Aineiston kategorisointi eteni vaiheittain, varsin yksityiskohtaisesta ja ajoittain pikkutarkastakin aitouteen viittaavien tai periaatteen kanssa ristiriitaan asettuvien merkkien tunnistamisesta ensin näiden nimeämiseen, ja edelleen yhteneväisyyksien tai selkeiden erojen hahmottamiseen luokkien välillä. Lähiluku ja kategoria-analyysi toimivat työssä kehämäisenä prosessina. Jo varsinaiseen aineiston keruuseen ja havainnointiin kuului eräänlaista lähilukua, sillä aitouden merkitsijöiden paikantaminen vaati joidenkin julkaisujen yhteydessä tarkkaavaisempaa ja
yksityiskohtaisempaa lukemista, ajoin myös lukemista sanottua tai näytettyä vastaan.
Kävin kuvankaappauksina tallennetun Instagram-aineiston läpi uudestaan, lähiluvun ja kategorisoinnin jokaisessa vaiheessa. Lähiluvun periaatteiden mukaisesti suuntasin huomiota sekä päivityksissä varsinaisesti sanottuun, niiden muotoon ja rakenteeseen, että annoin myös omille kokemuksilleni, sisäistyksilleni ja lukiessa herääville
mielikuville tilaa (Frederico 2016, 67, 112). Tämän vaiheen jälkeen lähdin läpikäymään tallennettua aineistoa uudestaan ja hahmottamaan sieltä erilaisia
kategorioita, yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Aineistoa läpikäydessäni suuntasin huomiota aitouden merkkien lisäksi erilaisiin ristiriitaisuuksiin sisällöissä. Kiinnitin huomiota myös siihen, kuinka usein ja millä tavoin aitouden käytännöt nousivat esiin kaupallisten sisältöjen yhteydessä.
Kategorisoinnin apuna käytin taulukkolaskentaohjelmaa. Sijoitin päivityksiä
tekemääni, Tuomen ja Sarajärven (2009, 116-117) teoriaohjaavan sisällönanalyysin luokitteluun pohjaavaantaulukkoon 2 (liite 3). Kirjoitin tallennetut päivitykset ensin
kokonaisuudessaan auki tekstimuotoon, tiivistäen niin kuvissa visuaalisesti esitetyn kuin kirjaten ylös niiden yhteyteen liitetyt kuvaustekstit. Nämä niin kutsutut
alkuperäiset ilmaukset jalostin vielä pelkistetymmiksi, kirjallisiksi kuvauksiksi päivityksistä. Aineiston jäsentäminen näin mahdollisti kuvankaappauksina tallennettujen päivitysten kirjautumisen yhteen taulukkoon, helpottaen niin luokittelua kuin aineiston hallintaa, ja tehostaen luokitteluprosessia.
Alkuperäinen ilmaus Pelkistetty ilmaus Alaluokka Yläluokka Kuva: Kauniisti valaistu
Taulukko 2. Esimerkki laadullisen analyysin etenemisestä aineistollani, Tuomen ja Sarajärven (2009, 116-117) teoriaohjaavan sisällönanalyysin luokitteluun pohjaten.
Aineistosta muodostui ensin kuvailevampia ja yksityiskohtaisempia alaluokkia, jotka analyysin edetessä alkoivat joko liittyä toisiinsa tai systemaattisesti erota toisistaan, muodostaen näin hiljalleen toisistaan erillisiä yläkategorioita. Alakategoriat
merkitsevät analyysissäni tietyn käytännön sisällä toistuvasti esiintyviä teemoja ja tapoja, niiden voidaan ymmärtää kertovan jotakin erityisestä kyseisestä käytännöstä.
Koska loin kategorioita teoriaohjaavasti aitouteen viittaavien merkkien perusteella, kiinnitin huomiota Roschin (1978, 30) termein ”vihjeiden validiteettiin”, eli tietyn viitteen toistuvuuteen kategorian ennustajana.
Taulukoinnin avulla muodostin näin ensimmäisen hahmotelman aineiston
kategorisoinnista. Yläkategorioita muodostui tässä analyysin vaiheessa seitsemän, alakategorioita nelinkertainen määrä. Vaikka tämä luokittelu auttoi ymmärtämään aineistossa esiintyviä käytäntöjä syvällisemmin, oli selvää että se jäi liian
kuvailevaksi ja laajaksi, eikä onnistunut vielä esittämään aineistosta mitään riittävän selvälinjaista. Ensimmäisen kategorisoinnin jälkeen palasinkin lukemaan tallennettua aineistoa jälleen uudestaan, jälleen tarkemmin ja kriittisemmin. Lähilukeminen toimi analyysin tässä vaiheessa tärkeänä kategoria-analyysin menetelmällisenä
apuvälineenä, auttaen muovaamaan ja jalostamaan muodostuneita luokkia selkeämmin analysoitaviksi.
