4. Käsittely
4.1 Ääniä ja neuvotteluja
Aloitan käsittelemällä ensimmäisenä valtaa koskevilla äänillä ja moniäänisyydellä
keinovalaistuksen suhteen. Korostankin jo heti alkuun aiheeseen liittyvää kohonnutta tutkijan vastuuta siitä, keiden ääniä nostan tässä esille. Katuvalaistusta koskevissa tiedusteluissani panin merkille ensimmäistä kertaa asiaan liittyvät eriävät mielipiteet ja moniäänisyyden. Aihe juontaa juurensa Jyväskylässä suoritettuihin katuvalaistuksen säästösammutuksiin.
Taustaksi käsittelen hetken keinovalaistuksen tunkeilevuutta, jonka haastateltavat ilmaisivat.
Uskonkin useimpien meistä omaavan kokemuksia siitä, kun vaikkapa keinovalo loistaa
makuuhuoneen ikkunan raosta suoraan silmiimme yrittäessämme nukkua. Tämä tapaus toimikin yhtenä esimerkkinä haastateltavien antamissa vastauksissa ja ongelman voittamiseksi he
ehdottivatkin tavalla tai toisella ikkunan täydellistä peittämistä. Yhtä lailla mainosvalot nousivat häiritseviksi, joskin niille löytyi myös joissain tapauksissa ymmärrystä. Niiden voittamiseksi haastateltavilla oli kuitenkin vähemmän keinoja käytettävissään. Kuten ikkunan peittämisestä voimme huomata, toimenpide koskee ainoastaan valon kulkua omaksi koettuun kodin piiriin. Sen sijaan varsinaista valonlähdettä kohtaan he ovat voimattomia. Silti Jyväskylässä toteutetut
katuvalojen säästösammutukset ovat osoitus siitä, että jonkinasteisia vaikutusmahdollisuuksia on olemassa, kuten Irman kertomasta esimerkistä käy ilmi:
– – – kun ne silloin Siriuksesta valitti siitä ja Arto ja tuo Juhako siellä oli vai Markoko pimeyden edustajina siinä Valon Kaupunki siinä toimikunnassa niin täällähän on keväällä vähennetty tietyistä taajamista, sitä valoa on vähennetty. (Irman haastattelu.)
Koska olin valinnut haastateltavikseni tähtitieteenharrastajia, oletin heidän suhtautuvan myönteisesti katuvalojen säästösammutuksiin. Useat vastaukset olivatkin myönteisiä, mutta huomasin joidenkin vastaajien ottavan huomioon myös henkilöt, jotka saattavat tarvita
katuvalaistusta pimeään aikaan. Yleisellä tasolla katuvalaistusta ymmärrettiin ja kukaan ei vaatinut niiden poistoa kokonaan. Sen sijaan toivottiin niiden käytön uudelleen arviointia, kuten Pertti haastattelussaan kertoo:
Kyllä siellä täytyis olla niinku joku logiikka, järki, että milloin käytetään keinovaloja.
– – – ei niinku kaikki oikein miellä sitä keinovalon käyttölogiikkaa, että milloin kannattaa ja milloin pitää käyttää. (Pertin haastattelu.)
Haastateltavista esimerkiksi Pertti ja Marjatta halusivatkin muuttaa julkista valaistusta heidän omia arvojansa vastaavaksi. Heidän näkökulmastaan valaistus oli väärin suunnattua ja välillä jopa tarpeetonta:
H: No tietystihän se on ensimmäisenä se häikäsy. Mutta se tietysti voi johtua myöskin väärin suunnatusta valaistuksesta, että se suuntaavuushan on hyvinkin tärkeetä mitä nyt kaikki ei tunnu ottavan huomioon tuolla ulkovalaistuksessa. (Pertin haastattelu.)
HH: Ja varmasti se kuluttaa energiaa valtavia määriä. Onhan se hienon näköstä toisaalta, mutta ehkä sitä pitäsi rajoittaa, kun sitten luonto kärsii tämmösestä liiallisesta valosta. (Marjatan haastattelu.)
