AIKUISIÄN ADHD/ADD – DIAGNOSTIIKKA JA HÄIRIÖN VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN
Riina Siltanen Syventävien opintojen opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos / Psykiatria Joulukuu 2021
Tiivistelmä
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos
Lääketieteen koulutusohjelma
SILTANEN, RIINA: Aikuisiän ADHD/ADD: diagnostiikka ja häiriön vaikutus toiminta- kykyyn
Opinnäytetutkielma, 45 sivua, 4 liitettä (28 sivua)
Tutkielman ohjaaja: professori Minna Valkonen-Korhonen Joulukuu 2021
Asiasanat: aikuisuus, ADHD, diagnostiikka, toimintakyky
Aikuisiän ADHD:n diagnoosikriteerit ovat historiassaan olleet vajavaisia, perustuen lapsi- potilaiden diagnostiikkaan. ADHD:n on katsottu helpottavan iän myötä, mikä ei kuiten- kaan pidä paikkaansa valtaosassa tapauksista. Jotkin oireet voivat hyvinkin lievetä, mutta esimerkiksi tunnesäätelyn oireet usein muuttuvat jopa haittaavammiksi iän ja haastavam- pien sosiaalisten suhteiden myötä. ADHD-oireisilla aikuisilla muun muassa koulutus, työl- linen ja taloudellinen tilanne, parisuhteet sekä yleinen terveys ovat heikommalla tasolla kuin aikuisilla, joilla ei ole ADHD:ta. Myös onnettomuus-, itsemurha- ja rikollisuusluvut ovat heillä suurempia. ADHD jo itsessään on riskitekijä useille muille sairauksille.
Samanaikaissairaudet ADHD:n yhteydessä ovat varsin tavallisia: kirjallisuuden mukaan 75–80 %:lla ADHD-diagnosoiduista aikuisista on jokin muu psykiatrinen häiriö, useim- missa tapauksissa mieliala- tai ahdistuneisuushäiriö tai päihdehäiriö. Usein ADHD-oireiset aikuiset päätyvät terveydenhuoltoon nimenomaan muiden sairauksien vuoksi, ja ADHD- diagnoosi jää tekemättä. Myös hoitosuunnitelmat keskittyvät usein vain toisen sairauden hoitoon, vaikka on tutkimusnäyttöä siitä, että ADHD:ta hoitamalla saadaan parempia lop- putuloksia.
Aikuisiän ADHD:n diagnostiikkaan liittyy edelleen ongelmia. Diagnoosikriteereistä ja niiden osuvuudesta on erimielisyyksiä, ja rinnakkain on käytössä useita tautiluokituksia.
ADHD:n kaltaisin oirein esiintyvät samanaikaissairaudet sekoittavat usein diagnostiikkaa, ja ADHD voidaan jopa virheellisesti tulkita muuksi sairaudeksi. Muun muassa näistä syistä aikuisiän ADHD on useiden suuriotantaisten tutkimusten mukaan edelleen alidiagnosoitu.
Myös ylidiagnostiikkaa voi esiintyä; tähän opinnäytetyöhön on valittu näkökulmaksi diag- noosin löytäminen sitä todellisesti tarvitsevilla sekä oikeasta diagnoosista saatavat hyödyt.
ADHD:n ylidiagnostiikan ja väärien ADHD-diagnoosien käsittely on rajattu työn ulkopuo- lelle.
Aikuisiän ADHD:n oikean diagnoosin ja hoidon on todettu merkittävästi parantavan poti- laiden ja heidän läheistensä elämänlaatua sekä vähentävän riskikäyttäytymistä ja samanai- kaissairastuvuutta. Näin ollen on tärkeää yhtenäistää diagnoosiprosessia sekä levittää tie- toutta ADHD:sta sekä terveydenhuollossa että yleisellä tasolla, jotta diagnosoimattomat ADHD-oireiset ihmiset osaavat hakeutua tutkimuksiin ja heidän tilanteensa otetaan vaka- vasti. Aikuisiän ADHD:n laajempi tunnistaminen ja hoito saattaa näkyä kansanterveysta- solla asti.
Abstract
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine
Medicine
SILTANEN, RIINA: Adult ADHD/ADD: diagnostics and effects on daily function Thesis, 45 pages, 4 appendices (28 pages)
Tutor: Minna Valkonen-Korhonen, professor December 2021
Key words: adulthood, ADHD, diagnostics, performance
The diagnostic criterea for adult ADHD have a history of being incomplete, having their basis on childhood diagnostics. ADHD has been viewed as a condition that resolves itself with age, which, in most cases, is not true. Some symptoms may well get easier, but for instance, symptoms involving emotion regulation might even become more prominent with age and more demanding social relationships. Adults with ADHD have statistically lower level of education and have more problems with employment, finances, social and roman- tic relationships, and overall health, compared to adults without ADHD. Moreover, adults with ADHD have higher rates of accidents, suicide, and criminal behaviour. ADHD itself is a risk factor to several other illnesses or conditions.
Comorbidities are common with ADHD; according to literature, 75–80 % of adults with ADHD have some other psychiatric disorder, most commonly substance use, mood or an- xiety disorder. Adults with ADHD often end up in health care because of these other con- ditions, and are left without ADHD diagnosis. Also, treatment plans are often focused on treating the comorbid disorder only, even though evidently, the outcome would be better if ADHD was treated, instead.
There are still issues involving the diagnostics of adult ADHD. The diagnostic criterea and their accuracy are disagreed upon, and simultaneusly, there are several different classifi- cations of disease at use. Comorbidities with ADHD-like symptoms often complicate the diagnostic process, and moreover, ADHD can be misdiagnosed as some other disorder.
This is a large factor among reasons why adult ADHD remains underdiagnosed, according to several large studies. There may also be overdiagnostics; this thesis has a viewpoint in finging the diagnosis for people that truly need it and in benefits that come from the correct diagnosis. Overdiagnosis and false ADHD diagnoses have been ruled outside the study.
The correct diagnosis and treatment of adult ADHD has been proven to significantly im- prove the quality of life among adults with ADHD and the people close to them, and to reduce risky behaviour and comorbidities. Hence, it is important to make the diagnostic process more coherent among all professionals, and to spread awareness about adult ADHD, so that people with ADHD symptoms know when and how to seek help and their condition is taken seriously. Better recognition and treatment of adult ADHD can even be seen on a public health level.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO
2 AINEISTO JA MENETELMÄT 3 TAUSTATIETOA
3.1 Perustietoa ADHD/ADD:sta 3.2 ADHD/ADD aikuisilla
3.2.1 Tarkkaamattomuuteen ja toiminnanohjaukseen liittyvät oireet 3.2.2 Impulsiivisuuteen liittyvät oireet
3.2.3 Aktiivisuuden säätelyyn liittyvät oireet 3.2.4 Tunnesäätelyyn liittyvät oireet
4 ADHD/ADD:N VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN AIKUISIÄLLÄ 4.1 ADHD/ADD-oireiden vaikutus potilaan arkeen ja elämään 4.1.1 Opiskelu
4.1.2 Työ
4.1.3 Taloudellinen tilanne 4.1.4 Parisuhteet
4.1.5 Vanhemmuus
4.1.6 Muu sosiaalinen elämä
4.1.7 Riskikäyttäytyminen ja rikollisuus 4.2 Selviytymismekanismit
4.3 Positiiviset kokemukset ADHD/ADD:sta
5 AIKUISIÄN ADHD/ADD:N DIAGNOSTIIKKA 5.1 Syyt hakea ADHD/ADD-diagnoosi aikuisiällä 5.2 Diagnosoinnin pääperiaatteet
5.3 Diagnostiikan haasteet 5.3.1 Erotusdiagnostiikka 5.3.2 Samanaikaissairaudet
5.4 Diagnoosin vaikutus ADHD/ADD-potilaan elämään 6 POHDINTA
6.1 Tutkimustyön vahvuudet ja heikkoudet 7 YHTEENVETO
LÄHTEET LIITTEET
Liite A. Artikkeli: ADHD-oireiden diagnostista arviota varten tarvittavat tiedot Liite B1. ASRS-kyselylomake
Liite B2. DIVA-kyselylomake
Liite C. Taulukko: Erotusdiagnostiikka ADHD:ssa (ADHD, masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistus ja traumaperäinen stressihäiriö)
1 JOHDANTO
ADHD (attention deficit and hyperactivity disorder) eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on lapsuusaikana alkava, usein aikuisikään asti kestävä neuropsykiatrinen oireyhty- mä. ADD (attention deficit disorder) on samojen oireiden kirjo ilman hyperaktiivisuusoi- reita. Aktiivisuuden säätelyn ongelma näkyy tavallisimmin ylivilkkautena, mutta joillain potilailla oireina ovat aliaktiivisuus ja hitaus. Keskeiseen oireistoon kuuluu myös impulsii- visuus. Lisäksi lähes kaikilla ilmenee oireita toiminnanohjauksessa ja usein myös tunteiden ja käytöksen säätelyssä. ADHD/ADD-potilailla on keskivertoa selvästi useammin myös muita samanaikaisia psykiatrisia tai kehityksellisiä häiriöitä, mikä asettaa omat haasteensa diagnostiikkaan ja hoitoon (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito - suositus 2019).
ADHD/ADD on mielletty menneisyydessä usein lähinnä lastentaudiksi, mistä kertoo muun muassa tautiluokitusten diagnoosikriteerien huono soveltuvuus aikuisten diagnosointiin sekä hoito-ohjeiden keskittyminen lapsipotilaisiin (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019). Tarkkaavuushäiriö kuitenkin jatkuu aikuisuuteen joi- denkin tutkimusten mukaan jopa 60–80 prosentissa tapauksista ainakin osittaisella oireku- valla. Joissain tapauksissa oireet ilmenevät haitallisina vasta aikuisuuden mukanaan tuo- mien vaatimusten myötä, näennäisesti ongelmattoman tai vähäongelmaisen lapsuuden jäl- keen. Lääkärin käsikirjan (2020) mukaan aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä kärsii 4–7 % kouluikäisistä lapsista ja 3–4 % aikuisista (Puustjärvi 2020).
Tapausesimerkki. 31-vuotias nainen on alitajuisesti lykännyt opinnäytetyönsä tekemis- tä vuosikausia, koska kyseessä on lamaannuttavan suuri urakka, eikä tarpeeksi yksi- selitteistä opasta työn tekemiseen tahdo löytyä. Liikaa vaihtoehtoja, liikaa valintoja, mahdotonta löytää yksittäinen aloituskohta, johon keskittää huomionsa, kun huomioi- tavaa on niin paljon. Tämän urakan lannistamana hän on viimein käynyt virallisesti vahvistamassa oman pitkäaikaisen epäilynsä ADD:sta. Lääkitys ei kuitenkaan ole tällä hetkellä mahdollinen. Opintoajan lähetessä loppuaan on pakko ryhtyä työhön. Itsensä valmisteleminen opinnäytetyön kannalta produktiiviseen tilaan kestää päivittäin use- amman tunnin. Kahvi on ystävä.
