Minna Repo
AVUSTETTAVIEN NUORTEN OSALLISUUDEN JA
YKSINÄISYYDEN KOKEMUKSIA
Opinnäytetyö
Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto Yhteisöpedagogikoulutus
2021
Tutkintonimike Yhteisöpedagogi (Amk)
Tekijä Minna Repo
Työn nimi Avustettavien nuorten osallisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia Toimeksiantaja Kotipalvelu Mehiläinen Oy
Vuosi 2021
Sivut 50 sivua, joista liitteitä 3 sivua Työn ohjaaja Katri Schadewitz
TIIVISTELMÄ
Henkilökohtaisen avun palveluun on subjektiivinen oikeus henkilöllä, jolla on vamman tai sairauden johdosta pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista. Henkilökohtaisen avun palvelua voidaan käyttää työssä, opiskelussa, harrastuksissa sekä yhteiskunnallisessa
osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.
Henkilökohtaisen avun palvelua voidaan määritellä Suomen perustuslain, vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain sekä ihmisoikeuksien perusteella.
Opinnäyteprosessi alkoi syksyllä 2020. Opinnäytteessä tutkittiin
henkilökohtaisen avun palveluja käyttävien nuorten aikuisten osallisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia. Haastateltavina oli neljä nuorta aikuista, jotka käyttivät henkilökohtaisen avun palvelua Etelä-Karjalan alueella.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista puolistrukturoitua
teemahaastattelua. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina ja analysointi- menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja havainnointia. Li- säksi haastateltavien henkilökohtaiset persoonat ja ominaisuudet huomioitiin erillisinä kuvauksina. Opinnäytetyön tavoitteena oli löytää erityisesti henkilö- kohtaisen avun palvelua käyttävien nuorten näkökulmaa heidän osallisuu- teensa ja yksinäisyyteensä vaikuttaviin tekijöihin.
Opinnäytetyön päätuloksena havaittiin, etteivät kohderyhmän nuoret tunnista selkeästi osallisuuden ja osallistumisen eroavaisuutta. Osallisuus terminä osoittautui vaikeasti käsitettäväksi sanaksi, joka avautui vasta
havainnollistamisen jälkeen. Yksinäisyys oli sensitiivinen aihe, mutta siihen liittyviin kysymyksiin nuorten oli helpompi antaa vastauksia oman
kokemustietonsa perusteella. Yksinäisyyttä koettiin, mutta osa oli valittua yksinäisyyttä tai halua olla yksin. Kukaan ei kokenut olevansa kovin
yksinäinen, mikä on hyvä tulos henkilöiden hyvinvoinnin kannalta. Covid-19 - pandemia oli vähentänyt harrastusmahdollisuuksia, sosiaalisia kohtaamisia ja ystävien tapaamista. Opinnäytteen tuloksista ilmeni, että nuoret kaipaavat ikäistään seuraa ja henkilökohtaisen avustajan käynnit ovat merkittävä tekijä yksinäisyyden vähentämiseen. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää palveluntuottajan paremman asiakaskokemuksen järjestämisessä, esimerkiksi kohderyhmälle suunnatussa palveluesitteessä sekä tiivistämällä yhteistyötä etsivän nuoristotoimen kanssa.
Asiasanat: nuoret aikuiset, osallisuus, yksinäisyys
Degree Bachelor of Humanities
Author Minna Repo
Thesis title How young personal assistent help users experience participation and loneliness
Commissioned by Kotipalvelu Mehiläinen Oy
Time November 2021
Pages 50 pages, 3 pages of appendices Supervisor Katri Schadewitz
ABSTRACT
This thesis was qualitative research based on young adults´ experiences in the Region of South Karelia.The objective of the thesis was to study how young adult people experience participation and loneliness. These young adults are part of a special group because they are users of personal assistant help service. In general the definition of the term means people who have disability in fysical, psysical or mental health. Also difficulties in understanding are a typical description. Personal assistant help is a subjective, legal right which bases on several laws as The Constitutional of Finland, Social care, Services for the disabled and Human rights.
The process of the thesis was started in the fall of 2020. The method was individual half structed theme interview. Four young adults aged between 22 to 30 were interviewed in March 2021. The research questions were written in a clear form because it helped the individuals to have a better power of
comprehension about the subject. The individuals are customers of
homemaker service provider Mehiläinen. The main purpose was to collect this special groups experiences of how being a person recieving personal
assistance affects on participation and loneliness in every day life.
The main results of this research is that the young adults who were interwieved felt that participation is not so easy to understand. They experienced that participation affected their lives. These adults felt some loneliness but it was not always negative because sometimes they also wanted to be alone. The Covid-19 pandemic affected their lives on declining leisure activities, social meetings and seeing friends. Also the lack of
connection to outreach youth work calls for particular attention to this special group of young people. In conclusion these young people want to have a life which is as normal as possible and a good personal asissistant is in the main role to enable it. A service brochure for the personal assistent, families and users could improve information and reduce poor experiences.
Keywords: young adults, participation, loneliness
1 JOHDANTO ... 6
2 OSALLISUUS ... 7
2.1 Sosiaalipedagogiikkaa ja osallisuutta ... 7
2.2 Nuoret aikuiset ja osallisuus ... 10
2.2 Osallisuus tutkimusten valossa ... 11
3 YKSINÄISYYDEN TAUSTATEKIJÄT ... 12
3.1 Yksinäisyys käsitteenä ... 12
3.2 Persoonan vaikutus yksinäisyyteen ... 13
3.3 Erityisryhmän yksinäisyystekijät ... 15
3.4 Yksinäisyyden tutkimus ... 17
3.5 Henkilökohtaisen avun palvelu ja tutkimus ... 19
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 23
4.1 Tutkimuksen kohderyhmä ... 23
4.2 Tutkimuskysymykset ... 23
4.3 Tutkimusote ja aineistonkeruumenetelmä ... 24
4.4 Aineistonkeruuprosessi ... 25
4.5 Aineiston analyysi ... 27
5 TUTKIMUSTULOKSET ... 28
5.1 Haastateltavien profilointi ... 28
5.2 Osallisuuden kokemukset ... 30
5.3 Yksinäisyyden kokemukset ... 33
5.4 Tiivistelmä ... 37
5.5 Johtopäätökset ... 39
5.6 Tutkimuksen luotettavuus ... 41
5.7 Jatkotutkimusehdotukset ja kehittämisehdotukset ... 42
LÄHTEET ... 44 LIITTEET Teemahaastattelun runko
Yksinäisyys lähipiiri ja yksinäisyyden syyt
1 JOHDANTO
Lähtökohtana kvalitatiivisessa eli laadullisessa tutkimuksessa on todellisen elämän kuvaaminen (Hirsjärvi ym. 2007, 157). Kanasen (2010, 16) mukaan ilmiötä voidaan tarkastella eri puolilta, mutta ilmiöllä on aina yhteys
todellisuuteen. Tämän opinnäytetyöni osallisuus ja yksinäisyys -aiheeseen päädyin työskennellessäni opintojen ohella henkilökohtaisena avustajana.
Erilaisia asiakaskohtaamisia yhdisti se, miten tärkeänä asiakkaat pitivät avustajan käyntiä ja se, ettei heillä välttämättä ollut muita ihmiskontakteja päivän aikana. Tästä johtuen minulle heräsi mielenkiinto tutkia, onko samaa havaittavissa myös nuoremman ikäluokan parissa.
Opinnäytteen yhteistyökumppani on Kotipalvelu Mehiläinen Oy ja tutkimus kohdentuu Etelä-Karjalan alueelle. Tutkimuksesta saatuja tuloksia voidaan hyödyntää henkilökohtaisen avun palvelun käyttäjille tarjotuissa palveluissa.
Tuloksista saadun tiedon avulla voidaan kehittää mahdollisesti kohderyhmän 18ꟷ29-vuotiaille nuorille aikuisille suunnattuja keinoja osallisuuden
lisäämiseen ja yksinäisyyden vähentämiseen.
Tutkimukseni tavoitteena on tutkia henkilökohtaisen avun palvelua käyttävien nuorten aikuisten elämään vaikuttavia tekijöitä ja saada nuorten aikuisten ääni kuuluviin. Tutkimusmenetelmänä on puolistrukturoitu teemahaastattelu.
Nuoria aikuisia haastatellaan heidän arkielämäänsä liittyvistä asioista, siitä kuinka he kokevat oman osallisuutensa yhteiskunnassa sekä mitä yksinäisyys kokemuksena merkitsee heille. Tutkimuskysymyksillä miten avustettavat nuoret aikuiset kokevat osallisuutensa? ja miten avustettavat nuoret aikuiset kokevat yksinäisyyden? pyritään selvittämään kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä. Henkilökohtaisen avun palvelua käyttävistä nuorten aikuisten osallisuuden ja yksinäisyyden kokemuksista ei ole tehty kuin vähän
opinnäytetöitä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin yhteisöpedagogiopiskelijoiden keskuudessa.
Tutkimuksessani henkilökohtaisen avun palvelun käyttäjien osallisuus määrittyy sekä lakien että palvelun käyttäjän henkilökohtaisten
ominaisuuksien yhdistelmästä. Henkilökohtaisen avun palvelua käyttävät
henkilöt ovat moninaisten ominaisuuksiensa ja tarpeidensa kanssa osa erityisryhmää. Opinnäytteessäni käsittelen vammaispalvelu- ja sosiaalilakia, koska ne määrittävät henkilökohtaisen avun palvelun käyttäjien saamia palveluja, vaikka heillä ei olisikaan varsinaista kehitysvammadiagnoosia.
Yksinäisyyteen on monia syitä ja se on kokemuksena erilainen eri ikäryhmissä. Henkilöiden oma perhe-, koulutus- sekä ammattitausta
vaikuttavat siihen, miten laajaksi läheisverkko muodostuu. Yksinäisyyttä ei voi kuvata vain yhdellä termillä, sillä se on moniulotteinen ja erilaisista
elämänkerroksista koostuva vaihteleva olotila. Ihminen voi kokea
yksinäisyyttä, vaikka hänellä olisi iso lähipiiri ja ystäviä. Yksinäisyys ei taas ole yksinviihtyvälle henkilölle ongelma, vaan pikemminkin voimavara ja
mahdollisuus toteuttaa omaa persoonaansa.