Lisäksi Jalo muisteli onnistunutta muutosehdotusta Rautpohjan tehtaan valaistukseen, joka oli aiemmin häirinnyt lähellä olevan tähtitornin käyttöä:
Itsekkin niistä ilmottelin tehtaan puolelle, että voisko niitä vähän käännellä alaspäin niitä valonheittimiä, että ne osoittaa sinne turhaan sinne tornille luukusta sisään suoraan. Ja kyllä ne säätikin niitä alemmaks, että kyllä se tehos se ilmotus siitä tuota noin. Ilmottivat että ei ole tarkotus valaista pitkin puunlatvoja, että kun ne on
työmaalle tarkotettu ne valot. Hyvin suhtautuivat siihen. (Jalon haastattelu.)
Riston vastaus kuitenkin poikkesi muista siinä, että hän vastusti osittain kaikkien katuvalojen sammuttamista yöksi:
Ei kannattas sammuttaa kaikkia valoja. Esimerkiks vaikka joka toinen valo. Että nythän ihmiset joutuu sitten kovin paljon eriarvoisempaan asiaan taikka asemaan asuessaan täällä kuin tuolla kaupungin keskustassa. (Riston haastattelu.)
Kiinnitin tähän vastaukseen huomioni jo haastattelutilanteessa sen eriävyyden takia. Risto perustelee näkemyksensä valtaeroilla, jotka vallitsevat hänen näkemyksensä mukaan kaupungin
keskustan ja sen ulkopuolella asuvien ihmisten välillä. Tämän huomattuani kysyinkin vaihtelevalla menestyksellä myöhemmissä haastatteluissa kysymyksiä, joidenka tarkoituksena oli nostaa esille erilaisia valtaeroja.
Ehkä yksinkertaisemmillaan valta esiintyi haastateltavien omassa kodissa, jossa he itse pystyivät määräämään valaistuksen määrään ja laatuun:
– – – sitä saa tavallaan semmosta kylmää tai lämmintä valoo nii siihen pystyy ite vaikuttaa sit että mistä ite tykkää, tykkää eniten. (Juhan haastattelu.)
– – – koska määhän hallitsen ne keinovalot täällä. Mä voin laittaa pois päältä tai päälle niitä – – –. (Alexanderin haastattelu.)
Juuri tätä kodissa tapahtuvaa vallankäyttöä ikkunan kautta tuleva keinovalo rikkoo. Siksi näenkin sen häiritsevän paitsi ihmisten henkilökohtaista valtaa myös heidän yksityisyyttään.
Katuvalot ovat kunnan ylläpitämiä laitteita ja näin ollen ainakin periaatteessa asukkaiden vaikutuksen piirissä valitusten ja vaalien kautta. Kuten mainitsin, vaikutusmahdollisuuksia on olemassa, mutta tällöin nousee esille kysymys siitä, keiden ääniä juuri kuunnellaan ja kohdellaanko kaikkia tasapuolisesti. Palatakseni Riston haastatteluun, hän ehdottaa seuraavaa:
Elikkä minä tasapuolisuuden nimissä sammuttaisin kaupungin keskustastakin puolet valoista pois ja samoten täällä joka toisesta lampusta puolet pois. Sitten oltas saman arvosia ja uskallan väittää, että kaupungin keskustassakaan ei tarvita aina niin kirkasta valaistusta keskellä yötä. (Riston haastattelu.)
Kysyin Ristolta heti tämän repliikin perään, uskooko hän kaupungin näkevän maaseudun vähempi arvoisena valaistuksen suhteen, johon hän antoi myönteisen vastauksen.
Voinen todeta, että julkinen valta pyrkii demokraattisempiin valaistusratkaisuihin, jotka ovat
neuvoteltuja eri toimijoiden välillä. Koska en ole asiaa tutkinut enempää tästä näkökulmasta, pystyn tunnistamaan ainoastaan asukkaat ja tähtiharrastajat tämän osapuoliksi. Epäilen kunnan pitävän sisällään joukon muita ääniä, jotka osallistuvat neuvotteluprosessiin omilla äänillään. Kuitenkin voimme todeta tämän neuvottelun olevan vielä epätäydellinen, koettujen valtaerojen vuoksi.
