Yhteenvetona – jos otetaan lähtökohdaksi, että ollakseen autenttista dokumenttielokuvan on oltava metodisesti monipuolista ja moninäkökulmaista, niin millaisia eri todellisuuden lähestymistapoja autenttinen, moninäkökulmainen, muustakin kuin toteennäytetyistä fak-toista kiinnostunut dokumenttielokuva sisällyttää itseensä, ja millaisista tyyleistä se koos-tuu?
Yhdellä tapaa, dokumenttielokuvateoreettisista lähtökohdista käsin määriteltynä autent-tinen dokumenttielokuva on näkemys ihmisenä maailmassa olemisesta. Tällainen olemi-nen on dialogiolemi-nen [neuvotteleva] vuorovaikutusjatkumo suhteessa jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön; tekijänä maailmaan osallistumista. Dokumenttielokuva on myös tosimaail-man kompleksisten kulttuuristen ja sosiaalisten ilmiöiden havainnollistavaa kuvailua, ar-kitodellisuuden näkemistä uudessa muodossa; paljastavassa valossa. Se on niin ikään oman positionsa refleksiivistä tiedostamista, tekemisen konventiot ja omat ajatuskulut etualalle tuoden; sekä omien ensi käden kokemuksien esittämistä, elähdyttävästi demon-stroiden. Se on todellisuuden muuttuvan luonteen käsittämistä ja jonkin uuden todeksi tekemistä – mielikuvituksen luovan voiman ilmentämistä, synnyttämistä, todeksi elä-mistä; luovaa toimintaa – ja näiden sisällyttämistä dokumenttielokuvan piiriin.
Toisella tapaa, epistemologisista lähtökohdista käsin määriteltynä autenttinen dokument-tielokuva on maailman tutkimista: havaintoja, kokemuksia, ajatuksia ja kuvitelmia – ja siten todellisuudesta tietämistä, näkemyksellistä tietoa esittävän ja tuottavan – lisäävän – elokuvailmaisun muotoon puettuna. Se on yksi- tai moniselitteisten merkitysten muodos-tamista teoksen rakenneosia organisoimalla. Se on myös merkityksiä tuottavan tekijän roolin laajentamista ja siten orgaanista vallan jakamista; interaktiivista yhdessä tekemistä, ja toisten asiaan osallisten fasilitoivaa voimaannuttamista. Se on näkemys sekä ulkoisten näkyvän tosimaailman toisinnuksien, että sisäisten kätketyn sisäisen tosimaailman ilmen-tymien näkyväksi tekemisestä, sekä myös mielikuvituksellisten maailmojen sisällyttämi-sestä tasapuolisesti tutkittaviksi lähteiksi; yhtä lailla tarpeellisiksi osiksi osana mitä ta-hansa asiaa koskevaa elokuvallista kokonaiskuvaa. Se on oletus, että havainnot ja loogiset päätelmät ja väitteet ovat totta – ja että myös kokemukset, rakenteet ja merkitykset ovat totta, vaikka niissä onkin kyse vaikeasti kielellistettävistä asioista. Mielikuvituksellinen luova toiminta taas irtautuu kokonaan rationaalisesta yhtä tiettyä totuutta kohti pyrkivästä logiikasta ja toden representaatioista (pitäen totuusväitteitä staattisena, todellisuuden ole-muksen kanssa ristiriitaisena käsitteenä), ja suhtautuu pätevään tietoon pikemminkin jat-kuvasti syntyvänä ja uudelleenmuokkaantuvana prosessina, josta aktiivinen tekijä ei voi pysyä erillään.
Sikäli kun on tarpeen vedota myös suoraan dokumenttielokuvatutkimuksen auktoriteet-teihin, katson että tarkoituksenmukaisena tiivistyksenä laajaan totuudellisuuteen pyrki-välle autenttiselle dokumenttielokuvalle toimii riittävän hyvin Brian Winstonin (2017, 217) elämän näyttäminen [show us life – dokumenttielokuvan tarkoituksena].
Tämä ei silti tarkoita, etteikö nicholslainen tiedonvälityksellinen tavoite voisi myötäelää edellisen kanssa. Toisaalla Henry Bacon (2005a, 7) tiivistää oleellisen elokuvataiteesta ja tietämisestä – nähden todellisuuden tutkimuksen intention aivan keskeisenä kaikessa tai-teessa: “Onhan kaikki taiteellinen toiminta perimmiltään havaitsemisemme ja ymmärryk-semme kehittämistä ja hienosyistämistä suhteessa todellisuuteen ja omaan itseemme”.
