Aineistonkeruu

Toteutin tutkimukseni haastattelemalla seitsemää Tampereen Aikuissosiaalityön sosiaaliaseman asiakasta. Viisi haastateltavaa haastattelin sen jälkeen, kun he olivat asioineet omalla sosiaalityöntekijällään sosiaaliasemalla ja yhden sosiaalityöntekijän vastaanotolla käynnistä seuraavana päivänä. Yhden haastateltavan pyysin haastateltavakseni aikuissosiaalityön asiakasraadista⁶, ja hän tuli haastatteluun erikseen sovittuna ajankohtana. Aineistonkeruuaikana suoritin samanaikaisesti syventävien opintojen harjoitteluani asemalla, mikä helpotti haastattelujen saamista huomattavasti. Olin siis valitsemieni viikkojen aikana lähes jatkuvasti valmistautuneena haastattelujen tekoon.

Keskustelin parhaasta tavasta saada asiakkaita haastateltaviksi praksistiimissä sosiaaliaseman työntekijöiden kanssa, ja tämän keskustelun pohjalta päädyin pyytämään asiakkaita haastateltaviksi samalla kertaa, kun he asioivat sosiaalityöntekijällään palvelusuunnitelman tekemistä varten. Tämän todettiin olevan todennäköisesti helpoin keino saada asiakkaita suostumaan haastatteluun, sillä lähtemiseen erikseen sosiaaliasemalle tai muuhun mahdolliseen paikkaan haastattelua varten moni ei ehkä innostuisi. Annoinkin siis haastattelupyyntöjäni (liite 1) työntekijöille ja kehotin heitä ilmoittamaan minulle, jos heille tulee asiakas, jolle he tekevät tai ovat hiljattain tehneet palvelusuunnitelman. Katsoin myös kaikkien työntekijöiden kalentereista aikavarauksia, joille he olivat kirjoittaneet tehtäväksi palvelusuunnitelman tai sen päivityksen, ja pyysin näitä asiakkaita heidän tullessaan asemalle jäämään myös minun haastatteluuni sosiaalityöntekijän tapaamisen jälkeen.

Suunnittelin aluksi tekeväni haastattelut kahden ennalta valitsemani viikon aikana. Ajatukseni oli, että kun haastatteluun pyydetään satunnaisesti tiettyinä ajankohtina asiakaskäynnillä olleita asiakkaita, minun tai sosiaalityöntekijöiden ei tarvitse miettiä haastateltavien asiakkaiden valikointia, eli sitä, millaisille asiakkaille he haastattelupyynnön antavat. Tutkimukselleni en siis suunnitellut esimerkiksi asiakkaiden ikään tai asiointiin liittyvää kohderyhmää. Käytännössä osoittautui, että jouduin pidentämään aineistonkeruuaikaani kahdesta viikosta neljään viikkoon saadakseni kokoon toivomani määrän haastatteluja. Minkäänlainen asiakkaiden valikointi ei siis

6 Asiakasraati on SOS-hankkeessa perustettu säännöllisesti kokoontuva foorumi, jossa nykyiset tai entiset sosiaalityön asiakkaat pyrkivät kehittämään palveluita asiakkaiden näkökulmasta.

36

edes olisi ollut mahdollista. Osin vaikeudet johtuivat siitä, että joka päivä ei välttämättä ollut asiakkaita, joille olisi tehty palvelusuunnitelma. Tutkimuskysymykseni kannalta pidin kuitenkin olennaisena, että suunnitelma on tehty melko hiljattain, jotta asiakas pystyy reflektoimaan sen tekotilannetta. Välillä kävi kuten aikuissosiaalityössä verrattain usein käy, että asiakas ei saapunut varatulle ajalle. Monet asiakkaat, joita pyysin haastatteluun, eivät myöskään halunneet, ehtineet tai jaksaneet jäädä enää sosiaalityöntekijänsä tapaamisen jälkeen.

