Caliban on yksi Myrskyn tunnetuimmista, kenties myös tutkituimmista hahmoista. Caliban on mystinen hahmo, josta on tehty eri taiteenmuotoihin kaikenlaisia versioita. Caliban asuu saarella, jonne Prospero haaksirikkoutuu Mirandan kanssa. Caliban pitää itseään saaren laillisena valtiaana, mutta Prospero anastaa saaren herruuden itselleen. Prospero ottaa Calibanin aluksi huostaansa kasvattipojakseen: hän kouluttaa Calibania, opettaa tälle länsimaalaista sivistystä, kunnes Caliban yrittää raiskata Mirandan, jolloin Prospero tekee
74
Calibanista orjansa. Calibanin äiti, noita Sycorax, on myös karkotettu saarelle, mutta noita on kuollut, eikä häntä ole Myrskyssä varsinaisena hahmona lainkaan, vaan hänestä ainoastaan puhutaan. Sycoraxia voidaan pitää myyttisten tarinoiden naishirviönä. Leppihalmeen (1995, 27) mukaan tällainen hirviö symboloi naiseuden kätkeviä ja vangitsevia voimia, ”hirveää äitiä”, josta tarinan sankarin on selviydyttävä. Prospero puhuttelee Calibania epäkunnioittavasti, välillä todella loukkaavasti ja suoranaisilla haukkumanimillä, esimerkiksi ”Sycoraxin penikoima läiskänaama noidan sikiö” (Myrsky, 45). Myös Miranda puhuu Calibanista ikävään sävyyn kutsuen tätä esimerkiksi ”moukaksi, jota ei tee mieli katsella” (Myrsky, 47). Mirandan asenne Calibaniin tulee tietysti Prosperolta, joka on Mirandan isä, opettaja, auktoriteetti sekä ainoa roolimalli. Prospero haukkuu Calibania myös esimerkiksi maamöykyksi, joka viittaa neljästä elementistä alhaisimpaan, eli maahan (Myrsky, alaviite, 47). Caliban on kuitenkin välttämätön Prosperolle, sillä hän tekee saarella kaikki työt ja askareet, joita kunnianarvoisa Prospero tyttärineen ei voisi tehdä itse.
Calibanin nimi juontuu todennäköisesti sanasta ”carib-an”, karibialainen. Karibien sanottiin olevan ihmissyöjiä, jolloin termit ”cariban” ja ”caribal” saivat kannibaalisen merkityksen.
(Myrsky, 46.) Ilmosen (2012) mukaan Prospero ja Caliban ovat muodostuneet koloniaalisen kohtaamisen metonymiaksi, aivan kuten Robinson Crusoe ja Perjantai. Prosperon kieltä, kirjoja, tietoa ja taitoa voidaan tarkastella vastaparina Calibanin luonnon tuntemiselle. Caliban joutuu palvelemaan kotisaarelleen saapunutta hallitsijaa, jonka kielen Caliban on pakotettu omaksumaan. Tämä kieli on Ilmosen mukaan valloittajan kieli, jonka Prospero opettaa Calibanille. Calibanin kenties tunnetuimmat sanat on tulkittu käänteisenä – ne olisivatkin vastalause kolonisoijalle, jolloin kolonialistinen kirjallisuus ja koulutus kääntyvätkin tätä vastaan: ”Te opetitte minut puhumaan; sen verran / siitä hyödyin, että opin kiroamaan”
(Myrsky, 50). (Ilmonen 2012, 246.) Mielestäni Caliban näyttäytyy melko ristiriitaisena hahmona. Hän ei edusta kumpaakaan ääripäätä, hyvää tai pahaa, vaan hän on joutunut kokemaan kauheuksia, mutta kuitenkin myös itse toteuttaa pahoja asioita.
