niin & näin 4/2019
kirjat
listaan. Hieman yllättäen, kokoel- man poleemisin ja tietyssä mielessä radikaalein teksti on lähtöisin talous- tieteilijän kynästä. Kansainvälisen ta- louden professori Pertti Haaparanta puolustaa voimakkaasti oikeuden- mukaisuusarvioiden ja oikeudenmu- kaisuutta lisäävien toimenpiteiden ulottamista kansainvälisiin hyvin- vointieroihin. Antologia sisältää myös paljon tekstejä, jotka liittyvät oikeudenmukaisuuteen vain epäsuo- rasti. Tämä ei kuitenkaan tee niistä vähemmän kiinnostavia. Esimerkiksi sosiaalipsykologi Karmela Liebkind esittää, että monet tavanomaiset ryhmäennakkoluulojen selitykset ovat puutteellisia tai suorastaan vir- heellisiä. Ryhmäennakkoluuloja ei millään yksinkertaisella tavalla selitä sen paremmin huonompiosaisuus, kilpailuasetelmat kuin biologiakaan.
Ennakkoluulot ovat perustaltaan sosiaalinen, ryhmätason ilmiö, joka ei palaudu sen enempää yksilöiden kokemuksiin kuin geeneihinkään.
Erityispedagogiikan professori Simo Vehmas argumentoi aivan toisella tasolla mutta yhtä kiinnostavasti ryhmäjäsenyyden merkitystä puo- lustaen. Esimerkiksi vammaisuutta ei voi käsitellä sosiaalisena konst- ruktiona ainakaan siinä mielessä, että vammoihin liittyvät epätoivotut
aspektit vain kiellettäisiin. Kuten Vehmas sanoo (54), on ”mahdotonta taistella sellaisen ihmisryhmän sortoa ja syrjintää vastaan jota ei ole ole- massa”.
Henkilöhakemiston perusteella ei jää epäilystä siitä, kuka suoma- laisten oikeudenmukaisuuden tutki- joiden mielestä on tärkein ajattelija.
Viittausten määrissä laskettuna John Rawls johtaa ylivoimaisesti.
Tämä on sikäli kiinnostava tulos, että jos vastaava teos olisi julkaistu kaksikymmentä viisi vuotta sitten, voittaja olisi varmaan ollut sama.
Rawlsin jatkuva suosio on oma kiinnostava aiheensa, josta joku voisi joskus kirjoittaa metatason tar- kastelun.
Historiallista ulottuvuutta oi- keudenmukaisuuden ongelman tarkasteluun tuovat jo mainitun Knuuttilan esityksen ohella Anneli Aejmelaeuksen artikkeli oikeuden- mukaisuudesta Vanhassa testamen- tissa ja Maijastiina Kahloksen an- tiikin kristillistä ajattelua, erityisesti pyhää Augustinusta käsittelevä tar- kastelu. Historiallisesti orientoitu- neista teksteistä juristi Pia Letto-Va- namon kuvaus oikeudenmukaisuus- ajattelusta keskiajan ja uuden ajan alun lainkäytössä on erityisen kiin- nostava. Tämän kaltaisesta antolo-
giasta puutteiden osoittelu on ylei- sesti turhaa. Oikeudenmukaisuus on niin laaja aihe, että saman pak- suisia antologioita voisi helposti toimittaa monta. Yhden häiritsevän aukon voisin kuitenkin mainita.
Modernin oikeudenmukaisuusajat- telun historia 1700-luvulta 1900-lu- vulle jätetään oikeudenmukaisuutta käsittelevissä teoksissa yleensä ker- tomatta, vaikka se on luultavasti vaikuttanut nykyään elävien ihmis- tenkin ajatteluun enemmän kuin vaikkapa Augustinuksen tai Rawlsin teokset. Erilaiset, esimerkiksi uto- pistiset, egalitaristiset, sosialistiset ja maareformeja vaativat ajattelijat ja liikkeet ovat Ranskan vallankumo- uksesta lähtien esittäneet omia oi- keudenmukaisuusmallejaan. Näistä olisi hyvä saada yleisesitys. Se, että sellaista ei tahdo löytyä muillakaan kielillä, ei riitä perustelemaan puu- tetta.
