Saksalaiset Hyrynsalmella – Ystäviä ja vihollisia 1941 – 1944
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta
Historia- ja maantieteiden laitos Suomen historian pro gradu -tutkielma Toukokuu 2019 Tekijä: Tommi Anttalainen
Tekijä: Tommi Anttalainen Opiskelijanumero: 259622
Tutkielman nimi: Saksalaiset Hyrynsalmella – Ystäviä ja vihollisia 1941-1944
Tiedekunta/oppiaine: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Suomen historia Sivumäärä: 84 + 12 liitesivua
Aika ja paikka: Toukokuu 2019, Joensuu
Pro gradu -tutkielma käsittelee saksalaisia sotilaita Hyrynsalmella ja muualla Hyrynsalmen- Kuusamon kenttäradan läheisyydessä olevilla paikkakunnilla vuosina 1941 – 1944. Vuosien 1941 – 1944 aikana Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan jatkosodassa, yhdessä Saksan rinnalla. Pro gradu käsittelee paikallisten siviilien, lottien ja saksalaisten sotilaiden välisiä kanssakäymisiä, saksalaisten synnyttämiä tunteita, muistoja ja kokemuksia sekä niiden monimuotoisuutta.
Tutkimusta varten kerätty aineisto on hajanaista. Kainuun Lottaperinneyhdistyksen arkisto toimii runkona tutkimukselle. Lisäaineistona tutkimusta tukevat Kainuun Sanomien numerot vuosilta 1941 – 1944 sekä hajanumerot ja artikkelit 2000-luvulta. Näiden lisäksi tutkimusta varten on kerätty yksityisiltä ihmisiltä haastatteluita, kirjallisia muistiinpanoja ja koottuja materiaaleja sota-aikaan liittyen. Tutkimusta varten on suoritettu henkilöhaastatteluita henkilöiltä, jotka ovat eläneet lapsuuttaan Hyrynsalmella jatkosodan aikana. Aiemmat tutkimukset ja kirjallisuus aihepiiriin liittyen ovat huomioituina tutkimuksessa.
Keskeisimpiä tutkimustuloksia ovat ristiriitaiset tunteet ja kokemukset saksalaisista sotilaista.
Saksalaisista pidettiin ja heitä arvostettiin, mutta samanaikaisesti heidän tapojaan kohdella vankeja kritisoitiin. Toisena tutkimustuloksena on muuttunut asennoituminen saksalaisia kohtaan syksyn 1944 evakkoon lähdön ja Hyrynsalmen kirkonkylän polttamisen jälkeen.
Positiiviset ja ihailevat tunteet ja kokemukset muuttuivat neutraaleiksi ja hillityiksi.
Tutkimuksen aikana ei noussut esille saksalaisvihaa vuoden 1944 tapahtumien johdosta. Suurin osa paikallisista ei syyttänyt paikalla olleita saksalaisia sotilaita vaan löysivät syyllisen muualta. Tapahtumista on kulunut 75 vuotta, eikä voimakkaita positiivisia tai negatiivisia tunteita nykypäivänä ilmentynyt.
1. JOHDANTO ... 4
1.1. Saksalaiset Hyrynsalmella vuosina 1941 – 1944 ... 4
1.2. Saksan armeija vierailla mailla: Suomi, Norja, Tanska ja Belgia ... 10
1.3. Tutkimustehtävä ... 15
1.4. Aineiston esittely ja tutkimusmetodi ... 17
1.5. Tutkimusperinne ja tutkimuskirjallisuus ... 20
2. YHTEISTYÖ SAKSALAISTEN KANSSA ... 23
2.1. Saksalaiset paikallisten ja lottien arjessa... 23
2.2. Paikallisten hyöty saksalaisista sotilaista ... 28
2.2.1. Kaupankäyntiä – ”Haben Sie Konjak?” ... 28
2.2.2. Saksan armeijan töissä ... 31
2.3. Paikalliset lapset ja saksalaiset sotilaat ... 32
2.4. Yhteishenkeä luomassa ... 37
2.5. Saksalaiset lähtivät – ”Eihän ne yhtään hassumpia kavereita olleet” ... 40
3. JULMAT SAKSALAISET ... 43
3.1. Vankien kohtelu ... 43
3.2. Vihamielisyyttä ja pelkoa saksalaisia kohtaan ... 56
3.3. Evakuointi 1944 syksyllä ... 62
3.4. Hyrynsalmen polttaminen ... 65
4. RAKKAUTTA VIERAAN VALLAN KANSSA ... 72
5. JOHTOPÄÄTÖKSET ... 80
LÄHTEET... 83
LIITTEET ... 89
TAULUKKO: Hyrynsalmen-Kuusamon kenttäradan työvoima kesäkuussa 1944 ... 89
KARTTA: Saksalaisten ja suomalaisten joukkojen ryhmitys 15.9.1944 ... 89
VALOKUVAT: Hyrynsalmen aseman-alue kesällä 1944 ... 90
1. JOHDANTO
1.1. Saksalaiset Hyrynsalmella vuosina 1941 – 1944
Jatkosota oli Kainuun osalta aivan erilainen sota verrattuna talvisotaan. Sotaa ei käyty enää Kainuussa, vaan rintamalinjat menivät kauempana idässä, Neuvostoliiton puolella. Suomi oli taistellut yksin Neuvostoliittoa vastaan eikä Kainuussa ollut juuri vieraiden valtioiden ystävällismielisiä joukkoja. Huomattava muutos oli saksalaisten sotilaiden tuleminen Kainuuseen. Suomi ja Saksa olivat solmineet liittolaisuuden, jonka myötä varsinkin Suomen Lappiin, Koillismaalle1 ja Ylä-Kainuuseen2 sijoitettiin huomattavia joukko-osastoja saksalaisia sotilaita.3 Arviot ovat liikkuneet noin 5000 sotilaassa.
Hyrynsalmesta muodostui Saksalle merkittävä huolto- ja lomakeskuspaikkakunta.
Hyrynsalmelta käsin hoidettiin Saksan 20. Vuoristoarmeijan huolto itärintaman suuntaan.
Kyseisen Vuoristoarmeijan joukkojen rintamavastuuseen kuuluivat nykyisen Venäjän puolella Uhtuan ja Kiestingin alueet. Saksan 20. Vuoristoarmeija rakennutti Hyrynsalmen-Kuusamon välille rautatieyhteyden 1942 – 1944 helpottamaan huoltoa juuri Kiestingin suuntaan. Rata kulki Hyrynsalmen rautatieasemalta Suomussalmen Vääkiöön ja sieltä Taivalkosken Korvuan kautta Kuusamon Vanttajalle (kartta 1). Alkuperäisenä tarkoituksena oli rakentaa 320 kilometriä pitkä rata, joka olisi yltänyt Kiestinkiin asti. Syksyllä 1944 Suomen solmittua rauhan Neuvostoliiton kanssa, rakennustyöt keskeytyivät eikä niitä enää jatkettu. Siihen mennessä rataa oli saatu rakennettua 178 kilometriä, ja sen pääteasemaksi jäi aiemmin mainittu Kuusamon Vanttaja.4 Varsinainen Suomen ja Saksan valtioiden välinen rataa koskeva sopimus solmittiin 3.9.1942, vaikka todellisuudessa ratatyöt oli jo aloitettu Hyrynsalmella kahta kuukautta aiemmin.5 Radan rakentaminen käynnistettiin 1.7.1942, jolloin töitä oli aloittamassa noin 340 neuvostosotavankia. Rakentamiseen käytettiin neuvostosotavankien lisäksi
1 Koillismaalla tarkoitan tutkimuksen yhteydessä Kuusamon ja Taivalkosken aluetta.
2 Ylä-Kainuulla tarkoitan tutkimuksen yhteydessä Suomussalmen, Hyrynsalmen ja Puolangan aluetta.
3 Antila, 1993, 8,28.
4 Westerlund, 2008, 51 & Hyrynsalmen asema-alue kesällä 1944, 1999, dokumentti.
5 Kauhanen, 2012, 133.
Organisaatio Todtin joukkoja työvelvollisineen ja pakkotyöläisineen. Alkuvaiheessa rakentamisessa oli mukana saksalaisia rangaistusvankeja.6 Radan rakentamisen loppuvaiheessa neuvostosotavankien määrä laski Hyrynsalmella 230 henkeen, ja Suomussalmen suunnalla oli joitain satoja sotavankeja kenttäradan vankileireillä. Suomen valtio ja Valtion Rautatiet eli VR olivat jo aiemmin 1930-luvulla rakentaneet rataosuuden Kontiomäestä Hyrynsalmelle.
Suomalaisten suunnitelmissa oli jatkaa rataa Suomussalmelle ja sieltä Taivalkoskelle.
Syyskuun 25. päivänä 1941 ilmestyneessä Kainuun Sanomissa mainitaan, että Suomen valtion talousarvioon on varattu rautatietä varten vuodelle 1942 yhteensä 15 miljoonaa markkaa.
Tarkoituksena oli kiskottaa päärata Hyrynsalmelta Suomussalmen Laajalle asti. Vuodelle 1941 valtion talousarviossa oli myönnetty 5 miljoonaa markkaa, jolla oli tarkoitus tehdä tarvittavat pengerrykset ja sillat Hyrynsalmen ja Suomussalmen Pesiökylän 28 kilometrin mittaiselle matkalle. Päärata olisi haluttu vaikeiden kuljetusolosuhteiden takia kiskottaa Pesiökylään saakka, mutta se olisi vaatinut suuremman määrärahan, joten tyydyttiin 18 kilometriin ja Laajan kylään, joka oli lähin paikka Hyrynsalmelta lähdettäessä.7 Lehden uutisessa puhutaan Kontiomäen-Taivalkosken radasta, joten on oletettavaa, että rata on ollut suomalaisten suunnitelmissa. Rata toteutettiin yhdessä saksalaisten kanssa vuosina 1942 – 1944.
Saksalaisille sopi Taivalkosken suunta, koska sieltä oli luontevaa jatkaa kohti Kuusamoa ja aina Kiestinkiin asti. Suomalaiset olivat jo tehneet pengerryksiä ja siltoja, joita saksalaiset pystyivät hyödyntämään. Saksalaisten rakennushankkeista vuonna 1942 kaikkein merkittävimpänä voidaan pitää Hyrynsalmen-Kuusamon kenttärataa. Ennen kenttärataa Kiestingin huolto hoidettiin rautateitse Jousijärvelle ja sieltä kuorma-autoilla Kuusamoon.
