Katsauksia
Matti Sadeniemi 1910- 1989
Kotikielen Seuran kunniajäsen ja Virittä- jän toimitusneuvoston pitkäaikainen jä- sen professori Matti Juho Sadeniemi kuoli kesäasunnossaan Tyrvännössä 29.
heinäkuuta. Hän oli syntynyt Tampe- reella 12. huhtikuuta 1910.
Sadeniemen elämäntyö noudatti kiin- teää linjaa ja oli silti monitahoinen. Hän tuli ylioppilaaksi kotikaupunkinsa Tam- pereen lyseosta 1928 ja suoritti nopeasti lukunsa Helsingin yliopistossa, ainei- naan suomen kieli, germaaninen filolo- gia, Rooman kirjallisuus ja suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus.
Filosofian kandidaatiksi hän valmistui jo 1931.
542
Tuohon aikaan ei jokaiselle lahjak- kaalle ja ilmeisiä tutkijantaipumuksia- kaan osoittaneelle suomen kielen maiste- rille ollut tarjolla hänen kykyjään vas- taavaa työpaikkaa. Sadeniemi oli yhden lukuvuoden ajan (1932-33) aputoimit- tajana Nykysuomen sanakirjan toimi- tuksessa ja siirtyi sitten lähes kuudeksi vuodeksi (1933-38) kustannusosakeyh- tiö Otavaan, jossa hänen tehtävänään oli kielentarkistus, käsikirjoitusten arviointi ja kirjasarjojen toimittaminen. Kustan- nustoimittajaksi hän ei kuitenkaan jää- nyt; häntä tarvittiin vaativampiin tehtä- viin.
Eduskunta-aloitteen pohjalta ja val- tion toimeksiannosta oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vuodesta 1929 teet- tänyt Nykysuomen sanakirjaa, jonka oli määrä ratkaisevasti poiketa kaikista sii- henastisista suomen sanakirjoista: se oli suunniteltu yksikieliseksi, ja alkuperäi- sen aloitteen mukaan sen tuli sisältää
››kaikki nykyisessä suomen kirja- ja si- vistyskielessä käytetyt ja käytettäväksi hyväksyttävät sanat tarpeen mukaan määriteltyinä ja selitettyinä››. Työstä tie- dettiin tulevan pitkä; Knut Cannelin, E. A. Tunkelo ja Yrjö Wichmann olivat opetusministeriölle v. 1928 antamassaan lausunnossa arvioineet, ettei nelimiehi- nen toimitus voisi saada sanakirjaa val- miiksi ››kymmentä vuotta lyhyemmässä ajassa››. Todellisuudessa työ osoittautui, kuten sanakirjojen alalla yleisesti, arvioi- tua vielä paljon aikaavievemmäksi. Kun sanakirjaa oli alusteltu kymmenen vuot- ta ja päästy vuoden 1939 kynnykselle,
oli kyllä saatu kerätyksi nelimiljoonaiset poimintokokoelmat. Sanakirjan käsikir- joitusta oli kuitenkin syntynyt vasta h- kirjaimeen asti, eivätkä artikkelinteko- periaatteet olleet kunnolla selkeytyneet, eivät edes sellaiset keskeiset kysymykset kuin mukaan otettavien sanojen ja niitä valaisevien käyttöesimerkkien määrä ja laatu.
Tässä vaiheessa kiinnitettiin 28-vuotias maisteri Matti Sadeniemi päätoimitta- jaksi. Hän ryhtyi toimeen ripeästi, selvit- ti itselleen työn tavoitteet ja lukuisat käytännön yksityiskohdat, laati uudet artikkelinkirjoitusohjeet ja puhalsi nuo- rentuneeseen toimitukseen työn hengen.
Sanakirjaa ruvettiin kirjoittamaan käy- tännöllisesti katsoen uudestaan. Raiteil- leen nostettu hanke olisi varmaan lähte- nyt edistymään tasaisen sujuvasti, ellei väliin kohta olisi tullut sota kaikkine seurauksineen. Matti Sadeniemi joutui kertausharjoituksiin alkukesästä 1939, sitten aseisiin lokakuusta 1939 heinä- kuuhun 1940 ja uudestaan jatkosodan ajaksi 1941 ja 1943-44. Hän oli jalka- väkikomppanian päällikkönä ja haavoit- tui useasti; sotasairaalasta hänet kotiu- tettiin vasta syyskuussa 1945. Myös Ny- kysuomen sanakirjan työ oli ajoin ko- konaan keskeytyksissä. Suurimmaksi osaksi ilman päätoimittajan johtoa se vajaamiehisessä toimituksessa silti eteni:
Sadeniemen koulutustyö oli ehtinyt kan- taa hyvää hedelmää. Vuoden 1945 lo- pussa käsikirjoitusta oli valmiina I-kir- jaimen alkupuolelle asti. Tiiviin ilmes- tymistahdin takaamiseksi oli sana-artik- kelien tekoa kuitenkin vielä jatkettava monta työlästä vuotta, ennen kuin pai- natusta voitiin ajatella.