Kaikkiaan Oikeudenmukaisuuden ongelma on kiinnostava katsaus ai- heeseensa. Oppikirjaksi se soveltuu valikoiden; kaikkia artikkeleita ei ehkä kannata opiskelijoilla luettaa.
Lisäpisteitä teokselle voi antaa hy- västä toimitustyöstä. Kunnollinen hakemisto on lukijalle osoitettu koh- teliaisuus, jota toivoisi kustantajien yleensäkin harrastavan.
Lauri Lahikainen
Suuntaviivoja ekologiselle sivistykselle
Veli-Matti Värri, Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Vastapaino, Tampere 2018. 186 s.
K
asvatusfilosofi Veli-Matti Värri on kirjoittanut tärkeän ja paljon keskus- telua herättäneen kirjan. Teos Kas- vatus ekokriisin aikakaudella (2018) käsittelee sitä, miten kasvatusta tulisi ajatella ja miten meidän tulisi kasvattaa muita ja itseämme ilmas-tonmuutoksen, sukupuuttoaallon ja muiden ekokatastrofien uhatessa.
Keskeinen ongelma on sosialisaatio.
Sosialisaatiolla Värri tarkoittaa sitä, miten omaksumme ne tavat, taidot, asenteet ja arvot, joita tarvitsemme, voidaksemme toimia yhteiskun- nassa. Kasvatuksen tehtävä on val-
mistaa meidät toimimaan vastuul- lisesti ja itsenäisesti yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä ja tähän tarvitaan sosialisaation lisäksi kykyä tehdä omia ratkaisuja ja ajatella itse- kriittisesti.
Mutta entä jos yhteiskunta on perustavalla tavalla pielessä, kysyy
4/2019 niin & näin
kirjat
Värri. Entä jos yhteiskunta on epäoikeudenmukainen ja itsetu- hoinen? Miten kasvattaa ihmisiä muuttamaan maailmaa ja elämään hyvin muuttuneessa maailmassa?
Kasvattaja ei ole helpon tehtävän edessä, sillä perinteiset tavat aja- tella kasvatusta ja kasvattaa ovat perin juurin kytköksissä ympäristöä tuhoavaan elämäntapaan. Värrin mukaan tarvitaan kasvatuksen on- tologista analyysia. On pohdittava, miten kasvatus muokkaa maail- masuhdettamme, millaisen maail- masuhteen oletamme, kun ajatte- lemme kasvatusta, ja miten kasvatus voisi saada aikaan toisenlaisen maa- ilmasuhteen. Tämä on teoksen kun- nianhimoinen tavoite.
Värri nimeää oivaltavasti on- gelmallisen maailmasuhteemme onkalometafysiikaksi. Onkalome- tafysiikka on sekä metafora että analyyttinen käsite. Onkalo viittaa toisaalta siihen, että kuvittelemme voivamme piilottaa ympäristöon- gelmat, kuten ydinjätteen maa- kuoppaan, ja unohtaa ne, ja toi- saalta siihen, että elämme ja ajatte- lemme kuin onkalossa, pimeästi ja putkiaivoisesti, oman toimintamme hallitsemattomia seurauksia käsit- tämättä. Joko torjumme ongelmat ja kiellämme niiden olemassaolon tai etäännytämme ne helposti hal- littaviksi yksittäisiksi pikku pul- miksi. Kuvittelemme, että samat tai samanlaiset teknologiset ratkaisut ja ajattelutavat, jotka ovat ajaneet meidät ekokriisin onkaloon, voivat johdattaa meidät sieltä pois.
Onkalometafysiikan analyysin avulla Värri diagnosoi monia man- nermaisten filosofien, ympäristöfi- losofien ja feministien tunnistamia ongelmia, kuten dualistista ajat- telua, käsitystä ihmisestä muusta luonnosta erillisenä olentona ja muun luonnon näkemistä re- surssina, kaatopaikkana ja va- rastona. Myös kapitalistinen kil- pailu, tuotemaailma ja ryöstötalous kytkeytyvät osaksi samaa ongelma- vyyhtiä.