Sieltä huoltokuormastot jatkoivat pienempiä teitä myöten Kiestinkiin.8
6 Kauhanen, 2012, 134.
7 Kainuun Sanomat, 25.9.1941.
8 Korpi, 2010, 141-143.
KARTTA 1: Hyrynsalmen-Kuusamon kenttärata.
Lähde: Haro 1990, kartat.
Saksalaisten kenttäradan rakentamista johti Saksan 20. Vuoristoarmeijan pioneerikomentaja.
20. Vuoristoarmeijan pioneeriyksiköt yhdessä 191. Vahvistetun Vankityöpataljoonan kanssa vastasivat rakentamisesta. Armeijan lisäksi Organisaatio Todtin miehet ja venäläiset9 sotavangit olivat merkittävässä roolissa. Armeijan joukoissa oli saksalaisia ja itävaltalaisia sotilaita. Vankeihin kuului saksalaisia, puolaisia, venäläisiä, ranskalaisia, belgialaisia ja jugoslaaveja. Saksalaiset vangit olivat Saksasta tuotuja rangaistusvankeja. Lisäksi rakentamassa oli suomalaisia työvelvollisia ja ammattimiehiä lähialueilta.
9 Venäläiset sotavangit käsittävät tässä tutkimuksessa kaikki neuvostoliittolaiset sotavangit. Suurin osa
Hyrynsalmella ja muualla kenttäradan työmailla olleista sotavangeista olivat kansalaisuudeltaan ukrainalaisia ja kirgiisejä. Lähdeaineistoissa puhutaan yleisesti venäläisistä tarkoittaen neuvostoliittolaisia.
Kenttärataa oli rakentamassa enimmillään yli 3 500 henkeä. Tilastojen perusteella työvoiman suurin käyttö oli marraskuussa 1943. Kun saksalaiset upseerit, aliupseerit, miehistö, Organisaatio Todtin miehet, vangit ja siviilirakentajat laskettiin yhteen, oli vahvuus melkein 3 700 miestä. 10 Kesällä 1944 ennen saksalaisten poistumista Ylä-Kainuun ja Koillismaan alueelta oli rataa rakentamassa noin 3 500 miestä.
Kainuun Sanomat uutisoi vuoden 1944 kesäkuussa 20. Vuoristoarmeijan komentajan kenraalieversti Eduard Dietlin kuolemasta. Uutisessa kerrottiin Dietlin kuolemaan johtaneesta lento-onnettomuudesta ja onnettomuuden johdosta annetusta valtakunnankanslerin päiväkäskystä. Päiväkäskyssä ylistettiin Dietlin saavutuksia Norjassa ja Suomessa sekä hänen merkitystään Suomen ja Saksan aseveljeydessä. Kainuun Sanomat uutisoi Dietlin seuraajasta, kenraalieversti Lothar Rendulicista. Uutisessa kerrottiin myös Rendulicin antamasta päiväkäskystä, jossa hän kertoi saaneensa johtajalta 20. Vuoristoarmeijan komennettavakseen.
Hän korosti myös, kuinka suomalaiset ja saksalaiset saavat yhdessä voiton ”Rintarinnan urhoollisten suomalaisten asetoverien kanssa tahdomme johtajan ohjeiden mukaan viedä meille uskotun taistelun voittoon. Eläköön Saksa. Eläköön Suomi.” 11
Kuva: 20. Vuoristoarmeijan komentaja Lothar Rendulic.
Lähde: Kainuun Sanomat 27.7.1944.
Saksalaiset tekivät vuokrasopimuksia paikallisten kanssa alueista, joille rakennettiin muun muassa kasarmialueet. Hyrynsalmelaisten Uuno Lapveteläisen ja Väinö Kemppaisen kanssa tehtiin kirjalliset sopimukset kolmena kappaleena sekä suomeksi että saksaksi. Sopimuksen
10 Ylä-Kainuu, 19.10.2006.
11 Kainuun Sanomat, 4.7.1944 & Kainuun Sanomat 13.7.1944.
jätettiin väljiksi ja vuokraajille annettiin käytännössä mahdollisuus tehdä alueilla mitä haluavat kuten rakentaa rakennuksia. Huomion arvoista sopimuksissa on seuraava lause: ”vuokraaja saa pitää vuokraamansa tilan niin kauan, kun se on tarpeellista”. Eli käytännössä vuokrausaikaa ei oltu määritelty millään tavalla ja teoriassa sopimukset voisivat olla voimassa vielä nykypäivänäkin.12 Maantie, joka kulki Hyrynsalmelta Puolangalle, oli ollut Suomen ja Saksan armeijoiden alueiden rajana. Hyrynsalmelta päin ajaessa saksalaisten alue jäi vasemmalle (Kangasjärvi) ja oikealle (Hyrynjärvi) suomalaisten. Toisena rajana toimi myös Hyrynsalmen-Kuusamon kenttärata suomalaisten ja saksalaisten välillä.13
Hyrynsalmella ja Ylä-Kainuussa oli majoittuneena kaksi erillistä saksalaista joukko-osastoa.
20. Vuoristoarmeijan huoltodivisioona, joka huolehti Kiestingin suunnan huollosta. Toinen joukko-osasto vastasi kenttäradan rakentamisesta.14 Paavo Kemppainen kertoi, että saksalaiset sotilaat vaihtuivat ajoittain Hyrynsalmella. Samat joukot eivät olleet aina paikalla vaan välillä rintamalta tulivat toiset tilalle. Saksalaisilla oli Kemppaisen mukaan paljon vapaa-aikaa ja he kulkivatkin paljon metsissä ja hyrynsalmelaisten taloissa kyläilemässä.15
Saksalaisten saapumisesta Hyrynsalmelle ja muualle Kainuuseen ei paljon puhuttu. Kainuun maakuntalehti Kainuun Sanomat ei vuosina 1941 ja 1942 mainitse asiasta mitään. Eeva Heikkinen totesi haastattelussa ”Saksalaiset tulivat tänne 1941 ja 1942. Kun saksalaiset tulivat tänne, niin se oli salaista. Eikä siitä hirveästi puhuttu.”16 Suomen sisäministeriö asetti määräyksen, ettei osassa Kainuuta saanut valokuvata. Alueen muodostivat Kuhmo, Sotkamo, Ristijärvi, Hyrynsalmi, Suomussalmi, Kuusamo ja Taivalkoski. Määräys astui voimaan 26.7.1941, ja se kielsi kameran hallussapidon ulkona ja käyttämisen ilman poliisiviranomaisten lupaa.17 Suomussalmelainen sotamies ja sotavalokuvaaja Toivo Lesonen totesi ”Valokuvata ei saanut missään. Kun juna pysähtyi jollekin asemalle, panivat saksalaiset hyvin mielellään tanssiksi.”18 Monelle paikkakunnan asukkaalle vieraan vallan asevoimien saapuminen oli yllätys, ja he saivat tietää saksalaisista vasta kun näkivät heidät paikan päällä.
12 Turpeinen, 1988, 564.
13 Kemppainen, Paavo Kemppaisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
14 Kaleva, 1.10.1995.
15 Kemppainen, Paavo Kemppaisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
16 Heikkinen, Eeva Heikkisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
17 Kainuun Sanomat, 29.7.1941.
18 Kainuun Sanomat, 15.10.2010.
Välirauhan mukaisesti saksalaisten oli poistuttava Pohjois-Suomesta 15.9.1944 mennessä.
Kaiken kaikkiaan kesän 1944 aikana Saksan armeijaan kuuluvaa henkilöstöä oli Suomessa yhteensä 214 000 henkeä ja 32 000 hevosta sekä 18 000 moottoriajoneuvoa.19
Saksalaiset poistuivat Hyrynsalmelta 18. – 20.9.1944 polttaen kirkonkylän ja matkan varrella olleet pienemmät sivukylät. Saksalaiset joukot olivat tätä ennen polttaneet Suomussalmen kirkonkylän ja edenneet sieltä Hyrynsalmelle. Hyrynsalmen kirkonkylältä ainoastaan puukirkko, vanha pappila, rautatieaseman rakennukset, Suomen armeijan parakit, ja muutamat saunat jäivät polttamatta. Saksalaiset räjäyttivät myös sillat Hyrynsalmen ja muun Ylä- Kainuun alueelta hidastaakseen suomalaisten joukkojen etenemistä.
Eteläisin silta, jonka saksalaiset räjäyttivät, oli Paltamon Kiehimänjoen silta 19.9.1944 klo 15:40. Lisäksi alue miinoitettiin raskaasti. Hyrynsalmelta poistuessaan Puolangan kautta, saksalaiset räjäyttivät Puolangan alueella 78 siltaa ja miinoittivat vahvasti Puolangan kunnan alueen. Ensimmäiset varsinaiset taistelut alkoivat Pudasjärven Olhavan välikohtauksen jälkeen. Syyskuun 28. päivänä 1944 suomalaiset sotilaat tulivat paikalle estämään saksalaisten yritystä räjäyttää silta ja välikohtauksessa kuoli kaksi saksalaista sotilasta.20 Saksalaisten suurin ponnistus Kainuussa ja Koillismaalla, kenttärata, ei ollut käytössä kuin 245 päivää. Radan käyttö oli vähäistä ja sen merkitys jäi vähäiseksi sotilaallisessa mielessä. Rautatieasiantuntija Olavi Kilpiö totesi, että jos merkitystä halutaan hakea, niin saavutuksiakin saatiin. Tekniikan kannalta kenttärata oli saavutus, koska vaikeaan suomaastoon ja keskelle metsään rakennettu rata oli suuri voimannäyte jopa Saksan armeijalle.21
19 Kainuun Sanomat 6.12.2002.
20 Kainuun Sanomat, 6.12.2002.
21 Kuolemanrata, 1999, dokumentti.
1.2. Saksan armeija vierailla mailla: Suomi, Norja, Tanska ja Belgia
Marianne Junilan mukaan kaikki suomalaiset aikuiset eivät olleet vakuuttuneita sodan menestykseen Saksan rinnalla, varsinkin työväestön puolella oli epäluuloja. Suomalaisten suhtautuminen saksalaisiin hieman ennen jatkosodan alkua oli hyvin vaihtelevaa. Hän on arvioinut suomalaisten jakautuneen puoluekantoihin perustuen kolmeen ryhmään: epäilijöihin, jotka eivät asennoituneet Saksan mahdolliseen apuun positiivisesti. Kiihkoilijoihin, jotka halusivat Saksan apua ja joilla oli negatiivinen suhtautuminen Neuvostoliittoon. Suurin osa suomalaisista voidaan laskea kuuluneen kolmanteen ryhmään eli ymmärtäjiin tai hyväksyjiin.