Vihjeiden validiteetin mukaan kategoria muodostuu vahvaksi sitä mukaa, mitä useammin tietty viite esiintyy sen yhteydessä. Vastaavasti, mikäli viite alkaakin yhdistyä johonkin toiseen kategoriaan, edellä mainitun luokan vahvuus vähenee (Rosch 1978, 30). Jälleen ylläkuvatun liikkeen kautta, analyysissä jäsentyi entistä selkeärajaisempia ala- ja yläkategorioita. Omaan tunnistamiseen ja tulkintaan nojaavasta otteesta huolimatta kategorisoinnissa oli ensisijaisesti kyse esiin nousevien käytäntöjen toistettavuudesta ja säännönmukaisuudesta. Kehämäisenä toistetun lähiluennan ja uudelleenluokittelun kautta aineistosta muodostui lopulta neljä yläluokkaa ja 12 alaluokkaa kattava kategorisointi. Varsinainen käytäntöjen luokittelu (taulukko 3) nojaa Eleanor Roschin (1978) kategorisoinnin periaatteisiin.
Seuraavassa luvussa siirryn aineiston analyysiin, joka etenee nojaten esimerkkeihin kategorisoiduista käytännöistä. Esittelen Instagram-aineistosta jäsennetyt
toistuvimmat käytännöt, joista kategorisoinnissa muodostetut alaluokat toimivat yksityiskohtaisempina esimerkkeinä. Vaikka kategoriat on pyritty jäsentämään mahdollisimman selkeärajaisiksi, on syytä huomioida, ettei analysoitavaa aineistoa ole tuotettu kategorisoitavaksi, vaan se koostuu poiminnoista luonnollisesti olemassa olevasta verkkoaineistosta, jota tulkitsen tässä esimerkkinä tutkimusongelmastani.
Tästä johtuen monet päivityksistä olisi mahdollista sijoittaa useampaankin
kategoriaan ja eri käytännöt saattavat esiintyä saman päivityksen kontekstissa, mikäli aineistoa niin valitaan tulkita.
On oletettavaa, että aineiston sisällöntuottajat eivät itse muodostaisi omista päivityksistään täysin samanlaista kategorisointia, jonka olen tässä tutkielmassa tehnyt. Jokapäiväisessä sisällöntuotannossa rajoja tuskin vedetään yksittäisten sisältöjen kohdalla tai tiedostetaan käytäntöjen olemassaoloa näin nyanssitasolla.
Tekemisen myötä omaksuttuja käytäntöjä ja sosiaalisen toimintakulttuurin normistoa toteutetaan osana jokapäiväistä sisällöntuotantoa niin, että ne risteävät ja sulautuvat yhteen. Toisaalta käytäntöjä myös yhdisteltiin aineistossa, joka tehosti tuotettua mielikuvaa aitoudesta. Tämän lisäksi rajojen tekemisen haastavuus liittyy siihen, että
aineisto koostuu sekä visuaalisesta että kirjallisesti materiaalista, jolloin kuvassa ja tekstissä saatetaan ottaa osaa eri käytäntöihin.
Päivitysten ei siis voida odottakaan istuvan tarkkarajaisten luokkien sisään. Koska valtaosalla kategorioista ei ole selkeitä rajoja, auttavat niitä parhaiten kuvaavat esimerkit – tai Roschia mukaillen kategorioiden prototyypit – selkeyttämään päivitysten kategoriajäsenyyttä (Rosch 1978, 36-37). Analysoin aineiston monitulkintaisuudesta huolimatta jokaista päivitystä aina yhden, vallitsevimman kategorian ja käytännön kautta.