Opinnäytetyön tutkimusaiheena osallisuus ja yksinäisyys ovat molemmat laajoja käsitteitä, joten rajasin tulokulmaksi henkilökohtaisen avun palvelun ja sosiaalipedagogisen yhteisöön liittymisen. Hämäläisen & Kurjen (1997, 13ꟷ21) mukaan sosiaalipedagogiikan kolme päätavoitetta ovat ihmisten sosiaalinen integroituminen, osallistuminen, syrjäytymisen torjuminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Sosiaalipedagogisesti ihmisen kasvun ajatellaan olevan elinikäinen tapahtumaketju. Siihen vaikuttavat yksilön omat henkilökohtaiset ominaisuudet, sosiaaliset suhteet sekä yhteisöihin ja yhteiskuntaan kiinnittyminen.
2 OSALLISUUS
2.1 Sosiaalipedagogiikkaa ja osallisuutta
Lasten ja nuorten osallisuuden kannalta keskeisiä perussäännöksiä ovat perustuslain mukaan yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen (Perustuslaki 2. § 2. mom.). Vastaavasti
nuorisolain (Nuorisolaki 2. § 1. mom.) pyrkii edistämään nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa.
Nuori määritellään iällisesti nuorisolain 3. pykälän mukaan alle 29-vuotiaaksi.
Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman (2020, 10) mukaan kolme nuorisopoliittista tavoitekokonaisuutta ovat:
1. Nuorella on edellytykset sujuvaan arkeen – syrjäytyminen vähenee.
2. Nuorella on keinot ja taidot osallistumiseen ja vaikuttamiseen.
3. Nuori luottaa yhteiskuntaan – yhdenvertaisuus ja turvallisuus vahvistuvat.
Sosiaali- ja terveysministeriö pyrkii toiminnallaan edistämään hyvinvointia ja sosiaalista osallisuutta Suomessa. Kohtuullisen toimeentulon ja toimivien peruspalvelujen lisäksi sosiaali- ja terveyspolitiikalla tuetaan eri-ikäisten lasten ja aikuisten, naisten ja miesten sekä kieli-, kulttuuri- ja muiden vähemmistö- tai erityisryhmien osallisuutta ja ihmisarvoista elämää. Näihin asioihin vaikutetaan keskeisesti myös työtä, asumista, koulutusta, liikkumista, ympäristöä ja
rakentamista koskevilla ratkaisuilla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020.)
Kainulaisen ym. (2016, 81) mukaan osallisuutta on se, että nuori tuntee olevansa kuultu ja omaavansa kyvyn vaikuttaa yhteisiin asioihin. Kiilakoski (2008, 73) taas pohtii yhteisön osallisuuden edellytykseksi sitä, että yksilön tulee olla tunnistettu ja tunnustettu ollakseen täysivaltainen jäsen. Nuorten kohdalla tämä tarkoittaa huomioimisen lisäksi nuorten äänen kuulemista sekä nuorten sanojen toteuttamista tekojen kautta. Tapion (2019) mielestä järjestöt voisivat saada enemmän nuoria mukaan toimintaansa, jos panostettaisiin tällä hetkellä vähemmän osallistuvien nuorten omiin kiinnostuskohteisiin sekä mukana olemiseen.
Yhteisöön liittymisen edistäväksi tekijäksi mainitaan usein yksilön oman toimijuuden käsite. Brasilialaiselta Paolo Freireltä (1921ꟷ1997) on peräisin inhimillisyyden ja tasavertaisuuden käsitys, minkä mukaan jokaisella on mahdollisuus kehittyä oman elämänsä subjektiksi. Freire pohti kuitenkin toimijuuden esteeksi seuraavaa: ”Kasvattajien ja poliitikkojen puhetta ei usein ymmärretä, koska heidän kielensä ei ole sopusoinnussa heidän
puhuttelemiensa ihmisten konkreettisen tilanteen kanssa.” (Freire 2005, Tomperi 2005, 24-45, 106 mukaan). Myös Hämäläinen ja Kurki mainitsevat yksilöllä olevan mahdollisuuden olla toimija. Tätä toimijuutta tuetaan poliittisilla ja pedagogisilla keinoilla, joilla pyritään lievittämään yhteiskunnallista huono- osaisuutta ja edistämään hyvinvointia. (Hämäläinen & Kurki 1997, 11.) Nivalan ja Ryynäsen mukaan sosiaalipedagogiikan luonteeseen kuuluu, että ihminen käsitetään ainutlaatuiseksi yhteisölliseksi yksilöksi, jonka yksilölliset
ominaisuuspiirteet tunnistetaan ja niitä tuetaan. Yhteisö on samalla sekä
yksilön oman kasvun että yhteisön kasvatuksen ympäristö. (Nivala &
Ryynänen 2019, 91.)
Osallisuuden vastakohtana voidaan pitää osattomuutta tai kuulumista vähemmistöön. Nuorisobarometrissa 2014 nuorten vähemmistöön samaistumisen syiksi mainitaan mm. etninen tausta, uskonnollinen tai
aatteellinen vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti, vammaisuus tai pitkäaikaissairaus sekä ulkonäköön liittyvät seikat. (Gissler ym. 28ꟷ29.) Henkilökohtaisen avun palvelua käyttävillä voi olla
edellämainituista syistä useampia tekijöitä, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan osallistumiseen ja osallisuuteen.
Toisaalta erityisryhmän ja yksilöiden osallisuuteen ja osallistumiseen vaikuttaa oma henkilökohtainen jaksaminen, läheisten ja yhteiskunnan tukeminen. Tätä Seppälä (2007, 220) painottaa: “Silloinkin kun kehitysvammaisille luodut olosuhteet ovat antaneet todellisia mahdollisuuksia yhteisön jäsenyyteen ja sen elämään osallistumiseen, on jouduttu pohtimaan, millaisilla voimavaroilla kehitysvammaiset ihmiset kohtaavat eteensä aukeavan elämän ja millaista apua, tukea ja kannustusta he tarvitsevat niiden hyödyntämiseen. “
Kiilakosken mukaan (2016, 16) moniäänisen yhteiskunnan tehtävänä on varmistaa erilaisten ihmisten itseilmaisu osana sekä kaupunkia että yhteisöä.
Vastaavasti sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestön Talentia Ry:n mukaan sosiaalialan ammattilaisilla on velvollisuus asettua yhteiskunnalliselta asemaltaan heikoimpien ryhmien puolelle, tukea ihmisiä vaikeissa
elämäntilanteissa ja tuoda tietoa kohtuuttomista tilanteista ja syrjivistä rakenteista poliittiseen päätöksentekoon. (Arki, arvot ja etiikka 2017.)
Yhteiskuntaan osallistumisen esteeksi voidaan nostaa keskustelu eriarvoistumisesta. Saari (2020, 23ꟷ24) toteaa eriarvoisuuden olevan epäselvästi määriteltävä poliittinen ongelma, mihin pyritään vaikuttamaan hallinnollisin keinoin. Erityisesti Saari nostaa eriarvoisuuden ydinkohteiksi ryhmät, jotka eivät pääse osalliseksi parempaan elintasoon, elämänlaatuun ja -tapaan. Saari korostaa, ettei yksilön tekemillä valinnoilla pystytä
vaikuttamaan eriarvoistumiseen, vaan asema määrittyy pitkälti sosiaali- ja terveyspolitiikan avulla.
2.2 Nuoret aikuiset ja osallisuus
Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista määritelmän mukaan vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän
täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. (Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 27/2016, art. 1.) Yleissopimuksella lisätään sekä tietoisuutta vammaisille henkilöille kuuluvista oikeuksista että pyritään vaikuttamaan vammaisiin kohdistuviin asenteisiin. Yleissopimuksessa taataan vammaiselle henkilölle oikeus
itsenäisyyteen ja olemiseen osana yhteisöä. Peruspalveluita ja erityispalveluja tulee olla saatavilla yksilöllisen tarpeen mukaan. (Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 27/2016, art. 8, art.12, art.19.) Sosiaali- ja
terveysministeriö vastaa yleissopimuksen kansallisesta täytäntöönpanosta ja koordinoinnista vastaa VANE, Vammaisten henkilöiden oikeuksien
neuvottelukunta.
Esteettömyydestä ja saavutettavuudesta mainitaan seuraavaa: ”Jotta vammaiset henkilöt voisivat elää itsenäisesti ja osallistua täysimääräisesti kaikilla elämänalueilla, varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn fyysiseen ympäristöön, kuljetukseen, tiedottamiseen ja viestintään, muun muassa tieto- ja viestintäteknologiaan ja - järjestelmiin, sekä muihin yleisölle avoimiin tai tarjottaviin järjestelyihin ja palveluihin sekä
kaupunki- että maaseutualueilla.” (Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 27/2016, art. 9.)
Kansallisessa toimintaohjelmassa (2018) korostuu vammaisten henkilöiden osallisuus eli mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään ja osallistua toimintaan yhteiskunnassa. Osallisuuden vahvistamiseksi YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen kansallinen toimintaohjelma 2018ꟷ2019 asettaa pitkän aikavälin toimenpidetavoitteekseen kaksi pääkohtaa: 1) Kehitetään toimintatapoja vammaisten henkilöiden osallistamiseksi lainsäädännön valmistelussa ja kehittämishankkeissa ja 2) Edistetään vammaisten henkilöiden aitoa osallisuutta sekä kunta- että maakuntatasolla. Tuetaan
kunnallisten ja maakunnallisten vammaisneuvostojen toimintaa niiden vaikutusmahdollisuuksien varmistamiseksi informaatio-ohjauksella ja levittämällä hyviä käytäntöjä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018, 27.)
Sosiaalihuoltolain avulla varmistetaan vammaisten tai heikommassa asemassa olevien henkilöiden palveluiden tarkoituksenmukaisuus.
Sosiaalihuoltolain tarkoituksena on: 1) edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta; 2) vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta 3) turvata yhdenvertaisin perustein tarpeenmukaiset, riittävät ja laadukkaat sosiaalipalvelut sekä muut hyvinvointia edistävät toimenpiteet; 4) edistää asiakaskeskeisyyttä sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa sekä 5) parantaa yhteistyötä sosiaalihuollon ja kunnan eri toimialojen sekä muiden toimijoiden välillä kohdassa 1ꟷ4 kohdassa
tarkoitettujen tavoitteiden toteuttamiseksi. (Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301, 1. §.)