Heidän todennäköinen motiivi ymmärtämiseen tai hyväksymiseen on ollut se, että oli luultavasti Suomen edun mukaista asettua Saksan kanssa liittoon, jottei Suomi jäisi yksin kuten talvisodassa. Muun muassa maltilliset sosiaalidemokraatit kuuluivat näihin hyväksyjien joukkoon.22
Juho Raula on jakanut suomalaiset eri tavalla kuin Junila. Hän jaottelee suomalaiset neljään erilaiseen ryhmään: asevelineutraaleihin, -positiivisiin, -negatiivisiin ja eduntavoittelijoihin.
Asevelipositiiviset suhtautuivat myönteisesti saksalaisiin. Asevelinegatiiviset yksinkertaisesti suhtautuivat kielteisesti saksalaisiin sotilaisiin. Asevelineutraalit eivät huomioineet saksalaisia tai heidän läsnäoloaan, tai he eivät kohdanneet saksalaisia sotilaita arkielämässään. Neljäntenä ryhmänä Raula mainitsee eduntavoittelijat, jotka halusivat saada taloudellista hyötyä saksalaisista sotilaista esimerkiksi mustan pörssin kautta. Tutkimuksessa ilmenee tällaista tapahtuneen myös Hyrynsalmella.23 Hyrynsalmen-Kuusamon kenttäradan paikalliset asukkaat voi Raulan luokittelun mukaan asettaa kaikkiin muihin ryhmiin, paitsi asevelineutraaleihin. Se on luontevaa, koska sillä alueella saksalaiset sotilaat olivat suuressa roolissa jokapäiväisessä elämässä. Asiaa voidaan perustella sillä, ettei neutraali suhtautuminen ollut mahdollista pienissä kylissä, jonne yhtäkkiä ilmestyi suuri määrä sotilashenkilöstöä, radanrakentajia ja jättimäinen ratatyömaa.
Lapset ja nuoret suhtautuivat yleisesti paremmin saksalaisten saapumiseen kuin vanhempi väestö. Heidän saapumisensa paikkakunnalle tarkoitti yleensä vaihtelua ja jännitystä. Monien pikkupoikien mielestä saksalaiset olivat kiehtovia. Pelkästään saksalaisten sotilaiden näkeminen aseineen ja varusteineen oli jo ihmettelemisen aihe, mutta mielenkiintoa lisäsivät
22 Junila, 2000, 55.
23 Raula, 2004, 176.
entisestään muun muassa pitkäkorvaisten muulien jonot. Nuoremmalla väestöllä ei ollut tarkempia ajatuksia saksalaisten saapumisen merkityksestä, mutta aikuisten usko aseveljiin tarttui myös lapsiin. Saksalaisten avulla sota olisi nopeammin ohi ja oma isä saapuisi sodasta pian.24 Voidaan sanoa, että saksalaisten ”esiinmarssi” oli onnistunut Pohjois-Suomessa. Kun saksalaisia alkoi keväällä ja kesällä 1941 saapua Suomeen, siviilit kokoontuivat teiden varsille seuraamaan sotilaiden ryhdikästä marssia. Tytöt heittivät sotilaille kukkia ja vastavuoroisesti lapset ihastuivat saksalaisten karamellisateista. Kielivaikeuksista selvittiin ja saksan kielen taito jäi pysyvästi osalle paikallisista asukkaista näihin päiviin saakka. Kanssakäyminen oli puolin ja toisin vilkasta, mutta samalla oli niukasti saatavilla virallista tietoa saksalaisten tekemisistä. Aseveljeyteen tuntui kuuluvan, että suomalaiset kertoivat melkein kaiken, mutta saksalaiset olivat paljon sulkeutuneempia tekemisistään.25
Tarkasteltaessa Hyrynsalmen poliittisia voimasuhteita, voidaan katsoa kunnanvaltuuston eri puolueiden voimasuhteita jatkosodan ajalta. Vuonna 1936 joulukuussa järjestettiin kuntavaalit ja silloin valittujen kunnan- ja kaupunginvaltuustojen kausi kesti aina vuoteen 1945 asti.
Hyrynsalmen kunnassa paikat jakautuivat seuraavalla tavalla: sosiaalidemokraattiselta listalta valittiin G. V. Juntunen Kalliosta, Antti Moilanen Niskalasta ja Janne Halttunen Riihelästä.
Porvarillisista sekalistoista, joita oli yhteensä neljä, valittiin Julius Viro kirkonkylältä, Jalmari Heikkinen Moisiosta, Sulo Juntunen kirkonkylältä, Akseli Oikarinen Lietekylästä, Antti Kinnunen Kytömäestä ja Perttu Hirvelä kirkonkylältä. Maalaisliiton omilta kolmelta erilliseltä listalta valittiin puolestaan Eemil Heikkinen Luvankylältä, Ville Heikkinen Luvankylältä, Eeli Kaartinen Moisiosta, K. E. Keränen kirkonkylältä ja Risto Keränen Oravivaaralta. Lapualaiset eli Isänmaallinen Kansaliike sai yhden edustajan, Helga Tuomaalan Kytömäestä.
Pienviljelijöillä oli myös oma listansa, mutta he eivät saaneet paikkoja Hyrynsalmen valtuustoon. 26
Kainuun Sanomat kirjoitti, että porvarillisia valittiin 12, sosiaalidemokraatteja kolme, lapualaisia yksi ja ei yhtään pienviljelijää. Uutisessa ei kerrota, mitä puolueita porvarillisiin yhteislistoihin kuuluneet ehdokkaat edustivat, mutta voidaan olettaa puolueiden olleen Kansallinen Kokoomuspuolue ja Kansallinen Edistyspuolue. Joukossa on voinut olla myös maalaisliittolaistaustaisia, jotka eivät syystä tai toisesta olleet asettuneet ehdolle omilla listoillaan. Lehti kertoo, että porvarillisia olisi valittu 12, mutta lehdessä maalaisliittolaisia ja
24 Junila, 2000, 55.
25 Saapunki, 1996, 25-26.
26 Kainuun Sanomat, 7.12.1936.
porvarillisten sekalistojen läpipäässeiden nimiä on vain 11. Kainuun Sanomat uutisoi myös saman päivän lehdessä, että vaikka sosiaalidemokraateilla oli lähes kaikissa kunnissa omat listansa, jäi heidän äänimääränsä vähäisiksi. Etukäteen heidän oli arveltu saavan enemmän paikkoja Kainuun kuntien valtuustoihin. Äänestysprosentti oli laskenut edellisistä kuntavaaleista 1933.27
Vasemmistopuolueiden kannatus oli vähäistä Kainuussa ja Hyrynsalmella. Luultavasti tästä johtuen Hyrynsalmea koskevassa aineistossa tai kirjallisuudessa ei löydy juuri negatiivisia mainintoja saksalaisten tulosta. Jatkosodan tai Lapin sodan ajalta ei löydy myöskään Kainuussa tai Hyrynsalmella poliittisen vasemmiston suunnalta vahvoja mielipiteitä tai kannanottoja, jotka koskisivat saksalaisia. On luultavaa, että Hyrynsalmen sosiaalidemokraatit hyväksyivät muiden mukana saksalaisten saapumisen paikkakunnalle, eivätkä nostaneet asiaa sen enempää esille.
Kainuun Sanomat julkaisi jatkosodan aikana Kenttäpostia-palstaa, jonne kainuulaiset sotilaat pystyivät kirjoittamaan terveisiään kotiin. Kainuun Sanomissa 2.8.1941 kuusi hyrynsalmelaista palveluksessa olevaa miestä lähettivät terveisensä. ”Terveiset täältä Suur-Suomen etulinjoilta Hyrynsalmelle tutuille ja tuntemattomille […] Kirjeet ja paketit tervetulleita.”28 Kainuun Sanomissa julkaistiin myös joka viikko Viikkolaulua. Niitä kirjoitti nimimerkki Ananiias.
Kainuun Sanomissa 9.8.1941 viikkolaulu käsitteli talvisotaa ja jatkosotaa. Ananiias kirjoittaa
”Mut aseveljeys, sankaruus, meit’ lujasti Saksaan liittää. Ja muutakin kuin myötätuntoa sen taholta meille riittää.” Lisäksi hän kommentoi ”Mut oman kansamme kunniaan ma uskon ja voiton voimaan. Ma luotan Saksaan, min pannut on pahan kuolinlaulun soimaan.” ja ”Me astumme aseveljinä näin kera Saksan aamuun uuteen. Me kuljemme taistellen eteenpäin valoisampaan vastaisuuteen.”29
Samaisessa laulussa lauletaan venäläisistä puolestaan.
”Nyt on kesä, Suomi taistelee samoin bolshulaumoja vastaan, on vapaus Suomen kansalla taas määränä ainoastaan. Vain ryssää vastaan se tunnus soi, sen myös koko maailma tietää. Mut engelsmannit ja jenkit ei sitä voi nyt lainkaan sietää.”
27 Kainuun Sanomat, 7.12.1936.
28 Kainuun Sanomat, 2.8.1941.
29 Kainuun Sanoat, 9.8.1941.
”Nyt ryssälle kirkoissa rukoillaan täysvoittoa. Laulaa kieli niin siellä, mut täällä muuttunut ei ole kansan tahto ja mieli.”
”Nääs brittien apu myöhästyi, se joutui ryssille vasta. Tuo raskasta on, sen ymmärtää, joka rintamataistelijasta.”30
Ananiias-nimimerkin takana oli Kainuun Sanomien päätoimittaja Jussi Kukkonen.