5 Aitouden tuottaminen Instagramissa 5.1 Aidon minäesityksen rakennuskäytännöt
Tässä luvussa vastaan kahteen ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni. Ensimmäiseksi kysyin, minkälaisin käytännöin sosiaalisen median ammattilaiset rakentavat aitoutta Instagram-päivityksissään. Vastaan tähän esittelemällä kategoria-analyysissä
muodostamani käytännöt. Toinen tutkimuskysymykseni on, miten minuuden
tietoinen hallinnointi näkyy aineiston minäesityksissä. Vastaan tähän kuvaamalla sitä minuutta, jota bloggaajat päivityksissään tuottavat, peilaten työn teoriaosuudessa jäsennettyjä profiili-minän hallinnoinnin käytäntöjä. Ensimmäinen ja toinen tutkimuskysymykseni liittyvät toisiinsa ja tukevat toinen toistaan. Tästä johtuen myös kysymyksiin vastaaminen tapahtuu analyysissäni limittäin.
Kriittisen lähiluvun ja luokittelun keinoin tutkimusaineistosta muodostui neljä käytäntöjen yläkategoriaa, jotka olen nimennyt seuraavasti:tavallisen epätäydelliset, kulissin raottaminen,hetkessä eläjät sekäsisäisestä paljastaminen.Taulukko 3 havainnollistaa kategorisointia, esitellen myös aineistosta muodostetut alaluokat.
Yhdistävä luokka Yläkategoria Alakategoria
Minäesityksen
autentisointi Tavallisen epätäydelliset
Arkipäiväisyys Luonnollisuus Epätäydellisyyden esittäminen
Kulissin raottaminen
Takahuoneessa tapahtuva Todellisuuteen paluu Tuotannon läpinäkyvyys
Hetkessä eläjät
Päiväkirjamaisuus Tilannepäivittäminen Harmonian rikkominen
Sisäisestä paljastaminen
Ihmissuhteiden esittely Elämäntapahtumiin päästäminen
Negatiivisesta kertominen
Taulukko 3. Aineiston kategorisointitaulukko ja analyysissä muodostetut käytäntöjen kategoriat. Taulukoinnin tapa pohjaa Eleanor Roschin (1978) kategorisoinnin periaatteille.
5.1.1 Tavallisen epätäydelliset
Yleisin aineistossa esiintynyt kategoria kuvaa itsen ja oman elämän esittämistä tavalla, joka viittaa tavanomaisuuteen. Tavanomaisuutta rakennettiin päivityksissä ensisijaisesti nostamalla esiin arkisuutta, sekä toisaalta korostamalla jokapäiväisen elämän tai oman itsen epäihanteellisia piirteitä. Kategorian alle sijoittuneissa
päivityksissä on kyse vertaisuuden rakentamisesta, idealisoidun illuusion rikkomisen kautta.
Tavallisuudella viittaan Mia Lövheimin (2011, 12) kuvaamaan ”tavallisena tyttönä”
esiintymisen tapaan. Kyse on itsen ja jokapäiväisen esittämisestä tavanomaisena ja vertaisena, samankaltaisena suhteessa esityksen seuraajiin (Lövheim 2011, 12-31).
Tätä tehtiin päivityksissä ennen kaikkea alleviivaamalla erilaisia arkipäiväisiä elementtejä. Epätäydellisyydellä kuvaan päivityksissä toistunutta tapaa korostaa erilaisia viitteitä itsen tai oman elämän epäihanteellisuudesta, tuomalla esiin elämän tai itsen epäedustavuutta.
Tavallisuus merkitsee ennen kaikkea samanlaisuutta, viitaten erikoisuuden ja erilaisuuden puuttumiseen (Löytty 2004, 51). Myös epätäydellisyyttä esittelemällä
bloggaajat tuottavat ja ylläpitävät mielikuvaa tavallisuudesta. Lifestyle- ja muotibloggaajien sosiaalisen median sisältövirroissa on totuttu näkemään juuri erityisyyttä – erityislaatuisen esteettisiä, viimeisteltyjä ja ihailtavia esityksiä itsestä ja omasta elämäntyylistä. Vaikka tällaiset esitykset tuottavatkin ihailua, rakentavat ne seuraajien minäkäsityksiin ja kokemuksiin verraten todennäköisesti ennemmin mielikuvaa eroavaisuudesta kuin vertaisuudesta. Jäsennän aineistossa toistunutta tavallisuuden ja epäihanteellisuuden korostamista tapana horjuttaa minäesityksen idealisointia ja ylläpitää vertaisuutta suhteessa seuraajiin, ja täten suojella esitystä epäaidoksi tulkitsemiselta.
