Antisosiaalinen toiminta: ”Kaikenlaisia kuvioita silloin ku ei enää

Päihteet ja rikostelu liittyvät tutkimusten mukaan kiinteästi toisiinsa (Granfelt 2003, 13; Kinnunen 2002, 22). Näin oli nuorilla vangeilla-kin. Ensimmäiset kuvaukset päihteistä tulivat kertomuksiin monissa tapauksissa jo ala-asteaikoina. Yksi vangeista ei ollut koskaan käyttä-nyt mitään päihdyttäviä aineita siinä määrin, että olisi humaltunut, muiden kertomuksissa päihteet nousivat eriasteisesti tärkeiksi. Nuo-ret olivat aloittaneet myös rikoskäyttäytymisen lähes poikkeuksetta jo peruskouluaikoina. Noin joka kolmas oli ollut tekojensa vuoksi tekemisissä poliisin kanssa ensimmäisen kerran jo ala-asteella. Vain kolme nuorta kertoi syyllistyneensä laittomuuksiin peruskouluaikoi-naan selvänä. Niin ikään vankilaan johtaneet väkivalta- ja henkiri-kokset oli tehty lähes poikkeuksetta päihtyneinä. Omaisuusrikoksista

tuomittujen ryhmästä yli puolet oli syyllistynyt tekemiinsä lukuisiin omaisuusrikoksiin pääosin humaltuneina. Nuoren oman, jo varhain alkaneen runsaan alkoholin käytön lisäksi niin ikään noin joka kol-mannen nuoren kertomuksissa oli kuultavissa myös päihdeongelmia kasvuympäristössä. Muutaman nuoren vanhemman tai vanhempien, yleisimmin isän, elämään liittyi myös keskeisesti rikoksia, myös van-keuksia. Rikollisten tekojen on todettu periytyvän sosiaalisesti (Haa-pasalo 2008). Jäsennän nuorten antisosiaalista toimintaa kolmen ker-tomuksista nousseen tekijän kautta: tupakoinnin, päihteiden ja rikos-telun kautta.

Tupakointi esiintyi kertomuksissa yleisimpänä välituntitoimintana. Laki kieltää tupakoinnin alle 18-vuotiailta (vuoteen 1995 saakka laki kielsi tupakoinnin alle 15-vuotiailta). Kouluterveyskyselyaineistot näyttävät päivittäin tupakoivien nuorten osuuden pienentyneen 2000-luvulla 24 prosentista 15 prosenttiin (Luopa ym. 2010, 31). Noin puolet nuorista vangeista kertoi tupakoineensa jo ala-asteella. Tupakoinnista oli rangaistu koulussa poikkeuksetta. Kotona tupakointi sen sijaan oli lähes kaikissa tapauksissa ollut sallittua. Kahden nuoren oli yhä vai-kea ymmärtää ”vittuako se koululle kuuluu, jos polttaa”, molempien pit-kälti samoin ilmauksin. Myös tupakan välittäminen alaikäiselle on rikoslaissa rangaistavaksi määritelty teko. Tupakkaa oli hankittu va-rastamalla sitä kotoa tai kioskista. Varkauksista oli usein jääty myös kiinni – ”semmosia amatöörihommia silloin”. Monilla oli ollut myös eten-kin yläasteaikoina vanhempia kavereita, jotka olivat ostaneet tupak-kaa nuoremmille. Silloin, kun tupaktupak-kaa ei ollut ollut saatavilla, oli poltettu tuhkakupeista, jopa maasta löytyneitä muiden jämiä – ”oli niin kauhee se riippuvuus siihen, oli pakko saada keinolla millä hyvänsä”.

Tupakointi, samoin kuin alkoholikin, tuotettiin monissa kertomuk-sissa selkeästi epäterveellisinä paheina, kaiken pahan alkuna ja juure-na, kuten useampi nuori ilmaisi. Paheista ei vain ollut päästy eroon:

joitakin yrityksiä kuvattiin, mutta ne päätyivät turhautumiseen ja tu-pakoinnin (tai juomisen) jatkamiseen. Kertomuksissa toistui seuraa-vanlainen toimintamalli, mikä kuvaa joidenkin nuorten yritystä kont-rolloida impulsiivisuuttaan:

Aina ku alko oikeen vituttaa, menin hermosauhuille. Menin ja vetelin sitä tupakkaa ja mietin, että ei tässä, ota rauhallisesti, ei mittään hät-tää, kaikki kyllä järjestyy, otat vain rauhallisesti. En mää oikein tiiä

mistä se tuli. [pitkä hiljaisuus] Nyt ku mietin, niin aika jännä juttu.