Viikkolaulut käsittelivät yleensä vihamielisesti Neuvostoliittoa, neuvostoliittolaisia, kehuivat saksalaisia tai kertoivat maailman sotatapahtumista. Tästä voidaan tulkita, että päätoimittaja oli ainakin osittain jatkosodan aikana saksalaismyönteinen. Hyrynsalmelaisten sotamiesten terveisistä voidaan päätellä, että jonkinlaisia ajatuksia Suur-Suomesta oli olemassa. Kainuun Sanomat oli poliittiselta taustaltaan maalaisliittolainen lehti. Lehden kirjoituksista näkyy vahvasti saksalaismyönteisyys ja samalla vihamielisyys ja kielteisyys Neuvostoliittoa kohtaan.
Kainuun Sanomia myös markkinoitiin uusille potentiaalisille lukijoille seuraavalla tavalla
”Maailman tapahtumain tahti kiihtyy, mikä kukaan voi ennustaa, mitä huominen tuo tullessaan. Ainoastaan se on varmaa, että bolshevikki-ryssä nyt nujerretaan. Jokaisen kansalaisen on siis – jos haluaa saada tiedot maailman tapahtumista – tilattava ajoissa
”Kainuun Sanomat” vuodeksi 1942.”31
Täytyy kuitenkin muistaa, että Pohjois-Suomessa esiintyi vielä vuoden 1941 syksyllä kriittisiä kirjoituksia saksalaisista ja heidän käyttäytymisestään Suomen kotirintamilla. Sensuuri tukahdutti sen kenttäradan rakentamisen aikana. Vaikka Kainuun Sanomissa ei useasti mainittu saksalaisista Kainuun maaperällä, heistä kirjoitettiin yleisesti positiiviseen sävyyn. Positiivisen sävyisillä kirjoituksilla luultavasti pyrittiin luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta saksalaisten kanssa, yhteisessä taistelussa Neuvostoliittoa vastaan.32
Norjassa saksalaiset kohtelivat paikallisia eri tavalla kuin Suomessa. Norjan valtaamisen jälkeen maan oma hallintojärjestelmä heikentyi ja tilalle tuli hallintojärjestelmä, joka perustui osittain saksalaisten aiheuttamaan pelkoon ja harjoittamaan terroriin. Suurin osa norjalaisista yritti pysyä erossa konflikteista mahdollisimman pitkään etteivät hekin joutuisi saksalaisten miehittäjien vihan kohteeksi. Saksalaisten toimenpiteet oman hallinnon ja sen järjestelmien tuomiseksi eivät tuottaneet toivottua tulosta. Mitä enemmän norjalaisten itsemääräämisoikeutta
30 Kainuun Sanoat, 9.8.1941.
31 Kainuun Sanomat, 9.12.1941.
32 Kainuun Sanomat, 1941-1944 & Kauhanen, 2012, 149.
ja hallintoa tuhottiin, sitä enemmän he alkoivat avoimemmin vastustamaan saksalaista miehitysjärjestelmää.33
Tanskassa maan oma hallinto sai jatkaa aina vuoden 1943 elokuuhun asti. Tämän takia yhteistyölle Saksan kanssa oli viranomaisten, suurimpien puolueiden, parlamentin ja muiden viranomaisten tuki. Valtaosa kansalaisista oli myötämielisiä yhteistyölle. Elokuun 1943 jälkeen maiden hallintojen välinen yhteistyö loppui ja Tanskaan julistettiin poikkeustila.
Tanskan armeija riisuttiin aseista. Saksan toimet muuttuivat maassa aiempaa ankarimmiksi ja saksalaiset sotilaat pidättivät noin 2000 tanskalaista poliisia. Syytteenä oli yhteistyö Tanskan vastarintaliikkeen kanssa. Nämä tapahtumat muuttivat tanskalaisten suhtautumista saksalaisia kohtaan negatiivisemmiksi.34
Belgian saksalaiset valtasivat toukokuussa 1940 ja miehittivät sitä kesään 1945 asti. Saksalaiset hyödynsivät maan aineellisia resursseja ja työvoimaa sotatoimiin. Miehityksen ajan saksalaiset sotilaat ja belgialaiset siviilit elivät rinnakkain, päivittäisessä vuorovaikutussuhteessa.
Saksalaiset korkea-arvoiset komentajat yrittivät jatkuvasti ja toistuvasti pitää saksalaiset sotamiehet erillään paikallisista siviileistä. Avioliitoja saksalaisten sotilaiden ja belgialaisten naisten välillä oli merkittäviä määriä, lisäksi syntyi lukuisia lapsia. Avioliitoilla ja lapsilla oli oma roolinsa miehitetyn Belgian hallinnassa. Ne lisäsivät saksalaisten sotilaiden ja belgialaisten naisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Belgiassa oli myös vastarintaliikehdintää kuten Norjassa ja Tanskassa.35
On virallisesti todennettu, että Tanskassa syntyi vuosien 1940 – 1945 välillä yhteensä 5 579 tanskalaisen äidin ja saksalaisen sotilasisän lasta. Naiset, jotka saivat saksalaisten sotilaiden kanssa lapsia, elivät monenlaisissa elämäntilanteissa. Osa heistä toimi prostituoituina tai heillä oli yksi ainoa saksalainen sotilas poikaystävänä. Osa naisista halusi pitää hauskaa, heillä oli useita saksalaisia poikaystäviä ja he sympatisoivat kansallissosialismia. Naisia, jotka työskentelivät Saksan armeijalle tai naisia, jotka sympatisoivat vahvasti Saksaa ja kansallissosialismia.36 Norjassa syntyi arvioilta 10 000 – 12 000 sotalasta saksalaisten sotilaiden ja norjalaisten naisten välisistä suhteista. Näistä lapsista noin 8 000 on arvioitu syntyneen erityisen valitsemisen kautta. Saksan SS-organisaatio oli perustanut vuonna 1935 Lebernsborn-nimisen ohjelman, jonka tarkoituksena oli valikoida sopivia naisia äideiksi.
33 Riste, 1984, 154.
34 Holbraad, 2017, 34,214-215.
35 Hushion, 2015, 267,269.
36 Oland & Mochmann, 2011, 231-232.
Naisten ja isäksi valikoitujen SS-miesten piti täyttää tietyt kriteerit, jotka katsottiin kuuluvaksi arjalaisen rodun ihanteeseen. Norjassa olikin suurin määrä ohjelmaa varten perustettu klinikoita, joissa raskaudet pääasiassa laitettiin alulleen. Norjalaiset naiset hakivat itse ohjelmaan hakemuksella ja saksalaiset päättivät sen jälkeen, kelpasivatko he mukaan.
Lebernsborn perustui Norjassa pääasiassa naisten vapaaehtoisuuteen ja omaan haluun tulla äidiksi saksalaisten sotilaiden lapsille. Moni näistä naisista olisi halunnut mennä naimisiin tulevan lapsen isän kanssa, mutta saksalaiset viranomaiset ja korkea-arvoiset sotilasjohtajat suhtautuivat sellaiseen hyvin kielteisesti.37
Suomen tilanne oli erilainen kuin Norjan, Tanskan ja Belgian. Suomi oli Saksan liittolainen eli aseveli jatkosodan aikana vuosina 1941 – 1944. Norja, Tanska ja Belgia puolestaan olivat Saksan armeijan miehittämiä, kun saksalaiset joukot olivat tunkeutuneet suvereeneihin kansallisvaltioihin ilman niiden suostumuksia. Suomi oli puolestaan sopinut Saksan kanssa joukkojen saapumisesta. Lisäksi Suomea ja Saksaa yhdisti yhteinen vihollinen, Neuvostoliitto.
Tanska oli saanut pitää hallintonsa aina vuoteen 1943 asti, joten kansalaisten voisi olettaa siellä olleen hieman myötämielisempiä saksalaisia kohtaan kuin Norjassa ja Belgiassa. Belgian lisäksi myös Norjassa ja Tanskassa syntyi saksalaisten sotilaiden ja paikallisten naisten lapsia, kuten myös Suomessa.38 Saksalaiset sotilaat olivat tiiviissä vuorovaikutussuhteissa kaikissa neljässä maassa, seurustelivat naisten kanssa ja olivat myös ”tavallisia” ihmisiä ihmisten joukossa sotilaspuvuissaan.
1.3. Tutkimustehtävä
Tässä pro gradu -tutkielmassa keskityn siviilien, lottien ja saksalaisten sotilaiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin ja siihen, miten lotat sekä suomalaiset siviilit suhtautuivat saksalaisiin sotilaisiin jatkosodan ja Lapin sodan aikana vuosina 1941 – 1944. Yhdeksi tarkastelukohteeksi nostan paikallisten suhtautumisen sotavankien kohteluun. Suhteilla tarkoitan tutkimuksessa ihmisten kohtaamisia eli muun muassa kaupankäyntiä, vapaa-ajanviettoa, mahdollisia romansseja ja riitatilanteita. Lisäksi tutkimuksen lähtökohtana on tutkia, mitä hyrynsalmelaiset ajattelivat saksalaisten toimista Hyrynsalmella vuosina 1941 – 1944. Toimilla tarkoitan tässä
37 Kjerstin, 2011, 203-204, 208-209.
38 Uhlenius, 2011, 121.
tapauksessa Hyrynsalmen-Kuusamon välisen kapearaiteisen rautatien rakentamista, saksalaisten ylläpitämän vankileirin toimintaa ja yleisesti saksalaisten asumista ja oleskelua kyseisinä vuosina. Jatkosodan päättymisestä on kulunut tämän tutkimuksen kirjoittamishetkenä 75 vuotta, joten vuosina 1941 – 1944 aikuisena eläneitä ei ole enää kovin monia kertomassa sota-ajan tapahtumista. Keskitynkin haastattelemaan heitä, jotka olivat lapsia ja nuoria sota-aikana. Lasten kokemukset saksalaisista sotilaista ovat yksi tarkastelun kohde.
Tutkimuskohteena ja ajankohtana on kriisiaika eli sota-aika, joka kosketti koko Suomea.
