suoMEN Avu LLAYsTÄvı Ä, MENEsTYsTÅ JAvAı KuTusvALTAA
ydän-Venäjällä Marissa, Mordvassa, s Komissaja Udmurtiassa suomea opis- kelee kirjava joukko kielisukulaisia. Vuo- desta 1993 Suomen kielen ja kulttuurin opetuksesta ovat vastanneet ns. sukukansa- ohjelman kieliassistentit, mutta Venäjän- maalla suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvien kansojen keskuudessa toimii paikallisiakin opettajia. Opetusohjelmat vaihtelevat yli- opistosta toiseen, mutta ongelmat ovat yh- teisiä: Venäjän vanhanaikaisen koulumainen korkeakouluopetus uudistuu kaiken aikaa, yliopistoja vaivaa alituinen opetustilojenja -välineiden puute, raha ja tieto liikkuvat hitaasti tai eivät ollenkaan -tai ne liikku- vat vääriin suuntiin. Kaikesta huolimatta Suomen kielen ja kulttuurin opetuksella näyttää olevan merkittävä tehtävä Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen koulutus- ja kulttuurielämän kehittämisessä.
Suurin osa suomen kielen opiskelijois- ta on paikallisten yliopistojen äidinkielen- opiskelijoita. Osa heistä valmistuujoko äi- dinkielensä ja venäjän kielen sekä kirjalli- suuden tai äidinkielensä ja jonkin vieraan kielen (englannin/saksan) opettajiksi ll- luokkaisten kyläkoulujen tarpeisiin. Taval- lisesti he opiskelevat suomea valinnaisilla erikoiskursseilla. Mordvan ja Udmurtian yliopistoissa suomea voi opiskella yhtenä pääaineenakin. Erityisesti näistä opiskeli- joista toivotaan valmistuvan paitsi kielen-
opettajia myös kääntäjiä ja tutkijoita.
Suomi kiinnostaa sekä kielenä että kult- tuurina. Tavallisesti opiskelijat ovat valmis- tautuneet siihen, että ulkomaalainen opetta- ja tuo ››uuden›› kielen myötäjotain muuta-
kin uutta tullessaan. Ulkomaalaisuus sinän-
šä
sä kiehtoo, ovathan Venäjän suomalais-ug- rilaisia kieliä puhuvat kansat eläneet vuosi- kymmeniä ns. suljetuilla alueilla.
Tavallisesti venäläinen korkeakoulu- opiskelu on koulumaista. Yliopistoon tul- laan I7-vuotiaina suoraan kyläkouluista.
viiden vuoden opinto-ohjelma on kiinteäja yliopistossa opiskellaan paljon sellaista, mitä meikäläinen peruskouluja lukio opet- tavat. Toisinaan suomen kielenkin opettajan aika tuntuu hupenevan kaupunkielämän opettamiseen, läksyjen määräämiseen ja kuulusteluun sekä poissaolojen kirjaami- seen. Opiskelijoiden kokemuksetja käsityk- set vieraan kielen oppimisesta ovat varsin suppeat. Opettajakeskeiseen opetukseen tottuneita opiskelijoita vaivaa passiivisuus ja oma-aloitteisuuden puute. Oikeaksi opis- keluksi mielletään yleensä vain sellainen työskentely, joka tapahtuu välittömästi opet- tajan ohjauksessa. Suomalaiset oppikirjat väreineen, kuvineen ja soveltavine harjoi- tuksineen saavatkin ihastuneen vastaanoton, ja arvokkaan kateederinsa hylännyt, myös laulun, leikin ja kielipelien voimalla opet- tava opettaja innostaa yrittämään.
Varsinaista Venäjän suomensukuisten kielten puhujille tarkoitettua opetusmate- riaalia ei toistaiseksi ole olemassa. Yksikään ulkomaalaisille tarkoitetuista suomen kielen oppikirjoista ei tunnu vastaavan heidän tar- peitaan. Sukukielten yhtäläisyyksien ja ero- jen etsiminen ja esittäminen kokonaan opettajan ja opiskelijoiden harteille. Lisäk- si oppikirjojen periläntisen elämänmenonja outojen paikannimien pyörittely tuntuu opiskelijoista ainakin aluksi varsin raskaal- ta. toisaalta niihin alkaa melko pian liittyä
D VlRlTTÅlA 4/1997
amerikkalaisten saippuaoopperoiden tyylis- tä hehkua. Ennen kurssin puoliväliä miltei jokaisen opiskelijan toiveena on päästä käy-
mään Suomessa.
