Essi Järvinen
EUROOPPALAISTEN LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT
Kandidaatintyö
Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta
Tarkastaja: Tuomas Korhonen
Huhtikuu 2020
TIIVISTELMÄ
Essi Järvinen: Eurooppalaisten liikepankkien kannattavuuteen vaikuttavat tekijät Kandidaatintyö
Tampereen yliopisto Teknis-taloudellinen, TkK Huhtikuu 2020
Liikepankit ovat merkittävä osa modernia rahoitusjärjestelmää. Sen lisäksi, että ne rahoituksen välittäjänä toimiessaan mahdollistavat monet yhteiskunnalle arkiset toiminnot, kuten rahan lai- naamisen ja tallettamisen, pankit myös vaikuttavat rahoitusjärjestelmän vakauteen suoraan suo- rituskyvyllään ja kannattavuudellaan. Onkin talousjärjestelmän toiminnan kannalta tärkeää, että pankkien kannattavuus säilyy riittävällä tasolla. Tässä työssä on tutkittu liikepankkien kannatta- vuuteen vaikuttavia tekijöitä Euroopassa. Vertailualueena on käytetty Yhdysvaltoja, jossa liike- pankit ovat koko 2000-luvun ajan olleet systemaattisesti eurooppalaisia liikepankkeja kannatta- vampia. Työn tarkoituksena on selvittää, mistä eurooppalaisten liikepankkien alhainen kannatta- vuus 2000-luvulla on johtunut ja miten sitä voitaisiin nostaa.
Työn teoriapohjana on esitelty liikepankkien kannattavuuden mittaaminen yleisesti. Erityisesti huomiota on kiinnitetty kannattavuutta mitattaessa käytettyihin yleisimpiin tunnuslukuihin ja niiden esittelyyn. Näiden tunnuslukujen avulla teoriaosuudessa on myös havainnollistettu eurooppalais- ten liikepankkien kannattavuutta 2000-luvulla. Varsinaisessa kirjallisuustutkimusosassa on tut- kittu eri tekijöiden yhteyttä liikepankkien kannattavuuteen eri alueilla Euroopassa ja vertailukoh- teena käytetyssä Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa on tarkasteltu liikepankkeja esimerkiksi yksittäi- sissä eurooppalaisissa valtioissa, Euroopan unionin alueella ja tietyillä maantieteellisillä alueilla, kuten Balkanilla. Liikepankkien kannattavuuteen vaikuttavat tekijät on jaettu työssä kahteen osaan: ulkoisiin ja sisäisiin. Ulkoisista ilmiöistä on tutkittu makrotaloudellisten tekijöiden, rahapo- litiikan, pankkisääntelyn, verotuksen ja toimialan rakenteen vaikutusta. Sen sijaan sisäisistä teki- jöistä tarkasteluun on otettu pankkien pääomarakenne, koko, alkuperämaa, tehokkuus, lainaport- folio ja strategiset päätökset.
Kuten kirjallisuustutkimus esittää, liikepankkien kannattavuuteen vaikuttavat tekijät vaihtelevat alueellisesti toisinaan huomattavastikin. Monet tekijöistä, kuten pankkisääntely ja toimialan ra- kenne, vaikuttavat myös kiinteästi toisiinsa. Euroopassa ulkoisista tekijöistä eniten pankkien kan- nattavuutta ovat 2000-luvulla alentaneet pitkittynyttä matalaa korkotasoa ylläpitänyt rahapolitiikka ja pankkisääntelyn kiristyminen finanssikriisin jälkeen. Sisäisistä tekijöistä merkittävimpiä alhaista kannattavuutta selittäviä yksittäisiä tekijöitä ovat pankkien tehokkuus ja niiden pääomarakenne.
Tutkimustuloksissa on nähtävissä myös maantieteellistä hajontaa Euroopan sisällä, sillä Itä-Eu- roopassa sijaitsevissa valtioissa pankkien kannattavuus reagoi vahvemmin suhdannevaihteluun, lainaportfolion laatuun sekä määrään ja toimialan rakenteeseen, sillä näillä alueilla valtiot kävivät useammin läpi suuria taloudellisia ja poliittisia muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet myös pank- kialaan. Sen sijaan talouspolitiikaltaan vakaampien länsieurooppalaisten valtioiden liikepankit kärsivät useammin esimerkiksi alhaisesta tehokkuudesta. Tämä jako korostaa eurooppalaisen pankkisektorin heterogeenisyyttä.
Avainsanat: pankkien kannattavuus, pankkien kannattavuuteen vaikuttavat tekijät, pankkien kannattavuuden mittaaminen, eurooppalainen pankkisektori, pankkien suorituskyky
Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.
ABSTRACT
Essi Järvinen: Bank profitability determinants in Europe Bachelor’s Thesis
Tampere University
Business and Technology Management, BSc (Tech) April 2020
Commercial banks are a cornerstone of the financial system. Besides enabling many every- day financial transactions by acting as financial intermediaries, banks affect the stability of the financial system directly through their performance and profitability. It is therefore essential for commercial banks to reach adequate profitability levels to ensure the proper functioning of the financial system. This Bachelor’s Thesis explores the profitability determinants of banks in Eu- rope. Europe is viewed in relation to the United States, where commercial banks have been sys- tematically more profitable compared to Europe during the 21st century. The main objective of this study is to determine the reasons behind the low profitability of European banks and explore, how the low profitability could be improved.
As a theory background, this thesis discusses profitability measurement on a universal level.
Especial attention is given to presenting the most typical financial ratios which are used to meas- ure commercial bank profitability. The theory part also demonstrates commercial bank profitability in Europe during the 21st century presented by these most typically used financial ratios. The actual literature review concentrates on viewing the connection between several determinants and bank profitability, which has been studied for both different areas inside Europe and the US.
The studies used in this review have been conducted for instance for single European countries, for the European Union and certain geographical areas in Europe, such as the Balkans. The profitability determinants are split into two categories: external and internal. External determinants contain macroeconomic determinants, monetary policy, bank regulation, taxation and industry structure. Internal determinants on the other hand consist of bank capital structure, size, origin, efficiency, loan portfolio and strategic decisions.
As the literature review presents, the determinants affecting bank profitability differ regionally, sometimes even greatly. Many of the determinants, such as bank regulation and industry struc- ture, are also firmly connected and affect each other. The prolonged low interest rate monetary policy and tightened bank regulation after the financial crisis are the most substantial external profitability determinants, which have caused the bank profitability in Europe to remain low. From internal determinants, the most influential individual factors causing low profitability are bank effi- ciency and capital structure. The literature review also revealed geographical dispersion in Eu- rope, as the banks located in Eastern Europe were more financially affected by the business cycle, quality and size of their loan portfolio and industry structure, possibly because these areas went through financial and political reforms that also affected the local banking industry. On the other hand, Western Europe did not undergo these changes and there banks were more likely to suffer from low efficiency. This division underlines the heterogeneity of banking in Europe.
Keywords: bank profitability, bank profitability determinants, European banking, bank performance, bank profitability measurement
The originality of this thesis has been checked using the Turnitin OriginalityCheck service.
ALKUSANAT
Kun vasta luonnostelin kandidaatintyöni aihetta mielessäni, olin hieman pettynyt siihen, etten voinut rajata aihetta koskemaan pelkkää pankkien kannattavuuden ja pitkittyneen matalan korkotason välistä yhteyttä. Ilmiö olisi ollut liian uusi, sillä negatiiviset ohjausko- rothan ovat tulleet arkipäiväisiksi käsitteiksi vasta 2010-luvulla, eikä niitä ole näin ollen myöskään ehditty vielä tutkia kovin kattavasti. Tämä toimi ehkä myös itselleni muistutuk- sena siitä, että talous on ollut tunnettu tutkimusala jo satoja vuosia, mutta se ei silti ole paikoilleen jämähtänyt, staattinen kokonaisuus. Päinvastoin talous kehittyy edelleen, mitä ovat tämän kirjoitusprosessin aikana korostaneet samaan aikaan ympäri maailmaa iskeneen koronaviruspandemian vaikutukset maailmantalouteen.
Kandidaatintyön tekeminen on siis ollut minulle osittain myös vallitsevan ajankohdan ta- kia prosessina opettavainen kokemus. Olen saanut syventyä mielenkiintoiseen aihee- seen ja lisännyt omaa osaamistani sen suhteen. Olen löytänyt aiheeseen uusia näkökul- mia ja toivottavasti myös kyennyt antamaan muille uusia näkökulmia kandidaatintyön varjolla käytyjen virallisten ja epävirallisten keskustelujen myötä. Erityisen kiitollinen olen prosessin aikana työlleni annetuista kanssaopiskelijoiden, työn tarkastajan sekä työn ai- healueen vastaavan professorin kommenteista, jotka ovat mahdollistaneet kandidaatin- työn parantamisen ja loppuvaiheessa myös sen saattamisen valmiiksi.
Tampereella, 27.4.2020
Essi Järvinen
SISÄLLYSLUETTELO
1. JOHDANTO ... 1
2.LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUS ... 3
2.1 Kannattavuuden mittaamiseen käytetyt yleisimmät tunnusluvut ... 3
2.2 Eurooppalaisten liikepankkien kannattavuus 2000-luvulla yleisimmillä tunnusluvuilla mitattuna ... 5
3.LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT ULKOISET TEKIJÄT .... 9
3.1 Makrotaloudelliset tekijät ... 9
3.1.1Suhdannevaihtelu ... 9
3.1.2Inflaatio ... 11
3.2 Rahapolitiikka... 11
3.3 Pankkisääntely ja verotus ... 14
3.4 Toimialan rakenne ... 16
4.LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT SISÄISET TEKIJÄT ... 18
4.1 Pääomarakenne ... 18
4.2 Koko ja alkuperämaa ... 19
4.3 Tehokkuus ja kustannusrakenne ... 21
4.4 Lainaportfolio ja strategiset päätökset ... 23
4.4.1 Lainaportfolion koko ja laatu ... 23
4.4.2 Strategiset päätökset ... 24
5. PÄÄTELMÄT ... 25
LÄHTEET ... 28 LIITE A: LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUS EUROOPASSA MAITTAIN VUOSINA 2004–2014
LIITE B: LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT ULKOISET TEKIJÄT
LIITE C: LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUTEEN VAIKUTTAVAT SISÄISET TEKIJÄT
KUVALUETTELO
Kuva 1. Liikepankkien korkomarginaali neljässä eurooppalaisessa valtiossa ja Yhdysvalloissa vuosina 1999–2003 (mukaillen Canals, 2006, s.
