Kaikissa kolmessa metsäkeskuksessa asiantuntijatieto dominoi keskustelua. Osallistuvat tarjoavat asiantuntijatietoa keskusteluun keskustelun aiheesta tai menetelmästä riippumatta. Alueellista metsäohjelmaa koostettaessa he ovat paikalla asiantuntijoina, jotka tuntevat oman alueensa hyvin ja osallistuvat keskusteluun ammattilaisina, asiantuntijoina. Ehkä juuri asiantuntijaroolinsa vuoksi osallistujat tuottivat pääosin asiantuntijatietoa. Samankaltaisiin asiantuntijatietoa korostaviin tuloksiin ovat päätyneet aiemmin muun muassa Peuhkuri (2004) ja Kohl (2008). Ohjelmantyössä myös metsänomistajia, jotka voidaan nähdä alueellisten metsäohjelmien tärkeänä maallikkokohderyhmänä, edustivat ammattilaiset, heidän etujärjestönsä edustajat.
Asiantuntijatiedon roolin korostuminen saattaa osaltaan johtua myös tutkimusasetelmasta. Foorumi, jolla keskustelua käydään, on mitä luultavimmin merkittävässä roolissa tiedon tuottamisessa. Lähes kaikilla osallistujilla oli aiempaa kokemusta alueellisen metsäohjelman teosta ja näin ollen ennalta käsitys keskustelun luonteesta. Ehkä tämä osaltaan ohjasi keskustelua asiantuntija- ja numeropainotteiseksi. Saattaa olla, että aiempi kokemus ohjelmatyöstä vähensi kokemuksellisen tiedon tuottamista, sillä kokemuksellinen tieto mielletään helposti epätäsmällisemmäksi kuin asiantuntijatieto ja näin ollen siihen perustuvat argumentit saattavat olla tehottomampia.
Kokemukselliseksi tiedoksi luokiteltavia puheenvuoroja oli myös itse työskentelyprosessiin liittyvissä kommenteissa, jotka rajattiin aineistosta pois, koska haluttiin keskittyä itse ohjelman koostamiseen liittyvään keskusteluun. Kirjallisuudessa (mm. Vilkka 2006) esitetty ajatus hiljaisen tiedon tehokkaasta piiloutumisesta taisi toteutua myös minun analyysissäni.
Asiantuntijatiedon korostuminen oli odotettavissa oleva tulos, mutta sen näin selkeästi muita tutkittuja tiedon lajeja suurempi määrä yllätti. Ovatko tulokset luotettavat, onko koodausvaiheessa tapahtunut systemaattinen virhe, enkä vain tunnistanut kokemuksellista ja tieteellistä tietoa? Voiko analyysiini luottaa tai onko tiedon lajien erottelu tällä menetelmällä ylipäätään mahdollista?
Johdattivatko kokouksissa käytettävät menetelmät keskustelijoita tähän suuntaan? Nämä kaikki virheet ovat mahdollisia, eikä laadullisen analyysin koodaajan näkemyksen merkitystä tulekaan väheksyä. On kuitenkin mahdollista, että alueellisen metsäohjelman kontekstissa juuri asiantuntijuus korostuu ja tulos on aivan aito. Peuhkurin (2004) mukaan asiantuntijuus ja tieteellinen tieto korostuvat ympäristökiistoissa. Alueellisessa metsäohjelmassa ei toki ole kyse
59 ympäristökiistasta vaikka eri sidosryhmät koettavatkin tuoda omia, toisistaan poikkeavia tavoitteitaan, osaksi ohjelmaa. Toisaalta muun muassa Åkerman (2009, 34) korostaa luonnonvarasektorin ammattilaisilla olevan hallussaan paljon kokemuksellista tietoa.