ADHD:n oireisto on yleinen useissa psykiatrisissa ja neurologisissa ongelmissa, ja satun- naista tarkkaamattomuutta ja toiminnanohjauksen vaikeuksia esiintyy jossain määrin myös henkilöillä ilman ADHD:ta (Ginsberg ym. 2014, Puustjärvi 2020). ADHD:n kanssa yhdes- sä esiintyy usein myös rinnakkaissairauksia, joiden oireisto saattaa peittää ADHD-oireet, tai ADHD-oireiden tulkitaan johtuvan niistä. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa hoidetaan vain rinnakkaissairautta, vaikka parempia tuloksia voitaisiin saada ADHD:ta hoitamalla.
ADHD aikuisten diagnoosina on myös edelleen monille vieras alue. Diagnoosikriteerit on alun perin kehitetty lapsipotilaille. Muun muassa näiden syiden vuoksi aikuisten ADHD on alidiagnosoitu: vuonna 2014 tehdyn analyysin mukaan alle 20 %:lla diagnoosikriteerit täyt- tävistä aikuisista oli diagnoosi ja/tai hoitokontakti (Ginsberg ym. 2014). Euroopan psykiat- riyhdistyksen (European Psychiatric Association) tuoreen lausunnon mukaan aikuisiän ADHD on edelleen alidiagnosoitu useissa Euroopan maissa, ja alidiagnosoinnin syynä ra- portoidaan edellä mainittujen lisäksi väärinkäsitykset ADHD:sta, häiriöön liittyvä stigma sekä yksilöiden kehittämät vahvat selviytymisstrategiat (Kooij ym. 2019).
Hoitamattomana ADHD voi johtaa ongelmiin muun muassa käytöksessä, tunne-elämässä, ihmissuhteissa, opinnoissa ja työelämässä (Ginsberg ym. 2014) sekä lisää muun muassa rikollisuuden, tapaturmien, onnettomuuksien ja itsemurhan riskiä (Biederman ym. 2006, Ljung ym. 2014, Young ja Cocallis 2021). ADHD:n hyvä hoito selkeästi parantaa toimin- takykyä ja vähentää riskejä, joissain tapauksissa jopa samalle tasolle muun väestön kanssa (Ginsberg ym. 2014, ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito - suositus 2019, Young ja Cocallis 2021). On siis tärkeää ja kannattavaa tunnistaa ADHD mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja hoitaa sitä asianmukaisesti – myös lapsuusajan jälkeen (Ginsberg ym. 2014).
Tässä tutkielmassa käsitellään potilaslähtöisesti ADHD:n vaikutuksia aikuisen ihmisen toimintakykyyn elämän eri osa-alueilla sekä esitellään häiriön perustason diagnoosimene- telmät ja diagnosointiin liittyvät haasteet aikuispotilailla. Pyrkimyksenä on lisätä tietoutta ja ymmärrystä ADHD:sta myös aikuisten diagnoosina sekä korostaa oikean diagnoosin merkitystä.
2 AINEISTO JA MENETELMÄT
Aineistona työssä käytettiin Pubmed- ja Scopus-tietokannoista löytyviä vapaasti tai Itä- Suomen yliopiston kirjaston kautta saatavilla olevia artikkeleita sekä Terveysporttia. Haku- sanoina käytettiin seuraavia eri tavoin yhdistellen:
Academic, ADHD, ”ADHD in adult*”, ”adult ADHD”, alcohol*, circadian, comorbid*, coping, criminal*, depression, diagnos*, disabilit*, function*, identif*, impairment, late- onset, ”life expectancy”, long-term, longitudinal, marri*, misdiagnos*, occupation*, paren- ting, persistence, prevalence, self esteem, suicide, symptom*, underdiagnos*, undiagnosed Tiedonhaussa käytettiin hyväksi myös mainituilla hakusanoilla löytyneiden artikkeleiden referenssiluetteloita.
Hauista rajattiin pois artikkelit, jotka käsittelivät pelkästään lasten ADHD:ta sekä artikke- lit, joissa pääaiheena oli jokin muu häiriö kuin ADHD/ADD. Aihe rajattiin ADHD/ADD:n diagnostiikan perusteisiin aikuisilla sekä aikuispotilaiden toimintakykyyn ennen diagnoo- sia ja sen jälkeen. Muun muassa etiologiaa, hoitoa ja lääkitystä käsitellään vain pinnallises- ti tarkkaavuushäiriön esittelyssä. Ylidiagnostiikan ja väärien diagnoosien aiheet jätettiin työn pituuden ja laajuuden rajaamiseksi työn ulkopuolelle.
Lisäksi tutkielmassa kuvataan esimerkkitapauksia, joissa esiintyvillä henkilöillä on aikuis- iällä diagnosoitu ADHD tai ADD. Henkilöt poimittiin vapaaehtoisina eräästä Facebookin ADHD/ADD-tukiryhmästä, ja heidän kertomuksiaan käsitellään anonyymisti ja heidän suostumuksellaan. He ovat myös tarkistaneet ja hyväksyneet itsestään kertovat tapausesi- merkit. Näiden henkilöiden kertomuksia on käsitelty myös varsinaisen tekstin osana, jol- loin viitteenä on henkilölähteet 2021.
3 TAUSTATIETOA
3.1 ADHD:n etiologia, patofysiologia, taudinkuva ja hoito
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön synty on monitekijäinen. Perinnöllisyyden osuus on vahva – on arvioitu, että jopa 60–80 % tapauksista selittyy perintötekijöillä (Puustjärvi 2020). ADHD:n riski on arvioitu 5–10-kertaiseksi henkilöillä, joiden ensimmäisen asteen
sukulaisella on ADHD (Franke ym. 2020). Myös raskaudenaikaisilla tekijöillä, kuten äidin päihteiden käytöllä ja sikiön hapenpuutteella, näyttää olevan merkitystä tarkkaavuushäiriön esiintyvyyteen. Ympäristötekijät voivat vaikuttaa häiriön syntyyn ja esiintymiseen monin tavoin, muun muassa muuntelemalla tarkkaavuutta ja aktiivisuutta säätelevien geenien toimintaa sekä vaikuttamalla kasvuun ja kehitykseen. Ympäristöllä voi olla myös toiminta- kykyä tukeva vaikutus (Puustjärvi 2020).
Aivokemiallisella tasolla ADHD/ADD-oireiden synty piilee dopamiinin ja noradrenaliinin välittämän hermotoiminnan poikkeavuuksissa aivoalueilla, jotka säätelevät aktiivisuutta ja impulssikontrollia (Puustjärvi 2020). Samat hormonit osallistuvat myös unen ja valvetilan säätelyyn (Jones ym. 2019), ja monesti ADHD/ADD-potilailla onkin ongelmia myös tällä alueella; unihäiriöt ovat aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä kärsivillä tavallisia (Puustjärvi 2020).
ADHD voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri ilmiasuun: tarkkaamattomuuteen painottuvaan muotoon, yliaktiivis-impulsiiviseen muotoon ja yhdistettyyn muotoon (Puustjärvi 2020).
Samalla henkilöllä oirekuva saattaa hyvinkin vaihtua muodosta toiseen iän ja kokemusten myötä (Franke ym. 2018). Oireet vaihtelevat ikäkausittain sekä myös esimerkiksi toimin- taympäristön, elämäntilanteen sekä henkilön motivaation ja tunnetilan mukaan (Puustjärvi 2020).
ADHD/ADD:n hoitoon kuuluu tarpeellisen tiedon antaminen ja neuvonta, terapiamuotoiset hoitokeinot sekä lääkitys tarpeen mukaan. Lääkkeenä käytetään yleisimmin dopamiini- ja noradrenaliiniaineenvaihduntaan vaikuttavia lääkkeitä, psykostimulantteja, jotka valitaan muun muassa toivotun vaikutuksen keston mukaisesti. Olennaisena osana hoitoa on yleisen hyvinvoinnin ylläpitäminen, esimerkiksi riittävä unen saanti, terveellinen ravinto ja tasa- painoiset sosiaaliset suhteet. Arjen sujuvoittamiseksi voidaan neuvoa erilaisia käytännön menetelmiä. Sopeutumisvalmennusta ja vertaistukitoimintaa on myös tarjolla (Puustjärvi 2020).
3.2 ADHD/ADD aikuisilla
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön oirekuva muuttuu potilaan kasvaessa lapsesta ai- kuiseksi ja sen jälkeenkin. Aikuisilla oirekuva on vaihtelevampi verrattuna lapsipotilailla
esiintyvään tyypilliseen motoriseen levottomuuteen (Katzman ym. 2017). Aikuisten yliak- tiivisuus esiintyy enemmän niin sanottuna sisäisenä rauhattomuutena, jota voidaan helposti erehtyä tulkitsemaan ahdistukseksi (Ginsberg ym. 2014). Erityisesti aikuisiän oireista huomattavia ovat tunnesäätelyn ongelmat, jotka saattavat vaikeutua iän myötä ja muodos- tua potilaan rajoittavimmaksi oireeksi (Franke ym. 2018).
Myös diagnosoitujen potilaiden sukupuolijakauma on erilainen lapsilla ja aikuisilla: lapsi- potilaista n. 80 % on poikia, mutta aikuisilla jakauma tasoittuu ja miesten osuus on lähellä 50 prosenttia. Eron on päätelty johtuvan poikien selkeämmin erottuvista hyperaktiivisuus- ja impulsiivisuusoireista lapsuudessa, kun taas tytöillä tarkkaamattomuusoireet ovat use- ammin vallitsevia. Näin ollen tyttöjen oireilu ei usein ole yhtä ulospäin näkyvää, ja ADHD saattaa jäädä lapsuusaikana diagnosoimatta (Ginsberg ym. 2014, Franke ym. 2018).
Suurimmalla osalla lapsena diagnosoiduista potilaista oireet ainakin jollain osa-alueella lievenevät ajan myötä tai saavutetaan jopa oireettomuus. Impulsiivisuus- ja yliaktiivisuus- oireet helpottavat nopeimmin iän karttuessa. Pisimpään kestävät ja useimmin aikuisuuteen jatkuvat oireet liittyvät tarkkaamattomuuteen. Toki on potilaita, joilla oireet eivät millään tasolla helpota ja niitäkin, joilla oireisto muuttuu vaikeammin hallittavaksi (ADHD (aktii- visuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019).
Lasten diagnostiikasta poiketen aikuisten ADHD/ADD:n diagnosointia vaikeuttaa huomat- tavasti useammin samanaikaiset muut psykiatriset häiriöt ja niiden erottaminen toisistaan.
Jopa 80 prosentilla aikuisista ADHD-potilaista on vähintään yksi toinen psykiatrinen häi- riö, esimerkiksi mieliala- tai ahdistushäiriö, päihdeongelma tai persoonallisuushäiriö.
