Ymmärtämisen mahdollisuus ja tutkimustehtävä

Hermeneuttisen perinteen mukaisissa väitöstutkimuksissa on usein ymmärtä-mispyrkimystä koskeva osio. Laadullisesti suuntautunut tutkija myöntää, ettei pysty saavuttamaan täyttä ymmärtämystä tutkittavasta ilmiöstä edes tutkimuk-sen keinoin. Samanaikaisesti tutkijalla on oltava uskoa siihen, että jotain tärkeää ilmiöstä voidaan silti tavoittaa, muutoin tutkimusprosessiin ei lähdettäisi. Siksi kysymys on tarttumisesta ymmärtämisen mahdollisuuteen. Tätä mahdollisuutta tutkija voi lisätä pyrkimällä toteuttamaan huolellisen tutkimusprosessin. Mah-dollisuus on hyödynnettävä.

Hermeneuttisesti ajatellen tämän tutkimuksen tekijä on nähtävä teollisuus-yrityksessä henkilöstöstä vastaavana johtajana. Mikäli tutkija ja haastateltava työskentelisivät samassa organisaatiossa, he yleisen kokemuksen mukaisesti muodostaisivat luottamuksellisen työparin yrityksen henkilöstöä ja strategiaa

3 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TOTEUTUS

58

koskevissa asioissa. Tällöin suomalaisten teollisuusyritysten johtajana oppimisen teemaan nähden suhde on senkaltainen, ettei tutkijan itsensä sijoittaminen ulko-puoliseksi tarkkailijaksi ole mahdollista. Siksi tutkijan sisäpuolisuus ilmiöön nähden on syytä myöntää kaiken tulkinnan lähtökohdaksi. Siksi raportissa pyri-tään kuvaamaan tutkijan ennakko-oletusten kehittymistä (luku 1.3) ja aineiston ymmärtämisen edistymistä hermeneuttisen tieteenfilosofian tradition lähtökoh-dista. Tässä tukeudutaan erityisesti Gadamerin (1900–2002) ajatteluun (Ga-damer, 2004).

Niiniluodon (1983) mukaan Gadamerin hermeneuttiselle tieteenfilosofialle on ominaista tulkinnan ja ymmärtämisen näkeminen dialogina. Oleellista on tut-kijan avoimuus aiheelle ja sen nostamille kysymyksille. Tämä hylkää ajatuksen siitä, että olisi olemassa jokin totuuteen johtava tulkinnan metodi. Tulkinnan ja ymmärtämisen välinen kehämäinen eteneminen edellyttää tutkijalta kulttuuri-seen traditioonsa perustuvien olettamustensa ja ennakkokäsitystensä tiedosta-mista. (Niiniluoto, 1983, s. 170.) Johtamisen tutkija toimii jatkuvan hermeneutti-sen kehän kierteessä, kun hän työstää aineistosta tunnistamiaan erityisiin tilan-teisiin liittyviä näkökulmia yleistyksiksi (Ciulla, 2008, s. 393; Juuti, 2013, s. 27).

Kuten myöhemmin tutkimuksen toteutusta käsittelevästä osasta voi huo-mata, aineistosta innostuminen ja sitä seuraavat nopeat johtopäätökset sävyttivät varhaisia tutkimusaineiston analyysikertoja. Aineistoa tulkittiin kapeasti ja mer-kityksellisiä viitteitä löydettiin tutkijaa kiinnostavista seikoista, jolloin osa aineis-ton muista osista ja kokonaisuudesta sivuutettiin. Tällainen tiettyjen osien ohit-taminen tai huomiotta jättäminen ei ollut vielä tässä vaiheessa tutkimuksen edel-lyttämä tietoinen ja vahva päätös, vaan tutkijan esiymmärryksen ohjaamaa pii-loista toimintaa (Laine, 2015; ks. Tuomi & Sarajärvi, 2018, s. 104). Näin omasta tunnelmoivasta näkemyksestä tuli se horisontti, jota vasten haastattelun ilmiöitä kuviteltiin ymmärrettävän: tutkijan oma valmis maailma ohjasi ymmärtämistä, vaikka osa aineistosta edusti eri maailmaa (Varto, 1996, s. 67).

