Avioliitto ja kirkollinen kontrolli

”Haureliaisuus suuressa määrässä kalvaa kansan siveellisiä juuria. Eikä tämä mätähaava ole olemassa vain naimattomissa, vaan naineissakin. Avioliiton pyhyyden tunne on monen

aviokumppanin povesta vallan kadonnut. Tämmöisiä on minullakin ollut muutamia

varotettavana ja nuhdeltavana ja vielä useampia on minun tiedossani, joita en ole vielä ole ollut tilaisuudessa kohdata.”¹

Korpilahden tuore kirkkoherra esitti piispantarkastuksessa näin näkemyksiään seurakuntansa siveellisestä tilasta. Muiden siveysrikkeiden ohella kirkkoherraa huoletti uskottomat ja riitaisat aviopuolisot. Korpilahden kirkkoherra ei ollut ainoa hengenmies, jota suomalaisten aviopuolisoiden väliset ongelmat koskettivat. 1800-luvulla kirkon tehtävä oli valvoa, varoittaa ja rangaista

aviopareja, jotka elivät kirkon avioliittonäkemysten vastaisesti. Luterilainen kirkko ja sen opetukset olivat keskeinen vaikuttaja kansalaisten avioliittokäsityksissä.² Luterilaisen avioliittokäsityksen mukaan onnellinen avioliitto oli mahdollinen, mikäli ihminen luottaa jumalaan ja hänen

tarkoituksiinsa. Avioliiton perustana on tahto rakastaa niin hyvinä kuin huonoina päivinä aina kuolemaan asti.³ Kirkko opetti, että liiton tarkoituksena on miehen ja naisen keskinäinen rakkaus, suvunjatkaminen ja pahan välttäminen. Avioliitto oli alkuperältään jumalallinen, elämänikäinen ja purkamaton instituutio.⁴ Siihen liittyi tiettyjä odotuksia, kuten elintason ja talouden ylläpito,

seksuaalinen kanssakäyminen sekä jonkinlaiset vastavuoroiset tunteet. Kun liitto ajautui ongelmiin, syntyi ristiriita avioliittojen odotusten ja realiteettien välillä.⁵

1800-luvulla puolisoiden väliset ongelmat eivät olleet vain pariskunnalle kuuluva yksityinen asia.

Konfliktit koskivat koko yhteisöä ja niihin puututtiin ulkoapäin. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia, miten aviopuolisojen välisiä konflikteja kontrolloitiin

paikallisseurakunnissa, erityisesti kirkkoneuvostoissa. Aikarajaus alkaa vuodesta 1870, jolloin uutta vuoden 1869 kirkkolakia alettiin soveltaa. Laki loi kirkkoneuvostoille aiempaa vakiintuneemman

1 Korpilahden piispantarkastuksen PK 1891.

2 Räisänen 1995, 35.

3 Nieminen 1993, 26 - 27.

4 Räisänen 1995 35, 73 - 75.

5 Phillips 1988, 321-323.

aseman.⁶ Tarkastelu loppuu vuoteen 1923, jolloin säädettiin uskonnonvapauslaki. Se sinetöi viimeistään kirkon kontrolliaseman ihmisiin nähden: lain myötä kuka vain saattoi erota kirkosta liittymättä sen jälkeen toiseen uskontokuntaan.⁷ Tutkimastani yhdestätoista seurakunnasta löytyy yhteensä 106 pariskunnan tapausta, joita käsiteltiin kirkkoneuvostoissa. Kyseiset tapaukset ovat tutkimukseni keskiössä. Lisänä käytän muita aikakauden kirkollisia lähteitä.