Paikallisen tiedon kietoutuminen asiantuntijatietoon on mielenkiintoista, sillä tuotaessa keskusteluun paikallista erikoisosaamista se liitettiin yleensä asiantuntijatietoon eikä esimerkiksi kokemukselliseen tietoon, kuten olin ennakkoon ajatellut. Kohl (2008, 94) kuvaa paikallisuuden muovaavan asiantuntijuutta. Asiantuntijuus sidotaan kontekstiin ja tätä kautta toiminnallisuus ja paikallisuus luovat asiantuntijuutta. Paikallisen tiedon tiivis kytkeytyminen asiantuntijuuteen korostuu ehkä juuri alueellisen metsäohjelman kontekstissa, sillä keskustelun aiheena ovat paljolti paikalliset asiat, jotka ohjaavat puhetta helposti kohti paikallistuntemusta. Se, kuinka paikallinen tieto esitetään asiantuntijatiedon yhteydessä eikä esimerkiksi kokemuksellisen tiedon yhteydessä, oli kuitenkin yllätys. Erityisesti metsäalan ammattilaiset tuottavat paljon puhetta, jossa he yhdistävät asiantuntijuutensa ja käytännössä opitun paikalliseen osaamisensa. Heidän ammattitaitoonsa kuuluu paikallisten olojen ja toimijoiden tuntemus. Saattaa olla, että metsäalalla paikallista osaamista myös arvostetaan ja siksi ammattilaiset tuottavan tällaista paikallista asiantuntijatietoa niin runsaasti. Kohlin (2008, 100–101) mukaan paikallisuus ja implisiittisyys ovat ammattilaisten mielestä hyväksyttäviä, jopa toivottuja tiedon ominaisuuksia suunnitteluprosesseissa. Åkerman (2009, 33) puolestaan kuvaa luonnonvarasektorin sisäisten asiantuntijakulttuurien vaihtelevan ammattikunnittain. Sektorin sisällä toimivat muun muassa ympäristö- ja metsähallinto, joilla on omanlaisensa tiedonkeruun ja toiminnan kulttuurinsa.
Suoraan tieteellistä tietoa tarjottiin osaksi keskustelua yllättävän vähän. Eniten tieteeseen viittasivat keskusteluun osallistuvat tutkijat (ei itse HyvAmo-hankkeen tutkijat vaan alueelta kutsutut keskustelijat). Tieteelliseen tietoon viitattiin usein metsävaroista keskusteltaessa ja tällöin viitattiin VMI (valtakunnan metsien inventointi, jonka Metsäntutkimuslaitos tekee) tuloksiin. Ehkä asiantuntijatiedon taustalla oli tieteellistä tietoa, mutta sen esittäminen muotoiltiin niin, että se tuli koodatuksi asiantuntijatiedoksi. Kirjallisuuteen pohjaavista ennakko-oletuksista poiketen (esim.
Peuhkuri 2004) tieteellinen tieto jäi aineistossa pieneen rooliin. Ehkä tieteellinen tieto on hieman jäykkää ja kömpelöä tämän kaltaiseen keskusteluun, johon asiantuntijatieto taipuu paremmin.
Kohlin (2008, 100-101) mukaan suunnitteluprosesseissa kokemuksellista asiantuntijuutta voidaan pitää jopa arvokkaampana kuin tutkimustietoa.
60 5.2 Alueellinen metsäohjelma on vahvasti ammattilaisten käsissä
HyvAmo-hankkeen pilotin keskustelijat oli valittu alueellisista toimijoista kunkin alueen metsäkeskuksen toimesta. Keskustelijat edustivat melko hyvin todellisen ohjelmantyön kokoajia.
Todellisessa tilanteessa ryhmä on isompi, mutta samat tahot ovat edustettuina. Metsänomistajia edustavat metsänomistajaliittojen edustajat ja muun muassa ympäristöjärjestöillä on omat edustajansa. Pääosa osallistujista on kuitenkin paikalla asiantuntijoina ja ammattinsa ja työnantajansa edustajina. He keskustelevat sosiaalisesta kestävyydestä ja metsätalouden hyväksyttävyydestä asiantuntijoina, jotka pyrkivät tulkitsemaan maallikoiden arvostuksia oman kokemuksensa ja tutkitun tiedon pohjalta.
Ohjelmatyössä metsänomistajat ja muut metsän käyttäjät jäävät kohteen rooliin. Ohjelman omistajuus jää ammattilaisille ja sen kokoaminen perustuu ammattilaisille tuttuun asiantuntijatietoon. Alueellisen metsäohjelman tapauksessa metsäammattilaisten rooli korostuu ja heidän ammattitaitoaan korostetaan keskusteluissa toistuvasti. Ohjelma on metsäammattilaisten kokoama ja he puhuvat vahvalla ammattilaisen äänellä, jossa asiantuntijuuden lisäksi korostetaan paikallistuntemusta. Metsänomistajien roolia passiivisina ohjelman kohteena sivutaan keskusteluissa ja asian ongelmallisuus tunnistetaan, mutta käytännönjärjestelyt ja resurssit hankaloittavat maallikoiden ottamista laajemmin mukaan prosessiin. Saarikoski ym. (2010) päätyvätkin samankaltaisiin johtopäätöksiin. Alueellisten metsäohjelmien kansalaisten osallistaminen prosessiin jää puolitiehen ja jää helposti sisällöltään melko tyhjäksi.