Kyllä se varmaan autto. Mua on sanottu aggressiiviseksi, mutta ilman tupakkaa olisin lyöny usseemmin, ihan varmasti.

Nuorten alkoholinkäyttö on maailmanlaajuinen kansanterveydellinen ongelma, ja alkoholi on maassamme nuorten yleisimmin käyttämä päihde (Rimpelä, Rainio, Huhtala, Lavikainen, Pere & Rimpelä 2007). Myös nuoret vangit olivat päihtyneet useimmin alkoholista.

Kuvauksia alkoholista ja humalatiloista esiintyi muutaman nuoren kertomuksissa keskeisesti jo ala-astevuosina. Keskiolutta oli juotu poru-kalla milloin missäkin, samoin myös vahvempia alkoholijuomia, mutta ei niin runsaasti. Yleistä oli, että ensimmäinen vahva humalatila oli hankittu seitsemännellä luokalla. Kenelläkään se ei ollut jäänyt vii-meiseksi kerraksi, vaan humalahakuinen alkoholinkäyttö oli alkanut lisääntyä. Päihteet olivat olleet keskeinen osa kaveriporukoiden sosiaalis-ta kanssakäymistä. Seuraavassa eräs neljännellä luokalla itsensä sosiaalis- tavoit-teellisesti päihdyttänyt kuvaa tapahtumaa ja suhdettaan päihteisiin:

Pussikaljaa veettiin jätkien kans, että oltiin menty yhelle hylätylle talol-le. Oltiin sinne kerätty sitä kalijaa pitemmän aikaa, ja sitte oli jotaki muutaki, mutta pääasiassa kalijaa vain. Siellä sitte juotiin. En mää muista, ei se varmaan ollu etes hyvvääkään, no lämmin kalija, ei var-masti, mutta sitä piti vaan juua. Silleen se tuntu, muistaa kun se niin ku tuntu, että mennee humalaan, mutta sitä vaan joi ja joi, ja meillä oli kuitenki aika palijon, ku yks vanahempi jätkä oli meille autolla kans tuonu ainaki pussillisen. … Se meni sitte lopulta, että mää vaan oksen-sin, ja oli ihan helevetin huono olo, ja mää nukuinki siellä talossa yötä, ei ollu ees mittään patjaa tai muuta, kovalla lattialla, eikä siinä ollu ees kaikkia ikkunoita, tai ne oli potkittu sissään. Kai mää sitte sammuin sinne. … Sitte meni ehkä vähän aikaa ennen ku otettiin uusiksi, mut-ta otettiin me monesti siellä. En mää niin paljoa ennää, ku ei se ollu kuitenkaan hyvvääkään. … Sitte yläasteella kyllä otettiin, mutta vä-kevämpiä, että votkaa ja semmosta, kirkkaita. Niitä sai sitte jo ihan helposti, jos vaan oli rahaa. Mitään aineita en ole koskaan vetäny, vain viinaa tai niin ku alakoholia.

”Aineilla” nuori viittasi huumeisiin. Kuvauksia huumeiden käytöstä esiintyi muutaman nuoren kertomuksissa yläasteen loppupuolelta.

Kyseiset nuoret eivät olleet käyttäneet niinkään alkoholia, vaan olivat nimenomaan ”polttaneet piippua” tai ”pössytelleet”, kuten he ilmai-sivat. Monissa tapauksissa jo varsin varhain alkanut tupakanpoltto

oli madaltanut kynnystä kokeilla muun muassa marihuanaa.