Kokonaisvaltaisemman ratkaisun saamiseksi aikaan vaadittaisiinkin neuvotteluprosessin
yksityiskohtaisempaa tarkastelua ja moniäänisyyden huomioimista. Keräämäni aineiston pohjalta pystyn kuitenkin paremmin tarkastelemaan ihmisten arkisissa valaistuspäätöksissä tapahtuvaa neuvottelua.
Koska etnologia tutkii arkea, päätin jo tutkimuksen alussa sisällyttää haastatteluihin kysymyksen, joka tiedustelee henkilön syitä valojen sytyttämiselle. Vastaukset olivat sinänsä odotetun mukaisia eli ihmiset sytyttävät valot suorittaakseen jotain aktiviteettia, lisätäkseen turvallisuuttaan tai yleisesti ”nähdäkseen”. Kuitenkin toiseksi viimeisessä haastattelussa esiintynyt kohta kielii monimutkaisemmasta prosessista taustalla:
No kotona yleensä, no mä aika paljon ite liikun yleensä, jos on kaikki muut nukkuu niin mä meen jollakin kännykän taskulampulla liikun sillai, että mä en sytyttele isoja valoja – – –. (Markon haastattelu.)
Toisin sanoen on olemassa tekijöitä, jotka sotivat haastateltavan halua vastaan sytyttää valot. Tässä tapauksessa kyseessä olivat muut perheenjäsenet ja heidän halunsa nukkua pimeässä. Tämä
yksinkertaiselta syyltä vaikuttava tekijä kuitenkin osoittaa, että päätös keinovalojen sytyttämisestä tai sammuttamisesta ei ole suoraviivainen vaan altis muille vaikuttimille.
Erityisenä valaistuksen lajina nousi esiin koristeellinen tai esteettinen valaistus, jonka vuoksi haastateltavat olivat valmiita sallimaan keinovalot. Mielenkiintoista kylläkin, heidän antamansa esimerkit koskivat kuitenkin julkisia tiloja kuten Jyväskylän siltoja tai esteettisesti valaistua puistoa.
Koristeellinen valaistus saattoi mennä myös liiallisuuksiin, jota yksi haastateltava kritisoi voimakkaasti. Samalla hän kuitenkin korosti kokemuksen subjektiivisuutta.
Haastatteluissa nousi esiin tiettyjä toistuvia syitä, jonka perusteella henkilöt sammuttivat valot arkielämässään. Vaikka haastateltavat olivat tähtiharrastajia, ei tähtitaivaan näkymistä esitetty syyksi kuin muutaman kerran. Tähän tosin saattoi vaikuttaa se, että eniten harrastusta haittaava valaistus on heidän vaikutuksensa ulottumattomissa, jolloin he kompensoivat tilannetta
matkustamalla pimeämpiin paikkoihin. Sen sijaan energian kulutuksen vähentäminen joko taloudellisista tai ekologisista syistä oli yksi eniten esiintyneistä arvoista:
– – – jos päivänvalossa polttaa sähkövaloja ja kuluttaa haaskaa suotta energiaa, joka ei oo ekologisesti kovin järkevää kehittää. (Jalon haastattelu.)
Lainauksesta voi myös lukea, että luonnollisen valaistuksen määrä vaikutti päätökseen käyttää keinovaloja. Ekologia arvona tuli esiin myös haluna vähentää keinovalaistuksen aiheuttamaa haittaa luonnolle pimeään aikaan:
– – – ei se keinovalo niinku ole sille luonnonympäristölle niin oikein hyviä että niinkun tarvitsee pimeyttä ja jotkut muuttolinnut esimerkiks niin ilmeisesti eksyy sen takia, kun valot häikäisee ja kasvit kasvaa menettää tän oman rytminsä – – –. (Arton haastattelu.)
En tosin huomannut kysyä, vaikuttivatko nämä motiivit nimenomaan kodin piirissä tapahtuvaa valaistuksen hallintaa vai kenties yhteiskunnallisella tasolla.