Osallistamiskokeilut on koettu Saarikosken ym. (2010) mukaan jopa turhauttavina. Turhautuminen on koskenut niin osallistuvia kansalaisia kuin metsäkeskuksen viranomaisiakin. Tiedon lajien näkökulmasta olisi kuitenkin hyvin mielenkiintoista saada myös maallikot keskustelemaan alueellisen metsäohjelman teemoista. Ehkä maallikot tarjoaisivat prosessiin enemmän kokemuksellista tietoa ja tämä voisi avata uusia näkökulmia myös asiantuntijoiden keskusteluun.
Myös se kokemuksellinen tieto, joka nyt piiloutuu ammattilaisen puheessa asiantuntijuuden taakse, voisi tulla selkeämmin esiin.
Alueellinen metsäohjelma on ammattilaisten kokoama eikä se sisällä aitoa osallistamista. Tähän tulokseen on päätynyt muun muassa Tikkanen (2003). Metsäohjelman kohteena ovat kuitenkin suurelta osin yksityisessä omistuksessa olevat metsät, joiden toimenpiteistä päättävät niiden omistajat, maallikot. Leskinen (2006) toteaa paikallisen tiedon käytön lisäävän yksilön kokemaa oikeudenmukaisuutta ja muutoksen hallittavuutta. Aineiston analyysi tiedon lajien näkökulmasta
61 nostaa esiin paljon kysymyksiä, jotka kytkeytyvät asiantuntijoiden ja maallikoiden rooliin.
Kohtaako ohjelmatyö koskaan maallikoita? Pystyvätkö asiantuntijat tulkitsemaan maallikoiden tarpeita ja toiveita riittävästi vai kahlitseeko ammattitaito ja vahva ammattilaisuus heitä omaan rooliinsa? Voisiko maallikkokansalaisten osallisuutta alueellisissa metsäohjelmissa korostaa nykyisestä, voisiko tämä tuoda paitsi lisää kokemuksellista tietoa prosessiin myös lisätä ohjelman vaikuttavuutta ehkä jopa avata uusia näkökulmia asiantuntijoille, jotka metsien käsittelyä suunnittelevat? Voisiko aidon kansalaisten osallistamisen myötä löytyä arvokasta kokemukseen perustuvaa tietoa ja osaamista, joka ainakin paikallisesti toimii hyvin ja tehokkaasti? Esimerkiksi Kohl (2008, 93–101) esittää kokemuksellisen tiedon olevan jossain tapauksissa riittävän luotettavaa tietoa päätöksentekoa varten ja korostaa paikallisen kokemukseen ja näkemyksen olevan asiantuntijuutta kontekstista riippuen.
5.2 Kolme kokonaisuutta poikkeavat toisistaan
Tutkitut kolme aluetta poikkesivat keskusteluiltaan hieman. Pohjois-Pohjanmaalla puhuttiin muita kahta aluetta enemmän paikallisista aiheista. Erityisesti turvemaista keskusteltiin paljon juuri paikallisesta näkökulmasta. Keski-Suomessa keskustelu oli paljon vahvemmin metsätalouspainotteinen, mikä saattaa johtua metsätalouden suuresta merkityksestä alueen taloudelle. Keskustelu oli myös hyvin metsäammattilaisjohtoista. Lounais-Suomen keskustelua taas voisi kuvata hieman rohkeammin perinteisestä metsätaloudesta irtautuvaksi ja enemmän metsän muihin käyttömuotoihin keskittyväksi unohtamatta kuitenkaan perinteistä taloutta tai metsänhoitoa.