Muun muassa tästä johtuen ADHD:ta diagnosoidaan todellista tilannetta vähemmän ai- kuisväestössä (Katzman ym. 2017, Puustjärvi 2020).
3.2.1 Tarkkaamattomuuteen ja toiminnanohjaukseen liittyvät oireet
Tarkkaamattomuus tarkoittaa ongelmia huomiokyvyn kohdistamisessa. Tarkkaamatto- muutta on esimerkiksi, kun ajatukset lähtevät harhailemaan opetusta kuunnellessa, kirjaa lukiessa tai keskustelua seuratessa, tai kun liikenteessä ei tule havainneeksi oikealta lähes- tyvää autoa. Tarkkaamattomuusoireet haittaavat opiskeluun tai työtehtäviin keskittymistä sekä sosiaalista kanssakäymistä. Unohtelevaisuus tuottaa vaikeuksia. Potilas uppoutuu hel-
posti omiin ajatuksiinsa kesken suoritettavan tehtävän. Avaimet, lompakko, puhelin ja muut tarpeelliset tavarat voivat helposti unohtua tai kadota (Canela ym. 2017, ADHD (ak- tiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019).
Toiminnanohjauksella tarkoitetaan ihmisen kykyä järjestellä käsillä olevia tehtäviä mieles- sään, suunnitella ja toimia suunnitelmien mukaan sekä tarpeen mukaan muuttaa toimin- taansa ja suodattaa tehtävien tekemistä häiritseviä mielijohteita pois. Toiminnanohjauksen ongelmat vaikeuttavat rutiinien ylläpitoa, ja esimerkiksi kodin siisteyden ylläpitäminen voi olla haaste. Tekeillä olevien tehtävien priorisointi voi olla vaikeaa. Myöhästely on usein ongelmana, mikä voi tuoda ristiriitoja työpaikalla tai läheisten keskuudessa. Laskujen mak- saminen voi myöhästyä, vaikkei taloudellisia huolia olisikaan. Suurempia ponnisteluja vaativat asiat ovat vaikeita aloittaa ja saattaa loppuun, ja suorituksiin varatut ajat venyvät (Canela ym. 2017, ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019).
3.2.2 Impulsiivisuuteen liittyvät oireet
Impulsiivisuus näyttäytyy muun muassa kärsimättömyytenä, äkkinäisinä tunteenpurkauk- sina, asuin-, opiskelu- ja työpaikan vaihdoksina, arvaamattomuutena liikennekäyttäytymi- sessä, herkkyytenä riippuvuuksiin (esimerkiksi tupakka, alkoholi ja muut päihteet, pelaa- minen, ruoka). Parisuhteet voivat vaihtua nopeasti ja irtosuhteita saattaa olla runsaasti. Os- toksilla kuluu helposti aiottua enemmän rahaa. Pitkäaikainen sitoutuminen voi olla haaste.
Impulsiivisuus voi johtaa myös väkivaltaisuuteen ja muuhun rikolliseen käyttäytymiseen (esimerkiksi autolla hurjastelu, päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen, varastelu, vahin- gonteot). Impulsiivisuuteen liittyy myös elämyshakuisuus, jonka seurauksena saatetaan ottaa tarpeettoman suuria riskejä esimerkiksi extreme-lajeissa, uhkapeleissä ja päihteiden- käytössä. Arkisemmin elämyshakuisuutta esiintyy muun muassa ihmissuhteissa, liikenne- käyttäytymisessä ja harrastusvalinnoissa (Canela ym. 2017, ADHD (aktiivisuuden ja tark- kaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019, Kroeger 2021).
3.2.3 Aktiivisuuden säätelyyn liittyvät oireet
Aikuisilla yliaktiivisuusoireita on selkeästi vähemmän kuin lapsipotilailla, ja yleensä ai- kuisten yliaktiivisuus näyttäytyy ennemmin niin sanottuna sisäisenä levottomuutena kuin näkyvänä liikehdintänä (Puustjärvi 2020). Aikuispotilailla tyypillisiä oireita ovat muun muassa kykenemättömyys rentoutua, sormien ja jalkojen naputtelu ja heilutus sekä tiheä asennon vaihtelu istuessa (Canela ym. 2017). Potilas voi vältellä tilanteita, joissa vaaditaan pidempää paikallaan olemista, ja esimerkiksi hakeutuu työtehtäviin, joissa liikkuminen on mahdollista (Adamou ym. 2013, Puustjärvi 2020). Aktiivisuuden säätelyn vaikeus voi näyttäytyä myös aliaktiivisuutena tai vetämättömyytenä (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaa- vuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019).
Myös uni- ja valvetilan säätelyn ongelmat ovat aktiivisuuden säätelyn vaikeuksista kärsi- villä tavallisia (Puustjärvi 2020). Tutkimusten mukaan aikuisista ADHD-potilaista jopa 83
% kärsii jonkinasteisista uniongelmista. Ongelmia tuottavat etenkin viivästynyt nukahta- misaika ja heräämisvaikeudet aamuisin, keskimääräistä suurempi yöllinen aktiivisuus, unen tehottomuus ja REM-unen vähäisyys. Erityisen huomionarvoista ADHD-oireisten unihäiriöissä on seikka, että ADHD:n ydinoireet – keskittymiskyvyttömyys, impulsiivisuus ja levottomuus – ovat myös univajeen tyypillisiä oireita. ADHD:lla on myös todettu vaiku- tus ihmisen vuorokausirytmiin: ihmiset, joilla on ADHD, ovat tavallista useammin iltaih- misiä (Baird ym. 2012).
3.2.4 Tunnesäätelyyn liittyvät oireet
Tunnesäätelyyn ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät ongelmat ovat ADHD-oireisilla henkilöillä varsin tavallisia, ja monesti juuri nämä aiheuttavat eniten haittaa aikuisen poti- laan elämässä (Franke ym. 2018). Tunnesäätelyn heikkouteen liittyy muun muassa tuntei- den ylireaktiivisuus, huono turhautumisen sieto, äkilliset tunnepurkaukset ja mielialan vaihtelevuus (Surman ym. 2013, Hirsch ym. 2019). Surmanin ym. tutkimuksessa (2013) tunnesäätelyn ongelmista kärsi 55 % tutkimukseen osallistuneista aikuisista, joilla oli ADHD, ja ongelmien hankaluusaste oli suurempi kuin 95 %:lla osallistujista, joilla ei ollut ADHD:ta. Tuoreemmassa, vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa (Hirsch ym. 2019) tun- nesäätelyn ongelmia arvioitiin olevan 34–70 %:lla aikuisista ADHD-potilaista. Kuitenkaan
tunnesäätelyn ongelmat eivät kuulu ADHD:n diagnoosikriteeristöön, vaan toimivat vain diagnoosia tukevana seikkana; tunnesäätelyn ongelmat ovat varsin yleisiä myös muissa psykiatrisissa häiriöissä (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito - suositus 2019, Hirsch ym. 2019).
Tunnesäätelyn ongelmista kärsivillä ADHD-oireisilla on verrokkeja suurempi riski muun muassa avioeroihin, liikenneonnettomuuksiin ja pidätetyksi tulemiseen, ja heidän ADHD- oireensa ovat keskimäärin vakavampia ja runsaampia. Myös elämänlaatu kokonaisuudes- saan on tunnesäätelyn ongelmista kärsivillä keskimäärin huonompi. Osa tuloksista voi se- littyä rinnakkaissairauksilla, joita ADHD-potilailla on keskivertoa enemmän. Tunnesääte- lyn ongelmista kärsivillä ADHD-potilailla taas on enemmän rinnakkaissairauksia kuin muilla ADHD:sta kärsivillä. Tyypillisimmät rinnakkaissairaudet vaikuttavat jo itsessään vahvasti tunnesäätelyyn (Surman ym. 2013, Shaw ym. 2014, Hirsch ym. 2019).
4 ADHD/ADD:N VAIKUTUS TOIMINTAKYKYYN AIKUISIÄLLÄ
4.1 ADHD/ADD-oireiden vaikutus potilaan elämään
Diagnoosikriteerit täyttävä aikuisiän ADHD/ADD vaikuttaa jatkuvasti potilaan arkeen. Se huonontaa muun muassa akateemista ja työelämässä suoriutumista, taloudellista tilannetta ja sosiaalisten suhteiden laatua. ADHD-potilaiden keskuudessa on enemmän tapaturmia ja onnettomuuksia, irtisanottuja työsuhteita, sairauspoissaoloja, avioeroja, muuttoja kodista toiseen ja rikollisuutta (Franke ym. 2018, Kroeger 2021). Myös fyysiset sairaudet ovat yleisempiä henkilöillä, joilla on ADHD. ADHD lisää myös kokonaiskuolleisuutta; keski- määräisen väestön kuolleisuuden ylittävä osuus johtuu pääosin ei-luonnollisista syistä, etenkin onnettomuuksista. Myös itsemurha on kuolinsyynä valtaväestöä yleisempi (Franke ym. 2018). Seuraavassa käsitellään oireiden vaikutusta keskeisiin osa-alueisiin aikuisen ihmisen elämässä.
4.1.1 Opiskelu
ADHD:n ydinoireisto huomioiden on ymmärrettävää, että ADHD-oireisilla opiskelu on vaikeampaa kuin muilla. Muun muassa opetukseen ja koulutöihin keskittyminen, koulu- töiden organisointi, suuresta työmäärästä selviytyminen ja ohjeiden noudattaminen on to- dettu ADHD-oireisilla muita vaikeammaksi. Huolimattomuusvirheitä tulee tavallista enemmän (Biederman ym. 2006).
Aikuisilla, joilla on ADHD, on historiassaan verrokkeja selvästi enemmän luokalleen jää- misiä, sijoituksia erityisryhmiin, tukiopetusta tai muuta apua oppimisessa ja lukivaikeuk- sia. Heidän koulusuoriutumisensa ylipäänsä on keskimäärin heikompaa, ja heihin on koh- distettu enemmän kurinpidollisia toimia (Biederman ym. 2006). Heiltä jää selvästi useam- min toisen asteen opinnot kesken (Biederman ym. 2006, Ahnemark ym. 2018). Aikuiset, joilla on ADHD, ovat kaikkiaan muita vähemmän koulutettuja ja todennäköisemmin jättä- neet korkeakouluopinnot kesken. Yhdysvalloissa collegessa opiskelevilla ADHD- diagnosoiduilla on todettu olevan enemmän vaikeuksia opintojen suorittamisessa, muun muassa oppimisvaikeuksia, alisuoriutumista ja huonompia arvosanojen keskiarvoja (Bie- derman ym. 2006).
