Antisipaatio ja kompleksisuus

Antisipaation perusajatus pohjautuu Robert Rosenin⁶ (1934–1998) antisipaatio-teoriaan, joka määrittelee antisipatorisen systeemin seuraavasti (Rosen 1985:

339):

”Systeemi, joka sisältää tulevaisuutta enteilevän mallin itsestään ja/tai ympäristöstään, mikä mahdollistaa sille oman tilansa välittömän muutta-misen yhteneväksi myöhempää hetkeä koskevan mallin mukaisesti.⁷” Perinteisestä, newtonilaisesta reduktioon perustuvasta ja rakennetta tarkastele-vasta lähestymistatarkastele-vasta poiketen Rosen kiinnitti huomiota systeemin toiminnan merkitykseen biologian tutkimuksessa. Jos newtonilaisessa fysiikan tutkimuk-sessa reduktiolla tavoiteltiin mekanistisuuden kautta ymmärrettävää systeemiä, Rosenin näkökulma oli täysin vastakkainen. Hylkäämättä aikaisemmasta tieteelli-sestä tutkimuksesta saatua perusrakennetta tai kyseenalaistamatta kausaali-suutta, Rosenin ajattelumallissa kompleksisuus on oleellinen osa elollista toimin-taa. (Mikulecky 2001; Louie 2010; Nadin 2010.)

Näiden kahden tarkastelutavan välillä vallitsee myös temporaalinen ristiriita.

Siinä missä Newtonin perusoletus kieltää tulevaisuuden vaikutuksen luonnollisen systeemin toimintaan (systeemin dynamiikka on riippuvainen ainoastaan men-neistä tiloista ja niiden aiheuttamasta muistista), Rosen näkee tulevaisuuden vai-kuttavan kaikkeen elävään toimintaan. Antisipatorisen systeemin perusoletta-muksessa systeemin tulevaisuus vaikuttaa sen toiminnan muutoksiin nykyhet-kessä.

6 Omalla aikakaudellaan usein kyseenalaistettu Rosen oli biologi ja matemaatikko, jonka elämäntyön merkitystä kuvaa hänen luonnehdintansa ”biologian Newtonina” (Mikulecky 2001).

7 (engl., kirjoittajan käännös)

Yllä olevassa antisipatorisen systeemin määritelmässä nousee esiin reaktiivisen ja ennakoivan systeemin välinen ero: siinä missä reaktiivinen systeemi reagoi nyky-hetkeen, antisipatorisen systeemin nykyhetki huomioi sekä menneen, nykyhetken että tulevan. Systeemiin sisältyvä, ennakoiva malli, tuo tulevaisuuden nykyhetken toimintaan. Rosenin ennakoivaan malliin⁸ perustuva näkökulma on paitsi havait-tavissa kaikilla biosfäärin tutkimuksen alueilla, myös sovellethavait-tavissa kaikkeen yh-teiskunnalliseen toimintaan. (Louie 2010.) Rosen itse painotti antisipaatioajatte-lun merkitystä suunnitteantisipaatioajatte-lun, päätöksenteon ja johtamisen ymmärtämisessä osana kompleksista, yhteiskunnallista systeemiä (ks. Rosen 1985: 6–8; 402–404).

Rosenin antisipaatioteorian huomattavan laajan matemaattisen ja luonnontieteel-lisen tarkastelun perustan muodostaa antisipatorisen systeemin rakenne, jota hän kuvaa kuviossa 4.

Kuvio 4. Antisipatorisen systeemin rakenne (Rosen 1985: 13; Louie 2010).