››Työn eri vaiheiden vaikeuksia on mahdotonta, jopa tarpeetontakin tässä yhteydessä kuvailla. - - Mielipaha ja kyllästyminen ovat vuorotelleet kuin pil- vipäivät toiveikkaampien kausien kans- sa››, kirjoitti Nykysuomen sanakirjan kaikkia siihenastisia vaiheita tarkoittaen Martti Rapola v. 1952, kun sanakirjan ensimmäinen osa vihdoin oli ilmestynyt edellisen vuoden jouluksi. Pilviseltä työn
Katsauksia on päätoimittajastakin täytynyt usein tuntua sotavuosien ja vaikeiden sodan- jälkeisvuosien mittaan. ››Sitkeys ja kiin- tymys työhön ovat taanneet tuloksiin pääsemisen››, jatkoi Rapola, ja hän lisä- si: ››Tulos tuntuu parhaalta mahdollisel- ta.›› Yleisestikin käsitettiin tuoreeltaan, että sanakirja oli kertakaikkisen onnis- tunut, käytettiinpä minkälaisia ja kuinka vaativia mittapuita hyvänsä. Sanakirjan erityiseksi ansioksi osoittautui puhtaasti kuvailevan ja kieltä normittavan ainek- sen tasapaino, joka takasi teoksen mo- nikäyttöisyyden. Käyttöön Nykysuomen sanakirja todella pääsi, ja käytössä se on pysynyt. Kirja on monen taitavan teki- jän työ, mutta pääansio on päätoimitta- jan.Sanakirjan ensimmäisen osan ilmes- tyminen oli sekin vasta välitavoite. Nyt oli vihdoin edessä varsinainen kymmen- vuotisohjelma, koko kuusiosaisen teok- sen saattaminen aikataulun mukaisesti päätökseen. Osien oli ilmestyttävä pai- nosta puolentoista tai kahden vuoden välein, ja koko ajan oli valmistettava loppupuolen käsikirjoitusta ja viimeistel- tävä ja ajantasaistettava kulloinkin pai- noon menevää osuutta. Työtä hidasti toimittajien nopea vaihtuminen, joka alusta alkaen oli ollut hankkeen haitta- na. Matti Sadeniemen täsmällisessä oh- jauksessa alus silti lipui määräsatamaan- sa jouluksi 1961, melkein 23 vuotta sen jälkeen kun hän oli tehtävän ottanut
vastaan.
Sanakirjan onnistumisen ehtoja oli tie- tysti se, että päätoimittaja oli aidosti in- nostunut kielen viljelyyn, tunnustele- maan äidinkielensä käytön mahdolli- suuksia ja rajoja ja osoittamaan niitä muillekin. Käytännön kielenhuoltotyö- hön Sadeniemi antoi osuutensa jo Ota- van-aikoinaan ja sitten enenevässä mää- rin niissä lukemattomissa pienissä ja suurissa linjanvedoissa, joita hän joutui tekemään Nykysuomen sanakirjan toi- mitustyön mittaan. Kun vastasyntyneen Suomen Akatemian yhteyteen oli saatu perustetuksi erityinen kielitoímisto, Sa- deniemi nimitettiin sen järjestyksessä
543
Katsauksia
toiseksi hoitajaksi v. 1950, siis sanakir- jan toimittamisen ohella. Samalla hänes- tä tuli akatemian kielilautakunnan sih- teeri. Hoítajuus vaihtui v. 1958 johta- juudeksi, ja kun kielitoimisto akatemian lakkauttamisen jälkeen muutettiin v.
1970 Nykysuomen laitos -nimiseksi pie- noisinstituutiksi, Sadeniemi jatkoi sen
johtajana vuoteen 1974, jolloin siirtyi eläkkeelle.