Lopulta tutkimukseeni valikoitui siis seitsemän haastateltavaa, joista kuusi oli naisia ja yksi mies.

Haastateltavista kolme oli iältään 22–24-vuotiaita ja neljä 37–42-vuotiaita. Kahdelle haastatelluista suunnitelma oli tehty ensimmäistä kertaa. Viidellä haastatellulla viimeisin palvelusuunnitelma oli päivitys aikaisempaan. Haastattelutilanteessa käsiteltiin kuitenkin myös aiemmin tehtyjä suunnitelmia, ja kaikki tehdyt suunnitelmat tulostettiin tueksi tilanteeseen.

Saamieni tutkimustulosten kannalta on hyvä tiedostaa se, että haastateltavissa on joka tapauksessa tapahtunut valikoitumista, koska tutkimushaastatteluun osallistuminen on aina vapaaehtoista. Keitä ovat ne asiakkaat, jotka eivät suostuneet haastatteluun, ja olisivatko he mahdollisesti tuottaneet palvelusuunnitelmille erilaisia merkityksiä kuin mitä aineistostani nyt nousee? Todennäköistä voisi kuvitella olevan, että monipuolisemmalla otoksella aikuissosiaalityön asiakkaista näkemykset, joissa palvelusuunnitelmalla ei ole mitään merkitystä, olisivat voineet korostua enemmän. Kerroin kuitenkin ihmisille, joita pyysin haastateltaviksi, että haastatteluni koskee nimenomaan palvelusuunnitelmia. Kaikki nyt haastattelemani asiakkaat suhtautuivat myös verrattain positiivisesti sosiaalityön asiakkuuteen, tai ainakaan he eivät haastattelussani tuottaneet vastapuhetta sille. Vaikka tällaiseen haastatteluaineistoon liittyy aina haastateltavien valikoitumisprosessiin liittyviä kysymyksiä, koen kuitenkin, että haastateltavien monipuolinen ikäjakauma tekee aineistostani monipuolisemman kuin jos haastateltaviksi olisi valikoitunut esimerkiksi vain nuoria. Aineiston sukupuolijakauma ei ole kovin tasainen, sillä vain yksi haastateltavista on mies, vaikka Aikuissosiaalityön sosiaaliaseman asiakkaista suurempi osa on miehiä kuin naisia. Miespuolisen haastateltavan vastaukset eivät kuitenkaan mielestäni merkittävästi eroa naisten vastauksista, ja siten en koe tätä valikoitumista sukupuolen mukaan kovin merkitykselliseksi analyysini kannalta. Mielenkiintoista on tietenkin pohtia, miksi haastatteluun suostui ennemmin naisia kuin miehiä.

37

Tein haastattelut Aikuissosiaalityön sosiaaliaseman tiloissa, joko vapaina olevissa työhuoneissa tai neuvotteluhuoneessa. Tässä törmäsin siihen Eskolan ja Suorannan (1998, 92) esiin tuomaan seikkaan, että sosiaalitoimiston tilat eivät ole asiakkaalle missään määrin neutraali paikka. Toin tutkimuksesta kertoessani ja kirjallisessa suostumuslomakkeessa esiin, että haastatteluun osallistuminen ei mitenkään vaikuta asiakkuuteen tai palveluihin aikuissosiaalityössä. Silti aloin aineistonkeruun kuluessa miettiä, vaikuttiko se, että olimme sosiaaliaseman tiloissa ja minä vielä samassa paikassa harjoittelijana, jotenkin asiakkaan vastauksiin. Jotkut asiakkaat tuntuivat nimittäin vastaavan kysymyksiini kuin kuulustelussa, ikään kuin niihin olisi olemassa oikeat ja väärät vastaukset. Havaittuani tämän toinkin lopuissa haastatteluissa vielä selkeämmin esiin sen, etten esimerkiksi kerro asiakkaan vastauksista tämän sosiaalityöntekijälle. Tarjosin myös haastateltaville kahvia ja keksejä, minkä toivoin tekevän tilanteesta hieman erilaisen kuin oman sosiaalityöntekijän tapaaminen.