Kuviossa kirjain S kuvaa tarkasteltavana olevaa systeemiä (object system) ja M dynaamista systeemiä, eräänlaista mallia (model) systeemistä S. M sijoittuu ajalli-sesti tarkasteltaessa tulevaisuudessa systeemiin S nähden. Toisin sanoen, malli M ennakoi systeemiä S tulevaisuuden tilassa. M ja S kytkeytyvät toisiinsa vaikuttaja-joukon E (effectors) kautta, joiden kautta systeemi M vaikuttaa systeemiin S joko suoraan tai välillisesti, systeemiin S vaikuttavien, systeemin ympäristöstä tulevien syötteiden (input) kautta. Näin kuvattuna antisipatoriseen systeemiin sisältyy oleellisina osina adaptiivisuus ja kausaalisuus (Rosen 1985: 11–13; Louie 2010.)

8 Ilmaus ”malli” ymmärretään tässä systeemin yksinkertaistettuna, selittävänä konstruk-tiona ja erilaisten systeemin toimintojen vastineena, eikä – yhteiskuntatieteelle tyypilli-sesti – toimintaa kuvaavan simulaation synonyyminä. Systeemin ja sen mallin välisen suhdetta tarkastellaan lähemmin kappaleessa 2.4.

Rosen kuvaa systeemin S muutosta vaikuttajajoukon E välityksellä toivottavan ja toivottavan tilan avulla. Jos S ja M jaetaan kahteen tilaan, toivottavaan ja ei-toivottavaan, M:n siirtyessä ei-toivottavaan tilaan se ennakoi myös S:n siirtymisen ja aktivoi vaikuttajajoukon muuttamaan systeemin S dynamiikkaa siten, ettei siir-tymistä tapahdu. (Rosen 1985:13.) Toivottavan ja ei-toivottavan tilan määrittelyt tekevät näkyväksi systeemin arvot, joiden ”asetuksiin” vaikuttajajoukon toiminta perustuu (Fuller 2019).

Ajallisesti tarkasteltuna antisipaatio ilmenee aina aistimisen rakenteiden mikrota-solta sosiaaliseen antisipaation vuosiin ja vuosikymmeniin (Poli 2019). Yhteiskun-nallisten systeemien tulevaisuuden tarkasteluun sovellettuna ”antisipaatioajat-telu tutkii niitä sisäisiä tai ulkoisia prosesseja, joiden pohjalta yksilö tai yhteisö muokkaa toimintaansa ohjatakseen sitä kohti toivottua tulevaisuutta. Näitä pro-sesseja määrittävät keskeisesti yhteiskunnassa vallalla olevat arvot ja yksilöiden tulkinta niistä” (Pernaa & Neuvonen 2020). Antisipaatio ilmenee aina systeemin kognitiivisena prosessina (Nadin 2015), ja viittaa ennemmin sen toimintaan kuin rakenteeseen. Tästä huolimatta, antisipaation organismeille tuoman arvon ym-märtämisen jälkeen on oleellista tutkia niitä systeemin ominaisuuksia, jotka mah-dollistavat sille antisipaation. (Poli 2017: 19–20; Jordan 2019.)

Antisipaatio on käsite, jonka kautta voidaan tarkastella mitä tahansa järjestelmää ja sen nykyiseen tilaan tulevaisuutta ajatellen tehtyä muutosta. Antisipaation te-kee merkitykselliseksi ainoastaan sen tulevaisuudelle aiheuttama muutos. Minkä tahansa systeemin kyky muuttaa toimintaansa niin, että se mahdollistaa edellytyk-set optimaalisemmalle tulevaisuudelle, kertoo sen kyvystä käyttää saamaansa in-formaatiota. Tämän informaation käsittely vuorovaikutteisesti eri systeemin osa-alueiden välillä ja tiedon hyödyntäminen organismin käytöksessä tai sen ympäris-tön kehityksessä on osa biologian tutkimusta: eri eläinlajien ja organismien on to-dettu olevan itse itseään – ja tulevaisuuttaan – sääteleviä paitsi toimintojensa, myös sen ympäristöstä saadun informaation osalta.(Poli 2017: 11)

Antisipatoriseen systeemiin liittyy oleellisena osana nk. feedforward -prosessi, joka eroaa feedback -prosessista sen perusolemuksen kautta (Rosen 1979).

