Laadin erilaiset teemarungot Turun Sanomien yhdeksän aluetoimittajan ja kolmen päällikkötoimittajan haastatteluja varten. Katsoin, että haastateltavat tarkastelevat alue-toimittajuutta niin eri näkökulmista, ettei kaikkia olisi hedelmällistä haastatella saman teemarungon pohjalta. Aluetoimittajille työn merkitys avautuu päivittäin työn sisällön
sekä kentältä ja keskustoimituksesta tulevan palautteen kautta. Päälliköt taas joutuvat työnsäkin puolesta tarkastelemaan aluetoimittajuutta osana laajempaa kokonaisuutta, vähintään oman lehden mittakaavassa. Päälliköiltä on näin ollen perustellumpaa kysyä myös siitä, miten pysyvä aluetoiminta sopii maakuntalehden nykylinjaan. Laadin siis kaksi erillistä haastattelurunkoa (liite 2 ja liite 3), jotka kartoittavat aluetoimittajien merkitystä lehdelle osittain eri näkökulmista. Pidin koko ajan kuitenkin mielessä, että teemat palautuvat tutkimuskysymyksiin ja ovat tässä mielessä yhtenevät.
Haastatteluoppaissa painotetaan, että paperilla oleva teemarunko tulisi pitää mahdolli-simman niukkana. Ideana on, että haastattelija voi seurata nopeilla vilkaisuilla, että kaikki teemat tulee käsiteltyä. Eskolan ja Vastamäen (2007, 35–36) mukaan runko voi olla vaikka miellekartta tai lista lyhenteitä, jos se tuntuu haastattelijasta parhaalta työkalulta. Tärkeintä on, että tutkija voi olla tilanteessa mahdollisimman tasaveroinen keskustelija, ja se ei onnistu, jos hänen katseensa on koko ajan papereissa. Toisaalta tiedonsaannin turvaamiseksi on hyvä, jos tutkija on miettinyt ennalta myös valmiita kysymyksiä (Hirsjärvi & Hurme 2008, 103). Eskolan ja Vastamäen (2007, 35) mukaan niiden merkitys korostuu etenkin silloin, kun haastateltava on lyhytsanainen ja tutkija joutuu ”nyhtämään” vastauksia. Itse päädyin laatimaan teemarungoista lopulta varsin perusteelliset myös siitä syystä, että halusin ehkäistä aloittelevan tutkimushaastattelijan virheitä (ks. Hirsjärvi & Hurme 2008, 124–125). Koetin miettiä, mitä kaikkea teemoista voisi nousta esiin, ja olla näin valmis reagoimaan myös yllättäviin näkökulmiin.
Lähestyin haastateltavia sähköpostitse joulukuun alussa ja varmistin heidän halunsa olla tutkimuksessa mukana. Useimmat haastateltavat tiesivät ennalta, että olin aikeissa tehdä opinnäytetyön aluetoimittajista ja harkitsin tutkimuskohteeksi Turun Sanomia. Sähkö-postissa kuvailin tarkemmin tutkimusongelmaa ja kiinnostustani aiheeseen sekä syitä valita haastatteluun nimenomaan heidät. Kerroin myös lyhyesti, mitä teemoja ajattelin ottaa esiin haastatteluissa. Metodioppaissa esiintyy erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka paljon haastateltaville tulisi kertoa ennalta tutkimuksen tavoitteista ja yksityiskohdista.
Tarkan tiedon voidaan esimerkiksi ajatella ohjaavan tutkittavan vastauksia, mikä voisi estää todenmukaisen kuvan saamista tutkimusaiheesta. Yleinen periaate on kuitenkin se, että tutkittavalla tulee olla riittävä tieto siitä, millaiseen tutkimukseen hän lupautuu, eikä häntä saa johtaa harhaan. (ks. esim. Eskola & Suoranta 1998, 56; Hirsjärvi & Hurme 2008, 20.) Mietin itse pitkään, lähettäisinkö haastateltaville ennalta koko teemarungon,
jotta he voisivat valmistautua ja vastaukset olisivat näin harkitun monipuolisia. Päädyin kuitenkin pitäytymään alustavassa kuvailussa, jotta aineisto ei tästä syystä vinoutuisi.