4.1.2 Työ
ADHD-oireisto vaikuttaa työkykyyn varsin monin tavoin ja monissa ammateissa (Adamou ym. 2013). Oireistoon kuuluvat työmuistin, suunnittelukyvyn, tunne- ja itsesäätelyn ja myös motorisen koordinaation ongelmat tuovat eriasteisia hankaluuksia tai esteitä työnte- koon. Harvoja työympäristöjä myöskään on rakennettu sellaisiksi, joissa ADHD-oireinen olisi tehokkaimmillaan: esimerkiksi työt odotetaan suoritettavan juuri tiettyinä aikoina, työajan puitteissa. ADHD:lla on todettu olevan yhteys muun muassa huonompaan työ- suoriutumiseen, matalampaan asemaan työpaikalla, epävakaampaan työuraan ja suurem- paan poissaolopäivien määrään verrattuna henkilöihin ilman ADHD:ta (Adamou ym.
2013). Henkilöillä, joilla on ADHD, on keskimääräistä vähemmän koulutusta, ja matalam- pien koulutusasteiden taas on todettu olevan yhteydessä riskialttiimpiin, terveyttä vahin- goittaviin työnkuviin (Landes ja London 2021).
Eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa arvioitiin ADHD:n lisäävän poissaolon ja työtapa- turmien riskejä kaksinkertaisiksi sekä vähentävän työtehoa 4–5 %, aiheuttaen jopa kansan- taloutta huonontavia seurauksia. Samassa tutkimuksessa havaittiin myös, että kun masen- nuksen, ahdistuksen ja päihteiden väärinkäytön vaikutukset oli huomioitu, lapsuusaikainen stimulanttilääkehoito oli vahvin ennustetekijä työelämässä olemiselle aikuisena. Tämän tiedon valossa on esitetty, että ADHD:n hoitaminen lapsuusaikana edesauttaa työllistymis- tä aikuisena (Adamou ym. 2013).
Maailman terveysjärjestön (WHO) vuonna 2008 vetämässä tutkimushankkeessa todettiin, että 3.5 % työntekijöistä kärsi ADHD:sta. Henkilöillä, joilla oli ADHD, oli vuodessa kes- kimäärin 8.4 poissaolopäivää enemmän kuin muilla, ja tehdyn työn määrä oli 21.7 työpäi- vän panoksen verran vähäisempi. ADHD oli harvinaisempi koulutusta vaativaa työtä teke- villä. Tutkimuksessa huomioitiin myös, että hyvin pieni vähemmistö näistä työntekijöistä sai mitään hoitoa oireisiinsa, vaikka on olemassa vahvaa näyttöä siitä, että hoito lisäisi huomattavasti työ- ja toimintakykyä. Sen sijaan moni ADHD-oireinen sai hoitoa johonkin muuhun psykiatriseen häiriöön (de Graaf ym. 2008).
ADHD:n vaikutukset näkyvät kaikissa työn osa-alueissa työnhausta ja haastatteluista itse työn suorittamiseen ja työpaikan pitämiseen. Työnhaussa ADHD-oireiset ovat muita epä- järjestelmällisempiä ja kokevat enemmän vaikeuksia asioida työvoimatoimistossa. Asioin- tivaikeudet saattavat juontua ADHD-oireisten irtautuneisuudesta valtion tukijärjestelmistä ylipäänsä. Taipumus vältellä työläitä, epämieluisia tai kyllästyttäviä tehtäviä voi johtaa muun muassa välttelemään yksityiskohtaisten hakemusten täyttämistä tai täyttämään ne huolimattomasti. Työhaastattelussa ADHD-diagnosoitu henkilö saattaa vältellä diagnoo- sinsa esiintuomista pelossa, että sen mainitseminen vaikeuttaa työn saamista (Adamou ym.
2013).
Työpaikan saatuaan aikuiset, joilla on ADHD, voivat olla aluksi hyvinkin tehokkaita ja motivoituneita työhönsä, mutta pian ADHD-oireet saattavat alkaa huonontaa suorituksia, toki työnkuvasta riippuen. Parhaiten ADHD-oireiset viihtyvät käytännönläheisissä työteh- tävissä tai töissä, joissa järjestelmällisyyttä ja ajanhallintaa vaativat tehtävät voi ulkoistaa esimerkiksi sihteerille. Jotkut löytävät työn, jossa ADHD-oireet ovat jopa etu, esimerkiksi luovan alan ja liikunnalliset työt. Useimmissa ammateissa ja työtehtävissä kuitenkin tark- kaamattomuus, impulsiivisuus ja yliaktiivisuus ovat ominaisuuksia, joista työteho kärsii (Adamou ym. 2013).
ADHD-oireisilla työntekijöillä voi olla vaikeuksia ajankäytössä, aikataulujen pitämisessä, työkuormansa hallinnassa, ohjeiden noudattamisessa ja tunteiden hillitsemisessä. Heidän työtään voivat haitata myös puutteelliset sosiaaliset taidot sekä taipumus viivyttelyyn (procrastination), mikä huonontaa yhteistyökykyä työtovereiden, työnjohdon ja asiakkai- den kanssa. Kun työnjohtaja ottaa työntekijän puutteet puheeksi, saatu kritiikki usein ote- taan liian henkilökohtaisesti, minkä jälkeen työntekijää on vaikea motivoida uudelleen.
Arvioinneissa saatuja tietoja ja neuvoja ei pystytä hyödyntämään, sillä työntekijä ei pysty muuttamaan toimintatapojaan. Tämä taas voi johtaa työpaikan menetykseen. ADHD- oireiset toisaalta saattavat myös keskittyä työhönsä liiallisesti, etenkin, kun mukana on houkutin. On siis tärkeää pitää mielessä myös mahdollinen työriippuvuus (Adamou ym.
2013).
ADHD-oireisen työkykyä voidaan selvästi parantaa oikeanlaisella lääkityksellä ja ADHD:n muilla hoitomuodoilla. Lisäksi hyvä työnantaja osaa hyödyntää ADHD:n tuomia positiivi- sia ominaisuuksia ja huolehtia, ettei loppuunpalamista pääse syntymään. Työympäristöä ja työhön liittyviä tekijöitä on mahdollista muokata ADHD-oireiselle sopivammiksi muun muassa etsimällä hiljainen työpiste, joustavilla aikatauluratkaisuilla, kuulokkeilla, valvon- nalla ja tuella, työtehoa parantavan liikuskelun sallimisella, tauoilla sopivin väliajoin, palkkiojärjestelmillä ja muistettavien asioiden esittämisellä kirjallisena pelkän puheen si- jaan (Adamou ym. 2013).
4.1.3 Taloudellinen tilanne
Aikuiset, joilla on ADHD, ovat keskivertoa riippuvaisempia perheenjäseniensä ja valtion taloudellisesta avusta, kohtaavat useammin laskujen maksuvaikeuksia, avaavat vähemmän säästötilejä, käyttävät luottokortteja holtittomammin ja ottavat helpommin korkeakorkoisia lainoja (Pelham ym. 2019, Beauchaine ym. 2020). Lapsuusiällä ADHD-diagnosoituja hen- kilöitä aikuisuuteen seuranneessa yhdysvaltalaistutkimuksessa (Pelham ym. 2019) todet- tiin, että 30 ikävuoteen mennessä ADHD-diagnosoiduilla oli verrokkeja selvästi huonompi palkkataso ja he olivat taloudellisesti vähemmän itsenäisiä. Diagnosoidut olivat verrokkeja useammin työttömiä, elivät useammin vanhempiensa tai sukulaistensa luona, ansaitsivat 37
% vähemmän palkkatuloja kuukaudessa ja heillä oli 66 % vähemmän rahaa säästössä.
Diagnosoiduilla oli lähes puolet harvemmin omistuskoti (22 %:lla diagnosoiduista ja 42
%:lla verrokeista). Taloudellinen tilanne oli verrokkeja huonompi heilläkin, joilla ei aikuis-
iällä enää ollut tautiluokituksen diagnoosikriteerit täyttäviä ADHD-oireita (Pelham ym.
2019).
Potilaiden itsensä raportoimilla yliaktiivisuus- ja impulsiivisuusoireilla – mutta ei tarkkaa- mattomuusoireilla – on yhteys velkataakkaan, korkeakorkoisiin lainoihin ja myöhästynei- siin maksuihin. Vuonna 2020 julkaistussa ruotsalaisväestöä käsittäneessä tutkimuksessa (Beauchaine ym. 2020) havaittiin, että lainojen ja luoton saaminen oli ADHD-oireisilla verrokkeja haastavampaa; etenkin keski-iän kynnyksellä, kun verrokeilla luoton tarve vä- heni, ADHD-oireisilla se vain kasvoi, ja luottohakemukset hylättiin usein. Tämä johtuu suurelta osin aiemmista maksuhäiriömerkinnöistä, joita ADHD-oireisille oli kertynyt ver- rokkeja huomattavasti enemmän. 40-vuotiaina ADHD-oireisilla oli yli kuusinkertainen maksuhäiriön riski (Beauchaine ym. 2020).
Beauchainen ym. tutkimuksessa tarkasteltiin myös ADHD:n vaikutusta itsemurhatilastoi- hin luottotietojen valossa. Itsemurha oli yli kolme kertaa yleisempi niillä ADHD- diagnosoiduilla, joiden luottotiedot olivat huonot, kun heitä verrattiin ADHD- diagnosoituihin, joilla oli hyvät luottotiedot, ja henkilöihin, joilla oli huonot luottotiedot, mutta ei ADHD:ta. Sama ilmiö säilyi – joskin vähäisempänä – silloinkin, kun masennuk- sen vaikutukset huomioitiin laskelmiin. ADHD:sta kärsivillä miehillä huomattiin myös, että maksuhäiriöiden määrä lisääntyi huomattavasti itsemurhaa edeltävien 3 vuoden aikana.
Samaa ilmiötä ei ollut havaittavissa miehillä, joilla ei ollut ADHD:ta, eikä myöskään nai- silla huolimatta heidän ADHD-oireisuudestaan. Tästä ei voida suoraan vetää johtopäätöstä, että huonot luottotiedot olisivat syynä ADHD-oireisten itsemurhien määrän lisään, vaan ilmiö saattaa ennemmin kuvata yleisempää kaaosta ihmisen elämässä itsemurhaa edeltävi- nä aikoina. Julkaisussa painotettiin syvällisemmän tutkimuksen tarvetta, jolloin tulevaisuu- dessa saatujen tietojen avulla voidaan mahdollisesti muodostaa työkalu useiden itsemurha- riskissä olevien ADHD:sta kärsivien tunnistamiseksi taloudellisen käyttäytymisen pohjalta (Beauchaine ym. 2020).
