Dialogi itseen ja toisiin. Tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman mahdollisuudet paritanssin opettamisessa kansantanssiryhmässä.

Maiju Laurila

DIALOGI ITSEEN JA TOISIIN

Tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman mahdollisuudet paritanssin opetuksessa kansantanssiryhmässä

DIALOGI ITSEEN JA TOISIIN

Tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman mahdollisuudet paritanssin opetuksessa kansantanssissa

Maiju Laurila Opinnäytetyö Syksy 2021

Taiteen tekijä ja kehittäjä (YAMK)

Oulun ammattikorkeakoulu

TIIVISTELMÄ

Oulun ammattikorkeakoulu Taiteen tekijä ja kehittäjä (YAMK)

Tekijä: Maiju Laurila

Opinnäytetyön nimi: Dialogi toiseen ja itseen. Tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman mahdollisuudet paritanssin opettamisessa kansantanssiryhmässä Työn ohjaaja: Petri Hoppu

Työn valmistumislukukausi ja -vuosi: syksy 2021 Sivumäärä: 55 + liitteet

Tämä tutkimus on opinnäytetyö Oulun ammattikorkeakoulun ylemmän ammatti-korkeakoulun Taiteen tekijä ja kehittäjä -tutkinto-ohjelmassa. Tutkimus perehtyy paritanssin opettamiseen kansantanssissa. Tutkimus on laadullinen case-tutkimus. Aineistoa on analysoitu temaattisesti. Aineistoksi on kerätty kaksi kyselyä, haastattelu sekä tutkijan omat empiirisestä osasta kerätyt muistiinpanot.

Empiirinen osa toteutettiin syksyllä 2021 kansantanssiryhmän viikoittaisissa harjoituksissa. Paritanssin opetuksessa huomioitiin tanssi- ja liiketerapeuttista näkökulmaa perinteisen pedagogiikan lisäksi. Osallistujilta selvitettiin heidän kokemuksiaan paritanssin mahdollisuuksista oppia jotakin myös itsestään.

Miten perinteinen kansantanssin paritanssiopetus huomioi tätä näkökulmaa ja mitä tämä näkökulma voisi tuoda lisää kansantanssin pedagogiikkaan?

Tutkimuksen aikana saatiin hyviä kokemuksia näkökulman vaihtamisesta tanssinopetuksessa. Tutkimuksen hypoteesina oli, että kansantanssin ryhmätoiminnassa paritanssin opetuksen näkökulmaa muuttamalla tanssi- ja liikete-rapeuttisempaan suuntaan voidaan mahdollistaa oppijoiden kehittyminen paitsi tanssillisesti, myös itsetuntemuksen osalta.

Tutkimuksen perusteella tätä näkökulmaa ei ole perinteisesti huomioitu kansantanssin ryhmätoiminnassa. Kokemuksia ja tutkimusta aiheesta kaivattaisiin lisää. Tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman ymmärtämisessä olisi suuret mahdollisuudet laajentaa tanssinopetusta. Paritanssi on vuorovaikutuksessa tapahtuvaa toimintaa, joten siinä konkretisoituu paljon minäkuvastamme, maailmankuvastamme ja tavastamme olla vuorovaikutuksessa. Tätä näkökulmaa hyödyntääksemme tulee lisätä osaamista ja ymmärrystä näistä mahdollisuuksista sekä jatkaa aiheen tutkimista.

Asiasanat: kansantanssi, seuratanssi, tanssiterapia, paritanssi

ABSTRACT

Oulu University of Applied Sciences Taiteen tekijä ja kehittäjä (YAMK)

Author: Maiju Laurila

Title of thesis: Dialogue with myself and the others. Dance and movement therapy point of view in teaching couple dance in folk dance.

Supervisor: Petri Hoppu

Term and year when the thesis was submitted: autumn 2021 Number of pages: 55

This thesis focuses on folk dance tradition and pedagogy in couple dance. I wanted to research what kind of opportunities we have on using dance and movement therapy point of view in teaching couple dance with folk dance group. I wanted to know if these oppurtunities are already used in teaching.

As an empirical part of the study I tried a new kind of teaching with one folk dance group in the autumn season 2021. I made two polls for them. With those polls I tried to make clear if the dance and movement therapy point of view has been seen in couple dance teaching in previous times. What kind of oppurtunities we have to teach dance skills but also something about the person themself by couple dance.

This is a case study. By the results it is not possible to generalize any facts.

That is not the goal in case study. Based on the results dance and movement point of view in dance is not seen in couple dance teaching and tradition that we have on folk dance. Results also show that we have many opportunities in ta-king a little bit different point of view to teaching couple dance. That would give us a change to teach people something about themselves. We can also teach very much about cooperation and emotional skills by couple dance. Some of that is happening but not the whole potential.

Couple dance is something that happens in close connection with another person. That kind of connection gives us lots of information about our self image, worldimage and our image of other people.

Keywords: folk dance, social dance, dance therapy, couple dance

SISÄLLYS

1 JOHDANTO 5

2 YHDESSÄ TANSSIMINEN KANSANTANSSIRYHMÄSSÄ 8

2.1 Paritanssi osana kansantanssia 10

2.2 Vientiseuraaminen 13

2.3 Paritanssin kokeminen 15

3 TANSSI JA HOLISTINEN IHMINEN 18

3.1 Holistinen ihminen ja tanssin kokemus 18

3.2 Tanssi- ja liiketerapeuttinen näkökulma osana tanssinopetusta 21

4 TUTKIMUS 24

4.1 Kansantanssin opetuksellinen perinne 26

4.2 Viennin merkitys paritanssissa 29

4.3 Itsetutkiskelu ja ei-tanssilliset asiat tanssin kautta 33

5 POHDINTA 37

5.1 Tutkimuksen näkökulma 37

5.2 Miten huomioida holistinen ihminen ja ohjata itsetutkiskeluun 39 5.3 Tanssin terapeuttinen vaikutus ja mahdollisuus itsetutkiskeluun kansantanssin

ryhmätoiminnassa 42

5.4 Ryhmän voima kansantanssissa 45

5.5 Mitä osaamista haluamme kehittää? 46

5.6 Tutkimuksen luotettavuus 48

5.7 Jatkotutkimus ja toimet 50

LÄHTEET 53

LIITTEET 56

1 JOHDANTO

Kiinnostukseni paritanssikontaktia kohtaan sai alkunsa tanssinopettajaopintojeni aikana. Olin kiinnostunut jatkamaan tähän perehtymistä YAMK-tutkinnossa.

Tämä tutkimus syntyi tämän kiinnostuksen pohjalta. Tavoitteena on kehittää ja tuoda uutta näkökulmaa paritanssin opettamiseen kansantanssissa.

Minua kiinnostaa ihminen holistisena kokonaisuutena. Ihmisen keho ja mieli ovat yhtä ja vaikuttavat toinen toisiinsa. Tämä tosiasia huomioidaan nykymaailmassa koko ajan enemmän. Viime vuosien aikana on ruvettu keskustelemaan enemmän ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, mindfulnessista. Markkinoille, mediaan ja keskusteluihin ovat nousseet yhä uudet metodit, jotka perustuvat ihmisen ymmärtämiseen holistisena kokonaisuutena, johon kuuluvat yhteen liittyneenä kokonaisuutena keho ja mieli.

Taiteessa toimiminen tuo ihmisen jonkin korkeamman olemisen äärelle. Taiteen avulla voimme välittää viestejä muille ja saada aikaan ymmärrystä, ajatuksia, tunteita ja empatiaa. Taiteen avulla voimme keskustella ilman sanoja. Voimme kertoa asioita, joita on vaikea pukea sanoiksi. Kaikkea ei tarvitsekaan pystyä pukemaan sanoiksi. Itse olen kokenut taiteen kautta oppivani hyvin paljon itsestäni ja muista ihmisistä.

Viime vuosina julkisessa keskustelussa on noussut esiin sukupuolen moninaisuudesta ja sukupuoliroolien asemasta yhteiskunnassamme.

Sukupuolikysymykset ovat puhuttaneet myös tanssialaa. Kansantanssin perinteeseen sukupuoliroolit liittyvät vahvasti. Kansantanssiperinne on muuttuvaista ja eri aikojen yhteiskunnalliset ilmiöt ovat muokanneet perinnettä.

Historiassa on ollut paljon sellaista, mikä ei sovellu monen tämänhetkiseen

maailmankuvaan. Olen kiinnostunut osaltani muuttamaan tätä perinnettä ja tuomaan uusia näkökulmia.

Nämä yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat myös tanssinopettamiseen.

Paritanssin opettaminen on myös muuttunut viime vuosikymmeninä monella tapaa. Sukupuoliroolit ja vapaampi niihin suhtautuminen sekä vapaampi kansanomainen muuntelu ja oman tyylin ilmentäminen liikkeessä ovat tulleet kansantanssin opettamiseen näkyvämmäksi. Ihmisen omat kokemukset ja psykologinen ymmärtäminen mahtuvat nykypäivänä paremmin tanssitunneille kuin joinakin historian aikoina on ollut.

Paritanssitilanne on hyvin moninainen ja kiinnostava prosessi. Tanssiessaan yhdessä kohtaavat ihmisten fyysiset kehot sekä heidän koko holistiset olemuksensa. Paritanssikokemuksen onnistumiseen, miellyttävyyteen ja sujuvuuteen vaikuttavat monet tekijät kuten esimerkiksi musiikki, molempien tanssijoiden tanssillinen osaaminen sekä koko heidän kokemusten kirjo aina tanssin kokemuksista lapsuuden muistoihin. Lisäksi tilanteeseen voivat vaikuttaa lukuisat tanssista ulkopuoliset tekijät kuten valaistus, muiden ihmisten läsnäolo ja käytös tai jopa päällä olevat vaatteet. Liian harvoin tanssinopetuksessa kuitenkaan kiinnitämme huomiota tanssijan omaan kokemukseen tanssitilanteesta tai suuntaamme tanssijan omaa kiinnostusta hänen omaan kokemukseensa tai sen taustoihin.

Oulun ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni perehdyin paritanssikokemuksen miellyttävyyteen vaikuttaviin tekijöihin sekä paritanssitilanteessa kehollistuviin ajatuksiin. Opinnäytetyöni ei tarjonnut vastauksia tai yleistettävissä olevia tutkimustuloksia mutta kiinnostukseni aiheeseen lisääntyi. Tämä YAMK-opinnäytetyö on jatkoa tuolle aiemmalle tutkimukselle. Näkökulma paritanssitilanteeseen on muuttunut perehdyttyäni holistiseen ihmiskäsitykseen sekä tanssi- ja liiketerapeuttiseen näkökulmaan tanssiin ylipäänsä. Aloitin Eino Roiha -säätiössä tanssi- ja liiketerapiaopinnot

vuonna 2021. Näiden opintojen myötä oma näkökulmani tanssiin on muuttunut.

Tämä vaikutti myös tutkimukseen.