Erot eri metsäkeskusten välillä saattavat johtua monesta seikasta: Prosessin muokkaaminen ja kokousten sisällön muokkaus, keskustelun vetäjän rooli ja ennen kaikkea osallistujien persoonat vaikuttavat keskustelun etenemiseen ja painotuksiin. Keskusteluun vaikutti todella paljon se, kuinka aktiivisia puhujia keskustelijat olivat, kuinka karismaattisia he olivat puhujina ja jopa henkilökemiat vaikuttivat. Pienissä ryhmissä yksittäiset henkilöt saattoivat vaikuttaa paljon keskustelun kulkuun ja luonteeseen. Esimerkiksi Keski-Suomessa tieteelliseksi tiedoksi koodatuista puheenvuoroista suuri osa oli yhden henkilön kommentteja. Yhdistävää kolmella alueella oli asiantuntija tiedon suuri määrä ja keskustelun yleinen sävy. Kokouksissa asiantuntijat koostivat ohjelmaa toisten asiantuntijoiden kanssa.
62 5.3 Asiantuntijuus on sekoitus tiedon eri lajeja
Etukäteen kirjallisuuden perusteella muodostetut tietoluokat eivät toimineet analyysissa niin mekaanisesti kuin olin toivonut. Reaalimaailmassa keskustelu on paljon monivivahteisempaa ja monitasoisempaa kuin teoriassa esitetyt selkeät luokittelut. Luokat olivat liian tiukkoja ja selkeärajaisia, kun todellinen puhe oli päällekkäistä ja monitulkintaisia. Tiedon lajien päällekkäisyys ei ollut täysi yllätys. Tähän päällekkäisyyteen oli varauduttu jo kirjallisuuden pohjalta, mutta ”puhtaiden tiedon lajien” puute yllätti tulkitsijan. Todellisuus oli teoreettista luokittelua monimutkaisempaa mutta myös rikkaampaa. Myös käytetystä tiedosta löytyi vivahteita ja kerroksia paljon ennakoitua enemmän. Asiantuntijoiden prosessissa käyttämä tieto osoittautuikin kompleksiseksi sekoitukseksi asiantuntijatietoa ja paikallisuutta.
Luokittelun haastavuus nosti esiin mielenkiintoisia kohtia itse keskustelusta. Samalla havainto tuki ajatusta siitä, että ammattilaisten asiantuntijatieto on monipuolinen kokonaisuus, johon liittyy ei pelkästään paikallista tietoa vaan myös paljon kokemuksellisuutta. Kokemuksellinen tieto näyttää kuitenkin piiloutuvan asiantuntijuuteen. Samankaltaiseen tulokseen on päätynyt aiemmin muun muassa Kohl (2008). Hän esittää asiantuntijuuteen liittyvän paljon paikallista kontekstiin sidottua tietoa ja näkemystä. Hän kokee kokemuksellisuuden, toiminnallisuuden ja paikallisuuden luovan omalta osaltaan asiantuntijuutta. Ehkä ohjelmatyö saa asiantuntijat keskustelemaan paikallisina ammattilaisina, joilta odotetaan asiantuntijan ammatillista mielipidettä ja he karsivan näin muut tiedon lajit keskustelun ulkopuolelle. Kokonaisuutena alueellisten metsäohjelmien kokoamiseen osallistuvien ammattilaisten asiantuntemus on kiinnostava kokonaisuus paikallista osaamista sekä universaalia asiantuntijuutta, johon kokemuksellinen tieto piilottautuu.
63 Lähteet
Alueelliset metsäohjelmat 2006–2010. Yhteenveto metsäkeskusten metsäohjelmista. 2006. Maa- ja metsätalousministeriö 4/2006. 48 s. [Viitattu 9.5.2011].
Berger, Peter & Luckman, Thomas 1966. Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen. Alkuperäisteos:
The Social Canstruction of Reality. Gaudeamus. Helsinki. 255 s.
Bäcklund, Pia 2007. Tietämisen politiikka. Kokemuksellinen tieto kunnan hallinnassa. Helsingin kaupungin tietokeskus. 276 s.
Eskola, Jari & Suoranta, Juha 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vastapaino. Tampere. 268 s.
Fischer, Frank 2000. Citizens, Experts, and the Environment. The Politics of Local Knowledge.
Duke University Press. Durham and London. 336 s.
Heikkilä, Hannu & Nurmi, Tapio 2007. Metsä- ja ympäristökertomus 2006. Lounais-Suomi.
Lounais-Suomen metsäkeskus. 35 s.