Täytyy muistaa, että myös pimeys itsessään voi toimia arvona tai toivottuna tilana, jonka henkilö saattaa joutua ottamaan huomioon valaistusratkaisua tehdessään. Tähtiharrastuksen ja nukkumisen suhteen aihe nousi esiin, mutta ei muissa yhteyksissä tai omana kokonaisuutenaan. En huomannut kysyä aiheesta kuin kerran, joten tämän suhteen aineisto on hieman puutteellista:
Voi totta kai olla esteettistä pimeyttä. Ainakin verrattuna siihen kaupungin valojen loisteeseen niin kyllähän se pimeä on sitten ihan. Ja se pimeässä voi olla hyvin pieni valo, vaikka joku kynttilä valo niin sehän voi olla hyvinkin esteettistä ja kaunista ja rauhottavaa ja niin edelleen – – –. (Arton haastattelu.)
Tässä kyseisessä kommentissa voi huomata pimeyden toimivan kynttilän valon kanssa, jotka
yhdessä antavat tilanteelle arvonsa. Irman haastattelussa esiintyi myös termi ”luonnonpimeä”, jonka oletan liittyvän luonnolliseen päivän ja yön kiertokulkuun. En kuitenkaan kysynyt tarkentavasti, onko olemassa keinotekoista pimeyttä ja pitääkö hän esimerkiksi valaisematonta huonetta sellaisena. Joka tapauksessa termin merkitys jäi itselleni hieman avonaiseksi. Saattaa olla, että pimeyttä arvostetaan eri tavoilla sen esiintyessä sisä- tai ulkotiloissa.
Pimeyden voi ottaa huomioon myös sen alkukantaisimmassa roolissa eli pelon lähteenä.
Haastateltavat eivät kuitenkaan usein maininneet itse pelkäävänsä pimeää vaan pikemminkin korostivat päinvastaista:
Että siinä mielessä en pelkää pimeää, että uskallan hyvin olla pimeässä. (Arton haastattelu.)
No, en pelkää pimeetä. Tuun hyvin toimeen melko pimeessä – – –. (Pertin haastattelu.)
Sen sijaan he korostivat ikään kuin yleisenä toteamuksena, että pimeyden pelko vaikuttaa muissa ihmisissä. Yhdellä haastateltavalla oli tosin antaa esimerkkitapauskin:
Mutta pimeässä mä esim en pelkää, niinku ihmisiä on hirveästi mitkä pelkää pimeetä.
Minulla on sisko semmonen joka ei, se pelkää aina. Kahtoo aina sängyn aluset ja kaapit kaikki omassa huushollissaan että kun pimee tulee vaikka varmaan siellä ei oo ketään. (Irma haastattelu.)
Vain muutama haastateltava viittasi kokemaansa pimeän pelkoon aikuisena, joka sai minut
ajattelemaan, ovatko muut haastateltavat kokeneet asian mahdollisesti hieman häpeälliseksi, jota he eivät uskaltaneet kertoa minulle. En kuitenkaan löytänyt aineistosta mitään tähän viittaavaa.
Mainitsen vielä joidenkin haastateltavien ottaneen lisäksi huomioon pimeyden pelon lapsuudessaan, mutta kirjoitan tästä enemmän muistoja käsittelevässä luvussa.
Irman haastattelusta nousi esiin myös valaistukseen liittyvä turvattomuus, joka oli mielestäni hieman yllättävää, kun ottaa huomioon, että valaistuksen lisäämistä perustellaan usein juuri turvallisuudella. Irma antoi seuraavanlaisen esimerkin:
– – – kun esimerkiks Helsingissä kun liikun, – – – jos näki puiston poikki että oli aivan tyhjä puisto ja tota siellä meni jotakin hämäriä käytäviä näin, niin kyllä mää menin katuja myöten. Ihan siitä syystä, että niinku ajattelee, että jos siellä on jotain omituisia tai Vuorilammella mää kävin uimassa usein tuota siinä iltasella, mutta sitten ku siihen tuli just semmonen, että siihen tuli valot siihen Vuorilammelle. Se oli ihan kirkas se Vuorilammen alue ja sitten se missä vaihettiin uimavaatteet, niin se oli semmonen nurkkakunta koppi siellä niin sitten mää huomasin, että vähän oli semmonen outo olo,
kun oli valosassa ja ihan pimeetä ympärillä ja samaten Könkkölässä oli, kun se oli valastu. Olis ollu niin päin, että se [epäselvä kohta] ollu pimeenä ja valosaa
ympärillä niin mää oisin käynny uimassa, mutta mä lakkasin käymästä, kun siinä oli joku pramilla jollakin lailla, että ja siellä ei ketään enää käyny niin myöhänä syksyllä uimassa, kun oli kylmä vesi. Niin semmosesta mää oon niinku sitä valoa, että siitä kirkkaasta valosta on ollut haittaa. Mielummin oisin käynny pimeessä siellä uimassa.