9) ... 5 Kuva 2. Eurooppalaisten liikepankkien ROE verrattuna yhdysvaltalaisiin
pankkeihin (mukaillen Feng & Wang, 2018, s. 2) ... 6 Kuva 3. Eurooppalaisten liikepankkien ROA verrattuna yhdysvaltalaisiin
pankkeihin (mukaillen Feng & Wang, 2018, s. 2) ... 7 Kuva 4. Ohjauskoron muutokset euroalueella, Isossa-Britanniassa,
Ruotsissa ja Yhdysvalloissa vuosina 2000–2019 (mukaillen
Suomen pankki, 2020) ... 13 Kuva 5. Kotimaisten ja ulkomaisten liikepankkien ROE Euroopan unionissa
vuosina 2007–2018 (mukaillen European Central Bank, 2020) ... 21
LYHENTEET JA MERKINNÄT
BCBS Basel Committee on Banking Supervision, Baselin komitea
BIS Bank for International Settlements, Kansainvälinen järjestelypankki
BKT bruttokansantuote
EBF European Banking Federation
EKP Euroopan keskuspankki
EMU European Monetary Union, Euroopan talous- ja rahaliitto FED Federal Reserve System, Yhdysvaltojen keskuspankki
GLB engl. Gramm–Leach–Bliley Financial Services Modernization Act IBBEA engl. Riegle–Neal Interstate Banking and Branching Efficiency Act NIM engl. net interest margin, korkomarginaali
NPL engl. non-performing loan, järjestämätön saaminen ROA engl. return on assets, koko pääoman tuottoaste
ROAA engl. return on average assets, koko pääoman keskimääräinen tuot- toaste
ROE engl. return on equity, oman pääoman tuottoaste
ROEA engl. return on averga equity, oman pääoman keskimääräinen tuot- toaste
SCP engl. structure-conduct-performance, markkinan keskittymistä ku- vaava teoria
1. JOHDANTO
Rahoituksen välittäjinä toimivat liikepankit ovat tärkeä osa modernia rahoitusjärjestel- mää, sillä ne mahdollistavat asiakkailleen sekä pääoman sijoittamisen että sen lainaa- misen (Fabozzi & Peterson Drake, 2009, s. 114–116). Rahoituksen välityksen lisäksi pankkitoiminta näkyy kuluttajien elämässä ja yritysten liiketoiminnassa esimerkiksi digi- taalisen maksuliikenteen mahdollistamisena. Liikepankkien toiminta koskettaakin yhteis- kuntaa rahoituksen lisäksi myös päivittäistasolla mahdollistaen monia kuluttajan näkö- kulmasta arkisia toimintoja, kuten luottokorttien käytön.
Liikepankit vastaavat omalla toiminnallaan myös rahoitusjärjestelmän rahoitusvakauden toteutumisesta. Rahoitusvakauteen pankit vaikuttavat jakamansa markkinan systeemi- sen riskin kautta, jonka suuruuteen vaikuttaa esimerkiksi niiden taloudellisella menestyk- sellään (Borio, 2003). Liikepankkien riittävä kannattavuus on välttämätön osa rahoitus- järjestelmän toiminnan ylläpitoa (Cheng & Mevis, 2019). Tämän lisäksi liikepankit ovat muiden yritysten tapaan olemassa tuottaakseen voittoa osakkeenomistajilleen, kuten osakeyhtiölain (624/2006) 1 luvun 5 pykälässä todetaan. Liikepankkien kannattavuuden tavoittelua ajavat siis sekä niiden halu menestyä taloudellisesti että laajempi pyrkimys kohti vakaata rahoitusjärjestelmää.
Kuten Demirgüç-Kunt ja Huizinga (1999) ovat tutkimuksessaan todenneet, pankkijärjes- telmien koko ja toimintatavat vaihtelevat riippuen tarkasteltavasta kohdemaasta, minkä takia hyvin erilaiset tekijät ja ilmiöt voivat vaikuttaa eri talousalueilla ja valtioissa toimivien liikepankkien kannattavuuteen. On tilastollisesti selvää, että eurooppalaisten liikepank- kien kannattavuus on ollut koko 2000-luvun alhainen erityisesti yhdysvaltalaisiin liike- pankkeihin verrattuna (Feng & Wang, 2018). Esimerkiksi Euroopan keskuspankki (EKP) on lähivuosina toistuvasti maininnut liikepankkien alhaisen kannattavuuden olevan yksi euroalueen pankkijärjestelmän ongelmista (European Central Bank, 2017; European Central Bank, 2018; European Central Bank, 2019).
Tämä kandidaatintyö käy läpi liikepankkien kannattavuuteen 2000-luvulla vaikuttaneita tekijöitä Euroopan alueella. Työn tarkoituksena on selvittää, mitkä näistä tekijöistä ovat erityisesti syynä siihen, että liikepankkien taloudellinen menestys on ollut Euroopan alu- eella heikompaa kuin Yhdysvalloissa, jota käytetään työssä vertailukohtana. Koska liike- pankkien kannattavuus vaikuttaa rahoitusjärjestelmään ja maailmantalouteen myös laa- jemmassa mittakaavassa, pankkien kannattavuuteen vaikuttavien avaintekijöiden tun-
nistaminen voi myös mahdollistaa huomion kiinnittämisen niihin tekijöihin, jotka ovat vä- hentäneet eurooppalaisten liikepankkien taloudellista menestystä ja sitä kautta vaikutta- neet rahoitusjärjestelmän vakauteen.
Työ esittelee ensin liikepankkien kannattavuuden mittaamista yleisellä tasolla, eli millai- silla mittareilla pankkien kannattavuutta yleensä mitataan ja minkälaisia tekijöitä näihin tunnuslukuihin käsitteenä liittyy. Kannattavuuden määrittelemisen jälkeen käsitellään eu- rooppalaisten ja muun maailman liikepankkien kannattavuutta mitanneita tieteellisiä tut- kimuksia ja niiden tuloksia. Teoriaosuuden jälkeen työssä esitetään liikepankkien kan- nattavuutta määrittäviä tekijöitä koskevan kirjallisuustutkimuksen tulokset. Käsittely on jaettu kahteen osaan, joissa pankkien ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä käsitellään erikseen.
Kandidaatintyötä varten tehty tiedonhaku jakautui kahteen osaan: eurooppalaisten liike- pankkien todellista kannattavuutta mitanneisiin tutkimuksiin sekä liikepankkien kannat- tavuuteen liittyviä tekijöitä käsitteleviin tutkimuksiin. Tarkoituksena oli myös löytää mo- lempia osia yhdistäviä tutkimuksia, vaikka niitä olikin olemassa aiheen ajankohtaisuuden puolesta varsin rajoitettu määrä. Kannattavuuden mittaamisen osalta työssä on pyritty esittelemään dataa myös vertaisarvioitujen tieteellisten julkaisujen ulkopuolelta, sillä esi- merkiksi Euroopan keskuspankilla (EKP) ja European Banking Federationilla (EBF) on saatavilla paljon työn aihepiiriin liittyvää ja sitä tukevaa dataa. Näiden lähteiden on kui- tenkin tarkoitus vain tukea tai mahdollisesti haastaa tieteellisten tutkimusten aineistoa sekä näkökulmia, eivätkä ne toimi kirjallisuustutkimuksen primäärilähteinä.
Kannattavuutta mittaavia artikkeleita on haettu erityisesti hakusanoilla bank profitability, kun taas kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä etsittiin yhdistelmillä bank profitability de- terminants. Maantieteellisenä rajauksena on käytetty Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Aika- rajaus on 2000-luku, joskin mukana on myös tutkimuksia, joiden kattama ajanjakso alkaa jo 1900-luvun puolelta. Tiedonhaussa on pyritty painottamaan tietoja ja dataa eri maista yhdisteleviä tutkimuksia, mutta mukana on myös yksittäisiin Euroopan maihin ja Yhdys- valtoihin keskittyneitä tutkimuksia. Tiedonhakua ei rajattu työn aikana koskemaan pel- kästään tiettyjä journaaleja, vaikka yhdeksi päätietolähteeksi valikoituikin jo alussa aihe- piiriä paljon käsittelevä Journal of Banking and Finance -lehti.
2. LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUS
Kannattavuudella tarkoitetaan organisaation kykyä tehdä voittoa, ja sitä voidaan mitata erilaisilla tunnusluvuilla. Usein tunnusluvuissa verrataan esimerkiksi organisaation tu- losta sen pääomaan tai koko liikevaihtoon. (Law, 2014) Tällaisten kannattavuutta mittaa- vien tunnuslukujen tarkoituksena on tuottaa organisaation taloudellisesta tilanteesta hel- posti ymmärrettävää ja vertailukelpoista tietoa, jonka avulla organisaation toimintaa voi- daan arvioida. Pankkialalla eri organisaatioiden välistä tehokuutta ja kannattavuutta ver- taillaan yleensä kolmesta syystä: alaan kohdistuvan sääntelyn vaikutusten arvioimiseksi, erilaisten tehokkuuteen vaikuttavien tekijöiden merkittävyyden selvittämiseksi sekä or- ganisaatioiden toiminnan ja päätöksenteon kannalta parhaiden toimintatapojen määrit- tämiseksi (Berger & Humphrey, 1997).
Liikepankkien kannattavuutta voidaan mitata myös tunnuslukuanalyysiä käyttämättä.
Tällöin tarkasteluun otetaan yksittäisten tunnuslukujen sijaan yleensä pankin kyky mini- moida kustannuksiaan ja maksimoida tuottojaan, jolloin kannattavuutta tarkastellaan toi- minnan optimoinnin kautta. (Hughes & Mester, 2010, s. 465–468) Liikepankin kannatta- vuus onkin monipuolinen ilmiö, jota voidaan kuvata hyvin eri tavoin ja johon vaikuttavat hyvin erilaiset asiat. Tässä luvussa liikepankkien kannattavuutta on kuitenkin keskitytty tarkastelemaan vain tunnuslukuanalyysin pohjalta.
Tunnuslukuja hyöyntävään lähestymistapaan on päädytty sen vuoksi, että kirjallisuustut- kimuksen lähteeksi valittu tieteellinen kirjallisuus tutkii eri tekijöiden vaikutusta liikepank- kien kannattavuuteen mallintamalla niiden yhteyttä kannattavuudesta kertoviin tunnuslu- kuihin (ks. esim. Demirgüç-Kunt & Huizinga, 1999). Alaluvussa 2.1 on esitelty kirjalli- suustutkimuksessa käytettyjen tieteellisten artikkelien kannalta olennaisimmat tunnuslu- vut, joiden avulla on alaluvussa 2.2 havainnollistettu eurooppalaisten pankkien kannat- tavuutta 2000-luvulla.