Ilmosen (2012) mukaan Myrskyn Caliban on kapinallinen, kumouksellinen toimija. Hän ei kuitenkaan onnistu yrityksissään syrjäyttää Prospero. (Mts. 247.) Ilmonen puhuu siitä, miten Caliban on pakotettu staattisen toisen sekä orjan rooliin ilman kumppania. Calibanin seksuaalinen halu on siirretty ”sopivaan” sekä idealisoituun kohteeseen, eli Mirandaan, joka on valkoihoinen, herttuan tytär (ks. Wynter 1990). Ilmonen nostaakin esille Wynterin tulkinnan, jonka mukaan Mirandasta tulee idealisoitu halun objekti. Tällä on kuitenkin mahdollisuus puheeseen juuri ihonvärinsä sekä asemansa vuoksi. (Ilmonen 2012, 249.) Noidan
75
sikiössä Caliban on jakautunut useaksi hahmoksi, vankien joukoksi, joista suurin osa pitää Anne-Marieta halun kohteena – ainakin aluksi. Vankien pikkuhiljaa tutustuessa Anne-Marieen hänen roolinsa vankien keskuudessa muuttuu; hän ei enää olekaan halun kohde, vaan tasavertainen toimija.
Noidan sikiössä Caliban on merkittävä hahmo, sillä koko kirja on nimetty hänen mukaansa:
Prospero kutsuu Calibania noidan sikiöksi viitaten tämän äitiin noita Sycoraxiin ja kääntäen Calibanin perimän haukkumasanaksi. Osa vangeista ottaakin porukkansa nimeksi Noidan sikiöt. Vangit, eli Caliban ovat Noidan sikiössä avainasemassa, sillä he ovat Felixin koston väline – ilman heitä hän ei olisi ohjannut Myrskyä eikä olisi onnistunut kostamaan vihollisilleen. Hän ei kuitenkaan orjuuta vankeja kuten Prospero orjuuttaa Calibanin, vaan vaikka Felix käyttääkin heitä omiin tarkoituksiinsa, on vangeillakin syytä kostaa Felixin vihollisille. Ministerit pitävät vankeja vähempiarvoisina ihmisinä, ja he aikovat leikata vankilan koulutusmahdollisuuksia, esimerkiksi luopumalla kokonaan Felixin kurssista.
Onko Noidan sikiössä vastinetta Myrskyn Calibanille, joka on kuitenkin erittäin keskeinen hahmo? Oman tulkintani mukaan Calibanille ei ole yhtä yksittäistä hahmoa, joka olisi suora vastine tälle, mutta mielestäni vankien muodostaman ryhmän voidaan tulkita olevan Noidan sikiön Caliban. Perustelen tämän tulkinnan sillä, että aivan kuten Myrskyssäkin, Prospero saapuu itselleen vieraaseen ympäristöön, jossa on jo asukas – Caliban, eli joukko vankeja Fletcherin vankilassa. Prosperon tavoin Felix ottaa haltuunsa kaiken vallan asettaen itsensä auktoriteettiasemaan vankien opettajana. Hän ryhtyy sivistämään ”Calibanejaan” – aivan kuten Prosperokin – opettaen heille itselleen tärkeää kulttuuria ja taidetta, eli Shakespearen teatteria.
Felixin palkkaama Miranda, eli Anne-Marie, on vankien halun kohteena, aivan kuten Miranda Myrskyssä. Vangit eivät kuitenkaan yritä raiskata Anne-Marieta, vaan he yksinkertaisesti tutustuvat tähän ja huomaavat, että Anne-Marie on muutakin kuin vain sukupuolensa ja ulkoisten ominaisuuksiensa kautta määritettävä ihminen, ja hän pääseekin osaksi porukkaa.
Felix tajuaa, että voi käyttää vankeja oman etunsa tavoitteluun ja valjastaakin heidät omaan käyttöönsä omassa kostossaan – ei kuitenkaan yhtä rajusti kuin Prospero orjuuttaa Calibanin, sillä Felix kohtelee vankeja kuin tavallisia ihmisiä, omanlaisia persooniaan. Myös se tukee tätä tulkintaa, että vankien ryhmää kutsutaan juuri noidan sikiöiksi. Kuten jo aiemmin sanottu, nimi on alun perin tarkoitettu loukkaukseksi. Vankien tulkinta Calibanista ottaa nimen kuitenkin itselleen: ”Olen siis tuplapaholainen – yhtään sure en! Nääs olen Noidan sikiö!” (Noidan sikiö, 217.) He kääntävät haukkumasanan voimavarakseen, ottavat sen omakseen. Vangit käyttävät
76
itsekin lempinimiä, jotka saattavat olla syntyneet samaan tapaan, mikä voisi olla yksi syy sille, että vangit samastuvat Calibaniin voimakkaasti.