Dziga Vertovin kuuluisan ideaalin elokuvan – Kino-Pravdan eli ”totuuselokuvan” – käyt-tövaroja olivat Vertovin (1984, 41) manifesteissa kaikki elokuvalliset keinot ja kaikki elokuvalliset keksinnöt. Määriteltäköön että nämä ovat myös elämän näyttämisen ja siitä tiedon esittämisen keinot, keksinnöt, joilla tuotetaan elokuvan agitoimaa elämää ja tietoa.
On myös kiinnostavaa tarkastella dokumenttielokuvan isänä pidetyn ohjaaja John Grier-sonin klassista määritelmää dokumenttielokuvalle: dokumenttielokuva on tosimaailman luovaa käsittelyä [creative treatment of actuality] (Nichols 2017, 5) – joka näyttäytyy nyt syntyneestä kokonaiskuvasta käsin uudessa valossa. Griersonin määritelmään sisältyy il-meisellä tavalla ratkaisematon jännite sen kolmen komponentin, ”tosimaailmallisuuden”
ja ”luovuuden” ja ”käsittelyn” välillä. Tässä luvussa käytettyihin määritelmiin nojaten:
Tämä jännite on itseasiassa jännitettä tosimaailman representaatioiden, sekä mielikuvi-tuksen luovien voimien, sekä toisaalta tekemisen konventioiden ja teoksen rakenteen har-kitun tietoisen organisoinnin välillä. Näin ymmärrettynä Griersonin klassinen määritelmä on itseriittoisesti sanottuna ikään kuin ”ollut koko ajan oikeassa”; tällä tarkoitan sanoa, että jo Griersonin varhaisessa muotoilussa näyttävät tiivistyvän ja nousevan esiin kaksi autenttisessa dokumenttielokuvassa aivan keskeisesti huomioon otettavaa vuorovaiku-tusta: pysyvässä kohtalonyhteydessä saman kolikon kahtena puolena elävät tosimaailma, ja toisaalta mielikuvituksellinen maailma – sekä myös kaikenlaisen esittävän represen-taation kaikkialle teokseen ylettävä ohittamaton vaikutus, ja toisaalta tarve ja tahto ylittää tuo esittäminen, ja ennemminkin luoda.
Lopuksi totuudesta ja dokumenttielokuvasta. Jos hypoteettinen puhdas totuus on täyttä yhtäläisyyttä todellisuuden kanssa, niin autenttisuus – ja autenttinen dokumenttielokuva – tunnustaa tällaisen täydellisen puhtaan totuuden olevan kaikessa ilmaisussa saavutta-maton ideaali; tunnustaa yhden tietyn, erityisen, suljetun systeemin totuuden olevan dottomuus – mutta silti saman aikaisesti pyrkii vilpittömästi niin lähelle sitä kuin mah-dollista, niin monesta näkökulmasta kuin mahdollista. Tällöin sopiva kontrasti, suhdeluku ja työnjako eri näkökulmien välillä muodostuu tapauskohtaisesti.
7 AUTENTTISEN DOKUMENTTIELOKUVAILMAISUN ELEMENTIT
Bertolt Brechtin ajattelua mukaillen, ilmaisullisissa elementeissä ”ei ole [kyse] puhtaista muodoista eikä sisällöistä vaan tekniikoista, keinoista, jotka eivät ole neutraaleja”. Niiden luonteella on keskeinen merkitys muutokselle, asioiden toiseksi tulemiselle. (Viren 2018.)
Tässä luvussa määritellään mitkä ovat autenttisen dokumenttielokuvan ilmaisuelementit, ja luetellaan millaisia esteettisiä ja poeettisia keinoja ja tekemisen käytänteitä liittyy ku-hunkin elementtiin. Tosiin sanoen, tavoitteeni on vastata seuraaviin kysymyksiin: Millai-sista elementeistä eli perusoMillai-sista autenttinen dokumenttielokuva koostuu, ja mitä ominai-suuksia näillä ilmaisuelementeillä on? Millaiset dokumenttielokuvantekemisen keinot – eli käytänteet ja tekniikat – tuottavat tällaiset kaksoisaspektisen todellisuuden eri ilmai-sutapoja edustavat elementit? Mikä on näiden elementtien suhde integraalin tietoteorian perusnäkökulmiin, sekä neljään eri todellisuuden ilmaisun tapaan? Ja mihin elokuva- ja dokumenttielokuvatutkimuksen piirissä tunnettuihin teorioihin, käsitteisiin ja genreihin nämä elementit, eri elementteinä, tunnistettavasti kytkeytyvät – ja millä tavoin?