2.1 Kannattavuuden mittaamiseen käytetyt yleisimmät tunnus- luvut
Kaikista käytetyimpiä tunnuslukuja kannattavuuden mittaamiseen pankkialalla ovat oman pääoman tuottoaste (return on equity, ROE), koko pääoman tuottoaste (return on assets, ROA) ja korkomarginaali (net interest margin, NIM). Näistä mittareista tuottoas- teet mittaavat yrityksen voittoa suhteessa yritykseen sijoitettuun pääomaan, kun taas
korkomarginaali kuvaa korkotuottojen suhdetta korkokuluihin. Erityisesti korkomarginaa- lia voidaan käyttää vertailemaan pankin kannattavuutta suhteessa sen toimialaan ja kil- pailijoihin. (Golin & Delhaise, 2013, s. 274–276)
Perusmuodossaan oman pääoman tuottoaste lasketaan kaavalla (Golin & Delhaise, 2013, s. 281)
𝑅𝑂𝐸 = 𝑛𝑒𝑡𝑡𝑜𝑡𝑢𝑙𝑜𝑠
𝑜𝑚𝑎 𝑝ää𝑜𝑚𝑎 × 100 %, (1)
jossa nettotulos saadaan pankin tilikauden tuloslaskelmasta ja oma pääoma taseesta.
Koko pääoman tuottoaste lasketaan lähes samalla tavalla kaavalla (Golin & Delhaise, 2013, s. 281)
𝑅𝑂𝐴 = 𝑛𝑒𝑡𝑡𝑜𝑡𝑢𝑙𝑜𝑠
𝑡𝑎𝑠𝑒𝑒𝑛 𝑙𝑜𝑝𝑝𝑢𝑠𝑢𝑚𝑚𝑎× 100 %, (2)
jossa nettotulos suhteutetaan ROE:sta poiketen koko taseen loppusummaan. ROA ottaa siis huomioon myös muilta kuin pääomasijoittajilta saadun rahoituksen. ROE mittaa pankkiin sijoittaneiden sijoituksillensa saamaa tuottoa, kun taas ROA:n avulla verrataan sitä, millaista tuottoa pankki on pystynyt luomaan suhteessa sen koko varallisuuteen, johon kuuluvat myös ulkoinen rahoitus (Kanas et al., 2012).
Korkomarginaali kuvaa liikepankin sijoituksistaan saamaa korkokatetta suhteutettuna kaikkeen pankille korkotuloja tuovaan omaisuuteen, ja se voidaan laskea kaavalla (Ang- bazo, 1997)
𝑁𝐼𝑀 = 𝑘𝑜𝑟𝑘𝑜𝑘𝑎𝑡𝑒
𝑘𝑒𝑠𝑘𝑖𝑚ää𝑟ä𝑖𝑛𝑒𝑛 𝑡𝑢𝑙𝑜𝑎 𝑡𝑢𝑜𝑡𝑡𝑎𝑣𝑎 𝑜𝑚𝑎𝑖𝑠𝑢𝑢𝑠 × 100 %, (3) jossa korkokate on yksinkertaisimmillaan pankin saamien korkotulojen ja sen maksa- mien korkomenojen erotus. Liikepankeille korkotuloja ovat esimerkiksi sen asiakkaiden lainoistaan maksamat korot ja korkomenoja taas asiakkaiden talletuksille maksetut korot.
Kuten Golin ja Delahaise (2013) toteavat, kaavoista (1) ja (2) on olemassa myös muun- laisia muokattuja versioita, kuten oman pääoman keskimääräinen tuottoaste (return on average equity, ROAE) ja koko pääoman keskimääräinen tuottoaste (return on average assets, ROAA). Tällaisten muokattujen kaavojen tuottamat tunnusluvut voivat kuitenkin erota perusmuotoisten kaavojen (1) ja (2) tuottamista luvuista. Tunnusluvusta käytetyllä versiolla on vaikutusta siihen, kuinka kannattavalta tunnuslukuanalyysin kohdepankki vaikuttaa, sillä jokin kaavojen muunnoksista voi tuottaa muita parempia tuloksia kaavo- jen toisistaan eroavien laskutapojen takia.
Korkomarginaalin suuruuteen vaikuttavat pankin oman toiminnan lisäksi todistetusti myös monet liikepankeista suoraan riippumattomat ulkoiset tekijät. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi luottotappioriski ja pankkien sijoitusten riskipreemiot eli odotettu lisätuotto sille, että sijoituskohteena on riskittömän sijoituksen sijaan riskipitoinen sijoitus (Ang- bazo, 1997). Myös Kasman et al. (2010) toteavat, että liikepankkien korkomarginaaleihin vaikuttaa empiiristen tutkimustulosten perusteella ainakin Euroopassa myös monet mak- rotaloudelliset ilmiöt, kuten pankin kohdemaan inflaatio ja talouskasvu. NIM ei siis tun- nuslukuna kerro pelkästään yksittäisen toimijan taloudellisesta tilanteesta vaan myös tä- män toimijan toimintaympäristön taloudellisesta tilanteesta, mikä voi tilanteesta riippuen saada tunnusluvun näyttämään joko todellista huonommalta tai paremmalta.
2.2 Eurooppalaisten liikepankkien kannattavuus 2000-luvulla yleisimmillä tunnusluvuilla mitattuna
Canals (2006) arvioi eurooppalaisten pankkien kohdanneen merkittäviä muutoksia 1990- luvulla, jolloin luotiin Euroopan unionin sisämarkkinat ja voimaan astui uudenlaisia pank- kialaa koskevia säädöksiä. Kuvaan 1 on koottu Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Saksan, Ranskan ja Espanjan liikepankeille lasketut vuosittaiset keskimääräiset korkomarginaalit aikavälille 1999–2004. Koska kuvaajaan on kerätty tietoja Euroopan osalta vain neljästä valtiosta, se ei kuvaa täydellisesti koko Euroopan tilannetta. Koska Canals (2006) kui- tenkin pitää näitä neljää valtiota Euroopan talouden kannalta niin sanottuina avainvalti- oina, jotka vaikuttavat merkittävästi koko alueeseen, kuvaajan tulosten oletetaan olevan yleistettävissä kuvaamaan koko Euroopan tilannetta 2000-luvun alussa.
Kuva 1. Liikepankkien korkomarginaali neljässä eurooppalaisessa valtiossa ja Yh- dysvalloissa vuosina 1999–2003 (mukaillen Canals, 2006, s. 9)
0,0 % 0,5 % 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % 3,5 % 4,0 %
1999 2000 2001 2002 2003
Yhdysvallat Iso-Britannia Saksa Ranska Espanja
Kuten kuvasta 1 nähdään, kaikki neljä eurooppalaista valtiota ovat pärjänneet 2000-lu- vun alkupuolella heikommin kuin Yhdysvallat. Vain espanjalaiset liikepankit ovat pääs- seet kannattavuudessaan lähelle Yhdysvaltojen tasoa. Sen sijaan Saksa ja Ranska ovat pärjänneet vertailussa erityisen huonosti. Vuosisadanvaihde oli pankkialalle laskusuh- danteinen kaikissa kuvan valtioissa, sillä vuoteen 2003 mennessä korkomarginaali laski niistä jokaisella vuoden 1999 tasoon verrattuna, vaikka marginaalin lasku olikin maltil- lista.
Eurooppalaisten liikepankkien heikko taloudellinen menestys yhdysvaltalaisiin liikepank- keihin verrattuna on jatkunut myös vuodesta 2004 eteenpäin (Feng & Wang, 2018). Ku- vaan 2 on kerätty Euroopan ja Yhdysvaltojen liikepankkien pääoman tuottoasteet vuo- silta 2004–2014. Kuvaajan arvoja varten kerätty data on peräisin 220 eurooppalaisesta ja 301 yhdysvaltalaisesta isosta pankista, joiden kokonaisvarallisuus ylitti mittausvuosina miljardi dollaria (Feng & Wang, 2018). Euroopan otos koostuu 12 eri lähtömaasta tule- vasta pankista, jotka ovat nähtävissä liitteen A taulukoista, joihin on myös kerätty tutki- muksessa näille valtioille erikseen lasketut maakohtaiset ROE- ja ROA-arvot.
Kuva 2. Eurooppalaisten liikepankkien ROE verrattuna yhdysvaltalaisiin pankkei- hin (mukaillen Feng & Wang, 2018, s. 2)
Kuten kuvasta 2 nähdään, eurooppalaiset pankit ovat systemaattisesti olleet yhdysval- talaisia verrokkejaan kannattamattomampia vuosien 2004 ja 2014 välillä. Globaalit ta- loussuhdanteet ja niihin vaikuttaneet tapahtumat, kuten vuonna 2007 alkanut finanssi- kriisi ja sitä edeltänyt noususuhdanne, vaikuttivat Euroopan ja Yhdysvaltojen pankkialoi- hin hyvin samalla tavalla, sillä kuvaajat seuraavat nousuissa ja laskuissa 2010 vuoteen asti lähes identtisesti toisiaan.
Tuottoastekehitys eroaa alueiden välillä vuoden 2010 kohdalla, sillä yhdysvaltalaiset lii- kepankit kykenivät kuvaajan perusteella kääntämään kannattavuutensa tasaiseen nou- suun vuoden 2009 jälkeen, kun taas Euroopassa ROE jäi vaihteluvälille 0,0–2,0 %. Kas- vusta huolimatta yhdysvaltalaisten pankkien pääoman tuottoaste ei kuitenkaan ollut saa- vuttanut vuoteen 2014 mennessä finanssikriisiä edeltänyttä tasoa, joka oli parhaimmil- laan yli 14,0 %. Yhdysvaltojen saavuttama ROE-aste oli kuitenkin huomattavan paljon parempi kuin Euroopassa, sillä eroa alueiden ROE-arvolla oli vuonna 2014 lähes 9 pro- senttiyksikköä.
Kuva 3 käsittelee eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten liikepankkien koko pääoman tuot- toastetta vuosina 2004–2014. Sen arvot perustuvat samaan pohja-aineistoon kuin ku- vassa 2 ja vahvistavat eurooppalaisten pankkien heikomman taloudellisen menestyksen myös ROA:n avulla mitattuna (Feng & Wang, 2018).