Erityiseen tarkasteluun olen nostanut Hyrynsalmen vuosina 1941 – 1944. Hyrynsalmi on tutkimuksen keskiössä, mutta sivuan myös Hyrynsalmen-Kuusamon kenttäradan muitakin paikkakuntia: Suomussalmea, Taivalkoskea ja Kuusamoa. Hyrynsalmi on luonteva valinta, koska suurin osa saksalaisista oli majoittuneena siellä. Saksalaisten huolto- ja lomakeskus sijaitsivat siellä. Lisäksi Hyrynsalmi oli saksalaisen kenttäradan lähtöasema ja paikkakunta, sekä samalla suurin saksalaiskeskittymä. Muissa tarkastelun kohteina olevissa kunnissa saksalaisten määrät olivat pienempiä, mutta heidän merkityksensä kuitenkin huomattava.
Muiden kuntien kommentointi on myös paikallaan siksi, että samat saksalaiset joukot ovat kulkeneet näiden eri paikkakuntien välillä vuosien 1941 – 1944 aikana ja tutkimuksessa voi ilmetä erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia eri paikkakuntien siviilien välillä, vaikka kyseessä on ollut samoja saksalaisia joukkoja kuin Hyrynsalmella. Tarkastelun kohteena on myös syksyn 1944 evakkoon lähdön Hyrynsalmelta ja Hyrynsalmen kirkonkylän polttamisen, koska se on voinut muuttaa käsityksiä, ajatuksia ja tuntemuksia saksalaisia sotilaita kohtaan.
Ylä-Kainuun ja erityisesti Hyrynsalmen osalta ei ole tehty tutkimuksia siitä miten paikalliset suhtautuivat saksalaisiin sotilaisiin sotien aikana. Kukaan ei ole myöskään laajemmin tutkinut, mitä Hyrynsalmen-Kuusamon kenttäradan varrella asuvat suomalaiset ajattelivat saksalaisten vankileireistä tai työmaista, joita sijaitsi useita Hyrynsalmen alueelta pohjoiseen aina Kuusamoon saakka, tai millaisia ajatuksia saksalaisten rakennuttama rautatie herätti paikallisissa. Ei ole myöskään olemassa tutkimusta, jossa olisi käsitelty ainoastaan Hyrynsalmen ja muiden Ylä-Kainuun kuntien asukkaiden muistoja ja mielikuvia saksalaisista sotilaista.
Tutkielman ajallinen rajaus on näissä vuosissa, koska ensimmäiset saksalaiset sotilaat saapuivat Hyrynsalmelle jatkosodan ensimmäisenä vuotena 1941, ja he toimivat Hyrynsalmella aina jatkosodan loppuun saakka eli syksyyn 1944. Aikajänne mahdollistaa
tutkimaan myös mahdolliset muutokset mielikuvissa ja muistoissa, mitkä mahdollisesti Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauha aiheutti ja sitä kautta Suomen ja Saksan välinen sota, jota kutsutaan yleisesti Lapin sodaksi. Olen rajannut vuoden 1945 pois tutkimuksestani, koska en koe Lapin sodan loppukuukausilla olevan merkitystä tutkimukseni kannalta. Saksalaisia ei ollut enää Hyrynsalmella ja näin paikalliset eivät olleet enää kontakteissa heidän kanssaan.
Kainuun Sanomissa 1.10.1995 kirjoitettiin Hyrynsalmen historiasta. Kotiseutuneuvos Kalle Juntunen totesi siinä, että sota-aika muodostaa Hyrynsalmen historiassa viiden vuoden mustan aukon. Juntunen myös harmitteli, ettei kukaan ole havahtunut tekemään tarkempaa tutkimusta tai kerännyt talteen arvokasta sotahistoriallista aineistoa. Myös museoviraston tutkija Ulla- Riitta Kauppi totesi, että suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden ja siviiliväestön kanssakäymisestä saisi hyvän lopputyön aiheen jollekin opiskelijalle. Tästä on kulunut 24 vuotta, ja tiedot alkavat olla hyvin hajanaisia, sotaveteraaneja tai sota-aikana aikuisena Hyrynsalmella olleita on enää harvassa.39
1.4. Aineiston esittely ja tutkimusmetodi
Tässä pro gradu -tutkielmassa olen käyttänyt Kainuun Lottaperinneyhdistyksen arkistoa pääaineistona. Kainuun Lottaperinneyhdistyksen arkisto sisältää paljon tutkimatonta materiaalia. Aineisto käsittää useita käsin ja koneella kirjoitettuja muistelmia sota-ajoilta, jotka käsittelevät myös saksalaisia ja heidän toimiaan Ylä-Kainuussa.
Toisena pääaineistona käytän Kainuun maakunnan alueella ilmestyvää lehteä Kainuun Sanomia vuosilta 1941 – 1944. Lisäksi hyödynnän ilmestyneitä numeroita 2000-luvulta niiltä osin, kun lehdessä käsitellään Hyrynsalmea, hyrynsalmelaisia tai saksalaisia sotilaita Kainuussa vuosien 1941 – 1944 aikana. Tutkimusta varten olen haastatellut seitsemää henkilöä, jotka ovat eläneet lapsuutensa Hyrynsalmella tai kuulleet omilta vanhemmiltaan sekä muilta sukulaisilta sota-ajan tapahtumista ja erityisesti saksalaisista.
39 Kainuun Sanomat, 1.10.1995.
Edellä mainittujen päälähteiden lisäksi olen käyttänyt tutkimuksessa apuna kolmea sodanaikaista Hyrynsalmea koskettavaa dokumenttia ja kerännyt hajanaisia muistiinpanoja eri ihmisiltä liittyen saksalaisiin ja sota-aikaan. Käytettävät dokumentit ovat DVD-muodossa.
Dokumentit ovat Väinö Taurun Hyrynsalmen asema-alue kesällä 1944, jossa käsitellään Hyrynsalmen aseman ja sen seudun saksalaisten majoittautumista ja rakennuksia. Toinen dokumentti on Timo Koiviston Kuolemanrata, jossa käydään läpi saksalaisten saapumista Ylä- Kainuuseen ja Koillismaalle. Lisäksi dokumentissa kerrotaan paikallisten ja saksalaisten kohtaamisista ja radan rakentumisesta. Kolmas dokumentti on Esa Sirosen Rata – Kuinka sota kohtasi korpikansan, jossa käsitellään saksalaisten saapumista, radan rakentamista ja sotavankien kohtelua. Aineiston keruu on ollut haastavaa, ja se on hyvin sirpalemaista eikä se muodosta yhtä kokonaisuutta. Luonteeltaan tutkimus on keskittynyt muutamiin aineistosta nouseviin hallitseviin teemoihin, jotka linkittyvät kuitenkin vahvasti toisiinsa.
Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin lottien ja siviilien henkilökohtaisia haastatteluja, itse kirjoitettuja muistelmia tai muistokatkelmia. Näistä muistelmista on tarkoitus saada relevanttia tietoa heidän tuntemuksistaan saksalaisia kohtaan. Olen käynyt läpi suurimman osan arkiston käsin- ja koneella kirjoitetuista muistelmista, ja pyrkinyt tuomaan esille kaikkein merkittävimmät huomiot niistä, jos niihin liittyy mainintoja saksalaisista. Käytän lottien ja siviilien itse kirjoittamia tai heidän lähisukulaisten kirjoittamaa tai tallettamaa muistitietoa.
Tutkimukseni lähtökohtana on analysoida ja avata lottien ja siviilien omakohtaisia kokemuksia saksalaisista. Aluksi on todettava kokemusten olevan jokaisen henkilökohtaisia tuntemuksia, ja ne saattavat vaihdella hyvinkin paljon. Tarkoituksenani ei ole tuoda esille kiveen hakattua totuutta vaan sitä, miten lotat ja siviilit ovat ajatelleet, käsitelleet ja tunteneet saksalaisia sotilaita kohtaan jatkosodan aikana. Lähtökohtaisesti pyrin tuomaan esille yleisiä, monia lottia ja siviilejä koskettavia kokemuksia ja muistoja, mutta myös yksilöllisiä tuntemuksia ja muistoja erilaisista tilanteista. Tutkimusta varten teen haastatteluita hyödyntääkseni muistitietoutta ja Kainuun Sanomien uutisten ja tekstien osalta käytän menetelmänä sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin avulla erittelen aineistojen materiaalia, etsien tarkastelukohteikseni valittuihin teemoihin liittyvää tekstiä. Sisällönanalyysin avulla etsin yhtäläisyyksiä ja eroja tekstien välillä.40 Useita vuosikymmeniä vanhoista tapahtumista voi haastattelujen avulla päästä käsiksi tapahtuma-ajankohtien käsityksiin ja tunteisiin.
Muistitietoa hyödyntäessä on kuitenkin muistettava, että haastateltavat ja muistelmien
40 Tuomi & Sarajärvi, 2002, 105-108.
kirjoittajat tarkastelevat tapahtumia pitkään rakentuneiden skeemojen kautta. Niissä on mukana omia henkilökohtaisia muistoja ja tunteita, muualta opittua ja muualta kuultua.41 Sovellan tutkimuksessa diskurssianalyysia, etsin erityisiä diskursseja, kuten millaisia tapoja on puhua saksalaisista sotilaisista positiivisesti, neutraalisti tai negatiivisesti. Muistelmissa ja haastatteluissa täytyy ottaa huomioon kirjoittajien ja muistelijoiden subjektipositiot, eli asemat, roolit ja identiteetit. Onko muistelija ollut lapsi sota-aikana, lottana palvellut tai saksalaismyönteinen siviili. Näin saadaan huomioitua heidän kiinnittymisensä merkityssysteemeihin. Subjektipositiot mahdollistavat tiettyjä toiminnan mahdollisuuksia, mutta samalla voivat rajoittaa niitä. Lapsi Hyrynsalmen Lietekylältä ei ole tuntenut ja kokenut asioita samalla tavalla kuin aikuinen Hyrynsalmen kirkonkylältä. Diskurssin käyttäjänä ihminen määrittelee itse itsensä ja puhuu omista kokemuksistaan, omilla tavoillaan.
Kokemukset voivat olla myös ristiriidassa keskenään. Kuten kriisiaikana hyrynsalmelainen lapsi voi yhtä aikaa ihailla todella paljon saksalaisia sotilaita ja kehua heitä kuinka mukavia he ovat, mutta samaan aikaan arvostella heitä siitä, kuinka huonosti he kohtelivat sotavankejaan.