Tämä työni keskittyy tutkimaan kansantanssiperinnettä ja paritanssia osana sitä. Keskityn tutkimaan, minkälaista paritanssiopetusta kansantanssin parissa on tehty ja minkälaista osaamista paritanssin osalta tämä tuottaa. Tutkimukseni on kiinnostunut siitä, toisiko holistinen ihmiskäsitys ja tanssi- ja liiketerapeuttinen näkökulma vuosien saatossa muotoutuneeseen kansantanssin perinteeseen paritanssin opetuksen osalta uusia elementtejä ja mahdollisuuksia.

Tässä työssäni perehdyn tutkimuskysymyksiin:

Minkälainen perinne kansantanssissa on paritanssin opettamisessa?

Minkälaisia elementtejä holistisen ihmiskäsityksen ymmärrys ja tanssi- ja liiketerapeuttinen näkökulma voisivat tuoda kansantanssinopetukseen?

Tutkimus on case-tutkimus, joka nojaa humanistiseen psykologiaan ja katsoo psykologisia ilmiöitä fenomenologisesti.

2 YHDESSÄ TANSSIMINEN KANSANTANSSIRYHMÄSSÄ

Opinnäytetyö käsittelee paritanssia ja sen kontaktia osana kansantanssia.

Kansantanssilla lajina tarkoitetaan tässä opinnäytetyössä ryhmänä tanssittavaa perinteeseen perustuvaa tanssia. Tanssi on kansan luomaa ja se on alunperin siirtynyt sukupolvelta toiselle opittuna perimätietona (Koiranen & Tommola 2005, 42-43). Kontakti on merkittävässä osassa tässä lajissa, missä tanssitaan paljon fyysisessä kontaktissa parin sekä koko ryhmän kanssa. Kansantanssin lähtökohta on ollut historiassa tapa olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja viettää yhdessä aikaa. Lajin syntyhistoria ylettyy ajalle, jolloin muita vapaa-ajanviettotapoja ei juuri ollut. (Niemeläinen 1983 28-31.) Vuosien saatossa laji on muuttunut, mutta paritanssi ja fyysinen kontakti muihin tanssijoihin on yhä merkittävä osa lajia. Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys ovat edelleen kansantanssin tärkeitä lähtökohtia.

Kansantanssi lajina on muuttunut ja kehittynyt kautta historian, mutta parin kanssa tanssiminen on ollut vahva osa lajia. Paripyörinnät, erilaiset parin kanssa tehtävät liikesarjat ja liikkuminen parin kanssa käsikädessä, tanssiasennossa tai muuten yhdessä ovat olleet osa lajia koko sen historian ajan. 1600-luvulta löytyy varsin luotettavaa tietoa paritanssin olemassaolosta (Hoppu 2003, 37). Jo tuolloin on hyvin todennäköisesti harrastettu myös vapaaseen vientiseuraamiseen perustuvaa paritanssia (Hoppu 2006, 342, 368).

Suurin osa nykyisin perinteisiksi mieltämistämme lajeista, on tullut Suomeen 1800-luvulla. Suuri osa tanssilajeista on kulkeutunut Suomeen Saksasta (Hoppu 2006, 348-364). Paritanssi on ollut luonnollinen osa lajia ja osittain vasta viime vuosikymmeninä paritanssin laadulliset tekijät ja kokemuksellinen puoli ovat nousseet keskusteluihin ja tutkimuksen kohteeksi. Paritanssia on tutkittu jonkun verran mutta vasta viime vuosina nimenomaan kokemuksellisuuden näkökulmasta. Monipuolista tutkimusta tanssin osalta tarvitaan lisää (Hoppu 2003, 45).

Tämä opinnäytetyö keskittyy erityisesti kahden tanssijan välillä olevaan fyysiseen kontaktiin kansantanssissa ja sen opettamiseen ryhmätoiminnassa.

Tässä työssä en keskity ryhmäilmiöihin ja niiden vaikutukseen paritanssitilanteessa. Kuitenkin tulee huomioida, että jo ryhmädynamiikka ja ryhmän ominaisuudet vaikuttavat suuresti paritanssiopetuksen mahdollisuuksiin. Kansantanssissa ryhmä nousee hyvin merkittäväksi ja tärkeäksi osaksi harrastamista. Jokainen yksilö ja heidän kohtaamisensa paritanssitilanteessa rakentavat osaltaan ryhmähenkeä ja vaikuttavat ryhmädynamiikkaan ja ryhmän yhteisöllisyyteen. Yhteisöllisyyttä pidetään kansantanssissa hyvin tärkeänä. Kansantanssin historia ja lajin sisältämä kulttuuri korostavat ryhmää ja yhdessä tanssimista. Koko kansantanssin historian ajan on yhteisöllisyys ollut tärkeänä arvona tekemisessä (Aronen 2003, 97). Hyvä yhteisö mahdollistaa myös rehellisen ja avoimen keskustelun sekä turvallisen ilmapiirin oppia ja tutustua myös itseensä.

Tutkimus perehtyy nykypäivän käsitykseen ja perinteeseen siitä, mikä on paritanssin merkitys kansantanssissa, miten sen opettaminen noudattelee mukana kulkevia muuttuvia käytäntöjä ja ajattelutapoja sekä mitä uutta voitaisiin tuohon perinteeseen tuoda näkemällä paritanssitilanne myös tanssi- ja liiketerapeuttisesta näkökulmasta huomioiden ihminen holistisena kokonaisuutena.

Kansantanssiharjoituksissa toimitaan ryhmässä. Paritanssia harjoiteltaessa voidaan tanssia koko ajan saman parin kanssa tai vaihtamalla paria.

Ryhmäläiset pääsevät kokemaan erilaisten ihmisten kanssa tanssimista. Tämä rikastuttaa heidän kokemusmaailmaansa paritanssista verrattuna esimerkiksi paritanssin harrastamiseen aina saman parin kanssa. Pareittain tapahtuva tanssi rakentaa osaltaan ryhmädynamiikka, sillä yhteinen vuorovaikutus koostuu osallistujien vuorovaikutusteoista (Jauhiainen ja Eskola 1994, 71).

Käytännöt vaihtelevat eri ryhmissä. Kansantanssiryhmässä muut ryhmäläiset

tulevat tutuiksi ja vuosien varrella on mahdollista havainnoida yhdessä tanssimisessa tapahtuvia muutoksia sekä omaa tanssia suhteessa muihin.

2.1 Paritanssi osana kansantanssia

Paritanssi on tanssia, joka tapahtuu kahden ihmisen kosketuksissa ollessa (Kontturi-Paasikko 2012, 11). Yleensä termi mielletään koskemaan pystyasennossa jalkojen päällä tanssittavaa tanssimuotoa, jossa kaksi ihmistä tanssivat tietynlaisissa vakiintuneissa paritanssiasennoissa. Usein paritanssin lajeihin mielletään liittyvän myös tietyt lajinomaiset askeleet ja tanssimisen tavat. Paritanssin tausta on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja ns.

seuratanssissa. (Kontturi-Paasikko 2012.) Tätä kahden tanssijan välistä pystyssä tanssittavaa fyysisen kontaktin sisältävää yhdessä tanssimisen tapaa kutsutaan tässä opinnäyteytössä paritanssiksi.

Jyrki Keisalan opinnäyte käsittelee kosketuksen käyttöä opettamisessa. Hän kirjoittaa että tanssin kannalta on tärkeää aistia kosketusta, liikettä, painovoimaa, kehon asentoja ja kehon osien keskinäisiä suhteita. Tämä koskee nimenomaan paritanssia. (Keisala 2013.) Liisa Launonen on pro gradu-tutkielmassaan perehtynyt lavatanssien tilalliseen kokemiseen. Hän kirjoittaa, että ihminen ei rajoitu ihonsa pintaan, vaan hänen kokemusmaailmansa jatkuu häntä ympäröivässä tilassa (Launonen 2014).

Ihmisten kokemukset toisen ihmisen läheisyydestä ovat hyvin henkilökohtaisia.

Parina tanssiessa jo kokemukset miellyttävästä kontaktista tai sopivasta etäisyydestä ja koskettamisen tavasta voivat erota huomattavasti.

Kansantanssiryhmässä puolestaan näitä erilaisia näkemyksiä on yhtä paljon, kuin on ryhmäläisiä.

Opinnäytetyö keskittyy nimenomaan vapaaseen paritanssiin. Kontturi-Paasikko (2012) määrittelee vapaaseen viestiin perustuvan paritanssin seuratanssiksi.

Seuratanssi on siis kahden ihmisen fyysisessä kontaktissa tapahtuvaa tanssimista, joka ei perustu koreografiaan tai pelkästään aiempiin harjoiteltuihin kuvioihin, vaan tanssitilanteessa vuorovaikutus ja toisen kehollisten viestien tulkinta ja seuraaminen ovat tärkeässä osassa tanssia. Tällaisessa tanssissa toinen tanssijoista usein “vie” tanssia ja toinen “seuraa”. Mitä pidemmälle osaaminen kehittyy, voi tanssista tulla tällaisessa formaatissa yhä enemmän vuoropuhelua, eikä vienti välttämättä ole enää vain yksipuoleista (Kontturi-Paasikko 2012, 36–37). Tutkimuksessa käytetään termiä paritanssi tarkoittaen nimenomaan vapaasti vietyä paritanssia.

Kansantanssissa vapaasti viety paritanssi on kulkenut perinteessä erilaisin tavoin eri aikoina. Ennen paritansseja tanssittiin laulutansseja ja improvisaatioon pohjautuvia solistisia tansseja. Tanssi oli usein osa juhlia ja uskonnollisia tilaisuuksia (Kettu ja Wrangen 2021). 1600-luvulta lähtien vapaasti tanssittu paritanssi on kuitenkin ollut merkittävä osa tanssiperinnettä. (Hoppu 2006, 368.)

Kahden ihmisen välillä tapahtuva spontaani ja vuorovaikutteinen tanssi on monimuotoinen tapahtuma, jonka laatuun ja onnistumiseen vaikuttaa valtava määrä asioita. Oman kehon hallinta ja tanssillinen osaaminen vaikuttavat osaltaan, mutta vaikuttavia tekijöitä on myös paljon muita. Hyvä paritanssija osaa keskittyä tanssitilanteessa itsensä sijasta toiseen ihmiseen ja on aidosti kiinnostunut hänen tanssistaan eikä pelkästään keskity omiin liikkeisiin. Hyvä paritanssija siis “tanssii toisen kehoa”.