Kuva 3. Eurooppalaisten liikepankkien ROA verrattuna yhdysvaltalaisiin pankkei- hin (mukaillen Feng & Wang, 2018, s. 2)
Kuvassa 3 nähtävä ROA-kehitys on hyvin samankaltainen kuvan 1 esittämän ROE-ke- hityksen kanssa. Myös eurooppalaisten pankkien ROA on ollut vuosina 2004–2014 sys- temaattisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa, vaikka nousut ja laskut ovatkin molem- missa maissa ajallisesti seuranneet toisiaan. Sekä ROA:n että ROE:n kohdalla ero Eu- roopan ja Yhdysvaltojen välillä on kutistunut finanssikriisiä välittömästi seuranneina vuo- sina, mutta lähtenyt kasvuun vuoden 2010 jälkeen. ROA ei laskenut Yhdysvalloissa mi- nään vuotena alle 0 %, mitä se on tehnyt Euroopassa useasti. Vuonna 2014 eroa vertai- lualueiden välisellä ROA:lla oli noin 1,0 prosenttiyksikköä.
Liitteen A taulukoissa 2 ja 3 on esitelty ROE- ja ROA-arvot 12 eri eurooppalaiselle valti- olle vuosilta 2004–2014. Taulukoista nähdään, että pankkien kannattavuus vaihtelee Eu- roopan sisällä maakohtaisesti. Tässä luvussa esitetyistä kuvien keskiarvoista ovat posi- tiivisesti poikenneet esimerkiksi Alankomaat ja Tšekki, kun taas keskiarvoa huomatta- vasti huonommin pärjäsivät Kreikka ja Italia. Mikään maista ei kuitenkaan yltänyt ROE:n ja ROA:n avulla mitattuna lähelle Yhdysvaltojen finanssikriisin jälkeen saavuttamaa ta- soa.
On siis selvää, etteivät eurooppalaiset liikepankit ole kyenneet saavuttamaan saman- laista kannattavuutta kuin Yhdysvalloissa varsinkaan 2010-luvulla. Pankit eivät ole myöskään saavuttaneet omia strategisia kannattavuustavoitteitaan, sillä European Ban- king Authorityn (2013) Euroopan Unionin alaisuudessa toimiville pankeille suuntaaman kyselytutkimuksen mukaan merkittävä enemmistö vastaajista piti 10–14 % ROE-astetta välttämättömänä pankin pitkän aikavälin toiminnan mahdollistamiseksi. Käytännössä ta- voitellun ja todellisen arvon välillä on Euroopan Unionissa vielä vuonna 2014 ollut lähes 10 prosenttiyksikön ero.
EBF:n (2018) mukaan Euroopan Unionin jäsenvaltioiden liikepankkien ROE:n arvot ovat kasvaneet vuodesta 2014, ja vuoden 2017 ROE:ksi on EU:n alueella saatu 5,6 %. Siitä huolimatta, että kannattavuus ei ole kasvanut odotetusti, EU:n alueelle laskettu ROE:n keskihajonta on kuitenkin pienentynyt merkittävästi. Tämä kertoo siitä, että ero yksittäis- ten maiden ROE:n välillä on 2010-luvun loppua lähestyttäessä vähentynyt. (European Banking Federation, 2018) EU:n muodostaman talousalueen sisällä siis yhä useamman pankin pääoman tuottoaste lähestyy alueen keskiarvolukemaa.
3. LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUTEEN VAIKUT- TAVAT ULKOISET TEKIJÄT
Kannattavuuteen vaikuttavat ulkoiset tekijät on tämän kappaleen alaluvuissa 3.1–3.4 ja- oteltu makrotaloudellisiin tekijöihin, rahapolitiikkaan, pankkisääntelyyn ja verotukseen sekä toimialan rakenteeseen. Kannattavuuteen vaikuttavien tekijöiden käsittely pohjau- tuu vertailuun 16 erilaisesta tieteellisestä artikkelista, jotka on koottu liitteen B tauluk- koon. Taulukkoon on eritelty artikkelien tutkimusalueiden ja niiden kattaman ajanjakson lisäksi niiden tärkeimmät tutkimustulokset tämän kappaleen alalukujen mukaisesti jaotel- tuna. Suurin osa tutkimuksista käsittelee liikepankkeja Euroopan alueella, mutta mukana on myös kaksi kansainvälistä tutkimusta sekä joitakin Yhdysvaltoja käsitteleviä artikke- leita.
3.1 Makrotaloudelliset tekijät
Liikepankkien kannattavuuteen vaikuttavista makrotaloudellisista tekijöistä yleisimmin tutkittuja ovat suhdannevaihtelu, korkotaso ja inflaatio (Kanas et al., 2012). Näistä teki- jöistä suhdannevaihtelua kuvataan aihetta tutkivassa kirjallisuudessa erityisesti valtio- kohtaisen bruttokansantuotteen (BKT) kasvulla, vaikka suhdannevaihtelu vaikuttaa myös inflaation suuruuteen (Bikker & Vervliet, 2018).
Tässä työssä suhdannevaihtelun vaikutusta on tarkasteltu nimenomaan BKT:n ja kan- nattavuuden välisen yhteyden avulla. Inflaatiota taas on käsitelty suhdannevaihtelusta erillisenä ilmiönä, vaikka todellisuudessa se voikin BKT:n kasvun tavoin enemmänkin indikoida sitä, miten suhdannevaihtelu vaikuttaa liikepankkien kannattavuuteen kuin olla siitä erillinen ilmiö. Korkotason vaikutusta on tässä työssä käsitelty erikseen rahapolitiik- kaa koskevassa alaluvussa 3.2, koska se on kiinteästi yhteydessä keskuspankkien oh- jauskorkoihin.
3.1.1 Suhdannevaihtelu
BKT:n kehityksen on esitetty 2000-luvun vaihteessa vaikuttaneen usean eurooppalaisen valtion ja Yhdysvaltojen liikepankkien tuottamiin voittoihin syklisesti suhdannevaihtelun mukaan (Albertazzi & Gambacorta, 2009). Demirgüç-Kuntin ja Huizingan (1999) kan- sainvälisessä liikepankkien kannattavuutta vuosina 1988–1995 käsitelleessä tutkimuk- sessa BKT:n kasvu ei kuitenkaan vaikuttanut pankkien korkomarginaaleihin tilastollisesti merkittävästi.
Yhdysvaltalaisten liikepankkien kannattavuuden yhteydestä suhdannevaihteluun on esi- tetty toisistaan eriäviä näkemyksiä. Bikker ja Vervliet (2018) eivät löytäneet tukea väit- teelle, että 2000-luvun suhdannevaihtelut olisivat vaikuttaneet yhdysvaltaisten liikepank- kien kannattavuuteen. Sen sijaan Chronopoulos et al. (2015) mukaan yhteys kannatta- vuuden ja suhdannevaihtelun välillä on Yhdysvalloissa ollut positiivisesti syklinen, eli pa- remmat talousjaksot ovat lisänneet pankkien kannattavuutta ja huonommat taas vähen- täneet. Kanas et al. (2012) taas arvioivat BKT:n ja kannattavuuden välisen yhteyden olevan luonteeltaan enemmänkin epäsymmetrinen, ja tulkitsevat esimerkiksi laman vai- kuttavan liikepankkien kannattavuuteen vahvemmin kuin noususuhdanteiden.
Kasman et al. (2010) jakavat tutkimuksessaan Euroopan unionin valtiot kahteen luok- kaan: vanhoihin ja uusiin jäsenvaltoihin, joissa suhdannevaihtelu on vaikuttanut pank- kialaan eri tavoin vuosina 1995–2006. BKT:n kasvulla ei ollut heidän mukaansa merki- tystä vanhojen jäsenvaltioiden, kuten Ranskan, Saksan ja Suomen, liikepankkien kan- nattavuuteen. Sen sijaan uusien jäsenvaltioiden, kuten Baltian maiden, Puolan ja Unka- rin, liikepankkien kannattavuus väheni samalla ajanjaksolla, vaikka valtioiden BKT kas- voikin. Suhdannevaihtelun ja kannattavuuden negatiivisen korrelaation syyksi on esitetty uusien jäsenvaltioiden läpikäymiä taloudellisista muutoksia ja jopa EU:hun liittymisen ai- kana ilmenneitä yhtäkkisiä paikallisia talouskriisejä. (Kasman et al., 2010)
Myös euroalueella tehty myöhempi tutkimus tukee näkemystä siitä, että suhdannevaih- telu vaikuttaa Euroopan alueella epätasaisesti. Cheng ja Mevis (2019) tutkivat euroalu- een liikepankkien kannattavuutta vuosina 2005–2016 ja tulivat siihen tulokseen, että niin sanottujen euroalueen ydinvaltioiden, joista suurin osa kuuluu aiemmin mainittuihin EU:n vanhoihin jäsenvaltioihin, liikepankkeihin BKT:n kasvu ei juurikaan vaikuttanut. Sen si- jaan euroalueen niin kutsuttujen toisarvoisten valtioiden, eli EU:n uusien jäsenvaltioiden, liikepankit hyötyivät BKT:n kasvusta. Syyksi sille, miksi varsinkin EU:n ydinalueen ulko- puolelle jäävät pankit ovat kannattavuudeltaan enemmän sidottuja suhdannevaihteluun, on esitetty esimerkiksi näissä valtioissa vallitsevia pankkien perinteisiä liiketoimintamal- leja. (Cheng & Mevis, 2019)
Koska sekä Euroopasta että Yhdysvalloista on saatu suhdannevaihtelun vaikutuksen suhteen ristiriitaisia tutkimustuloksia, ei voida varmasti sanoa, että suhdannevaihtelun ja kannattavuuden välillä olisi suoraa yhteyttä. Euroopan alueella tehty tutkimus kuitenkin tukee näkemystä siitä, että suhdannevaihtelulla on vaikutusta pankkien kannattavuu- teen, kun pankit sijaitsevat valtioissa, jotka läpikäyvät taloudellisia tai poliittisia muutok- sia. Yhdysvallat taas ei ole läpikäynyt 2000-luvulla esimerkiksi EU-jäsenyyden kaltaisia alueellisia muutoksia, jotka selittäisivät merkittäviä eroja tutkimustuloksissa.