Käytäntö jakautui kolmeen yleisimmin toistuvaan alaluokkaan, jotka toimivat analyysissäni tyyppiesimerkkeinä siitä:arkipäiväisyys,luonnollisuusja epätäydellisyyden esittäminen.
Tim Markham (2017, 61) kutsuu tavallisuuden lisääntymistä kulttuurissamme
”arkiseksi käännökseksi” – joka voidaan ymmärtää myös pyrkimyksenä aitouteen, sillä arkinen ymmärretään usein autenttisempana.Arkipäiväisyyden kuvauksissa bloggaajat tuovat esiin tavanomaisina näyttäytyviä tilanteita tai toimintaa. Arkista, kuten esimerkiksi päivittäisiä rutiineja kuvaamalla, esityksen yleisö päästetään seuraamaan bloggaajan jokapäiväistä, aitoa elämää.
Esimerkkipäivityksissä kuvien kohteena on sänky. Molemmissa kuvateksti viittaa tilanteen arkipäiväisyyteen. Ensimmäisessä päivityksistä jo kuvan kohde rakentaa mielikuvaa tavanomaisuudesta: kuvassa on petaamaton sänky ja sängyllä kannettava tietokone. Kuvateksti ”my lyfe” (minttustorgards) toteaa suoraan kuvan olevan tavanomainen esimerkki bloggaajan elämästä. Viimeistelemätön sänky ryppyisine liinavaatteineen ja kuvan harmahtava valo ei tuota mielikuvaa editoinnista tai erityislaatuisen hohdokkaasta arjesta. Kannettava tietokone saa aikaan tulkinnan siitä, että bloggaaja myös työskentelee sängystä käsin, joka entisestään vahvistaa kuvan arkisuutta. Päivitys rakentaa mielikuvaa aitoudesta tavallisuuden,
kaunistelemattomuuden ja asettelemattomuuden kautta.
Toisessa esimerkkipäivityksessä arkisuuteen viittaava kuvateksti ”Mornings of October” (saratickle) on liitetty kuvaan, jossa vaaleiden puhtaiden lakanoiden päällä lepäävät ruskettuneet sääret. Säärille on aseteltu kaksi kulhoa, joissa symmetrisesti koristellut smoothie- tai puuroannokset. Mielikuva tavallisuudesta ei pelkän kuvan perusteella ole vahva, vaikka asetelma vaikuttaakin pyrkivän kuvaamaan
bloggaajalle tyypillistä aamupalahetkeä. Paljaat sääret ja sängyllä nautittu annos viittaavat siihen, ettei henkilö ole vielä pukeutunut, vaan vasta valmistautuu päivään.
Tapa liittää asetellulta ja lavastetulta vaikuttava tilanne tekstiin, joka suomennettuna toteaa ”lokakuiset aamut”, rakentaa kuitenkin mielikuvaa tavanomaisuudesta ja vertaisuudesta. Näin bloggaaja viestii seuraajilleen, että tältä näyttävät sateiset syysaamut.
Aitouden rakentumisen näkökulmasta merkitystä on sillä, mikä päivityksissä on kerronnan ja kuvan kohteena. Nopparin ja Hautakankaan (2012b, 31-32) mukaan arkisten tilanteiden ja asioiden esittäminen rakentaa mielikuvaa tavallisuudesta, samankaltaisuudesta ja vertaisuudesta, toimien näin merkittävänä aitouden rakennuspilarina. Näissä aineiston päivityksissä aitoutta tuotetaan korostamalla sellaisia jokapäiväisen elämän elementtejä, jotka koskettavat todennäköisesti myös seuraajia. Kyse on viitteistä asioihin, jotka ovat kohderyhmän jäsenille tuttuja ja tunnistettavia omasta arjesta. Ymmärrämme kaikki, miltä vastaheränneenä tuntuu ja tiedämme, minkälaisia lokakuiset aamut ovat. Tunnistamme myös viittaukset arkisiin rutiineihin, kuten aamupalan syömiseen, ja tunnetiloihin, kuten tylsyyteen tai
väsymykseen.
Tavallisuuden lisäksiluonnollisuus on perinteisesti aitouteen liitetty merkki (Gilmore
& Pine 2007, 49-50) ja myös omassa aineistossani aitoutta rakennettiin
luonnollisuuden kautta. Luonnollisuus viittaa johonkin itsestään olemassa olevaan ja koskemattomaan. Päivityksissä se esiintyi viimeistelemättömyytenä,
koristelemattomuutena ja editoimattomuutena. Yleisiä luonnollisuuteen viittaavia päivityksiä olivat meikittömät omakuvat ja kuvat, joita ei oltu voimakkaasti jälkikäsitelty.