Siten aineiston ensimmäisten käsittelykertojen aikana oltiin vielä Gadame-rin (2004) tarkoittaman oman sattumanvaraisen ennakkonäkemyksen varassa.

Vielä ei ollut valmiutta sallia aineiston sanoa lisää muista näkökulmista. Tarvit-tiin aikaa ja vaivannäköä, jotta vastaanottavuus aineiston toiseudelle kasvaisi sekä sille, että aineiston näkemys tulisi kuuluville ja kumoaisi luuloteltua esiym-märrystä. (ss. 33–34.)

Hermeneuttinen kehä ei tarkoita itseään kiertävää kehäpäätelmää (Ga-damer, 2004, s. 31; Varto, 1996, s. 69). Sen sijaan kysymys on Varton (1996) mu-kaan hermeneuttisen filosofian projektista, jolloin jokainen uusi lukutapa vie lä-hemmäs tutkimuskohteen mieltä ja samalla syventää tutkijan itseymmärrystä (s.

69). Siten ymmärrys tutkimuskohteesta lisääntyy. Kuten tutkimuksen etenemi-sen kuvauksessa tullaan osoittamaan, tarvittiin tämän tutkimuketenemi-sen osalta ajalli-seen etäisyyteen perustuvia aineiston luku- ja kuuntelukertoja, jotta alussa il-mennyt oma tulkintaorientaatio sai vaihtoehtoisia näkökulmia ja ennakkoluulo-jen ohjaama ymmärrys ei jäänyt ainoaksi ohjaavaksi tekijäksi. Tässä paljastui hy-vin tärkeäksi tutkijan itsensä toteuttama aineiston litterointi.

59

Oman tulkintaorientaation tiedostamisessa auttoivat tilanteet, joissa tutki-mushanketta esiteltiin työn ohjaajille, toisille tutkijoille tieteellisissä konferens-seissa sekä rahoitustahoille (ks. Uski, 2019a, 2019b). Tutkimusta kuvattaessa muille sitä jouduttiin sanoittamaan jatkuvasti. Tällaisista tilanteista mieleen jää-neet omat vastaukset kysyttyihin seikkoihin johtivat reflektioon, jossa vähitellen myös oma, ennalta sitoutunut näkökulma paljastui, avartui ja alkoi jälleen jäsen-tyä (ks. Laine, 2015, s. 38).

Merkittävää oli, että työn ohjaajat tai kuulijat sallivat tällaisten keskustelu-jen tallentamisen tutkijan käyttöön, mikä mahdollisti niiden kuuntelun myöhem-min. Juuri näissä varsinaisesta haastattelukontekstista irrotetuissa ja jälkikäteen toteutetuissa kuuntelutapahtumissa tehdyt huomiot omasta ja toisten puheesta edistivät prosessia. Tiedostamisen vahvistuminen on keskeinen edellytys sille, että aineisto voi ilmentyä omassa toiseudessaan ja aineiston teksti voisi vastata ennakkonäkemyksiin omalla asioita koskevalla totuudellaan (Gadamer, 2004, ss.

34, 38).

Hermeneuttisen kehän todentumista käytännössä kuvataan tarkemmin tässä luvussa myöhemmin. Siinä keskeistä oli saada kiinni aineiston sisältämistä omista ennakkokäsityksistä poikkeavista viitteistä. Tavoitteena oli päästä tilan-teeseen, jossa saatettiin tekstin tulkitsijana kysyä, mitä aineisto oikeastaan sanoo johtajana oppimisesta. Huomion kiinnittäminen tämän kysymyksen äärelle va-pautti mieltä ennakko-oletuksista ja ohjasi aineistossa olevien ilmiön kuvausten äärelle. Näin aineistosta alkoi paljastua näkökulmia, jotka olivat olleet koko ajan luettavissa mutta joita ei ollut aiemmin ymmärretty merkityksellisiksi. (Ga-damer, 2004, s. 220.)

