Ovatko sosialisaatio ja kasvatus samoja käsitteitä? näkymä

248

AIKUISKASVATUS 3/98

S

iljanderin (1997) toimitta- man kirjan Kasvatus ja sosia- lisaatio arviointi on vaikea teh- tävä. Teos koostuu kahdeksasta teoreettisesta artikkelista. Kir- jassa käydään läpi sosialisaation ja kasvatuksen välinen yhteys, pedagoginen toiminta, pedago- ginen tietoisuus, minä-teoria, semiotiikka kasvatuksen tutki- muksen osa-alueena ja psyko- analyyttinen sekä filosofinen näkökulma kasvatukseen ja sosialisaatioon. Perusteema ra- kentuu käsitteiden kasvatus (pe- dagoginen teoria) ja sosialisaatio (sosialisaatioteoria) väliseen erotteluun. Kirjoittajien Pauli Siljander, Jouni Peltonen, Ari Kivelä, Asko Karjalainen &

Pauli Siljander, Ari Sutinen, Henry Viheriävaara, Esa Pikka- rainen, Timo Latomaa ja Toivo Salonen aihealueet kiinnittyvät kasvatusfilosofiaan, kasvatus- tieteeseen, semiotiikkaan ja kie- litieteeseen sekä kasvatuspsyko- logiaan (psykoanalyysiin). Yh- teinen teema niille on, väljästi tulkittuna, tulkinnallinen (ym- märtävä) näkökulma.

H

uolena osalla kirjoittajista on, että sosialisaation kä- site kolonialisoi koko pedagogi- sen toiminnan käsitteen ja alis- taa kasvatuksen sosialisaation käsitteen osaksi. Selkeimmin tämä teema näkyy Pauli Siljan- derin tekemässä johdannossa, Jouni Peltosen artikkelissa

Sosialisaatio ja kasvatus empii- risen tutkimuksen näkökulmas- ta, Ari Kivelän artikkelissa Pe- dagoginen toiminnan teoria ja sosialisaatioteoria ja Henry Viheriävaaran artikkelin loppu- osassa. Hieman tiivistäen he to- teavat: Lähtökohtana on, että kasvatuksen ja sosialisaation samaistaminen ei ole kasvatus- tutkimuksen ja pedagogisen teorianmuodostuksen kannalta tyydyttävä ratkaisu. Empiiris- analyyttisen tutkimuksen kan- nalta sosialisaatio ja kasvatus- käsitteet voidaan erottaa toisis- taan ja rekonstruktiivisen tutki- muksen kannalta näiden suhde ei ole niin yksinkertainen. Peda- gogisen toiminnan käsitteen avulla (johon kuuluvat sivistyk- sellisyys, itsenäisen toiminnan vaatimus, kulttuurin presen- taatio ja kulttuurin represen- taatio) muotoiltuna pelkkä kas- vavan sukupolven sosiaalista- minen vallitsevaan traditioon ei ole pedagogista toimintaa.

Keskeinen kysymys kuuluu:

Onko näin? Näiden neljän artik- kelin ongelmana on sosialisaa- tio-käsitteen kapea tarkastelu.

Ongelmaksi muodostuu se, mi- ten (tietoisuus)filosofinen argu- mentaatio soveltuu sosiologisten käsitteiden käsittelyyn. Väistä- mättä tällaisissa tieteiden välisis- sä pohdinnoissa on otettava joi- takin käsitteitä annettuina. Tar- kastelukulmasta nousee esiin kaksi ongelmaa:

1. Miten sosialisaation kä- sitettä on sosiologisen meto- din kautta tarkasteltava?

2. Mihin sosiologisiin selitys- malleihin sosialisaation käsi- te on liitettävä?

E

nsimmäiseen ongelmaan voidaan vastata Durkhei- min (1982) metodisääntöjen pohjalta. Durkheimille sosiolo- gian synnyn historia on sama kuin vapautuminen abstraktista sosiaalifilosofiasta ja sosiaali- psykologiasta. Sosiologian me- todisäännöt -teoksessa yhteis- kunnalla on objektiivinen ole- mus, mutta se ei ole alisteinen tahdolle. Sosiaaliset tosiasiat ovat ihmisille ulkoisia. Jokainen yksilö syntyy yhteiskuntaan, joka on omalla tavallaan järjes- täytynyt. Yhteiskunta muokkaa hänen arvomaailmaansa. Yksi- lö on vain osa kokonaisuutta, pieni yksikkö laajasta systee- mistä. Kokonaisuuden ominai- suutta on mahdotonta Durkhei- min (1982) mukaan dedusoida yksittäisistä yksilöistä käsin.

Sosiaalisissa faktoissa on kysy- mys ryhmän kollektiivisista uskomuksista, pyrkimyksistä ja tavoista ja nämä ovat eri asioi- ta, kuin yksittäisissä tajunnoissa esiintyvät ajatukset.

Sosiologia on Durkheimin (1982) mukaan tiede sui generis.

Sosiaaliset faktat ovat selitettä- vissä toisten sosiaalisten fakto- jen termeillä. Selitysmallit voivat sosiologiassa olla kausaalisia tai funktionaalisia. Molemmat täy- tyy kuitenkin erottaa psykologi- sesta reduktionismista, joka uh- kaa etenkin funktionaalista se- littämistä. Funktionaalinen selit- Pauli Siljander (toim.)

Pauli Siljander (toim.)Pauli Siljander (toim.) Pauli Siljander (toim.)Pauli Siljander (toim.) 1997. Kasvatus ja sosiali- 1997. Kasvatus ja sosiali-1997. Kasvatus ja sosiali- 1997. Kasvatus ja sosiali-1997. Kasvatus ja sosiali- saatio. Gaudeamus saatio. Gaudeamussaatio. Gaudeamus saatio. Gaudeamussaatio. Gaudeamus

OVATKO SOSIALISAATIO JA KASVATUS SAMOJA KÄSITTEITÄ?

KIRJALLISUUTTA

249

AIKUISKASVATUS 3/98 täminen edellyttää tosin “pa-

kon” käsitteen, mutta tämä ul- koinen pakko ei ole yksilöön liit- tyvä (psykologinen), vaan yh- teiskuntaan liittyvä (sosiaalinen) ominaisuus. Durkheimin mu- kaan kollektiiviset uskomukset, tunteet ja tendenssit eivät ole yksilöiden tietoisuuksien seura- uksia, vaan sosiaalisten ryhmi- en seurauksia. Psykologiset tut- kimukset ovat sosiaalitieteilijälle hyviä apuvälineitä, mutta ne vain laajentavat sosiologian avulla saatavia tutkimustulok- sia. Jokaisen sosiaalisen ilmiön selittäminen psykologian avulla johtaa virheelliseen tulkintaan.

Tätä kautta myös mielestäni sosialisaation käsite on ymmär- rettävä.

Onko pedagoginen toiminta ero- tettava sosialisaation käsittees- tä? Durkheimiin (1982) viitaten näiden käsitteiden takaa löytyy mahdollisesti eri ilmiöt ja on vain näkökulmakysymys, kum- masta yksilö on kiinnostunut (Tornberg 1995). Siljanderin toi- mittamassa teoksessa nämä näkökulmaerot kiistetään.

Yhteiskuntamoraali jatkuu läpi elämän

T

oiseksi artikkelikokoelmas- sa sivuutetaan pohdinta ar- vojen, roolin, normin, ryhmän, sosiaalisen paineen, samanlais- tumisen ja erilaistumisen sosiaa- lisen prosessin, vaihdon, soli- daarisuuden, jne. merkityksistä yhteiskunnallisen olemisen mää- rittäjinä. Toivo Salonen tekee aiheeseen tiiviin katsauksen, mutta valitettavasti artikkeli on teoksen viimeisenä ja ei näin

“keskustele” alkuosan tekstien kanssa. Tässä valossa tarkastel-

tuna kasvatussosiologisten pe- rusmääritelmien (Antikaisen 1992 ja Hirsjärvi & Huttusen 1991) kritisoiminen saa hieman suhteettoman mittakaavan.