Päivityksissä kuvan kohteena on bloggaaja itse, jolloin mielikuva luonnollisuudesta syntyy viimeistelemättömän olemuksen kautta. Aineiston yleinen kuvasto oli voimakkaasti editoitua ja useimmiten minäesityksissä esiintyi Mark Deuzen (2012, 237-238) kuvaama ”idealisoitu itse”, minän ihanneversio. Tällaisen kuvaston keskellä meikittömänä tai muokkaamattomana esiintyminen horjuttaa yleisesti omaksuttua ja toistuvaa idealisoinnin tapaa, ja rakentaa aitoutta vasten yleistä normia. Aitouden tuottamisen kannalta oleellista siis oli, että esiintymistapa erosi ideaaliminänä esiintymisestä – joko yksilön oman sisällön tai yleisen Instagram-kuvaston kontekstissa. Kun kuvan kohteena on bloggaaja itse, on esitetty rooli luonnollisen ja tavallisen, aidon minän. Tilanteen ja itsen luonnollisuutta korostettiin usein entisestään kuvatekstillä, kuten esimerkkipäivitykseissä viittaamalla
heräämisen jälkeiseen luonnolliseen olotilaan: ”in between alarm clock and coffee”
(saratickle) ja ”I woke up like this” (natawhitetrash).
Toisaalta luonnollisuutta ja aitoa esiintymistapaa haettiin myös asennon kautta.
Vaikka lifestyle-blogien ja Instagram-sisällöntuotannon genre tulee aiheidensa puolesta lähelle perinteistä naisille suunnattua aikakausijulkaisemista, eroaa
kerronnan tyyli ja tapa lähestyä aiheita naistenlehdistä. Myös kuvissa esiinnytään eri tavalla kuin naistenlehtien sivuilla. Asukuvissa, eli päivityksissä, joissa bloggaaja esittelee päällään olevia vaatteita ja asusteita, on katse usein suunnattu pois kamerasta ja asentoon tapaillaan luontevuutta. Suoran kamerakontaktin ja voimakkaan poseeraamisen sijasta asennot mukailevat luonnollista liikettä tai
tilannetta. Kuvissa saatetaan esimerkiksi ottaa kävelyaskelia, katsella puhelimen näyttöä tai juoda kahvia.
Esiintymistapa rakentaa pesäeroa perinteiseen lifestyle- ja muotikuvastoon. Kuten työn teoriaosuudessa esitetty, sosiaalisen median aitoutta selitetään
tutkimuskirjallisuudessa usein luonnolliselta ja amatöörimäiseltä vaikuttavalla tuotannon tavalla, joka eroaa perinteisistä median käytännöistä (Duffy & Hund 2015, 7-9; Tolson 2010, 281). Myös oman aineistoni päivitysten tilanteet vaikuttivat usein hetkellisiltä otoksilta, ilman suurempaa tarkoitusta. Ne ovat tyyliteltyjä ja
suunnitellun oloisia kuvia, joissa kuitenkinvain ollaan – on kyse sitten sängyllä makoilusta tai kotikadulla kävelemisestä.
Viimeinen toistuen esiintynyt tavallisuuden tuottamisen alakategoria liittyy epätäydellisyyden esittämiseen. Näissä päivityksissä suunnattiin huomiota oman elämän epäihanteellisuuteen tai epäkohtiin, vastoin idealisoinnin normia. Niissä tuotiin esiin jotakin, joka on reaalielämässä totta ja todellista, mutta bloggaajien sosiaalisen median sisällöntuotannossa tavanomaisesti esitetyn ulkopuolella.
Käytäntö esiintyi aineistossa useissa variaatioissa. Useimmiten päivityksissä viitattiin oman kodin epäjärjestykseen, valtavirtakulttuurissa epäihanteellisina jäsennettyihin elämäntapoihin tai omaan fyysiseen ulkomuotoon, jota alleviivattiin tavalla tai toisella ideaaliminästä poikkeavaksi. Yksinkertaistaen kyse on minkä tahansa itseen
tai omaan elämään liittyvän seikan epäedustavuudesta, josta huolimatta – tai aitouden juuri sen takia – se päätetään jakaa muiden nähtäväksi.