2.2 Osallisuus tutkimusten valossa
Sosiaalibarometri (2020, 8, 67) tarkastelee ihmisten tuen tarpeita koronakriisissä ja tarpeisiin reagointeja sosiaali- ja terveyspalveluissa,
työvoimapalveluissa ja Kelan etuuksissa. Sosiaalibarometrin vastaajilta kysyt- tiin, mistä ihmisryhmistä he ovat alueellaan eniten huolissaan. Sosiaali- ja ter- veysjohto sekä sosiaalityöntekijät nostivat tärkeimpänä ryhmänä esille lapsi- perheet, kun taas Kelan ja TE-toimistojen johto pitivät tukea tarvitsevien nuor- ten tilannetta huolestuttavimpana. Eniten huolta herättäviin väestöryhmiin kaikki vastaajaryhmät nostivat myös moniongelmaiset, pitkäaikaistyöttömät ja mielenterveyskuntoutujat.
Osallisuuden kokemus ja positiivinen mielenterveys työmarkkina-aseman ja kotitalouden rakenteen tutkimuksen mukaan työikäisistä (18‒64-vuotiaat) osallisuutensa vahvimmaksi kokivat työssäkäyvät, heikoimmaksi osallisuuden kokivat puolestaan työttömät ja työkyvyttömät. Työikäisillä puolison tai
puolison ja vähintään yhden lapsen kanssa asuvien osallisuuden kokemus oli vahvempi kuin yksinasuvilla. Yksinasuvat kokivat pariskuntia ja lapsiperheitä heikompaa positiivista mielenterveyttä ja osallisuutta. Yksinasuvien
osallisuuden kokemusta ja positiivista mielenterveyttä voidaan tukea
huolehtimalla siitä, että he saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut. (Hedman ym. 2021, FinSote 2019).
3 YKSINÄISYYDEN TAUSTATEKIJÄT 3.1 Yksinäisyys käsitteenä
Nuoren yksinäisyyden taustalla on useita syitä, kuten etninen, uskonnollinen ja aatteellinen tausta sekä seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-
identiteetti. Yksinäisyys koostuu useasta eri tekijästä. Salasuon (2007, 26ꟷ28) mukaan nuorten yksinäisyys voidaan jakaa sisäisen minän, fyysisen,
emotionaalisen ja sosiaalisen yksinäisyyden kategorioihin. Sisäisen minän yksinäisyys ilmenee olotilana, jossa nuori ei tunnista omaa
personaalisuuttaan, kapinoi vanhempiaan vastaan ja on käytökseltään
ailahteleva. Fyysisesti yksinäinen nuori kaipaa läheisyyttä etenkin ikäiseensä seuraan, vaikka samanaikaisesti pyrkii erottautumaan vanhemmistaan.
Emotionaalisen yksinäisyyden taustatekijöinä on läheisen tai vajavaiseksi jääneen ihmissuhteen puuttuminen sekä kokemus, ettei ole hyväksytty omana itsenään. Sosiaalinen yksinäisyys tarkoittaa sosiaalisen verkoston
puuttumista, olemista yhteisön ulkopuolella ja tarpeettomuuden tunnetta.
Yksinäisyys -sanana ei ole yksiselitteinen. Esimerkiksi englannin kielessä käytetään kahta erillistä sanaa loneliness ja solitude. Loneliness on
kielteissävytteinen ja tarkoittaa tahatonta sosiaalista eristäytymistä, mikä voi olla masentavaa ja surullista. Solitude taas kuvaa itse valittua yksinäisyyden tilaa, yksin oloa, johon liittyy positiivisia tunteita.
Yksinäisyyden tunteeseen liittyy kokemus läheisyydestä tai sen
puuttumisesta. Ihmissuhteet voivat olla läheisiä ja henkisiä ilman seksuaalista merkitystä. Kuitenkin yksinäisyys tunteena voi aiheuttaa henkisten oireiden lisäksi fyysisiä oireita. Mattilan (2004, 174) mukaan ihmiset kokevat
yksinäisyyden kärsimyksenä vasta sen jälkeen, kun he ovat ymmärtäneet, mitä läheisyys tunteena tarkoittaa. Junttilan (2015,19) kuvauksen mukaan yksin oleminen on fyysistä, kun taas yksinäisyys psyykkistä erillisyyttä.
Yksinäinen voi olla seurassa, mutta yksinoleva ei ole välttämättä yksinäinen, mikä aiheuttaa haasteita yksinäisyyden tunnistamiselle.
3.2 Persoonan vaikutus yksinäisyyteen
Keltikangas-Järvinen (2019, 245ꟷ247) mainitsee ekstroversiolla eli
ulospäinsuuntautuneisuudella olevan yhteyttä sekä sosiaalisten suhteiden määrään ja laatuun. Ekstroverteillä on laaja sosiaalinen verkosto, mutta se liittyy enemmän haluun tuntea paljon ihmisiä kuin siihen, onko ihmissuhde syvällinen. Introverteillä eli sisäänpäin kääntyneillä on vähemmän
ihmissuhteita, mutta ne ovat pitkäkestoisempia ja tunneläheisempiä. Jonkman (2016, 21) kuvailee introvertin omaavan vähän ystävyyssuhteita, jotka ovat laadultaan syviä sekä uusiin ihmisiin tutustumisen olevan heille uuvuttavaa.
Ekstrovertin piirteiksi hän mainitsee halun olla juhlien keskipisteenä sekä uteliaan asenteen vieraita kohtaan. Ambivertti, eli yhdistelmä molemmista ääripäistä, voi olla sisäänpäin tai ulospäin suuntautunut sen mukaan, mitä tilanne tai ympäristö vaatii.
Nevalainen (2009, 20, kuva 1) havainnollistaa toivotun ja ei-toivotun
yksinäisyyden sekä seurallisuuden nelikenttämalliksi. Vastakkaisilla puolilla ovat henkilöt, joilla on ystäviä ja kokonaan yksinäiset. Suurin osa ihmisistä kokee sijaitsevansa jossain kuvion keskivaiheilla.
YSTÄVIÄ
hilpeä elämä sosiaalinen elämä
VAPAAEHTOINEN PAKOLLINEN
erakko yksinäisyydestä kärsivä
YKSINÄINEN
Kuva 1. Vapaaehtoinen-pakollinen, ystäviä-yksinäinen -nelikenttä Nevalainen 2009, 20.
Kirjallisuudessa kuvataan yksinäisyyttä jatkuvana kehänä, missä vajavaiset sosiaaliset taidot tai persoonaan liittyvät ominaisuudet aiheuttavat ongelmia kohtaamistilanteissa. Persoonallisuuspiirteistä erityisesti ujous on merkittävä yksinäisyyttä ruokkiva piirre. Mattila (2004, 88) tiivistää ujouden olevan sosiaalisten valmiuksien riittämättömyyttä ja ihmissuhdetaitojen puutetta.
Noidankehässä ei ujouden takia mennä ihmisten joukkoon oppimaan sosiaalisia taitoja, harjoittelun puute taas pitää yllä avuttomuutta ja siitä johtuvaa ujoutta. Haasio (2018, 17) nostaa puolestaan sosiaalisesti vetäytyneiden persoonien toiseuden ja erilaisuuden tunteiden syyksi yhteiskunnallisesti arvostettujen ominaisuuksien puuttumisen. Näitä ovat sosiaaliset taidot, ystävyyssuhteet, verkostoituminen ja menestyminen eri tavoin. Menestyminen voi olla taloudellista tai arkeen liittyviä asioita, kuten talon hankkimista, ammattia, perhettä ja parisuhdetta. Sosiaalisesti
vetäytyneet henkilöt kokevat edellä mainitut saavuttamattomiksi ja
tavoittamattomiksi ominaisuuksiksi. Haasio jatkaa (58ꟷ59) yksinäisyyttä lisääväksi tekijäksi sosiaalisten tilanteiden pelon ja ahdistavuuden. Sosiaaliset tilanteet aiheuttavat ahdistusta, koetaan vastenmielisiksi ja niitä vältellään.
Välttely taas vaikeuttaa ystävyyssuhteiden solmimista. Yksinäisyydellä on myös yhteys ahdistuneisuuteen, mikä vaikuttaa mielenterveyteen ja fyysiseen hyvinvointiin.
Sosiaalisuus ja emotionaalisuus ovat olennaisia inhimillisessä kasvussa, koska ne liittyvät kanssakäymiseen, vuorovaikutukseen sekä tunteisiin ja vuorovaikutuksen kokemuksiin (Hiltunen ym. 2017, 181). Toisaalta
Keltikangas-Järvisen (2019, 24,128ꟷ129) mukaan sosiaalisuus tarkoittaa seurallisuutta ja halua olla pidetty. Halutaan mieluummin olla seurassa ja toisten kanssa kuin yksin. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat kuitenkin eri asioita. Sosiaalisuus on synnynnäinen halu olla seurassa kun taas sosiaalisiin taitoihin opitaan. Keltinkangas-Järvinen toteaa persoonallisuuspiirteistä
erityisesti ujouden voivan johtaa sosiaalisten tilanteiden välttelyyn.
Ujouden ytimessä on toisen ihmisen kohtaamiseen liittyvä ahdistus, jonka takia maailmat eivät henkisellä tasolla sivua, saati syvemmin kosketa toisiaan.
Ujouden voisi nimetä kohtaamisarkuudeksi, tai ankarampana kohtaamiskauhuksi. (Mattila 2004, 106ꟷ107.)
Toisaalta yksinäisyys ei ole pelkästään sukupuolisidonnaista, vaan liittyy muihin yksilön ominaisuuksiin. Vammaisuus, totutusta poikkeava
seksuaalinen suuntautuneisuus tai vaikkapa epätavallinen lahjakkuus saattavat niin ikään aiheuttaa nuoressa yksinäisyyden ja erillisyyden kokemuksia (Salasuo mt. 33).
