteita.”
Itsetuntemuksesta oli työssä hyötyä. Persoonan ollessa tärkein työväline työntekijän oli tarpeellista tuntea itseään ja juuriaan. Iän myötä oli hivenen helpompaa hyväksyä myös se, ettei aina tarvinnut olla pirteä ja innostunut.
Itseään ja omia lahjojaan saattoi arvostaa sellaisenaan.
Työn suunnitteleminen ja yhteistyö on ammattitaitoa. Työn ja ajankäy-tön suunnittelu, työjaksokohtainen päivä-, viikko- ja kuukausisuunnitelmi-en tekeminkuukausisuunnitelmi-en oli tärkeää. Työparin kanssa yhteistkuukausisuunnitelmi-en suunnitelmikuukausisuunnitelmi-en tekemi-nen ja auttamissuhteiden selkeä suunnittelu tekivät työstä mielekästä. Työ-tehtävien rajaamisen ja oman rajallisuuden tiedostamisen tärkeys korostui useissa vastauksissa. Jossain oli oltava raja auttamisessakin. Kaikkea ei voi tehdä toisen puolesta ja yksin. Yhteistyö eri tahojen esimerkiksi
sosiaalitoi-men kanssa oli tärkeä osa työtä. Diakoniatyöntekijä ei voi kantaa asiakkai-den elämää koko ajan harteillaan. Asiakkaat vastaavat lopulta itse omasta elämästään. Kaikkia ei myöskään aina voi auttaa, sillä työntekijä ei ole kaik-kivoipa. Liian suurten vaikeuksien edessä oli nöyrryttävä.
Omien rajojen ja työn rajojen tiedostaminen korostui vastauksissa. Omien auttamisresurssien rajallisuuden tiedostaminen merkitsi myös sitä että ohja-si tarvittaessa aohja-siakkaita muualle. Luontevia rajoja työlle asettivat oman elä-män sisältö, työtehtävien ja vastuualueiden jakaminen, työ- ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan, kohtuullisen työajan pitäminen ja se ettei tuonut il-lalla töitä kotiin. Erityisesti perheettömällä oli vaara täyttää vapaa-aika työ-tehtävillä. ”Jaksamaan auttaa työn suunnittelu kausittain, viikoittain, päivit-täin. Suunnittelussa käytän konkreettisesti allakkaa. Mihin varaan aikoja mää-rätyille asioille jne. Osaan sanoa EI. Joku päivä vain nukun, otan nukkumis-päivän. Suunnittelen sen myös.”
Erään vastaajan jaksamista tuki myös se, että hän auttoi ihmisiä muuten vain ilman että ajatteli sen olevan työtä. Toisaalta moni koki olevansa aina ja kaikkialla diakoniatyöntekijä. Osa myös nautti siitä, että sai tehdä ura-kalla töitä. Luontaisesta laiskuudesta oli erään vastaajan mukaan apua työn rajaamiseen, samoin siitä että itsellä ei ollut tarvetta tehostaa omaa olemas-saoloa liiallisella työnteolla, sillä työ joka tapauksessa jatkui. Työtehtävistä kieltäytyminen oli osalle vastaajista vaikeaa.
Vastaajien kokemus siitä, että homma oli ”hanskassa” merkitsi ammatin-hallintaa. Ammattiosaamisen lisääntymisen myötä oleellisen löytäminen työstä helpottui, ja myös erilaisissa elämäntilanteissa elävien ihmisten koh-taaminen muuttui luontevammaksi. Työn tunteminen, vastuun ottaminen tehdyistä valinnoista ja tietoisuus työn päämäärästä sekä maailman katso-minen diakonian silmälasien läpi kuvasivat vastaajien käsityksiä ammatin-hallinnasta.
Itsen ja työn kehittäminen oli välttämätöntä laaja-alaisessa ja haasteellises-sa työssä. Kouluttautuminen, erilaisia tutkintoja tai kursseja suorittamalla oli yleistä. Osa vastaajista oli erikoistunut psykiatriseen sairaanhoitoon, osa oli hankkinut koulutusta velkaneuvonnasta tai luovasta toiminnasta, per-he- tai ratkaisukeskeisestä terapiasta. Osalla oli työnohjaajan koulutus. Jat-kuvan kouluttautumisen merkitys korostui.
Koulutus- ja neuvottelupäivät olivat palkitsevia paitsi tiedollisesti myös so-siaalisesti, koska niillä tapasi kollegoja ja virkasisaria. Myös ihmissuhde- ja
muun ammattikirjallisuuden lukeminen sisältyi ammattitaidon päivittämi-seen. Moni opiskeli työn vastapainona, työn ohessa tai kehitti itseään työn puitteissa. Kouluttautuminen antoi valmiuksia ja rohkeutta ihmisen koh-taamiseen. Itsen kehittämisen lisäksi työn kehittäminen oli vastaajille tär-keää. Kokemus perhe- ja ryhmätyöstä sekä työskentely psykiatrisessa sairaa-lassa vahvisti ammattiosaamista ja antoi rohkeutta työtehtäviin. Elämän- ja työkokemuksen myötä herkkyys toimia vaistonvaraisesti lisääntyi. Oleellis-ta oli erilaisten kokemusten tietoinen hyödyntäminen työssä.