Haastattelut toteutuivat joulu- ja tammikuun aikana. Pyrin sopimaan ne kunkin haastateltavan ensisijaiseen työpisteeseen, koska halusin, että he kokisivat olevansa
”omalla maallaan” ja myös ympäristö tukisi haastattelujen aihetta (haastattelupaikan valinnasta mm. Eskola & Suoranta 2007, 28–29). Haastattelin päälliköt ja kolme Turun alueryhmän toimittajaa Turun Sanomien päätoimituksessa Artukaisissa ja yhden alue-ryhmäläisen tämän lomasijaistuksen vuoksi Salossa. ”Varsinaisten” aluetoimittajien luo matkasin Raumalle, Säkylään, Uuteenkaupunkiin, Loimaalle ja Saloon. Haastattelut sujuivat mielestäni hyvin ja kestivät keskimäärin reilun tunnin. Olin harkinnut yksilö-haastattelujen sijaan myös tutkittavien haastattelemista ryhmissä, esimerkiksi muutaman hengen porukoissa, jolloin he olisivat voineet saada toisiltaan tukea ja virikkeitä (Eskola
& Suoranta 1998, 94). Lopulta valitsin kuitenkin yksilöhaastattelut, koska arvelin, että tutkittavat voisivat puhua tutkijalle vapautuneemmin kahden kesken. Lisäksi yksilölliset
”puheenvuorot” kuvastavat mielestäni paremmin toimittajan työn itsenäistä luonnetta.
Litteroin haastattelut tietokoneella mahdollisimman tarkasti, säilyttäen puhekielisyyden.
Tämän jälkeen tulostin tekstitiedostot ja aloin lukea niitä läpi. Hirsjärvi ja Hurme (2008, 135) puhuvat niin sanotusta Tuhannen sivun kysymyksestä, jossa tutkija etsii työkaluja, joilla analysoisi runsasta aineistoaan. Minulla litteroitua tekstiä oli työstettävänä ”vain”
noin 150 sivua, ja lukiessa massasta alkoi hiljalleen hahmottua asiakokonaisuuksia, jotka vaikuttivat olennaisilta tutkimusongelman kannalta. Pitkälti nämä nousivat tietysti teemarungosta, mutta haastatteluissa tuli esiin myös sellaisia aihealueita, joista en suoraan kysynyt mutta jotka koin huomionarvoisiksi tutkimuskysymysten kannalta.
Luin aineistoa yhtäältä kysyen, mitä aluetoimittajat tänään tekevät, ja toisaalta hain vastauksia siihen, mikä on heidän merkityksensä tämän päivän maakuntalehdessä.
Lopulta jäsentelin vastauksia teemoittain Excel-taulukoiksi, kun koin, että minulla on riittävän kattava kokonaiskuva aineistosta. Koodasin (Eskola & Suoranta 1998, 151) haastatteluista muun muassa aluetoimittajien työtapoja (keikalla käynti; ideointi), juttu-tuotantoa (aihealueet; tavoitteet; kohderyhmä), suhdetta muuhun toimitukseen ja omaan alueeseen sekä näkemyksiä aluetoiminnan merkityksestä ja muutoksista. Yksi osio oli, voitaisiinko pysyvät aluetoimitukset korvata jollain tavalla. Päälliköiden ja toimittajien
vastaukset pidin taulukoissa erillään, koska päälliköiden teemarunko ohjasi kuitenkin tarkastelemaan aluetoimintaa laajemmin osana koko lehteä, sen tarpeita ja tavoitteita.