Noidan sikiön vangit yllättävät Prosperon, sillä niin moni haluaisi näytellä tämän roolin:
Atwoodin versiossa Caliban on ”cool”, vankien suosikkihahmo, eikä sellainen hirviö kuin millaiseksi hän muodostuu esimerkiksi Prosperon puheen kautta Myrskyssä. Caliban on vankien kesken suosituin hahmo, sillä enemmistö haluaisi tämän roolin vankilan näytelmässä.
Calibanin hahmo viehättää vankeja, sillä he kokevat tämän samastuttavana: Caliban kohtaa paljon kärsimystä, muttei lannistu, vaan ainakin pyrkii antamaan samalla mitalla takaisin niille, jotka rikkovat häntä vastaan. Caliban voidaan siis nähdä kostajana Prosperon ja Felixin rinnalla – hän pyrkii kostamaan Prosperolle, joka on ryöstänyt häneltä kodin sekä vapauden. Onko Caliban siis samanlainen kuin Prospero? Felixin tulkinta Calibanista on melko kärjistetty, mutta mielestäni melko paikkansapitävä:
”[--] Caliban on osittain samanlainen kuin Prospero”, Felix jatkaa. ”Mutta Prospero ei halua päästä saaren kuninkaaksi eikä perustaa sinne siirtokuntaa. Päinvastoin, hän haluaa päästä sieltä pois. Caliban sen sijaan haluaa olla saaren valtias ja kansoittaa sen pikku Calibaneilla, joita hän aikoo siittää raiskaamalla Mirandan. Kun se ei onnistu, hän lyöttäytyy yhteen Stephanon ja Trinculon kanssa ja yllyttää heitä murhaamaan Prosperon.” (Noidan sikiö, 153.)
Tässä tulkinnassa pohditaan Prosperon haluttomuutta olla valtias, sillä sen sijaan hän haluaa saarelta pois. Mielestäni nämä eivät kuitenkaan kumoa toisiaan. Voi olla, että Felixin tulkinnassa hän kokee Prosperon hahmona, jonka valloittajaidentiteetti on niin syvällä selkäytimessä, ettei hän voi käytökselleen mitään, vaan toisintaa opittua käyttäytymismalliaan kuin automaattisesti. Kuitenkin ajatus siitä, millainen hahmo Caliban on, on kiinnostavaa: hän on Felixin mukaan Prosperon kaltainen. Felixin tulkinnassa Caliban on hallitsija, joka epäonnistuu säilyttämään saaren herruuden Prosperon saapuessa. Tässä sama kaava toistuu jälleen: valtias on syrjäytetty ja tämä haluaa takaisin asemaansa.
Noidan sikiössä analysoidaan paljon Calibania hahmona, sillä etenkin vangit ihastuvat Calibaniin sekä kaikkeen siihen mitä tämä edustaa. Se ei ehkä ole yllättävää, sillä ensisilmäyksellä Caliban näyttäytyy hahmona, johon useampi vangeista voi varmasti samastua:
hän on oman elämänsä herra, joka ajautuu rikoksen polulle (esim. Mirandan raiskauksen yritys), koska kokee, että yhteiskunta on rikkonut häntä vastaan ja kohdellut väärin (Prosperon vallananastus, kolonisointi) ja tulee lopulta tuomituksi rikkomuksistaan. Hän ei kuitenkaan tyydy tähän, vaan yrittää kaikin keinoin kostaa häntä vastaan rikkoneille. Vaikka vankien tarina ei menisikään täysin yksi yhteen Calibanin kanssa, on heillä yhteistä vähintäänkin se, että
77
kaikki ovat vankeja. Caliban on elänyt aiemmin vapaudessa, mutta rikkomuksensa vuoksi hänet on vangittu ja orjuutettu. Caliban saa vankien mukaan eniten osakseen kipua ja kärsimystä siksi, että vaikka esimerkiksi myös Ariel on orja, Caliban on ainoa, joka laittaa Prosperolle vastaan, eikä pysy hiljaa. Myös Calibanin rujous viehättää, sillä hänet kuvataan hurjannäköiseksi. Caliban ei kuitenkaan ole pelkästään sitä miltä hän aluksi näyttää:
Calibanilla on kätketty runollinen puolensa. Kun asia on käsitelty läpikotaisin, jotkut tarjokkaista ovat varmasti luovuttaneet. Felix aikoo kertoa, että Calibanissa on muutakin kuin vain ruma naama. (Noidan sikiö, 148–149.)