Useat vastaajat korostivat työnohjauksen merkitystä työssä jaksamiselle.
Työnohjauksesta oli positiivisia kokemuksia, ja se tarjosi mahdollisuuden am-matti-identiteetin ja työyhteisöön liittyvien asioiden miettimiseen. Osa vas-taajista oli käynyt työnohjauksessa ja osa suunnitteli siihen hakeutumista.
6.4.2. Yksityiselämän mielekkyys
Yksityiselämän mielekkyyteen vaikuttivat oma uskonelämä, läheiset ihmi-set, itsensä hoitaminen ja harrastustoiminta (Kuvio 7, sivu 71).
6.4.2.1. Oma uskonelämä
Vastaajien oma uskonelämä rakentui hengellisyyden hoitamisesta, jumalan-palveluksesta, Jumalan Sanasta, rukouksesta, hiljentymisestä, luottamukses-ta Jumalan apuun ja armosluottamukses-ta. Hengellisyyden hoiluottamukses-taminen sisälsi omaa sie-lunhoitoa, hengellisiin tilaisuuksiin osallistumista, hengellisen kirjallisuu-den lukemista, musiikkia, uskovien yhteyttä ja oman herätysliikkeen seu- ja maakuntatoimintaan osallistumista. Levon ja voiman sekä hengen seu- ra-vinnon saaminen auttoi jaksamaan. Oman hengellisyyden hoitaminen esti hengellistä ”turtumista”. ”Oman hengellisen elämän hoitaminen on tärkeää.
Työssä hengellisyys on koko ajan mukana. Sitä aivan kuin turtuu. Tärkeää on pitää huolta että myös itse saa ravintoa.”
Yhteinen jumalanpalvelus, Jumalan Sana ja rukous antoivat voimia. Eh-toollispöytä, eläminen evankeliumin opetusten mukaan ja yhteys Jumalaan rukouksen avulla rakensivat omaa uskonelämää. Rukoussolutoiminta ja esi-rukoukset kantoivat ja antoivat voimaa ahdistusten aikana. Hiljentyminen ja erityisesti hiljaisuuden retriitteihin osallistuminen oli mielekäs tapa hoi-taa omaa hengellisyyttä. Hiljaisuuteen, rauhaan ja yksinäisyyteen
vetäyty-minen oli ajoittain tarpeellista. Retriittitoimintaa oli järjestetty diakonia-työntekijöille myös rovastikunnittain. ”Jumalan läsnäolo. Turva ja luotta-mus Jeesukseen. Kun uuvun niin Jumalan armo, rakkaus ja anteeksianto nos-taa ja kannos-taa.”
Luottamus Jumalan apuun tuki jaksamista. Uupuneena sai apua ja voimaa Jumalalta, sillä vain Hän oli todellinen auttaja. Jumala ylimpänä työnanta-jana antoi taitoja työtehtävien suorittamiseen. Hän oli läsnä ja hoiti. Luot-tamus ja turva merkitsi yhteyttä Jeesukseen ja Jumalaan. Jumalan armon ja anteeksiannon varassa jaksoi elää ja tehdä työtä. Jeesuksen sovitustyö ja ar-mahdettuna eläminen oli oman elämän keskeinen perusta.
6.4.2.2. Läheiset ihmiset
Vastaajat korostivat läheisten ihmisten, perheen ja sukulaisten, erilaisten ih-missuhteiden ja ystävien merkitystä. Sukulaiset olivat tärkeitä tuen antajia.
Perhe auttoi irrottautumaan työstä ja antoi olemassaolollaan voimaa. Eri-ikäiset lapset ja läheisten hyvinvoinnista huolehtiminen vei ajatukset pois työasioista ja pakotti unohtamaan muut asiat. Osalla vastaajista omat lap-set olivat jo maailmalla. Perhe oli työn vastapaino ja yksi tärkeimpiä asioita vastaajien elämässä. Tasapainoinen perhe-elämä, terveet lapset, hyvä avio-liitto, yhteinen aika puolison kanssa ja häneltä saatu tuki ja ymmärrys teki-vät omasta elämästä mielekästä. Rakkaus perheeseen ja perheen arvostami-nen näkyi vastauksissa.
Kanssaihmisten antama kannustus, rakkauden kohteena oleminen, luot-tamus, rohkaisu ja asioiden jakaminen oli merkittävä tuki. Uudella paikka-kunnalla oman sosiaalisen verkoston löytäminen oli tärkeää, mutta erityi-sesti pienellä paikkakunnalla se ei ollut kovin helppoa. Erilaisista ihmisis-tä koostuva verkosto ja hyvät ysihmisis-tävät helpottivat työsihmisis-tä irtautumista. Ysihmisis-tä- Ystä-vät olivat arvokkaita.