Miesten kulttuurinen valta-asema oli tutkimanani aikakautena yhteiskunnan peruspilari. Dosentti Satu Lidmanin mukaan patriarkaaliseen hierarkiaan⁸ perustuu uskonnon, politiikan, ihmissuhteiden sekä vallan ja väkivallan tulkinnat.⁹ Myös kirkon rooli ihmisten elämässä on liitettävissä

patriarkaalisuuden käsitteeseen. Patriarkaalisessa järjestyksessä miehen (pater) tehtävänä oli johtaa ryhmää, joka tässä yhteydessä on seurakunta. Aivan kuten isän rooli oli johtaa perhettä, kirkko hoiti ja valvoi seurakuntaansa. Suomen historian professori Petri Karonen toteaa artikkelissaan

”Moninainen patriarkaalisuus- normien ja käytäntöjen solmukohdat”, että on mahdollista kysyä, miten ”isän” ja hänen ”lastensa” vuorovaikutus toimi eri yhteisöissä ja tilanteissa. Konfliktitilanteita tutkimalla tehdään näkyväksi, analysoidaan ja peilataan patriarkaalista järjestystä. Oma

tutkimukseni tarkastelee erityisesti esivallan (kirkko) ja alamaisen (seurakuntalainen) välistä patriarkaalista järjestystä.¹⁰

Sosiaalinen kontrolli on ihmisten välisten normien ja muiden käyttäytymistä säätelevien sopimusten toteutumisen valvomista. Kontrollin toteuttaminen on yleensä jaettu kahteen osa-alueeseen:

Lähiyhteisö valvoo ihmisen käyttäytymistä jokapäiväisessä elämässään epävirallisen kontrollin puitteissa ilman järjestäytynyttä organisaatiota. Virallinen kontrolli taas perustuu lakeihin ja sitä toteuttaa erilaiset viranomaiset. Kirkon kontrollijärjestelmässä nämä kaksi yhdistyvät: Sen toiminta perustuu lakeihin ja sitä toteuttavat viranomaiset, kuten papit. Toisaalta kirkko oli myös yhteisön muodostama seurakunta. Seurakuntalaisten harjoittama epävirallinen kontrolli oli osa myös kirkon kontrollijärjestelmää. Järjestelmää onkin sanottu myös puoliviralliseksi.¹¹ Kirkon

kontrollijärjestelmässä käytetään erityisesti termejä kirkkokuri ja kirkollinen kontrolli. Kirkkokuri

6 Saarimäki 2010, 30

7 Kirkkoneuvostojen toimintaa tutkinut Erkki Kaikkonen kysyy pro gradu -työssään, onko kirkkoneuvoston kontrollimahdollisuuksien tuntuva heikkeneminen näkyvissä jo ennen uskonnonvapauslakia 1923. Laillistiko lainsäädäntö muutenkin tosiasiallisesti aiemmin syntyneen tilanteen? Kaikkonen 1961, 2.

8 Patriarkaalisella hierarkialla tarkoitetaan naisten ja miesten sukupuolittuneita velvollisuuksia, jotka olivat ennalta määrättyjä, ihanteellisia sekä ”luonnollisia”. Palvelijat, lapset, vaimot ja alamaiset olivat alisteisia isäntään, aviomieheen, mieheen sekä esivaltaan nähden. Lidman 2015, 32.

9 Lidman 2015, 30-35.

10 Karonen 2002, 12-13.

11 Hartikainen 2005, 29, 55.

tarkoittaa niitä toimenpiteitä, jotka perustuivat kirkkolain säädöksiin. Kirkollinen kontrolli on laajempi käsite, joka kattaa kirkon organisoiman, ennaltaehkäisyyn pyrkivän kristillissiveellisen elämän valvonnan.¹² Tässä tutkielmassa käsittelen laajasti kirkollista kontrollia suhteessa

aviopareihin, sekä heitä kohtaan asetettuja kirkkokurin toimenpiteitä.