4.1.4 Parisuhteet
Henkilöt, joilla on ADHD, kokevat parisuhteensa laadun keskimäärin huonommaksi ja vähemmän tyydyttäväksi kuin muut (Michielsen ym. 2015, Kroeger 2021). Heillä on enemmän asumus- ja avioeroja, ja heidän joukossaan on myös keskimääräistä suurempi
osuus henkilöitä, jotka eivät ole koskaan avioituneet (Michielsen ym. 2015, Landes ja London 2021). Koko aikuisiän ajalla ADHD-oireiset kokevat muita enemmän romanttisten suhteiden vaihtuvuutta. Avioliitoissa, joissa jommallakummalla puolisolla oli ADHD, on raportoitu enemmän tyytymättömyyttä avioliittoon, vähemmän intiimiyttä ja huonompaa kommunikaatiota puolisoiden välillä. ADHD-oireisilla aikuisilla on muita enemmän sek- sikumppaneita ja irtosuhteita elämänsä aikana, he harrastavat useammin suojaamatonta seksiä, ja heillä on enemmän suunnittelemattomia raskauksia (Soendergaard ym. 2015, Kroeger 2021). ADHD:n on myös todettu olevan riskitekijä syyllistyä sanalliseen tai fyysi- seen parisuhdeväkivaltaan (Kroeger 2021).
Biedermanin ym. tutkimuksessa v. 2006 todettiin, että ADHD-oireisten aikuisten parisuh- teet olivat epävakaampia kuin verrokeilla, ja että he kokivat huonommin pystyvänsä vas- taamaan kumppaninsa tunne-elämän tarpeisiin. Tutkimukseen osallistuneista ADHD- diagnosoiduista 15 % oli sitä mieltä, että kumppanin olisi parempi olla ilman häntä; vas- taava luku verrokeilla oli 4 %. Myös tässä tutkimuksessa todettiin suhteellisesti suurempi avioerojen määrä ADHD-oireisilla (Biederman ym. 2006).
Nuorten naisten lapsuusaikaisen ADHD:n on tutkittu lisäävän parisuhdeväkivallan uhriksi joutumisen riskiä 4–5-kertaiseksi. Riski oli tätäkin suurempi naisilla, joilla oli yhä diag- noosikriteerit täyttävä ADHD. Tässä tutkimuksessa miesten lapsuusaikainen ADHD, eten- kin yhtä aikaa käytöshäiriön kanssa, oli parisuhdeväkivallan riskitekijä, ja yhteys korostui tapauksissa, joissa ADHD-oireisto jatkui aikuisuuteen (Leppämäki 2017a).
On myös kiinnitetty huomiota sukupuolieroihin puolison ADHD:n hyväksymisessä. Erääs- sä tutkimuksessa havaittiin, että naisilla on korkeampi sietokynnys miehiensä ADHD- oireiden suhteen kuin toisinpäin. Tässä tutkimuksessa 60 % ADHD-oireettomista miehistä jätti naispuolisen kumppaninsa, jolla oli ADHD, kun taas oireettomista naisista vain 10 % jätti miehensä, jolla oli ADHD (Johnston ym. 2012).
4.1.5 Vanhemmuus
ADHD:n vahva perinnöllisyys tekee vanhemmuudesta erityisen huomionarvoisen osa- alueen ADHD-oireisen aikuisen elämässä. Genetiikan lisäksi lisääntyvän lähdeaineiston mukaan myös vanhempien toiminta vaikuttaa lapsen ADHD-oireiden kehittymiseen ja
niiden hallintaan sekä myös rinnakkaissairauksien ilmenemiseen (Johnston ym. 2012).
Vahvan periytyvyyden vuoksi myös ADHD:n diagnostiikassa ja hoidossa on tärkeää ottaa perhe huomioon. Oireilevan lapsen tutkimusten yhteydessä tulee selvittää myös vanhem- pien tilannetta ja mahdollista hoidon tarvetta (Ginsberg ym. 2014).
Vanhempien ADHD-oireilla on yhteys muun muassa epäjärjestelmällisyyteen ja kaaoksen- tunteeseen perheessä, vähäisempään lasten käytöksen valvontaan sekä epäjohdonmukai- sempaan ja ylireaktiivisempaan kurinpitoon (Johnston ym. 2012). ADHD-oireiset van- hemmat itse tuntevat keskimääräistä useammin vanhemmuuden vaatimukset ylikuormitta- viksi ja ovat vähemmän tyytyväisiä rooliinsa vanhempana. Tilastollisesti he myös tuntevat ADHD-oireettomia vähemmän läheisyyttä lastensa kanssa (Kroeger 2018). He osallistuvat lastensa toimiin vähemmän ja ovat kärsimättömämpiä (Kroeger 2021). ADHD-oireisten vanhempien perheissä on raportoitu vähemmän yhteisymmärrystä sekä enemmän ristiriita- tilanteita. Näiden ongelmien yhteys vanhempien ADHD-oireisiin säilyy silloinkin, kun otetaan huomioon muiden seikkojen, kuten perheen sosioekonomisen aseman, lapsen ADHD-oireiden ja rinnakkaissairauksien, vaikutukset (Johnston ym. 2012).
Vertailtaessa ADHD-oireisten äitien raportteja muihin äiteihin ADHD-oireiset olivat vä- hemmän johdonmukaisia lapsenkasvatuksessa, valvoivat lapsiaan vähemmän ja heidän perheissään oli vähemmän rutiineja. ADHD-oireisten äitien on myös havaittu tarjoavan tehottomampia ratkaisuja vanhemmuuteen liittyviin ongelmanratkaisutehtäviin. Äidin run- sailla ADHD-oireilla on myös todettu yhteys negatiivisempiin kontrollimuotoihin, esimer- kiksi kriittisyyteen ja ruumiillisten rangaistusten käyttöön. Äidin ADHD-oireistolla myös näyttää olevan vaikutusta lapsen mahdollisen ADHD:n hoitoon – runsasoireisten äitien lapset reagoivat huonommin ADHD:n lääke- ja terapiahoidoille (Johnston ym. 2012).
Isien ADHD-oireiden taas on tilastollisesti todettu vähentävän heidän osallistumistaan lap- siensa elämään ja tekemisiin – äideillä tätä seikkaa ei ole havaittu. Niillä runsasoireisilla isillä, jotka osallistuivat paljon lapsenkasvatukseen, havaittiin verrokkeja enemmän ylire- aktiivista kurinpitoa (liian herkkä puuttuminen lapsen toimintaan tai liian kovien rangais- tusten antaminen) (Johnston ym. 2012). ADHD-oireisten isien omat arviot vanhemmuu- destaan ovat tavanomaista negatiivisempia, mikä saattaa tehdä vanhempana olosta stres- saavampaa (Kroeger 2021).
On saatu näyttöä myös siitä, että puolison ADHD vaikuttaa toisen puolison vanhemmuu- teen, vaikka tällä itsellä ei oireita olisi. Eräässä tutkimusasetelmassa vertailtiin pikkulap- sien vanhempia, joista isistä osalla oli todettu ADHD ja äidit olivat oireettomia. Isiä ver- tailtaessa ei havaittu juurikaan eroja, mutta ADHD-oireisten isien puolisot olivat vähem- män vastavuoroisia lapsiensa kanssa. On pohdittu, että isän ADHD-oireet kuluttavat puoli- son voimia ja resursseja niin, etteivät ne enää samalla tavalla riitä lapselle. Vastaavaa tut- kimusasetelmaa, jossa äidillä olisi ADHD ja puoliso oireeton, ei tätä kirjoitettaessa ole löydettävissä. On kuitenkin havaittu, että perheissä, joissa jommallakummalla puolisolla on ADHD, toinen puoliso pyrkii kompensoimaan toisen puutteita lapsenkasvatuksessa (Johns- ton ym. 2012).
ADHD-oireisten vanhemmuuden erot oireettomiin ovat odotetunlaisia ADHD:n ydinoirei- siin nähden. Kun ihmisellä on ongelmia muun muassa työmuistissa, pidättyväisyydessä, itsehillinnässä, järjestelmällisyydessä ja tunnesäätelyssä, nämä ongelmat heijastuvat van- hemmuudessa esimerkiksi perheen asioiden järjestelyn vaikeuksiin, epäjohdonmukaiseen kasvatukseen ja kurinpitoon sekä rutiinien löyhään ylläpitoon. Kun ydinoireet ovat hallin- nassa esimerkiksi lääkityksen avulla, monet vanhemmuuteenkin liittyvät ongelmat tutki- musten mukaan helpottuvat (Johnston ym. 2012).
Kaikki ADHD:n vaikutukset vanhemmuuteen eivät ole negatiivisia. On esimerkiksi havait- tu, että ADHD-oireiset äidit osoittavat verrokkeja positiivisempaa vanhemmuutta leikin aikana. On mahdollista, että joissain tilanteissa vanhemmat, joilla on ADHD, ovat muita energisempiä, spontaanimpia tai innokkaampia ja uskaltavat vapaammin heittäytyä mu- kaan esimerkiksi peleihin ja leikkeihin. Heiltä voi löytyä myös enemmän ymmärrystä ADHD-oireisia lapsia kohtaan. Positiivisten vaikutusten tarkempi tutkiminen voisi tuottaa tärkeitä työkaluja ADHD-oireisten vanhempien oireenhallintaa ajatellen; pystyttäisiin luo- maan positiivisia toimintamalleja vanhemmuuteen potilaan omia vahvuuksia hyödyntämäl- lä (Johnston ym. 2012).
4.1.6 Muu sosiaalinen elämä
Vaikka ADHD-oireisto itsessään muodostaa paljon haasteita ihmisen elämään, suuri osa aikuisista, joilla on ADHD, kokee, että vaikeimpana haasteena on häiriön vaikutus sosiaa-
liseen ympäristöön (Schrevel ym. 2015). On todettu, että ADHD-oireisilla henkilöillä on enemmän itse raportoituja ristiriitoja toisten ihmisten kanssa sekä negatiivisempia, eripu- raisempia sosiaalisia suhteita (Shaw ym. 2014). Ystävyyssuhteissa on enemmän ongelmia kuin muulla väestöllä, ja yksinäisyyden tunteet ovat yleisempiä (Michielsen ym. 2015).
Sosiaalisen ympäristön vaatimuksiin on haasteellista vastata, ja ihmisillä voi olla vaikeuk- sia ymmärtää, miten henkilö pystyy helposti suoriutumaan esimerkiksi vaativasta työtehtä- västä, mutta aikatauluissa pysyminen ja keskustelujen seuraaminen tuottavat hänelle jatku- vasti vaikeuksia (Schrevel ym. 2015).
ADHD:n vaikutukset sosiaalisiin kykyihin näkyvät koko elinkaaren ajan. Jo pikkulapsena esimerkiksi tarkkaamattomuusoireet saattavat vaikeuttaa sosiaalisten taitojen mallioppimis- ta, mikä voi aiheuttaa sosiaalisten taitojen kehitysviiveen. Tällä taas voi olla hyvinkin kau- askantoisia seuraamuksia henkilön tuleviin ihmissuhteisiin. Impulsiivisuus ja yliaktiivisuus nähdään monesti hallitsemattomana ja sietämättömänä käytöksenä, minkä vuoksi toiset saattavat haluta vältellä ADHD-oireista henkilöä (Michielsen ym. 2015). ADHD-oireisilla on myös muita useammin vaikeuksia hallita käytöstään, ja sosiaalisissa kanssakäymisissä he tulevat epähuomiossa tehneeksi virheitä tai toimineeksi tavoilla, jotka voidaan tulkita sopimattomaksi käytökseksi (Biederman ym. 2006).
