14. Paying attention to gender equality and genders in learning material
4.5 Koulutuspolitiikka ja koulutuksen ohjausjärjestelmä tasa-arvoa edistämässä
Tässä käsitellyissä tasa-arvo-ohjelmissa on selkeästi näkyvissä 2000-luvun tasa-arvopolitiikalle ominainen selvityskulttuuri. Niissä kaikissa on esitetty useita toimenpiteitä, joissa selvitetään joko työryhmän, selvityshenkilön tai viranomaistyön toiminnan tarvetta ja kehitetään uusia keinoja.
Selvitysten rinnalle on myös siirtynyt ”kokeilukulttuuri”, jossa ohjelman toimenpiteisiin sisältyy kuntatasolla tehtäviä kokeiluja. Toimenpiteinä pidetään myös erilaisia sukupuolinäkökulman arviointeja. Ne auttavat havaitsemaan puutteita, mutta tasa-arvo-ohjelmista ei käy ilmi, miten toimitaan tilanteissa, joissa seuranta ja arviointi tuovat esiin tasa-arvonäkökulmasta ongelmallisia tuloksia. Arvioinnit, selvitykset ja kokeilut näyttäytyvät ohjelmissa jo päämäärinä itsessään. Nii- den avulla voidaan antaa vaikutelma tekemisestä ilman varsinaisia tekoja, jolloin itse tasa-arvon edistäminen jää helposti taka-alalle. (Elomäki & Ylöstalo 2017, 91−92.) Pitkäkestoisten muutosten aikaan saamiseksi tarvittaisiin suunnitelmallisempaa työtä ja konkreettisia tekoja. Tämä vaatii mahdollisuuksia toteuttaa ja sopeuttaa hyviä käytänteitä kulloiseenkin toimintaympäristöön.
Vasta näin ne alkavat vakiintua osaksi kulttuurisia ja sosiaalisia rakenteita.
4.5 Koulutuspolitiikka ja koulutuksen
68
kautta. Tähän yksilöllistymiseen liittyy myös yksilön vastuun lisääntyminen tielle osuvien riskien ennakoinnissa ja niistä selviytymisestä. Tällainen uusliberalistisesti painottuva ilmapiiri voi olla erityinen haaste sukupuolten tasa-arvon edistämiselle. On olemassa illuusio kaikkivoipaisesta ihmisestä kaiken keskipisteenä: valinnan mahdollisuudet ovat rajattomia ja vain omista kiin- nostuksista kiinni. (Sunnari 2019.) Viime kädessä yksilölliset koulutus- ja ammatinvalinnat ovat usein sidoksissa esimerkiksi alueen opiskelumahdollisuuksiin ja sosioekonomisiin olosuhteisiin.
Hallitusohjelmia tarkasteltaessa sukupuolten valtavirtaistaminen on edennyt erityisesti Rinteen ja Marinin hallitusohjelmissa, jossa tavoitteeksi on asetettu sukupuolivaikutusten arviointi kaikissa ministeriöiden alaisissa hallinnon toimissa. Valtavirtaistaminen tasa-arvostrategiana ohittaa yk- sittäiset ihmiset sekä näiden muodostamat ryhmät ja kohdistaa toimet yhteiskunnan eri tasojen rakenteisiin, prosesseihin ja niiden sisältämiin sukupuolten välisiin suhteisiin. Instituutioiden tasolla pyritään siis toimimaan ja tekemään päätöksiä sukupuolen moninaisuus tasa-arvoisesti huomioon ottaen. Opetusministeriön kehittämisohjelmat ja tasa-arvohankkeet ovat keinoja kehittää koulutusta tasa-arvoisemmaksi. Kaikkia näitä luonnehtii projektimaisuus, joka estää pitkäjänteistä kehittämistyötä.
Perusopetuksessa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta on edistetty opetussuunnitelmien perusteiden tavoitteissa ja sisällöissä sekä velvoittavissa koulujen toiminnallisissa tasa-arvosuunnitelmissa.
Opetussuunnitelmien sisällöt ovat perustuneet sukupuolineutraalisuuden ja sukupuolieriytynei- syyden diskursseille, joita on alkanut haastaa vuoden 2014 POPS:n sukupuolitietoisuuden diskurssi, joskin vielä marginaalisena tulkintatapana. Tietoisuusdiskurssin sukupuolten binäärisiä toiminta- tapoja, käsityksiä ja puhetapoja haastava asema ilmentää koulutuspolitiikassa meneillään olevaa sukupuolten tasa-arvon diskursiivista murrosta. Askel kohti sukupuolitietoista koulukulttuuria on otettu. Opetussuunnitelmat ovat velvoittavia asiakirjoja, joten niissä ilmenevä diskursiivinen muutos edellyttää muutoksia koulun tasolla. (Myyry 2020, 339−340.) Tasa-arvon edistämisen yhtenä ongelmana on koulujen tasa-arvosuunnitelmien abstrakti luonne ja passiiviset ilmaukset.