Paritanssia on tutkittu jonkin verran viime vuosina. Kuitenkin tutkimuskenttänä vapaasti viety paritanssi on varsin uusi tutkimuksen kohde. Varsinkaan tanssi- ja liiketerapeuttisesta näkökulmasta seuratanssia ei ole tarkasteltu. Viime vuosina paritanssin opetus on suuntautunut yhä enemmän tanssitekniikan tarkasta viilaamisesta ja kilpatanssin tuomasta katsomuksesta vapaampaan suuntaan. Tämä mahdollistaa myös yksilön kokemuksiin ja tuntemuksiin kohdistuvan kiinnostuksen tanssinopetuksessa uudella tavalla. Vapaassa

paritanssissa tärkeintä on kuitenkin miellyttävä yhteinen kokemus, ei se miltä tanssi näyttää muiden mielestä tai miten se suhteutuu kyseisen lajin ajattelutapaan tai estetiikkaan. Lauronen (2015) kirjoittaa lavatanssiin liittyvistä huomioistaan pro gradu-tutkielmassaan. Myös hän nostaa esiin kilpatanssin vaikutuksen seuratanssilajien kulttuurin muutoksessa ja tanssilavojen etiketissä.

(Lauronen 2015, 85.)

Kansantanssin perinne ja tanssinopetus saa vaikutteita muista tanssilajeista.

Ensimmäisen kerran kansantanssia vietiin näyttämölle Runebergin päivänä 5.2.1866 (Hoppu 2006). Kansantanssin esitystoiminta on vaikuttanut lajin perinteeseen valtavasti. Aiempi sosiaalinen tapahtuma ei ollut tarkoitettu muiden katsottavaksi vaan sosiaalinen kanssakäyminen ja ihmisten kokemus olivat keskiössä. Esittäminen toi uudeksi elementiksi keskittyä myös paritanssin osalta siihen, miltä tanssi näyttää. Tämä on vaikuttanut tietenkin myös tanssinopettamiseen. Tarkka ja yhdenmukainen tanssi nousi tärkeäksi kansanomaisen muuntelun ja vapauden sijaan. Koreografia ja katsottavaksi tehtävän tanssin tekeminen jätti vahvasti alleen paritanssikokemuksen miellyttävyyteen pyrkimisen tai ylipäänsä kokemuksellisen pohdiskelun. Tätä trendiä vahvistivat osaltaan kansantanssin historiassa kansantanssikatselmukset ja koreografiakilpailut.

Jaana Parviainen kirjoittaa myös tanssista yleisesti seuraavaa: “Tanssi länsimaisessa kulttuurissa on pikemminkin pyrkimystä spektaakkeliin kuin intiimiin yhdessäoloon.” (Parviainen 1994, 44). Tämä länsimaisen tanssikulttuurin näkemys on vaikuttanut myös kansantanssiin. Virtuoottinen tanssiminen on noussut korkeaan arvoon. Ylipäänsä tanssi on nähty pääosin katsojan kautta ja estetiikan näkökulmasta. Tanssin merkitys on historiassa mielletty lähes yksinomaan katsomisen kautta, ei kokemisen. Länsimainen tanssiperinne ilmentää vahvasti tätä näkemystä. Myös tanssinopetus on osa tätä ajattelutapaa. Valitettavasti kokemuksellisuus ja tanssin merkitys kokemuksena tanssivalle ihmiselle itselleen, on jäänyt vähemmälle huomiolle myös muissa tanssilajeissa. Kokemuksellisuus ei tarkoita pelkästään

liikkumisen kokemista, vaan myös kehollisen kokemuksen yhteyttä henkilön minäkuvaan, ajatuksiin, tunteisiin ja kaikkeen. Keholliset kokemukset muuttavat meitä ja somaattinen muisti on vahva. (Parviainen 1994, 17-19.)

Paritanssi on kiinteä osa monia koreografioita ja kansantanssitoimintaa.

Paritanssin kokemuksellisuus ei ole noussut keskiöön kansantanssiperinteessä.

Ohjeiden tarkka noudattaminen ja oikeanlaisen teknisen toteutuksen tavoittelu ovat koreografian harjoittelussa sekä kansantanssin harjoittelukulttuurissa perinteisesti olleet keskiössä viime vuosikymmeninä.

Kansantanssilajina pohjaa menneeseen ja pyrkii säilyttämään tanssillisen historiamme osana nykypäivää. Petri Hoppu kirjoittaa Tanhuviesti-lehden artikkelissaan “Perinnemateriaali on tärkeää, mutta perinne on luonteeltaan muuttuvaa, yhteisöllistä ja henkilökohtaista. Kansantanssin kohdalta voidaankin sanoa, että aitous on tanssivissa ihmisissä ja yhteisöissä.” (Hoppu 2018.) Uudet näkökulmat ja lajin kehittäminen ovat tärkeitä lajin säilymisen ja kiinnostavuuden kannalta. Kansantanssi nykypäivänä voi olla niin paljon. Se voi olla joissakin asioissa myös enemmän, mitä se on tähän asti ollut.

2.2 Vientiseuraaminen

Paritanssissa perinteisesti toinen osapuoli toimii ns. viejänä ja toinen seuraajana. Tällä tarkoitetaan, että viejä ohjailee tanssin suuntia ja tanssimisen tapaa ja seuraajan roolissa tanssiva myötäilee pääosin viejän liikkeitä. Tämä vuorovaikutus vaatii tanssijoilta oman kehon hallinnan lisäksi mm. kineettistä empatiaa. Paritanssissa puhutaan paljon kineettisestä empatiasta. Tällä tarkoitetaan toisen ihmisen liikkeeseen samaistumisen taitoa. Kinesteettinen empatia ja toisen kehon havainnointi on tärkeää ja sitä voidaan kehittää, jotta parin kanssa tanssiminen kehittyy (Kontturi-Paasikko 2012, 38). Kineettisellä empatialla tarkoitetaan kykyä samaistua ja havainnoida toisen ihmisen

kehollisia toimintoja. Osa tutkijoista puhuu myös peilautumisjärjestelmistä, jotka mahdollistavat toisen kokemuksiin samaistumista ja ymmärrystä mm. toisen liikkeistä (Hari ym., 71-72).

Kansantanssiperinteessä viejä on ollut perinteisesti pojan tai miehen rooli ja seuraaja on ollut nainen. Näille kahdelle sukupuolelle on monissa tansseissa omat roolinsa paitsi koreografiassa myös paritanssissa. Kansanomaisissa paritansseissa on useissa jo viejälle ja seuraajalle eri askeleet. Näin on esimerkiksi monissa polskalajeissa. Kansantanssin näkökulmasta paritanssin muutoksista kirjoittavat opinnäytteessään Paula Kettu ja Jutta Wrangen (2021).

Sukupuolirooleihin liittyvistä muutoksista sekä laajemmin 2000–2020 vuosien välillä tapahtuneista muutoksista kansantanssissa ja erityisesti paritanssiin liittyvässä perinteessä ovat kirjoittaneet YAMK-opinnäytetyössään Kettu ja Wrangen. Tekemiensä haastattelujen pohjalta he toteavat työssään, että muutoksia on tapahtunut viime vuosikymmeninä nimenomaan sukupuolirooleihin suhtautumisessa sekä lisääntyneessä vuorovaikutuksessa paritanssissa. He nostavat esiin myös paritanssin hyödyntämisen yhä moninaisemmin esimerkiksi hyvinvointihankkeissa. He nostavat esiin myös yhä sallivamman ilmapiirin oman tyylin ilmentämiselle eri kansantanssin lajeissa.

(Kettu & Wrangen 2021, 70-77.) Tanssi on aktiivinen osa kulttuuria ja yhteiskunnallista todellisuutta (Hoppu 2003, 19). Nyky-yhteiskunnan ilmiöt ilmenevät myös tanssissa kaikin tavoin. Sukupuoleen ja sen moninaisuuteen liittyvät teemat ovat nousseet viime vuosina paljon keskusteluun sekä tanssissa että yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Aiempi opinnäytetyötutkimukseni tuki väitettä, että vientiseuraamisroolilla olisi suuri merkitys tanssikokemuksen miellyttävyyteen. Koen itse, että vientiseuraamiseen heittäytymisellä on voimakas yhteys henkilön persoonaan.

Viejän roolissa on tärkeää “ottaa ohjat käsiin” ja rohkeasti viedä tanssia eteenpäin. Lisäksi viejänä tulee huomioida seuraajan tanssilliset ominaisuudet.

Viejältä vaaditaan tanssin aikana myös nopeaa päätöksentekoa, kun tehtävät

tanssikuviot pitää sopeuttaa tilaan, muihin tanssijoihin ja tanssin aikaisiin tapahtumiin. Seuraajan roolissa merkityksellistä taas on antaa viejän ohjata ja heittäytyä viejän liikkeen vietäväksi. Kuitenkin oman kehon hallinta ja tanssilliset taidot tulevat olla tanssissa mukana myös seuraajalla. Näihin rooleihin heittäytyminen vaatii empatiakykyä ja paritanssillista osaamista. Näistä rooleista jompikumpi saattaa olla henkilölle luonnollisempi kuin toinen. Nämä roolit on pitkään mielletty sukupuoleen linkittyviksi, mutta viejän rooli ei välttämättä ole luonnollinen kaikille miehille tai seuraajan rooli kaikille naisille. Luonteella ja kokemuksilla voi olla tähän merkittävämpi vaikutus kuin sukupuolella. Liikkeellä on yhteys ihmisen persoonaan ja henkiseen olemukseen (Levy 2005, 99).

Vientiseuraamisessa ihmisillä on myös erilaisia makuja. Toinen tanssija pitää selkeästä ja jämäkämmästä viennistä, jossa annetut merkit tehdään voimakkaammin. Toinen taas voi kokea tällaisen viennin jopa epäkunnioittavana ja liian rajuna. Tutkimukseni lähtökohtana on, että paritanssin opetuksessa tulee olla tilaa vaihtaa ajatuksia, keskustella ja tehdä havaintoja. Itsensä tutkiminen ja oman liikkeen havainnointi myös paritanssitilanteessa on tärkeää oppimisen kannalta.

Vientiseuraamiseen liittyvä osaaminen näkyy kansantanssiesityksissä laadullisesti. Kuitenkin näiden taitojen kehittäminen on otettu huomioon enemmän opetuksessa vasta viime vuosina.

2.3 Paritanssin kokeminen

Tanssi on nonverbaalin viestinnän muoto. Tanssin tulkitseminen ja lukeminen riippuu kuitenkin aina katsojasta, kokijasta tai tarkkailijasta. Hänen tulkintaansa voivat vaikuttaa ikä, sukupuoli, kulttuurinen tausta ja lukemattomat muut suodattimet sekä aiemmat kokemukset, joiden läpi yksilö tanssia sekä sen viestejä tulkitsee. Lisäksi tanssissa on aina kyse subjektiivisesta kokemuksesta,

joten tanssin kautta välitetyt ja koetut viestit ovat aina tulkintaa. Havainto on aina kokonaisuus (Hoppu 2018). Keisala kirjoittaa, että koska kunkin oppijan sisäiset, opittavaan asiaan liittyvät tietorakenteet voivat olla täysin erilaisia mutta silti oppijoille itselleen mielekkäitä ja toimivia), liittää kukin oppija uuden tietoaineksen vanhaan yksilöllisellä tavalla (Keisala 2013).