Henkilö, jolla on ADHD, kokee usein tulevansa tuomituksi ajatuksella ”hän pystyisi, mut- tei vain halua”, vaikka tosiasiassa tilanne on ”hän haluaisi, muttei vain pysty”. ADHD:sta kärsivät kokevat usein, että heitä pidetään tyhminä tai laiskoina, ja joskus päätyvät itsekin ajattelemaan niin. Heidän alisuoriutumisensa nähdään monesti vain haluttomuutena tehdä töitä. He saattavat asettaa itselleen ylimitoitettuja tavoitteita, ja sitten pettyvät yhä uudel- leen, kun tavoite jää saavuttamatta kovasta uurastuksesta huolimatta. Joskus epäonnistumi- nen seuraa, kun ADHD-oireinen henkilö yrittää toimia sosiaalisen ympäristönsä saneleman valmiin kaavan mukaisesti (Schrevel ym. 2015).
ADHD-oireiset henkilöt kokevat usein myös olevansa outoja ja erilaisia kuin kaikki muut ympärillä. Ulkopuolisuuden tunne on tavallinen: ”punainen ympyrä sinisten neliöiden maassa” (Schrevel ym. 2015). Biedermanin ym. tutkimuksessa v. 2006 havaittiin, että 60
% aikuisista, joilla oli ADHD, koki yhteenkuulumattomuutta vertaistensa keskuudessa, kun henkilöillä ilman ADHD:ta lukema oli 30 %. ”Tavallisten ihmisten” rakentamaan sosiaali- seen ympäristöön voi olla vaikea sopeutua, ja erilaisuus voi myös aiheuttaa syrjintää ja kiusaamista. Moni kuluttaa paljon voimavaroja sopeutuakseen ympäristön asettamiin pai-
neisiin näyttäytyäkseen samanlaisena kuin kaikki muut, ja voi tulla tunne, ettei voi missään olla oikeasti oma itsensä. Jotkut onnistuvat kääntämään erilaisuutensa vahvuudeksi, omi- naisuudeksi, joka saa heidät erottumaan ympäristöstä edukseen, ja saavat siitä uutta itse- luottamusta (Schrevel ym. 2015).
ADHD-oireisten henkilöiden kokemilla syrjinnän, yhteenkuulumattomuuden ja omituisuu- den kokemuksilla ja alisuoriutumisen kokemuksilla on vaikutuksensa itsetuntoon ja sisäi- seen motivaatioon. Biedermanin ym. tutkimuksessa 50 % ADHD-diagnosoiduista ja 76 % verrokeista hyväksyi itsensä sellaisena kuin on. Valoisa käsitys tulevaisuudesta oli 40 %:lla ADHD-diagnosoiduista ja 67 % verrokeista. Usein ilmeneviä surullisuuden tai masentunei- suuden tunteita oli 27 %:lla ADHD-diagnosoiduista ja 7 %:lla verrokeista. Aikuiset, joilla on ADHD, kokevat muita useammin, että lapsuusaika valmisteli heitä huonosti aikuisuu- teen, ja että lapsuuden kokemuksilla on ollut vahingoittava vaikutus nykyiseen elämään (Biederman ym. 2006).
Positiivisena huomiona mainittakoon, että vanhempaa väestöä käsittäneessä tutkimuksessa (Michielsen ym. 2015; vastaajien keski-ikä 71 vuotta) havaittiin, että henkilöt, joilla oli ADHD, osallistuivat enemmän virikkeelliseen yhteisötoimintaan kuin ikätoverinsa. Tämä johtuu mahdollisesti henkilöiden yliaktiivisuus- ja impulsiivisuusominaisuuksista – henkilö ei viihdy yksin kotonaan esimerkiksi kirjan kanssa samalla tavoin kuin muut, vaan tylsis- tyy (Michielsen ym. 2015).
4.1.7 Riskikäyttäytyminen ja rikollisuus
ADHD-oireiset henkilöt ajautuvat keskivertoa riskialttiimpaan ja impulsiivisempaan käy- tökseen, mikä heijastuu muun muassa päihteidenkäyttöön, holtittomaan rahankäyttöön, riskialttiimpiin parisuhteisiin ja sukupuolielämään, liikenneonnettomuuksiin ja - rikkomuksiin, itsensä ja toisten vahingoittamiseen ja itsemurhayrityksiin (BIederman ym.
2006, González ym. 2013, Fuermaier ym. 2015, Beauchaine ym. 2020).
ADHD-oireisista aikuisista huomattavasti suurempi osa käyttää tupakkatuotteita muuhun väestöön verraten (Biederman ym. 2006, Puustjärvi 2020). ADHD-oireisilla on suurentu- nut riski myös alkoholismiin, ja vaikeammat ADHD-oireet ennustavat vaikeampaa alkoho- lismia (Daurio ym. 2018). Alkoholin väärinkäytön yhteydestä ADHD:hen on kuitenkin
saatu ristiriitaisia tuloksia (Kuppa ja Maysun 2019). Laittomien huumausaineiden kokeilu- ja ja käyttöä on ADHD-oireisilla henkilöillä keskimääräistä enemmän. Erään tutkimuksen mukaan 40 % ADHD:sta kärsivistä aikuisista oli käyttänyt laittomia päihteitä, kun muilla aikuisilla vastaava luku oli 14 % (Biederman ym. 2006). Verrattuna päihdeongelmaisiin henkilöihin ilman ADHD:ta ADHD-oireisten päihdeongelmat ilmenevät varhaisemmassa elämänvaiheessa, heille kehittyy riippuvuuksia helpommin, päihteistä vieroittuminen on vaikeampaa ja he joutuvat sairaalaan useammin (Ginsberg ym. 2014). Myös Lääkärin kä- sikirja mainitsee ADHD:n tupakoinnin ja päihdehäiriön kehittymisen riskitekijänä, huo- mauttaen, että ADHD:n lääkehoidot eivät kuitenkaan lisää päihteidenkäytön riskiä (Puust- järvi 2020).
Tutkimusten mukaan ADHD-oireista etenkin visuaalinen tarkkaamattomuus ja impulsiivi- suus ovat riskitekijöitä liikennekäyttäytymisessä. Henkilöillä, joilla on ADHD, on todettu olevan muita enemmän muun muassa ylinopeusmerkintöjä, ajokortteja takavarikossa ja liikenneonnettomuuksia, vaikka tietämys ajoturvallisuudesta on testattu samaksi kuin ver- rokeilla (Biederman 2006). Vuonna 2014 julkaistussa laajassa ruotsalaisväestöä tarkastel- leessa tutkimuksessa havaittiin selvä yhteys ADHD:n ja vakavien liikenneonnettomuuksien välillä. ADHD:sta kärsivillä miehillä oli tarkastelujakson aikana 47 % enemmän ja naisilla 45 % enemmän vakavia liikenneonnettomuuksia verrattuna väestöön ilman ADHD:ta.
ADHD-lääkitys taas vähensi onnettomuuksien riskiä miehillä 58 % verrattuna samoihin henkilöihin aikoina ilman lääkitystä. Naistenkin kohdalla onnettomuudet vähenivät, mutta ero ei ollut tässä tutkimuksessa tilastollisesti merkittävä. Näiden lukujen pohjalta on arvioi- tu, että 41–49 % ADHD:sta kärsivien miesten vakavista liikenneonnettomuuksista olisi ollut ehkäistävissä lääkityksen avulla (Chang ym. 2014).
Ihmiset, joilla on ADHD, tulevat ensimmäistä kertaa pidätetyksi ja saavat ensimmäisen tuomionsa muita rikoksentekijöitä nuorempina ja heillä on ylipäänsä suurempi riski joutua pidätetyksi ja tuomituksi sekä saada useita tuomioita. Ihmisiä, joilla on ADHD, on valtavä- estöön verrattuna suhteellisesti merkittävästi enemmän vankiloissa, poliisin kiinni ottamina ja ehdonalaista tuomiota suorittamassa (Young ja Cocallis 2021). Ginsbergin ym. (2014) suorittaman meta-analyysin mukaan vankilassa olevista miehistä jopa 40 prosentilla on todettavissa ADHD (Ginsberg ym. 2014). Vankiloissa olevista henkilöistä, joilla on ADHD, kuitenkin jopa 96 prosentilla on todettavissa myös jokin muu häiriö. Kun laskel- missa on keskitytty pelkkään ADHD:hen ja samanaikaissairauksien vaikutukset huomioitu,
monessa tutkimusasetelmassa on päädytty lopputulokseen, että ADHD yksistään ei muo- dosta riskiä rikollisuuteen. Kuitenkin joissain tutkimuksissa jonkinlaisen yhteyden on ha- vaittu säilyvän – sen on suurelta osin tulkittu johtuvan muun muassa päihderikoksista (Young ja Cocallis 2021).
ADHD:n on myös todettu lisäävän haavoittuvuutta poliisikuulusteluissa. Esimerkiksi vää- riä tunnustuksia (henkilö tunnustaa teon, jota ei ole tehnyt) tehneissä on ADHD-oireisten selkeä yliedustus, ja ADHD-oireisten tapa vastata painostavaan kuulusteluun (vastauksena
”en tiedä” tarkan vastauksen sijasta) voi vaikuttaa kuulustelijoista yhteistyöhaluttomuudel- ta tai syyllisyyden osoitukselta. Tämän vuoksi ADHD saattaa johtaa myös suurentuneeseen riskiin joutua viattomana syytetyksi tai jopa vangituksi (Young ja Cocallis 2021).
ADHD-lääkitys – stimulantit ja ei-stimulantit – vähentää huomattavasti ADHD:sta kärsi- vien rikollisuutta. Esimerkiksi laajassa ruotsalaistutkimuksessa (yli 25 000 tutkittavaa, joil- la oli todettu ADHD) todettiin, että 3 vuoden tarkastelujakson aikana rikostuomiot väheni- vät miehillä 32 % ja naisilla 41 %, kun stimulanttilääkitys oli käytössä, verraten samojen henkilöiden jaksoihin ilman lääkitystä. Samaa yhteyttä ei havaittu rikostuomioiden ja SSRI-lääkityksen (serotoniinin takaisinoton estäjien) välillä. Tutkimuksissa on myös ha- vaittu, että kun rikoksentekijällä on ADHD:n lisäksi osin samoin oirein ilmenevä samanai- kaissairaus, on hyödyllisempää lääkitä ADHD:ta kuin tätä toista sairautta täsmälääkkein.