(ks. Kekki & Noponen 2008.) Huumekokeiluita oli tullut muutamien nuorten elämään peruskoulun jälkeen, mutta runsas enemmistö ker-toi pitäytyneensä alkoholissa. Alkoholin ja lääkkeiden sekakäytöstä humalatilan tavoittelussa yläastevuosina kertoi niin ikään muutama vanki. Humalan kaltaista olotilaa oli tavoiteltu myös imppaamisella, sekä sivelemällä Mobilat-nimistä lihas- ja nivelsärkyjen paikallis-hoitoon tarkoitettua voidetta päänahkaan sitä varten paljaaksi ajel-tuihin kohtiin (tuoteselosteessa Mobilatin kerrotaan sisältävän iso-propanoli-nimistä alkoholiksi luokiteltavaa ainesosaa). Yksi vanki kertoi, kuinka jotkut heidän porukassaan olivat työntäneet alkoholis-sa kostutetun tamponin peräaukkoonalkoholis-sa. Alkoholia oli mennyt tuol-loin vähemmän ja myös vaikutuksen oli tiedetty tulevan nopeammin ja kestävän pidempään.

En mä ite sitä kokeillu, ja sä nyt haluut tietää mun kokemuksia, mutta tavallaan on tää munki kokemus. Mieleen on jääny, ja vaikka kaikkea pöljyyttä on itelläki tullu tehtyä, tuohon hulluuteen en menny, se tuntu vaan jotenki niin vastenmieliseltä. … En mä sitte tiedä vai-kuttiks’ se niin ku sanottiin, sitä mä en muista.

Eräässä porukassa oli syöty toistuvasti luonnossa kasvavia sieniä, jotka olivat sekoittaneet pään toivotulla tavalla. Konstit olivat siis olleet monet, ellei varsinaisia päihteiksi luokiteltavia aineita ollut ol-lut saatavilla tai niitä ei olol-lut olol-lut riittävästi.

Se oli vähän semmosta pakoa arjesta, kai se semmosta tyytymättömyyttä on ollu, näin ku jäläkikätteen miettii. Silloin sitä ei silleen ajateltu, teh-tiin vaan kaikkea mitä keksitteh-tiin. Eihän ne kaikki semmosia tee, että kyllähän se vähän semmosta outoa hommaa on, vähän sairasta. … Kyl-lä mää, ku oma tenava varttuu, haluan olla ja kattua, ettei mittään samanlaisia hullutuksia tee, ettei ala tuommosiin hommiin. … Kyllä mä silleen uskon, että ne on estettävissäki, mutta pittää vain riittävän aikasin olla skarppina, koska sitte ku se pääsee vauhtiin, niin sitte sitä on vaikiampi ennää pyssäyttää. Kyllä mä olen semmosta mieltä, että mulla vaan karkas se mopo käsistä, ku ei kukkaan oikeen puuttunu, en mää ollu semmonen himonarkki tai mikkään, jonka on pakko saa-ha ainetta, mutta ei mulla kai ollu oikeen mittään muutakkaan, niin sitte se helepommin vaan sitte mennee tuommosiin pölijiin hommiin.

Moni nuori kuvasi, kuinka päihteet alkoivat näyttäytyä ongelmina yläasteen loppupuolella. Niin ikään useampi nuori oli huomannut tulleensa riippuvaiseksi päihteistä. Käytön jatkuessa aineet olivat voittopuolisesti vahventuneet, keskikalja oli jäänyt pois kuvioista ylä-asteen loppua kohti, ja kovaksi huumeeksi luokiteltavat aineet olivat tulleet kolmen vangin elämään. Nuoren oma päihteiden käyttö oli ollut perusteena monissa huostaanotoissa, mutta lähes saman verran huostaanottoja oli tehty äidin ja/tai isän päihteiden ongelmakäytön seurauksena. Nuoren oman päihteidenkäytön lisäksi huostaanotto-perusteina olivat toimineet myös koulunkäymättömyys ja/tai rikoste-lu. Niin sanotussa ydinperheessä koko lapsuutensa varttuneita oli nuo-rista vangeista vain muutama. Sijoitukset kodin ulkopuolelle olivat olleet voittopuolisesti pysyviä, ja sijoituspaikkoina olivat toimineet ammatilliset perhe- ja koulukodit. Kitinoja (2005) on tutkinut koulu-koteihin sijoitettujen lasten kouluhistoriaa asiakirjatietojen pohjalta.

Hän kuvaa huostaanotettujen lasten ja nuorten koulussa ilmenneitä vaikeuksia koulu- ja sosiaalitoimen näkökulmista. Ongelmat koulus-sa, samoin kuin päihdeongelmat ja rikostelu, ovat olleet runsaita ja usein nimenomaisina perusteina sijoitukselle. (Kitinoja 2005.)