Helppoja ratkaisuja ei ole ole- massa, eikä onkalosta päästä pois vain opetussuunnitelmaa muutta- malla. Tarvitaan perustavanlaatuista muutosta, ja tässä muutoksessa kas- vatuksella ja kasvattajilla on oma olennaisen tärkeä roolinsa. Värrin mukaan kasvattajien tulee asettua vastarintaan kilpailuyhteiskunnan vaatimuksia ja uusliberalistista elinikäisen oppimisen ideologiaa vastaan. On myös tunnistettava kas- vatuksen poliittisuus – neutraalia kasvatusta ei ole olemassakaan. Li- säksi on huomattava, että kasvatusta on paljon muuallakin kuin lasten ja vanhempien välisessä suhteessa, päi- väkodissa ja luokkahuoneessa. Esi- merkiksi tästä Värri ottaa risteilya- luksen lasten leikkiosaston, joka on sisustettu muistuttamaan aikuisten baaritiskiä brändeineen päivineen.
Muun muassa erilaiset lapsille tar- koitetut tilat ja niiden mahdollis- tamat leikit kasvattavat lapsista ka- pitalismille kuuliaisia kuluttajasub- jekteja. Kasvatuksen merkityksen tunnistaminen on yksi tärkeä askel muutoksessa kohti ekologista sivis- tystä. Lisäksi tarvitaan kollektiivista toimintaa, uusia pedagogisia yh- teisöjä ja vanhojen yhteisöjen puo- lustamista.
Uusi kasvatus voi olla vain kol- lektiivisen projektin tulos, mutta joi- takin suuntaviivoja Värri ehdottaa.
Kasvatuksen tehtävänä on auttaa meitä tulemaan moraalisubjekteiksi, jotka ymmärtävät oman riippu- vuutensa ja erottamattomuutensa muusta luonnosta ja toisista ihmi- sistä, kykenevät kultivoimaan omaa haluaan ja sitä kautta vastuullisuutta, hyveitä ja empatiaa sekä kuvitte- lemaan nykyiset ennakkoehdot ylit- tävän tavan elää yhdessä.
Värrin teoreettinen työka- lupakki on rikas, ja siinä näkyy pitkä filosofinen työ. Kasvatuksen filosofian eri perinteet, heidegge- rilainen teknologiakritiikki, Mar- cusen kriittinen teoria ja kapitalis- mikritiikki, hyve-etiikka, tunnus- tuksen teoria, psykoanalyysi, Mer- leau-Pontyn fenomenologia ja sen ympäristöfilosofiset sovellukset sekä Timothy Mortonin objektiorientoi- tunut ajattelu muodostavat kieh- tovan synteesin. Välillä näin moni- puolinen lähteistö hengästyttää ja saa pohtimaan, miten kaikki palaset oikein sopivat yhteen. Entä miten kirjaan tulisi suhtautua, jos ei jaa samoja teoreettisia lähtökohtia?
Voiko samalle vuorelle kiivetä myös toista polkua (lainatakseni hyvin toisenlaista polkua kiivenneen eko- kriisin ajattelijan, toissa vuonna edesmenneen Derek Parfitin ver- tauskuvaa)? Värri ansaitsee kui- tenkin kiitosta siitä, että kykenee esittelemään ja soveltamaan mo- nimutkaisia teorioita kirkkaasti ja ymmärrettävästi.
Kasvatus ekokriisin aikakaudella on arvokas lisä ympäristön ja yh- teiskunnan tilasta käytävään kes- kusteluun. Esimerkiksi ympäristö- etiikan alalla kasvatuksen filosofia on jäänyt vielä vähälle huomiolle siitäkin huolimatta, että monet ajattelijat ovat korostaneet uusien hyveiden kultivoinnin tarvetta. Nyt teos on erityisen ajankohtainen, kun kasvatettavat ovat ryhtyneet kasvattamaan kasvattajia nuorten il- mastoliikkeen muodossa.