Kun yksinäisyys ei ole nuoren valitsema olotila vaan jollakin tavalla hänen elämäänsä hallitseva pakkotila, se saa nuoren vaipumaan epätoivoon ja masentumaan sekä vähättelemään itseään ja pitämään ympäröivää maailmaa merkityksettömänä (Uusitalo, 2007, 34ꟷ35). Uusitalo jatkaa (37) ettei lasten ja nuorten ajoittainen yksinäisyydentunne ole huolestuttavaa, vaan se ettei yksinäisyys muodostu pitkäaikaiseksi ja vuosia kestäväksi.
Yksinäisyys voi lisätä riskiä masentua, mitä voidaan hoitaa lääketieteellisin keinoin. Yksinäisyys on tunnetila, jota ei voi parantaa varsinaisesti
lääkehoidolla. Yksinäisyyttä voidaan kuitenkin ennaltaehkäistä ja vähentää lääkkeettömin hoidoin. Junttilan ym. (2016, 25) mukaan sosiaalisten ja sosiokognitiivisten taitojen vahvistaminen, ympärillä olevien ihmisten asenteiden suuntaaminen myönteisemmäksi ja hyväksyvämmäksi erilaisia ihmisiä kohtaan, sosiaalisten kontaktien mahdollisuuksien lisääminen ja yksinäisyyteen usein kuuluvien negatiivisten ajattelumallien vähentäminen ovat toimivia menetelmiä yksinäisyyden vähentämiseen. Junttilan mukaan (2018, 15) yksinäisille on tarjolla erilaisia internetin keskustelupalstoja, mutta ne eivät voi vastata fyysisen läheisyyden kokemukseen. Junttila kiteyttää yksinäisille tarjottavista verkko- ja nettipalveluista, etteivät ne tarjoa ihmistä, joka kuuntelisi, keskustelisi ja ymmärtäisi.
3.3 Erityisryhmän yksinäisyystekijät
Yksinäisyyttä lisäävä osatekijä voi olla huonot kokemukset varhaislapsuudesta tai peruskoulusta, missä luodaan ensimmäisiä kontakteja kodin ulkopuolisiin henkilöihin tai yhteisöihin. Kouluikäiselle lapselle ja nuorelle tärkeä lähiyhteisö on luokkayhteisö, jossa vietetään merkittävä osa arjesta. Olssonin mukaan (2018, 98ꟷ99) kehitysvammaisten integraatio, mukaan ottava tai osallistava koulu ei takaa normaalien ja kehitysvammaisten nuorten välille syntyviä sosiaalisia suhteita. Kouluympäristö on kuitenkin tärkeää sosiaaliselle
kanssakäymiselle ja yhteisöllisyydelle. Kehitysvammaisten keskinäiset suhteet ovat pitkäaikaisempia ja myönteisempiä kuin normaalien ja
kehitysvammaisten nuorten välillä. Olsson toteaa kehitysvammaisilla nuorilla ja aikuisilla olevan vähemmän sosiaalista elämää kuin normaaleilla nuorilla.
Normaaliin kehityskaareen nuoresta aikuiseksi kuuluu irrottautuminen vanhemmista ja vaiheittain tapahtuva kehittyminen itsenäiseen elämään.
Siirtymävaiheet ja aikuistumiseen kytkeytyvä vastuun kantaminen omasta elä- mästä ovat korostuneen haasteellisia haavoittavissa oloissa eläville nuorille.
Erityisiä haasteita onnistuneiden siirtymien läpikäymiseen ovat sosiaalisen tuen ja verkostojen puute, koulutukselliset vajeet ja työelämäkokemuksen tai - valmiuksien puuttuminen, tunneperäiset ja psyykkiset vaikeudet tai hälyttävä päihteiden käyttö (Juvonen, 2015, 31.)
Yksinäisyyden, kuten monien muidenkin sosiaalisista tai muista
epäonnistumisista kertovien leimojen, pelätään myös tarttuvan. Työpaikalla erikoisena tai omituisena pidetyn ihmisen viereen ei uskalleta istuutua, saati tukea hänen muista poikkeavia ajatuksiaan yhteisissä kokouksissa, koska silloin kasvaa riski joutua samaan tilanteeseen, muiden mielestä omituisen ihmisen rooliin. (Junttila, 2018, 146.)
Kehitysvammaisten ihmisten parisuhteen ja perheen muodostaminen eroaa jonkin verran muusta väestöstä. Kehitysvammaiset elävät harvoin avio- tai avoliitoissa (Hiltunen ym. 2017,75.) Seurustelukumppanin löytäminen voi olla vaikeampaa rajallisten fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien takia.
Toisaalta itsenäistyminen on kehitysvammaiselle nuorelle vaikeampaa
myöhäisemmästä perheestä irrottautumisesta tai viivästyneestä kehityksestä johtuen kuin vastaavalla ikäryhmällä. Taloudellinen itsenäisyys voi kehittyä myöhemmin sekä rajallisten ammatillisten opiskeluvaihtoehtojen että sopivien työtehtävien takia.
Sukupuolien välillä voi olla eroavaisuuksia siinä, kuinka helppoa on tutustua toisiin ihmisiin, pitää yllä ihmissuhteita ja osata vuorovaikutustaitoja. Virtanen (2018, 253) esittää tutkimuksensa perusteella seuraavat kolme hankaluutta nuorten miesten tukea hakevaan ja antavaan vuorovaikutukseen: 1) tunteiden
käsitteleminen 2) tuen hakemisen tavat ja 3) haavoittuvuuden näkyväksi tekemisen hyväksyttävyys.
Henkilökohtaisen avun palveluja käyttävien nuorten yksinäisyyden
kokemuksia voidaan verrata muihin ilmiöihin, kuten esimerkikisi alakulttuuria edustaviin hikikomorinuoriin. Haasion (mt. 2018, 45) mukaan termi tarkoittaa sosiaalisesti vetäytyneitä nuoria, jotka lukkiutuvat kotiinsa uskaltautumatta poistua sieltä muuten kuin suojatussa yhteydessä tietokoneen välityksellä.
Nuoret ovat kyvyttömiä normaaleihin sosiaalisiin suhteisiin ja jännittävät esimerkiksi kaupassa käymistä. Hikikomori keskusteluun liitetään toiseuden kokemus. Jokin tietty piirre on tehnyt sosiaalisesti vetäytyneiksi ajautuneista nuorista toisia, muiden silmissä erilaisia jo varhaisessa vaiheessa. Haasio (2018, 58ꟷ59) toteaa, ettei hikikomorinuorilla ole ystäviä, minkä syynä on sosiaalinen kyvyttömyys ja uusien tilanteiden jännittäminen.
3.4 Yksinäisyyden tutkimus
Yksinäisyys voi saada alkunsa jo varhaisessa vaiheessa, kuten
koulumaailman sosiaalisessa verkostossa. Lasten ja nuorten hyvinvointi- Kouluterveyskyselyn (2019) mukaan nuoremmista ikäluokista vain kolme prosenttia ilmoitti tuntevansa itsensä usein yksinäiseksi eikä eri sukupuolien välillä ollut eroa yksinäisyyden yleisyydessä. Noin joka kymmenes
perusopetuksen 8. ja 9. luokkaa käyvä sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelija koki itsensä yksinäiseksi. Tytöillä yksinäisyyden kokemus oli poikia yleisempää. (Lasten ja nuorten hyvinvointi- Kouluterveyskysely 2019.)
Covid-19 -tilanteen aiheuttama eristyneisyys on vaikuttanut väestön hyvinvointiin alentavasti ja samalla tukipalveluiden käyttäminen on
haasteellisempaa. Rissanen ym. (2020, 13) ovat havainnoineet tapahtuneita muutoksia suomalaisen väestön palvelutarpeisiin ja palvelujärjestelmiin Covid 19 -epidemian ensimmäisen vaiheen 20.1.ꟷ15.3.2020 aikana. Muutoksia on tapahtunut mielenterveyspalveluiden osalta väestön lisääntyneenä
ahdistuksena ja psyykkisenä oireiluna. Palvelujärjestelmässä yhteydenotot kriisipuhelimiin ovat lisääntyneet, ryhmämuotoista toimintaa on ajettu alas
sekä hoitosuhteessa olevia tavoitellaan puhelimitse. Lisäksi epidemiaan liittyvä uutisointi vaikuttaa osaltaan ihmisten mielialaan.
Väestön muuttaminen kaupunkeihin ja asumistapa vaikuttavat osin yksinäisyyden muodostumiseen. Tilastokeskuksen (2020) mukaan yksinasuminen on lisääntynyt suhteellisesti eniten alle 30-vuotiaiden
keskuudessa, joista noin joka kolmas asui yksin vuonna 2019. Asumistuen 2017 muutoksen jälkeen nuorten yksinasuminen yleistyi, erityisesti alle 30- vuotiaiden ryhmässä. Yksinasuvista melkein puolet asui vuokralla vuoden 2019 lopussa. Terämän (2020, 187, 192) mukaan yksinasuminen on lisääntynyt sekä vanhuusiällä että nuorten ja keski-ikäisten ikäryhmissä.
Kaupungeissa on enemmän yksinasuvia naisia kuin maaseudulla. Nuorten yksinasumisen lisääntyminen ja kaupungistuminen ovat toisiaan ruokkivia trendejä.
FinSote ennakkotiedon (2020) mukaan Covid-19 -epidemia on heikentänyt hyvinvointia enemmän toimintarajoitteisilla ihmisillä kuin muilla. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt arvioivat itsellään olevan huomattavia rajoitteita näössä, kuulossa, liikkumisessa, muistamisessa tai oppimisessa. Heitä on noin 13 prosenttia 20 vuotta täyttäneestä väestöstä. Ennakkotiedon mukaan mm.
yksinäisyyden tunne on lisääntynyt, päivittäinen liikunta vähentynyt ja henkilöt ovat paljon huolissaan tartunnan saamisesta. (FinSote, ennakkotieto, kerätty 9-11/ 2020. THL 2020.)
Suomalaisten pelot ja haaveet (2020) tutkimukseen vastasi 2061 henkilöä.