- Toiminnan kontrolliin johtavan feedback -prosessin herätteenä toimii poikkeama ennalta määritellyistä, tavoitellusta toiminnasta. Näin ollen systeemin toiminta on jo poikkeavaa, ennen kuin sen toiminta aiheuttaa korjaavan, toimintaa muuttavan feedback -prosessin.

- Feedforward -prosessissa systeemin toiminta on ennalta asetettu sen mal-lin mukaisesti, mitä nykyisen toiminnan ennakoidaan aiheuttavan

tulevai-suudelle. Feedforward -prosessin ytimessä on siten tulevaisuuden anti-sipaatio: systeemin nykyistä toimintaa muutetaan sen sisäisen, tulevai-suutta ennakoivan mallin mukaisesti.

Suurinta osaa toimintaamme ohjaa ennakointimme sen seurauksista. Näin ollen muutamme toimintaamme tulevaisuutta ennakoiden, emmekä ainoastaan nykyi-syydessä tekemiemme havaintojen tai menneinykyi-syydessä oppimamme perusteella.

Toimintamme ei ole siten ainoastaan reaktiivista, vaan myös antisipatorista. (Ro-sen 1979; Louie 2010.) Autolla ajaminen voisi toimia yksinkertaistettuna, mutta kuvaavana esimerkkinä feedback ja feedforward -prosessien erosta. Jos toimin-tamme auton kuljettajina perustuisi ainoastaan feedback -prosessin tyyppisiin vir-heiden aiheuttamiin toimintamme korjauksiin, liikenteessä toimiminen olisi paitsi vaarallista, myös mahdotonta. Feedforward -prosessin mukaisesti kykenemme en-nakoimaan seuraukset mahdollisesta piittaamattomuudesta liikennesääntöjä tai toisia liikenteessä kulkevia kohtaan. Osaamme ennakoida mahdolliset vaaratilan-teet, joskin eri syistä johtuva harkitsemattomuus tai välinpitämättömyys valitetta-vasti vaikeuttavat tätä kykyä.

Eri tieteenalojen edustajat – filosofeista matemaatikoihin, fyysikoihin, kielitietei-lijöihin, antropologeihin ja psykologeihin – ovat tarkastelleet antisipaatiota oman tieteenalansa näkökulmasta 1930-luvulta lähtien, mutta antisipaation ymmärtä-minen systeemin tai yksilön ennakointikykynä on vasta viimeisten vuosikymme-nien aikana herättänyt vilkasta keskustelua monilla muillakin tieteenaloilla. (Na-din 2010; Poli 2014.) Antisipaatioajattelun merkitystä eri tieteenaloille kuvaa sen aiheuttama tulevaisuusnäkökulman kehitys käyttäytymistieteessä (ks. Seligman ja muut 2013): yksilön toiminnan kontekstissa antisipaatioajattelu näkee ihmisen käyttäytymisen ensisijaisesti tavoitteellisena ja vasta toissijaisesti reaktiivisena.

Tämä kyseenalaistaa aikaisemman, behavioristisessa ja kognitiivisessa psykologi-assa vallinneen käsityksen yksilön toiminnasta ainoastaan oppimisen tuloksena ja stimuluksen aikaansaamana. (Rosen 2019.) Biologisten ilmiöiden ja niiden välis-ten suhteiden teoreettisessa tarkastelussa antisipaatio nähdään hyvin ratkaise-vassa roolissa, eräänlaisena keskipisteenä, jonka ympärille edistyksellinen ja tu-leva teoretisointi kiertyy. Kompleksisuuden, antisipaation ja toisiinsa kytköksissä olevien kausaliteettien nähdään olevan tekijöitä, jotka erottavat elolliset systeemit elottomista. Toisin sanoen, kaikkea elollista ympäröi kompleksisuus ja antisipaa-tio. (Louie 2019b)

Gauthierin ja Chapuisin (2019) tekemän, tulevaisuuksientutkimuksen kehitystä tarkastelevan kirjallisuuskatsauksen mukaan yleinen systeemiteoria ja kompleksi-suuden tiedostaminen tutkijayhteisössä ja eri hallinnon aloilla on vaikuttanut tu-levaisuuksientutkimuksen käsitteiden, metodien ja tekniikoiden kehittämiseen.

