Asenneväittämä 1. Työ on elämäni tärkein asia

Kaikki haastateltavat ovat selkeästi eri mieltä väittämästä, työ on elämäni tärkein asia. Työlle annetaan arvoa ja sitä pidetään tärkeänä mutta kaikista tärkeimmäksi sitä haastateltavat eivät arvota.

Tärkeimmäksi moni haastateltava mainitsee perheen, oman ja perheen terveyden ja jaksaminen sekä useita mainintoja saavat myös harrastukset. Useimmiten työ nähdään yhtenä osana muuta elämänsisältöä. Muutama haastateltava arvottaa työtä vielä vahvemmin kuin yhtenä osana muuta elämää. Nämä haastateltavat näkevät työssä sellaisia piirteitä, joiden avulla voi rakentaa omaa identiteettiään ja saavuttaa jotain merkityksellistä. Ainoastaan yksi haastateltava mainitsee työskentelevänsä pelkästään työstä saatavan taloudellisin hyödyn takia. Työn arvo on hänelle vain väline ansaita jotain muuta. Näiden tutkittavien osalta näyttäisi siltä, että työtä arvotetaan hyvin korkealle. Arvottamisen perusteluista käy kuitenkin ilmi, että syyt tähän ovat erilaiset.

Perusteluissa tulee kaikkien haastateltavien osalta esiin, että he tekisivät jotain joka tapauksessa jos eivät töitä, esimerkiksi panostaisivat harrastuksiin. Viidelle haastateltavista työ on niin tärkeä osa elämänsisältöä, että he mainitsevat erikseen, että eivät voisi olla lainkaan tekemättä töitä (H3, H4, H5, H6, H8).

”se nyt vähän riippuu aina vähän työtilanteesta että välillä se tuntuu et se on niin kuin se tärkein asia mutta välillä sitten taas ei, kyllä ne henkilökohtaiset jutut, kyllä ne on vaan tärkeämpiä. mutta en voi silti kuvitella, että olisin tekemättä mitään työtä. ”H3 Tasapainon saavuttamisen tärkeyttä työn ja muun elämän osalta korostaa viisi haastateltavaa (H2, H4, H6, H8, H9). Osa näistä mainitsee haastavaksi saada ajan riittämään kaikkeen tasapuolisesti ja elämän kokonaisuuden olevan melkoista tasapainottelua eri osa-alueiden välillä. Usealle haastateltavalle harrastukset ovat hyvin tärkeitä ja niiden vuoksi ollaan valmiita työskentelemään usein jopa

55

iltamyöhään asti. Kaksi haastateltavaa painottaa, että he haluavat erotella työn ja vapaa-ajan kokonaan siten, etteivät vapaa-aikanaan halua ajatella ollenkaan työhön liittyviä asioita.

”Sanotaan, että eniten ongelmia tulee siitä kun harrastukset venyy myöhään yöhön ja työt alkaa aikaisin aamulla. Sit täytyy jotain kompromisseja aina tehdä.” H4

”Kyllä mulle niinkun perhe ja terveys ja ystävät ja tämmöset on niinkun tärkeempiä mutta työ tulee sitten kyllä hyvänä kakkosena, että oon kyllä huomannut että jos ei ole tyytyväinen työhönsä, niin se kyllä aika paljon heijastuu siihen muuhun elämään, et silloin ku töissä on kaikki hyvin, niin yleensä on sit kotonakin vähän niinkun ilosempi ja jaksaa paremmin.” H8

Harrastusten yhteydessä kuusi haastateltavaa mainitsee erikseen liikunnan, jonka avulla he voivat purkaa hyvin myös työelämän aiheuttamia paineita (H1, H5, H6, H7, H8, H9).

”Pyrin liikkumaan säännöllisesti, niin se on yks semmonen, mistä niinkun tai se on hyvää vastapainoa tai mulle ainakin toimii ja on sellanen tosi niinku terapeuttinen juttu.” H5

Kuvio 9. Asenneväittämä 1. Työ on elämäni tärkein asia.