Kahden paritanssitilanteessa kohtaavan tanssijan kokemus yhteisestä tanssista voi poiketa toisistaan hyvin paljon. Opinnäytetyössäni (Laurila 2019) kartoitettiin tanssipariin, musiikkiin ja tanssilajiin kohdistuvien ajatusten vaikutusta tanssikokemuksen miellyttävyyteen. Oletuksena oli, että jokin näistä tekijöistä vaikuttaisi muita enemmän siihen, kuinka miellyttäväksi yksittäinen tanssi koetaan. Yhtä tanssin miellyttävyyteen enemmän vaikuttavaa tekijää ei tutkimuksessa löydetty. Sen sijaan tutkimus tuki ajatusta tanssin subjektiivisuudesta. Yli puolessa kerätyistä kokemuksista tanssiparin arvio tanssin miellyttävyydestä poikkesi toisistaan (40/66). Usean (12/66) tanssikokemuksen osalta tanssiparin arvio erosi toisistaan jopa kahdella (asteikolla 1-5).

KUVIO 1: Tanssin miellyttävyyden ero (Laurila 2019).

Paritanssi parhaimmillaan on jaettu kehollinen kokemus, jossa keskitytään tanssipariin ja nautitaan yhteisesti musiikista, tanssista ja sosiaalisesta fyysisestä yhteydestä. Tilanteen ja kokemuksen miellyttävyyteen vaikuttavat mm. tanssipari, musiikki, tanssitilanne, vaatteet, tuoksut, oma osaaminen, mieliala, suhtautuminen tanssipariin, tanssijoiden omat mieltymykset ja ajatukset hyvästä paritanssista, molempien osapuolten osaaminen ja lukuisat muut tekijät. Tanssi on yksilöllistä kokemista, joka ilmenee yksilöllisenä ruumiillisuutena (Hoppu 2003, 20).

Yhdessä tanssimista tapahtuu kansantanssissa paljon myös ilman fyysistä kontaktia, mutta tämä tutkimukseni keskittyy nimenomaan fyysisessä kontaktissa tanssittavaan vapaasti vietyyn paritanssiin. Kansantanssissa paritanssia esitetään enimmäkseen koreografioituna mutta viime vuosina myös vapaasti viety paritanssi on uskallettu tuoda osaksi myös esittävää taidetta.

Kansantanssijalle vapaasti viedyn paritanssin osaaminen on tärkeää, sillä nämä taidot näkyvät myös näyttämöllä. Lisäksi tanssija voi oppia paljon tanssimisen lisäksi myös empatiasta, muista ihmisistä ja itsestään.

Tässä tutkimuksessa perehdytään paritanssin mahdollisuuksiin tuottaa itsetutkiskelun välineitä sekä tanssillisten oppien lisäksi myös muuta henkistä pääomaa. Tutkimuksen oletuksena ei ole, että kaikki paritanssi tai tanssi ylipäänsä olisi tai tulisi olla terapeuttista. Kuitenkin parhaimmillaan paritanssi nostaa kaksi ihmistä korkeamman jaetun kehollisuuden tasolle. Kaikkea tanssissa ei voi selittää luomamme kielen kautta, kuten Parviainen (1994) kirjoittaa. Keholliset kokemukset voivat nostattaa meissä ajatuksia ja uutta tietoa, jota ei pysty tai tarvitse selittää.

3 TANSSI JA HOLISTINEN IHMINEN

Tutkimuksen taustalla on humanistinen ja holistinen ihmiskäsitys. Ihmiskeho on kokonaisuus. Kaikki toiminnot vaikuttavat toisiinsa. Ei ole tunteita tai ajatuksia, jotka olisivat irrallisia fyysisen kehon muista toiminnoista tai päinvastoin. Näin ollen paritanssin tilanteessa ei myöskään voida erotella esimerkiksi fyysisiä toimintoja mielen sisäisistä liikkeistä. Ihminen ei ainoastaan tee tanssiliikkeitä vaan tanssi on hänessä itsessään (Hoppu 2003, 44).

3.1 Holistinen ihminen ja tanssin kokemus

Monet tutkijat ovat kirjoittaneet ihmisen kokonaisvaltaisuudesta. Lauri Rauhala on analysoinut ihmisen olevan kehollinen, tajunnallinen ja situationaalinen kokonaisuus. Tajunnallisuus vaikuttaa situationaalisuuteen ja kehollisuuteen.

Nämä kolme eivät ole toisistaan erillisiä vaan erittäin toisiinsa kietoutuneita.

Kaikki osat vaikuttavat ja vaikuttuvat toisistaan. (Anttila 2019.) Tällaista kokonaisvaltaista ihmisyyden käsitystä kutsutaan holistiseksi ihmiskäsitykseksi.

Taustalla on myös humanistinen ihmiskäsitys, joka arvostaa yksilöä ja kokee yksilön itsensä merkityksellisenä jo sinänsä mutta myös esimerkiksi oppimisen kannalta.

“Humanistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on nähtävä avoimena järjestelmänä: itseohjautuvana, ainutkertaisena, muuttuvana, etsivänä, tutkivana, valintoja tekevänä, kokonaisvaltaisena (holistisena)” (Anttila 2019).

Aivot kokoavat tiedon ja tulkitsevat tapahtumia. Elimistön hormonaaliset, hermostolliset ja fysiologiset toiminnot vaikuttavat mielen toimintoihin. Ihminen on kaikkinensa hyvin moninainen kokonaisuus, jonka toimintaan vaikuttavat hyvin monet asiat kuten muodostuneet skeemat eli sisäiset toimintamallit ja

kokemushistoria, arvot, temperamentti, fysiologiset tekijät. Ihminen kokee asioita omien “suodattimiensa” läpi ja peilaa omaa toimintaansa muihin. Psyyke on koko ajan muutoksessa. Kaikki psyyken toiminta ei ole tiedostettua, vaan osa toiminnasta tapahtuu tiedostetusti ja osa aina tiedostamatta. Aikuinen ihminen on pääosin kykeneväinen erottamaan asioita ja käsittelemään erilaisia ja keskenään ristiriitaisiakin viestejä psyykkeeltä. (Vilkko-Riihelä 1999, 27-29.)

Lauri Rauhala arvostelee teoksessaan Holistinen ihminen (1990, 101) selittämisen ylivaltaa. Luonnontieteistä tuttu syy ja vaikutussuhteiden kausaalinen selitysmalli ei hänen mielestään ansaitse saamaansa suurta ihastusta psykologian puolella. Nykyihmiselle asioiden rationaalinen ymmärtäminen on usein keskiössä. Tietäminen ja virheiden huomaaminen saavat paljon huomiota myös tanssinopetuksessa ja tanssin ryhmätoiminnassa.

Rauhala (1990, 102) kirjoittaa, kuinka ilmeistä on, että tarvitsemme useamman selitysmallin tehdäksemme erilaisia ilmiöitä ymmärretyksi. Tanssin kontekstissa tämä tarkoittaa sitä, että emme voi tehdä suoria johtopäätöksiä kahden ihmisen välisestä tanssista ja johtaa siitä ratkaisuja. Ei voida sanoa “käännät päätäsi koska pelkäät pariasi, hyväksy hänet ja käännä pää toiseen suuntaan”. Tilanne ei välttämättä ole lainkaan näin yksinkertainen, vaan ilmiön taustalla voi olla moninainen ja lukuisten ilmiöiden joukko.

Emily Carlson on väitöstutkimuksessaan perehtynyt ihmisen luonteenpiirteiden ilmentymiseen liikkeessä. Hänen tutkimuksessaan motion capture -menetelmää eli teknologian avulla liikettä tallennettava laitteisto tallensi ihmisten liikettä ja sitä analysoitiin. Tutkimuksessa perehdyttiin eri testihenkilöiden liikkeen muuttumiseen tanssittaessa erilaisten tanssiparien kanssa. (Carlson 2018).

Ihmisen liike ja tanssi voivat paljastaa paljon ajatuksista. Carlsonin (2018) tutkimuksessa todettiin, että empaattiset ihmiset mukautuvat enemmän tanssiparin liikehdintään. Tanssi- ja liiketerapeuttisen menetelmän mukaan ihminen voi oppia paljon itsestään tarkastelemalla omaa liikettään (Levy 2005).

Tanssi koetaan porttina maailman kanssa yhdentymiseen ja jonkinlaiseen kohonneeseen tilaan (Rouhiainen 2014, 118-119). Tanssiessaan kehollinen läsnäolo tehostuu. Rouhiainen kuvailee tanssia tilana, jossa subjektin arkiminän rajat hämärtyvät ja hälvenevät. Rouhiaisen mukaan tanssin tekijöitä on viehättänyt kaikkina aikoina juuri tämä korkeamman läsnäolon tila (Rouhiainen 2014). Paritanssissa pyritään tämän kehollisen läsnäolon jakamiseen yhdessä tanssiparin kanssa. Tässä sanattomassa dialogissa ja yhteydessä toisen kanssa piilee valtava terapeuttinen voima jo sinänsä ilman itsetutkiskelua tai dialogia itsensä kanssa.

Nykyihmiselle paritanssin jaettu ruumiillinen kokemus on pelastava keidas individualistisen erämaan tunneköyhyyden keskellä. Paritanssi koskettaa ja liikuttaa: siksi sitä kaivataan ja siksi siitä nautitaan.

(Hoppu 2019.)

Tanssin olennaisena piirteenä pidetään usein sitä, miltä se näyttää. Näin on tanssinopetuksessa ja ihmisten käsityksessä tanssista yleisesti. Jaana Parviainen (1994) kirjoittaa tanssin tutkimuksen haasteista. Hänen näkemyksensä mukaan kehollisuuden käsitteellistäminen ja tanssin kokemuksesta puhuminen on haastavaa. Jo kehollisen kokemuksen kuvaaminen sanoin on haastavaa, sillä kyseessä on aina psyykkis-henkinen ja kehollinen kokemus. Hänen näkemyksensä mukaan jo ruumis-mieli-erotteluun taipuvainen kielemme asettaa tähän keskusteluun haasteita. Parviaisen näkemyksen mukaan kielemme on syntynyt dualistisen ajattelumallin ympärille.

Dualistinen malli näkee kehon ja mielen kahtena erillisenä asiana. Näin sanat ylipäänsä rajoittavat kehollisten kokemusten kuvailua. Tanssin lähtökohta on kuitenkin aina kehollisuus.

3.2 Tanssi- ja liiketerapeuttinen näkökulma osana tanssinopetusta

Terapeuttinen näkökulma panostaa kontaktiin ja kahden ihmisen väliseen vuorovaikutukseen. Tässä näkökulmassa liikuttaessa tanssioppilas voi oppia tanssin lisäksi myös itsestään. Holistinen ihmiskäsitys on viime vuosikymmeninä noussut keskusteluihin ja tutkimukseen entistä enemmän.

