Affektiivisen historian arkistoaineisto

Kokemusten henkilökohtaisuudesta huolimatta kosketushistori-at eivät rajaudu (ihmis)yksilöön, vaan ne ulottuvkosketushistori-at yksilön elin-kaarta kauemmas. Muistot reflektoivat ihmiselämää niin toisten ihmisten kuin muidenkin kumppanuuslajien – esimerkiksi eri-laisten eläinten – kanssa, ja niissä risteävät niin erilaiset ajallis­

paikalliset ulottuvuudet, yhteiskunnalliset käytännöt kuin kult-tuuriset merkitysjärjestelmätkin. Pidimme tärkeänä tarkastella sitä, miten historialliset tapahtumat ja sosiaaliset rakenteet reso-noivat kosketusmuistoissa ja vaikuttavat yhteisöllisiin prosessei-hin. Ymmärtääksemme paremmin kosketuselämäkertoja

tutus-39 Blackman & Venn 2010.

40 Ks. esim. Misztal 2003.

tuimme myös muihin SKS:n arkistoaineistoihin, jotka kertoivat erityisesti lastenhoitotavoista 1800­luvun lopussa sekä 1900­lu-vun alkuvuosikymmeninä. Lisäksi tutustuimme muun muassa sairaanhoitajia, kotieläimiä sekä kätilöiden ammattia muistele-viin aineistoihin. Nämä aineistot auttoivat kontekstualisoimaan kosketuselämäkerrat historiallisiin, ideologisiin, poliittisiin ja materiaalistaloudellisiin olosuhteisiin. Arkistomateriaaleissa ei usein suoraan kirjoitettu kosketuksesta, vaan kosketuksen käy-tännöt piti päätellä rivien välistä. Kosketuselämäkerroilla ja arkis-toaineistoilla oli monia yhteneväisyyksiä, mikä tulkintamme mu-kaan alleviivasi kosketuksen tärkeyttä affektiivisissa suhteissa.

Kosketustapojen kulttuurisesta vaihtelusta kiinnostuneet tut-kijat ovat luokitelleet pohjoisen pallonpuoliskon Pohjois­Euroo-pasta ja Pohjois­Amerikkaan kosketusta välttelevien kulttuurien alueeksi.⁴¹ Arkistoaineistomme puhuu sen puolesta, että myös suomalainen kosketuskulttuuri on jokseenkin pidättyväistä.

Tätä voi selittää tietyillä historiallisilla olosuhteilla ja tapahtu-milla, joista on runsaasti tutkimustietoa ja joita kuvattiin myös aineistoissamme. Nälkävuosien ja sortovuosien jälkeen Suomi oli ensinnäkin aineellisesti hyvin köyhä maa 1800­luvun lopussa ja vielä 1900­luvulla. Varsinkin maaseudulla elämä oli niukkaa ja työntäyteistä. Toiseksi yleinen talouslama sekä vuosia kestäneet sodat heikensivät yleisiä elinolosuhteita aina 1940­luvun loppuun saakka. Sotavuodet merkitsivät suurta tragediaa suomalaisille perheille. Muun maussa Sari Näre tutkijakollegoineen (2010) on käsitellyt sitä psyykkistä hintaa, jonka suomalaiset ja erityisesti lapset ovat maksaneet sodista. Suomessa sadat tuhannet lapset

41 Esim. Montagu 1971; Klopf & McCroskey 2007.

kärsivät sodista suoraan jäädessään orvoiksi tai joutuessaan so-talapsiksi. Myös muille lapsille sota­aika merkitsi usein turvatto-muutta ja liian varhaista aikuistumisen pakkoa. Monien lapsuus kului työnteossa, sisarusten hoidossa ja usein myös perheen so-dassa traumatisoituneesta isästä huolehtimisessa.⁴² Sotaa seuran-neina jälleenrakennusvuosina kaikkien piti keskittyä ahkeroimi-seen, eikä edes lapsilla ollut välttämättä mahdollisuutta näyttää tarvitsevuuttaan. Yksin pärjäämisestä, kuuluisasta suomalaisesta sisusta, tuli selviytymiskeino vaativissa oloissa.

Lasten asemaa eivät myöskään parantaneet 1900­luvun alun länsimaiset kasvatusopit, jotka pohjautuivat mekanistiseen kä-sitykseen lapsesta. Yhdysvalloissa lapsia opetettiin kohtelemaan kuin pieniä aikuisia, joita tuli korkeintaan kätellä aamuin ja il-loin.⁴³ Yksi ajan kasvatusopeista oli Saksassa kehitetty ”musta pedagogiikka”, jonka on arveltu vaikuttaneen natsi­Saksan nou-suun. Sen kulmakivenä oli lasten nöyryyttäminen ja kasvattami-nen kovaan kuriin. Suomessa omaksutun linjan mukaan vauvoja sai ottaa syliin vain neljän tunnin välein, jolloin heidät ruokittiin ja vaihdettiin kuiviin. Muina aikoina vauva kehotettiin jättämään kehtoonsa vaikka yksin itkemään. Käytännön ajateltiin hyödyt-tävän lapsen kehitystä, mikä oli muun muassa arkkiatri Arvo Yl-pön ammatillinen näkemys. Tulkintamme mukaan oppi saatiin juurrutettua tehokkaasti suomalaisäitien tietoisuuteen Ylpön kehittämän tehokkaan neuvolajärjestelmän ansiosta. Ylppö katui myöhemmin levittämäänsä oppia, mutta se oli jo ehtinyt jättää jälkensä lukemattomien lasten tunne-elämään. Kun tähän oppiin