Poiminnoissa (sivu 22), mitä hyvä elämä tarkoittaa 15ꟷ29-vuotiaille nuorille, vastaa 22-vuotias nainen ”Hyvä elämä on sitä, että on turvallinen koti, tärkeitä voimaa antavia ihmissuhteita sekä mielenkiinnon kohde/ura/jokin muu, jossa tuntee itsensä tärkeäksi.” 20-vuotias mies vastaa ”Hyvä elämä sisältää terveen ruumiin ja psyyken, lämpimän asuinpaikan ja mahdollisuuden olla mukana yhteiskunnan toiminnassa itse hyväksi toteamallaan tavalla.” Samaan ikäryhmään kuuluvista piti 71 prosenttia tärkeinä ystäviä ja muita läheisiä ihmisiä. Ikäryhmästä 65 prosenttia piti tärkeänä voida tehdä itselleen merkityksellisiä asioita vapaa-ajalla.
Nuorten kasvava yksinäisyys Covid-19 -pandemian aikana on huomattu myös nuorisoalalla. Kattojärjestö Allianssin väliaikainen puheenjohtaja Iiris Hynönen
muistuttaa, että sosiaalisessa mediassa viestittelyn lisäksi nuoret kaipaavat aitoja kohtaamisia. ”Koulu on paljon muutakin kuin tunneilla istumista. Nyt yhteisöllisyys ja kouluun liittyvät perinteet ovat monilla jääneet pois. Uudet opiskelijat eivät välttämättä tutustu edes uusiin opiskelukavereihin tai muihin nuoriin ja se tuo todella suuresti yksinäisyyden tunnetta”, sanoo Hynönen.
(Martikainen, 16.3.2021.)
Yhtenä yksinäisyyttä ehkäisevänä tekijänä on yhteiskuntaan kiinnittyminen työpaikan avulla, mikä kasvattaa samalla sosiaalista verkostoa.
Nuorisobarometrin (2019, 23-24) mukaan työn kautta syntyvät ihmissuhteet on erittäin tärkeä ammatinvalinnan peruste nuorille. Lisäksi nuoret arvostavat työn sosiaalisia tekijöitä, työ- ja perhe-elämän yhdistämistä sekä
mahdollisuutta olla yhdessä toisten kanssa.
3.5 Henkilökohtaisen avun palvelu ja tutkimus
Henkilökohtaisen avun palveluun on subjektiivinen oikeus ja siitä säädetään vammaislaissa (Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3.4.1987/380). Saman lain 2. pykälän mukaan vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista. Henkilökohtaisen avun palvelua voidaan käyttää työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin luetaan vaikeavammaisten kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu, tulkkauspalvelut, asuntojen muutostyöt ja asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet sekä vaikeavammaisten palveluasuminen.
Kehitysvammaiset nuoret ovat lisäksi oikeutettuja erityishuollon palveluihin, joita järjestetään sen mukaan, kun kehitysvammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle soveltuvia palveluja muun lain ohella. Erityishuoltolain tarkoituksena on edistää kehitysvammaisen henkilön päivittäistä suoriutumista toiminnoista, hänen toimeentuloaan ja sopeutumista yhteiskuntaan sekä turvata hänen tarvitsemansa opetus, hoito ja muu huolenpito. (Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 23.6.1997/519.)
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen (2016) mukaan vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka
vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän
täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Yleissopimuksella lisätään sekä tietoisuutta vammaisille henkilöille kuuluvista oikeuksista että pyritään vaikuttamaan vammaisiin kohdistuviin asenteisiin. Yleissopimuksessa taataan vammaiselle henkilölle oikeus itsenäisyyteen ja olemiseen osana yhteisöä. Peruspalveluita ja erityispalveluja tulee olla saatavilla yksilöllisen tarpeen mukaan. Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa kansallisesta lain täytäntöönpanosta.
Suomeen on perustettu kansallinen koordinaatiojärjestelmä, Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta, VANE.
Yk:n vammaisyleissopimuksen 9. artiklan mukaan esteettömyydestä ja saavutettavuudesta: ”Jotta vammaiset henkilöt voisivat elää itsenäisesti ja osallistua täysimääräisesti kaikilla elämänalueilla, varmistaakseen vammaisille henkilöille muiden kanssa yhdenvertaisen pääsyn fyysiseen ympäristöön, kuljetukseen, tiedottamiseen ja viestintään, muun muassa tieto- ja
viestintäteknologiaan ja - järjestelmiin, sekä muihin yleisölle avoimiin tai tarjottaviin järjestelyihin ja palveluihin sekä kaupunki- että maaseutualueilla.”
Kansallisessa toimintaohjelmassa (2018) korostuu vammaisten henkilöiden osallisuus eli mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään ja osallistua toimintaan yhteiskunnassa. Osallisuuden vahvistamiseksi YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen kansallinen toimintaohjelma 2018ꟷ2019 asettaa pitkän aikavälin toimenpidetavoitteekseen kaksi pääkohtaa: 1) Kehitetään toimintatapoja vammaisten henkilöiden osallistamiseksi lainsäädännön valmistelussa ja kehittämishankkeissa ja 2) Edistetään vammaisten henkilöiden aitoa osallisuutta sekä kunta- että maakuntatasolla. Tuetaan kunnallisten ja maakunnallisten vammaisneuvostojen toimintaa niiden vaikutusmahdollisuuksien varmistamiseksi informaatio-ohjauksella ja levittämällä hyviä käytäntöjä. (STM 2018, 27.)
Sosiaalihuoltolain (30.12.2014/1301, 1. §) tarkoituksena on 1) edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta; 2) vähentää eriarvoisuutta
ja edistää osallisuutta 3) turvata yhdenvertaisin perustein tarpeenmukaiset, riittävät ja laadukkaat sosiaalipalvelut sekä muut hyvinvointia edistävät
toimenpiteet; 4) edistää asiakaskeskeisyyttä sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa sekä 5) parantaa yhteistyötä
sosiaalihuollon ja kunnan eri toimialojen sekä muiden toimijoiden välillä kohdassa 1ꟷ4 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden toteuttamiseksi.
Kun palveluiden saaminen turvataan eri laissa, ei saavutettavuus ole
kuitenkaan ongelmatonta myöskään norminuorille. Kemppainen toteaa (2008, 31) tasa-arvoisten ja osallisuutta vahvistavien palvelujen toteutumisen olevan organisointikysymys. Tärkeämpänä kriteerinä hän pitää sellaisten palvelujen tuottamista, mitkä vastaavat asiakkaiden toivottua tarvetta. Karvonen ym.
(2017, 48ꟷ49) mainitsevat puolestaan nuorien saamien sosiaali- ja
terveyspalveluiden käytön esteiksi monia syitä. Osa voi liittyä nuoren omaan sosioekonomiseen taustaan, palvelukokemuksiin tai asenteisiin, mutta
palveluiden saavutettavuus ja nuorille kohdistuvuus eivät aina kohtaa. Nuori ei välttämättä osaa hakeutua palveluiden piiriin, koska heillä ei ole tarvittavaa osaamista palvelujärjestelmästä eikä palveluiden monipuolisuudesta.
Nurmi-Koikkalainen (2009, 3) mukaan keskeistä henkilökohtaisen avun palvelussa on vaikutusmahdollisuus sekä palveluun että toteutukseen. Nurmi- Koikkalainen jatkaa, ettei pelkkä palveluasuminen tarkoita henkilökohtaista apua. Hiltusen ym. (2017, 237-238) mukaan henkilökohtaista avustajaa tarvitsevalla nuorilla voi olla useita eri syitä avun tarpeeseen. Yleisimpiä syitä ovat kehitysvammat ja liikuntavammat sekä toimintakyvyn haasteet. Lisäksi henkilökohtaista avustajaa tarvitsevilla on usein perussairauksia, mitkä
vaikuttavat muiden haasteiden ohella toimintakykyyn. Toimintakykyjä voidaan jakaa karkea- ja hienomotorisiin taitoihin ja esimerkiksi liikuntavamman lisäksi voi esiintyä vaikeuksia puheen tuottamisessa ja ymmärtämisessä.
Yksi Suomen ihmisoikeuspolitiikan ja kehityspolitiikan läpileikkaavista tavoitteista on vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen lisäämällä vammaisten henkilöiden osallistumista poliittiseen päätöksentekoon niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Vammaisten henkilöiden oikeuksia käsittelevä YK:n yleissopimus velvoittaa kehittämään esteetöntä ja
saavutettavaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mahdollisuus saada esimerkiksi
opetukseen ja terveydenhuoltoon liittyviä palveluita. (Suomen ulkoministeriö, Suomen kansainvälinen ihmisoikeuspolitiikka s.a.).
Henkilökohtaisen avun palvelun tilastoinnissa on nähtävissä suurenevaa kasvua käyttäjämäärissä. Heiskasen mukaan (2008, 34) henkilökohtaisen avustajatoiminnan tilastointi on aloitettu Suomessa vuonna 1989, jolloin avustettavia henkilöitä oli 1 123 henkilöä. Sosiaali- ja terveysalan tilastollisen vuosikirjan (2014, 36) mukaan henkilökohtaisen avustajatoiminnan asiakkaita oli vuonna 2013 noin 15 200. Sosiaali- ja terveysalan tilastollisen vuosikirjan (2020) mukaan vuonna 2019 henkilökohtaisen avun palvelua käytti 26 990 henkilöä. Käyttäjämäärien kasvun osasyynä voidaan pitää sekä
yhteiskunnallisia että lakimuutoksia.
Kansaneläkelaitos maksoi vammaistukia vuonna 2019 yhteensä 551,4 miljoonaa euroa. Vammaistukien saajia oli vuoden 2019 lopussa yhteensä 264 700, noin viisi prosenttia koko väestöstä. Vammaistukia saavien osuus väestöstä vaihtelee jonkin verran alueellisen väestörakenteen mukaan. Etelä- Karjalan alueella oli vuoden 2019 lopussa 235 yli 16-vuotta täyttäneitä vammaistuen saajia. Koko maan tilastossa 16ꟷ29-vuotiaita vammaistuen saajia oli 6 114 henkeä. (Kelan vammaisetuustilasto 2019.).
