76
AIKUISKASVATUS 1/2004 KIRJA-ARVIOITA
RINNE RISTO & KIVIRAUMA JOEL (toim.2003). Koulutuksel- lista alaluokkaa etsimässä.
Suomen kasvatustieteellinen seura. 337 sivua.
K
irja on Suomen Akate- mian tukeman tutki- mushankkeen raportti, joka sisältää toimittajien laati- man johdantoartikkelin ja yh- teenvetoartikkelin sekä neljä eri tutkijoiden empiirisiin aineistoi- hin perustuvaa raporttia. Tutki- mustehtävänä on ollut tarkas- tella matalan ja puutteellisen koulutuksen osuutta yhteis- kunnallisen aseman määrittäjä- nä Suomessa 1800 ja 1900-lu- vulla ja sitä, miten koulutuksen tarjoaminen on muuttunut yh- teiskunnan velvollisuudesta kansalaisen kouluttautumisen oikeudeksi ja viimein velvolli- suudeksi. Keskeisinä sosiaali- poliittisina käsitteinä ovat huo- no-osaisuus, syrjäytyminen ja syrjäytymisen riski eräänlaisina selitettävinä muuttujina ja pelk- kä kansa- tai peruskoulututkin- to tai sen puuttuminen selittä- vänä muuttujana. Siis varsin pe- rinteinen problematiikka, josta luulisi löytyvän vain vähän uut- ta sanottavaa. Kuitenkin tuore pyrkimys on tarkastella koulu- tuksen merkitystä kulloisessa- kin yhteiskunnallisessa kon- tekstissa ja aikaperspektiivissä eli kalibroida koulutuksen käyt- tö- ja vaihtoarvo sen hyödyn- tämisen aikaiseksi ”valuutaksi”.Kirjan nimi on ovela. Se viit- taa samaan kuin Graalin maljan tai Liiton arkin etsintä: vahva traditio ja huhu (tässä tapauk- sessa Husen) väittää, että ala-
luokka on olemassa. Projektin tehtävänä on asemoida ja ku- vailla se, jos se todella on ole- massa. Kuitenkin projektin on- gelmanasettelu (s. 8) pitää itses- tään selvänä sen olemassaolon.
Jos alaluokka on olemassa, loo- gista silloin on olettaa myös nietzscheläisittäin koulutuksel- lisen herraluokan esiintyminen.
Tutkimuksen artikkelit pääty- vätkin keskenään ristiriitaisiin johtopäätöksiin.
INFLAATIO SYÖ KOULUTUSTA
Varsin analyyttisessa, vank- kaan aineistoon perustuvassa ja teoreettisesti perustellussa artikkelissaan Mikko Aro ei vain tyydy toteamaan, että kou- lutuksen ostovoima on laske- nut, vaan myös osoittamaan millä hierarkkisen koulutusjär- jestelmän tasolla inflaatio on puraissut pahiten. Aron saamat tulokset ovat yllättäviä ja hypo- teesin vastaisia: hyvinvointi- puutteiden kasautuminen ei ole lisääntynyt koulutusekspansi- on myötä, päinvastoin koulu- tusasteiden väliset erot ovat pienentyneet. Perusasteen kou- lutuksen arvo ei ole romahta- nut, eivätkä vähiten koulutetut näytä pudonneen kyydistä elä- män laatuun liittyvien tekijöiden perusteella arvioituna. Tosin syrjäytymisen riskit kasautuvat eniten huonosti koulutetuille.
Eniten ostovoimaansa on kui- tenkin menettänyt ylemmän keskiasteen ja alimman korkea- asteen tutkinnot. Yhtenä syynä tulokseen saattaa olla se, että aineisto ei erotellut pelkän luki- on ja ammatillisen keskiasteen
suorittaneita. Kun historiallinen panelitutkimus ei ole ollut mah- dollista, Aro on vertaillut vuo- sina 1970, 1980 ja 1990 niiden sosiaalista ja koulutusasemaa, jotka näinä vuosina olivat 30–
39-vuotiaita. Kymmenen vuot- ta lienee kuitenkin liian lyhyt aika koulutussukupolven mää- rittämiseen.
Marjo Nieminen taas artik- kelissaan Köyhälistön koulutus 1880–1930-luvun Suomessa va- litsee yhteenvetolukunsa ot- sakkeeksi Koulutuksellisen ala- luokan synty ja päätyy sangen vahvaan johtopäätökseen, että jo 1800-luvun lopulla koulutus (?) muodostui yhdeksi keskei- seksi huono-osaisuuden mää- rittäjäksi. Päätelmänsä hän pe- rustaa lähinnä virallisen koulu- tuspolitiikkapuheen (lait, ase- tukset, komiteamietinnöt, val- tiopäiväasiakirjat) analyysin varaan ja sille havainnolle, että vaivaishoidon tukeen turvautu- neilla luku- ja kirjoitustaidotto- muus oli yleisempää kuin muul- la väestöllä. Historiallisen kat- sauksensa Nieminen sitoo voi- makkaasti koulutuksen sosiali- saatiofunktioon ja modernin yhteiskunnan tarpeeseen muo- vata ihmisistä valtiokansalaisia sekä näin avautuvaan mahdol- lisuuteen kontrolloida yksilöitä ja alempia luokkia koulutuksen avulla. Oppivelvollisuus tulki- taan kansalaisvelvollisuudeksi ja koulupakoksi.
Tämä näkökulma hallitsee muitakin artikkeleita. Rinne ja Kivirauma kirjoittavat ’koulupa- holaisesta’ ja ’lapsirankkureis- ta’, jotka jahtaavat oppihalutto- mia koululaisia.