3.1.2 Inflaatio
Demirgüç-Kunt ja Huizinga (1999) ovat yli 80 valtion liikepankkeja tutkineessaan tulleet siihen tulokseen, että makrotaloudellisista tekijöistä erityisesti inflaatiolla on ollut vaiku- tusta pankkien korkomarginaalien muodostumiseen. Tilanteessa, jossa inflaatio vaikut- taa kannattavuuteen positiivisesti, se nostaa siis suhteellisesti enemmän pankkien tuloja kuin niiden kustannuksia (Demirgüç-Kunt & Huizinga, 1999). Toisaalta inflaatio voisi ai- nakin teoriassa myös vaikuttaa päinvastaisesti ja nostaa suhteellisesti enemmän kus- tannuksia, jolloin kannattavuus vähenisi.
Bikker ja Vervliet (2018) eivät löytäneet tutkimuksessaan tukea sille, että inflaatio olisi vaikuttanut yhdysvaltalaisten liikepankkien kannattavuuteen. Kanas et al. (2012) taas totesivat, että yhdysvaltalaiset liikepankit hyötyivät inflaatio-odotusten noususta. Inflaa- tio-odotus on kuitenkin parhaimmillaankin vain ennuste, joka muodostuu kaiken saata- villa olevan informaation perusteella täysin rationaalisesti vain teoriassa (Coibion et al., 2018). Todellisuudessa inflaatio-odotuksen suuruuteen voivat vaikuttaa Coibionin et al.
(2018) mukaan esimerkiksi psykologiset tekijät ja saatavilla olevan informaation laatu.
Mahdollinen yhteys inflaatio-odotusten ja liikepankkien kannattavuuden välillä heijastaa siis myös näitä inflaatio-odotusten mahdollisesti sisältämiä epätarkkuuksia, eikä kuvaa todellisen inflaation yhteyttä kannattavuuteen.
Euroopassa inflaatiolla on ollut positiivinen vaikutus euroalueen pankkien korkotuloihin (Cheng & Mevis, 2019). EU:n alueella inflaatio on vaikuttanut merkittävästi sen niin sa- notuissa uusissa jäsenvaltioissa, kun taas vanhoissa jäsenvaltioissa inflaatiolla ei ole ollut juurikaan merkitystä (Kasman et al., 2010). Toisaalta tätä näkemystä vastustavat Bucevskan ja Hadzi Mishevan (2017) havainnot, joiden mukaan inflaatio ei vaikuttanut Balkanin alueen valtioiden, jotka Kasman et al. (2010) tutkimuksessa lasketaan EU:n uusiksi jäsenvaltioiksi, liikepankkien kannattavuuteen vuosina 2005–2009. Koska sekä Euroopan alueelta että Yhdysvalloista saadut tulokset ovat päätyneet ristiriitaisiin tulok- siin inflaation vaikutuksesta liikepankkien kannattavuuteen, siitä ei voida vetää yleispä- teviä johtopäätöksiä.
3.2 Rahapolitiikka
Keskuspankkien rahapoliittiset toimet vaikuttavat niiden alaisuudessa toimivien liike- pankkien kannattavuuteen yleensä monin eri tavoin. Moniselitteisyys voi johtua sekä yk- sittäisten toimien vaikutuksesta moniin eri kannattavuuden osa-alueisiin että usean eri rahapoliittisen toimen yhteisvaikutuksesta. (Altavilla et al., 2018) Erilaiset rahapoliittiset
toimet voivat siis esimerkiksi olla toisiaan tukevia, mutta myös kumota toistensa vaiku- tukset. Yksi liikepankkeja suorimmin koskettavista rahapoliittisista keinoista on ohjaus- koron säätely, sillä ohjauskorot vaikuttavat liikepankkien toiminnan kannalta moneen tär- keään korkotasoon sekä erilaisten rahoitusinstrumenttien tuottokäyriin (Bikker & Vervliet, 2018).
Liikepankkien kannattavuuden on todettu olevan yhteydessä ohjauskorkoon sekä yksit- täisissä valtioissa euroalueella että Yhdysvalloissa. Euroalueelta esimerkiksi Kroatiassa liikepankkien kannattavuus oli vuosina 2007–2014 yhteydessä Euribor-markkinakoron suuruuteen, joka taas heijastelee EKP:n ohjauskoron muutoksia (Fidanoski et al., 2018).
Myös Suomessa markkinakorot olivat yhteydessä liikepankkien korkotuloihin ja kannat- tavuuteen vuosina 2005–2014 (Sääskilahti, 2018). Yhdysvalloissa taas Kanas et al.
(2012) raportoivat, että vallitsevalla korkotasolla on lineaarinen vaikutus liikepankkien kannattavuuteen.
Heikon talouskasvun ja sijoitusten odotettua alhaisempien tuottoasteiden takia ohjaus- korot ovat olleet kansainvälisesti laskusuuntaisia lähes koko 2000-luvun ajan (Bikker &
Vervliet, 2018). Ohjauskorkojen negatiivinen kehitys on kuitenkin korostunut erityisesti finanssikriisin jälkeen, kun alhaisista ja toisinaan jopa negatiivisista ohjauskoroista on tullut tärkeä osa useiden keskuspankkien elvyttävää rahapolitiikkaa (Altavilla et al., 2018). Tätä rahapolitiikan kehitystä kuvataan myös kuvassa 4, johon on koottu euroalu- een, Ison-Britannian, Ruotsin ja Yhdysvaltojen ohjauskorkojen kehitys vuosina 2000–
2019.
Kuva 4. Ohjauskoron muutokset euroalueella, Isossa-Britanniassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa vuosina 2000–2019 (mukaillen Suomen pankki, 2020) Kuten kuvasta 4 nähdään, sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ohjauskorko laski vuo- sien 2000 ja 2019 välillä. Kuvaajasta on nähtävissä sekä heti 2000-luvun alun IT-kuplan puhkeamisen että 2007 tapahtuneen finanssikriisin aiheuttamat elvytystoimet, joiden ai- kana ohjauskorkoa on kaikilla vertailtavilla talousalueilla laskettu merkittävästi. Näistä kahdesta talouskriisistä IT-kupla aiheutti ohjauskoron laskua erityisesti Yhdysvalloissa, kun taas finanssikriisi vaikutti kaikkiin kuvaajassa 4 vertailtaviin alueisiin. Finanssikriisin jälkeen ohjauskoro on jäänyt matalalle tasolle erityisesti Euroopassa.
Teoriassa ohjauskoron säätelyn odotetaan vaikuttavan talousjärjestelmään ja sen eri osiin lineaarisesti (Sääskilahti, 2018). Liikepankkien tapauksessa ohjauskoron nostami- nen siis nostaa jonkin verran niiden kustannuksia, kun rahan lainaamisesta tulee kalliim- paa, mutta myös kasvattaa pankkien korkotuottoja, kun markkinakorot nousevat. Sääs- kilahden (2018) mukaan liikepankkien kannattavuuden ja ohjauskoron yhteys ei kuiten- kaan ole ollut lineaarinen finanssikriisiä seuranneen ajallisesti epätavallisen pitkään kes- täneen matalan korkotason vuoksi, vaan matalalla pidetty ohjauskorko on vähentänyt ainakin euroalueen liikepankkien kannattavuutta.
Myös Altavilla et al. (2018) mukaan euroalueen liikepankkien kannattavuuteen on 2010- luvulla negatiivisesti vaikuttanut pitkään jatkunut matala korkotaso. Sääskilahden (2018) mukaan suomalaisten liikepankkien kannattavuuteen matala korkotaso on vaikuttanut erityisesti pienentämällä niiden myöntämien lainojen ja talletusten välistä korkokatetta.
Korkokatteen muutos aiheutuu ohjauskorkoa seuraavien muuttuvakorkoisten lainojen korkotuottojen laskiessa samalla, kun talletuksista asiakkaille maksettavat talletuskorot säilyvät ennallaan. Ohjauskoron vaikutus matalan korkotason aikana myönnettyjen uu- sien lainojen ja talletusten väliseen korkokatteeseen taas ei laskenut suomalaisten liike- pankkien kannattavuutta yhtä merkittävästi, minkä perusteella pankit kykenivät minimoi- maan lainahinnoittelun avulla matalan ohjauskoron vaikutuksen uusien lainojen koh- dalla, mutta eivät voineet vaikuttaa vanhempien lainojen kannattamattomuuteen muut- tuneissa rahoitusoloissa. (Sääskilahti, 2018)
Bikker ja Vervliet (2018) tulivat tutkimuksessaan siihen tulokseen, että pitkään jatkunut matala korkotaso vähensi myös yhdysvaltalaisten liikepankkien kannattavuutta vuosien 2001–2015 aikana. Siitä huolimatta, että matala korkotaso on vaikuttanut finanssikriisin jälkeen pitkittyneesti myös Yhdysvaltoihin, ongelma on kuitenkin jatkunut Euroopassa Yhdysvaltoja pidempään, kuten kuvasta 4 nähdään. Yhdysvalloissa on vuodesta 2016 alkaen myös kyetty nostamaan ohjauskorkoa ja näin parantamaan osaltaan liikepank- kien kannattavuutta. Euroopan alueella pitkittynyt matala korkotaso on yksi todennäköi- sistä pankkien kannattavuutta finanssikriisin jälkeen alentaneista tekijöistä.
3.3 Pankkisääntely ja verotus
Yhdysvalloissa kansallista pankkisäätelyä purettiin voimakkaasti 1990-luvulla. Ensim- mäinen merkittävä muutos oli sivukonttoreiden perustamisen muihin osavaltioihin kieltä- neen McFadden-lain korvaaminen IBBEA-lailla (Riegle–Neal Interstate Banking and Branching Efficiency Act) 1994. Toinen 90-luvulla tapahtunut muutos taas kumosi liike- sekä sijoituspankit toisistaan erottaneen Glass–Steagall-lain GLB-lailla (Gramm–Leach–
Bliley Financial Services Modernization Act) 1999. Näillä pankkisäätelyn muutoksilla oli vaikutusta pankkien väliseen kilpailuun Yhdysvalloissa vuosina 1997–2007: IBBEA-lain säätäminen lisäsi pankkialan kilpailua, kun taas GLB-lain myötä kilpailu väheni (Chro- nopoulos et al., 2015) IBBEA-lain myötä pankit siis kykenivät laajentamaan toimintaansa helpommin eri osavaltoihin ja synnyttämään näin paikallista kilpailua eri konttoreiden vä- lillä, kun taas GLB-laki mahdollisti liike- ja sijoituspankkien väliset yrityskaupat ja -fuusiot, jolloin markkinoiden keskittyminen kasvoi (Tregenna, 2009).