Suomen kielen opiskelun myötä opiske- lijat ovat joutuneet pohtimaan, miten opis- kellaan: miten oppikirja ja harjoituskirja toimivat, miten erilaisia sanastoja ja hake- mistoja käytetään, miten oppimaansa voi itse soveltaa, kerrata, täydentää jne. Jotkut opiskelijat ovat sanoneetkin, että vasta suo- men kieltä opiskellessaan he ovat oivalta- neet, miten kieliä voi yleensä oppia, miten muissakin kieliopinnoissa voi menestyä.
Opettajatkin lainaavat opetusmateriaalia ja -ideoita mielellään; onpa joku osallistunut suomen kielen tunneille vain erilaisen ope- tustavan vuoksi, ei kieltä oppiakseen.
Kymmenet opiskelijat ovat osallistuneet Suomen opetusministeriön järjestämille kielen ja kulttuurin kesäkursseille Venäjäl- lä ja Suomessa. Kesäkurssin jälkeiset syk- syn opinnot osoittavat kielitaidon, erityises- ti puhevalmiuksien, kohentuneen huomat- tavasti. Suurin osa kesäkurssin käyneistä tarvitsee suomea nykyisinkin opinnoissaan tai työssään tai opettaa sitä. Kesäkurssin käyneet opiskelijat sanovat maailmansa muuttuneen, eikä sitä ole vaikea uskoa, kun he kertovat kirjoittaneensa elämänsä ensim- mäisen oikean kirjeen _ suomeksi - toi- sella puolella Eurooppaa asuvalle ystäväl- leen...
Suomea opiskelee myös joukko eri alo- jen asiantuntijoita, opettajia ja tutkijoita:
kieli-ja kirjallisuustieteilijöitä, historioitsi- joita, kirjasto- ja museoväkeä. Heille suo- men kieli on ennen kaikkea väline, jonka avulla he voivat saavuttaa entistä paremmat tiedot ja taidot omalla alallaan. Monelle heistä Suomi merkitsee suljettuja arkistoja ja kokoelmia sekä tutkimuksia, kirjallisuutta ja kollegoita niiden takana. Suomen kieli on myös yhdistävä lenkki eri suomalais-ugri- laisten kansojen edustajien välillä. Joukos-
sa on ylen motivoituneita ja aktiivisia pai- kallisia vaikuttajia. Suurin osa heistä on osallistunut jonkinlaiseen seminaariin tai kongressiin tai täydentänyt opintojaan ke- säkurssilla tai stipendiaattina Suomessa.
Maassaan he ovat arvostettuja, vaikutusval- taisia asiantuntijoita, jotka omilla töillään osallistuvat äidinkielensä ja kulttuurinsa kehittämiseen sekä pitävät yhteyttä eri suo- malais-ugrilaisten kansojen kesken.
Yliopistojen suomalais-ugrilaisten kiel- ten laitoksille sekä kansallisille kirjastoille ja museoille sukukansaohjelma on merkin- nyt ennen kaikkea uusia mahdollisuuksia ja yhteyksiä. Yliopistojen laitoksille Suomen kielen ja kulttuurin opetus syntyperäisine opettajineen on tuonut laajaa julkisuutta.
Opettajan työtähän ei Venäjällä liiemmin arvosteta, äidinkielen _ varsinkin pienen vähemmistökielen - opettajaa kaikkein vähiten. Sukukansaohjelman tuella on käyn- nistetty monipuolinen opiskelija- ja tutkija- vaihto, jonka kokemuksista ja tuloksista paikallisissa lehdissä kernaasti raportoi- daan.
Suomen ja Venäjän suomalais-ugrilais- ten kansojen asuttamien alueiden väliset kulttuuri-, tiede- ja kauppayhteydet ovat merkittävästi lisänneet suomentaitajien tar- vetta. Erityisesti paikalliset hallintoelimetja suomalaiset liikeyritykset ovat värvänneet suomentaitoisia tulkeikseen ja kääntäjik- seen. Tosin melkein kaikki opinnoissaan edistyneet ovat toimineet niitä erilaisimmis- sa tehtävissä tulkkeina ja/tai kääntäjinä.
Monet ns. kansalliset koulut ovat paikalli- sin opettajavoimin aloittaneet suomen kie- len alkeisopetuksen lisätäkseen kiinnostusta pientä kansallista kieltä kohtaan. Suomalai- sen kaunokirjallisuuden kääntäminen pai- kallisille kielille on päässyt alkuun. Suoma- laisissa yliopistoissa Venäjältä tulleet suo- malais-ugrilaisten kielten puhujat erottuvat jo omaksi suomi vieraana kielenä -opetuk- sen kohderyhmäkseen.