HUONO-OSAISUUDESTA JA KOULUTUKSEN
KULLOISESTAKIN MARKKINA-ARVOSTA
77
Kansalaisen kasvattaminen kansallisvaltion tarpeisiin on toki keskeinen oppivelvollisuu- den ja modernin koulujärjestel- män synnyn selittäjä mutta ei ainoa. Margaret Archerin mit- tava tutkimus näkee koulutus- järjestelmän synnyn ja eriytymi- sen yhteiskuntaluokkien kamp- pailuna vallasta. Yhteiskunnan muutos, jossa työnjako ja palk- katyöläistyminen olivat keskei- nen tekijä, jätti lapset yhteis- kunnallisesti tarpeettomana ryhmänä heitteille, mistä koulu heidät pelasti. Koulua voidaan näin pitää, niin kuin Heikki Wa- ris tekikin, sosiaalipolitiikan vä- lineenä yhtä paljon kuin lajitte- lu- ja uusintamisvälineenä. Ei myöskään pidä unohtaa filan- trooppisia ja valistusliikkeitä lapsen vuosisatoineen kansa- koulun taustalla. Koulutusjär- jestelmän synnyn tekee siis ymmärrettäväksi dualistinen ris- tiriita koulutuksen eli valtion ja tuotantolaitosten tarpeista huo- lehtimisen ja kasvatuksen eli yksilön tarpeista huolehtivan sivistämisideaalin välillä.
On luonnollista ja hyväksyt- tävää, että kun historiallista ai- neistoa tulkitaan sosiaalisen jär- jestyksen ja teknisen funktiona- lismin tai uusintamisteorioiden näkökulmasta, koulutuksen
”alaluokka” voidaan löytää ja identifioida. Mutta historismi tai kulttuurirelativismi teoreettise- na lähtökohtana saattaisi pää- tyä aineistosta toisenlaiseen johtopäätökseen.
Mielenkiintoinen on Kirsi Klemelän artikkeli Valtionrauta- teistä koulutususkon varhaise- na linnakkeena. VR alkoi näet vaatia kansakoulun suorittamis- ta useimmilta työntekijöiltään jo 1800-luvun lopulta ja 1906 alka- en kaikilta palkollisiltaan. Mie- lenkiintoiseksi artikkelin tekee
pyrkimys mikrohistorialliseen otteeseen. Kun sata vuotta sit- ten toimineita on hankala haas- tatella, tutkija on tehnyt sekun- daarianalyysin 1962 kerätystä aineistosta, jossa 1871–1927 syntyneet rautatieläiset kerto- vat elämästään ja täydentänyt sitä VR:n arkistomateriaalilla.
Kun kirjoittamista aikanaan ei mitenkään ohjattu koulutus- muisteluiden suuntaan, aineis- tosta ei kovin paljon saa irti.
Artikkeli onkin enemmän tarkka kuvaus rautatieläisyydestä yleensä kuin vastaus projektin tutkimusongelmiin.
Sirkku Rautakorpi puoles- taan paikantaa niukasti koulu- tetut tekstiilityöläisiin ja työttö- miin. Hän tarkastelee koulutuk- sen näkökulmasta Barker-Littoi- nen osakeyhtiöön 1904–1925 työhön otettujen haastatteluja, jotka on tehty 1970-luvun alus- sa. Tätä aineistoa hän täyden- tää niiden tuoreilla haastatteluil- la, jotka ovat tulleet työhön 1960- ja 1970-luvulla. Työttö- män ääntä hän kuuntelee Työt- tömän tarina -kirjoituskilpailun aineistosta vuodelta 1993. Ar- tikkeli on rakennettu sujuvasti eteneväksi juonelliseksi kerto- mukseksi, jossa koulutuksen kasvava merkitys yksilön elä- mänkaaressa osoitetaan. Samal- la kouluttamattoman riski ajau- tua yhteiskunnan marginaalei- hin kasvaa.
HUONO-OSAISUUTEEN SYYLLISET?
Raportti käsittelee ikuista kou- lutussosiologista ongelmaa, onko huono-osaisuus ennen kaikkea yksilön puutteiden vai yhteiskunnan rakenteiden ja valtajärjestelmän syytä. Se on mielenkiintoinen ja tarpeellinen puheenvuoro tiedon levittäjä- nä, mutta tutkimuksellisesti se
ei juurikaan uutta esittele Aron havaintoa lukuun ottamatta.
Tekstin huoltoa jäi kaipaamaan, mutta asia koskee yleensäkin seurojen ja laitosten julkaisemia raportteja, koska niillä ei ole tek- nistä työvoimaa raporttien vii- meistelyyn. Murheellisen tote- an, että taistelu pärjätä-sanan yleistymistä vastaa on menetet- ty: jokainen kirjoittaa valitsee verbin ihan hyvän menestyä- sanan asemasta.
Mielestäni ei enää nykyään voi puhua peruskoulutuksen, jos sillä tarkoitetaan peruskou- lututkintoa, markkina-arvon ro- mahtamisesta. Sille ei ole mark- kina-arvoa laskettukaan. Se on määritelty puhtaasti pohjakou- lutukseksi, eikä koulutustalou- dessa peruskouluikäisen oppi- velvollisuusajalle lasketa talou- dellista investointiarvoa ansait- sematta jääneiden tulojen muo- dossa.
Jos koulutuksellisen alaluo- kan etsimistä jatketaan, on koh- teeksi otettava ennen kaikkea maahan muuttajat. Silloin luul- tavasti päädytään tutkimushy- poteesin kannalta paradoksiin:
suuri osa muualla hyvin koulu- tettuja on sosiaali-indikaatto- reilla mitattuna syrjäytyneitä.
Paljon tutkimista riittää siinä mekanismissa, joka muuntaa koulutustuotokset niin huono- kuin hyväosaisuudeksi.
