1. Ihmisille jaetaan pieniä lappuja joissa on erilaisia arvoja.
2. Ihmiset valitsevat hiljaisuudessa kahdek-san itselleen hyvin tärkeää arvoa.
3. Muut keskittyvät kuuntelemaan, kun jo-kainen vuorollaan lukee ääneen tärkeät ar-vonsa, jotka kirjataan fläppitaululle. Saman arvon esiintyessä useaan kertaan pidetään tukkimiehen kirjanpitoa.
4.Muita pyydetään kysymään kysymyksiä ar-voista, jotka hämmästyttävät heitä, tai jos he haluavat selvennystä johonkin arvovalintaan.
56
Suomen fasilitaattorit ry:n perustajan Jan-Erik Tarpilan mukaan arvojen kertominen suullisesti lisää ryhmän vuorovaikutusta ja ihmisten sitoutu-mista työskentelyyn ja sen tuloksiin (2011). Jotta ihminen voi sitoutua asuinyhteisöprojektiin, hä-nen tärkeimpien arvojensa tulisi näkyä yhteisön jokapäiväisessä elämässä. Jokaisen ryhmän jäse-nen kahdeksan tärkeimmän arvon tulisi jollain ta-valla näkyä yhteisön arvoissa.
Arvokeskustelu pidettiin erillisessä huoneessa, jossa tuolit olivat saman pöydän ääressä, niin, että kaikilla oli näköyhteys toisiinsa. Keskustelul-le varattiin tietty aika, jolloin tehtävä sai osallis-tujien täyden keskittymisen. Tällä kertaa ei otettu esille aktiivisen kuuntelun käsitettä, mutta rauhal-lisen syventymään kutsuvan tilan järjestäminen teki suuren eron samana päivänä tehtyihin levot-tomiin ryhmähaastatteluihin.
HaaveIlu
Tarkoituksena oli perehtyä John Croftin Dragon dreaming -menetelmään ja sen avulla saada ai-kaan laajempi työnjako osallistujien kesken sekä tehdä selväksi tavoitteet seuraaville tapaamisker-roille. Neljä viimeistä tapaamiskertaa järjestettiin kurssimuotoisesti, jolloin niihin osallistujat, kor-ret kekoon ryhmän jäsenet, sekä ryhmän ulko-puoliset asuinyhteisöistä kiinnostuneet sitoutui-vat kaikkiin kertoihin. Aloituksen jälkeen ryhmäl-le esiteltiin Dragon dreaming -prosessi ja ryhmä jakaantui kolmeen unelmapiiriin.
a. unelmapIIrIt
Tapaamiskerralla kokeiltiin John Croftin Dragon dreaming-teorian unelmapiiriä ja Karabirrdt-pro-jektisuunnitelmaa. Unelmapiirissä kolme ihmis-tä esitti haaveensa ja muut osallistujat saivat vali-ta piirin, johon osallistuvat. Korret Kekoon ryh-män vetäjä toimi yhtenä päähaaveilijana, tutkija yhtenä ja Tulikiven kylä -hankkeessa (ks. http://
tulikivenkyla.org/) mukana oleva yhtenä. Ensik-si mainitussa piirissä haaveiltiin yhteisöllisyysta-losta, jossa kaikilla olisi varaa asua ja jossa voisi luoda turvaverkoston ympärilleen vanhetessaan.
Toisessa haaveiltiin hankeneuvonantajan mah-dollisimman hyvästä avusta asukasryhmälle ja kysyttiin ihmisiltä, että mikä olisi parasta, mitä voisi tapahtua tämän kevään aikana tai millainen kevään projektin pitäisi olla, jotta ei olisi mitään, mitä osallistujat tekisivät mieluummin. Kolmas ryhmä oli sekalaisin. Mukana olleilla eri-ikäisillä ihmisillä oli paljon erilaisia tavoitteita yhteisöl-lisyydestä, joita he jakoivat toisilleen. Erilaisis-ta Erilaisis-tavoitteisErilaisis-ta ja Erilaisis-taustoisErilaisis-ta huolimatErilaisis-ta keskustelu vaikutti inspiroivalta ja paperi täyttyi teemoittain ryhmitellyistä harkitsemisen arvoisista ja ajatuk-sia herättävistä huomioista. Jokainen ryhmä ym-märsi menetelmän hieman omalla tavallaan, mut-ta keskustelut täyttivät mut-tarkoituksensa ja menetel-mä sopi tilanteeseen.