Oma koti on tyypillinen kohde lifestyle-bloggaajien Instagram-päivityksissä.
Fokuksessa ovat useimmiten harkitut sisustuselementit ja kodin valitut, parhaat palat.
Päivitysten kodeissa on lähes poikkeuksetta siistiä ja sommitellun oloista, ne muistuttavat tyyliltään huonekalukuvastojen ja sisustuslehtien kuvamaailmaa.
Tutkielmani aineistosta nousi muutama tästä normista poikkeava bloggaajan omaa kotia kuvaava päivitys.
Esimerkkipäivityksessä kodista on jaettu kuva, jossa esillä on sotkuinen työpiste.
Kuvakulmaa on valittu laajentaa totutusta normista ja esitellä seuraajille sellaista, joka yleensä rajataan Instagram-profiilin ulkopuolelle. Aitous vahvistuu entisestään bloggaajan puhetavan johdosta: ”Mitä ootte mieltä tosta mun työpöydästä?”
(minttustorgards) Kuvateksti sekä puhuttelee seuraajia suoraan että esittää kysymyksen. Muun muassa Lövheim (2011, 13) ja Tolson (2010, 286) ovat esittäneet aitouden rakentuvan suoran puhetavan ja esityksen yleisölle osoitettujen kysymysten kautta. Suoran kontaktin avulla päivityksessä rakennetaan vertaista ja aidon tuntuista yhteyttä bloggaajan ja seuraajien välille.
Alleviivaamisen arvoista tavallisuutta löydettiin myös omasta ulkomuodosta.
Erityisesti muotiblogitaustaisten bloggaajien Instagram-sisällöntuotanto varasi vahvasti itsen visuaaliseen esittämiseen, ja tyypillisintä sisältöä olivat asu- ja
omakuvat. Toisaalta profiilin genreen tai fokukseen katsomatta, jokaisessa aineiston profiileista julkaistiin runsaasti omakuvia. On hankalaa arvioida, mitkä omakuvista ovat Kwonin ja Kwonin (2014, 301) määritelmän mukaisiaselfieitä (bloggaajan itse
itsestään ottamia kuvia), mutta lähikuvat tai puolilähikuvat itsestä olivat kaikissa aineiston profiileissa yleisiä. Useimmiten näissä kuvissa esiintyi hyvin edustava ja ihanteellinen itse.
Vastoin itsen idealisoinnin normia, omakuvia käytettiin aineistossa ajoittain myös esimerkkeinä epätäydellisyyksistä itsessä. Päivitysten sävy ei ollut negatiivinen, asioista ei valitettu tai itseä soimattu, vaan itsessä nähty epäihanteellisuus tuotiin esiin hyväksyvän, lempeän ja usein myös humoristisen otteen kautta. Erityistä päivityksissä on se, kuinka niissä tarkoituksella ohjattiin huomiota tekijöihin, jotka rakensivat bloggaajasta aidompaa.
Ensimmäisessä esimerkkipäivityksessä omakuva on kehystetty kuvatekstillä ”Ihanaa että sullaki on jo silmärypyt” (sannitrishin). Teksti on sijoitettu sitaatteihin, joka saa ymmärtämään kommentin tulleen jonkun muun kuin bloggaajan itsensä suusta. Hän on kuitenkin valinnut nostaa nämä sanat kuvailemaan itseään, omakuvan yhteyteen.
Kuvassa bloggaaja on asennossa, joka saa hänet vaikuttamaan itsevarmalta ja tyytyväiseltä – leuka on hieman kohotettu, kasvoilla on hymy ja katse suunnattu viistosti alaspäin kohti kameraa. Syntynyt mielikuva ei ole ylimielinen, vaan hyväksyvä ja kuvatekstiin nostetusta kommentista piittaamaton. Bloggaaja tuntuu ikään kuin toteavan: ”Niin onkin silmärypyt, mitä sitten?” – siitäkin huolimatta, että kuvasta on hankalaa erottaa viittauksen kohteena olevia ryppyjä.
Toisessa esimerkkipäivityksessä bloggaajalla on päällään urheiluvaatteet, jotka paljastavat kaistaleen vatsan ihoa. Vatsan ihosta erottaa useamman sentin pituisen arven. Kuvatekstissä bloggaaja ohjaa huomiota arpeen, joka olisi hyvin saattanut jäädä katsojalta huomaamattakin: ”The coolest scars are from surfing” (saratickle) Vaikka asento vaikuttaa poseeratulta ja bloggaaja tahallisesti jännittävän
vatsalihaksiaan kuvaa varten, olisi arven paljastava kuva voinut jäädä myös
kokonaan valikoitumatta päivitettäväksi. Kuvavalinnallaan muun muassa treenaus- ja uima-asukuvia usein päivättävä bloggaaja tulee tuottaneeksi aitoutta, esittelemällä totutusti varsin täydellisenä näytetyn kehon epäkohtaa.