Felixin on sitä mieltä, ettei Caliban ole vain yksipuolinen hahmo, pelkkä kapinallinen.
Tulkitsen tätä siten, että kommentti koskee myös vankeja – vangeista on usein varmasti jonkinlaisia ennakkoluuloja, ovathan he rikoksesta tuomittuja henkilöitä, mutta rikoshistoria ei ole koko totuus ihmisestä. Näin voisi ajatella olevan niin vankien kuin Myrskyn Calibaninkin kohdalla. Heissä kaikissa on toinenkin puoli. Felix työskentelee vankien kanssa pitkään ja oppii tuntemaan heidät paremmin, jolloin heistä kaikista nousee esille myös herkempiä ominaisuuksia. Noidan sikiön Caliban on siis joukkio vankeja, jotka tietyllä tapaa edustavat kaikin tavoin Calibania: he ovat rikollisia, suurin osa lähtökohdiltaan huonommasta asemasta tulevia miehiä, jotka kärsivät rangaistustaan vankilassa. He ovat hyväosaisten mielestä pohjasakkaa, huonompia yhteiskunnan hylkiöitä – aivan kuten Caliban. Vangit kuitenkin tekevät Calibanin roolihahmon kautta selväksi päättäjille, Myrskyä katsomaan tulleille virkamiehille, mitä mieltä he asiasta ovat.
Kuten Hutcheonkin (1985, 100) huomauttaa, parodia ei aina ole eroja korostavaa toistoa, vaan parodia voi olla myös häiritsevää ja horjuttavaa. Mielestäni Calibanin hahmo Noidan sikiössä on uudelleenkirjoitettu versio Myrskyn Calibanista, mutta se on myös parodiaa. Vangit kääntävät kaltoinkohdellun ja kavalan Calibanin humoristiseksi hahmoksi, joka räppää omasta epäoikeudenmukaisuudestaan. Vankien Myrskyssä Caliban on itseironinen hahmo, joka tiedostaa oman tilanteensa hyvin. Hahmo on myös kommentti vankien kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta, kun päättäjät ovat halukkaita viemään heidän kurssinsa pois. He käyttävät teatteria puheenvuoronaan:
Haukutte mua hirviöksi.
Herrat, peiliin katsokaa!
Valhe, varkaus, petos teille tuttua on toimintaa.
Väitätte: mä olen saastaa, sieluni on pikimusta,
78
rikollinen, syöpäläinen, inhaa koiran oksennusta.
Kuulkaas, ryöväreiden kilta, kuinka suuret rahasummat veitte veronmaksajilta, väärensitte kuitit kummat?
(Noidan sikiö, 284.)
He tietävät, miten Sal on tehtaillut petoksia muiden kustannuksella, eikä näin ollen ole lainkaan moraalisesti parempi ihminen, päinvastoin hän ei kadu rikoksiaan lainkaan, toisin kuin osa vangeista. Vangit ikään kuin vapauttavat Calibanin Shakespearen näytelmästä. Howells (2017, 312) kertoo artikkelissaan, että Wiskerin mukaan vankien haave erilaisesta lopusta on dramaattinen esimerkki Atwoodin huolesta koskien vankilauudistuksia. Hänen mukaansa Atwood käsittelee teoksissaan sosiaalisia rakenteita, valtarakenteita sekä tarinoita, joissa syrjäytyneet henkilöt voivat uudelleenkirjoittaa itse omat tarinansa. Vangit voidaan nähdä yhteiskunnasta syrjäytyneinä hahmoina, joilla ei ole minkäänlaista valtaa jäljellä. He toivovat, että Caliban voisi päästä ulos narratiivista, jossa hän on orja ja vanki.