Luonnollisestikaan työ ei ole elämän tärkein asia vaan tärkeimmiksi nuoret arvottavat terveyden, perheen ja usein myös harrastukset. Kaiken kaikkiaan nuoret asennoituvat jonkinlaiseen tekemiseen myönteisesti, kaikki tekisivät jotain jos eivät tekisi työtä. Yleinen asennoituminen työhön voidaan nähdä aineiston perusteella positiivisena. Haastateltavista viisi ei voisi olla tekemättä töitä ja loputkin tekisivät jotain, luultavasti jotain harrastuksiin liittyviä asioita. Tämä on linjassa aikaisemman tehdyn suomalaisen tutkimustradition mukaisesti. Aikaisemman tutkimuksen mukaisesti työelämän arvot

Haastateltavat

- kaikki ovat samaa mieltä väittämästä

Arvottamisen kohteena työ on - osa vain muuta elämänsisältöä

- osa identiteettiä - väline johonkin muuhun

Arvottamisen perustelut - muukin elämä on tärkeää esim. perhe

ja harrastukset - muokkaa identiteettiä ja itsetuntoa - työstä saa taloudellista tms. hyötyä

56

ovat tärkeitä nuorille, nuoret palkansaajat arvostavat ansiotyötä ja ovat myös sitoutuneita siihen. (ks.

Tuohinen 1990; Kasvio 1994; Turunen 2009.)

Aineiston perusteella voisi sanoa, että työhön asennoidutaan siten, että se on osa muuta elämänsisältöä. Moni haastateltava arvottaa harrastuksia ja vapaa-aikaa korkealle mutta tämän perusteella ei voida ottaa kantaa muun muassa Twengen (2010) tai Niemistön (2011) tutkimustuloksiin siitä, että nuoret arvostavat paljon vapaa-aikaa tai vaativat yrityksiltä enemmän hyvän työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseksi. (Twenge 2010; Niemistö 2011.)

Toisin kuin Vesterinen & Suutarinen (2011) väittävät, että y-sukupolvelle pysyvä työsuhde ei olisi tavoittelemisen arvoinen, niin haastattelujen pohjalta pysyvä työsuhde on hyvinkin tärkeä ja tavoittelemisen arvoinen. (Vesterinen & Suutarinen 2011, 9-10). Vaikka työsuhteen pysyvyydestä ei ollut suoranaista väittämää, asia tuli joka tapauksessa aineistosta voimakkaasti esiin. Nuoret haluavat pysyvän työsuhteen, aivan kuten muutkin sukupolvet sitä tavoittelevat.

Analysoimalla haastateltavien asenteita työtä kohtaan Maslowilaisen tarvehierarkian kautta, tulee tarkasteluun ne tarpeet, jotka pitävät yllä yksilön työmotivaatiota. Haastateltavien puheessa nousee esiin selvästi Maslowin mukaisten ylempien tarpeiden tyydyttämisen piirteitä. Nämä tarpeet ovat sosiaalisen, arvostuksen ja itsensä toteuttamisen tarpeet. Alimmat tarpeet ovat tyydytettyjä tai ne ovat siirtyneet ylempien tarpeiden tavoittelemisen tieltä. Ainoastaan yksi haastateltava kertoo työskentelevänsä vain saadakseen rahaa. Tällöin työllä on hänelle vahvemmin välineellinen arvo ja motivaation lähteenä ovat ulkoiset tekijät. Suurimmalla osalla haastateltavia on kuitenkin vahva itsensä toteuttamisen tarve. Yksi mainitsee työn olevan hänelle osa identiteettiä ja työ luo hänelle mahdollisuuden kehittyä urallaan ja vahvistaa myös identiteettiään. Aineiston ääripäät ovatkin työn luoman välinearvon kautta työn mahdollistavaan kokonaisvaltaiseen kehittymiseen. Tosin usea haastateltavista asettuu johonkin näiden väliin. Tarve tehdä jotain ja kehittyä tekemisessään kuvaa kuitenkin kaikkia haastateltavia hyvin.

Tämä väittämä kuvaa osaltaan myös Morrowin (1993) mukaisen sitoutumisen universaalia ensimmäistä työetiikan ulottuvuutta. Ajatusta siitä, miten tärkeänä yksilö pitää työtä itsessään. Jos työntekijä arvioi, ettei työllä itsellään ole juurikaan arvoa, on työetiikka hyvin matala. Tällöin voitaisiin arvioida, ettei hän tule myöskään sitoutumaan kovin vahvasti työhön saati työorganisaatioon. Toisaalta sitoutuminen voi olla välineellistä ja juuri jatkuvan kaltaista, jos työntekijällä ei ole muita vaihtoehtoja. Tämän suuntaista asennoitumista työtä kohtaan oli huomattavissa vain yhdellä haastateltavista, muiden haastateltavien osalta työetiikan voisi olettaa olevan suhteellisen korkeaa.

57