Kwon ja Kwon (2014, 305-306) esittävät selfien olevan tapa autentisoida itseä – representoida sitä, kuka yksilö todella on, mikä yksilön oma kokemus itsestä on.
Vaikka bloggaajat vaikuttavat pääsääntöisesti käyttävän itserepresentoimisen keinoja esittääkseen sitä, keitä he haluaisivat olla ja mikä heidän näkemyksensä
ideaaliminästään on, autentisoi tämä käytäntö minäesitystä esittelemällä niitä itsen puolia, jotka eivät normaalisti sosiaalisen median kulttuurissa istu ihanneihmisen käsikirjoitukseen. Minäesitystä hallinnoitaessa erilaiset virheet ja epäkohdat editoituvat useimmiten pois, jotta seuraajille esittäydytään mahdollisimman edustavassa ja ihailtavassa valossa. Arvet ja silmärypyt ovat usein asioita, jotka jäävät profiilityön leikkauspöydälle, sen sijaan että ne päätyisivät julkisiin päivityksiin asti.
Tavallisen epätäydelliset -kategorian sisällä aitoutta rakennetaan tavanomaisuuden ja vertaisuuden ilmaisemisen ja korostamisen kautta. Tavallisuus rakentaa aitoutta seuraajan verratessa minäesitystä omaan minäkäsitykseensä ja kokemuksiinsa, sisäistämisen ja samastumisen kautta (Sandlin & Peña 2014, 340). Tavanomaista ja epätäydellisyyttä alleviivaamalla bloggaajat autentisoivat Instagramissa
omaksumaansa ihanneminää, horjuttaen mielikuvaa sen täydellisyydestä. Aitouden rakentumisen näkökulmasta tavallisuuden ja virheiden esittämisellä on voimaa, sillä sosiaalisessa mediassa aitoa itseä verrataan useimmiten idealisoituihin toisiin (Deuze 2012, 237-238, 247-248). Tällä käytännöllä rakennetaan kosketuspintaa bloggaajan minäesityksen ja seuraajan minäkäsityksen välille. Samalla kokemus itsen
riittämättömyydestä tai huonommuudesta verrattuna ihailtuun bloggaajaan voi pienentyä.
Lövheimin lisäksi muun muassa Tolsonin ja Löytyn mukaan tavallisuuden
tuottamisessa on kuitenkin kyse hyvin itsetietoisesta projektista, jonka tavoitteena on esiintyä aitona merkityksellisten muiden silmissä (Löytty 2004, 48; Tolson 2001, 452). Parhaimmillaan tapa näyttäytyy kuitenkin vastakkaisena idealisoinnin normille ja tasoittaa sisällöntuotannon käytäntöjä, jotka tavallisesti keskittyvät hohdokkaiden hetkien jakamiseen.
5.1.2 Kulissin raottaminen
Ammattimaista sosiaalisen median kulttuuria koskettavat sosiaaliset normit periytyvät verkkokentän alkuperäisistä ihanteista ja ideologiasta, joka perustuu periaatteille avoimuudesta, läpinäkyvyydestä ja tasa-arvosta (Marwick 2013a, 158).
Tänä päivänä toimintaa ohjaavat kuitenkin myös henkilöbrändäämisen ja
taloudellisen voiton tavoittelun reunaehdot. Kaupallistunut sosiaalinen media nojaa markkinalogiikan periaatteille, joka näkyy kahden arvo- ja normijoukon
sekoittumisena (Marvick 2013a, 76, 158, 201; Salisbury & Pooley 2017, 7) myös omassa aineistossani. Toisaalta minäesitykset vaikuttavat suunnitelmallisilta ja editoiduilta, sisältäen erilaisia asettelun ja lavastamisen käytäntöjä. Toisaalta esiin nousi käytäntö, joka tuo esiin Instagram-esityksen ja lavastamattoman reaalielämän eroavaisuuksia, ja tuottaa aitoutta juuri läpinäkyvyyden sekä sisällöntuottajan ja seuraajien välistä tasa-arvoa rakentavien mekanismien kautta. Nimesin tämän käytännönkulissin raottamiseksi.