Mielestäni Atwood käyttää Ilmosenkin (2012) esiin tuomaa ajatusta hyödykseen Noidan sikiössä: vangit ovat saaneet Felixiltä, valloittajahahmolta kielen ja äänen, joita he nyt käyttävät hyödykseen, mutta eivät kuitenkaan suoraan Felixiä vastaan, vaan pysäyttääkseen Salin ja muut virkamiehet. Sal ja kumppanit voidaan nähdä myös valloittajina, sillä he ovat muokkaamassa vankilaa haluamallaan tavalla, vaikka eivät itse varinaisesti ole kiinnostuneet paikasta. Kyse on puhtaasta rahaan liittyvästä vallankäytöstä, jossa he eivät ajattele vankilan asukkeja eli vankeja, vaan puhtaasti itseään. Vangit ovat tavallaan myös Felixin ”kummituksia”, eli aaveita, jotka auttavat Prosperoa Myrskyssä:
Kummitukset, Felix ajattelee. Kaikkein tärkein ase. Hänen salaisen hankkeensa ytimessä, hänen kostonsa keskiössä, ovat kummitukset; kaikki on heidän varassaan. Mitä heillä pitäisi olla yllään?
Mustat kommandopipot – vai liippaako se liian läheltä pankkirosvoja ja terroristeja? Jos niin on, hän ajattelee, sen parempi: pelko voi motivoida kummasti. Se muuttaa niin kuin meri heitä vain, voisi sanoa. (Noidan sikiö, 172.)
Myös vangeilla on ”oikeus” kostoon, sillä Felixin vihollinen, korkeaan poliittiseen asemaan kohonnut Sal on päättänyt, että Fletcherin vankilan Shakespeare-kurssi päättyy, sillä hänen mielestään siinä on kyse ”hullutuksesta”, eikä hän koe, että vangit kaipaisivat sivistystä tai että he edes voisivat sivistyä. Sal suostuu seuraamaan näytelmää vain siksi, että hänen poikansa Freddie vaatii sitä. Freddie on Salin ”maailman napa”, josta hän ei kuitenkaan tahdo mitään näyttelijänrenttua, vaan juristin. Sal symboloi kaikkea sitä, mitä voitaisiin pitää taiteen vastakohtana – hän nimittäin uskoo, että humanistiset alat ovat hölynpölyä. Sal nostaa itsensä
79
kaikkien yläpuolelle, ja pitää näin ollen myös vankeja täydellisenä roskasakkina. Vankeja aliarvioidaan jatkuvasti: he ovat lahjakas porukka, jonka kykyjä ei huomioida riittävästi. Moni ajattelee, ettei vankilassa voida järjestää tasokasta teatteria, eivätkä vangit kykene esittämään Shakespearea. Felix on kuitenkin määrätietoinen ja sinnikäs, joten hän saa kalasteltua vankien lahjakkuuden esille. Vangit eivät vain esitä näytelmää, vaan he keskustellen analysoivat tekstiä sekä kirjoittavat sitä uudelleen heidän produktioonsa sopivaksi. Teoksen lopussa Haba sekä muut Noidan sikiöt ovat tehneet Felixille lahjaksi musikaalin, joka kertoo Calibanista:
”Okei, tämä siis lähtee siitä kohdasta missä Stephano ja Trinculo panee Calibanin häkkiin ja näyttää sitä maksusta kansalle. Musikaalissa Caliban karkaa häkistä. Tehtiin siihen biisi – Caliban pääsee vapaaksi ja ilmoittaa ettei se aio enää raataa orjana eikä asua häkissä.” [--] ”Kelattiin että se käy kaikkien niiden kimppuun jotka on kohdelleet sitä huonosti”, Haba sanoo. ”Lähtee kostamaan koko porukalle, vähän niin kuin Rambo. Poimii tyypit yksitellen, ekana vuorossa Stephano ja Trinculo. ”Entä Prospero?” Felix kysyy. ”Niin ja Miranda?” lisää Anne-Marie. ”Ehkä ne ei ole mukana musikaalissa”, Haba sanoo. ”Tai ehkä ovatkin. Ehkä Caliban antaa niille anteeksi. Tai sitten ei. Ehkä se väijyy, hyökkää kimppuun ja käyttää karvaisia käsiään. Homma on vielä vaiheessa.” (Noidan sikiö, 327, 329.)