Siljanderin, Peltosen, Kivelän ja Viheriävaaran ansiokkaiden ar- tikkelien ongelmaksi muodostuu sosialisaatio-käsitteen mekaani- nen tulkinta. Mikäli kritiikin kohteena on sosiologian selitys- malleista funktionalismi, niin silloin kritiikki osittain osuu maaliinsa. Tätä ei selkeästi teok- sessa tuoda esiin. Toinen merkit- tävä erottelu tehdään yksilön ja yhteiskunnan suhteen. Etenkin Peltosen ja Kivelän artikkeleis- sa pohditaan näiden kahden position välistä suhdetta. Mis- sään ei kuitenkaan esitetä näkö- kulmia kolmanteen, sosiolo- gisesti hyvin oleelliseen, tilaan eli organisaatioon (instituution ta- soon). Siljander huomauttaa kyllä johdannossaan:

“Toisin ilmaistuna kasvatus on se osa sosialisaatiota, jo- hon osallistuvat eri kasvatus- instituutiot (kasvatus per- heessä ja koulutusjärjestel- mä). Toisaalta vaikuttaa il- meiseltä, että kasvatuksen ja sosialisaation suhteen mää- rittämiseksi eivät riitä viitta- ukset niihin instituutioihin, jotka modernissa yhteiskun- nassa hoitavat sosialisaatio- tai kasvatustehtävää.”

Tämä ei ole vielä aivan tyhjen- tävä toteamus, jotta arvojen ja vallitsevien yhteiskunnallisten normien tiedostaminen voidaan todeta olevan kasvatusinstituu- tioille kuulumaton tehtävä. On nimittäin erotettava toisistaan perhemoraali ja yhteiskunta- moraali. Näistä jälkimmäinen (toivottavasti) opitaan koulutus-

instituutioissa ja se jatkuu läpi elämän.

M

ielenkiintoiseksi teoksen tekee Asko Karjalaisen ja Pauli Siljanderin kirjoitus peda- gogisen tietoisuuden paradok- sista. Perusta artikkelissa on 1920-luvun lopun Erich Wenige- rin teorian ja käytännön välisen suhteen kasvatustieteellisessä pohdinnassa. Wenigerin teoreet- tisessa mallissa yksilön käyttäy- tymistä ohjaa kolme eri teoriaa.

Teoria I kuvaa yksilön sisäistä ja näkymätöntä kasvatuskäytän- töä. Teoria II koskee normatii- visia toimintaohjeita ja teoria III tieteelliseen perusteluun tukeu- tuvia teorioita. Eri teorioiden suhde toisiinsa aiheuttaa kasva- tustilanteissa paradokseja, jotka voivat olla joko ristiriitaisia, antinomisia (eri vastinpareihin liittyviä tai yksityiskohtiin liitty- viä) tai arbitraarisia eli satunnai- sia. Kyse on Karjalaisen ja Sil- janderin mielestä siis toiminnan ja reflektion välisestä ristiriidas- ta.

Karjalaisen ja Siljanderin esiin nostamaa teemaa on Durkheim (1973) käsitellyt teoksessaan Moral Education. Durkheimin (1973) mukaan itse kasvatus ei ole tiedettä, mutta sitä voidaan tutkia tieteen avulla. Kasvatuk- sen on oltava tasavertaista niin maaseudulla kuin kaupungeissa- kin, ja eri sosiaaliluokissa. Sen avulla lapsi on sosiaalistettava ympäröivään yhteiskuntaan.