Hetemäki, Lauri, Niinistö, Sini, Seppälä, Risto & Uusivuori, Jussi (Toim.) 2011. Murroksen jälkeen. Metsien käytön tulevaisuus Suomessa. Metsäkustannus. Helsinki. 140 s.
Hildén, Mikael, Hiedanpää, Juha, Jokinen, Ari, Leskinen, Pekka, Mäenpää, Ilmo, Peltola, Taru, Rinne, Janne, Soini, Kristiina, Valve, Helena. & Åkerman, Maria 2009. Esiselvityksen toteutus ja sen keskeiset tulokset. Teoksessa: Hildén, Mikael (toim.) Luonnonvaratiedon hyödyntäminen politiikan ja päätöksenteon tukena – tietotarpeiden muodostuminen, ekosysteemipalvelut sekä luonnonvarojen kestävän käytön arviointia tukevat mittarit ja mallit. Sektoritutkimuksen neuvottelukunta. Kestävä kehitys 7-2009, 7-26.
Hiltunen, Veikko, Kurttila, Mikko, Leskinen, Pekka, Pasanen, Karri & Pykäläinen, Jouni 2009.
Mesta: An internet-based decision-support application for participatory strategic-level natural resources planning. Forest Policy and Economics 11 (2009), 1-9.
Hujala, Teppo, Tikkanen, Jukka & Saarinen, Ninni 2009. Pilottiprosessit ja tulokset HyvAmo-hanke. Esitys AMO-vastaavien neuvottelupäivät 15.9.2009 Tampere. Julkaisematon.
Hyttinen, Pentti & Niskanen, Anssi 1999. Practical experience from the Formulation of Regional Forest Programmes in Finland. Teoksessa: Niskanen, Anssi & Väyrynen Johanna (eds.). Regional Forest Programmes: A participatory Approach to Support Forest Based Regional Development. EFI Proceeding No. 32, 73–81.
Hytönen, Leena A. 2000. Osallistamismenetelmät metsätalouden päätöksenteossa. Metsätieteen aikakausikirja 3/2000, 443–456.
HyvAmo- hankedokumentti 2008. (Julkaisematon).
64 Häkli, Jouni 1994. Maakunta, tieto ja valta. Tutkimus poliittis-hallinnollisen maakuntadiskurssin ja sen historiallisten edellytysten muotoutumisesta Suomessa. Acta Universitatis Tamperensis. Se A vol. 415. Tampereen yliopisto. 246 s.
Jalava, Urpo & Virtanen, Petri 1998. Tietoa luova projekti. Polku oppivaan organisaatioon.
Kirjayhtymä oy. Helsinki. 216 s.
Jokinen, Ari 2001. Metsäammattilaisen dilemma: toiminta vahvistaa toimintaa vahvistavia instituutioita. Teoksessa: Haila, Yrjö & Jokinen, Pekka (toim.)Ympäristöpolitiikka. Mikä ympäristö, kenen politiikka. Vastapaino. Tampere, 168–181.
Jovchelovitch, Sandra 2007. Knowledge in context. Representations, Community and Culture.
Routeledge. East Sussex. 211 s.
Kansallisen metsäohjelman 2015 ennakkoarviointi. Loppuraportti metsäneuvostolle. 2007. Maa- ja metsätalousministeriö 12/2007. 56 s.
Kansallinen metsäohjelma 2015. 2008. Lisää hyvinvointia monimuotoisista metsistä – Valtioneuvoston periaatepäätös. Maa- metsätalousministeriön julkaisuja 3/2008. 44s.
Kestävä kehitys. Lähivuosien toimenpiteitä Suomessa ja Suomen kansainvälisessä yhteistyössä.
1995. Suomen kestävän kehityksen toimikunta. Ympäristöministeriö. 208 s.
Kohl, Johanna 2008. Agoralla – avauksia ympäristöasiantuntijoiden vuorovaikutusprosesseista.
Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta. 165 s.
Krogh, Georg von, Ichijo, Kazuo & Nonaka, Ikujiro 2000. Enabling knowledge creation : how to unlock the mystery of tacit knowledge and release the power of innovation. Oxford University Press. New York. 292 s.
Laki metsäkeskuksista sekä kehittämiskeskuksesta 1995/1474.