Nuoret vangit liittivät päihteet lähes poikkeuksetta vankilaan joutu-miseensa. Joillakin vankilaan olivat johtaneet useat humalassa tehdyt teot, joillakin kertaluontoinen voimakkaassa humalatilassa sattunut tapahtuma. Noin joka neljäs nuori kertoi merkittävämmän rikoste-lunsa alkaneen yläasteelle siirtymisen aikoihin, heidän kohdallaan voi puhua nuorisorikollisuudelle tyypillisestä rikoskierteestä. Toki useampi nuori oli ollut toistuvasti poliisien kanssa tekemisissä jo ala-asteen loppuaikoina, mutta yhä enemmän yläastevuosina. Kun nuori jää pois koulusta, vapautuu aikaa olla toisaalla. Nuorten vankien kes-kuudessa oli ollut hyvin yleistä, että ikävuosien lisääntyessä päivisin oli alettu yhä enemmän nukkua. Vireystaso oli sitten kohonnut iltaa kohti, ja ongelmakenttä laajentunut entisestään. Kivivuoren (2006, 168) mukaan koulujen alttius ilmoittaa oppilaiden tekoja poliisin tie-toon on lisääntynyt selvästi 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Ilmoi-tusalttiuden nousu on yhteydessä lainsäädännön muutoksiin, mutta heijastaa todennäköisesti myös paikallisesti koettuja rikollisuuson-gelmia, joissa kohteina ovat nuoret (väkivalta) tai julkinen omaisuus (vahingonteot) (Kivivuori 2006b, 176–177).

Nuorten vankien kouluaikoinaan tekemät rikokset olivat tapahtuneet usein nuorisorikollisuudelle tyypillisesti porukassa. On esitetty, että mitä nuorempia tekijät ovat, sitä todennäköisempää on ryhmäkäyttäy-tyminen (Sarnecki 2001). Nuori, joka tuntee vetoa rikolliseen toimin-taan, hakeutuu omaehtoisesti rikollisiin ryhmiin, eli vertaisryhmällä on suuri merkitys rikoskäyttäytymisessä (Fagan & Najman 2003;

Haynie 2002). Rikoksiin syyllistyneillä nuorilla on usein puutteita ky-vyssä muodostaa läheisiä ja luottamuksellisia ihmissuhteita, ja yhtei-syyden tunteen puuttuminen edistää rikolliseen ryhmään hakeutu-mista (Smångs 2010, 611). Tutkimushenkilöissä oli sekä sellaisia nuoria, jotka olivat olleet itse aktiivisia rikostelun suhteen, että heitä, jotka olivat menneet enemmän ikään kuin porukan mukana. Nuor-ten antisosiaalisuuden eri ikävaiheissa on todettu täsmäävän heidän ystäviensä kulloisenakin hetkenä osoittaman antisosiaalisuuden kans-sa. Toisin sanoen esimerkiksi nuorilla, jotka ovat olleet antisosiaalisia 10- ja vuotiaina, on ollut antisosiaalisia ystäviä sekä 10- että 14-vuotiaina. (Salmivalli 2005, 145–147; Staff & Kreager 2008.)

Rikollisuus ja kouluongelmat on pitkään nähty seurauksena yleisestä huonosta sosiaalisesta sopeutumisesta. Nuoret, jotka tekevät rikok-sia, ovat oireilleet yleensä pitkään ja olleet myös koulussa heikosti menestyviä. Wentzel, Filisetti ja Looney (2007) liittävät nuoren ryh-mässään kokeman hyväksytyksi tulemisen tunteen keskeiseksi osaksi myönteisiä sosiaalisia tavoitteita ja sitä kautta tulevaa prososiaalista käyttäytymistä. Stepp ym. (2011) ilmaisevat tutkimuksessaan koulu-tuksen mahdollisuuden nuorten rikollisuuden ehkäisemisessä: kehit-tämällä nimenomaan nuorten sosiaalisia taitoja ja tukemalla nuoria prososiaaliseen toimintaan, kiinnitetään nuori paremmin koulun toimintaan, ja sitä kautta voidaan ehkäistä rikollisiin ryhmiin kiinnit-tymistä.