Jokainen suomalais-ugrilaista kieltä äi- dinkielenään puhuva suomenopiskelijajou- tuu pohtimaan myös omaa kieltään ja sen asemaa valtakielen rinnalla. Suuri osa suo- mea opiskelleista sanoo alkaneensa kiinnos- tua yhä enemmän oman äidinkielensä ja kulttuurinsa historiasta, nykyvaiheista ja kehittämisestä. Monet heistä ovatkin muka- na kielioppi- ja sanastonuudistusprojekteis-
sa tai osallistuvat muutoin kielen ja kulttuu- rin vaalimiseen. Olenkin vakuuttunut siitä, että suomen kielen opetuksella ja sitä kaut- ta avautuvilla yhteyksillä on laajaa merki- tystä Venäjän suomalais-ugrilaisten kanso- jen kielten ja kulttuurien kehittymiselle]
sARA HÄNNı KÅı NEN
Sähköposti: Sara @Megabaud.Fi
SUOMALAISTEN SUHTAUTUMISESTA OPPIjAN SUOMEEN
OPPIJANKIELI
Suomenkielisen lehdistön mielipidesivuja lukeva törmää monesti kirjoituksiin, joissa ankarasti arvostellaan kielellisen kurin höl- tymistä. Kielitoimistoa kehotetaan tarkasti valvomaan, etteivät huonoina pidetyt käy- tänteet pääse leviämään ruodussa pysytte- levienkin joukkoon. Osa suomalaisista ei siis haluaisi tyytyä pelkästään suosituksia jakavaan kielenhuoltoon vaan kaipaa selke- ää ja turvallista oikein-väärin -määräilyä.
Jos asennoituminen äidinkielenään suo- mea puhuvien kielenkäyttöön on näinkin suvaitsematonta, miten sitten suhtaudutaan kielenoppijoiden tuotoksiin? Millaisia tun- temuksia herättää varsin moninaisia köm- mähdyksiä sisältävä oppijansuomi ' 7 Erilai- sissa tutkimuksissa korostetaan sitä, että kieliopillisiin virheisiin suhtaudutaan yleen- sä ymmärtäväisesti, kun taas kohdekulttuu- rin tapojen noudattamattomuus ja lähtökult-
tuurin malleihin pitäytyminen olisi omiaan aiheuttamaan kielteisiä tyypityksiä: oppijas- ta tulee moukka, outo, jopa pelottavakin.
(Ks. esim. Thomas 1983: 96-97.)
Useissa tutkimuksissa, jotka selvittele- vät syntyperäisten puhujien asennoitumis- ta oppijankieleen, on arvioitu joko irrallis- ten lausumien tai pitempien katkelmien ymmärrettävyyttä tai tilanteittaista sopi- vuutta. Littlewood (l984: 87-88) on tiivis- tänyt tärkeimmiksi tutkimustuloksiksi seu- raavat seikat: Vasta isohko joukko kieliop- pivirheitä haittaa ymmärrettävyyttä, mutta viestinnän onnistumista ei ratkaise yksin- omaan virheen laatu vaan konteksti: auttaa- ko se kuulijaa tulkitsemaan merkityksen.
Sanastolliset virheet ovat ratkaisevampia kuin kieliopilliset virheet ja laajaulotteiset, lausekokonaisuuteen vaikuttavat virheet vakavampia kuin vaikkapa yksityisen sanan taivutuspäätteen unohtaminen. Tärkeintä on kuitenkin virheiden vaikuttavuus koko kom-
lOppijankielestä on käytetty myös termiä rii/ikielı' (Selinker l972).jolloin huomio on kiinnitetty siihen. ettei oppijan systeemi ole lähtö- eikä kohdekielen mukainen vaan sisältää elementtejä molemmista. Jos lähtö- ja kohdekieli ovatjatkumon ääripäitä. nimitys välikielı'tuntuu mielekkäältä. Sen sijaan oppıjankielí_ täsmen- nettynä kielikohtaisesti esim. oppıjansıı oııı eksí_ on terminä neutraali eikä ota kantaa siihen. onko tavoittee- na kohdekielen täydellinen hallinta. (Littlewood 1984: 33.)
D VlRlTTÅlÅ 4/1997