42
Tutkimuksessa olen käyttänyt strukturoimattomia, avoimia haastatteluita. Haastatteluita ei sidottu kysymys-vastaus-muotoon vaan pikemmin tavoittelin/vastaava vapaata keskustelua.
Toimin itse haastattelijana ja haastattelutilanteessa kysyin tarkentavia kysymyksiä, mikäli halusin lisätietoa. Haastateltavat pystyivät myös itse vaihtamaan aihetta tai tuomaan uusia asioita keskusteluun. Kaikki haastattelut olivat kerronnallisia haastatteluja, joissa haastateltavat kertoivat kokemuksiaan saksalaisista ja vuosien 1941 – 1944 kriisiajasta. Kaikki haastattelun nauhoitin voidakseni tarkastella ja analysoida paremmin haastattelutilanteiden kulkua ja vuorovaikutusta. Tällä tavoin pystyin varmistamaan, etten itse johdatellut haastateltavaa kysymyksilläni tai kommenteillani. En myöskään lähtenyt haastattelutilanteissa korjaamaan asioita, jotka tiesin varmasti virheellisiksi tiedoiksi, vaan pohdin jälkikäteen niiden käyttökelpoisuutta ja käyttänyt niitä tutkimuksessani, mikäli muistitiedot ovat olleet relevantteja tulosten kannalta.43
Muistitietoutta ja varsinkin tutkimuksessa käytettyä muistelupuheita voidaan pitää eräänlaisina sosiaalisina tai kollektiivisina muisteina. Sosiaalisella muistilla tarkoitan tässä yhteydessä tietyn yhteisön, kansan tai yhteiskunnassa vaikuttaneen ryhmän ylläpitämiä tulkintoja
41 Kauhanen, 2012, 136.
42Jokinen & Juhila & Suoninen, 2018, 43-46.
43Tiittula & Ruusuvuori, 2009, 11-12, 14-15.
historiasta. Nämä tavat, joiden avulla tietynlaisia tulkintoja ylläpidetään, voivat olla yhteisöllisiä tai jopa rituaalinomaisia. Yhteisöltä tulee eräänlainen ”paine”, joka määrittelee muistamis- ja muistelutavat. Sekä erityisesti määrittää mitkä asiat ovat muistamisen arvoisia.
Tämän kaltaiset sosiaalisesti hyväksyttävät tulkinnat voivat olla lähtökohtaisesti muistinvaraisia. Niihin ovat voineet kuitenkin vaikuttaa muun muassa elokuvat, uutiset, lehtiartikkelit, romaani- ja tutkimuskirjallisuus. Lisäksi paikat, erilaiset muistomerkit ja rakennukset voivat olla osa tätä sosiaalista muistia. Hyrynsalmella säästynyt rautatieaseman seutu ja saksalaisten rakennusten säilyneet kivijalat ovat tällaisesta hyviä esimerkkejä.
Törmäsin tutkimukseni tekemisen aikana tapaukseen, jossa potentiaalinen informantti olisi kertonut tietoa, jotka olisivat rikkoneet juuri tätä nimenomaista yhteisön ylläpitämää tulkintaa Hyrynsalmesta ja saksalaisista sotilaista. Hänelle olivat useammat ihmiset sanoneet, ettei vanhoista ja ikävistä asioista kannata puhua, vaan ne kannattaa unohtaa. Hänen kohdallaan tämä ”paine” kasvoi suureksi, eikä hän sitten rohjennut puhua kipeistä, Hyrynsalmea koskevista muistoista.44
1.5. Tutkimusperinne ja tutkimuskirjallisuus
Saksalaisten sotilaiden toimia ja oleskelua jatkosodan ja Lapin sodan aikana on käsitelty suhteellisen niukasti suhteutettuna siihen, miten erikoinen tilanne oli. Suomalaisessa historiantutkimuksesta ja kirjallisuudessa pääpaino on vahvasti Karjalan rintamissa. Suurin osa tutkimuksesta käsittelee saksalaisia yleisellä tasolla ja jatkosodan hyökkäysvaiheen osalta.
Lapin sodan osalta tutkimuksen keskittyvät pääosin Lappiin, ja yleensä käsittely aloitetaan aikaisintaan ensimmäisestä aseellisesta välikohtauksesta, joka tapahtui 28.9.1944 Pohjois- Pohjanmaan puolella Pudasjärvellä, tai vaihtoehtoisesti saksalaisten yrityksestä vallata Suursaari 15.9.1944. Kainuun osuus jatkosodan lopussa ja Lapin sodan alussa on suurimmilta osin jätetty pois. Harvoin kirjallisuudessa edes mainitaan Suomussalmen tai Hyrynsalmen polttamisia saksalaisten toimesta. Hyrynsalmen osuus Lapin sodan alkutahdeissa on jäänyt usein vain sivulauseeksi tutkimuksissa, eikä sillä ole nähty suurta merkitystä sotahistorian tutkimuksessa.
44 Ukkonen, 2000, 35.
Aivan viime vuosina on kuitenkin noussut yleiseen keskusteluun Kuusamon polttaminen ja sivujuonteena Suomussalmen ja Hyrynsalmen polttaminen, mikä saattaa antaa minulle uusia näkökulmia tutkimukseen. Suuremman huomion Hyrynsalmi, Ylä-Kainuu ja Koillismaa ovat saaneet Hyrynsalmen-Kuusamon kenttäradan eli Kuolemanradan rakentamisesta ja valmistumisesta. Itse radasta ja radan rakentamisessa vahvasti mukana olleista neuvostoliittolaisista sotavangeista löytyy laajemmin kirjallisuutta ja tutkimusta.
Jonkin verran on tutkittu sitä, miten pohjoissuomalaiset suhtautuivat saksalaisiin sotilaisiin ja millaisia kokemuksia heillä oli, mutta tutkimukset on tehty laajasti eikä vain keskittyen esimerkiksi hyrynsalmelaisiin tai yläkainuulaisiin. Hyvänä esimerkkinä toimii Marianne Junilan väitöskirja. Väitöskirjassaan Kotirintaman aseveljeyttä Junila on tutkinut Pohjois- Suomen siviiliväestön ja saksalaisten sotilaiden rinnakkaiseloa vuosina 1941 – 1944. Hänen tutkimuksensa alueellinen painopiste on kuitenkin Lapissa, Rovaniemellä ja sen ympäristössä.
Hänen työnsä käsittelee kuitenkin erityisesti suomalaisten ja saksalaisten kontakteja ja niiden luonnetta. Juho Raula on tutkinut saksalaisia sotilaita kaupunkiolosuhteissa Turussa, teoksessaan Kolmannen valtakunnan sotaväki Turussa 1940 – 1944. Ensimmäinen aihepiiriä paikallisten ihmisten kokemusten kautta analysoinut teos on vuonna 1999 ilmestynyt Maria Lähteenmäen Jänkäjääkäreitä ja parakkipiikoja, jossa Lähteenmäki on tutkinut lappilaisten sotakokemuksia vuosilta 1939-1945. Hän käsittelee talvisotaa, jatkosotaa ja Lapin sotaa.
Teoksesta saa kattavan kuvan lappilaisten ja saksalaisten välisestä kanssakäymisestä.
Erityisesti hän käsittelee saksalaisten sotilaiden ja suomalaisten naisten, jota yritän tuoda esille omassa tutkimuksessani Kainuun osalta.
Akateemista tutkimusta pohjoissuomalaisten kokemuksista jatkosodan ja Lapin sodan osalta löytyy kaiken kaikkiaan vähän. Yleistä kirjallisuutta jatkosodasta ja Lapin sodasta löytyy kuitenkin jonkin verran. Muun muassa yhtenä kattavana teoksena saksalaisten sotatoimista Pohjoismaissa, voidaan pitää Earl F. Zimken Saksalaisten sotatoimen Pohjolassa 1940 – 1945.
Teoksessa hän avaa yleiset suuntaviivat saksalaisten Norjan ja Suomen operaatioista ja toimista.
Anssi Männistö ja Ville Kivimäki ovat teoksessaan Sodan särkemä arki käsitelleet sodan vaikutuksia arkielämässä ja sitä, miten sota on vaikuttanut kotirintamalla ja eturintamalla. Teos antaa tietoa kotirintaman tilanteesta, ja siitä miten asioita on koettu sekä miten ne muistetaan.
Jouni Kauhanen on tutkinut laajemmin Hyrynsalmen-Kuusamon kenttäradan vaikutuksia ja kertoo niistä sotilaiden, siviilien ja sotavankien näkökulmasta. Kauhasen teos hieman sivuaa
aihettani, mutta hän keskittyy kenttärataan. Kauhasen Sotilas, siviili ja sotavanki: Ylä-Kainuun ja Koillismaan traaginen kenttärata on kattava läpileikkaus kenttäradan historiasta.
Matti Huurteen, Jorma Keräsen ja Oiva Turpeisen Hyrynsalmen historia antaa pintapuolisen kuvan sota-ajan tapahtumista Hyrynsalmella, mutta samalla kuitenkin jonkinlaisen kuvan tutkimukseni teemoista. Oiva Turpeinen käsittelee omassa osuudessaan rautatietä, vankileiriä, saksalaisten asumista ja saksalaisten aiheuttamia tuhoja Hyrynsalmella. Vankileireistä tarkemmin on kirjoittaneet Eino Pietola kirjassaan Sotavangit Suomessa 1941 – 1944 ja Lars Westerlund kirjassaan Saksan vankileirin Suomessa ja raja-alueilla 1941 – 1944. Hyrynsalmen tuhojen osalta tarkkaa tietoa on saatavilla Martti Ursinin tutkimuksesta Pohjois-Suomen tuhot ja jälleenrakennus saksalaissodan 1944 – 1945 jälkeen. Tutkimukseen on koottu eri arkistoista poltettujen talojen lukumäärät ja tuhottujen rakennusten sijainnit. Tämä Ursinin tutkimus antaa realistisen käsityksen Hyrynsalmen tuhojen ja vahinkojen määrästä, jotka toteutettiin saksalaisten sotilaiden toimesta.