Kasvatuksesta Durkheim toteaa (Durkheim 1956, 71):

“Education is the influence exercised by adult genera- tions on those that are not yet ready for social life. Its object is to arouse and to develop in the child a certain

250

AIKUISKASVATUS 3/98 number of physical, intel- lectual and moral states which are demanded of him by both the political society as a whole and the special milieu for which he is speci- fically destined.”

K

asvatuksessa on siis eriy- tettävä toisistaan varhais- lapsuuteen liittyvä perhemoraali ja aikuisuuteen liittyvä yhteis- kuntamoraali. Jälkimmäinen opitaan nimenomaan koulussa aikuisen opettajan välityksellä.

Durkheimille (1973) moraali on itsekuria, jota ohjaa auktoriteetti ja säännöllisyys. Se, miten rajo- ja on asetettava haluillemme, tu- lisi opettaa myös lapsille. Ihmi- sen on siis tärkeätä tietää rajo- jen todellinen luonne ja tätä itse- kontrollin kapasiteettia kasva- tuksen tulee kehittää. Tässä tu- lemme Durkheimin (1973) ref- lektiota koskevaan määritel- mään, eli itsetuntemusta ohjaa- va sisäinen rajoite voi olla vain reflektio eli sisäisten rajoitusten sisäinen ilmaus. Kun ihminen oppii käyttäytymään moraali- sesti, hän samalla oppii käyttäy- tymään sääntöjen mukaan ja näin hän on kykenevä toimi- maan myös yhteiskunnassa.

Teoksessa olisi ollut paikallaan käsitellä erityisesti didaktiik- kaan liittyvää teemaa, joka olisi ollut irti pedagogiikasta.

T

eos on ymmärrettävä klas- sisen saksalaisen sivistys- teorian merkityksen pohdin- tana. Suurin kritiikki siinä koh- distuu anglo-amerikkalaiseen ja ranskalaiseen funktionalistiseen ja pragmaattiseen suuntaukseen.

Teoksessa ansiokkaasti valote- taan hyvin erilaisia näkökulmia sosialisaation käsitteeseen.

Teokseen sisältyvien artikkelien näkökulmaerot eivät häiritse lu- kijaa, vaan johdantoluvun jäl- keen teosta voi lukea valikoiden.

Keskusteluavaus on tehty ja mie- lenkiinnolla voidaan jäädä odot- tamaan, mihin suuntaan saksa- lainen kasvatustiede kehittyy 1990-luvulta alkaen. Vieläkö sivistysteoreettinen suuntaus pi- tää pintansa saksalaisessa kult- tuuripiirissä? Ainakin tämän teoksen valossa tarkasteltuna se tulee elämään vahvana Oulussa.

Lähteet

ANTIKAINEN, A. 1992. Kasva- tus, koulutus ja yhteiskunta.

Porvoo:WSOY.

DURKHEIM, É. 1956. Education and sociology. New York: The Free Press.

DURKHEIM, É. 1973. Moral education. A study in the theory & application of the sociology of education. New York: The Free Press.

DURKHEIM, É. 1982. Sosiolo- gian metodisäännöt. Helsinki:

Tammi.

HIRSJÄRVI, S. & Huttunen, J.

1991. Johdatus kasvatus- tieteeseen. Juva: WSOY.

LAHDES, E. & Kari J. 1994. Di- daktiikka kasvatustieteen osa- alueena ja sen keskeiset teoria- mallit. Teoksessa J. Kari (toim.) Didaktiikka ja opetus- suunnittelu. Porvoo:WSOY.

10-63.

TORNBERG, A. 1995. Ref- lektiosta refleksioon. Reflek- tio-käsitteen teoria-historial- liset taustat (kasvatus)sosio- logian näkökulmasta tarkas- teltuna. Julkaisematon sosio- logian laudatur-työ. Lapin yli- opisto; Yhteiskuntatieteiden tiedekunta.

Aki Tornberg

KIRJALLISUUTTA