Vangit sekä Felix pohtivat, miten Calibanin kävisi Myrskyn jälkeen. Voisiko hän antaa Prosperolle anteeksi, vai kostaisiko hän? Itse musikaali käsittelee Calibanin kokemaa epäoikeudenmukaisuutta: häntä käytetään hyväksi. Hän tekee työtä, jonka tulokset joku muu vie häneltä, eikä hänelle itselleen jää mitään. Vankien kirjoittama musikaali tuntukin puheenvuorolta, kannanotolta siitä, mitä Caliban edustaa ja millaista oikeudenmukaisuutta vangit haluaisivat toteuttaa. He nostavat kappaleessa mukaan myös kenties itse kokemaansa rasismia, sillä he laulavat rodullistetuista sekä valkoisista, jotka voisivat tehdä yhteistyötä yhteisen vihollisen päihittämiseksi:
On musta Noidan sikiö ja ruskeakin kai, myös punanahka, keltainen sen pilkkanimen sai, ja roskaväki valkoinen on samaa porukkaa, on sillä monta nimeä, se yössä vaeltaa,
ja hirmuisella kostollaan nyt uhkaa maailmaa – Noidan sikiö! (Noidan sikiö, 328.)
Vangit edustavat eri etnisyyksiä ja he kaikki kokevat omalla tavallaan olevansa oikeutettuja kostoon. Näytelmäprojekti tuntuu heille hyvin henkilökohtaiselta, melkein jopa terapeuttiselta.
Musikaali näyttää iloisemmalta mahdolliselta jatkotarinalta kuin vankien toinen pohdinta, jossa
80
Caliban purjehtii muiden hahmojen kanssa Napoliin. Napolissa Antonio raiskaa ja tappaa Mirandan ja Stephano yhdessä Trinculon kanssa esittelevät Calibania yleisölle kuin sirkuseläintä: ”Ne kertoo että Caliban on viidakon villi, hirviö joka on puoliksi kala, ja syö kaiken lisäksi ihmisiä.” (Noidan sikiö, 322). Lopulta Caliban kuolee sairauksiin omassa häkissään. Tässä mielestäni puhutaan kolonisoimisesta ja orjakaupasta. Caliban ei kuitenkaan olekaan se paha, joka raiskaa ja murhaa Mirandan, vaan Antonio tekee rikokset – valkoinen, rikas ja vaikutusvaltainen mies, eikä värillinen orja. Vangit kenties kokevat tässäkin samastumista Calibaniin. Vangit kuitenkin tulevat siihen päätelmään, että kenties tällainen tulkinta olisi liian synkkää. Sen sijaan he miettivät, miksi kaikki muut näytelmän hahmot saavat toisen mahdollisuuden, muttei Caliban? Kysymys pohtii mielestäni myös juuri vankien kohtaloa – onko heidät leimattu rikollisiksi loppuelämän ajaksi, vai saavatko he toisen mahdollisuuden.