Tanssi- ja liiketerapia terapiamuotona on varsin tuore. Sen synty ajoittuu vapaan improvisaation ja nykytanssin kehityksen mukana 1900-luvun puolivälistä tähän päivään (Levy 2005.) Tanssi- ja liiketerapeuttista koulutusta on säännöllisesti tarjottu vasta vähän aikaa. Eino Roiha -säätiö järjestää koulutusta Suomessa.

Tanssi- ja liiketerapeuttinen näkökulma ei tarkoita, että kaikki tanssinopettaminen pitäisi pyrkiä olemaan terapeuttista. Usein varmasti näin on, mutta tanssinopetuksessa keskiössä on useimmiten oman fyysisen minän kehittäminen ja erilaisten tanssillisten taitojen kartuttaminen.

Tanssiterapia puolestaan on terapiamuoto, joka painottaa kehollisuutta ja luovaa prosessia osana terapeuttista vuorovaikutussuhdetta. Tanssi- liiketerapian teoreettinen pohja on holistisen ihmiskäsityksen huomioimisessa.

Teoreettinen viitekehys rakentuu psykologian teorioista kuten kiintymyssuhde- ja objektisuhdeteorioista, nykyaikaisesta traumateoriasta ja somaattisen psykologian teorioista. Se hyödyntää somaattista eli kehollisiin kokemuksiin perustuvaa muistia ja sen kautta työskentelyä. Keho muistaa usein mieltä paremmin. Somaattinen muisto voi tuoda mieleen muistoja aina varhaislapsuudesta asti. Nämä muistot voivat olla tietoisesti tavoittamattomissa.

Myös erilaiset defenssit voivat estää meitä tavoittamasta näitä ajatuksia tietoisesti (Eino Roiha 2021.)

Maarit Ylönen (2004) puhuu dialogisuudesta. Ylönen muistuttaa väitöskirjassaan, että dialogisuus on myös sisäistä vuoropuhelua

tiedostamattoman ja tietoisen välillä. Tähän voi hyödyntää kontaktia muihin.

Tanssinopetuksessa meidän tulisi antaa tarpeeksi tilaa myös tälle dialogille ja kunnioittaa sitä olemalla liikaa puuttumatta ihmisen omaan dialogiin. Emme nimittäin voi ulkoapäin koskaan nähdä koko tätä dialogia (Ylönen 2004, 24).

Kuitenkin voimme kannustaa itse tutkailemaan omaa liikettään myös itsetutkiskelun näkökulmasta: miksi tanssin näin? miksi tämä tuntuu tältä?

Holistinen ihmiskäsitys on vahvana tanssi- ja liiketerapian taustalla.

Pedagogiikan monet suuntaukset perustuvat paljon vastausten löytämiseen.

Psykologian puolella useimmin yritetään antaa tilaa toimijalle itselleen ymmärtää itseään. Muiden tulkinnoilla ja oikeilla vastauksilla ei ole merkitystä.

Näkemykseni mukaan pedagogisen ajattelun perustana on liian usein asetelma, jossa pedagogi yrittää löytää toimijasta “virheitä”, joita yritetään yhdessä muuttaa pedagogin haluamaan suuntaan. Kansantanssinopettaja tai ohjaaja nähdään usein henkilönä, joka kertoo miten tehdään, mitä muutetaan ja kuka tekee mitäkin. Tämä on toki myös tärkeää ryhmätoiminnassa. Kuitenkin tanssi- ja liiketerapian tavalla tarkastella itseään olisi suuria mahdollisuuksia kansantanssin parissa. Paritanssitilanne on yksi useista mahdollisuuksista tutkia itseään suhteessa muihin.

Ylösen mukaan länsimainen perinne ja liikunnan valtakulttuuri ovat korostaneet tekniikan ja taidon osuutta tanssikulttuurissa sekä korostanut nopeaa ja tehokasta kehoa. Ylösen mukaan puolestaan dialogisuus, rajan ylitys ja ruumiillinen reflektio ovat askelia kohti kommunikatiivista kehoa ja kohtaamista.

Hän kirjoittaa, että itsensä näkeminen toisten kautta ja toisten näkeminen itsensä kautta johdattavat kohti tuntematonta ja kohti aitoa dialogia. (Ylönen 2004.)

Vuosien saatossa on tehty tutkimuksia ja havaintoja siitä, mitä voimme päätellä toisten ihmisten liikkeistä, eleistä, ilmeistä yms. Lisäksi meillä on valtava määrä ns. uskomuksia kehomme viesteistä. Esimerkiksi lukuisten peräkkäisten aivastusten on uskottu viittaavan siihen, että joku ajattelee sinua. (Hietanen

2001.) Tutkimukseni näkökulmasta katsottuna, kaikki tämän on visiointia, ei totuutta. Tanssi- ja liiketerapeuttisesta näkökulmasta katsottuna emme voi tietää mistä toisen ihmisen fyysiset reaktiot tai toiminta kumpuaa. Tätä ajatusmaailmaa noudattelevassa tanssinopetuksessa emme myöskään arvaile toisten havaintoja. Sanoitamme niitä ja annamme ihmiselle mahdollisuuden tutkia itse itseään. Voimme tehdä huomioita kuten “huomaatko että käännät rintakehääsi hieman vasemmalle tässä tanssissa”. Mutta emme voi tehdä tulkintaa kuten “taidat haluta paeta pariasi kun käännyt koko ajan pois päin.”

Syy toimintaan voi olla joko fyysinen tai psyykkinen ja vain tanssija itse pystyy arvioimaan todellista syytä toiminnalle.

Tanssi- ja liiketerapiassa ihminen pääsee käsittelemään omia somaattisia muistojaan ja tutkimaan itseään liikkeen ja tanssin avulla. Paritanssissa ihminen on kontaktissa toiseen ihmiseen. Kansantanssi on ryhmätoimintaa, jossa tanssitaan yksin, parin kanssa ja ryhmänä kuvioissa. Kontaktissa oleminen ilmentää ihmisen tapaa olla vuorovaikutuksessa ja viestiä nonverbaalisti ja kehollisesti. Paritanssitilanteen ymmärtäminen kokemuksellisena ja ihmisen näkeminen tuossa tilanteessa holistisena kokonaisuutena tarjoaa meille mahdollisuuden tutkia itseämme ihmisenä ja tapaamme olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

4 TUTKIMUS

Case-tutkimus on empiiristä tutkimusta, joka kerää monipuolisilla ja monilla tavoilla tietoa tapahtumasta, toiminnasta tai ilmiöstä (Metsämuuronen 2001, 16-17). Tämä tutkimus on laadullinen case-tutkimus, jossa kerätään tietoa tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman hyödyntämisestä paritanssin opetuksessa kansantanssin ryhmätoiminnassa. Tutkimuksen näkökulma on fenomenologinen. Fenomenologiassa korostetaan fyysisen ja ruumiillisen maailman kokemista tiedon muodostuksessa sekä tarkastellaan tanssia merkityksen ja kokemuksen kautta. Tämä pedagoginen kehitystehtävä ja case-tutkimus ei pyri löytämään vastausta mitattavaan kysymykseen, vaan tutkii ilmiötä perehtyen sen mahdollisuuksiin tulevaisuuden toiminnassa.

Tutkimukseni katsoo tanssitilannetta tanssi- ja liiketerapeuttisesta näkökulmasta. Pyrin tekemään havaintoja, kysymään kysymyksiä sekä olemaan tekemättä tulkintoja. Keskustelulle jätetään tilaa ja lisäksi jaan omia kokemuksiani avoimesti. Toivon, että tutkimuksen aikana ihmiset oppivat jotakin uutta paitsi paritanssista myös itsestään. Pyrin huomioimaan tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman kääntämällä huomion aika ajoin pois taitojen oppimisesta kohti itsensä kanssa käytävää dialogia. Paritanssikontaktia ja kehollista vuorovaikutusta muiden kanssa käytetään tässä menetelmänä huomata omassa vuorovaikutuksessa asioita itsestä.

Tutkimuksen näkökulma ja tutkimuskysymys muuttuivat matkan varrella mutta aihe pysyi samana. Tämä on laadulliselle tutkimukselle tyypillistä.

Opetuskokeilun ja kerätyn aineiston pohjalta tutkin, minkälainen perinne kansantanssissa on paritanssin opettamisesta. Tätä selvitettiin tutkimalla minkälaisia asioita ja osaamista kansantanssijat itse nostavat esiin kyselyssä.

Lisäksi tutkin minkälaisia elementteja holistisen ihmiskäsityksen ja tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulma voisivat tuoda kansantanssinopetukseen?

Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin syksyllä 2021 yhden kansantanssiryhmän kanssa. Kyseisen ryhmän kanssa syksyllä opeteltiin paritanssia osana viikoittaisia harjoituksia. Lähtötilanteessa tehtiin kysely (liite 1), jossa kartoitettiin tutkittavien näkemyksiä paritanssista osana kansantanssia.

Toinen kysely toteutettiin opetusjakson loppupuolella joulukuussa 2021 (liite 2).

Kysymykset pyrkivät kartoittamaan osallistujien kokemusta omasta oppimisestaan syksyllä 2021. Lisäksi kolmea henkilöä haastateltiin syvällisemmin joulukuussa 2021 nousseiden teemojen pohjalta (liite 3).

Haastattelulla syvennetään ymmärrystä osallistujien ajatuksista paritanssista ja paritanssinopetuksen perinteestä kansantanssiryhmätoiminnassa. Erityisesti haastattelussa pyrittiin selvittämään, onko itsetutkiskelua tapahtunut paritanssin kautta nyt tai aiemmin tanssiharrastuksen aikana. Pidin itse myös päiväkirjaa opetuskertojen sisällöstä ja kokemuksista. Päiväkirjaan olen kirjannut opetussisällön lisäksi opetuskertojen aikaisia osallistujien kommentteja ja havaintoja heidän kokemuksistaan ja sanoitetuista ajatuksista prosessin aikana.

Koska tutkittava ilmiö on monitahoinen, tutkimuksessa on käytetty menetelmä-triangulaatiota. Tutkimuksen kahta lomakekyselyä on analysoitu laadullisin menetelmin. Lisäksi on tehty kolme teemahaastattelua osallistujille.

Kolmantena osana on tanssinopettajan havainnoista päiväkirja syksyn 2021 opetuksen ajalta. Aineistoja vertailtiin toisiinsa ja tutkittiin koko aineistosta esiin nousseita teemoja. Kyselyistä nousseita teemoja on selvitetty tarkemmin myös haastatteluissa.

Opetuksessani pyrin ilmentämään tanssiterapeuttista näkökulmaa jättämällä mahdollisuutta aina toteuttaa annettuja ohjeita oman tuntemuksen mukaisesti vapaasti varioiden sekä jättämällä tilaa keskustelulle ja pohdinnalle. Esitin myös opetustuokioiden aikana kysymyksiä, jotka suuntasivat osallistujien huomiota ei-tanssillisiin asioihin. Opetuksessa pyrin herättämään ajatuksia myös tanssillisen käyttäytymisen yhteydestä muuhun elämään. Osallistujille ei ole kerrottu tästä näkökulmasta etukäteen tai opetusjakson aikana. Heille on kerrottu, että tutkimus liittyy paritanssiin, mutta muuta tietoa heillä ei ole ollut.