Yleisö tulikin tuntemaan Sadeniemen ennen muuta kielitoimiston näkyvänä ja kuuluvana edustajana: hänen sanoma- lehtipakinansa ja vastauksensa kielitoi- mistolle osoitettuihin kysymyksiin olivat suosittua luettavaa, ja hänen äänensä tunnettiin lukuisista Yleisradion ››kieli- vartioista››. Vähemmän näkyvää mutta sitä tärkeämpää työtä hän teki asiantun- tijana mm. monien erikoisalojen kielen kehittelyssä ja pohjustamalla kielilauta- kunnan kokouksissa käsiteltäviä asioita selkein alustuksin. Niille samoin kuin kaikelle hänen kirjoittelulleen oli omi- naista suppea, elävä ja ilmaisuvoimainen tyyli. Virittäjän lukijat muistavat sen eri- tyisesti Kielemme käytäntö -osastossa julkaistuista Sadeniemen kirjoituksista, joita kertyi vuosien 1937 ja 1976 välillä seitsemisenkymmentä. Lukuisia kertoja niissä välähtivät tuoreen oivaltavat nä- kökulmat. Olipa käsiteltävänä yhdys- substantiivien nominatiivi- ja genetiivi- alkuisuus, yhdysverbien käyttö, ulko- maisten saarennimien taivutus, hyper- korrekti kirjallinen eräs-sanan käyttö tai rajanveto utu- ja ntu-verbien välillä, aina hän suoritti tehtävänsä yhtä tyylikkäästi:
jyrkkyyttä välttäen mutta tarvittaessa myös harkittuun yleistävään ohjeeseen päätyen. Ajankohtaisuutensa Sadenie- men kannanotot ovat säilyttäneet vuosi- kymmenestä toiseen.
Monien Sadeniemen kielenhuoltoai- heisten kirjoitusten takana on melkoinen määrä tutkimustyötä, ja ilman tutkijan, jopa luovan tutkijan otetta ei Nykysuo- men sanakirjastakaan olisi saatu synty- mään sitä mikä saatiin. Selvimmät lisän- sä kielemme tutkimukseen Sadeniemi on kuitenkin antanut toisaalla. Hänen miel- 544
tään askarrutti suomen syntaksi, varsin- kin eräät sen keskeiset ja vaikeasti ku- vattavat kohdat: subjektin, objektin ja predikatiivin sijan määräytyminen. Jo toisena opintovuotenaan 1929 hän jul- kaisi Virittäjässä omintakeisen, terävästi ajatellun kirjoituksen ››Objektin totaali- suudesta ja partiaalisuudesta››, jossa hän koetti hahmottaa akkusatiivi- ja partitii- viobjektin esiintymistä säätelevän yleisen lain. Tavallaan hän sen löysi, tavallaan ei; näyttäähän siltä, että mitä yleistä- vämmässä muodossa syntaktiset sään- nönmukaisuudet pyritään esittämään, si- tä enemmän niihin on liitettävä tulkin- taohjeita. Oman ehdotelmansa eräät vuotokohdatkin nuori Matti Sadeniemi kyllä havaitsi. Tutkielman merkitystä osoittaa, että myöhemmässä keskuste- lussa siihen on yhä uudestaan jouduttu palaamaan.
Kun Sadeniemi seuraavan kerran liik- kuu samassa aihepiirissä, predikatiivin sijaa käsitellessään Virittäjässä 1950, hä- nen otteensa tuntuu huomattavasti var- mistuneen. Esitys on nasevan selkeä, ja synkronista kuvausta täydentää lyhyin mutta osuvin vedoin hahmoteltu histo- riallinen näkökulma. Sadeniemen kah- deksansivuinen tutkielma ››Totaalisesta ja partiaalisesta predikatiivista›› on oi- valluspitoisuudessaan syntaksintutki- muksemme klassisia saavutuksia. Vais- tokkaasti havaittuja lisiä hän toi muu- tamia vuosia myöhemmin myös ns. ek- sistentiaalilauseita koskevaan keskuste- luun (››Subjektin totaalisuudesta ja par- tiaalisuudesta››, Vir. 1955). Saman aihe- piirin tutkimushistoria kiinnosti Sade- niemeä sekin. Tutkielmassaan ››Kappale lauseopin historiaa» (Lauri Hakulisen juhlakirjassa Verba docent, 1959) hän selvitti, miten kieliopintekijät 1600-luvul- ta lähtien ovat vaiheittain edenneet sub- jektin, objektin ja predikatiivin sijojen kuvauksessa ja vähitellen löytäneet asias- ta ››olennaisimman››, ts. sen, minkä poh- jalta Sadeniemen ja monien muiden yllä- pitämä keskustelu on sitten yhä jatku- nut.
Syntaksin alaan kuuluvat eräät muut-
kin Sadeniemen kirjoitukset, joille sy- säyksen näyttää antaneen nimenomaan Nykysuomen sanakirjan toimitustyö.
Niitä ovat jatkosodan rauhallisen vai- heen aikana syntyneet ››Huomioita kiel- teisistä ja myönteisistä ilmauksista›› (Vir.
1942) sekä ››Post- ja prepositioista ja niiden rektioista›› (Vir. 1943). Varsinkin myönteisiä ja kielteisiä ilmauksia koske- va tutkimus on uraauurtava työ, ja sen heijastumia tapaa runsaasti myöhem- mässä suomen lauseopin tutkimuksessa.