Vangit ovat oppineet Felixin kurssilla paljon. Etenkin Myrskyn työstäminen on ollut opettavainen kokemus ja tuntuu, että varsinkin Calibanin hahmo on auttanut heitä käsittelemään omaa tilannettaan vankilassa, niin konkreettisessa rangaistuslaitoksessa kuin vankien omissa henkilökohtaisissa mielen vankiloissaan taiteen keinoilla. Erityisen ylpeä Felix on juuri musikaalista, jossa vangit ovat itse sanoittaneet Calibanin mahdollisen tulevaisuuden, joka symboloi heidän omaansa. Enää vangit eivät tunnu tarvitsevan Felixiä ohjaajakseen, vaan he ovat itsenäisempiä. Vaikka vankien ja Felixin yhteinen taival onkin ollut kivikkoinen, on Myrsky täydellinen lopetus sille. Vangit eivät ole enää Felixin vallan alla, vaan he luovat jotain omaa: ”Felix on lumoutunut: Caliban on karannut näytelmästä. Se on karannut Prosperolta niin kuin varjo, joka irrottautuu isännästään ja erkanee omille teilleen.” (Noidan sikiö, 329.)
81
6 LOPUKSI
William Shakespearen Myrsky on yksi aikamme tunnetuimmista näytelmistä. Myrskystä on nähty lukuisia erilaisia dramatisointeja, elokuva- ja televisiosarja-adaptaatioita, uudelleenkirjoituksia ja muita variaatioita. Feministisenä kirjailijana tunnetun Margaret Atwoodin 2010-luvun versio klassikkonäytelmästä kuuluu tuoreimpiin versioihin. Useat uudelleenkirjoitukset käsittelevät kolonisaatiota, aivan kuten Noidan sikiökin, mutta oman tulkintani mukaan Noidan sikiön keskeisimmät annit liittyvät feministiseen näkökulmaan, teoksen vahvoihin teemoihin sekä henkilöhahmoihin. Tulkitsen Noidan sikiötä feministisenä uudelleenkirjoituksena, jossa hyödynnetään Margaret Atwoodille ominaisia parodian ja ironian keinoja. Noidan sikiö voidaan lukea feministisen uudelleenkirjoituksen lisäksi myös pastissiksi sekä adaptaatioksi. Oletuksenani oli se, että kyseessä on feministinen uudelleenkirjoitus.
Perustin hypoteesini pääasiassa sille, että Atwoodin aiempi tuotanto on voimakkaan feministinen ja häntä pidetään kirjailijana kantaaottavana ja feministisiä aatteita kannattavana tekijänä, joka kirjallisessa tuotannossaan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin teemoihin.
Myös myyttien ja myyttisten tarinoiden tuottamat stereotyyppiset naiskuvastot ohjasivat ajatteluani siihen suuntaan, että aiemminkin feministisiä myyttirevisioita kirjoittanut kirjailija olisi tehnyt niin myös Noidan sikiössä. Leppihalmeen (1995) mukaan myyttirevisiossa myyttinen tarina nähdään uudelleen, ja se yritetään saada vastaamaan feministisiä tarpeita sekä ilmaisemaan naisten kokemuksia. Myyttirevisioissa naiset saavat oman äänensä kuuluville, myyttien naisten ollessa usein vaiennettuja. (Mts. 22, 28–29.) Atwood on kirjoittanut aiemmin myyttirevision esimerkiksi Penelopen tarinasta teoksessa Penelopeia (The Penelopiad: The Myth of Penelope and Odysseus, 2005) antaen omassa versiossaan tutusta myytistä äänen naishahmoille, jotka eivät alkuperäisessä myytissä ole tällaista mahdollisuutta saaneet.
Metodinani olen käyttänyt kontekstuaalista ja vertailevaa lähilukua. Näillä tarkoitan sitä, että olen lukenut sekä Myrskyä että Noidan sikiötä rinnakkain tarkasti kiinnittäen huomiota valitsemiini elementteihin; olen lukiessani etsinyt tietoisesti feministisen uudelleenkirjoittamisen tapoja, parodian ja ironian käyttöä sekä yhtymäkohtia ja eriäväisyyksiä Myrskyn ja Noidan sikiön välillä. Olen valinnut mielestäni merkittävimmät elementit, joita tarkastelin näissä kahdessa teoksessa vertaillen niitä keskenään – miten teemat toistuvat Noidan sikiössä, miten miljöö on muuttunut sekä millaisia Myrskyn keskeisimmät hahmot ovat Noidan sikiössä. Olen tarkastellut sitä, miten nämä eri elementit esitetään ja tullut siihen tulokseen, että
82
Atwood esittää ne romaanissaan nykyaikaistettuina, kunnioittavasti parodioiden, sekä päivittäen teemoja nyky-yhteiskunnalle ajankohtaisemmiksi.