Järjestöjen korona-tilannekuvaraporteissa keväällä (viikot 13 ja 14) valtioneuvostolle todetaan kunnilla olleen hyvin vaihtelevia käytäntöjä päätösten tekemisessä poikkeustilan aikana. Asiakkaille myönnettyjen vammaispalvelujen toteuttaminen saatettiin epidemiatilanteeseen vedoten lopettaa joissakin kunnissa ilman, että palvelun lopettamisesta tai korvaavista palveluista tehtiin päätöstä. Myönteisiksi tilanteiksi mainittiin uudet päätökset henkilökohtaisesta avusta korvaamaan poistunutta palvelua tai täydentämään vajaata palvelua. (Kestilä & Härmä & Rissanen, 2020, 125.)
Kansallisen lapsenoikeuksien kannanoton mukaan (2020) koronapandemia on vaikuttanut nuorten työllistymiseen ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen
heikentävästi. Nuoria tyypillisesti paljon työllistävä palveluala ei ole pystynyt tarjoamaan työtä. Erityisen vaikeaksi tilanne todettiin olevan osatyökykyisillä nuorilla. Kynnystekijöiksi työelämään pääsyyn mainittiin mielenterveyshäiriöt, neurokirjon erityispiirteet tai vammaisuus.
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 4.1 Tutkimuksen kohderyhmä
Ihminen rakentaa tulkintakehyksen asioille kokemustensa perusteella.
Kokemukset rakentuvat tiedollisista elementeistä, jäsentämisestä ja
heränneistä tunteista. (Vilén, Leppämäki & Ekström, 2002,122). Tutkimukseni tavoitteena on löytää tekijöitä, jotka vaikuttavat henkilökohtaisen avun
palvelunkäyttäjien kokemuksiin osallisuudesta ja yksinäisyydestä. Palve- lunkäyttäjiä haastatellaan siitä, kuinka heidän muihin keskivertokansalaisiin verrattavan erilaisen arkielämänsä vaikuttaa ystävien hankintaan ja
sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tutkimustavoitteena on tuoda erityisryhmän osallisuuden ja yksinäisyyden tunnekokemuksia esille ja tutkia onko
haastateltavien kokemuksissa yhteneväisyyksiä aiempaan tietoon verrattuna.
Tutkimusjoukko valittiin työelämäyhteyden Kotipalvelu Mehiläinen Oy:n kautta Etelä-Karjalan alueelta. Yhteyshenkilöni suhtautui myönteisesti tutkimukseeni ja sain luvan haastatella asiakkaita. Haastateltavilta pyydettiin erillinen
suostumus tutkimushaastattelun tekemiseen. Haastateltavien ikäryhmäksi tavoiteltiin 18ꟷ29-vuotiaita nuoria aikuisia, jotka käyttävät henkilökohtaisen avun palvelua. Tutkimuksen tavoitteena on saada haastatteluja vähintään kolmelta, mielellään viideltä henkilöltä.
4.2 Tutkimuskysymykset
Tutkimustehtävänä on selvittää henkilökohtaisen avun palvelua käyttävien nuorten aikuisten kokemuksia Etelä-Karjalan alueella. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat:
- Miten avustettavat nuoret aikuiset kokevat osallisuutensa?
- Miten avustettavat nuoret aikuiset kokevat yksinäisyyden?
Edellä mainitulla kysymyksillä pyritään selvittämään, onko osallisuudella ja yksinäisyydellä syyseurausyhteyksiä tai yhteneviä tekijöitä nuorten omiin kokemuksiin.
4.3 Tutkimusote ja aineistonkeruumenetelmä
Laadullisessa tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita merkityksistä eli siitä, kuinka ihmiset kokevat ja näkevät reaalimaailman (Kananen 2014, 19).
Henkilökohtaisen avun palvelun käyttäjät ovat osittain eristäytyneitä ympäröivästä yhteiskunnasta, jolloin teemahaastattelu mahdollistaa keskustelevalla otteella paremmin heidän mielipiteidensä kertomisen kuin määrällinen tutkimus. Kohderyhmän henkilökohtaisten ominaisuuksien sekä rajallisten liikuntakykyjen vuoksi, valitaan työtavaksi puolistrukturoitu
teemahaastattelu. Kanasen (2010, 53) mukaan teemahaastattelu on yleisin kvalitatiivisen tutkimuksen tiedonkeruumenetelmistä ja tutkittavaa ilmiötä lähestytään eri aihealueista. Teemahaastattelun lisäksi käytetään
haastateltavien havainnointia.
Tutkija alkaa valmistautua sensitiivisen aiheen tutkimiseen jo siinä vaiheessa, kun hän vasta pohtii tutkittavaa aihetta (Kallinen & Pirskanen & Rautio 2015, 18). Erityisryhmän ollessa kyseessä on pohdittava kysymysten lisäksi
järjestelyjä. Haastateltavien osallistumiseen kiinnitetään erityishuomiota, niin ettei haastateltaville aiheudu ylimääräistä haittaa esimerkiksi päivärytmin, teknisten ongelmien tai haastattelutilan järjestämisen takia.
Haastattelumenetelmänä on yksilöhaastattelu, mutta varaudutaan ennen haastattelua pohtimaan myös mahdollisen avustajan läsnäoloa. Ongelma ratkaistiin niin, että avustaja olisi voinut olla paikalla haastattelun aikana tarvittaessa. Kun haastateltavista ei ollut ennakkotietoja käytettävissä, pohdittin myös sitä, että haastattelu olisi mahdollista suorittaa pienemmissä osissa haastateltavan voinnin mukaan.
Yksilöhaastattelu voidaan ajatella perustelluksi valinnaksi esimerkiksi tutki- musaiheen sensitiivisyyden vuoksi, kuten tilanteissa, joissa on eettistä, että vain tutkija on läsnä haastateltavan kertoessa kokemuksistaan (Kallinen ym.
2015, 57).
Haastattelujen tavoitteena on saada tietoa henkilökohtaisen avun palvelun käyttäjien osallisuuteen ja yksinäisyyteen liittyvistä ajatuksista, tunteista ja kokemuksista. Haastattelukysymyksistä tehdään haastattelurunko, mihin kirjataan kysymykset. Haastateltavan on mahdollista saada kysymykset
etukäteen pyydettäessä. Teemahaastattelurungon (liite 1) peruskysymysten lisäksi varaudutaan esittämään lisäkysymyksiä sekä selventämään esitettyjen kysymysten merkityksiä ja sanoja käyttämällä teemojen mukaisia selventäviä kuvia (liite 2, liite 3).
4.4 Aineistonkeruuprosessi
Opinnäytetyön aloitin syksyllä 2020. Koin haasteita alkuvaiheessa, sillä alku- peräinen ideapaperi opinnäyteyön aiheesta ja valitusta yhteistyökumppanista eivät tuntuneet omalta. Lopulta päädyinkin vaihtamaan aiheen, tutkittavan kohderyhmän ja yhteistyökumppanin. Tämän ratkaisun jälkeen opinnäytetyö alkoi etenemään ja tarvitsemani tiedon kohde selkiintyi. Olin suunnitellut suo- rittavani haastattelut alustavan aikataulun mukaan helmikuussa 2021, mutta henkilökohtaisista syistä ja tutkimussuunnitelman lopullisen hahmottelun takia ajoitin haastattelut vasta maaliskuulle.
Henkilökohtaisen avun palvelun ja kehitysvammaisten tilastojen vertaaminen tutkimuksen kohderyhmään osoittautui hankalaksi. Tutkimuksissa luokitellaan avustustarpeen, kehitysvammaisuuden asteiden ja -syiden sekä ikäluokkien rajat eri tavoilla. Suoraan verrannollista tutkimustietoa valitsemaani ikäryh- mään en löytänyt, joten päädyin esittämään yleisiä arvioita. Lisäksi tilastoin- neista puuttuvat myös lievästi kehitysvammaiset nuoret, jotka asuvat kotona ja ovat vanhempiensa avustamia.
Haastateltavat löytyivät helposti työelämäyhteyden kautta eikä siihen tarvittu käyttää paljoa aikaa. Ongelmallisempana pidin itse aiheeseen perehtymistä, koska mielenkiintoisia osa-alueita ja suuntauskohteita löytyi monia. Opinnäy- tetyön aiheena osallisuus ja yksinäisyys ovat molemmat laajoja käsitteitä, mutta valitsin tulokulmaksi sosiaalipedagogisen näkökulman.
Haastateltaviin otettiin ensin yhteyttä Kotipalvelu Mehiläinen Oy:stä ja heidän haastatteluhalukkuuttaan kartoitettiin. Seuraavassa vaiheessa otin haastatel- taviin yhteyttä puhelimella, sähköpostilla sekä tekstiviestillä kunkin haluamal- laan tavalla. Tapaamiset sovittiin vuoden 2021 viikoille 10 ja 11 niin, että haas- tattelujen väliin jäi aikaa haastattelujen purkua varten. Ainoastaan kaksi
haastattelua jouduttiin tekemään samana päivänä yhden haastateltavan eh- dottaman aikataulumuutoksen vuoksi.
Aluksi haastateltavaksi lupautui viisi henkilöä, mutta yksi heistä perui sovitun haastattelun ennen varsinaista ajankohtaa. Lopullinen tutkimusjoukon koko on neljä henkilökohtaisen avun palvelua käyttävää nuorta aikuista. Haastatelta- vien sukupuolijakauma oli kolme naista ja yksi mies. Tutkimusjoukon ikä- tavoite oli nuorisolain määrittelemä alle 29-vuotiaat. Tutkimusjoukon ikä ja- kaantui kahteen 22-vuotiaaseen, yhteen 25-vuotiaaseen sekä yhteen 30-vuo- tiaseen. Tutkimusjoukon ikä vastasi tavoiteltua muutoin paitsi yhden kohdalla.
Haastateltavan ikä ilmeni vasta alkuhaastattelutilanteessa, jolloin keskustelin tarkemmin mihin aikaan vuodesta hän oli syntynyt. Haastateltava vastasi täyt- täneensä viime joulukuussa 30 vuotta, joten katsoin hänen olevan niin lähellä tavoiteltua ikäryhmää ja muiden tutkimuksellisten kriteerien täytyttyä, valitsin hänet haastateltavaksi.
Teemahaastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina eikä henkilökohtaisia avus- tajia tai muita henkilöitä ollut paikalla. Haastattelut kestivät 20 minuutista 51 minuuttiin. Ennen varsinaista nauhoitusta selostin haastattelun kulun, tarkoi- tuksen ja pyysin haastateltavaa tutustumaan suostumuslomakkeeseen. Micro- soft Teams -yhteydellä suoritetussa haastattelussa luettiin ääneen suostumus sekä lähetettiin kopio sähköpostitse. Kolme haastattelua tallennettiin puheli- men äänitiedostoihin ja yksi Microsoft Teams -tallenteena. Tallennuksen tu- kena käytettiin lisäksi kirjoitettuja muistiinpanoja. Covid-19 -pandemian takia lähitapaamisina suoritetuissa haastatteluissa noudatettiin turvavälejä ja suo- jainten käyttöä. Haastattelujen aikataulua varauduttiin muokkaamaan tarvitta- essa haastateltavien voinnin ja olosuhteiden mukaan, mutta mitään erityisjär- jestelyjä ei tarvittu. Haastateltavia nimitetään tässä opinnäytetyössä Naakka, Pajulintu, Punarinta ja Satakieli merkinnöillä.
Haastateltavista ainoastaan yhteen olin ollut kontaktissa oman henkilökohtai- sen avustaja työni kautta aiemmin ja silloinkin vain lyhyen aikaa keikkaluotoi- sesti. Kolmea haastateltavista en tuntenut etukäteen. Haastateltavat asuvat kaikki Etelä-Karjalan alueella. Haastateltavista kolme asuu kaupungissa ja yksi maaseudulla.
Tallenteita nauhoitettiin yhteensä kolme ja puoli tuntia. Haastattelujen jälkeen nauhoitteet purettiin tekstitiedostoiksi eli litteroitiin. Litterointi tarkoittaa tallen- teiden muuttamista kirjalliseen muotoon. Kanasen (2014, 102) mukaan riittää melko karkea taso, joka huomioi lauseen ytimen tiivistetyssä muodossa, jossa ei ole tuotu esille vastaajan koko ilmaisua. Teksti kirjoitettiin haastateltavien käyttämällä Etelä-Karjalan alueen murteella, ainoastaan täytesanat jätettiin pois. Mikäli haastattelut olisi kirjoitettu yleiskielellä, olisi menetetty tyypillinen paikallinen puhetapa ja tulkinta olisi voinut muuttua. Litterointiin käytettiin ajal- lisesti 30 tuntia ja sivuja valmistui 16 kappaletta. Kanasen (mt. 103) mukaan diginauhoitteiden purku tekstimuotoon kestää 4ꟷ6 kertaa sen ajan, mikä me- nee itse tallennukseen. Haastattelumatkoihin käytettyä aikaa kertyi noin viisi tuntia. Haastattelutilanteissa käytiin alku- ja loppukeskustelu, mitä ei nauhoi- tettu ja mihin samoin kului aikaa noin viisi tuntia.
4.5 Aineiston analyysi
Teemahaastattelut nauhoitettiin, minkä jälkeen haastattelut purettiin teemoit- tain haastattelukysymysten mukaiseen järjestykseen litteroimalla. Litterointi tarkoittaa erilaisten tallenteiden, kuten äänitteiden, kuvien ja videoiden kirjoit- tamista kirjalliseen muotoon, jolloin niitä voidaan käsitellä manuaalisesti tai oh- jelmallisesti erilaisilla analysointimenetelmillä (Kananen, 2014, 101.)
Hirsjärven ja Hurmeen (2000, 136) mukaan analysointi alkaa jo
haastattelutilanteesta ilmiön havainnoinnilla. Laadullisessa tutkimuksessa aineisto pyritään säilyttämään lähellä alkuperäistä sanallista lähdettä eikä analyysin tekemiseen ole vain yhtä oikeaa analysointitapaa. Tutkijan käyttämä päättely voi olla induktiivista, aineistolähtöistä tai abduktiivista, teorian
todentamista.
Alasuutari (2011, 39) mainitsee laadullisen analyysin kaksivaiheiseksi
prosessiksi, jossa havainnot pelkistetään ja tutkimuksen arvoistus ratkaistaan.
Lisäksi havainnot ja arvoitukset nivoutuvat toisiinsa. Pelkistämisellä tarkoitan tutkimuksessani haastatteluvastausten oleellisen tietoon keskittymistä.
Arvoitukseen eli tutkimuskysymyksiin vastaus löytyy haastateltavien kokemuksista. Aineistosta pyritään ymmärtämään henkilökohtaisen avun palvelua käyttävien osallisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia, joten
analyysimenetelmänä käytetään laadullista analyysia ja päätelmien tekemistä.
Laadullisessa tutkimuksessa tyypillisesti pyritään ymmärtämään tutkimuksessa tarkasteltavaa ilmiötä tutkimuksen kohteena olevien henkilöiden näkökulmasta (Juuti & Puusa 2020).
Eskolan ym. (2018,41ꟷ43) mukaan haastattelija tarvitsee haastattelussa tilanne- ja reagointikykyä. Teemaluettelon avulla varmistetaan se, että kaikista aiheista tulee keskusteltua. Lisäksi Eskola mainitsee muistiinpanojen teon tärkeyden, mikäli haastateltavien puhe rönsyilee. Grönfors (2015, 146ꟷ147) toteaa tutkittavan ja tutkijan olevan vuorovaikutustilanteessa, missä käydään yhteistä dialogia. Havainnointia ilmiöstä tutkija tekee oman roolinsa avulla.
5 TUTKIMUSTULOKSET 5.1 Haastateltavien profilointi
Ihminen rakentaa tulkintakehyksen asioille kokemustensa perusteella. Koke- mukset rakentuvat tiedollisista elementeistä, jäsentämisestä ja heränneistä tunteista. (Vilén, Leppämäki & Ekström, 2002,122). Haastattelujen aineiston ymmärtämiseksi totesin pelkkien sitaattien olevan riittämätöntä kuvaamaan haastateltavien persoonaa ja lähtötilannetta. Hirsjärven ja Hurmeen (mt., 145) mukaan kuvaileminen tarkoittaa henkilöiden, tapahtumien tai kohteiden
ominaisuuksien tai piirteiden kartoittamista.
Olipa tutkimuksen aihe mikä hyvänsä, tutkija kohtaa kentällä monenlaisia ihmisiä, joiden toiminta, kokemukset ja näkökulmat tutkimuksen kohteena oleviin ilmiöihin poikkeavat toisistaan silloinkin, kun haastateltavien joukko on rajattu esimerkiksi jonkin tietyn kulttuurin edustajiin tai jossain instituutiossa toimiviin ihmisiin. (Rastas 2011, 67.)
Törrönen (2011, 206ꟷ207) mainitsee, että analysointitapoja voidaan räätälöidä ja soveltaa luotaessa haastateltavien indentiteettiä kuvaavia
osallistujarooleja. Törrönen käyttää subjektikäsitettä, mikä tarkoittaa millaisista perspektiiveistä haastattelutilanteessa asioita koetaan, aistitaan tai mihin näkökulmiin samaistutaan tai otetaan etäisyyttä. Tämä myös määrittää miten yksityiskohtaisesti haastateltavia subjekteina on järjevää analysoida.
Käytän profiileihin aiemmin tässä tutkimuksessa määriteltyä luonnekuvausta ekstrovertti, introvertti ja ambivertti kuvaamaan henkilöiden persoonia.
Samalla tarkastelen taustoja ja tuon haastateltavien muita ominaispiirteitä esille, mitkä eivät muun analysoinnin yhteydessä tule julki. Nimitän
haastateltavia nimillä Naakka, Satakieli, Pajulintu ja Punarinta.
Naakka on 24-vuotias mies, joka asuu maaseudulla yksin ja harrastaa ulkoilua. Koulutuksena hänellä on helpotetulla tasolla suoritettu
ammattitutkinto. Hän käy töissä työtoiminnassa. Avustamisen syynä hänellä on lievä älyllinen kehitysvamma sekä kielellisiä haasteita. Hänellä ei ole kavereita. Luonteeltaan Naakka on tuumaileva, hän ei anna itsestään paljoa, mutta tarkkailee ympäristöä ja huomaa pienimmätkin yksityiskohdat. Naakka on vasta vähän aikaa asunut itsenäisesti ja tarvitsee apua arjen toiminnoissa, selkeä introvertti.
Satakieli on 30-vuotias nainen, joka asuu kaupungissa lemmikin kanssa. Hän harrastaa lemmikin kanssa olemista, musiikin kuuntelua ja karaokea.
Koulutuksena hänellä on peruskoulu ja hän ei työskentele, vaan on työkyvyttömyyseläkkeellä. Avustamisen syynä hänellä on synnynnäinen liikuntavamma. Luonteeltaan Satakieli on räiskähtelevä, puhelias ja näkee ystäviä paljon, selkeä ekstrovertti.
Pajulintu on 22-vuotias nainen, joka asuu kaupungissa yksin ja harrastaa lukemista. Koulutuksena hänellä on ammattitutkinto ja hän on työtön tällä hetkellä. Avustamisen syynä hänellä on synnynnäinen liikuntavamma.
Pajulintu on luonteeltaan ujo ja hiljainen. Perhesuhteet ovat hänelle tärkeät ja hänellä on jonkin verran ystäviä, selkeä ambivertti.
Punarinta on 22-vuotias nainen, joka asuu kaupungissa lemmikin kanssa. Hän harrastaa lenkkeilyä, ryhmäliikuntaa ja on aktiivinen sosiaalisessa mediassa.
Koulutuksena hänellä on ammattitutkinto ja työskentelee yleisillä
työmarkkinoilla. Avustamisen syynä hänellä on perussairaus ja liikuntavamma.
Punarinta on luonteeltaan hyvin sosiaalinen ja hänellä on iso ystävä- ja tuttavapiiri, selkeä ekstrovertti.
Henkilökohtaisen avun palvelun perusteena kaikilla on synnynnäinen sairaus, joka yhdellä vaikuttaa kognitiivisiin taitoihin ja kolmella fyysiseen liikkumiseen.
Haastateltavat ilmoittivat asumismuodokseen yksityisiltä markkinoilta saadun asunnon eikä kukaan asunut asumisyksikössä tai palveluyksikössä, vaan hen- kilökohtaisen avun palvelut tulivat kotiin.