Käytäntöä kuvaa tapa päästää seuraajat Instagram-päivitysten, ja joissakin tapauksissa myös varsinaisen tuotannollisen työn, kulisseihin. Kategorian teatteritermistö on lainattu Erving Goffmanilta (1959, 51-53), jonka mukaan identiteettiesityksissämme esillä on aina vain lopputuote prosessista, jossa olemme sisäisesti punninneet mitä haluamme itsestämme muille esittää. Se, mitä emme halua muiden näkevän, jää piiloon kulisseihin. Kulissia raottamalla bloggaajat kuljettavat seuraajaa minäesityksen näyttämöltä sen takahuoneeseen. Marwickin, boydin ja Uskin mukaan hallinnoimalla minäesityksen prosessia näin, bloggaajat suojelevat sitä epäaidoksi tulkitsemiselta (Marwick 2013a, 240-241; Marwick & boyd 2010, 123-124; Uski 2015, 87).
Tätä tehtiin aineistossa yleisesti kolmella toisistaan hieman poikkeavalla tavalla, jotka erittelin alakategorioiksitakahuoneessa tapahtuva, todellisuuteen paluuja tuotannon läpinäkyvyys.
Päivitys yllä on oppikirjaesimerkki esityksen kulisseihin päästämisestä. Kuvassa bloggaaja seisoo ruokapöydällä ja ottaa kuvaa pöydälle asetellusta ruoka-annoksesta.
Kuvatekstissä hän jäsentää bloggaajan työtä, tarjoten samalla selityksen normaalista kuvavirrasta poikkeavalle kuvalle seuraavasti: ”Blogger life [hymiö] Climbing on tables for the perfect shot.” (jennipupulandia) Päivitys tulee kuvanneeksi sekä bloggaajan tavanomaista työpäivää, että lavastuksellista työtä ja kuvausjärjestelyjä päivitysten takana. Normaalisti profiiliin päätyvä lopputuote kuvauksista, valokuva kauniista ruoka-annoksesta, muistuttaa todennäköisesti aikakauslehtien
ruokapalstojen houkuttelevia kuvia. On selvää, että lehdissä julkaistavien ruokakuvien taustalla on myös toimituksellista työtä, somistamista, asettelua ja lavastamista. Miksi bloggaaja päätyy näyttämään seuraajilleen myös työvaiheen lopullisen julkaistavan sisällön takaa?
Yhden selityksen tarjoaa aitouden ja läpinäkyvyyden ideologian varaan rakentuva normisto, joka sosiaalisen median ammattilaisia koskee. Kuten Marwick (2013a, 158) mikro-julkisuutta käsitelleessä tutkimuksessaan toteaa, eroavat sosiaaliset normit ja odotukset sosiaalisen median ammattilaisten ja perinteisten media-ammattilaisten välillä huomattavasti. Vaikka viihdemediassa kiertävä kuvasto ja julkisuuden henkilöiden identiteetit käsitetään usein osin keinotekoisiksi, koskevat sosiaalisessa mediassa statuksensa rakentaneita bloggaajia erilaiset säännöt.
Sosiaalisen median sisällöntuottajat kokevat tutkimuksen mukaan jäävänsä
keinotekoisuudesta herkästi kiinni, ja heidän on siksi avoimesti paljastettava kaikki teennäinen ja epäaito itse, ennen kiinnijäämistä. (Marwick 2013a, 158.)
Käytäntö syntyi blogien ammattimaistuessa ja kaupallistuessa. Ennen varsin tavanomaista arkeaan dokumentoineita bloggaajia alettiin 2010-luvun taitteessa kutsua yhä useammin erilaisiin kutsuvierastilaisuuksiin, lanseerauksiin ja juhliin, ja tunnetuimpien bloggaajien arki muuttui. Hohdokkaiden tapahtumien ja yhteistöiden
Käytäntö syntyi blogien ammattimaistuessa ja kaupallistuessa. Ennen varsin tavanomaista arkeaan dokumentoineita bloggaajia alettiin 2010-luvun taitteessa kutsua yhä useammin erilaisiin kutsuvierastilaisuuksiin, lanseerauksiin ja juhliin, ja tunnetuimpien bloggaajien arki muuttui. Hohdokkaiden tapahtumien ja yhteistöiden