Moilasen (1990) mukaan ymmärtämisen kehä edellyttää esiymmärrystä eli ennakkokäsitystä tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimuksen edetessä esiymmärryksen tulee parantua, jolloin myös tulkinta vähitellen kehittyy paremmaksi. (s. 154.) Gadamerin (2004) mukaan ymmärtäminen on mahdollista vain, kun tutkija aset-taa ennakkoedellytyksensä koetukselle: ”Teksti, jota haluaset-taan ymmärtää, on ai-noa sallittu mittapuu.” Siten ”[t]ulkitsijalla ja tekstillä on oma ’horisonttinsa’, jol-loin ymmärtäminen tarkoittaa aina näiden horisonttien sulautumista”. (s. 64.)

Hermeneutiikkaa hyödynnettiin aineiston analyysissa myös tekstin tulkitse-misen metodina, jolloin pyrkimyksenä oli päästä syvälle aineistoon ja ymmärtää kokonaisuuksia. Tämän lisäksi tulkintaotetta kuvaa myös fenomenologinen lähes-tymistapa. Mischelin (1993) mukaan fenomenologia korostaa yksilön subjektiivi-suutta elämänsä asioiden kokijana ja havaitsijana. Tällöin pyritään ymmärtämään sitä, miten yksilö havainnoi, kokee ja tarkastelee ilmiöitä maailmassa. Fenomeno-logiset teoriat painottavat ihmisten välittömiä kokemuksia, heidän nykyisiä ihmis-suhteitaan sekä havaintojansa ja kohtaamisiansa. Fenomenologisesti tarkasteltuna ihminen nähdään mieluummin yksilönä kuin tiedostamattomasta psykodynamii-kastaan johtuvien kokemustensa uhrina. Huomio kohdistuu tällöin yksilön sub-jektiivisiin kokemuksiin, tunteisiin ja henkilökohtaisiin näkemyksiin maailmasta ja itsestä sekä omakohtaisiin käsiterakennelmiin. Lisäksi tässä tutkimuksessa esi-teltävät näkökulmat painottavat haastateltavien johtajien myönteisiä pyrkimyksiä kohti kasvua ja vahvempaa itsensä toteutumista. (s. 231.)

60

Fenomenologinen tutkimus kohdentuu ihmisten kokemuksellisiin suhtei-siin oman elämänsä ilmiöiden ja näiden kokemusten sisältämien merkitysraken-teiden kanssa. Kysymys on kokemusten, ei asenmerkitysraken-teiden, uskomusten tai käsittei-den tutkimisesta, koska ihmisen olennainen suhde maailmaansa on aina koke-muksellinen. Kokemukset ovat aina jonkun kokemuksia, toisin sanoen yksilön kokemuksia. (Laine, 2003, 2015, ss. 30–32.) Voidaan todeta, että fenomenologinen tutkimus pyrkii katsomaan maailmaa subjektin silmin ja seisomaan yksilön saap-paissa kokemassa edes hiukan sitä, mitä on olla tuo persoona (Mischel 1993, ss.

230, 232).

Fenomenologiassa on keskeistä yksilön kokemuksen aitouden varjelemi-nen ja mahdollisimman tarkka kuvantamivarjelemi-nen ilman luokitteluja. Tavoitteena on päästä kiinni syvään kokemukseen, jonkinlaiseen ontologiseen arvokokemuk-seen. Itse asiassa arvostukset ja ihanteet nousevat juuri syvältä ihmisen kokemus-maailmasta, joka sijaitsee useimmiten käsitemaailman takana. Käsitteitä voi omaksua, oppia, muuttaa ja kuvata, mutta omien arvojen tai arvostusten toden-taminen, muuttamisesta puhumattakaan, on hyvin työlästä. Arvo on aito tapa suhtautua ilmiöihin, sillä arvostukset nousevat esiin oikeastaan vain tilanteissa, joissa ne törmäävät siihen asiaan, jota arvo edustaa. Siksi arvot koetaan aina tun-teina. Vain pyrkimällä ymmärtämään tällaista kokemusta voi arvojen tutkiminen ja muuttaminen tulla mahdolliseksi. (Laine, 2003, 2015, ss. 33, 40–41.)