Haastatteluissa oli mukana myös asiakkaan palvelusuunnitelma muistin tukena ja vastaamassa siihen tutkimuskysymykseen, miten asiakas hänelle tehtyä suunnitelmaa lukee. Haastateltavalla oli joko mukana hänen oma kopionsa suunnitelmasta tai tulostin sen hänen luvallaan järjestelmästä. Jos tulostin suunnitelman järjestelmästä, hävitin sen heti haastattelun jälkeen.

Toteutin siis tutkimushaastatteluni samoin kuin aiemmin asiakkaiden haastatteluja sekä heille laadittuja dokumentteja tutkimusaineistonaan käyttänyt Maarit Laitinen (2008). Hänen tutkimuksensa aiheena on asiakaslähtöisyys ja hän on lahtelaisia pitkäaikaistyöttömiä haastatellessaan käyttänyt apuvälineenä viimeisintä asiakkaalle laadittua aktivointisuunnitelmaa, jotta suunnitelman tekotilanne muistuisi paremmin mieleen ja jotta asiakkaat pystyisivät siten kommentoimaan suunnitelman sisältöä ja merkitystä (Laitinen 2008, 113). Samaan tapaan on tutkimuksensa toteuttanut myös Tarja Vierula (2012), joka tutkii lastensuojelun asiakkaina olevien vanhempien suhdetta asiakirjoihin ja sitä, miten heidän henkilökohtainen tietonsa muuttuu institutionaaliseksi asiakirjatiedoksi. Vierula on haastattelupyynnössään pyytänyt haastateltavia ottamaan halutessaan mukaan tärkeinä pitämiään asiakirjoja ja päätöksiä.

Palvelusuunnitelmien ollessa haastattelun aiheena koin puolistrukturoidun, tarkat kysymykset esittävän mutta vastaukset avoimeksi jättävän, haastattelun olevan aiheeseeni soveltuvin (ks.

Eskola & Suoranta 1998, 87). Käytännössä en kuitenkaan kysynyt kaikilta haastateltavilta samoja kysymyksiä ja samassa järjestyksessä. Haastattelukin on vuorovaikutustilanne, jossa

38

molemmat osapuolet vaikuttavat toisiinsa (mt. 86). Haastattelussa ei olisi ollut luontevaa esittää konemaisesti seuraavaa kysymystä, jos haastateltavan vastaus ohjaa syventämään sitä jollain kysymyksellä tai kysymään seuraavaksi jonkin myöhemmäksi suunnitellun kysymyksen. Osa kysymyksistä jäi esittämättä, koska haastateltava vastasi niihin jo jonkin toisen kysymyksen kohdalla. (Haastattelukysymykset liitteenä 3.)

Haastattelut olivat kestoltaan noin puoli tuntia, osa jopa lyhyempiä, osa hieman pidempiä.

Yhteensä aineistoa syntyi 25 litteroitua sivua. Litteroin haastattelut sanasta sanaan ja merkitsin päällekkäispuhunnan, mutta muuten merkitsin näkyviin puheeseen liittyviä ominaisuuksia melko vähän. Tauot olen merkinnyt pistein, en sekunneissa. En litteroinut alun ohjeistuksiani haastateltaville. Kuten olin ennakoinutkin, palvelusuunnitelmat aiheena eivät saaneet haastateltavia puhumaan kovin monisanaisesti ja haastattelut jäivät verrattain lyhyiksi. Pidin mielessäni mahdollisuuden tehdä lisää haastatteluja aineiston alustavan analyysin jälkeen. Koin kuitenkin, että jo tämänlaajuisesta aineistosta nousi esiin mielenkiintoisia teemoja riittävässä laajuudessa, enkä lopulta päätynyt tekemään lisää haastatteluja. Haastatteluaineistoni tallennetaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon⁷ perustettavaan Tampere praksis -aineistosarjaan myöhempää opetus- ja tutkimuskäyttöä varten.