Niillä henkilöillä, joiden ADHD jäi hoitamatta ja keskityttiin samanaikaissairauteen, esi- merkiksi masennukseen, ahdistukseen tai persoonallisuushäiriöön, on todettu huonommat kliiniset ja toiminnalliset lopputulemat (Young ja Cocallis 2021).
Ruotsalaisessa väestötutkimuksessa (Ljung ym. 2014) todettiin, että ADHD:sta kärsivillä henkilöillä oli vertailujoukkoon nähden yli kolminkertaisesti itsemurhayrityksiä ja lähes kuusinkertaisesti itsemurhia; näissä lukemissa on jo huomioitu psykiatristen samanaikais- sairauksien vaikutus. Tutkimuksessa havaittiin itsemurhariskin olevan suurentunut myös ADHD:sta kärsivien henkilöiden perheenjäsenillä (Ljung ym. 2014). On spekuloitu, että suurentuneen itsemurhariskin taustalla olisi ADHD-lääkitykset, mutta laajat tutkimukset eivät tue tätä näkemystä (Man ym. 2017, Liu ym. 2020). Manin ym. väestötutkimuksessa ADHD-potilaiden itsemurhariski oli suurempi 90 päivän aikana uuden lääkkeen aloitukses- ta, mutta se oli vieläkin suurempi 90 päivän aikana ennen lääkkeen aloitusta, todennäköi- sesti kuvastaen potilaan tilannetta, joka hankaluudessaan johti lääkityksen aloittamiseen.
Lääkkeen aloituksen jälkeen riski laski peruslukemiin 90 päivän jälkeen (Man ym. 2017).
Liun ym. meta-analyysissä ei-stimulanttilääkityksellä ei todettu yhteyttä lisääntyneisiin itsemurhiin, ja stimulanttilääkityksellä taas todettiin yhteys vähentyneisiin itsemurhiin (Liu ym. 2020).
4.2 Selviytymismekanismit
Monet potilaat, joiden ADHD/ADD on jäänyt tutkimatta lapsuusiällä, ovat diagnoosihet- keen mennessä ehtineet kehittää moninaisia selviytymismekanismeja elämänsä haasteista selvitäkseen. Näitä keinoja ovat potilaan itsensä lisäksi voineet neuvoa esimerkiksi per- heenjäsenet potilaan lapsuudessa, ja mahdollisesti juuri niiden avulla hän on pärjännyt elämässään pitkällekin aikuisuuteen ilman epäilyä neurologisesta ongelmasta (Canela ym.
2017). Tehokkaiksi hiotut selviytymiskeinot voivat osaltaan selittää ADHD/ADD:n myö- häistä tai liian vähäistä diagnosointia aikuisiällä. Selviytymiskeinojen kehittäminen on yleistä etenkin henkilöillä, joilla on korkea älykkyysosamäärä, ja heillä ADHD jääkin kes- kimääräistä useammin diagnosoimatta tai diagnosoidaan myöhemmällä iällä (Canela ym.
2017, Kooij ym. 2019). Potilaalle ominaisten selviytymismekanismien tunnistaminen voi auttaa ymmärtämään potilasta ja tämän henkilöhistoriaa paremmin ja täten edesauttaa myös hoitomyöntyvyyttä sekä potilassuhdetta (Canela ym. 2017).
Usein omaksuttuja selviämiskeinoja ovat muun muassa avainten ja muiden tarvittavien esineiden säilyttäminen aina samassa paikassa, muistutuslaput ja -listat, herätyskellon tai puhelimen hälytyksen asettaminen tarpeiden mukaan, puhelimen sovellusten hyödyntämi-
Tapausesimerkki. 25-vuotias opiskelijanainen säilyttää avaimiaan aina vasemmassa takintaskussaan, lompakkoa ja puhelinta oikeassa. Kotoa lähtiessä kädet käyvät läpi taskut ja avaimen pitää olla kirjaimellisesti kädessä ennen kuin voi sulkea oven – use- amman kertaa avain on jäänyt menneisyydessä kotiin. Puhelin muistuttaa tärkeistä päi- vämääristä, tapaamisista ynnä muista. Opiskelu tapahtuu 25 minuutin sykleissä, joiden jälkeen 5 minuutin tauko, puhelimeen asetettu asianmukaiset hälytykset. Kodin ylläpi- toon on varattu tietty minuuttimäärä päivässä – jos hommat kasautuvat, niiden tekemi- nen käy mahdottomaksi. Nämä ja monet muut konstit ovat hioutuneet elämän varrella.
Keskittymishäiriötä tutkittaessa toimintaterapeutti toteaa, ettei hänellä oikein ole kei- noihin lisättävää.
nen, säännöllisten elämänrutiinien harjoittaminen, säännöllinen liikunta, ylimääräisten häi- riötekijöiden karsiminen keskittymistä vaativista tilanteista, tehtävien vaihtelu keskittymi- sen hiipuessa edellisestä, asioiden toisille eri tavoin delegointi tai avun pyytäminen, täs- mällisyyden korostaminen ja isojen urakoiden jakaminen pienemmiksi rupeamiksi. Yliak- tiivisuusoireista kärsivä voi helpottaa keskittymistä tekemällä samalla jotain käsillään, esimerkiksi piirtämällä tai neulomalla, ja pitämällä lyhyitä taukoja, joiden aikana pääsee liikkumaan (Canela ym. 2017, henkilölähteet 2021).
On myös tutkittu päihteiden, erityisesti nikotiinin, käyttöä ADHD/ADD-oireista kärsivillä itselääkinnän keinona. ADHD/ADD-potilaat tunnetusti käyttävät enemmän nikotiinituot- teita kuin verrokit, ja tutkimuksissa on havaittu, että nikotiinin koetaan viivästyttävän tai helpottavan ADHD/ADD:n oireita. Kaksoissokkotutkimuksessa (Levin ym. 1996) havait- tiin, että nikotiinilaastarin avulla annetut nikotiiniannokset helpottivat ADHD/ADD:n oi- reita sekä tupakoivilla että tupakoimattomilla verrokkiryhmillä ja paransivat suoriutumis- kykyä. Potilaat ovat kyselytutkimuksissa raportoineet myös muiden päihteiden käyttöä tarkkaavuus- ja keskittymishäiriön oireiden helpottamiseksi. Esimerkiksi kahvia ja alkoho- lia on käytetty rauhoittumistarkoituksessa, vähäisemmässä määrin myös useita laittomia päihteitä (Levin ym. 1996, Canela ym. 2017).
Tietynlaiseksi selviytymiskeinoksi on tulkittu myös joidenkin ADHD-ominaisuuksien pi- tämistä myönteisinä. Monet henkilöt, joilla on ADHD, esimerkiksi hakeutuvat illanvietois- sa huomion keskipisteeksi ja verrokkeja useammin näkevät itsensä mielenkiintoisina tai hauskoina. Jotkut raportoivat, etteivät tarvitse alkoholia tai muita apukeinoja voidakseen heittäytyä hauskaan ajanviettoon. Taustalla hyvinkin voi olla henkilön impulsiivisuus- ja yliaktiivisuusominaisuuksia, jotka toimivat rajatuissa tilanteissa myös positiivisessa sävys- sä. Positiivisten puolten huomioiminen ja korostaminen kohentaa itsetuntoa ja auttaa sosi- aalisten suhteiden ylläpitoa, eli henkilö saa apua elämänalueille, joihin ADHD usein vai- kuttaa negatiivisesti (Canela ym. 2017).
4.3 Positiiviset kokemukset ADHD:sta
ADHD-tutkimuksissa keskitytään pääosin oireisiin haittaavana osana elämää ja hoidoissa pyrkimys on saada potilaan tilanne mahdollisimman lähelle niin kutsuttua normaalia. On toki varsin selvää, että ADHD johtaa vaikeuksiin moninaisilla elämänalueilla, kuten edellä on kuvattu, mutta ADHD-diagnosoitujen kertomuksia lukiessa ja kuunnellessa hyvin usein toistuu tiettyjen ADHD-oireiden näkeminen positiivisessa valossa. Tässä kohtaa on osu- vampaa käyttää sanaa ominaisuus mieluummin kuin sanaa oire, sillä oire käsitetään asiana, joka pitää parantaa (Hansson Halleröd 2015, henkilölähteet 2021).
Monet kuvaavat ADHD-ominaisuuksiensa auttavan luovassa ajattelussa: erilaisten miel- leyhtymien kehittäminen on nopeaa ja yllätyksellistä, uusia ideoita syntyy helposti ja ajat- telu tuntuu vapaammalta, vähemmän rajoittuneelta kuin muilla. Luova, ”laatikon ulkopuo- linen”, ajattelu on helppoa. Sanavalmiutta löytyy. Kun tulee vastaan itseä kiinnostava ja motivoiva aihe tai tehtävä, sen pariin saatetaan heittäytyä intohimolla, joka voittaa muun muassa nälän ja väsymyksen tunteen. Moni on kiitollinen myös nopeasta sopeutumisky- vystä – kun joku yllättävä ongelma tai tilanteen muutos ilmenee, siihen pystyy sujuvasti heittäytymään ja ollaan jopa tyytyväisiä poikkeamaan totutuista rutiineista (Hansson Halle- röd ym. 2015, Schrevel ym. 2015, henkilölähteet 2021).
Spontaanius ja heittäytymiskyky ovat etu monessa ammatissa sekä muissa toiminnoissa, esimerkiksi esiintymistehtävissä, uusien sosiaalisten suhteiden ja ystävyyksien luomisessa sekä lasten kanssa toimiessa. Eräs ADHD-diagnosoitu kertoo, ettei tarvitse alkoholia uskal- taakseen esimerkiksi tanssia tai laulaa, kuten monet ystävänsä estoistaan päästäkseen. Nä- mä ominaisuudet lisäävät monen ADHD/ADD-diagnosoidun mukaan hauskuutta elämään
Tapausesimerkki. 40-vuotiaalla naisella on ikänsä ollut ADHD-oireita, muun muassa jatkuvasti pään sisällä pyörivät ”tuhat ajatusta, joista ehkä kaksi ovat hyviä ideoita” ja loput pitäisi saada suodatettua pois. Hän kokeilee uutta lääkettä ja häkeltyy: sekavat ajatukset ovat poissa, pää tuntuu tyhjältä! Paitsi turhat ajatukset, myös ne kaksi hyvää ideaa loistavat poissaolollaan. Tältäkö tuntuu olla ns. normaali? Ei hän tällaista halua, hän haluaa pitää luovat ideansa! Tämän lääkkeen ottaminen jää siihen, ja lähdetään kokeilemaan sopivampia vaihtoehtoja.
ja omaan persoonaan (Johnston ym. 2012, Hansson Halleröd ym. 2015, henkilölähteet 2021).