Myös Euroopassa Balkanin alueen valtioissa, kuten Montenegrossa, Bosnia ja Hertse- govinassa sekä Kroatiassa, pankkisäätelyn muuttaminen vaikutti ensisijaisesti liikepank- kien väliseen kilpailuun. Mitä enemmän Balkanin alueen valtiot vuosina 2005–2009 otti- vat käyttöön teollisuusmaille tyypillistä pankkisäätelyä, sitä enemmän liikepankkien vä- listä kilpailua valtiossa esiintyi. (Bucevska & Hadzi Misheva, 2017) Sääntelyn muutokset ovat Euroopassa koskeneet erityisesti EU:n uusia jäsenvaltioita ja jäsenvaltiokandidaat- teja, kuten Balkanin alueen valtioita, koska vanhat jäsenvaltiot ovat jo lainsäädännölli- sesti lähes täydellisesti integroituneet EU:n sisämarkkinoille, eikä niiden ole enää tarvin- nut muuttaa myöskään pankkialaa koskevaa lainsäädäntöään (Kasman et al., 2010). Ne kansalliset pankkisäätelyn muutokset, joita Yhdysvalloissa ja Euroopassa on 2000-lu- vulla tapahtunut, ovat molemmilla alueilla ensisijaisesti vaikuttaneet pankkialan raken- teeseen ja sen toimijoiden väliseen kilpailuun. Pankkialan rakenteen ja kilpailun yhteyttä liikepankkien kannattavuuteen on käsitelty tarkemmin alaluvussa 3.4.
Eräs tunnetuimmista kansainvälisistä pankkisäätelyä koskevista standardeista on Kan- sainvälisen järjestelypankin (Bank for International Settlements, BIS) alaisuudessa toi- mivan Baselin komitean (Basel Committee on Banking Supervision, BCBS) luoma Basel- viitekehys, joka asettaa erilaisia minimivaatimuksia esimerkiksi pankkien pääomaraken- teelle (Basel Committee on Banking Supervision, 2020). Sekä Yhdysvallat että suurin osa Euroopan maista, koko EU mukaan lukien, on sitoutunut noudattamaan säädöksiä ja vaatii liikepankeiltaan Basel-viitekehyksen asettamien vaatimusten noudattamista (BIS, 2016). Erityisen merkittävä osa Basel-viitekehystä on 2000-luvulla ollut finanssikrii- sin jälkeen luotu Basel III -säädös, jonka tarkoituksena on ollut parantaa rahoitusjärjes- telmän kykyä selvitä sitä koskevista kriiseistä vahvistamalla pankkien pääomarakennetta ja likviditeettiä (Basel Committee on Banking Supervision, 2010).
Fengin ja Wangin (2018) mukaan yksi merkittävimmistä syistä sille, miksi eurooppalaiset pankit käyttivät yhdysvaltalaisia pankkeja enemmän resursseja pääomarakenteensa vahvistamiseksi vuosina 2008–2014, oli juuri Basel III -säädöksen vaatimusten täyttämi- nen. Koska eurooppalaisten pankkien vakavaraisuusaste ennen finanssikriisiä oli yhdys- valtalaisia liikepankkeja heikompi, niiden myös täytyi pääomarakennettaan muuttaak- seen käyttää tähän yhdysvaltalaisia pankkeja enemmän resursseja. Nämä käytetyt re- surssit ja lisääntyneet kulut taas heikensivät kyseisen ajanjakson aikana eurooppalaisten liikepankkien kannattavuutta (Feng & Wang, 2018).
Verotuksen suhdetta liikepankkien kannattavuuteen on tutkittu vain vähän (Dietrich &
Wanzenried, 2011). Demirgüç-Kuntin ja Huizingan (1999) mukaan korkea verotus
yleensä vähentää liikepankkien kannattavuutta, koska se myös pienentää pankkien saa- maa voittoa. Toisaalta liikepankit myös usein kompensoivat verotuksen kautta menettä- mänsä tulot nostamalla asiakashintojaan ja näin ollen kasvattavat myös omaa korkomar- ginaaliaan. Verotus vaikuttaa korkomarginaaleihin vähemmän teollistuneissa kuin kehit- tyvissä valtioissa. (Demirgüç-Kunt & Huizinga, 1999)
Euroopassa tehdyn tutkimuksen perusteella verotuksella on korkeintaan vain pieni mer- kitys pankkien kannattavuuteen. Sveitsissä, jossa verotus vaihtelee kansallisesti eri kan- toneissa, liikepankkien kannattavuus väheni korkean tuloverotuksen alueilla vuosina 1999–2009, mutta verotuksen vaikutus kokonaisuudessaan oli vähäistä (Dietrich & Wan- zenried, 2011). Euroaluetta edustavassa Portugalissa verotuksella ei taas ollut lainkaan tilastollisesti merkittävää vaikutusta kannattavuuteen vuosina 2002–2011 (Garcia &
Guerreiro, 2016). Verotuksella voi siis olla ainakin pieni vaikutus liikepankkien kannatta- vuuteen, jos verotusaste vaihtelee valtion sisällä.
3.4 Toimialan rakenne
Pankkialan rakennetta kuvataan usein structure-conduct-performance-teorian (SCP) avulla. Perinteisen näkökulman mukaan SCP kuvaa markkinoiden keskittymisen seu- rauksia toimialalla vallitsevan kilpailun määrään: mitä suurempi osuus markkinoista on keskittynyt tietyille toimijoille, sitä vähemmän kilpailua toimialalla esiintyy. Keskittyneet markkinat taas mahdollistavat toimijoille monopolistiset tuotot ja näin ollen myös lisäävät toimialan kannattavuutta. Toista näkökulmaa edustaa tehokkuushypoteesi, jonka mu- kaan markkinoiden keskittyminen on ensisijaisesti seuraus yrityskohtaisesta tehokkuu- desta. Tämän hypoteesin mukaan muita tehokkaammat toimijat kykenevät hintojaan alentamalla saavuttamaan muita isomman markkinaosuuden, mistä myös seuraa mark- kinoiden keskittyminen näille toimijoille. (Molyneux & Forbes, 1995)
Chronopoulos et al. (2015) tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisten pankkien kannatta- vuus oli vuosina 1984–2010 negatiivisesti yhteydessä markkinoiden keskittymiseen, eli liikepankkien kannattavuus väheni markkinan keskittyessä tietyille toimijoille. Tämän tut- kimuksen perusteella markkinoiden keskittyminen ei mahdollistanut toimijoille SCP:n pe- rinteisen näkemyksen mukaisia monopolistisia tuottoja vaan päinvastoin toimi teorian vastaisesti. Sen sijaan Tregenna (2009) tuli tutkimuksessaan siihen tulokseen, että markkinoiden keskittyminen oli yksi merkittävimmistä yhdysvaltalaisten liikepankkien korkeaan kannattavuuteen vaikuttaneista tekijöistä ennen finanssikriisiä
Pankkiala oli Euroopassa Yhdysvaltoja kilpaillumpi vuosina 2004–2014 (Feng & Wang, 2018). Eurooppalaisia liikepankkeja käsitelleet tutkimukset ovat päätyneet samanlaisiin ristiriitaisiin tuloksiin SCP-teorian olemassaolosta kuin yhdysvaltalaisia pankkeja käsitel- leet. EU:n uusissa jäsenvaltioissa, kuten Maltalla, Kyproksella ja Kroatiassa, markkinoi- den keskittyminen lisäsi liikepankkien kannattavuutta ja niiden mahdollisuutta monopo- listisiin tuottoihin (Kasman et al., 2015). Sen sijaan osittain samoja valtioita Balkanin alu- eella tutkineet Bucevska ja Hadzi Misheva (2017) eivät löytäneet empiirisestä aineistos- taan yhteyttä markkinoiden keskittymisen ja kannattavuuden välillä, vaan pankkikohtai- sen tehokkuuden ja kannattavuuden välillä, mikä tukee SCP:n sijaan tehokkuushypotee- sia.
Sveitsiläisten liikepankkien kannattavuus on tutkimusten mukaan ollut 2000-luvulla yh- teydessä toimialalla tapahtuneeseen markkinoiden keskittymiseen, kun taas kroatialais- ten pankkien kannattavuus korreloi päinvastaisesti markkinoiden keskittymisen kanssa negatiivisesti (Dietrich & Wanzenried, 2011; Fidanoski et al., 2017). Euroaluetta edusta- vassa Liettuassa markkinoiden keskittymisellä ei ollut tilastollisesti merkittävää vaiku- tusta pankkien kannattavuuteen (Naruševičius, 2018). Ristiriitaisten tulosten takia ei voida vetää minkäänlaista johtopäätöstä siitä, että toimialan keskittyminen ja kilpailun määrä Euroopassa olisivat vaikuttaneet suoraan liikepankkien kannattavuuteen. Koska toimialan rakenteen vaikutus näyttää vaihtelevan Euroopassa valtioittain ja ainakin osit- tain ajanjaksoittain, toimialan rakenteen vaikutusta muokkaavat todennäköisesti myös muut valtiokohtaisesti vaihtelevat parametrit, kuten aiemmin käsitelty pankkisääntely.
4. LIIKEPANKKIEN KANNATTAVUUTEEN VAIKUT- TAVAT SISÄISET TEKIJÄT
Tämän kappaleen alaluvuissa esitetyt kannattavuuteen vaikuttavat sisäiset tekijät on poi- mittu 16 erilaisesta tutkimuksesta, jotka on esitelty liitteessä C. Liitteeseen on taulukoitu artikkelien tutkimusalueet ja niiden kattama ajanjakso, minkä lisäksi taulukkoon on ryh- mitelty tutkimusten tärkeimmät tutkimustulokset kannattavuuteen vaikuttavien sisäisten tekijöiden osalta. Ryhmittely on tehty tämän luvun alaotsikoita noudattaen. Suurin osa tutkimuksista käsittelee liikepankkeja Euroopan alueella, mutta mukana on myös kaksi kansainvälistä tutkimusta sekä kolme Yhdysvaltoja käsittelevää artikkelia.