6.4.2.3. Itsensä hoitaminen
Itsensä hoitaminen nähtiin edellytyksenä sille, että jaksoi auttaa muita. Huo-lenpito itsestä sisältää kuntoilua, oman ajan ottamista, omasta hyvinvoinnis-ta huolehtimishyvinvoinnis-ta ja pyrkimystä terveellisempiin ruokailutottumuksiin. Mer-kittävää jaksamiselle oli se, ettei työntekijä koko ajan ammentanut
omas-ta akusomas-taan, vaan myös laomas-tasi sitä. Vasomas-taajat olivat tyytyväisiä työterveyspal-veluihin ja kuntoutusmahdollisuuksiin. Hyvä fyysinen ja henkinen kunto auttoi jaksamaan. Elämän pienet nautinnot juhlistivat vastaajien mielestä arkista elämää. Itseään oli syytä palkita ajoittain hieronnalla, kasvohoidol-la, hyvällä juomalla ja ruualla.
Erään vastaajan mukaan oli ”joskus hyvä olla kaukana asiakkaista ja ikävis-tä ihmisisikävis-tä” Työympyröisikävis-tä irrottauduttiin uppoutumalla kotitöihin tai ot-tamalla konkreettista fyysistä etäisyyttä työpaikkaan. Oli tarpeellista men-nä kauaksi asiakkaiden tavoittamattomiin. Tavallisemmin se merkitsi paik-kakunnalta ja puhelimen äärestä poistumista. Oleellista oli, että ympäristö oli erilainen kuin työmaa. Matkailu, koti maalla, mökkeily ja ympäristön vaihtaminen auttoi. Osa vastaajista halusi irrottautua työstä vapaa-aikana enemmän ja järjestelmällisemmin.
Yksityiselämän sisältö auttoi jaksamaan paremmin ja elämään täydemmin.
Elämässä oli oltava muutakin kuin työ. Vastaajat tähdensivät oikeutta omaan elämään työn ulkopuolella, sillä jokaisella oli vain tuo yksi oma elämä elet-tävänään. Oman elämän mielekkyys auttoi myös rajaamaan työtä.
Levon ja rentoutumisen merkitys korostui useassa vastauksessa. Rentou-tumiseen oli varattava aikaa. Työasioiden unohtaminen ja pelkkä lepäämi-nen oli jaksamiselle välttämätöntä. Osa vastaajista oli kokenut ajoittaisia jak-samisongelmia työssään. Tuolloin sairaslomalle jääminen oli auttanut. Vä-symyksen tunnistaminen, ajoittainen jaksamattomuus ja uupumuksen ko-keminen oli tehtävä itselleen luvalliseksi. Vapaapäivät ja lomat olivat paras-ta lepoaikaa.
6.4.2.4. Harrastustoiminta
Harrastukset olivat monipuolisia. Aktiivinen harrastus suuntasi energian ja mielenkiinnon pois työstä. Sen avulla saattoi löytää itsestään erilaisia puo-lia ”Sitten on tärkeää että on jotain työn vastapainona. Itselläni ei ole perhettä, joten jotain on pitänyt kehitellä. Yhtenä vuonna opiskelin työn ohella, rankkaa mutta antoisaa. Nyt tämä vuosi on harrastusvuosi, jossa olen saanut tehdä itse-kin uusia aluevaltauksia. Haasteita!”
Luovia harrastuksia kuten piirtämistä, valokuvausta, käsitöitä, kirjoittamis-ta ja musiikkia oli useilla vaskirjoittamis-taajilla. Erityisesti kirjoitkirjoittamis-taminen kirjoittamis-tarjosi kanavan asioiden selvittelemiseen ja tuskan ulos purkamiseen. Työtä saattoi kuvata
runojen avulla. Monelle myös musiikki oli tärkeä ja virkistävä harrastus.
Ulkoilua ja luonnossa olemista toteutettiin hoitamalla puutarhaa, harras-tamalla melontaa, kalasharras-tamalla ja luontoretkiä tekemällä. Upeat maisemat ja osana luontoa oleminen antoi voimaa. Luontoharrastus oli usein yhteis-tä koko perheelle. Liikunta ja lukeminen olivat oivallisia vastapainoja työl-le. Vapaaehtois- ja luottamustoimintaan osallistuminen oli suhteellisen vä-häistä. Eräs vastaaja sai VPK- toiminnasta myönteisiä ja positiivisia koke-muksia. Politiikkaan osallistuminen ja kunnalliset luottamustoimet mah-dollistivat rakenteisiin vaikuttamisen.
6.5. Yhteenveto tutkimustuloksista ja alustava malli diakoniatyöstä