Heitä on pyritty ohjaamaan vain harjoitusten tehtävänannoissa huomaamaan ei-tanssillisia asioita ja tanssin mahdollista yhteyttä muuhun elämään. Kyselyn kautta pyrin kartoittamaan nousiko osallistujien kokemuksista esiin ei-tanssillisia oppeja syksyllä 2021 tai aiemmin harrastuksen aikana.

Harjoituksissa keskusteltiin usein tanssin jälkeen kokemuksista. Kysyin miltä tuntui tanssia erilaisissa rooleissa. Yritin kannustaa osallistujia myös suulliseen vuorovaikutukseen tanssiparin kanssa koskien sitä, miltä yhdessä tanssiminen tuntuu tai onko heille keskenään jotakin huomioita omasta tanssista tai mieltymyksistä koskien paritanssia. Kerroin itse myös omia kokemuksiani ja mieltymyksiäni luottaen esimerkin voimaan, jonka kautta myös osallistujat innoistuisivat jakamaan kokemuksia.

Aineistosta tehdyn temaattisen analyysin pohjalta kyselyiden, päiväkirjamerkintöjen ja haastattelujen pohjalta esiin nousseet teemat olivat:

kansantanssin opettamisen perinne, viennin merkitys paritanssissa sekä itsetutkiskelu tanssin kautta.

4.1 Kansantanssin opetuksellinen perinne

Tanssijat kokivat kontaktissa tanssimisen tärkeäksi osaksi kansantanssia.

Ensimmäisessä kyselyssä kysyttiin näkemystä paritanssin merkityksestä kansantanssissa. Vastausten mediaani oli 5 eli tärkeää (asteikolla 1-5). Lisäksi kaikki vastanneet kokivat pitävänsä paritanssista. Kaikki tutkimukseen osallistuneet tanssijat ovat harrastaneet kansantanssia useita vuosia. Suurin osa heistä on harrastanut kansantanssia jo useamman kymmenen vuoden ajan.

Lisäksi useampi osallistuja on harrastanut elämänsä aikana myös seuratanssia esimerkiksi lavatansseissa. Usealla on siis jo paljon kokemusta kontaktissa tanssimisesta.

Jo tutkimuksen aikana vahva perinne oikein tekemisen tavoitteesta ilmeni monilla tavoin. Osallistujat ovat nostaneet esiin useamman kerran kyselyihin liittyen pelon, etteivät osaa vastata kysymyksiin oikein tai tuoda esiin oikeita asioita. Heille oli kerrottu etukäteen vain, että tutkin paritanssia kansantanssissa.

Osallistujien vastauksissa näkyy heidän pitkä historiansa kansantanssin parissa ja omaksuttu kansantanssiperinne. Toisessa kyselyssä kysyttiin syksyn aikana opittuja asioita. Monet vastaukset luettelevat läpi käytyjä teknisiä ja tanssillisia asioita, mutta omaan itseen liittyvät oivallukset jäävät huomiotta. Joitakin huomioita ei-tanssillisista opeista toki vastauksissa on. Osallistujat nostivat esiin vuorovaikutustaitoja ja vientiseuraamiseen liittyvää osaamistä sekä suhtautumista vietävänä tai viejänä olemiseen.

Haastatellessani yhtä osallistujaa kävi hyvin ilmi, ettei kansantanssin opettamisen perinteeseen ole kuulunut itsensä tutkiskelua. Kun kysyin haastateltavalta, onko hän havainnut yhteyksiä esimerkiksi vientiseuraamisrooleilla hänen omaan persoonaansa, vastaus kuului: “Niin, en ole tullut koskaan ajatelleeksi”. Tämä vastaus yllätti minut. Kyseinen henkilö on harrastanut kansantanssia useita kymmeniä vuosia. Kuitenkaan ei ollut tullut mieleen, että tanssimisen tavoilla voisi olla yhteyttä ihmisen persoonaan.

Osaltaan tämä kertoo siitä, kuinka paljon kansantanssin opetuksessa on huomioitu holistista ihmiskäsitystä tai esitetty siihen suuntaavia kysymyksiä.

Kysyin jatkokysymyksenä, onko hän havainnut yhteyksiä tanssimisen tavassa ja luonteessa muiden ryhmäläisten osalta. Vastaus kuului: “Nyt kun sanoit…Niin…kyl mä niinku näkisin. Joku on vähän ujompi ja kyllähän se näkyy myös tanssissa. Toinen taas on ronskimpi ja kyllä sekin näkyy myös tanssissa.”

Kysyin haastateltavilta heidän kokemuksistaan paritanssin opettamisesta ja huomioimisesta osana kansantanssia. Haastateltava kertoi hänen kokemuksensa mukaan opetuksen perustuneen aikaisemmin kuvioon ja koko ryhmän yhdessä tanssimiseen.

“Paritanssina ei ennen niin ajateltu paritanssina vaan kuvion tanssimiseen keskityttiin. Lisäksi askeleiden muistaminen oli tärkeää.”

(Haastateltava, kysely 2)

Osallistujien kokemus lajin perinteestä nousee esiin myös suoraan kyselyn 2 eräässä vastauksessa. Kysyttäessä mitä on oppinut syksyn 2021 aikana, yksi vastaus kuului seuraavasti: “Vietävänä olemista. Sitä ei paljon tanhupiireissä tarvita.”

Osallistujien kokemus lajin perinteestä nousi esiin myös kysyttäessä “mitä asioita kansantanssissa pitäisi heidän mielestään opettaa: “ Ihan perusasioita, paritanssi ja kansantanssi ovat eri maailmoista.”

Seuraavassa taulukossa on esitetty tähän kysymykseen esitetyt vastaukset sanapilven muodossa. Sanapilvessä sana on suuremmalla mikäli se esiintyy useampia kertoja vastauksissa. Omat tanssilliset taidot sekä kehon hallinta nousevat vastauksissa tärkeiksi. Nämä taidot mahdollistavat paritanssin onnistumisen. Myös vienti nousee esiin vahvasti näissä vastauksissa.

KUVIO 2: Vastaukset kyselystä 2 kysymykseen: Mitä asioita kansantanssissa pitäisi opettaa?

Aineistossa nousee esiin paljon paritanssiin liittyviä taitoja mutta myös ei-tanssillisia asioita. Tämä osaltaan vahvistaa ajatustani siitä, että syvempää näkökulmaa kokemuksellisuuteen ja ihmisen tunteisiin, ajatuksiin ja tanssissa ilmentyviin luonteenpiirteisiin ja ominaisuuksiin voitaisiin keskittyä paritanssinopetuksessa myös osallistujien mielestä.

4.2 Viennin merkitys paritanssissa

Vientiseuraamiseen liittyvät osaamiset nousevat useammassa vastauksessa edellä mainitussa kysymyksessä: “Mitä asioita paritanssista olisi tärkeintä mielestäsi opettaa kansantanssin harrastajille?”

Hyvä vienti nousi tärkeäksi tekijäksi myös miellyttävän paritanssikokemuksen kannalta ensimmäisessä kyselyssä. Kyselyssä pyydettiin kuvailemaan miellyttävää paritanssikokemusta kolmella sanalla. Vastaukset olivat keskenään hyvin erilaisia mutta samat teemat nousivat esiin. Vastauksena annetaan muun muassa: vuorovaikutuksellisuus, yhdessä tekeminen, yhteys, sujuva, yhteensopivuus. Nämä kaikki viittaavat vuorovaikutuksen saumattomuuteen.

Lisäksi empatia nousi vastauksissa esiin: ihmisläheinen, läheinen.

KUVIO 3: Osallistujien näkemyksiä miellyttävästä paritanssikokemuksesta kyselystä 1 kerättynäsanapilveen.

Tietynlainen tunnelma nousi vastauksissa hyvin merkitykselliseksi: ilo, iloinen tunnelma, hauska, hauskaa. “Hauska” oli mainittu siis kahdessa eri vastauksessa. Miellyttävä tanssi on hyvin subjektiivinen kokemus ja miellyttävä paritanssikokemus oman näkemykseni mukaan voi olla myös vakava ja tunnelmaltaan synkempi. Tässä aineistossa nimenomaan iloinen ja hauska tunnelma nousivat esiin. Tunnelmaa kuvattiin vastauksissa myös sanoilla: rento,

hyväksyvä ilmapiiri, vapautunut, flow, hyvänolon tunne, “olo on kuin kermalla kannussa”.

Ensimmäisessä kyselyssä kysyttiin myös, miksi pidät paritanssista. “Siinä on kaikki: kosketus, musiikki, tunnelma”. Musiikki ja liikunnallisuus nousivat ensimmäisen kyselyn vastauksissa myös esiin.

“Hyvä viejä” vastauksena löytyi kahdesta eri vastauksesta. Lisäksi viennin merkitys ja hankaluus nousivat kyselyssä 1 esiin, kun kysyttiin, mikä on hankalinta paritanssissa. Useammassa vastauksessa nousi esiin nimenomaan viejän merkitys. “Jos viejä ei osaa viedä”, “kun viejällä on rytmisiä haasteita”.

Viennin nosti esiin vastauksessaan tavalla tai toisella puolet vastaajista (5/10).

Seuraajan rooli nousi puolestaan esiin vain yhdessä vastauksessa.

Viejän merkitys nousi esiin myös keskusteluissa opetuksen aikana. Eräs miespuolinen tanssija koki suurta painetta viejän roolista ja kertoi usealla tapaamisella, että ei ole uskaltanut mennä lavatansseihin, koska pelkää epäonnistumista viejänä. Tämä nousi esiin opetusjakson aikaisissa keskusteluissa useampaan kertaan. Ryhmän jäsenistä useampi jakoi kokemuksen viejään kohdistuvista paineista. He kertoivat kuulleensa aiemmin muualla kuin harjoituksissa tanssin harrastajien keskustelevan ja arvostelevan jonkun viejänä tanssivan vientiä. Useampi ryhmäläinen koki, että nimenomaan viejälle asetetaan yleisesti enemmän paineita tanssin sujuvuudesta ja miellyttävyydestä. Myös aiemman opinnäytetyöni aineisto tuki tätä. Tuolloin paritanssi koettiin miellyttäväksi todennäköisemmin seuraajan kuin viejän roolissa. Tuolloin tutkimukseni aineistossa arvosanan 5 miellyttävyydestä saaduista tansseista useimmat oli tanssittu seuraajan roolissa. Myös yhteenlaskettuna seuraajana tanssitut tanssit koettiin miellyttävämmäksi kuin viejänä.