4.1 Pääomarakenne
Tuotto-riski-suhteen mukaisen perinteisen näkemyksen mukaan vakavaraisuuden kas- vattaminen vähentää liikepankkien kannattavuutta, koska oman pääoman lisääminen vähentää pankkien rahoitukseen liittyviä riskejä ja vaikuttaa näin samalla negatiivisesti niiden tuottoihin (Chronopoulos et al., 2015). Päinvastaisen näkemyksen mukaan vaka- varaisuuden nostaminen taas lisää liikepankkien kannattavuutta, sillä korkealla vakava- raisuudella pankit voivat viestiä korkeasta luottokelpoisuudestaan ja näin esimerkiksi madaltaa maksamiaan rahoituskuluja (Bucevska & Hadzi Misheva, 2017).
Vakavaraisuuden yhteyttä kannattavuuteen on tulkittu useammassa Yhdysvaltoja kos- kevassa tutkimuksessa ristiriitaisesti. Tregennan (2009) mukaan yhdysvaltalaisten liike- pankkien korkea kannattavuus 2000-luvun alussa ansaittiin jopa vakavaraisuuden kus- tannuksella, sillä pankit priorisoivat saavuttamansa tuotot riskien edelle. Toisaalta, jos yhdysvaltalaiset pankit olivat ennen finanssikriisiä eurooppalaisia vakavaraisempia (Feng & Wang, 2018), niiden olisi Tregennan (2009) tulosten mukaan myös pitänyt olla kannattamattomampia kuin ne todellisuudessa olivat. Myös Chronopoulos et al. (2015) löysivät negatiivisen yhteyden pankkien vakavaraisuuden ja kannattavuuden välillä, mikä tukee tuotto-riski-suhteen mukaista oletusta. Sen sijaan Kanas et al. (2012) tulivat päinvastaiseen päätelmään todetessaan, että vakavaraisuusasteen nostaminen kasvatti yhdysvaltalaisten liikepankkien kannattavuutta.
Euroalueella vakavaraisuuden on tulkittu lisänneen liikepankkien kannattavuutta (Cheng
& Mevis, 2019). Samanlaisiin tuloksiin Euroopasta on tultu myös Balkanin alueen valti- oiden, Portugalin, EU:n vanhojen jäsenvaltioiden ja Ruotsin liikepankkeja tutkittaessa
(Bucevska & Hadzi Misheva, 2017; Garcia & Guerreiro, 2016; Kasman et al., 2010; Öh- man & Yazdanfar, 2018). Sen sijaan Fidanoski et al. (2018) mukaan kroatialaiset liike- pankit eivät suoraan hyötyneet vakavaraisuudesta, vaan enemmänkin ulkoisen rahoituk- sen tuomista mahdollisuuksista. Huomattava enemmistö Euroopasta saaduista tulok- sista siis tukee sitä näkökulmaa, että liikepankkien vakavaraisuuden lisääminen lisää niiden kannattavuutta. Koska eurooppalaisten pankkien vakavaraisuudessa oli erityisesti 2000-luvun alussa kehitettävää yhdysvaltalaisiin verrattuna, pankkien pääomarakenne on ollut yksi todennäköinen alhaiseen kannattavuuteen vaikuttanut tekijä.
4.2 Koko ja alkuperämaa
Kannattavuuden lisääminen pankkitoimintaa tehostamalla pohjautuu ajatukselle skaala- edun saavuttamisesta: tuotettujen palveluiden ja tuotteiden määrän kasvaessa niiden yksikkökohtaiset kustannukset laskevat, jolloin myös tuotekohtainen kannattavuus para- nee (Mullineaux, 1978). Skaalaetujen saavuttamisen on sanottu olevan todennäköistä erityisesti isoille pankeille, ja esimerkiksi Euroopassa ne hyötyvät toimintansa mittakaa- vaedusta eniten, vaikka skaalaetuja voivat saavuttaa myös pienemmät toimijat (Beccalli et al., 2015). Tämän perusteella skaalaetujen saavuttamisen tulisi näkyä erityisesti isojen liikepankkien kannattavuudessa.
On kuitenkin esitetty, että pankit hyötyvät kokonsa tuomasta skaalaedusta vain tiettyyn laajentumispisteeseen asti, jonka saavuttamisen jälkeen niiden kustannukset alkavat or- ganisaation koon takia kasvaa ja skaalaedun tuoma hyöty poistuu (Beccalli et al., 2015).
Yhdysvalloissa tehty tutkimus tukee teoriaa skaalaedun rajallisuudesta. Tregennan (2009) tutkimuksen mukaan skaalaedun ulkopuolelle jäivät kaikkein suurimmat pankit, mikä vastasi noin 20 % kaikista tutkimuskohteista. Chronopoulos et al. (2015) taas tulivat siihen tulokseen, että pankit, joiden taseen loppusumma alitti 470 miljoonaa dollaria, oli- vat kannattavampia saavuttamansa skaalaedun ansiosta. Sen sijaan tätä suuremmille toimijoille skaalaedun tuoma taloudellinen hyöty koon kasvaessa hävisi (Chronopoulos et al., 2015). Bikkerin ja Vervlietin (2017) mukaan pankkien koon kasvattaminen kasvatti niiden koko pääoman tuottoastetta, kun taas korkomarginaali kasvoi vain pienillä ja kes- kisuurilla pankeilla.
Myös Euroopan Unionin alueen liikepankeista tehdyt tutkimukset tukevat näkemystä, jonka mukaan skaalaedusta on todellisuudessa hyötyä vain tiettyyn kokoon asti. Kasman et al. (2012) tulivat tähän tulokseen liikepankkeja kaikkien EU:n alueen valtioiden alu- eella tutkiessaan. Myös liettualaisista ja kroatialaisista pankeista saadut tutkimustulokset
vahvistavat tätä teoriaa (Naruševičius, 2018; Fidanoski et al., 2018). Sveitsissä isot pan- kit olivat pieniä ja keskikokoisia pankkeja kannattamattomampia finanssikriisiä seuran- neina vuosina. (Dietrich & Wanzenried, 2011) Sen sijaan ruotsalaisten pankkien kannat- tavuus ei ollut vuosina 2005–2014 yhteydessä koon tuomiin skaalaetuihin, olivat ne kool- taan kuinka suuria tahansa (Öhman & Yazdanfar, 2018). Liikepankkien koko vaikuttaakin suurimmassa osassa tutkimuksista korreloivan niiden kannattavuuteen positiivisesti, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka ylittäneet suuret pankit eivät enää hyödy skaa- laedusta samalla tavalla.
Demirgüç-Kuntin ja Huizingan (1999) mukaan pankkien alkuperämaa vaikuttaa niiden kannattavuuteen eri tavalla sen mukaan, onko kyseessä kehittyvä valtio vai teollisuus- maa. Teollisuusmaissa ulkomaiset pankit yleensä hävisivät kannattavuudessa kotimai- sille esimerkiksi tiedonpuutteen takia (Demirgüç-Kunt & Huizinga, 1999). Tätä kansain- välistä näkemystä tukevat myös Sveitsistä saadut tulokset, missä kotimaiset liikepankit olivat ulkomaisia kannattavampia vuosina 1999–2009 (Dietrich & Wanzenried, 2011).
Sen sijaan Chenin ja Liaon (2011) kansainvälisen tutkimuksen mukaan ulkomaiset pan- kit ovat kannattavampia silloin, kun ne toimivat maissa, joissa pankkiala ei ole kovin kil- pailtu, ja kun pankkien kotimaassa toimivan emoyhtiön kannattavuus on korkea. Näiden lisäksi ulkomaiset pankit hyötyvät, kun kohdemaan BKT kasvaa hitaasti ja sen korkotaso sekä inflaatio ovat korkealla (Chen & Liao, 2011).
Euroopan unionin tilannetta kuvaavat EKP:n tilastot alueen ulkomaisten ja kotimaisten liikepankkien keskimääräisistä tuottoasteista. Ulkomaisella pankilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä täysin EU:n ulkopuolelta tulevaa pankkia että pankkia, jonka alkuperä- maa on toisessa EU-maassa. Kuvassa 5 on vertailtu kotimaisten ja ulkomaisten pank- kien ROE-prosenttia Euroopan unionin alueella vuosina 2007–2018. Kuten kuvasta näh- dään, ulkomaiset pankit ovat EU:n alueella olleet systemaattisesti kannattavampia kuin kotimaiset lähes koko tarkastelujakson ajan. Ero kannattavuuden välillä on joinakin vuo- sina supistunut lähes nollaan, kun taas äärimmillään se on ollut yli kuusi prosenttiyksik- köä.
Kuva 5. Kotimaisten ja ulkomaisten liikepankkien ROE Euroopan unionissa vuo- sina 2007–2018 (mukaillen European Central Bank, 2020)
Chenin ja Liaon (2011) mukaan ulkomaiset pankit ovat erityisen kannattavia, jos korko- taso ja inflaatio pankin kohdemaassa ovat korkealla. Erityisesti finanssikriisin jälkeen EU:n inflaatio on kuitenkin useimmiten jäänyt alle tavoitellun 2,0 % tason (Eurostat, 2020) ja korkotasot ovat olleet pitkittyneesti matalalla, kuten rahapolitiikan vaikutuksia käsittelevässä luvussa on mainittu. Ei voida suoraan arvioida, onko pankkiala EU:ssa erityisen kilpailtu vai onko alueella Chenin ja Liaon (2011) teorian mukaisesti vain vähän kilpailua, mutta ainakin Fengin ja Wangin (2018) mukaan kilpailu pankkialalla on Euroo- passa kovempaa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Tämän lisäksi suurin osa EU:n jäsenvaltioiden ulkomaisista pankeista tulee muista EU:n jäsenvaltioista (Schnabel & Seckinger, 2019). Koska koko EU:n liikepankkien kannatta- vuus on ollut heikkoa, eivät näiden kaikkien ulkomaisten pankkien kotimaissa toimivat emoyhtiötkään ole todennäköisesti voineet olla erityisen kannattavia, minkä on myös esitetty nostavan ulkomaisten pankkien kannattavuutta (Chen & Liao, 2011). Vaikuttaa- kin siltä, ettei Chenin ja Liaon (2011) esittämä teoria pidä EU:n kohdalla paikkansa, vaikka ulkomaiset pankit ovatkin alueella kotimaisia kannattavampia.
4.3 Tehokkuus ja kustannusrakenne
Tehokkuuden määrittäminen rahoitusalalla perustuu esimerkiksi tietoihin kustannuk- sista, aikaansaaduista tuotteista ja palveluista, liikevaihdosta sekä tuotoista. Tehok- kuutta voidaan määrittää hyvin eri tavoin, mutta pohjimmiltaan se perustuu vertailuun siitä, kuinka paljon käytetyillä resursseilla saadaan aikaan (engl. operational efficiency).