Perinteisten, ennusteisiin (ts. menneeseen) perustuvien hallinnan menettelytapo-jen riittämättömyys on johtanut tulevaisuuteen orientoituvan, antisipoivan pää-töksenteon jalostumiseen.

Antisipaatioajattelu vie kompleksisen systeemin tulevaisuuden ennakoinnin pi-demmälle, tulevaisuuteen vaikuttamiseen. Antisipaatioajattelun myötä tarkaste-lun orientaatio siirtyy – tulevaisuuksientutkimukselle epätyypillisesti – nykyhet-keen. Taulukko 1. kuvaa erilaisia tulevaisuuden tarkastelun tapoja sekä hyvin väl-jästi tulevaisuuksientutkimuksen alan kehitystä. Taulukon tarkoituksena ei ole tehdä jakoa erilaisten tulevaisuuden tarkastelutapojen välillä, vaan korostaa niitä taustoittavien ajattelutapojen evoluutiota. Antisipaatioajattelu ei siten sulje pois ennusteiden tai ennakoinnin menetelmiä, vaan hyödyntää niiden asiantuntijatietoa.

Antisipaation perusolettamuksena on systeemin kompleksisuus. Tästä johtuen – ja tämän hyväksymisen myötä – ennusteiden ja mahdollisten tulevaisuuksien hahmottamisen sijaan painopiste siirtyy toivotun tulevaisuuden määrittelyyn.

Tällä puolestaan on vaikutuksensa nykyhetken toimintaan, joka ulottuu parhaimmillaan perinteisiä ajattelu- ja toimintatapoja pidemmälle.

Antisipaatioajattelun kehittymisen ja kehittämisen edellytyksenä on luopuminen reduktioisista ja deterministisistä oletuksista, jotka palvelivat muutoksen tarkas-telua hitaan kehityksen puitteissa. Muutosvauhdin kiihtyessä, systeemin ja muu-toksen tarkastelu perinteisten, suljettuihin systeemeihin sopivien mallien ja me-netelmien kautta rajoittaa systeemin dynamiikan ja sen toivotun tulevaisuuden hahmottamista. (Nadin 2015.)

Taulukko 1.Tulevaisuuden tarkastelutapoja: ennustaminen, ennakointi ja antisipaatio (Pernaa & Neuvonen 2020) ennusteet (forecast) ennakointi (foresight) antisipaatio orientaatiomenneisyystulevaisuus nykyisyys perusolettamusJatkuvuus. Tulevaisuutta voidaan hallita menneisyyteen perustuvan tiedon varassa.

Jatkumattomuus. Tulevaisuuteen voidaan valmistautua paremmin erilaiset näkökulmat ja vaihtoehdot huomioiden.

Kompleksisuus. Tulevaisuus on avoin. Käsitys tulevaisuudesta ohjaa toimintaa nykyhetkessä. perusedellytysLaaja, oikea ja mieluiten kvantitatiivinen historiatieto.

Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia kuvaavan tiedon kerääminen erilaisten menetelmien avulla.

Erilaisten, tulevaisuuteen vaikuttavien näkökulmien ja realiteettien omaksuminen. Ajattelun rajoitteiden tiedostaminen. vaikutusMenneisyyteen perustuvan tarkastelun perusteella luotu ennuste tulevasta.

Usein skenaarioiden avulla tuotettu valikoima mahdollisista, todennäköisistä ja toivottavista tulevaisuuksista.

Oman ja ympäristön evoluution ennakointiin ja toivottavaan tulevaisuuteen perustuva toiminnan muutos.