Professori Heikki Ylikangas toteaa, että puolisoiden yhteiselämä oli jopa sopuisempaa aikana, jolloin avioliitot perustettiin puolisoiden tuntematta toisiaan. Tämän hän perustelee sillä, että kaavamaiset ja ulkokohtaiset tekijät, joiden perusteella avioliitto muodostettiin, olivat myös avioelämän perusta. Puolisoiden luonteiden yhteensopivuus ei joutunut koetukselle, sillä aviomiehen edusmiehisyys ja isäntävalta esti henkisen yhteyden muodostumisen.¹³ Toisaalta avioliittojen konflikteja käsittelevä tutkimus on osoittanut, että konflikteja on avioliitoissa ollut läpi vuosisatojen. Kirkko ja esivalta asettivat avioliitoille ihanteita ja normeja, jotka toki muokkasivat ihmisten käytös- ja ajatusmalleja, mutta kotitalous ei ollut niin yksimielinen ja kiinteä kokonaisuus kuin mitä esivalta toivoi. Perheet hajosivat eri tavoin ja puolisoiden välillä oli ongelmia ja

laiminlyöntiä.¹⁴ Toisaalta entisajan avioliitot on nähty joustavampana kokonaisuutena kuin nykyään: avioliittoja pidettiin kasassa ja liiton laiminlyöntiä kestettiin paremmin, sillä avioerojen saaminen oli vaikeampaa. Avioeroja tutkinut Roderick Phillips jopa toteaa, että odotukset

avioliittoja kohtaan olivat mahdollisesti hyvinkin matalat.¹⁵ Oma tutkimukseni pyrkii selvittämään, minkälainen oli ristiriita kirkon odotusten ja avioliittojen realiteettien välillä.

Phillipsin mukaan entisaikojen virallisten avioerojen lisäksi on olemassa näkymättömämpi, epäinstitutionalisoitu muoto avioliittojen hajoamisesta. Siitä on vaikeampi löytää jälkiä, sillä se ei näy läheskään aina kirjoitetuissa lähteissä. On kuitenkin mahdollista pyrkiä selvittämään tätä epämääräisempää muotoa avioliittojen ongelmista.¹⁶ Tutkimuksessani tulee esille niin

epävirallisesti hajonneita avioliittoja kuin arkipäiväisempää puolisojen välistä eripuraa. Myös avioerot tulevat olemaan esillä tässä tutkimuksessa, sillä eripuran käsittely oli usein esiaste avioeron hakemiselle.

Perehtyminen tarkemmin avioliittojen konflikteihin avaa tutkijalle oven tavallisten ihmisten arjen säröihin ja luo tarkastelupintaa 1800-luvulla eläneen ihmisen elämään. Poikkeustapaukset

12 Hartikainen 2005, 56-57.

13 Ylikangas 1968, 28.

14 Eilola 2002, 102-103 Frigren 2016, 37-38

15 Phillips 1988, 361-363.

16 Phillips 1988, 279-280, 316-321.

Konfliktien tarkastelu laajentaa tietämystä myös avioeroon johtaneista syistä, ja antaa näkökulmaa siihen, kuinka paljon ongelmia ulottui esivallan kontrollin piiriin. Sitä, kuinka paljon avioliiton konflikteja ns. pinnan alla oli, ei voi tutkija koskaan tarkkaan tietää. Perheiden arkielämästä ei yleensä jäänyt minkäänlaisia kirjallisia lähteitä, joiden valossa aihetta olisi mahdollista tutkia.

Vuosisadan vaihteen perhe-elämä ei kuitenkaan ollut idyllistä ruusuilla tanssimista, vaikka avioerot tuona aikana harvinaisia olivatkin.¹⁷ Tutkimukseni pyrkii etsimään vastauksia siihen, miten

avioliiton konflikteihin yhteisöllisesti puututtiin ja minkälaista kirkollista kontrollia pariskuntiin kohdistettiin. Sitä tarkastelemalla selviää myös, mitkä tilanteet aviopuolisoiden välillä herättivät ulkopuolisen kiinnostuksen, ja mitkä asiat nähtiin erityisen paheksuttavina avioliiton rikkeinä.¹⁸