(Berger & Humphrey, 1997) Kustannusrakenne on kiinteästi yhteydessä aiemmassa lu- vussa 4.2 käsitellyn skaalaedun ja pankin koon merkitykseen. Pankin koon lisäksi tehok- kuuteen liittyy myös pankkisääntely, joka on usein merkittävä kustannusten suuruuteen alalla vaikuttava yksittäinen tekijä (Berger & Humphrey, 1997).
Yhdysvalloissa pankkien tehokkuudella oli ainakin jonkin verran vaikutusta niiden kan- nattavuuteen vuosina 1994–2005, joskin sitä ei pidetä kovin merkittävänä vaikuttajana (Tregenna, 2009). Euroopassa tehokkuuden lisääminen kasvatti kannattavuutta Balka- nin alueen valtioissa (Bucevska & Hadzi Misheva, 2017). Myös Sveitsissä, Portugalissa ja Kroatiassa pankin tehokkuus vaikutti erittäin merkittävästi liikepankkien kannattavuu- teen (Dietrich & Wanzenried, 2011; Garcia & Guerreiro, 2016; Fidanoski et al., 2017).
Suurin osa tutkimuksista siis tukee sitä näkökulmaa, että tehokkuuden lisääminen kas- vattaa pankkien kannattavuutta ja ylipäätään vaikuttaa siihen merkittävästi. Tämän pe- rusteella on todennäköisetä, että yhdysvaltalaiset pankit ovat olleet ainakin jonkin verran tehokkaampia suhteessa eurooppalaisiin 2000-luvulla.
Fengin ja Wangin (2018) mukaan yksi erityisen paljon eurooppalaisten pankkien kannat- tavuutta laskenut tekijä oli vuosina 2004–2014 rahoituskustannusten nousu. Eurooppa- laisten pankkien kustannusten nousulle finanssikriisin jälkeen on esitetty kaksi syytä: ki- ristynyt pankkisääntely ja järjestämättömien saamisten (non-performing loans, NPL) li- sääntyminen, joita eurooppalaisilla pankeilla oli lähes kymmenkertaisesti Yhdysvaltoihin verrattuna vuonna 2014 (Feng & Wang, 2018). Myös Kasman et al. (2010) tulivat siihen tulokseen, että Euroopan unionin alueella merkittävin yksittäinen liikepankkien korko- marginaaleihin vaikuttanut tekijä oli pankkien kustannusrakenne. Koska kustannusten nousu ei kuitenkaan pienentänyt pankkien korkomarginaaleja vaan kasvatti niitä, pankit saivat Kasman et al. (2010) mukaan siirrettyä mahdollisen rahoituskustannusten nousun suoraan markkinahintoihinsa.
Sveitsiläisiä liikepankkeja koskeneen tutkimuksen mukaan pankin alhaiset rahoituskus- tannukset nostivat kannattavuutta ennen finanssikriisiä. Sen sijaan kriisin aikana rahoi- tuskustannuksilla ei ollut samanlaista merkitystä, sillä ne olivat laskeneet yleisesti histo- riallisen alhaiselle tasolle. (Dietrich & Wanzenried, 2011) Tämä indikoi, että poikkeus- oloissa alhaisista rahoituskustannuksista ei ole mahdollista saada kilpailuetua, sillä ra- hoituskustannukset ovat lähes yhtä alhaiset kaikille toimijoille. Kustannusten vaikutus kannattavuuteen riippuu siis todennäköisesti kustannusten laadun lisäksi yleisestä talou- dellisesta tilanteesta.
4.4 Lainaportfolio ja strategiset päätökset
Lainaportfoliolla tarkoitetaan antolainauksen osuutta pankit kaikesta toiminnasta. Alalu- vussa 4.4.1 on tutkittu sekä lainaportfolion koon että sen laadun, eli luottoriskin suuruu- den, suhdetta liikepankkien kannattavuuteen. Perinteinen pankkitoiminta nojaa korko- tuottoihin perustuviin antolainaukseen, joka muodostaa pankin lainaportfolion, ja talle- tuksiin (Cheng & Mevis, 2019).
Tämän lisäksi pankit tarjoavat kuitenkin yhä enenevissä määrin myös tuotteita ja palve- luita, joiden tuotot eivät perustu korkotuloihin, vaan esimerkiksi erilaisten komissioiden ja kaupanteon marginaaleihin (Dietrich & Wanzenried, 2011). Liiketoimintamallin laajen- tamista diversifikaation avulla on tarkasteltu muiden strategisten päätösten lisäksi alalu- vussa 4.4.2.
4.4.1 Lainaportfolion koko ja laatu
Lainaportfolion koon kasvattaminen, eli yksinkertaisesti luotonannon lisääminen, lisäsi yhdysvaltalaisten pankkien kannattavuutta vuosina 2001–2015 (Bikker & Vervliet, 2018).
Myös euroalueella lainaportfolion koko vaikutti positiivisesti alueen pankkien kannatta- vuuteen. Se vaikutti erityisesti alueen toisarvoisiin valtioihin, koska toisarvoisten valtioi- den liiketoimintamalli pohjautuu yleensä enemmän perinteiseen antolainaukseen ja tal- letuksiin pohjautuvaan liiketoimintamalliin. (Cheng & Mevis, 2019) Tätä näkemystä tu- kee myös Fidanoski et al. (2018) tutkimus, jonka mukaan lainaportfolion kasvattaminen lisäsi pankkien kannattavuutta Kroatiassa. Kaikki tutkimukset siis raportoivat yksimieli- sesti lainaportfolion kasvattamisen lisäävän kannattavuutta.
Luotonannon määrän lisäksi kannattavuuteen vaikuttaa myös sen laatu. Yhdysvalloissa luottoriskin vähentämisen, eli lainaportfolion laadun parantamisen, on raportoitu lisäävän kannattavuutta sekä Chronopoulos et al. (2015) että Kanas et al. (2012) mukaan. Balka- nin alueen valtioissa luottoriskin kasvattamisella oli myös merkittävä negatiivinen vaiku- tus kannattavuuteen (Bucevska & Hadzi Misheva, 2017). Samanlaisiin tuloksiin luotto- riskistä on tultu myös sveitsiläisten, portugalilaisten ja liettualaisten liikepankkien koh- dalla (Dietrich & Wanzenried, 2011; Garcia & Guerreiro, 2016; Naruševičius, 2018).
Sen sijaan Feng ja Wang (2018) tekivät vastakkaisen päätelmän tutkiessaan liikepank- keja koko Euroopan alueella, sillä heidän mukaansa yksi eurooppalaisten pankkien kan- nattavuutta vähentänyt tekijä on ollut nimenomaan portfolion painopisteen siirtäminen vähemmän riskipitoisiin kohteisiin. Kasman et al. (2010) havainnot EU:sta tukevat Fen- gin ja Wangin (2018) näkemystä, sillä heidän tutkimuksessaan luottoriskin kasvaminen
myös kasvatti pankkien korkomarginaalia ja lisäsi näin niiden kannattavuutta tuotto-riski- suhteen mukaisesti. Koska määrällisesti suurempi osa tutkimuksista on kallistunut luot- toriskin ja kannattavuuden välisen negatiivisen yhteyden puoleen, yhteys on todennä- köisemmin negatiivinen.
4.4.2 Strategiset päätökset
Kansainvälisesti diversifikaation on tulkittu vähentävän kannattavuutta (Demirgüç-Kunt
& Huizinga, 1999). Yhdysvalloissa diversifikaation lisääntyminen vaikutti Bikkerin ja Vervlietin (2018) mukaan kahdella tavalla: vähentämällä korkomarginaalia ja kasvatta- malla tuottoasteita. Tulos on looginen, sillä käytännössä diversifikaatiolla tarkoitetaan liikepankkien kohdalla sellaisten tuotteiden ja palveluiden lisäämistä, joista ei saada kor- kotuloja. Chronopoulos et al. (2015) mukaan diversifikaation vaikutus kannattavuuteen oli negatiivinen, eli korkotuotoille vaihtoehtoiset tuotot eivät suuruudeltaan vastanneet korkotuottoja. Kanas et al. (2012) taas raportoivat tilastollisesti merkityksettömästä suh- teesta yhdysvaltalaisten liikepankkien kannattavuuden ja diversifikaation välillä.
Sveitsiläisten liikepankkien kannattavuutta diversifikaatio taas nosti vuosina 1999–2009 (Dietrich & Wanzenried, 2011). Dietrich ja Wanzenried (2011) argumentoivat tämän joh- tuvan siitä, että korkomarginaalit ovat suhteessa pienempiä kuin esimerkiksi komissi- oista ja kaupankäynnistä saadut marginaalit. Myös portugalilaiset pankit hyötyivät vuo- sina 2002–2011 diversifikaatiosta (Garcia & Guerreiro, 2016). Sen sijaan Kroatiassa teh- dyssä tutkimuksessa diversifikaatiolla ei ollut tilastollista merkitystä (Fidanoski et al., 2018). Euroopassa yksittäiset valtiot siis ovat hyötyneet liiketoimintamallinsa monipuo- listamisesta, kun taas Yhdysvalloissa se on vaikuttanut joko negatiivisesti tai ei ollen- kaan.
Tuotetarjontansa lisäämisen lisäksi pankit voivat tehdä strategisia siirtoja myös laajenta- malla toimintaansa. Fengin ja Wangin (2018) mukaan eurooppalaiset pankit toimivat yh- dysvaltalaisia pankkeja useammin myös muualla kuin kotimaassaan. Finanssikriisi kui- tenkin vähensi näitä eurooppalaisten pankkien ulkomaille keskitettyjä toimintoja merkit- tävästi, koska pankit siirsivät toimintojensa painopisteen takaisin kotimaahansa. Kan- sainvälisestä luotonannosta luopuminen vähensi eurooppalaisten pankkien saavuttamia skaalaetuja ja vaikutti negatiivisesti myös niiden kannattavuuteen. (Feng & Wang, 2018) Mahdollisesti ennen finanssikriisiä hyödyllinen strateginen päätös laajentua ulkomaille osoittautui siis finanssikriisin jälkeen huonoksi, kun toiminta jouduttiin keskittämään ta- kaisin kotimaahan. Koska yhdysvaltalaisilla pankeilla oli vain vähän kansainvälistä toi- mintaa, tällä ei ollut samanlaista negatiivista vaikutusta niiden kannattavuuteen.