Ruohonjuuritason käytännöt voivat jatkua muuttumattomana, jos yleisluontoista tekstiä ei avata ja haluttuja toimia ei konkretisoida. (Ylöstalo 2012, 232−233.) Opetussuunnitelman perusteiden tasa-arvotavoitteita ja sisältöjä tulisi avata yhteisöllisesti sekä opetuksen järjestäjän että koulujen tasolla. Siekkinen (2017, 237) tuo esiin koulutuksellisen tasa-arvon diskursseja selvittävässä tutki- muksessaan sen, että tasa-arvodiskursseissa on vaikea löytää konkreettisia tasa-arvon toimijoita.
Kasvatuksessa ja koulutuksessa on syytä ottaa kriittisen tarkastelun kohteeksi se, miten ylläpidetään, vahvistetaan ja toistetaan sukupuolittunutta toimijuutta oletusta tasa-arvoisuudesta huolimatta lähestulkoon automaattisesti. Vahvistamisella ja toistolla uusinnetaan eli ylläpidetään samoja, totuttuja tapoja ja toimintaa. Opetussuunnitelmien perusteissa kuvatun sukupuolitietoisuuden huomioimista tarvitaan perusopetuksessa arjen opetus- ja oppimistilanteissa. Tämän toteuttami- nen edellyttää sukupuolitietoisuuden käsitteen avaamista ja perusteellista tarkastelua ja kouluissa että opettajankoulutuksessa. Vaikuttamalla eriarvoistaviin rakenteisiin, sääntöihin, normeihin ja kielenkäyttöön voidaan luoda todellista toimintakykyä edetä yhteiskunnassa ja tehdä sitä, mitä kukin arvostaa (ks. Sen 2010, 231−233.) Opetuksen järjestäjän ja koulujen henkilöstön tulee to- teuttaa aktiivisesti ja tietoisesti rakenteiden ja käytäntöjen muuttamista, eikä ajatella tasa-arvon toteutuvan perusopetuksen itsestään selvänä sivutuotteena.
KESKEISIÄ HAVAINTOJA KOULUTUKSELLISESTA TASA-ARVOSTA:
▪ Tasa-arvo ei ole ominaisuus tai saavutettu asiantila, vaan aktiivista ja tietoista rakentei- den ja käytänteiden muuttamista. Tasa-arvon erilaiset tulkinnat johtavat eri lopputulok- siin, joiden vaikutukset pitää ottaa huomioon.
▪ Tasa-arvoinen koulutus ei voi toteutua, ellei kehitetä samaan aikaan myös tasa-arvoista yhteiskuntaa.
▪ Tasa-arvoon tähtäävä koulutus uusintaa epätasa-arvoisuutta toteuttaessaan ristiriidassa olevia tehtäviään.
5
Sukupuolittavat
käytännöt ja
segregaatio
koulutuksessa
72
5
Tässä luvussa tarkastellaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisen haasteita koulutuksessa.Sukupuolten tasa-arvon edistämiseen on viimeisten vuosikymmenten kohdistunut runsaasti eri- laisia hankkeita koulussa ja koulutuksessa, mutta niiden tulokset eivät ole juurtuneet käytäntöön.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen olisi kiinnitettävä huomiota opettajankoulutuk- sessa ja ohjausalan koulutuksissa. Jokainen opettajaksi ja opinto-ohjaajaksi valmistuva tarvitsee valmiuksia ja välineitä ottaa huomioon omassa työssään opetussuunnitelmien perusteissa kuvattua sukupuolitietoisuutta ja sukupuolten moninaisuutta.
Tasa-arvon mallimaan maineesta huolimatta Suomessa koulutus- ja työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet sukupuolen mukaan nais- ja miesvaltaisiin aloihin. Koulutuksellisessa segregaatiossa on kiinnitettävä huomiota myös perusopetukseen sekä pohdittava sen merkitystä sukupuolit- tuneen toimijuuden vahvistajana ja ylläpitäjänä. Ilmiötä on syytä pohtia yhteiskunnallisena ja kulttuurisena, jolloin tytöille ja pojille sekä naisille ja miehille toimijuuden mahdollisuudet ra- kentuvat monien eri tekijöiden verkostoissa. Yhä edelleen 2020-luvulla koulutusalat ja ammatit näyttäytyvät ja määrittyvät usein sukupuolen mukaan.
Koulutusvalintojen segregoitumisen purkaminen on ollut yhtenä koulutuspoliittisena tavoitteena jo usealla eri vuosikymmenellä. Siihen on pyritty vaikuttamaan erilaisilla tasa-arvohankkeilla muun muassa perusopetuksessa. Hankkeiden taustalla ovat usein olleet työelämän eri alojen ajankohtaiset tarpeet, joita ovat määritelleet yhteiskunnallinen tilanne sekä talous- että koulu- tuspoliittiset ratkaisut. Hankkeiden tuloksilla ja tutkimuksella on tärkeä merkitys muun muassa koulutuksen ja kasvatuksen sukupuolittuneiden käytäntöjen selvittäjinä. Suomalaiset nuoret tekevät yhä edelleen sukupuolittuneita koulutusvalintoja (ks. esim. Tasa-arvoasiain neuvot- telukunta 2021, 13). Kulttuuriset käsitykset naisten ja miesten aloista ovat säilyneet vahvoina vuosikymmenestä toiseen. Kysymykseksi jää se, miten voidaan vaikuttaa kulttuurisiin käsityksiin ja rakenteellisiin tekijöihin.