2. YHTEISTYÖ SAKSALAISTEN KANSSA
2.1. Saksalaiset paikallisten ja lottien arjessa
Jatkosodan alkaessa suurin osa hyrynsalmelaista suhtautui luultavasti odottavan positiivisesti tain neutraalisti saksalaisten sotilaiden saapumiseen. Osalla saattoi olla pieniä ennakkoluuloja ja osa saattoi odottaa hyvin innoissaan asevelivaltion sotilaita. Paikalliset oletettavasti pohtivat, että liitto Saksan kanssa oli sotilaallisessa mielessä jopa välttämätön. Osan varautuneisuuden taustalla saattoi olla ajatus sodan järjettömyydestä. Talvisodan aikana oli puolustustahto ollut luja ja se oli helpottanut surutyötä, kun oman kunnan miehiä kuoli Suomussalmen verisissä taisteluissa itsenäisyyden puolesta. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen. Oman paikkakunnan poikia oli lähetetty Karjalaan kuolemaan hyökkäyssotaan.45 Suuri ja hyvin varustettu saksalainen sotajoukko aiheutti epäluuloja ja epävarmuutta siviileissä, ainakin alkuvaiheessa.
Pelkona oli, että saksalaiset alkaisivat kohdella paikallisia käskytettävinään. Ajan kuluessa tästä ei kuitenkaan tullut viitteitä ja rinnakkaiselo sujui hyvin. Paikallisten ja saksalaisten välinen arkipäivän yhteistyö onnistui ja pelko konflikteista pieneni.46 On siis huomioitava, että epäluuloja esiintyi oikeastaan ennen saksalaisten saapumista. Saksalaisten saapuessa ja kun tilanteeseen oli totuttu, epäluulot olivat hävinneet. Erilaiset tavat ja tottumukset herättivät luultavasti molemmin puolin ihmetystä. Pian niihin kuitenkin totuttiin ja paikalliset ryhtyivät tutustumaan ulkomaalaisiin vieraisiin uteliaisuuttaan ja odottavaisin mielin.
Ensimmäiset saksalaiset saapuivat Hyrynsalmelle kesäkuun 1941 loppupuolella. Lotta Esteri Halmetoja kertoi heidän saapumisestaan. ”Saksalaiset kuljettivat raskaita tykkejä ja he tutkivat tarkasti kestääkö silta niiden painon.”47 Ensimmäiset saksalaiset majoittuivat Hyrynsalmen kirkonkylälle matkustajakoti Koittoon, myöhemmin he alkoivat rakentamaan omia varuskunta- alueita.48 Sota-aikana edellä mainitussa matkustajakodissa toimi saksalaisten esikunta.
Hyrynsalmelle rakennettiin yhteensä 5000 saksalaiselle sotilaalle tiloja ja samalle määrälle hevosia.49
45 Turpeinen, 1988, 560.
46 Junila, 2000, 293.
47 Kainuun Sanomat, 21.4.1985.
48 Heikkinen, Eeva Heikkisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
49 Rata, 2018, dokumentti.
KUVA: Sotilaat marssivat Hyrynsalmen Tiikkajansalmen sillalla 28.8.1942. Lähde: SA-kuva.
Elias Moilanen muisti saksalaisten saapumisen Hyrynsalmelle. Ensin saapuivat sivuvaunulliset moottoripyörät ja ne menivät kahdessa jonossa. Niitä oli kuusi kappaletta. Moottoripyörällä kulkevat saksalaiset ammuskelivat konepistooleilla metsään, myös heidän talonsa läheisyydessä. Heidän jälkeensä saapui vankeja hevos- ja muulivankkureilla. Sitten alkoivat marssia suuret sotilasjoukot ja heidän kanssaan vielä enemmän vankeja. Aika nopeasti he alkoivat raivata rautatielinjaa ja siellä oli töissä puolalaisia, ukrainalaisia ja venäläisiä.50 Saksalaisten ja paikallisten suhteita paransi saksalaisten apu arkipäivän tilanteissa. Tällaista apua olivat peltotöissä auttaminen, kouluruokailuiden järjestäminen ja esimerkiksi lääkintäapu.
Myös lahjojen antaminen paikallisille ja tavaroiden vaihtokauppa edistivät rinnakkaiseloa.51 Lähtökohtaisesti saksalaisiin suhtauduttiin jatkosodan edetessä entistä lämpimämmin. Ylä- kainuulainen lotta Aino Tervonen palveli jatkosodan loppupuolella Taivalkosken suunnalla, jonne oli sijoitettu myös merkittävä määrä saksalaisia sotilaita. Hän on todennut muistelmissaan heillä olleen saksalaista ruokaa ja se oli oikein hyvää.52 Saksalaisten sotilaiden avuliaisuus arkisissa tilanteissa paransi paikallisten ja sotilaiden välistä yhteiseloa.
50 Rata, 2018, dokumentti.
51 Junila, 2000, 293.
52 Kainuun Lottaperinneyhdistyksen arkisto, Aino Tervosen muistelmat, 2000.
Kotirintamalla lottien piti tulla suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden kanssa toimeen.
Suomalaisten ja saksalaisten välillä tehtiin myös hyvin tiivistä yhteistyötä. Erään lotan kotona oli sijainnut kotitarvemylly, jossa saksalaiset kävivät jauhamassa jyviä. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta paikallinen kansakoulun opettaja toimi tulkkina. Palkkio maksettiin elintarvikkeina.
Lotta oli muistellut, kuinka saksalaiset sotilaat opettivat monille lotille saksan alkeita;
numeroita ja helppoja fraaseja.53 On todennäköistä, että saman kielen alkeiden osaaminen on lisännyt yhteistyön helpottumista merkittävästi. Kun paikalliset, lotat ja saksalaiset edes puhuivat muutaman sanan samaa kieltä, voi pitää todennäköisenä sen lisänneen yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Hyrynsalmella oli valtion ylläpitämä puhelinkeskus, johon talvisodan aikana liitettiin sotilaspuhelimia. Talvisodan aikana keskus sai peitenimekseen Turja, joka jäi jatkosodankin aikana käyttöön. Keskuksen henkilövahvuus oli viisi henkeä, joista keskuksenhoitajana toimi siviili. Loput neljä olivat lottia. Turja teki yhteistyötä jatkosodan aikana saksalaisten kanssa ja siihen liitettiinkin saksalaiset puhelinkeskukset, joita olivat Hyrynsalmella peitenimiltään muun muassa Erika ja Adele. Adeleen meni kaksi linjaa, ja se oli myös Saksan armeijankunnan pääkeskus Hyrynsalmella. Sijainti sillä oli saksalaisten alueella, Kangasjärvellä. Erika puolestaan sijaitsi kirkonkylällä, saksalaisten sotilaiden parakissa. Kolmas puhelinkeskus sijaitsi luultavasti saksalaisten asema-alueella, varsinaisessa asemarakennuksessa.
Suomalaiset lotat joutuivat opettelemaan saksan kieltä, koska asioiden hoitaminen ei olisi muuten onnistunut. Saksalaiset lähettivät paljon sähkösanomia kotimaahansa, aina lomille lähdön aikoihin ja sieltä palatessaan. Saksalaiset upseerit soittivat useammin kotimaahansa.54 Saksalaisten ja suomalaisten välille syntyi myös vahvoja ystävyyssuhteita, jotka menivät saksalaisen sotilaan käskyjen edelle. Suomalainen rautatieupseeri, kapteeni Jokela oli ollut jotain kautta tuttu saksalaisten sotilaiden johtajalle, joka johti polttoryhmää. Jokela oli pyytänyt ja vedonnut tähän johtajaan, etteivät he polttaisi hänen kotiaan. Saksalainen sotilasjohtaja oli tähän myöntynyt, mutta vastavuoroisesti pyytänyt Jokelaa olemaan puhumatta kenellekään tästä ystävällisestä eleestä. Muuten hänen kaulansa katkaistaisiin.55 Laura Kemppainen muisti, kuinka saksalaiset upseerit kävivät useamman kerran heidän kotitalollaan Lietekylän Laitilassa. He eivät koskaan olleet kuitenkaan yötä ja heillä oli aina omat ruuat mukana.
Laitilaankin he toivat talonväelle ruokaa mukanaan. Laitilan talon väelle yleensä he antoivat
53 Anttalainen & Anttonen-Sirkkala & Mankinen, Eeva Toivasen muistelmat, haastattelu 22.4.2017.
54 Halmetoja, 1992, 48.
55 Halmetoja, 1992, 49.
leipää, ja Kemppainen muisti ainakin heidän saaneen vaaleata, oikein kuohkeata leipää ja myös valkeita näkkileipiä, jotka olivat paketeissa. Saksalaiset olivat hyväntuulisia, kun saivat käydä Laitilassa kyläilemässä.56
Hyrynsalmen kirkonkylän, Salmelan tilan läheisyydessä oli saksalaisten kenttäleipomo. Osan leivistä he leipoivat myös paikallisen apteekkarin leivinuunissa samalla alueella. Anja Anttonen muisti, kun saksalaiset kävivät leipomassa. He kävivät samalla yleensä kyläilemässä heidän talossaan Salmelassa, jos eivät sisälle tulleet niin oleskelivat pihapiirissä.57 Paavo Kemppainen muisti nähneensä talviaikaan saksalaisten kasarmialueen lähellä Kangasjärvellä, kun saksalaiset kuljettivat isojen halkojen kokoisia vuokaleipiä. Leivät olivat suurissa pinoissa, isossa reessä.58
Kemppainen muisti myös tapauksen saksalaisten sotilaiden harjoituksista. Saksalaiset olivat pitämässä sotilasharjoituksia heidän kotitalon takana, vaaran lähellä. Harjoituksissa käsikranaatti oli räjähtänyt saksalaisen upseerin käsiin. Saksalaiset olivat hakeneet kelkan Kemppaisten naapuritalosta ja lähteneet viemään haavoittunutta upseeria sairaalaan kankaalle.