Matti Sadeniemi oli runouden tuntija ja ymmärtäjä. Hänen harrastuksensa sy- vyydestä kertoo Virittäjän Haavion-juh- lavihkoon 1959 painettu essee ››Runo ja aika››. Sadeniemi ihaili P. Mustapään runoutta, ja juuri siksi hän ei tahtonut hyväksyä niitä korjauksia, joita varttu- nut Mustapää oli tehnyt nuoren Musta- pään runoihin. ››- - runo, sen jälkeen kun se on julkaistu, ei enää ole pelkäs- tään kirjoittajansa: se on myös lukijoi- densa oma››, eikä lukijoilta saa riistää si- tä, mihin he kerran ovat eläytyneet ru- noilijan kerrallisen tuntemis- ja ilmaisu- tavan pohjalta. Runouden ymmärtämis- tä ei yleensäkään voi olla ilman eläyty- mistä, ja juuri eläytyvää ymmärtämistä osoittaa pitkin matkaa Sadeniemen väi- töskirja Metriikkamme perusteet, joka ilmestyi v. 1949. Se on monikerroksinen kirja; kerrokset ovat ikään kuin upoksis- sa toistensa lomassa. Sadeniemi halusi valaista ››suomen kielen käyttelyä eri ru- nomitoissa››, ja siihen päästäkseen hän joutui laajasti ja uusista näkökulmista valaisemaan myös suomalaisen puheen rytmiyksiköitä äänteestä tavuun ja siitä ylöspäin ja suomen painotusta. Runsaine havaintoineen teos on näiltä osin jatku- vasti tuore; se on kuin pakosta läsnä kaikessa aihepiiriä koskevassa keskuste- lussa. Ja selvää on, että se on näkymät- tömästi tai näkyen läsnä aina silloin kun pohdittavana on mitallinen suomalainen runous. Sadeniemi toi metriikantutki- mukseemme todennäköisyyslaskennan, ja sen avulla saivat uudenlaista valaisua sellaiset asiat kuin lyhyen ja pitkän ta- vun käyttö vaihtorytmin nousussa ja
Katsauksia heksametri eri runoilijain käyttelemänä.
Hänen otteensa ei kuitenkaan ole pel- kästään laskennallinen. Hän kuuntelee runoa ja ajattelee sitä runoilijan kannal- ta, lausujan kannalta ja runon vastaan- ottajan kannalta. Suppealla tyylillään hän taas saa tiiviissä tilassa ilmaistuksi paljon.
Väitöskirjassaan Sadeniemi ei puuttu- nut kalevalanmittaan. Sille hän omisti erikseen laajahkon tutkimuksen Die Metrik des Kalevala-Verses, joka valmis- tui v. 1951. Metodiaan hän sanoo tilas- tolliseksi, ja semmoinen se onkin. Kirjan kannattavana juonirunkona ovat kui- tenkin tutkijan omat oivallukset, joiden pohjalta hän tilastonsa suunnittelee ja todennäköisyyslaskunsa laskee, ja ne taas vievät hänet uusiin havaintoihin ja oivalluksiin. Aiempaa tutkimusta Sade- niemi suuresti täydentää ja korjaa jo selvitellessään eri säetyyppejä, niiden suosinnan eroja ja erojen syitä. Erityisen jännittävä on alkusointua koskeva luku, jossa todennäköisyyslaskuilla on hallit- seva asema. Odotuksenmukaisesti teos huipentuu lukuun, jonka aiheena on ka- levalanmitan synnyn ongelma. Sadenie- men kanta liittyy läheisesti Ravilan v.
1935 esittämään teoriaan, mutta taas hänellä on esittää omaperäisiä uusia lisiä tähän tutkimusta jatkuvasti askarrutta- neeseen kysymykseen.
Matti Sadeniemen varsinaisesti tieteel- linen tuotanto käsittää vain vajaat neljä- sataa sivua. Sellaisena se on malliesi- merkki huomattavan painavasta tutki- jantyöstä, jossa taaja laajan voittaa. Yh- dessä hänen muun tuotantonsa ja hänen muun toimintansa kanssa se jää kirjoi- hin yhtenä kaikkein merkittävimmistä suomen kielelle omistetuista elämäntöis- tä. Sen muisto tulee säilymään, niin kuin säilyy muisto Matti Sadeniemestä ihmi- senäkin niiden mielessä, jotka hänet tu- livat tuntemaan: avulias, ritarillinen ja sanan myönteisessä mielessä aristokraat- tinenkin, tarvittaessa myös järkähtämä- tön niissä asioissa, jotka tiesi oikeiksi.
Keskeinen niistä oli suomalaisen isän- maan asia.
TERHo ITkoNı-:N 545