Leskinen, Leena 2006. Adaptation of the regional forestry administration to national forest, climate change and rural development policies in Finland. Small-scale Forest Economics, Management and Policy 5(2), 231–247.
Leskinen, Leena 2007. Kestävyyden tulkinnat metsäkeskusten yhteistoiminnallisissa käytännöissä.
Tampereen yliopisto kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta. Dissertationes Forestales 44. Finnish Society of Forest Science. Helsinki. 88 s.
Leskinen, Leena, Tikkanen, Jukka & Leskinen, Pekka 2002. Pohjoisten metsäkeskusten yhteistyöryhmät ja niiden osallistuminen alueellisten metsäohjelmien laadintaan. Metsätieteen aikakausikirja 2/2002, 99–114.
Leskinen, Leena, Laurén, Kirsi, Järvinen, Suvi, Sairinen, Rauno & Leskinen, Pekka 2008.
Sosiaalisten ja kulttuuristen vaikutusten ja kestävyyden arvioiminen metsätaloudessa ja metsien monimuotoisuuden turvaamisessa. Metlan työraportteja 99. 24 s.
65 Luoma, Pentti, Karjalainen, Timo P. & Reinikainen, Kalle 2006. Johdatusta tietokoneavusteiseen laadulliseen tutkimukseen – esimerkkinä NVivo 7. Teoksessa: Metsämuuronen, Jari (toim.) Laadullisen tutkimuksen käsikirja. International Methelp. Helsinki, 416–470.
Metsälaki 1996/1097.
Metsäkeskus 2011. http://www.metsakeskus.fi/web/fin/metsakeskukset/esittely/etusivu.htm.
Luettu 11.5.2011.
Metsätilastollinen vuosikirja 2010. Metsäntutkimuslaitos. 472 s.
Nikkola, Ari & Tiitinen-Salmela, Seija 2006. Suomen metsäohjelma 2006-2010. Keski-Suomen metsäkeskus Jyväskylä. 63 s.
Nikkola, Ari, Kaipainen, Jaakko, Saarikoski, Johanna & Tiitinen-Salmela, Seija 2007. Metsä- ja ympäristökertomus 2006. Keski-Suomi. Metsäkeskus Keski-Suomi. 39 s.
Nonaka, Ikujiro & Takeuchi, Hirotaka 1995. The knowledge-creating company : how Japanese companies create the dynamics of innovation. Oxford University Press. New York. 284 s.
Nurmi, Tapio & Heikkilä, Hannu 2006. Suomen metsäohjelma 2006-2010. Lounais-Suomen metsäkeskus. 99 s.
Oamk 2009 >http://www.oamk.fi/luova/tk/hankkeet/hankeportfolio/hyvamo/< Luettu 12.5.2011.
Ollonqvist, Pekka 1998. Metsäpolitiikka ja sen tekijät. Pitkä linja 1928–1997. Metsälehti Kustannus. 301 s.
Ollonqvist, Pekka 2001. Forest policy objectives and institutions in Finland 1917-1997 - success story of forest policies in Finland. In: Palo, M., Uusivuori, J. & Mery, G. (eds.). World forests, markets and policies. World Forests, Vol. III. Kluwer Academic Publishers, 437–439.
Peuhkuri, Timo 2001. Saaristomeren kalankasvatuskiista faktaretoriikan loukussa. Teoksessa:
(toim.) Pekka, Salmi 2001. Paikallinen tieto, asiantuntijuus ja vuorovaikutus kalavesien hallinnassa.
Kalatutkimus 177. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Helsinki, 39–60.
Peuhkuri, Timo 2004. Tiedon roolit ympäristökiistassa. Saaristomeren rehevöityminen ja kalankasvatus julkisen keskustelun ja päätöksenteon kohteena. Turun yliopiston julkaisuja Annales Universitatis Turkuensis 220. 272 s.
Polanyi, Michael 1964. Personal Knowledge. Towards a Post-Critical Philosophy. Harper Torchbooks. New York. 428 s.
Primmer, Eeva & Kyllönen Simo 2006. Goals for Public Participation Implied by Sustainable Development, and the Preparatory Process of the Finnish National Forest Programme. Forest Policy and Economics 8(8), 838–853.
Pukkala, Timo 1994. Metsäsuunnittelun perusteet. Joen Forest Program Consulting Ay. Joensuu.
242 s.