Teoreettinen viitekehykseni keskittyy postmodernin kirjallisuuden keinoihin, jotka liittyvät intertekstuaalisuuden eri muotoihin. Uudelleenkirjoittamista käsittelevät asiat pohjaavat vahvasti Hakkaraisen (2000) ja Morarun (2001) ajatuksiin, jotka keskustelevat myös feministisen uudelleenkirjoittamisen tradition kanssa. Näihin linkittyy tutkittavien teosten kannalta olennaisesti myös myyttien teoriaa, sillä Myrsky on myytillinen tarina, jolloin Noidan sikiö voidaan lukea myös myyttirevisiona. Käytän lisäksi myös postmodernin uudelleenkirjoittamisen lajeja, jotta tutkielmani olisi mahdollisimman tarkka. Pastissin teoriaa tarkastelen pääasiassa Nyqvistin (2010) kattavan artikkelin pohjalta, kun taas parodian, ironian sekä adaptaation teorioissa nojaan vahvasti Hutcheonin ajatuksiin.
Luvussa neljä analysoin Noidan sikiötä romaanina sen eri elementtien kautta. Päätin rajata tutkimukseni koskemaan teoksen tekstilajia, kerrontaa, teemoja sekä miljöötä, sillä koin nämä ominaisuudet hedelmällisimmiksi tutkimuskohteiksi tutkimusongelmani kannalta. Keskityn Noidan sikiön tekstilajiin, kerrontaan, teemoihin sekä miljööhön. Rajasin ulkopuolelle esimerkiksi juonen, sillä mielestäni juonta käsitellään näissä kaikissa osioissa riittävän kattavasti. Noidan sikiötä lukiessa esille nousevat sen terävä kerronta sekä universaalit teemat, jotka kuitenkin koskettavat myös nykylukijaa. Miljöö on tärkeässä asemassa siksi, koska sen voidaan nähdä symboloivan Myrskyä, teoksen kannalta erittäin olennaista tapahtumapaikkaa, eli saarta, sekä päähenkilön omaa, henkilökohtaista tilaa.
Luvussa 4.1 käsittelen Noidan sikiön tekstilajia. Mielestäni on tärkeää hahmottaa, miten Noidan sikiö eroaa Myrskystä romaanina – miksi teos on kirjoitettu, mitä uutta sen muoto tuo pohjateokselle ja lukijoille, miten romaani on modernisoitu sekä mikä tekee Noidan sikiöstä uudelleenkirjoituksen, pastissiin sekä adaptaation. Pohdin myös niitä elementtejä, jotka näkyvät teoksessa parodian keinoina sekä feministisinä näkökulmina. Analyysini mukaan tärkeimpiä huomioita on se, että Noidan sikiö on nykyaikaistettu ja popularisoitu versio näytelmästä, jolloin se on lukijaystävällisempi ja helpommin lähestyttävissä. Luvussa 4.2 siirrytään kerrontaan. Keskityn erityisesti Noidan sikiön omalaatuiseen kertojaan, joka on fokalisoitunut pääasiassa Felixiin, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Kertojalla on alusta asti vahva, melko ironinen asenne, joka tulkintani mukaan muuttuu romaanin edetessä ja Felixin muuttuessa ihmisenä. Tolan (2007, 227) nostaa esille maskuliinisen puhuvan subjektin luoman vaiennetun naisobjektin. Tässä on kyse siitä, kuinka keskeinen mieshahmo omalla
83
puheellaan tekee naishahmoista mykkiä kohteita, joista vain puhutaan ja jotka toimivat ikään
puheellaan tekee naishahmoista mykkiä kohteita, joista vain puhutaan ja jotka toimivat ikään