Fenomenologian perusideana on koettaa tutkia tällaista tilanteen esiin nos-tamaa kokemusta. Tutkijalle haastavinta on kuitenkin erottaa, milloin yksilö tois-taa yleisiä käsityksiä, milloin hän puhuu kokemuksestois-taan. (Laine, 2015, s. 41.) Toinen fenomenologisen tutkimusotteen rajoittava piirre on siinä, että tutkija on täysin yksilön antaman aineiston varassa. Tutkimusta on tehtävä sen mukaan, mitä johtaja kuvaa ja mistä hän kertoo, mutta samalla ei voida varmuudella tie-tää, mitä ehkäpä tutkimusaiheen kannalta kovin olennaista johtaja jättää kerto-matta. (Debats ym., 1995, s. 372.) Ylipäätänsä omaan kokemukseensa kiinni pää-seminen saattaa olla haastateltavalle haastavaa.

Edellä kuvatuista rajoitteista huolimatta päädyttiin tätä tutkimusta suunni-teltaessa ja tutkimusmenetelmää valittaessa käyttämään haastattelua tiedonke-ruuvälineenä. Tämä siitä huolimatta, että ihmistieteissä toteutunut kielellinen käänne tunnistaa kielen vaikutuksen todellisuuskäsityksen muovaajana. (Patton, 2015, ss. 323, 428, 432–435.) Haastatteluaineiston nähtiin rajoitteistaan huolimatta heijastavan riittävästi tutkittavien kokemusta. Ajateltiin, että tutkijan kokenei-suus sekä työhaastattelujen toteuttamisesta että vaativien ammatillisten reflek-tioprosessien ohjaamisesta kouluttajana tukisivat kokemukseen kiinni pääse-mistä.

Tässä aineistolähtöisessä tutkimuksessa myös tutkimuskysymyksen lopul-linen muotoutuminen tapahtui hermeneuttisen kehän edetessä. Alkuperäiset tut-kimuskysymykset kohdentuivat siihen, miten johtajat ovat päätyneet työnteki-jöiden autonomiaa tukeviksi johtajiksi, millaisia toimintamalleja heillä on auto-nomian tukemiseksi käytössään sekä miten he edelleen pyrkivät johtajina kehit-tymään. Prosessin aikana tutkija joutui useita kertoja ymmälleen tutkimuksen eri vaiheissa tilanteissa, joissa tutkimusongelmaa yhtäkkisesti kysyttiin. Jokainen

61

tällainen tilanne tuntui kuin uudelta. Vastausta oli ryhdyttävä hahmottelemaan alusta alkaen epäröintejä, sosiaalista noloutta ja hapuiluja välttämättä. Kokemus tietämättömyydestä yksinkertaisen peruskysymyksen äärellä ei ollut helppo, mutta edisti tutkimusprosessia.

Tässä luvussa kuvattavan aineiston käsittelyn ja järjestelyn aikana tutki-mustehtävä määrittyi edelleen jatkuen koko raportointivaiheen läpi. Tämä johtui työn luonteesta ja hermeneuttisesta lähestymistavasta (Gadamer, 2004, ss. 34, 38).

Siten tutkimuksen raportointivaiheessa tutkimuskysymys kietoutuu johtajan johtajuuden oppimisen ympärille suomalaisessa teollisuusympäristökonteks-tissa.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, mitä johtajuuden oppiminen on suomalaisessa teollisuusyrityskontekstissa. Tätä kysymystä lähestytään tutkimuk-sessa seuraavien kolmen tutkimuskysymyksen kautta:

1. Mikä mahdollistaa johtajaksi tulemisen?

2. Miten johtajuutta voi oppia käytännössä?

3. Mitä voi oppia siitä, mikä mahdollistaa johtajaksi tulemisen, ja siitä, miten johta-juutta voi oppia käytännössä?