Seuraavissa kahdessa pääluvussa puran haastattelujen antia kahdeksan teema-alueen pohjalta, jotka ovat mielestäni merkityksellisiä tutkimusongelman kannalta. Luvussa 6 huomio on aluetoimittajien työtavoissa ja työn sisällössä, ja pyrin tuomaan esiin muun muassa, miten aluetoimittajat nyt näyttävät eroavan toimitustyön yleisestä kehityksestä, niin haastattelujen kuin taustakirjallisuuden valossa. Huomionarvoista on kuitenkin myös se, että myös aluetoimittajien työssä on eroa riippuen siitä, ovatko he keskus- vai sivutoimituksessa. Luvussa 7 jatkan tältä pohjalta avaamaan aineiston ”tarjoamia”
vastauksia siihen, mitä merkitystä pysyvällä aluetoiminnalla voi vielä katsoa olevan maakuntalehdessä ja myös yleisemmin mediassa – ja missä sen merkitys ei nähdäkseni enää ensisijaisesti ole. Luvussa 8 vedän tuloksista teoreettiseen viitekehykseen peilaten yhteen, mitä syitä aluetoimittajien kaltaisista lehdentekijöistä on yhä pitää kiinni.
Tutkittavien anonymiteetin takaamiseksi olen pyrkinyt häivyttämään seuraavien lukujen sitaattinostoista viittaukset haastateltavien henkilöön, seurantakuntiin ja johtoasemaan.
Aluetoimittajat ovat siis aluetoimittajia (A) ja päälliköt yhtä kaikki päälliköitä (P). Teen tosin eron Artukaisissa työskentelevien alueryhmäläisten (AR) ja sivutoimituksissa olevien aluetoimittajien (AT) välillä sellaisissa kohdissa, joissa tutkittavan näkökulma tuo jotain olennaista lisäarvoa. Kaikkien haastateltavien nimet ovat tutkielman lopussa (Lähteet), mihin pyysin heiltä erikseen luvan. Tutkimukseen osallistuneista ainoastaan uutispäälliköllä ei ole työhistoriassaan minkäänlaista merkintää Turun Sanomien alue-toiminnasta, sillä myös vastaava päätoimittaja Kari Vainio on aikanaan työskennellyt alueryhmässä ja vuosina 1994–2000 hän oli aluetoiminnan päällikkö. Hänen jälkeensä aluepäälliköksi tuli Juhani Tala, joka jäi tehtävästä eläkkeelle haastattelujen jälkeen.
6 ITSENÄINEN IDEOIJA HAKEE PAIKALLISTA
Aluetoimittajan työ on jäänyt katveeseen sanomalehtien tutkimuksessa (ks. Johdanto).
Sen sisältö on usein vierasta myös saman talon muille toimittajille, jos heillä ei ole ollut omakohtaista kytköstä aluetoimintaan. Tämä tuli esiin tutkimushaastatteluissakin. Tästä syystä haluan tässä luvussa kuvata kattavasti, mitä aluetoimittajan työ pitää sisällään.
Työnkuvan valaiseminen tuntuu tarpeelliselta myös siitä syystä, että aineiston valossa näyttää todella siltä, että aluetoimittajat eroavat monella tapaa toimitustyön vallitsevista muutostrendeistä (esim. Nikunen 2011). He näyttävät nyt kenties aiempaakin enemmän niiltä erikoisilta yleistoimittajilta, joiden työtapoja aikojen saatossa avasin luvussa 2.3.
Aluetoimittajat eivät tietysti ole syrjässä median murroksesta, mutta he eivät myöskään ilmennä monia muutoksia, joita on viime vuosina havaittu toimitustyössä (ks. myöh.).
Ei ole ihme, jos aluetoimittajien työarki jää sivustakatsojalle vieraaksi, sillä he ovat työssään yhä hyvin itsenäisiä ja osin irrallaan muusta toimituksesta – Turun Sanomissa tämä pätee niin keskustoimituksen alueryhmään kuin etenkin sivutoimituksiin. Työn itsenäisyys ja laajat seuranta-alueet tuovat työssä eteen kuitenkin myös suuren haasteen:
aluetoimittajan työ on jatkuvaa hakemista paikallisen uutiskynnyksen kanssa. Koska tämä on mielestäni olennainen kysymys koko aluetoiminnan perusluonteen kannalta – mitä levikkialueelta kannattaa maakuntalehdessä kertoa? – käsittelen aihetta omana kokonaisuutenaan jo tämän luvun lopuksi. Ensiksi avaan kuitenkin yleisesti työnkuvaa.