Upseeri oli kuitenkin kuollut haavoihinsa. Kemppainen totesi vaikuttaneen siltä, että saksalaiset olivat varautuneet huonosti harjoituksiin. Hän myös epäilee, että sillä kertaa hänet olisi ajettu pois sieltä, jos hän olisi mennyt paikalle.59
Kemppainen muisti tapauksen, kun heidän kotonaan oli sika sairaana. Ilmeisesti se oli sairastunut pilkkukuumeeseen ja tarvitsi nopeasti hoitoa. Kemppaisen isä oli suunnannut saksalaisten sotilaiden alueelle pyytämään apua. Sieltä lähetettiinkin heidän eläinlääkärinsä katsomaan tilannetta ja eläinlääkäri piikitti sian, minkä jälkeen sika alkoi parantua.60
Saksalaisia sotilaita tuli tuhansia Kainuuseen. Monenlaisia elämäntarinoita on myös heidän taustallaan. Eräs heistä oli Saksan Freiburgissa syntynyt ylikorpraali Sigfried Semmelmayer, Ylikorpraali oli saapunut Suomeen sotajoukkonsa mukana Norjan kautta. Ensin hän palveli Petsamossa, josta siirtyi Kiestinkiin ja sen jälkeen komennukselle Hyrynsalmelle.
Hyrynsalmella hän valvoi saksalaisten junakuljetuksia. Lapin sodan alkaessa hän karkasi Saksan armeijasta ja pysyikin karkuteillä vuoteen 1947 asti. Pakonsa aikana hän käytti suomenkielisiä nimiä: Matti Lundholmia ja Matti Lehtosaarta. Valtiollisen poliisin eli Valpon
56 Kemppainen, Laura Kemppaisen muistelmat, haastattelu 29.4.2019.
57 Anttonen, Anja Anttosen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
58 Kemppainen, Paavo Kemppaisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
59 Kemppainen, Paavo Kemppaisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
60 Kemppainen, Paavo Kemppaisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
kuulusteluissa hän kertoi karkaamisen syistä. Ilmeisesti Semmelmayer pelkäsi vuonna 1944 sotaonnen kääntyessä joutuvansa venäläisten käsiin. Karkumatkansa aikana hän oleskeli muun muassa Nivalassa, Oulussa, Kemijärvellä ja Suomussalmella. Huomion arvoista on, että suomalaiset henkilöt avustivat häntä pakomatkansa aikana täysin tietoisesti, mutta osa tietämättä hänen todellista henkilöllisyyttä. Hänellä oli myös useita naistuttavia, jotka avustivat häntä.61
Saksalaisilla sotilailla oli kova kuri omia sotilaitaan kohtaan. Antti Oikarinen muisti nähneensä jatkosodan aikana Hyrynsalmella saksalaisen sotilasryhmän. Sotilaat olivat talviaikaan, korkeassa hangessa ”kävelyttämässä” erästä saksalaista sotamiestä. Tällä sotamiehellä oli vain housut, paita ja kengät. Ei lainkaan talvivaatetusta tai lakkia. Muut saksalaiset sotilaat olivat kävelleet tietä tai polkua pitkin, mutta tämän vähissä vaatteissa olevan sotilaan piti kulkea polviaan myöten lumihangessa. Sotilasryhmän johtaja oli antanut ruoskan iskuja lumihangessa kulkevalle sotilaalle. Antti Oikarinen kuuli myöhemmin, että tapahtuma oli kurinpitotoimi.
Rangaistava sotilas oli edellisenä iltana käyttäytynyt huonosti juhlissa. Toimenpide oli saksalaisten oma kurinpitomenetelmä omiensa keskuudessa. Antti Oikarinen vielä kertoi, että saksalaisilta sotilailta vaadittiin kurinalaisuutta myös vapaa-ajalla, vedoten saksalaiseen täsmällisyyteen.62
61 Ylä-Kainuu, 19.10.2006.
62 Kyllönen, Antti Oikarisen muistelmat, 2002.
2.2. Paikallisten hyöty saksalaisista sotilaista
2.2.1. Kaupankäyntiä – ”Haben Sie Konjak?”
Saksalaiset toivat mukanaan erilaisia ruokia ja juomia, joita ei ollut aiemmin Hyrynsalmella nähty. Saksalainen leipä oli erilaista verrattuna siihen mihin Kainuussa oli totuttu. Ihmettelyn aihetta toi myös tuubeissa ollut juusto ja erilaiset lihasäilykkeet. Juomapuolelta paikallisille tulivat tutuiksi viinit ja konjakit, sekä tervetullut lisä, kahvipavut, joita ei Suomesta juuri saanut säännöstelyn takia. Saksalaiset toivat mukanaan myös tehdasvalmisteisia karamelleja, joita varsinkin lapset pääsivät usein maistelemaan. Saksalaisten tuleminen Ylä-Kainuun ja Koillismaan alueille aktivoi paikkakuntalaisia monenlaiseen kaupankäyntiin. Kerrotaan, että jokainen radan varrella asuva perinteinen, juro kainuulainenkin mies osasi tiedustella saksalaisilta ”Haben Sie Konjak?” 63
Saksalaisten joukko-osastojen muonitus ja huolto toimivat hyvin Ylä-Kainuun ja Koillismaan alueella. Sotilailla oli runsaasti mukanaan suklaata, konjakkia ja viinejä, joita käytettiin kaupankäynnissä suomalaisten kanssa. Saksalaisilta suomalaiset saivat myös hankittua polttoaineita, kuten valopetrolia ja naftaa. Saksalaiset sotilaat halusivat mielellään paikallisilta perunoita, sipuleita sekä tuoretta lihaa ja kalaa. Saksalaiset sotilaat olivat myös paikallisten apuna erilaisissa sesonkitöissä, kuten kesäisin peltotöissä, kun suomalaiset miehet olivat kaukana rintamilla.64
Aarne Juntunen Suomussalmelta muisteli, kuinka oli käynyt kauppaa saksalaisten sotilaiden kanssa. Juntunen oli vienyt onkimatoja ja saanut vaihdossa Juno-tupakkaa. Suomussalmelaiset saivat myös saippuaa vaihdossa leivästä.65 Lotta Esteri Halmetoja kertoi, että saksalaisten kanssa kauppaa käytiin tavaroilla. Saksalaiset antoivat kahvinpapuja ja vastavuoroisesti he halusivat suomalaisilta perunaa ja sipulia.66 Eeva Heikkisen isä oli postimiehenä ja hän kuljetti postia Hyrynsalmella Moisiovaarasta kirkonkylällä. Hän oli kertonut tavanneensa saksalaisia, jotka olivat joka kerta leipää vailla. Isä oli epäillyt heidän olevan luottovankeja, jotka olisivat
63 Kauhanen, 2012, 135.
64 Kauhanen, 2012, 138.
65 Kainuun Sanomat, 21.10.2007.
66 Kainuun Sanomat, 21.4.1985.
vaihtaneet kaiken ruuan pois konjakkia vastaan. Heikkisen isä oli joutunut kuitenkin kertomaan saksalaisille, että heillä on hyvin niukasti omiksikin tarpeiksi.67
Paavo Kemppainen kertoi, että saksalaiset tekivät kauppaa paikallisten kanssa. Saksalaiset halusivat antaa viinaa ja muuta alkoholia vastineeksi ruuasta. Paikallisilla ei kuitenkaan ollut ruokaa edes omasta takaa, joten kauppaa ei kovin paljoa voitu käydä. ”Pottuja halusivat, mutta ei kasvanut. Jotain punaisia kasveja ostivat.” 68 Kemppaisen kotitalossa ryhdyttiin viimeisenä kesänä 1944 kasvattamaan paljon sipuleita tarkoituksenaan käydä vaihtokauppaa. Rauhallinen rinnakkaiselo saksalaisten kanssa kuitenkin päättyi, eikä kaupankäyntiin enää ollut aikaa vaan hyrynsalmelaiset lähtivät evakkoon.69
Laura Kemppainen kertoi, että lietekylästä maitoa vei saksalaisille Toivo Hautamäki. Hän kuljetti maitokärryjä ja saksalaiset antoivat omat maitoastiat ja rahat, kun Hautamäki kävi kierroksella. Muun muassa Kemppaisen äiti ja naapuritalon Kerälän Tilda myivät maitoa saksalaisille. Kemppainen muistelee, että maito meni saksalaisten upseerin perheille, jotka asuivat Hyrynsalmen kirkonkylällä. Kemppainen kertoi, että sodan jälkeen, kun vasemmisto nousi valtaan Suomessa, niin hänen äitinsä ja Kerälän Tilda joutuivat kuulusteluihin, koska maidon myyntiä saksalaisille pidettiin rikollisena toimintana tai vähintäänkin kyseenalaisena.
Tuomioita ei kuitenkaan tullut. Saksalaiset pyrkivät etsimään isoja ja varakkaan näköisiä taloja, joissa sitten varsinkin upseerit vierailivat. Kemppainen muisti saksalaisten pyytäneen usein hänen äitiään leipomaan hapatettua leipää. Hän ei kuitenkaan muistanut tai maininnut, maksoivatko saksalaiset tästä työstä.70
Marja Heikkinen kertoi, kuinka hänen isänsä Venja Niemi rakensi kaupparakennuksen Pesiökylän rautatieaseman läheisyyteen. Isänsä oli ajatellut siitä paikasta tulevan vilkas kulkupaikka. Heikkisen isä ystävystyi saksalaisten sotilaiden kanssa ja usein saksalaiset pitivät kauppiaan luona laulu- ja juomailtamia. Saksalaisilla oli mukanaan konjakkia, muita juomia ja kaikenlaisia herkkuja. Heikkinen muistaa myös, että muutamat luottovangit olivat töissä heidän kaupassaan. Vankien työtehtävänä oli kannella jauhosäkkejä aina kun niitä tuli. Heikkinen avaa sukuhistoriaansa, isänsä oli Vienan pakolaisia ja tuli Suomeen ja Kainuuseen vuonna 1922.
Heikkinen muistaa sota-ajalta myös, kun hänen isänsä kävi jututtamassa vankileirillä venäläisiä vankeja, yhteinen kieli kun löytyi. Heikkistä itseään pelotti, kun sieltä tuli paljon miehiä
67 Heikkinen, Eeva Heikkisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
68 Kemppainen, Paavo Kemppaisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
69 Kemppainen, Paavo Kemppaisen muistelmat, haastattelu 28.4.2019.
70 Kemppainen, Laura Kemppaisen muistelmat, haastattelu 29.4.2019.