(Irman haastattelu.)
Kommentista voi lukea kaksi toisistaan poikkeavaa tapausta, jotka luovat turvattomuuden tunnetta.
Ensimmäinen liittyy hämärään, liikkuvuutta rajoittavaan tilaan ja muiden ihmisten puuttumiseen.
Aiemmissa tutkimuksissa juuri vähäinen valaistus ja liikkuvuuden rajoitus ovat olleet naisille turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä (Boomsma & Steg 2014, 209). Sen sijaan jälkimmäisessä, uusien valojen asentaminen lammelle, muttei muualle ympäristöön sai aikaan turvattomuuden tunteen. Aihetta tutkineet tutkijat ovat havainneet, että valaistuksen vähentäminen ei vaikuta turvallisuuden tunteeseen, joskin tähän vaikuttaa sukupuoli ja liikkuvuuden rajoitus (Boomsma &
Steg 2014, 209). Irman antaman esimerkin tapauksessa päinvastainen toimenpide sen sijaan voi aiheuttaa lisääntynyttä turvattomuuden tunnetta. Hän jatkaa myöhemmin vielä pimeässä koetusta turvattomuudesta:
M: Onks se niinku että maaseudulla ehkä niinku pimeys niinku ei oo niin turvattoman tuntusta?
H: Joo, maaseudulla ei oo missään nimessä turvattoman tuntusta, kaupungissa kyllä.
Että en mää mihinkään pimeisiin loukkoihin lähtis tai vähän valaistuihin, riippuu kellon ajasta. (Irman haastattelu.)
Aiemmin käsiteltyjen tekijöiden lisäksi myös sijainti kaupungin ja maaseudun välillä vaikuttaa.
Joka tapauksessa turvallisuuden tunne on usean tekijän summa, johon vaikuttavat paitsi itse valaistus myös ympäristö, sukupuoli ja aika.
Olen pyrkinyt tässä alaluvussa tuomaan esille keinovalaistukseen liittyvän moniäänisyyden, joka sai minut hylkäämään alkuperäisen teoriapohjani keinovalon saasteellisuudesta. Vaikka osa ihmisistä pitääkin keinovalaistusta yleisesti liiallisena tai puhuvat siitä valosaasteena, niin hekin hyväksyvät sen positiiviset puolet. Tämän lisäksi toisilla saattaa olla päinvastaisia käsityksiä. Eri ihmiset tulkitsevat keinovaloa eri tavoilla ja nämä tulkinnat ovat välittyneet aineistoon, tehden siitä
moniäänisen (Makkonen 2008, 170). Edelleen tämä nousee esille julkisissa ja yksityisissä neuvotteluissa, joita ihmiset joutuvat käymään arvioidessaan keinovalaistuksen tarpeellisuutta ja käyttöä. Aineisto on kuitenkin osoittanut, että tähtiharrastajat ottavat molemmilla tasoilla huomioon muut ihmiset ja aihetta kohtaan tuntemansa subjektiivisuuden, joka mielestäni rikkoo hieman myyttiä heidän toiminnastaan taipumattomina valojen vastustajina.
Ongelmalliseksi koetun keinovalaistuksen yhtenä osa-alueena on toiminut nimenomaan katuvalaistus. Koska on olemassa mahdollisuus vaikuttaa tähän valaistuksen tyyppiin, olisi perusteltua suorittaa lisätutkimuksia asian neuvoteltavuutta koskien ja paremmin tunnistaa aiheen moniäänisyys sekä huomioida eri äänille aiemmin asetetut erilaiset painoarvot. Aihe muodostaisi myös selkeästi määritellyn kokonaisuuden, joka on tärkeää käytännössä kaupunkialuetta koskevassa tutkimuksessa (Lappi 2007, 11).