42 Kivimäki 2013.

43 Synnott 1997, 158–164.

lisätään vielä vanhempaa perua oleva, muun muassa luterilai-sesta uskonkäsityksestä perustelunsa hakeva tapa kurittaa lap-sia fyysisesti jopa päivittäin, ei tarvitse ihmetellä niin sanottujen välttelevien kiintymyssuhteiden yleisyyttä Suomessa.⁴⁴

Välttelevällä kiintymyssuhteella tarkoitetaan yhtä turvat toman kiintymyssuhteen mallia. Kiintymyssuhteiden kategori soin ti pe-rustuu John Bowlbyn ja Mary Ainsworthin yhdessä kehit tämään teoriaan, jonka mukaan lapsen ja äidin välinen kiintymys suhde vaikuttaa lapsen tapoihin olla vuorovaikutuksessa muiden ihmis-ten kanssa myöhemmin elämässään.⁴⁵ Ihminen on siis taipuvai-nen toistamaan lapsuudessa omaksumaansa kiintymyssuhteen mallia. Teorian mukaan lapselle kehittyy turvaton kiintymys-suhde silloin, kun hänen hoivan ja turvan tarpeisiinsa ei vastata.

Välttelevässä kiintymyssuhteessa lapsi oppii hakemaan huomiota vetäytymisellä ja hiljaisuudella ja turvautumaan epävarmoissa ti-lanteissa ensisijaisesti itseensä. Tutkimusten mukaan tämänkal-taista käyttäytymistä jopa arvostetaan Suomen kaltaisissa, yksi-löiden itsenäisyyttä korostavissa yhteiskunnissa.⁴⁶ Tulkintamme mukaan välttelevien kiintymyssuhteiden yleisyyden voi ymmärtää yhteisön traumaattisen affektiivisen historian näkökulmasta. Trau-maattisiin kokemuksiin liittyy usein eräänlainen kollektiivinen af-fektiivinen halvaantuminen: haluttomuus puhua vaikeista asioista sekä yhteisön kyvyttömyys suojella yksilöitä turvattomuudelta.⁴⁷ Tunteiden avoimen käsittelemisen vältteleminen ja vaikeneminen

44 Suomalaisten kiintymyssuhteista ks. Tirkkonen 2015.

45 Bretherton 1992.

46 Tirkkonen 2015.

47 Walkerdine 2010; Walkerdine & Jimenez 2012.

voivat jäädä ainoiksi tavoiksi selviytyä pahimman yli.⁴⁸ Suomen historialliset tapahtumat ja vallitsevat ideologiat epäilemättä tuki-vat välttelevän kiintymysmallin normalisoitumista. Sodan jaloissa ja jopa sen jälkeen erilaisten väkivallan välittömien kokemusten jälkeen piti useiden kosketuselämäkertojen kirjoittajien mukaan teeskennellä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

1900­luvun aikana hyvää lapsuutta koskevat ihanteet muut-tuivat hiljalleen myös Suomessa. Suomessa kiintymyssuhdeteoria alkoi saada jalansijaa 1950­ ja 1960­luvuilla,⁴⁹ minkä seurauksena lasten tarpeita ei ymmärretty enää pelkästään fyysisinä tarpeina.

Etenkin äidin ja lapsen välisen ihokontaktin, hellyyden ja lapsen tarpeisiin vastaamisen tärkeyttä alettiin korostaa. 1970–1980­lu-vuilta lähtien Suomessa ovat vaikuttaneet uudet tuulet lasten kasvatusopeissa. Lapsiin neuvotaan kohdistamaan runsaasti huomiota ja ihokontaktin tärkeyttä hoivassa tuodaan esiin mo-nin tavoin. Myös kosketusta koskeva lainsäädäntö on muuttu-nut. Lapsiin kohdistuva kuritusväkivalta kiellettiin lailla vuonna 1984. Kulttuurimuutoksen voi havaita niin lasten kohtelussa kuin aikuistenkin keskinäisissä tavoissa koskettaa toisiaan. Esimer-kiksi halaaminen vaikuttaisi olevan Suomessa sitä yleisempää, mitä nuoremmista ikäryhmistä puhutaan. Tämä tuli esiin myös kosketuselämäkerroissa, joissa parikymppiset naiset puhuivat halaamisesta luontevana osana arkipäiväistä vuorovaikutustaan perheenjäsentensä ja ystäviensä kanssa. Toisaalta nuorten nais-ten elämäntarinoissa tuli silmiinpistävästi esiin myös hellivää kosketusta kaihtava perinne. Monet olivat kokeneet elämässään

48 Emt.; Alava 2016.

49 Yesilova 2009.

toistuvasti väkivaltaa tai muuta kaltoin kohtelua, kuten koulu-kiusaamista ja seksuaalista ahdistelua. Kaipuu hoivaavaan koske-tukseen oli heidänkin tarinoissaan läsnä.