Myös haastatteluissa nousee viejän merkitys esille. Haastateltavista yksi nostaa esiin viejän merkityksen kysyttäessä, kuinka paljon tanssin aikana kiinnittää

huomiota tanssiparin tanssimiseen ja kuinka paljon omaan. Hän kertoo itse tanssineensa harrastuksensa ajan pääosin viejänä. Hän kertoo, että aluksi joutuu keskittymään omiin askeliin, kun opetellaan uutta. Toistojen myötä hän kertoo huomion suuntautuvan yhä enemmän tanssikaverin auttamiseen: “Auttaa toista mahdollisuuksien mukaan. Viejän osuus korostuu siinä varmasti. Siinä on tietty paine.” Toinen haastateltava nostaa viennin puolestaan esiin kysyttäessä, mitä kansantanssissa pitäisi opettaa. Vientiin selvästi kohdistuu paljon odotuksia, paineita ja vastuuta kansantanssiperinteessä paritanssissa.

Tutkimusaineisto nostaa esiin viejän merkityksen paritanssin sujuvuuden kannalta. Tämä luo kyseiseen rooliin paineita. Lisäksi viejän rooliin perinteisesti liitetään sukupuoleen liittyviä oletuksia. Kansantanssin perinteessä viejä on perinteisesti poika tai mies. Syksyn opetuksien aikanakin nousi keskusteluissa esiin sukupuolen yhteys tanssittavaan rooliin. Osallistujat nostivat esiin sen tosi asian, että kaikki miehet eivät välttämättä koe luontaisesti olevansa johtajia ja puolestaan moni nainen luontaisesti kokee enemmän vetoa johtajan rooliin eli vientiin. Nykyisin tanssinopetuksessa puhutaankin myös pyrkimyksestä viennin ja seuraamisen vaihteluun parin välillä. Parhaimmillaan paritanssissa siis olisi mahdollista pyrkiä tilanteeseen, jossa molemmat osapuolet voivat kokea molempia rooleja. Kuitenkin olemme erilaisia ja joillekin voi olla kaikkein miellyttävintä olla puhtaasti vietävänä, kun taas toinen nauttii eniten puhtaasti viejänä.

Tutkimusaineistosta käy kuitenkin ilmi vientiseuraamisen roolien yhteys ihmisen persoonaan sekä kansantanssiperinteen sukupuolittuneet roolit ja sukupuoliin kohdistuvat vaatimukset. Nämä vaatimukset eivät aina vastaa henkilön luontaisia taipumuksia tai mieltymyksiä. Haastatteluissa useampi vastaaja kertoi näkemyksekseen, ettei ennen tanssittu esimerkiksi “poikapareissa”. Ennen sukupuolirooleja viejän ja seuraajan osalta noudatettiin heidän mukaansa nykyistä enemmän. Jo parien valinnassa puhuttiinkin “pojan paikan”

tanssimisesta ja “tytön roolista”. Tämä on nykyään pääosin muuttunut. Kaikki haastateltavat kokivat kuitenkin myös samaa sukupuolta olevan kanssa

tanssimisen yhtälailla miellyttäväksi ja opettavaiseksi. Erilaisten ihmisten kanssa tanssiminen ja parien vaihteleminen oli haastateltavien mielestä opettavaista, kun pääsee kokemaan erilaisten ihmisten kanssa.

“Vientiharjoittelu on pistänyt miettimään myös roolia, kun on itse vietävänä. Mitä ovat ne merkit mihin reagoi? Kansantassivuorot sanelevat tarkasti mitä tanssin, mutta vapaassa viennissä mikään ei ole sovittua. Keholla on kuunneltava.”

(osallistuja, kysely 2).

4.3 Itsetutkiskelu ja ei-tanssilliset asiat tanssin kautta

Yksi tanssijoista nosti esiin tanssimisen “vieraassa roolissa”. Tämä naiseksi itsensä kokeva osallistuja muisti lapsuudesta sen, että ei ollut mieluisaa tanssia

“pojan roolia”. Hän joutui pääosin lapsena ja nuorena tanssimaan “pojan roolia”, sillä poikia usein oli vähemmän. Aikuisena hän kertoi huomanneensa, että nauttii enemmän seuraajana tanssimisesta. Lisäksi hän kertoi huomanneensa nyt jakson aikana, ettei ole hyvä viejäksi. Hänen kertomansa mukaan tuntui mukavalta heittäytyä toisen vietäväksi itse viemisen sijaan.

Oli mukava huomata, että osallistujat pitivät tärkeänä itseään koskevia huomioita, joita olivat tehneet paritanssin kautta. Kyselyssä 2 kysyttiin, mitä ylipäänsä itsestään osallistujat ovat oppineet paritanssin kautta elämänsä aikana. Vastauksissa löytyi teknisen toteutuksen lisäksi myös henkisiä osaamisia kuten:

• Luottamaan viejään.

• Huomioimaan toiseen ihmiseen.

• Virheitä saa tehdä ja niistä voi oppia jotain. Tanssi ei ole suorittamista vaan erittäin mukavaa yhdessä tekemistä.

• Olen oppinut luottamaan viejään. Sitä voin soveltaa muutenkin elämässä, kaikkea ei tarvitse tehdä itse.

Nämä vastaukset osoittavat, että osallistujien kokemuksen perusteella paritanssi opettaa meille paljon myös ei-tanssillisia taitoja. Nämä taidot ovat erittäin hyödyllisiä ihmiselle myös tanssituntien ulkopuolella.

Lisäksi päiväkirjassa käy ilmi lukuisia oivalluksia ja ajatuksia, joita osallistujat ovat tuoneet esiin opetuskertojen aikana keskusteluissa. Juuri nämä keskustelut ovat olleet empiirisen osan aikana tärkeitä hetkiä tuoda esiin itsetutkiskelun näkökulmaa paritanssiin. On myös selvää, että kaikkia mielenliikkeitä ei varmastikaan ole tuotu julki yhteisissä keskusteluissa.

Ei-tanssillisten asioiden opettaminen nousee esiin myös haastattelussa. Yksi haastateltavista nosti esiin tärkeimpänä toisten ihmisten huomioimisen ja yhteisöllisyyden, kun haastattelussa kysyttiin “mitä kansantanssissa pitäisi opettaa? Haastateltavan mukaan yhteisöllisyys nousee esiin harjoituksissa ja toisten huomioimista oppii lajia harrastaessa. Se on myös tärkeää haastateltavan mielestä huomioida harjoitusten sisällössä. Yhdessä tehtävät

“leikit” ja muut harjoitteet ovat haastateltavan mielestä tärkeä osa lajin harjoituksia.

Yhteistyö nousee esiin myös haastateltavan vastauksessa kun kysytään, kuinka paljon tulee kiinnitettyä huomiota tanssiparin liikkumiseen ylipäänsä.

Haastateltava nostaa esiin, että yhdessä yritetään parin kanssa ratkoa, miten saadaan tanssi toimimaan ja miten opitaan, jos on joku uusi askel esimerkiksi.

Yhteispeli nousee esiin myös muiden haastateltujen vastauksissa samassa kysymyksessä. Haastateltavista kaksi kertoo, että uutta opetellessa täytyy ensin keskittyä paljon vain itseensä, mutta kun askeleet alkaa oppia niin pystyy keskittymään enemmän myös toiseen: “Miten voisi olla parille avuksi? Se on meidän yhteispeliä.”

Osallistujien perustelivat paritanssin merkitystä kansantanssissa seuraavanlaisin vastauksin:

● Siitä saa valtavasti apuja esim. lavatansseihin.

● Tuo monipuolisuutta.

● Se luo askeliin peruselementit.

● Kansantanssissa on paljon parin kanssa tanssimista.

● Meillä on valtavan rikas kirjo paritansseja ja niiden variaatioita, jotka jo yksinkin ovat kansantanssia.

● Jos osaa paritansseja, se näkyy kyllä ryhmässä.

● Kokonaisuus on aina hyvien osien summa.

● Erilaisten parien kanssa tulee osata tanssia. Pitää olla herkkyyttä toisen vientiin.

● Vuorovaikutus ja sanaton kommunikointi sekä kosketus parin yhteisen

"sävelen" löytymiseksi.

● Tulee osata olla viejänä ja seuraajana.

● Hyvät vienti ja seuraajataidot tekevät tanssista sujuvaa ja tuntuvat jokaisesta tanssijasta hyvältä.

● Paritanssi opettaa huomioimaan toisen ihmisen .Paritanssissa parin huomiointi on tärkeää niin kuin myös kansantanssissa.

Koko tutkimusaineiston vastauksissa nousevat esiin tanssin terapeuttiset mahdollisuudet. Vastaukset kuvaavat miellyttävää paritanssikokemusta varsin ylevästi. Koen, että vastauksissa näkyy aiemmin teoriaosassa kuvailtu korkeamman olemisen taso, jota myös paritanssissa tavoitellaan.

Haastattelussa yksi haastateltavista kuvailee ylipäänsä tanssin terapeuttista vaikutusta ja mahdollisuutta unohtaa muut asiat upotessaan tanssiin.

“Laulaminen ja tanssi on sellaisia, että ne on puhdistavia. Silloin joskus kun perjantaisin oli harjoitukset niin ensin ajatteli ettei se ole hyvä. Pitäisi päästä heittäytymään vapaalle. Mutta kun sinne pääsi ja nykyäänkin kun pääsee harjoituksiin. Kaikki muu unohtuu siellä.”

Osallistujien vastauksista päätellen tanssinopetus on myös muuttumassa ja muuttunut monin tavoin tutkimuksessa kuvailtuun suuntaan. “On muuttunut.

Alkuaikoina mentiin hyvin pitkälti ryhmän mukana. Tänä päivänä kiinnittää enemmän yksilöön.” (Vastaus kysymykseen: Koetko, että kansantanssin ja erityisesti paritanssin opettaminen on muuttunut? Miten?)

5 POHDINTA

Tämä tutkimus perehtyi tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman mahdollisuuksiin kansantanssiryhmässä. Tarkoituksena oli kartoittaa näiden mahdollisuuksien hyödyntämistä nykyperinteessä. Tätä selvitettiin empiirisen kokeilun avulla keräten aineistoa kahden kyselyn, kolmen haastattelun sekä päiväkirjamerkintöjen avulla. Tutkimuskysymyksinä olivat:

Minkälainen perinne kansantanssissa on paritanssin opettamisessa?

Minkälaisia elementtejä holistisen ihmiskäsityksen ymmärrys ja tanssi- ja liiketerapeuttinen näkökulma voisivat tuoda kansantanssinopetukseen?

Kerätyn aineiston perusteella voidaan sanoa, että kansantanssin paritanssin opetuksessa ei perinteisesti ole huomioitu ihmistä holistisen ihmiskäsityksen kautta tai ohjattu ihmistä itsetutkiskeluun myös ei-tanssillisten kysymysten osalta. Ihmisen tanssin ja hänen luonteensa tai tanssituntien ulkopuolisen toiminnan välillä ei ole ohjattu löytämään yhteyksiä tai pohtimaan omaa toimintaa suhteessa omiin tuntemuksiin. Tässä pohdinnassa esitän omia ehdotuksiani ja ajatuksiani siitä, miten näitä asioita voisi ja tulisi opetuksessa huomioida. Nämä ehdotukset perustuvat tämän tutkimuksen aineiston lisäksi aiempiin kokemuksiin ja havaintoihin.