5.2 Osallisuuden kokemukset
Osallisuuteen liittyvien kysymysten hahmottaminen osoittautui hankalaksi haastateltaville. Kuvioiden esittämisen jälkeen haastateltavat tunnistivat pa- remmin aiheen. Lisäksi käytin havaintokuvia, mitä en liittänyt tutkimukseeni mukaan, koska kuvat ovat saatavissa yleisistä kuvapalveluista.
Punarinta: Mie käsitän osallisuuven sillei, että niiku on omana it- tenä mahollista niiku puuttua tässä tilanteessa itteesä koskeviin asioihin. Töissä käytetään paljon tuota sanaa. Ite sen saan päät- tää, mihin sen avun käytän ja tiijän omat oikeudet, jotenkin se on miun mielestä sitä.
Naakka: Perhe, yhteiskunta, kaupunki, eduskunta. Se on sellanen puoli se kaupunki mihin en haluaisi vaikuttaa.
Satakieli: Johonki vammaisjärjestöön voisin lähtee mukaan, jos vaa tietäsin et tääl ois sellanen. Vois lähteeki sellaseen mukaan ois kiva päässä vaikuttamaan siihen, ettei nuoret syrjäydy.
Pajulintu: No osallistumista on tää osallistuminen haastatteluun.
[Kaavion esittämisen jälkeen] Joo, noista yhteiskunta ja työelämä.
Nuorten osallisuudesta ainoastaan yksi haastateltavista vastasi tietävänsä paljon koulutuksensa ja työskentelynsä kautta, muut vastaajat eivät osanneet vastata kysymykseen.
Satakieli: Aika monia nuoria on syrjäytyneitä ja siitä puhutaan pal- jon ja nuoria on paljon masentuneita, koska on tämä korona.
Pajulintu: No en oikein mitään.
Naakka: No, vähän niin kuin ei siinä, ihan samoja tavallaan [pape- rikaaviossa].
Osallistuminen yhteiskunnan toimintaan tuotti hyvin erilaisia vastauksia. Haas- tateltavat mainitsivat harrastuksen, yhteiskunnan ja järjestötoiminnan väyliksi
osallistumiseen. Yksi haastateltavista nosti oman erilaisuutensa ja siihen liitty- vien ennakkoluulojen poistamisen tavaksi, jolla hän haluaisi osallistua.
Pajulintu: Harrastusten kautta, mutta ne ovat kaikki lock downissa nyt.
Punarinta: Mie haluaisin osallistua sillein et saisin näyttää et erilai- setkin ihmiset pärjää ja se et ei ois outoo mie en oo outo, vaikka näytän erilaiselta. Mie saisin huomiota siihen et (mainitsee omi- naisuuden) sanasta ei tulisi niitä ennakkoluuloja.
Naakka: Perhe, yhteiskunta, kaupunki, eduskunta. Se on sellai- nen puoli se kaupunki, mihin en haluaisi vaikuttaa.
Satakieli: Johonkin vammaisjärjestön toimintaan voisin lähtee mu- kaan, jos vaan tietäisin et täällä olisi sellanen. Voisi lähteekin sel- laseen mukaan, olisi kiva vaikuttaa siihen, ettei nuoret syrjäydy.
Osallisuuden kokemuksia haastateltavat kuvasivat oman elämänsä näkökul- masta. Osallisuus tuotti sekä positiivisia että negatiivisia kuvauksia. Yksi haas- tateltavista ei halunnut vastata kysymykseen.
Pajulintu: Hyviä kokemuksia on siitä, kun olin opiskelemassa ja opiskelijakunnan jäsenyys edustajana. Se oli kivaa.
Punarinta: Mie hain töitä kotipaikkakunnalta, - myö haluttiin vaan nähä millanen sie oot niin kuin siulla on hyvä cv. -Sit hyö oli sano- neet, ettei hyö voi minnuu palkata [ominaisuuksien takia]. Taval- laan se on se huono puoli minkä olen kokenut.
Satakieli: No ainakii aika hyviä, tosissaan tuo työelämään osallis- tuminen jäi. --Työkeskushomma oli aluks kivaa, ja mie viihdyin siellä.
Haastateltavat vastasivat oman osallisuuden tukemiseksi joitakin keinoja. Yksi haastateltavista tarvitsi selkeää ohjausta ja rohkaisua lähtemiseen. Toinen kaipaa ystävää tukemaan osallistumista. Kolmas haluaisi saada vahvistusta erityisesti vaikutusvaltaisilta ihmisiltä ja neljäs ei kaivannut mitään lisätukea.
Pajulintu: Fyysistä tukea ja että joku tulis sanomaan et nyt [mainit- see nimensä] lähdetään, viemään jonnekkin.
Naakka: No ehkä ystävyyteen.
Punarinta: Mie tarviin ehkä tukea sellasilta ihmisiltä, jotka on suo- siossa, sitä mitä enemmän näyttää niiko saisin ennakkoluuloja pois et kaikki on oikein normaaleja. Miun pitäs saaha vaikutusval- tasia ihmisiä olemaan yhteydessä kehitysvammaisiin ihmisiin ja
puhua siitä enemmän ja näyttää niiku ja kaikki on ihan normaa- leja.
Satakieli: En koe kaipaavani tällä hetkellä mitään tukea siihen, miul on nää tukitoimet.
Omista mahdollisuuksistaan osallistumiseen haastateltavat kertoivat hyvin eri tavalla. Yksi haastateltavista käytti aktiivisesti sosiaalista mediaa ja haastoi myös muita kohtaamaan erilaisuutta. Toinen haastateltavista ymmärsi mah- dollisuudet ja sen, että osallistumiseen tarvitaan halua. Kolmas haastatelta- vista mainitsi työn saamisen edistävän osallistumista ja mahdollista vapaaeh- toistyötä. Yksi haastateltavista ei vastannut kysymykseen.
Punarinta: Mie laitan itteeni likoon TikTokissa ja sil taval osallistan itteeni yhteiskuntaan. Siellä saa välillä sellasta ryöpytystä ja en- nakkoluuloja, mut sit ihmiset kehuu ja saa positiivista palautetta.
Mie kyl tykkään siitä et osallistan itteeni.
Naakka: On siinä monia mahdollisuuksia, jos haluu yrittää.
Pajulintu: Pitäisi hankkia töitä ja sit vois tehdä vapaaehtoistyötä.
Harrastuksen merkitys on siinä, että sen avulla pystyi päättelemään sitä, min- kälainen temperamentti tai persoona haastateltavalla on. Persoonallisuudella on merkitystä siihen, kuinka yksinäisyys koetaan. Haastateltavien persoonan ja sosiaalisen elämän välillä oli yhteys sekä sillä, mitkä he luettelivat harras- tuksikseen ja olivatko harrastukset ryhmä- vai yksilöharrastuksia.
Punarinta: Mie käytän koiraa ulkona, mie käyn ryhmäliikuntatun- neilla, mie teen TikTokkei, miul on semmone -naurahtaa-
Naakka: No tavallaan pyöräilyä, no ei ole muuta.
Satakieli: Musiikin kuunteluu, tuon marsun kaa olemista, mie aika paljon nään ystäviä, laulan karaokea ja singstarsia tommosia, mie tykkään laulaa
Pajulintu: Olen syntynyt kirja kädessä. Harrastan lukemista ja mu- siikin kuuntelua.
Haastateltavat vastasivat vaihtelevasti kysymykseen yhteisöön kuulumisesta.
Yksi haastateltavista mainitsi kuuluvansa kehitysvammaisuuden lisäksi sekä mielenterveyden että koulukiusattujen yhteisöihin. Koulukiusaaminen vaikeutti hänen luottamustaan ihmisiin edelleen. Kolme haastatelluista koki koti-,
harraste-, opiskelu- ja työyhteisöjen olevan heidän lähiyhteisöjään. Yksi haas- tatelluista mainitsi TikTok-yhteisön ja eritysvammaisjärjestö yhteisön.
Naakka: Ehkä varmaan työelämä kautta perhe.
Satakieli: Ainaki vammasiin ja mielenterveysongelmaisiin, koulu- kiusattuna olin yheksän vuotta. Siitähän se vissii juontaa juuresa.
Vaikeetaha se on nykysinkii luottaa ihmisiin.
Punarinta: Ainakin johonki erilaisuuden yhteisöön, ainaki miulla on tosi hyvä työyhteisö, parhaimmat työkaverit, hirmu hyvä kaveri- piiri, oma yhteisö [erityisvammaisjärjestö], TikTok-yhteisö se on sellanen erikoinen perhe tavallaan.
Pajulintu: Kotiyhteisöön ja harrasteyhteisöön. Nyt kun ei ole töitä, ni ei oo työyhteisöö. No opiskelijayhteisöön ja jos saisi töitä nit sit ois työyhteisö.
5.3 Yksinäisyyden kokemukset
Henkilökohtaisen avun palveluun käytetyt tunnit antavat lähtötietoja siihen, kuinka kauan palvelunkäyttäjä on avustajan kanssa ja kuinka kauan heillä on vastaavasti omaa aikaa. Kahta henkilöä avustetaan päivittäin ja kahta pari kertaa viikossa arkipäivisin. Henkilökohtaiseen avustamiseen käytetyt ajat vaihtelivat neljästä 20 tuntiin viikossa. Henkilökohtaisen avun palvelua käyte- tään peruskodinhoitoon, ulkona liikkumisen tukemiseen ja käytännön asioiden hoitoon.
Yksinäisyyden tunteen ja vallitsevan koronatilanteen yksi haastateltavasti ku- vasi hyvin tyhjentävästi.
Satakieli: No yksinäisyys on ihan hanurista, vaik mie tykkään olla yksinkii. Se on ihan hanurista, varsinki viime keväänä ko ei voinu mennä mihinkään ja ketään nähä. – Ei jaksa koko ajan olla yksin, muuten mie tuun hulluks.
Yksinäisinä hetkinä haastateltavat kaipasivat ihmistä, jonka kanssa keskus- tella. Lisäksi he mainitsivat, millainen ihmisen tulisi olla.
Punarinta: Varmaan miun ehkä parasta ystävää. Se on semmo- nen et, jos miulla on yksinäinen hetki, mie otan siihen yhteyttä. Se ois kyl sellanen, kenelle mie soittaisin.
Satakieli: Juttelukaverii ja vertaiskaverii.