66 Raitio, Kaisa & Rytteri, Teijo 2005. Metsähallituksen ja valtio-omistajan vastuu Ylä-Lapin porotalouden ja metsätalouden välisessä kiistassa. Metsätieteen aikakauskirja 2/2005, 117–137.
Rannikko, Pertti 2004. Sosiaalinen kestävyys syrjäisen maaseudun metsätaloudessa. Teoksessa:
Lehtinen, A. & Rannikko, P. 2004. (toim.) Leipäpuusta arvopaperia. Vastuun ja oikeudenmukaisuuden haasteet metsäpolitiikassa. Metsälehti. Helsinki. 296 s.
Rantala, Irma 2007. Laadullisen analyysin aineiston analyysi tietokoneella. 106-125. Teoksessa:
Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. PS-kustannus. 210 s.
Repo, Eeva-Liisa, Pyykkönen, Juha & Ruokanen, Irmeli 2006. Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma 2006-2010. Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu. 87 s.
Repo, Eeva-Liisa, Pyykkönen, Juha, Ruokanen, Irmeli & Heikkinen, Eljas 2007. Metsä- ja ympäristökertomus 2007. Pohjois-Pohjanmaa. Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu. 46 s.
Saarikoski, Heli, Tikkanen, Jukka & Leskinen, Leena A. 2010. Public participation in practice – Assessing public participation in the preparation of regional forest programs in Northern Finland.
Forest Policy and Economics 12 (2010), 349–356.
Saarinen, Ninni, Kangas, Annika, Tikkanen, Jukka, Leskinen, Leena A., Hujala, Teppo &
Saarikoski, Heli 2009. Osallistujien näkökulmat alueellisiin metsäohjelmaprosesseihin.
Metsätieteen aikakauskirja 3/2009, 213–226.
Saaristo, Kimmo 2000. Avoin asiantuntijuus. Ympäristökysymys ja monimuotoinen ekspertiisi.
Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 66. Jyväskylän yliopisto. 191 s.
Saastamoinen, Olli 2005. Multiple ethics for multidimensional sustainability in forestry? Teoksessa:
Erkkilä, Antti, Heinonen, Reijo, Oesten, Gerhard, Pelkonen, Paavo & Saastamoinen, Olli (toim.) European forest and beyond, an ethical discourse. Silva Carelica 49, 3–53.
Saastamoinen, Olli, Donner-Amnell, Jaakob & Rantala, Tapio (toim.) 2006. Näkökulmia metsäalan sosiaaliseen kestävyyteen ja sen tulevaisuuteen. Joensuun yliopisto. Metsätieteellisentiedekunnan tiedonantoja 168. 139 s.
Staffans, Aija 2004. Vaikuttavat asukkaat. Vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupunkisuunnittelun haasteina. Yhdyskuntasuunnittelun ja tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja. Espoo. 312 s.
Tikkanen, Jukka 2003. Alueellisen metsäohjelmatyön osallistamismenettely Pohjois-Suomen metsäkeskuksissa vuosina 1997-1998 ja 2000-2001. Metsätieteen aikakausikirjaa 3/2003, 321–344.
Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 2004. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Tammi. Helsinki.
175 s.
Uusivuori, Jussi 2011. Metsänomistajat muutoksessa. Teoksessa: Hetemäki, Lauri, Niinistö, Sini, Seppälä, Risto & Uusivuori Jussi (Toim.) 2011. Murroksen jälkeen. Metsien käytön tulevaisuus Suomessa. Metsäkustannus. Helsinki. 140 s.
Vilkka, Hanna 2006. Tutki ja havainnoi. Tammi: Helsinki. 140 s.
67 Åkerman, Maria 2009. Luonnonvaratiedon poliittiset ulottuvuudet – kirjallisuuskatsaus. Teoksessa:
Hildén, Mikael (toim.) Luonnonvaratiedon hyödyntäminen politiikan ja päätöksenteon tukena – tietotarpeiden muodostuminen, ekosysteemipalvelut sekä luonnonvarojen kestävän käytön arviointia tukevat mittarit ja mallit. Sektoritutkimuksen neuvottelukunta. Kestävä kehitys 7-2009, 27–41.
Åkerman, Maria & Peltola, Taru. 2002. Temporal scales and environmental knowledge production.
Landscape and Urban Planning 61 (2002), 147–156.