5.1 Tutkimuksen näkökulma

Tein amk-opinnäytetyöni ajatusten kehollistumisesta ja olin tuolloin kiinnostunut siitä, mitä kaikkea voidaan tulkita ihmisen liikkeestä. Olin kiinnostunut mitä ihmisen liikkeestä ja tanssista voidaan nähdä hänen ajatuksistaan. Hakeuduin tanssi- ja liiketerapiaopintoihin syksyllä 2021 kartuttaakseni osaamista ajatuksen ja liikkeen yhteydestä sekä liikkeen analyysoinnista. Koko tämä tutkimukseni sai kuitenkin täyskäännöksen heti tanssi- ja liiketerapiaopintojeni

alussa. Opintojen alkuvaiheessa kävi hyvin selkeästi ilmi tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman ero tanssinopetuksen liikkeen havainnointiin.

Tanssinopetuksessa haetaan ratkaisuja ja keinoja toisen liikettä havainnoiden.

Opettaja yrittää löytää havaintojensa pohjalta tapoja muuttaa liikettä haluttuun suuntaan. Opettaja analysoi liikkeen eroja siihen mitä tavoitellaan. Fyysisten taitojen ja suorituskyvyn parantaminen ja kehittäminen ovat keskiössä ja keskeinen tavoite. Tanssiterapeuttisessa näkökulmassa tehdään havaintoja, ei muuta. Tulkintaa ei tarvita. Tietämiseen tulee vähiten pyrkiä. Tanssi- ja liiketerapeuttisessa näkökulmassa ainoa tulkintojen tekijä on liikkuva ja kokeva ihminen itse. Ainoa ihminen, joka pystyy analysoimaan liikettä ja sen syitä, on liikkuja itse. Häntä voidaan kysymyksillä ja huomioilla auttaa löytämään oman liikkeensä ja toimintansa piirteitä.

Koen nykyään olennaisemmaksi ja tärkeämmäksi näkökulmaksi tutkimuksen mukaisen näkökulman paritanssiin. Tämän tutkimukseni tärkein löydös onkin näkökulma, jolla meidän tulisi katsoa paritanssin ja paritanssikontaktin harjoittelemista. Merkittävä tutkimustulos on myös oman näkökulmani muutos.

Mielestäni jo koko tanssin kokemusta tulisi kansantanssin opettamisessa laajemmin ymmärtää yksilöllisenä kokemuksena. Meidän tulisi tanssinopettajina tarjota turvallinen tila, aika ja mahdollisuus kokeilla, analysoida ja oppia.

Keskustelun ja kokemuksen kautta osallistujille syntyy mahdollisuus todella tutkia omaa liikettään ja liikkeellistä käyttäytymistä suhteessa muihin ihmisiin. Jo tämä ajatuksellinen muutos, joka itselleni on tapahtunut, on osaltaan osoitus siitä, että kansantanssin paritanssiopetamiseen on tarvetta tuoda erilaisia näkökulmia.

Itse olen kokenut suuren oivalluksen tähän aiheeseen. En tarkoita, että tanssinopettajien pitäisi olla tanssiterapeutteja. Tanssinopetuksen keskiössä tulee mielestäni yhä olla itsensä kehittäminen liikkujana ja taitojen kehittäminen.

Kuitenkin myös itsensä kokonaisvaltainen henkinen kehittäminen voidaan aika ajoin tuoda osaksi tanssitunteja. Olen tutkimukseni aikana löytänyt itselleni opetukseen uuden näkökulman katsoa paritanssitilannetta ja laajemmin ihmisen

liikettä ylipäänsä. Itsetutkiskelusta eivät hyödy pelkästään traumapotilaat tai terapiaan hakeutuvat henkilöt. Se toimii loistavana ennaltaehkäisevänä terapeuttisena välineenä sekä itsetuntemuksen kehittäjänä aivan kaikille.

Osallistujat eivät maininneet itsetutkiskelua tai nostaneet sitä merkittäväksi oppimiseksi paritanssin osalta. Tämä vahvistaa hypoteesia siitä, että kansantanssiperinne ei ole historiassa tuonut tätä näkökulmaa esille.

Kansantanssin perinne sekä laajemmin tanssin perinne ovat vahvasti perustuneet muihin arvoihin ja tämä ilmenee myös nykypäivänä.

5.2 Miten huomioida holistinen ihminen ja ohjata itsetutkiskeluun

Empiirisen kokeilun aikana keskustelimme erilaisista mieltymyksistä suhteessa paritanssiin opetuksen aikana. Nousi esiin kysymyksiä: “onko tämä oikein”, “nuo menee eri tavalla niin pitäisikö enemmän olla noin”. Tämä kuvastaa hyvin tanssinopettamisen perinnettä. Taidon oppimisen ja kehittymisen kannalta on tärkeää pyrkiä muokkaamaan omaa tanssia mutta keskustelimme opetuksen aikana erilaisuudesta ja erilaisten tyylien mahdollisuuksista. Minusta on tärkeää huomioida opetuksessa se, että hyvin erilaiset tanssimisen tavat voivat toimia.

Tärkeintähän on se, että tanssiparin kesken mieltymykset kohtaavat ja tulevat huomioiduksi. Tätä on myös tärkeä sanoittaa osana opetusta. Erilaisten tyylien huomioiminen ja salliva suhtautuminen niihin näyttämölläkin on kokemukseni ja kuulemani mukaan lisääntynyt viime vuosina ja vuosikymmeninä. Tämä suunta on mielestäni hyvä. Opetuksessa on hyvä erottaa se, milloin tavoitellaan näyttämölle vietävää yhdennäköisyyttä sekä tarkkuutta ja milloin tavoitellaan vaan tanssimisen riemua ja miellyttävää paritanssin kokemista. Molemmilla funktioilla on tarkoituksensa ja ne tukevat toisiaan. Osallistujien on tärkeää tietää kumpaa ollaan täyttämässä milloinkin.

Syksyn aikana käytimme paljon aikaa paritanssin harjoittelemiseen.

Kertasimme useita ryhmäläisille tuttuja paritanssilajeja sekä opettelimme myös uutta. Tuttuja lajeja olivat: sottiisi, tango, masurkka, polska. Uudempana lajina opettelimme buggia. Syksyn opetuksen aikana painotin opetuksessa vapaan paritanssin osalta vapautta toteuttaa lajia parille sopivalla tavalla. Yritin luoda tilaa keskustelulle ja kommunikoinnille myös verbaalisti tanssillisen harjoittelun yhteydessä. Välillä kannustin keskusteluun parin kanssa, välillä keskustelimme yhdessä tanssitun tanssin jälkeen. Keskustelua syntyi ja parhaat oivallukset tuntuivat nousevan yhteisissä keskusteluissa. Keskustelu ja ohjaajan tai opettajan esittämät kysymykset virittävät osallistujia pois tanssillisista asioista ja teknisistä kysymyksistä myös syvällisempiin pohdintoihin. Kysymyksiä tulee vain rohjeta esittää.

Tanssi- ja liiketerapeuttisen näkökulman huomioiminen opetuksessa lähtee pienistä asioista. Opettajan ei tulisi määritellä henkilöitä tai kertoa heidän ominaisuuksistaan tai tavoistaan tehtyjä tulkintoja. Tanssi- ja liiketerapiassa puhdas havainnointi ja fyysisten huomioiden tekeminen ja niiden sanoittaminen on keskiössä. Tanssi- ja liiketerapeuttisessa viitekehyksessä ei tulisi edes sanoa tanssivalle ihmiselle: “tanssit kauniisti”. Tämä ei välttämättä vastaa hänen omaa kokemustaan asiasta. Kauneus on katsojassa heräävä kokemus tai ajatus, kokijan oma näkemys voi olla myös erilainen. Tämä liittyy voimakkaasti myös henkilön sukupuoleen sekä kokemukseen siitä.

Kansantanssiperinteessä vientiseuraamisroolit ovat vahvasti sukupuolittuneita.

Opetuksessa tulemme usein määritelleeksi ihmistä ja hänen sukupuoltaan sekä ohjaamme sukupuolen mukaiseen rooliutumiseen. Kuitenkaan jokainen mies ei välttämättä koe luontaista johtajuutta ja taipumusta viejäksi. Myöskään nainen ei aina ole luontaisesti seuraaja. Näin ei myöskään mielestäni tarvitse olla.

Opettajan ei ole hyvä aina tulkita tai olettaa asioita osallistujien kokemuksista ja ajatuksista sukupuolen, identiteetin kuin minkään muun henkilökohtaisen asian osalta.

Opettajana ei tulisi tehdä tulkintoja myöskään tanssitavan taustalla olevista syistä. Tanssi- ja liiketerapeuttisesta näkökulmasta katsottuna opettajan tulee keskittyä tekemään puhtaita huomioita ja kysyä kysymyksiä.

Paritanssikontaktissa olemme hyvin läheisessä vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Tilanteessa voi paljastua meistä itsestämme hyvin paljon:

miten suhtaudumme kosketukseen ja miksi? miten suhtaudumme viejän tai seuraajan rooliin? miten paritanssiin suhtautuminen heijastelee ajatuksiamme itsestämme, muista ihmisistä, suhtautumisesta läheisyyteen tai vietäväksi heittäytymiseen?

Paritanssia on erilaista. Jos liikkeitä harjoitellaan koreografiana, vientiseuraamisen laatu kyllä näkyy lopputuloksessa mutta tärkeintä on saada liikkeet onnistumaan ja näyttämään sujuvalta. Toisaalta paritanssillisia harjoituksia voidaan tehdä kontaktin parantamiseksi vapaan vientiseuraamisen kautta tai ihan vain huvin vuoksi. Vapaasti tanssittu seuratanssi on myös yksi sellaisenaan opeteltava tanssimisen tapa ja taito. Näiden rinnalla voitaisiin mielestäni huomata paritanssin, ja laajemmin ylipäänsä tanssin, mahdollisuudet myös itsensä ymmärtämisessä. Opeteltava asia tulisi huomioida liikemateriaalin haastavuudessa, käytettävässä ajassa ja käsittelytavassa. Keskustelua ja aikaa on hyvä olla tarpeeksi, mikäli tavoitteena on kehittää empatia- ja vuorovaikutustaitoja tai vientiseuraamisen taitoja.

Oma ajatukseni ajattelutavoista ja toiminnasta, joka mahdollistaisi itsetutkiskelua paremmin:

1. Älä tulkitse tai oleta tietäväsi mitä oppija kokee. Sanoita aina havaintoa, ei tulkintaa.

2. Muista kysyä ja antaa tilaa. Sinun ei tarvitse aina tietää miten asia muutetaan.

3. Anna aikaa keskustelulle. Muutkin voivat puhua kuin opettaja.

4. Jokainen tulee vain siihen asti mikä on hänelle siinä hetkessä mahdollista.