b. karabIrrDt vIsuaalIsen projektIsuunnItelman tekemInen
Karabirrdt-osuudessa asukkaat luettelivat teh-täviä, joita tarvitsee tehdä ennen kuin he voivat muuttaa yhteisöönsä asumaan. Tehtävät ryhmi-teltiin haaveilu-, suunnittelu-, toiminta- ja iloit-semistehtäviin ja kirjattiin isolle paperille. Ihmi-set saivat valita haluavatko he lähteä tekemään jotain tehtävää ja ovatko he siinä neuvonantajan, vastuuhenkilön vai oppijan roolissa. Ihmiset si-toutuivat hyvin ja tunnelma oli innostunut. ”Teh-däänkö me siis tätä oikeasti”, kysyttiin. Croft kut-suukin fläppipaperille syntynyttä projektisuun-nitelmaa pelilaudaksi. Suunnitteleminen on kuin pelaamista. Menetelmän käyttö oli erittäin on-nistunut valinta ja nukkuva projekti heräsi ikään kuin henkiin. Kahden viimeisen kerran välissä oli vain kaksi viikkoa, joten kovin paljon ei sinä ajas-sa ehtinyt tapahtua. Muutamia askelia otettiin ja tehtäviä tehtiin, mutta tapaamisessa olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota ihmisten välisten kommunikaatiokanavien luomiseen: Miten tehtä-vää tekevät ryhmät kommunikoivat ja miten tu-loksista kerrotaan muulle ryhmälle.
suunnIttelu
Tapaamiskerran tavoitteena oli määritellä toivo-tun tontin ominaisuuksia ja saada hanke konk-retisoitumaan ryhmän mielissä sekä kerätä tila-ohjelman luomiseen soveltuvaa materiaalia. Työ-pajassa sovellettiin Peter Tattersallin kehittämää Wikisuunnittelu-menetelmää. Työpajassa oli me suunnittelutehtävää ja osallistujat jaettiin kol-meen ryhmään. Osallistujat kävivät vuorotellen tehtävät läpi ja parantelivat edellisten ehdotuksia kirjaten samalla tarralapuille ajatuksiaan ylös. En-simmäinen sessio kesti 15 minuuttia ja loput
kak-a. wIkIkaupunkI
Työpisteessä oli 1/200 -mittakaavassa raken-nuksia kuvaavia puupalikoita, erivärisiä kar-tonkeja ja saksia sekä tarralappuja ajatusten kirjaamiseksi. Tarkoituksena oli hahmotel-la ihanteellisen rakennuspaikan ominaisuuk-sia ja yhteisön sijaintia kaupunkirakenteessa.
Ensimmäinen ryhmä hahmotteli yhteisöra-kennukselle ihanteelliset olosuhteet veden ja metsän äärelle. Myöhemmissä ryhmissä kiin-nitettiin huomiota hyviin julkisiin liikenneyh-teyksiin, kaupunkilaisten julkisiin kohtaamis-paikkoihin ja päivittäispalveluihin.
si 10 minuuttia. Wikisuunnittelun idea on lainattu wikipediasta, jossa osallistujat korjaavat toisten-sa virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia (Tatter-sall 2010). Suunnitelmissa tapahtuikin selvä jä-sentyminen sekä tutkijan, että osallistujien mie-lestä, kolmannen ryhmän tullessa työpisteeseen.
Lopuksi suunnitelmat arvioitiin ensin käymällä unelmapiirissä syntyneet unelmat läpi. Unelmien toteutumisaste suunnitelmassa arvioitiin ja lo-puksi keskusteltiin yhdessä suunnittelun aikana heränneistä ajatuksista.
58
b. yHteIstalo
Työpisteessä oli legoja. Mitä yhteisiä tiloja rakennuksessa voisi olla? Legojen tarkoituk-sena on herättää ihmiset leikkimään, tehdä työpajasta mielenkiintoisempi ja antaa inspi-raatiota yhteistilan suunnitteluun. Asukkaat voivat tehdä jotain konkreettista samalla, kun he suunnittelevat. Yhteistilan suunnitte-lu irtautui liikaa todellisuudesta. Tehtävänan-nossa yritettiin, että osallistujat tavoittelisi-vat mahdollisuuksien ylärajaa, mutta legoista rakennettu yhteistila ampui yli. Huomatta-vissa oli, että ihmiset rakensivat jollekin toi-selle, eivät itselleen. Liiallista todellisuudesta irtautumista varmasti edesauttoi, että legojen joukossa oli paljon muotoiltuja teemalegoja.
Useat osallistujat rakensivat ensikertaa lego-palikoilla. Yhteiskeskustelussa monet sanoi-vatkin, etteivät voisi asua työpajassa hahmo-tellussa yhteisössä, joka oli levoton. Keskus-telu siirtyi yksityisyyden pohtimiseen.
toImInta
Osallistujat olivat edellisellä kerralla toivonet saa-vansa työkaluja yhteisön sosiaalisiin prosesseihin, joten viimeinen teoreettinen tapaamiskerta jär-jestettiin yhteistyössä aiheeseen perehtyneen fa-silitaattori Tanja Korvenmaan kanssa. Päivä al-koi alkupiirillä, jossa jokaisella osallistujalla oli kaksi minuuttia aikaa kertoa mukanaan tuoman-sa esineen kautta siitä, mikä on hänestä kaunista.
Aamupäivä keskittyi ihmisten kanssakäymiseen:
harjoiteltiin myötäelävää vuorovaikutusta (NVC).
Iltapäivällä keskityttiin projektin eteenpäinviemi-seen. Ensin palautettiin mieliin Karabirrdt-pro-jektisuunnitelma pienryhmissä: mitä on jo saatu aikaiseksi ja mihin haluaisin käyttää seuraaviksi aikaa.