ADHD:n positiivisten puolten ilmeneminen vaihtelee suuresti yksilöstä toiseen. Joku ei näe tilassaan mitään hyvää, kun taas toisella on siitä valtavasti positiivista sanottavaa. Ole- tettavaa on, että tämä johtuu oireiden eri vaikeusasteista ja ihmisten erilaisista persoonista, elämäntilanteista ja vaatimuksista sekä mahdollisista rinnakkaissairauksista. ADHD:n hy- vienkin puolten yksilöllinen tunnistaminen on tärkeä apukeino ADHD/ADD:n hoidon suunnittelussa – voidaan miettiä, kuinka positiivisia ominaisuuksia saisi hyödynnettyä enemmänkin potilaan elämässä, mahdollisesti osin korvaten puutteita toisissa ominaisuuk- sissa. Positiivisten puolten tunnistaminen mahdollisesti kohentaa myös potilaan itsetuntoa, vähentää tunnetta sairaudesta ja sopeuttaa ADHD:n kanssa elämiseen (Hansson Halleröd 2015, henkilölähteet 2021).
5 AIKUISIÄN ADHD/ADD:N DIAGNOSTIIKKA
5.1 Syyt hakea ADHD/ADD-diagnoosi aikuisiällä
ADHD/ADD jää usein huomaamatta tai diagnosoimatta lapsuusaikana. Syynä tähän on muun muassa se, että lapsuusajan vähäisemmät vaatimukset eivät välttämättä tuo oireistoa
Tapausesimerkki.
25-vuotias opiskelijanainen keskustelee toveriensa kanssa tenttiin valmistautumisesta.
Toveri mainitsee, että lukee usein oppikirjoja pari tuntia putkeen iltaisin. Tapauksen nainen naurahtaa, että onpa kaveria siunattu mahtavalla keskittymiskyvyllä, toista se on meillä kuolevaisilla. Muut opiskelijatoverit kommentoivat, että hekin kyllä monesti lukevat samalla tavoin ja tenttiä edeltävinä päivinä pidempiäkin aikoja ongelmitta, pys- tyen etukäteen päättämään, kuinka pitkään lukevat. Vasta tässä vaiheessa esimerkkim- me nainen tajuaa, että hänen kokemansa keskittymisvaikeudet eivät olekaan normi, vaan poikkeus. Tovereiden kuvaamat opiskelukyvyt kuulostavat supervoimilta.
kunnolla esiin, etenkään, jos lapsella on ympärillään vankat tukirakenteet tai kun hän on älyllisesti keskimääräistä lahjakkaampi. Kun aikuisikä koittaa, tuleekin vastaan oman koti- talouden hoitaminen, taloudellisen toimeentulon huolehtiminen, itsenäisempi opiskelu, työelämässä selviäminen ja monin tavoin mutkikkaammat ihmissuhteet, mistä selviytymi- nen saattaakin olla vaikeaa ja herää avuntarve (Targum ja Adler 2014).
Kuten edellä olevassa esimerkissä, moni ADHD-oireinen aikuinen kertoo, että eteni pitkäl- lekin aikuisikään kuvitellen, että muillakin on samanlaisia hankaluuksia. Moni on myös ihmetellyt, miksi hitaammalta vaikuttava toveri pärjää opinnoissa tai töissä paremmin kuin henkilö itse, mikä taas on ehkä saanut hänet epäilemään omaa älykkyyttään tai ahkeruut- taan (Schrevel ym. 2015, henkilölähteet 2021). Ajatus ADHD/ADD:sta on monelle tullut vasta ulkopuolisen palautteen tai ärsykkeen myötä, esimerkiksi ystävän mainittua asiasta.
Jotkut ovat sattumalta lukeneet ADHD:n oireista ja tunnistaneet niitä itsessään. Jotkut ovat hakeutuneet terveydenhuoltoon muilla ajatuksilla, esimerkiksi masennuksen vuoksi, ja saaneetkin diagnoosiksi ADHD:n (Adamou 2013, henkilölähteet 2021). Oikean diagnoosin saamisen hyötynä mainittiin Hansson Hallerödin tutkimuksessa parantunut itsetuntemus, mikä voi joillakin olla osasyynä myös ylipäänsä hakeutua tutkimuksiin, vaikka pakottavaa syytä hakea hoitoa ei koettaisikaan (Hansson Halleröd ym. 2015, henkilölähteet 2021).
5.2 Diagnosoinnin pääperiaatteet
ADHD diagnosoidaan oireiden ja niiden haittaavuuden perusteella. Selvittelyihin kuuluu potilaan historia, haastattelu, oirekyselylomakkeet, oireiden keston, laadun ja esiintymisti- lanteiden selvitys, potilaan mielellään lapsuudesta asti tunteneiden henkilöiden haastattelut, potilaan vanhat terveystiedot, koulutodistukset, neuvolakortit, kaikki dokumentit, joista käy ilmi hänen toimintakykynsä ja mahdolliset oireensa koko siihenastisen elämänkaaren varrella. Potilas tutkitaan myös somaattisesti ja otetaan tarvittavia laboratoriokokeita mah- dollisten muiden oireita aiheuttavien syiden poissulkemiseksi (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019).
Tavallisimmin aikuispotilas hakeutuu ensin perus- tai opiskelijaterveydenhuollon piiriin, josta hänet lähetetään alkuselvittelyjen jälkeen alueellisten ohjeistusten mukaisesti erikois- sairaanhoitoon diagnoosia ja hoidon aloitusta varten. Joskus ADHD-diagnoosi saadaan potilaan sitä nimenomaisesti hakematta muiden arviointiprosessien yhteydessä tai, kun
potilas on ottanut yhteyttä terveydenhuoltoon epäillen muuta sairautta tai tilaa (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019).
Diagnoosiprosessi alkaa potilaan perinpohjaisella haastattelulla, alkaen lapsuuden kehitys- historiasta. Selvitetään mahdollisuuksien mukaan, millä raskausviikolla potilas syntyi, oli- ko raskaudessa tai synnytyksessä jotain poikkeavaa (esimerkiksi äidin mahdolliset sairau- det, lääkitykset, päihteidenkäyttö, pitkittynyt synnytys), Apgar-pisteet, lapsuuden psyykki- nen ja motorinen kehitys sekä kasvu, potilaan sairaudet ja aiemmat diagnoosit, tapaturmat ja vammat (etenkin pään alueelle kohdistuneet). Kysytään potilaalta ja mahdollisesti lähei- siltä tai muilta aiheesta tietäviltä koulu- ja opintomenestys, mahdolliset oppimisvaikeudet lapsuudesta nykyhetkeen, stressiä aiheuttavat tai aiheuttaneet seikat (muun muassa suuret elämänmuutokset, traumat, kiusaamiskokemukset, kaltoinkohtelu, ihmissuhdeongelmat), perhe- ja työhistoria sekä aiempi ja nykyinen toimintakyky elämän eri osa-alueilla. Myös lähisukulaisten psykiatriset ja neurologiset sairaudet on hyvä selvittää (ADHD (aktiivisuu- den ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019, Puustjärvi 2016). Tarkemmin oireselvittelyssä vaadittavat tiedot luetellaan liitteessä A (Puustjärvi 2016).
Nykyoireista kartoitetaan muun muassa, milloin oireet havaittiin, ovatko ne muuttuneet ajan myötä, missä tilanteissa ne esiintyvät, kuinka ne haittaavat potilaan elämää ja onko olemassa oireita pahentavia tai lieventäviä tekijöitä. Kuinka oireet vaikuttavat perheeseen tai mahdolliseen parisuhteeseen ja kuinka läheiset suhtautuvat oireistoon ja jaksavat sen kanssa? On myös selvitettävä, voiko jokin muu kuin ADHD/ADD selittää oireiston, esi- merkiksi univelka, stressi, päihteidenkäyttö tai jokin toinen diagnoosi – huomattakoon kui- tenkin, että toisen diagnoosin olemassaolo ei suinkaan poissulje ADHD/ADD:n mahdolli- suutta (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019, Puust- järvi 2016). Tarkemmin aiheesta liitteessä A.
ADHD:n diagnostiikan avuksi on kehitetty useita kyselylomakkeita, joiden käyttöä suosi- tellaan muun haastattelun ja tutkimisen ohessa. Aikuispotilailla usein käytettyjä kyselyitä ovat ASRS (Adult ADHD Self-Report Scale, ks. liite B1), jonka kuusikysymyksinen seu- lontaosio on käyttökelpoinen aikuisten ADHD:n seulontaan perusterveydenhuollossa ja laajempi 18-kysymyksinen kysely toimii diagnostiikan apuna. DIVA (Diagnostic Interview for Adult ADHD, ks. liite B2) on strukturoitu haastattelu aikuisten ADHD:n diagnostiikan avuksi. Kysymyksissä tiedustellaan potilaan oireista eri elämänalueilla ja jokainen kysy- mys pohditaan kahdelta kannalta: tilanne nykyisin ja tilanne lapsena (5–11-vuotiaana).
Kliinisen työn apuna käyttökelpoisia voivat olla myös WURS (Wender-Utah Rating Sca- le), BADDS (Brown Attention Deficit Disorder Scales for Adolescents and Adults) ja BRIEF-A (Behavior Rating Inventory of Executive Funcion – Adult) -kyselyt. Näiden so- pivuudesta aikuisten diagnostiikan apuvälineiksi ei ole vielä saatavilla tarpeeksi tutkimus- tietoa (Leppämäki 2017b, ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito - suositus 2019).
ICD-10-tautiluokituksen mukaiset ADHD:n diagnoosikriteerit koostuvat yhteensä 18 oi- rekriteeristä, joista alle 17-vuotiaiden diagnoosiin on täytyttävä 6 tarkkaamattomuusoiretta ja 6 yliaktiivisuus-impulsiivisuusoiretta (ks. taulukko 1). ICD-10 on selkeämmin keskitty- nyt lapsipotilaiden diagnoosiin, kun taas DSM V -tautiluokituksessa aikuispotilaat on jo pyritty ottamaan paremmin huomioon. DSM V -luokituksen mukaan 17-vuotiailla ja tätä vanhemmilla ADHD/ADD-diagnoosi saadaan jo viiden tarkkaamattomuusoireen ja/tai yliaktiivisuus-impulsiivisuusoireen täyttyessä (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito -suositus 2019, Puustjärvi 2020). Myös DSM V-luokitusta on kritisoi- tu, sillä siinäkin edelleen oireluettelo juontuu lasten oireista; aikuisilla on usein hyvin eri- lainen oirekuva ja monimuotoisemmat oireet (Adler ym. 2017). Aikuisten diagnostiikassa on varmistettava, että ainakin joitain oireita on esiintynyt viimeistään alakouluiästä lähtien.
Kaikkien oireiden esiintymistä lapsuudessa ei tarvitse osoittaa. Oireiden täytyy olla monis- sa eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa toistuvia, mutta niitä ei tarvitse olla joka tilanteessa diagnoosin täyttymiseksi (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Käypä hoito - suositus 2019, Puustjärvi 2020).
